jovela

jovela

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Uusi vanha kaappi (ja myynnissä 2 kaappiamme)

Uusi vanha kaappi saapui tällä viikolla osissa ja isäntä sen siitä samana iltana kasaili. Kaappi on ihana! Seuraavana iltana isäntä purki osiin aiemmin salissa olleita kaappeja, joiden sisältö ja paljon muutakin saatiin mahtumaan uuteen vanhaan kaappiin.

Olen ihaillut kaapin yksityskohtia.

Niitä on niin paljon, joka kantilta katsottuna.





Kaappi on suuri, tukeva ja huolella tehty. Se on ollut vaatekaappina. Isäntä poisti varoen kaapin sisältä kiskon, josta vaatteita on roikotettu.


Meillä kaappi on säilytyskaappina, joten isäntä nikkaroi itse kaappiin puiset hyllyt. Kaapin oikealle puolelle tulee vielä yksi hylly, jonne tuo pinotut tavarat mahtuvat hyvin - kaapilla on melkein 60cm sisäsyvyyttäkin. Tuohon alaosaan jää kuitenkin korkea tila, jonne mahtuu varapeittomme sekä 16 kappaletta 50x70cm raameja, joissa on vanhoja valokuvia työhöni liittyen. Saapa nekin kerrankin piiloon siististi.


Kaapissa on myös kaikki leffamme, muutama sata sellaista, kirjat, työvälineet, oppaat ja muutamia muita tarpeita.



Kaapissa oli valmiina 8 syvää laatikkoa, joihin mahtuu uskomattoman paljon tavaraa. Piilossa on  tulostuspaperit, tärkeät paperit, elektroniikkaa, musiikkia ja kaikenlaista tärkeää tavaraa.


Olemme niin tyytyväisiä tuohon kaappiin. Se on mielestämme kaunis ja se on niin presiis passeli meille. Kaapin myötä pääsimme vihdoin salin vanhennusmöbleerausprojektin pariin. Salihan on ollut sellainen muuton, mökistä luopumisen, äidin poismenon ja muiden juttujen aiheuttama kaikenlaisen tavaran ja mööpelin säilytyspaikka, jossa huonekalut eivät ole vastanneet lainkaan talon ideaa. Pahimmillaan salissa on ollut 11 kirjahyllyä samaan aikaan! Nyt se on ohi. Viimeinen entinen kaappi puretaan tänään ja 2 viikon kuluttua kun alkaa lokoisammat työajat taas toviksi, keskitymme salin kalustamiseen mieleisellämme tavalla, mööpeli kerrallaan. Ulos uusi, tilalle wanhaa!

MYYDÄÄNPÄ SIIS!

2 kpl Ikean kaappeja. Kunto ihan hyvä, ainakaan tuossa kaappia kahteen osaan purettaessa ei mitään vikaa osunut silmiin. Alakaappien sisällä on 2 irtohyllyä, mutta toisen kaapin yhden hyllyn kiinnitysniitit on kadonneet, koska pidimme siellä vain yhtä hyllyä. Niitä kiinnitystappeja kuitenkin saa Ikeasta ja rautakaupoista. Kaapit ovat 180cm korkeita. Kaapin yläosa on alaosaa kapeampi syvyydeltään, eli kaapin mitat ovat:

Yläkaappi: 74x32x88cm (lev, syv, kork) ja
Alakaappi: 74x42x93cm (lev, syv, kork)

Kaapit ovat tuossa ristikkokaapin molemmin puolin.


Kaapit maksoivat muistaakseni 199,-/kpl  Ikeassa, Saa ostaa pois yhteishinnalla 120,-. Nouto Vehmaalta. Kaapit on kahdessa osassa (ylä- ja alaosa). Kuljetus onnistuu kuluja vastaan akselilla Uusikaupunki-Turku, noin suunnilleen. Kovalevykuoleman myötä blogimeilin salasana on ollut jo tovin hukassa, enkä ole ehtinyt sitä kaivella esille, joten jos kaapit kiinnostavat, huutelethan kommenttilootassa!

Myös tuo keskimmäinen ristikko-ovikaappi on tulossa myyntiin. Jos kiinnostaa, huutele! Siinä on jonkin verran kulumaa ja elämää siellä ja täällä, muttei mikään rotisko kuitenkaan joten halvalla se/ne tulee tuosta lähtemään, ehkä toinen samanlainenkin, koska myös näitä kaappeja on 2 kpl :) Ehdin ensi viikolla työkeikan vuoksi kurkkia blogia todella vähän, joten ettehän ihmettele jos en heti ehdi vastailla :) Jos jotain siellä jotkut näistä kaapeista kiinnostaa, niin nouto joka tapauksessa olisi siis ensi viikon jälkeen vasta, ellei niin kiirus ole, että tiistaina illalla haluaisi noutaa kaapit pois.

Vielä tovin kiirusta pukkaa, mutta instaan heittelen kuvia kun jotain kivaa osuu kännykkäkameran eteen :) Ensi viikon jälkeen sitten alan palailemaan normaaliin rytmiin täällä blogilassakin.

Lokoisaa sunnuntaita suuntiinne!

Jovelan Johanna

perjantai 6. tammikuuta 2017

Uusi vuosi, uusvanhat kujeet!

Tulin tällä viikolla ajatelleeksi, että maaliskuussa tulee 3 vuotta siitä, kun olen viimeksi vetänyt vessan tai valuttanut kraanasta vettä kotonani. Eikö kuulosta ihan hullulta?! Näin se vaan on! Kolme vuotta! Kolmeen vuoteen ei myöskään olla täytetty tai tyhjennetty yhtään astianpesukoneellista tai käyty kotona suihkussa. Yksinkertaista elämää, sanomme me, varmaan tosi hankalaa, saattaa joku ajatella toisaalla. Ei ole. Kiireen ja ajoittaisen ajanvähyyden keskellä en ole kertaakaan ajatellut, että mikään näistä mainituista "puutteista" parantaisi läsnäolollaan elämäämme millään tavalla. Kiireenkin keskellä elämä on todellakin yksinkertaista ja helppoa. Olen myös ajatellut paljon sitä, miten meille nykyajan runsaudensarvessa, jossa pitäisi olla mistä valita, tarjotaan automaattisesti sitä yhtä vakiintunutta vaihtoehtoa ja mainosmaakarit ovat osanneet kyllä iskoistaa mieliimme sanat helppo, vaivaton, tehokas ja nopea, mutta onko se sitä? Mielestäni ei ole ja olen niin iloinen siitä, että  elämme nykyään elämää, jossa kyseenalaistamme näitä väittämiä ja automaattisia ratkaisuja. Nykyihmisille on jotenkin luotu sellainen standardien viidakko, ettei polulta sovi poiketa lainkaan tai uhkana on, että talo hajoaa käsiin ja elämä on ainakin tosi hankalaa.

Pitäkää helpponne, sanon minä mainostekstittelijöille, kun upotan kädet tiskiveteen. Meillä ei ainakaan koskaan mene putket tukkoon tai jäähän, meitä ei kukaan laskuta menovesistä tai veden lämmittämisestä. Ei tule vesivahinkoja ja jos sähkökatko tulee, meillä ei talo lakkaa toimimasta. On aika lokoisaa, väitän vakavissani! Sellaista yksinkertaista ja helppoa. Jokaiselle sallittakoon oma polku, kunhan se ei kulje toisten polkujen päällä. Jopas on syvällistä!


Talon ainoa lavuaari on tuvassa. Siinä ei ole hanaa ja vesi valuu kaapissa olevaan kanisteriin, joka tyhjennetään ulos parin päivän välein riippuen siitä, tiskataanko kahtena peräkkäisenä päivänä. Tässä me tiskataan, yhdessä ja erikseen, varpaat lampaantaljalla.

Ja voi miten meillä onkaan kaikenlaisia suunnitelmia ja intoa taas. Nälkä kasvaa syödessä, erilaiseen elämään tulee himo, erilaisesta tulee ihan tavallista ja vaikka ajoittain ei ole ollut aikaa lainkaan keskittyä kotoiluun, niin heti kun pienikin hetki on olemassa, suunnitelmat ja into puhkeavat taas kukkaan. Isännän perinnepajasuunnitelmien remppavaihe alkaa helmikuussa. Keittiöpuutarhasuunnitelmat tulevat kuin varkain. Viljelylupiininiittysiemenetkin tilasin melken vahingossa, vaatimattoman 5000 siementä, kun halvalla sai! 


Inspiskuvat: SmartSeeds


Aurinkolämmitysjärjestelmää harkitaan, sitä aurinkosähköäkin pitäisi oikeasti nyt vuonna 2017 ottaa hyötykäyttöön, kun meillä sähköntarve on kuitenkin kovin maltillista. Muutama puu pitäisi kaataa ja klapittaa, talon päätyjen julkisivuremppa tehdä, portit maalata ja aidata lisää pihaa, kiesitallin purku aloittaa.. Niin paljon kaikkea kivaa mielessä taas! Niin ja salin möpelivanhennusprojektikin otetaan taas haltuun. Muissa huoneissa ollaan jo niin hyvällä mallilla, että nyt on kyllä salin vuoro ja ensi viikolla meille tuleekin ensimmäinen tämän projektin osa, tällainen suuri kaappikaunotar, joka nielaisee sisälleen kolmen modernin kaappimme sisällöt ja sitten ne modernit taas päätyvät tänne myyntiin. Tällaista odotamme siis saapuvaksi ensi viikolla:


Kaapin sisällä on 2 laatikostoa ja muuten se on tyhjä, joten isäntä tekee sinne itse hyllyt. Massiivinen kaappi on melkein 2 metriä korkea, n. 2,5m pitkä ja yli 60cm syvä.


Olen vielä pari viikkoa kiireissäni ja sen jälkeen tulee taas pidempi kausi, jolloin puurran arkisia leipäaskareitani normaaliin tapaan ja keskityn elämäämme tässä talossa. Tästä vuodesta 2017 on tulossa meille tavallaan uusi taitekohtavuosi. Ensimmäinen oli tietenkin se, kun ostimme tämän ränsistyneen paikan tammikuussa 2013. Toinen oli se, kun muutimme tänne maaliskuussa 2014 ja nyt seuraavat suuremmat askeleet kohti erilaisen elämämme tavoitteita tapahtuvat tänä vuonna, 2017. Näiden puuhien parissa ei väsy. Fyysisesti saattaa olla uupunut, koska homma on usein fyysistä, mutta järki lepää ja hieman rääkätty kroppa nukkuu hyvin, ainakin itselläni. On vaihtelua tähän tarakan puuduttamiseen arkisin. Ensimmäiset kylvötkin on tehty tällä viikolla ja sieltä jo mullasta noustaan. Päivän valoisa aika pitenee joka päivä minuutteja kiihtyvässä määrin. Kyllä kasvit tietävät milloin mennään kevättä kohti. 

Vihannesportulakka se siellä pilkistelee mullasta. Jos ette ole kokeilleet vihannesportulakkaa, niin suosittelen! Se on maukas ja silkkaa superruokaa. Kasvi sisältää paljon Omega 3–rasvahappoja C- ja E-vitamiinia! Lehdet ovat pullukaisia, mehevästi napsuvan poksuvia. Tavallaan kuin mehikasvilla, vaikka pienempiä ovatkin. Salaatissa ja monen ruoan viimeistelykoristeena viherportulakka on ihan voittamattoman kiva! 


Tuossa samassa kuvassa etualalla on yksi uusista keittokirjoistani Satokauden ruokaa, joka on kaunis ja mainio opus kerrassaan. Taaempi kirja on Jamie Oliverin Jamien kotona, jota uskallan suositella kaikille kotipuutarhailusta ja kokkaamisesta pitäville, sillä kirja on tasapuolisesti molempia. Tuo on yksi lempikirjoistani, mutta linkkiä etsiessäni huomasin harmikseni, että se on aika hintava Suomessa. Omani ostin Tanskasta muutama vuosi sitten 50 DKK:lla, eli noin viidellä eurolla ja ihan ruokakaupasta vielä. Ehkäpä kannattaa kirjastosta ottaa lainaan ennen kun kirjan hinta hieman maltillistuu?!


Noh, ennen kun kevääseen päästään, pitää vilustella tämä talvi tästä. Ensimmäistä kertaa tänä talvena, joka on lähinnä antanut vesisadetta, mentiin kunnolla pakkasen puolelle. Kireimmillään näiden parin päivän aikana mittari valahti 20 pakkasasteeseen ja se tuntui kovin kylmälle, eritoten koska samana iltana tuulikin muisti herätä puhkumaan. Isäntä on heräillyt normaalia aikaisemmin aamuisin laittamaan tulia pesiin ja koirat eivät ole viihtyneet ulkona kuin sen pakollisen käynnin verran. Kissat loikoilevat patterin kyljessä ja lammastossut on pidetty jaloissa, paitsi ulkona, jossa ei ole kotimaisten Arctipsien voittanutta jalkinetta! Olen niin ihastunut näihin huopikas-lapikkaisiin (joita ystäväni kutsuu hupikkaiksi), etten toisia talvikenkiä ota ikinä! Käsityön huomaa askeleessa. Ei varmaan ole koskaan yksikään kenkä niin hyvin istunut jalkaan kuin nämä!


Sisällä ja ulkona, kesä ja talvi! Sitruspuu tekee edelleeen hedelmää. En ymmärrä! Mitään sille ei ole tehty, kastelukin unohtui melkein kuukaudeksi!
❤ 

Nyt kun tässä taas maalaltiin jonkinlaista merkkivuotta, sitä kolmatta joka päättyy maaliskuussa ja neljättä, joka alkaa huhtikuussa, niin nappasin kuvan julkisivusta pitkästä aikaa. Eipä siinä mitään muutosta ole tapahtunut, mutta kiva se on ainakin kerran vuodenajassa joku kuva napata ja nyt oli hyvä hetki, kun isäntä oli ajanut auton omalle paikalleen pois kameran tieltä.


Laittelen ensi viikolla muutamia kuvia siitä kaapista sitten, kun se on saapunut ja isäntä saa sen kasattua. Vanhat mööpelit ovat usein siitäkin kivoja, että ne saa helposti osiin ja taas kasattua, kuten tuon meille saapuvan kaapin.

Freyasta pitää toki vielä laittaa yksi kuva. Supersylikissaksi muuttuneessa kissassa ei ole enää merkkiäkään villikissapentuajasta. Freyasta tulee iso kissa, tai ainakin selkeästi meidän siroa Pippaa suurempi, sillä Freya on nyt, alle 6 kuukautisena jo Pippaa suurempi. Freyalla alkaa olla elämänkaaressaan yhtä pitkä aika villikissana ja kotikissana. Se on niin suloinen, kiltti ja hurmaava kaikin tavoin. Sellainen sylihurisija ja Pipan paras kaveri.



Lainasin kuvan tuolta meidän Instagramin puolelta, koska kuvasta näkyvästä syystä en saanut tänään napattua kuvaa tästä unisesta hopeanharmaaturkkisesta neidistä!


Olipas tässä jorinoita ja niin monta keskeytystäkin, että liekö koko postauksessa enää punaista lankaakaan! Siitä huolimatta, ensi viikolla jatketaan taas juttuja! Ajattelin myös kirjoitella ensi viikolla sukanvarsikotivarasta, mutta siitä sitten ensi viikolla lisää! Hyvää loppiaisiltaa itse kullekin taholle siellä


Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna
 

tiistai 27. joulukuuta 2016

Jutun juuria

Mistähän sitä aloittaisi, kun aikaa on taas hujahtanut tovi. Viimeisten viikkojen aikana on todella joutunut miettimään omaa jaksamistaan, omaa elämäänsä ja sen suuntia. Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna meillä tulee täyteen jo kolmas vuosi tässä talossa. Se tuntuu kuluneen niin nopeasti ja toisaalta siihen mahtuu niin paljon ja nyt tuntuu siltä, että olemme valovuoden päässä siitä mitä kuvittelimme ja toisaalta, että olemme juuri siellä missä pitääkin. Hassu yhtälö.

Arki täällä erilaisen elämisen talossa on muotoutunut peruspalikoiltaan niin tavalliseksi ja normaaliksi, ettei enää osaa kaikesta kertoakaan. Epätavallisesta on tullut tavallista ja aikaisemmasta tavallisesta jotain niin etäistä, että se jaksaa hämmästyttää kun kohdalle osuu. Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut, se mitä henkilökohtaisesti lähdin hakemaan. Piti downshiftata kohti ns. normaalia työaikaa ja hetken se toimikin hyvin. Kävi kuitenkin niin, että huomaamattani olen takaisin siinä mistä lähdin, kirjaimellinen tuplavuoro on normaali työpäivä viikonpäivästä huolimatta, eikä aina sekään riitä. Havaihduin iloitsemasta jos viikonloppuna tein jonain "vapaapäivänä" vain 6 tuntia töitä. Tähän on nyt pakko tehdä muutos ja se on suurin tavoitteeni vuodelle 2017. Määräänsä enempää ei jaksa, eikä pitäisikään jaksaa, eikä voi jaksaa. Ihmisestä tulee kokoaikaväsy, mitkään satunnaiset korjaavat unimäärät eivät enää auta ja ihminen etääntyy itsestäänkin. Kun ei ole aikaa enää ihan tavallisillekaan asioille, ei ole aikaa itselleen, muille tai millekään muulle. Keskeytyksetön kiire ja väsymys on näkynyt täälläkin. Blogiin ei ole ollut lainkaan aikaa, eikä jaksamistakaan. Mistä sitä toisaalta olisi kirjoittanutkaan? Tänään istuin koneella 16 tuntia, kuten eilen ja todennäköisimmin huomennakin ja kaikkina muinakin päivinä tähän maailman aikaani? Ei sellaisesta ole jutulle juureksi, tai ainakin aiheena silloin olisi jotain aivan muuta kuin se, mistä tämän blogin piti kertoa ja niille juurille on nyt palattava. Se palo ja rakkaus erilaiseen elämään ei ole sammunut, enemmänkin korostunut ja käynyt vahvemmaksi. Ne pienet hetket, jotka on saanut olla olemassa kodin emäntänä, ovat vaan korostaneet ymmärrystä siitä, kuka ja mitä haluaa eniten olla.

Olin niin pitkään sitä mieltä, että Instaa en blogille avaa, koska todennäköisesti en ehdi sinne mitään heittelemään, mutta täytyypä myöntää, että tuo meidän insta on ollut nyt sellainen oljenkorsi, jonne on voinut tallentaa niitä pieniä taukoja ja hetkiä elämässä, jotka ei sisällä leipätyötä. Blogin päivittäminen ja muiden blogien seuraaminen vie paljon aikaa ja nyt kun omassa kamerassakin on jokin häikkä, kännykän kautta hetkien tallentaminen on ollut helppoa ja nopeaa. Sinällään hauskaa, kun nuo kaksi sanaa ei ole arvoltaan erityisen korkealla omassa mielessäni, helppo ja nopea, mutta joskus nekin ovat paikallaan!

Mitään ruikutuspostausta tästä ei ole tarkoitus tehdä, joten jotain muutakin asiaa toki on. Sitä tavallista! Ei ehdi joulu päättyä kun ajatukset ovat jo tulevassa satokaudessa :D Tuossa jokin aika sitten tuli jo tilattua ensimmäiset siemenet, kun halvalla sai, kuten Vilenin Sulo tapasi sanoa. Joulupäivänä oli sitten mukavaa rapistella siemenpusseja, uusia ja vanhoja, omia ja ostettuja sekä tutkailla muutamaa uutta kirjaa ja 2017 Satokalenteria.


Tuo Satokauden ruokaa on muuten mukava keittokirja kotipuutarhurille ja heille, jotka tykkäävät kävellä metsässä noukkimassa marjoja ja sieniä sekä villiruokaa. Samoin tuosta kalenteristakin löytyy mielenkiintoisia ja hyviä vinkkejä tältä kannalta katsottuna. Punaruutuinen kirja kuvassa taas on Mielensäpahoittajan Keittokirja ja vaikkakaan se ei tarjoa paljon kokkaavalle mitään uusia ideoita, se on kyllä aivan yhtä hauska ja osuva kuin itse kirjatkin. Olen monen monta kertaa kuunnellut Antti Litjan ääninäyttelyn lahjoja äänikirjaversiona samaisista teoksista ja naureskellut huumorimielessä kirjoitetettujen kirjojen mielenpahoitustarinoille, joissa kuitenkin on ihan oikeasti jokin asia, joka voisikin olla toisin. Kehtaan jopa tunnustaa olevani monesta asiasta samaa mieltä, vaikken ruokapuolella ihan yhdykään lausahdukseen: "Tahdon entistä, en etnistä!"

Ruokapuolesta tuli mieleen, että oletteko testanneet kuivattuja appelsiinirenkaita? Ovat hyviä! Meillä niitä oli kuusessakin koristeena, mutta ne ovat niin hyviä, että maistuvat kyllä ihan syötävinäkin.


Pöläytin kullekin appelsiinirenkaalle hieman vaniljasokeria ennen kuivuriin laittamista ja voi mikä tuoksu siitä syntyykään! Todella paljon on tullut rouskuteltua kiekkoja sellaisenaan (ei kuoria), mutta toki näille on muutakin käyttöä. Ensinnäkin kuivatut appelsiinit ovat mitä mainioimpia kuuman juoman maustajia! Viipale teemukiin ja voi mikä ihana maku siitä tuleekaan! Myös kylmät juomat limonadeista drinkkeihin virkistyvät aplarilla ja ovathan ne kauniita. Juhlava vesikannu appelsiiniviipaleineen maistuu hyvälle ja näyttää kauniilta. Jouluaikaan sopiva kohde on tietenkin glögi, mutta jopa kahvi saa kivan uuden maun, kun sen maustaa appelsiinikiekolla ja kuivaa appelsiinirouhetta voi käyttää erilaisten kuivattujen yrttien kanssa omana teesekoituksenaan. Noin muuten rapsakoita appelsiineja voi käyttää monipuolisesti vaikkapa jälkiruoissa, leivonnassa, kanaruokien mausteena ja koristeena, salaateissa ja kun heittää kuivia appelsiineja ilman kuorta tehosekoittimeen, syntyy apelsiinijauhoa, joka taas on superhyvää viilin, jogurtin, jälkiruoan tai vaikkapa leivosten ja täytekakkujen päällä. Kuivat appelsiinit voi myös napsauttaa neljään osaan, dipata suklaaseen ja herkutella sormiaan sotkematta haukkaamalla hedelmälihan pois, jolloin jäljelle jää vain kuoret.

Kun tekee kuivattuja appelsiinikiekkoja, syntyy vääjäämättä hävikkiä, eli ne appelsiinien kannat. Nekään eivät mene hukkaan. Appelsiini on itsessään öljyinen hedelmä ja sen kuivahtaneita kantoja voi käyttää sytykkeinä! Sytyttyään kantapala suorastaan roihuaa ja palaa hyvän tovin.


Viimeisen kuukauden aikana ei ole tapahtunut vissiin sen kummempia. Maailman asioita on seurattu, niitä surtu ja pohdittu mihin tämä maailma onkaan menossa niin monella taholla ja tapaa. Selkä on kiukutellut istumauupumustaan, jotain pientä kropan kiukuttelua on muutenkin ollut, mutta jospa se tästä kun pääsen taas tammikuun loppupuolella pidemmäksi aikaa normaalin ihmisen rytmiin. Yksi vajaan tunnin sähkökatkoskin koettiin jälleen, kun lähialueen sähkönjakokeskuksessa oli ollut jonkinlainen tulipalo. Maailman menoa, arkisia asioita ja tietenkin joulu, joka meni aivan liian nopeasti.

Tammikuussa alkakoon uusi aika, sellainen, jollainen pitikin. Myös blogin anti tulee muuttumaan tai oikeastaan siitä tulee enemmän sellainen, jollainen pitikin. Tarina siitä, kun kaksi kaupunkilaista jättää entisen elämänsä ja muuttaa maalle, nyt jo melkein 150 vuotiaaseen, kertaalleen hylättyyn taloon katuvalottoman tien varrella ja miten täällä oikeasti eletään hieman nykyajasta poikkeavalla tavalla. Julkaisen myös niitä toivottuja reseptejäkin ja ehkäpä jonkinlaisen koko viikon ruokajatkumojutunkin, jollaista on pyydetty monta kertaa, eli miten voi hyödyntää sitä omaa satoa tai kokkailla edellisiä kokkailuja hyödyntäen, vaikka ei olisikaan omaa kasvatusplänttiä. Kotivara-asiat taatusti jatkuvat ja meiltä löytyy myös monia mielenkiintoisia kirjoja omaan elämäntyyliimme liittyen, joita voisi hieman esitellä ja joista joku muukin voisi olla kiinnostunut. Ajattelimme myös tehdä enemmän tuotetestauksia tämän aihepiirimme saralla. Ei, blogista ei edelleenkään ole tulossa sponsoroitujen postausten tyyssijaa, mutta joitain juttuja saatamme ottaa mukaan lahjomattomaan tyyliimme ihan siitä syystä, että kun katselin suosituimpia postauksiamme, niiden kärkijoukossa on ihan kaikki lämmöllä toimivasta kamiinapuhaltimesta pulsaattoriin, petroolilämmittimiin, kasvikuivuriin, ekologiset patjat/peitot/petivaatteet, vesipuhdistamoon jne, eli hieman erilaisen elämään liittyviä tuotteita ja laitteita, joista ei aina tiedetä ja ainahan se on helppo luvata kaikenlaista, kun houkuttelee asiakkaita kassan kautta kotiin. Meidän oma matkamme kohti omavaraisempaa (ei omavaraista, vaan omavaraisempaa) elämää on vielä niin alkutekijöissään, että sitä taivalta voidaan hyvin matkata yhdessä täällä blogissa ja ylipäätään nämä vajaa 3 vuotta ovat opettaneet sen, että nopeasti ei ainakaan meillä asiat muutu. Matka on enemmänkin pieniä asioita, joista muokkautuu normaali arki tavallaan huomaamattaan ja monen asian kohdalla ei ole löytynyt aikaa tai jakamistakaan, jotta hyvät suunnitelmat olisivat voineet toteutua siten mitä sitä kuvitteli. Nyt alkaa niiden aika. Vuonna 2017 isännän perinnepaja tehdään, omavaraisuusasioita pohditaan ja toteutetaan edelleen ja elämä saakoon tasaisemman rytmin sitä kohti, josta haaveilimme. Tätä kaikkea sitten olisi ajatuksena tallentaa tänne blogiin viikottain, varmaan sunnuntaisin.

Sitä ennen tätä elämää voi halutessaan seurata tuolla Instan puolella, jossa yleensä ehdin joka päivä laitella jonkun kuvan ja pari lyhyttä videopätkääkin sieltä jo löytyy. Ainakin nuo meidän karvaotukset ovat siellä läsnä usein, sillä Freya on vielä kasvava kissa ja sen kasvua ja ihan sitäkin, miten villikissapennusta tuli ihmisiä rakastava sylikissa, on mukavaa tallentaa muistoiksi. Freya on todella kasvanut! Se on nyt 5-kuukautisena puolitoistavuotiasta Pippaa suurempi ja tuntuu kasvavan joka päivä vaan enemmän. Ja Ferya on todella ihmisrakas, todellinen rakkauspakkaus sylikissa, jonka kehräämisellä ei ole mitään määrää. Vieraat vielä toki alussa jännittävät, mutta esimerkiksi kun Hexun blogin Helinä piipahti täällä pari viikkoa sitten, Freya oli hyvin kiinnostunut siitä, mitä Helinä näperteli ja siinä sitten tultiin jo ihan itse vieraan ihmisen luo.

Niin ja se ihka ensimmäinen joulurauhan julistuskin tuli koettua! Oli se kyllä juhlavaa ja kiva kokemus. Vissiin lähetykseen ei päädytty, vaikka TV-kamera tiiviisti siinä kepin nokassa ja nenän edessä heilui kuin jammaileva kirahvi. 


Tähän loppuun vielä muutama kuva Jovelan joulusta 2016, kaikki kuvat valitettavasti tuolta Instan puolelta ja siellä niitä on lisää, koska tosiaan omassa kamerassa on jokin häiriö, jota en ole ehtinyt vielä selvittää, joten kännykkäkuvilla mennään.



Siispä, hyvää lähestyvää vuodenvaihdetta ja iloa alkavalle uudelle vuodelle. Tuokoon se itse kullekin juuri sitä, mitä eniten kaipaamme ja tarvitsemme.

Lämmöllä

Jovelan Johanna

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Tarinoita pyykkipäivänä

Kaukana ovat ne ajat kun kylpyhuone oli puoli päivää varattu nurkassa tutisevalle pyykkikoneelle, joka nieli pyykkivuorta annos kerrallaan tai kun kannettiin pyykkejä taloyhtiön kellariin ja sieltä ylös Ikean kassilla, kun oma nimi oli seuraavana pyykkivuorolistalla. Pyykkiä on pestävä ja eritoten lapsiperheissä sitä syntyy nykyään hurjan paljon ja moni menettäisi uskon elämään jos sitä omaa pyykkikonetta ei olisi, mutta itse olen NIIN onnellinen, siitä miten kivaa pyykkääminen onkaan wanhaan tapaan, meille siis nykyään normaaliin tapaan!

Meillä on "kodinhoitohuone" tai "pyykkitupa" justiinsa siellä missä sen halutaan milloinkin olevan. Kesällä pyykit pestään usein ulkona ja talvella tuolla tuvassa tai puuterihuoneessa eli vessahuoneessa. Kun ei ole juoksevaa vettä eikä viemäreitä, meillä on kaikki tällaiset toiminnot kuin Huvikummussa, eli silloin kun huvittaa, siellä missä lystää. Eilen pyykkitupa oli tuvassa! Modernisti voisi sanoa, että meillä oli Pop up -pyykkäämö!


Edelleen olen sitä mieltä, että vaikka asuisimme kaupungissa, meillä olisi tuo pulsaattori. Se pesee pyykin aivan yhtä puhtaaksi kuin tietokonepesukoneet, mutta koneelliseen (6kg) pyykkiä kuluu vain 12-15 min aikaa, huuhteluun pari minuuttia ja linkoukseen 2-5 minuuttia riippuen mitä on pessyt. Sen jälkeen pyykki on käsikuivaa ja valmis roikkumaan ulkona tuulen kuivatettavana - ellei sada, mutta sadepäivinä me ei pyykkiä pestäkään, ellei sitten sade pääse yllättämään. Pesemme pyykin pesupähkinöillä, joten poistovesi kastelee pyykkipäivisin vaikkapa kukkia pihalla jos niiden aika on.

Pidän myös siitä, että pyykkäämisen aikana tulee aina puuhasteltua muutakin mukavaa. Pesuaika on niin lyhykäinen, ettei siinä ehdi mitään jatkuvista keskeytyksistä kärsivää hommaa tehdä, mutta samalla tulee siivottua, laitettua ruokaa ja hääräiltyä jonkin pienen askareen parissa. Toki pyykkääminen näin sisältää hieman vaivannäköäkin, kun ensin lämmitetään vedet, mutta pyykkivesi lämpiää käytännössä itsekseen, kun taloa lämmitetään puulla ja puuhellan päällä on aina 25 litran vesikattila. Lisäksi pyykki pitää oman kätösin siirtää pesurummusta linkousrumpuun, sen kokonaisen 20 sentin matkan. Ja pitää ne pyykit kantaa ulos narullekin kesät, talvet, mutta ulkona kuivattu pyykki on mielestäni arjen luksusta ja mielummin sitä kai kantaa pyykit narulle ulos kuin koneellisesti ilmastoituun taloyhtiön kellariin, jos vain näistä kahdesta valittava on.

Eilen pyykkipäivä oli kuten se yleensäkin tapaa olla. Pyykättiin, siivottiin ja siinä samalla uunissa muhi fetatäytteinen lihamureke ja kattilassa porisi pottuja. Tein myös uuden erän sytykkeitä, uudenlaisia, kaikenlaisiahan sitä on tullut kokeiltua. Sytykesipsit, -lastut, -rullat ja muut on poltettu, mitähän nämä sitten olisivat? Kipinäkeksejä? Tulitacoja?

Nämä sytykkeet ovat jatkokehittelyä sytykesipseille. Kaikki sytykesipsejä tehneet ja niitä käyttäneet tietävät, että sytykesipsi syttyy paperia hitaammin, mutta palaa kauan ja siten ne sytyttävät hyvin vähän kosteaampaakin puuta jos tarve on. Tämän tacoja muistuttavan sytykkeen taskuun (kutsun näitä nyt itse kipinäkekseiksi) taas laitetaan hieman helposti syttyvää materiaalia, vaikkapa kuivaa puulastua verstaalta tai ihan paperisuikaletta, joka syttyessään sytyttää itse sytykkeen, joka valuttaa puulle hieman steariinia ja se taas sytyttää puut.


 Valmistusmetodi on likimain sama kuin sytykesipseillä, eli tavallinen pumpulinen vanulappu, jollaisilla me daamit hivelemme kasvovesiä ja puhdistusaineita kasvoihimme, upotetaan sulaan steariiniin ja nostetaan leivinpaperille kuivumaan. Pieni varoitus tähän kohtaan jos haluat näitä tehdä, etkä ole ennen tehnyt steariinisytykkeitä, niin ole varovainen steariinin kanssa. Anna sen sulaa, mutta älä kuumenna steariinia yhtään enempää kuin sulaminen vaatii. Jos steariinia kuumentaa liikaa, se alkaa höyrytä ja silloin on steariinipaloriski ilmassa ja steariinipalo on se, joka aiheuttaa niitä kivijalkaan saakka tuhoutuneita taloja vuosittain. Olkaa siis varovaisia!

Ok, eli steariini on sulatettu, vanulappu kastettu siihen (kannattaa käyttää dippaamiseen jotain puisia tai metallisia ottimia/grillipihtejä) ja lappuset on laitettu leivinpaperille. Odota pieni tovi, kunnes steariini alkaa kovettumaan, mutta lappu on vielä taipuisa. Taita lappuset kahtia, kuten tacot ja anna kovettua rauhassa, tähän menee vain muutamia minuutteja. Tällä kertaa meille oli kertynyt kynttiläjämiä eri väreissä, joten lajittelin niitä etukäteen ja sulattelin steariinia värijärjestyksessä vaaleimmasta tummempaan lisäten aina seuraavan värin edellisen jämiin. Osa kynttiläjämistä oli tuoksukynttilöistä, joten kannattaa hieman sitäkin huomioida, ettei laita liikaa tuoksukynttiläjämiä samaan satsiin, koska muuten päänsärky on melkolailla taattu. Se sula tuoksukynttilästeariini tuoksuu todella voimakkaasti tällaisessa puuhassa, joten vähempi parempi. Tämä erän sytykkeisiin käytin myös tuoksukynttiläjämiä, mutta maltillisesti ja silti sytykkeissä on viehättävä tuoksukynttilän tuoksu kahvia, vaniljaa, appelsiinia ja mustikkaa.



Testattu ja toimii loistavasti! Oikeastaan olisivat ihan hauskoja pieniä jouluterveisiäkin jollekin läheiselle, joka sytyttelee puita kotonaan, saunalla tai eritoten mökillä, jossa puut saattavat olla hieman kosteitakin välillä.


Se kipinäkekseistä, kokeilkaa jos mielitte

Ja taas se jouluaika lähestyy ja sen kummemmin laittelematta täällä on jo hieman jouluista. Talviaikaan tupa punaisine tapetteineen, palavine kynttilöineen ja kuparin hehkuineen on aika jouluinen itsessään. Joulua ei tarvitse tuvassa luoda sen kummemmin, mutta jotain pientä on jo esillä. Jouluaikaan meillä kuuluu hyasintit, se vaan on niin joulutuoksu, vaikka muualla maailmalla hyasintti onkin kevätkukka. Ruokapöydällä on siis 3 hyasinttia kuparimaljoissaan ja niiden kaverina kaksi joulusoittorasiaa, jotka olemme isännän kanssa joskus hankkineet Malagasta ja Tukholman Wanhasta Kaupungista. Soittorasiat nostettiin pöytään ystäväni kanssa jo toissaviikolla, kun tänne kokoontui pikkujouluväkeä. Tuvan päiväpedin taakse laitettiin valosarja ja tien puoleiseen ikkunaan tähtilamppu. Siinäpä ne joulukoristelut taitavatkin sitten toistaiseksi olla. Ruokapöydän yllä roikkuvalle orrelle ehkä laitan jouluksi vielä jotain, mutta voin hyvinkin olla laittamattakin jos ei inspistä tule. Valosarja, 3 hyasinttia ja 2 lumisadepallosoittorasiaa tuntuu nyt riittävältä.

Huomasittehan muuten, että jouluradio on aloittanut jälleen! Aivan loistavaa, että siellä on useampia vaihtoehtoja sen mukaan mitä kukin haluaa kuunnella. Yksi tykkää hartaista lauluista tai perinteisistä kotimaisista joululauluista, toinen rokahtavasta tai raskaammasta joulumusiikista, kolmas klassisesta ja neljäs reteesti kaupallisesta tingelitangelista tai vaikkapa joulujazzista! On kotimaista ja ulkomaista, finska, svenska ja in english, jopa indie-joulumusiikkia ja lapsillekin on oma taajuus saman palvelun kautta. Jokaiselle jotakin oman mieligenren mukaan valittavissa, jos nyt ylipäätään haluaa kuunnella joulumusiikkia. Minä haluan!


Tällaisia kuulumisia ja pyykkipäivän tarinoita täältä Jovelan tuvasta, joka eilen oli hetken myös pyykkitupa. Kymppikiloinen pulsaattori-pesukone on jo kannettu pois tuvasta takaisin paikoilleen puuterihuoneeseen. Ties missä se seuraavan kerran hoitaa toimeaan Jovelan garderoobihuoltajana.

Sytykkeet on pakattu, lisää meinaan tässä illalla vielä tehdä. Tuvassa on mukavaa häärätä. Laukkukin pitäisi pakata, työmatka taas edessä huomenna ja paluu vasta loppuviikon puolella.


Vaan nyt pitää mennä pelastamaan ne pikkupakkasen pussaamat pyykit tuoilta ulkoa. Melkoinen tuuli siellä riepottaa lakanoita ja liinoja.

PS. aamulla sanoi hieman lunta, ehkä kuusi hiutaletta per neliömetri.

PSS. Freya villikissanpentu on kasvanut aivan huikeasti! Pippa on jäämässä kokonsa puolesta toiseksi, aina ei hämärässä erota kumpi on kumpi. Freyasta taitaa tulla iso kissa ja siitä on tullut rakkauspakkaus halikissa. Laitan taas päivityskuvia tulemaan myöhemmin, instassa jokunen kuva jo onkin.

Hyvää sunnuntaita kaikille ja näkymisiin taas!

Jovelan Johanna

perjantai 25. marraskuuta 2016

Silloin, tällöin

Jovelan emännän kellossa on jotain vikaa, kun se ei taida raksuttaa ihan 24 tuntia vuorokaudessa, tai ainakin siltä tuntuu. Sitä samaa kiirettä pitää, jota on ollut jo tovinkin päiviä määrittelemässä. Joulun tienoilla pääsen taas jarrukahvalle toviksi. Blogissa hiljaista siksi, myös blogivierailujen osalta. Mitähän teille mahtaa kuulua siellä?

Täällä aurinko nousee ja aurinko laskee, mitään erikoisempaa kerrottavaa ei ole. Olen instan puolella - kerran se nyt sitten avattiin, yrittänyt laittaa jonkun pienen hetkessä -kuvan päivittäin. Se on ihan hauskaa, vaikka enemmän tykkäänkin tarinoida tavallisista asioista epätavallisesta elämästämme, mutta juuri nyt elämä on aikalailla ihan samanlaista kuin ennenkin, eli töitä. Jos vaikka sunnuntaina jotain kuulumisia laittelisin kuitenkin. Jotain pientä sieltä ja täältä. Vähän kuten tuolla instassakin, irrallisia juttuja vailla punaista lankaa.


Eilen kävin kampaajalla päivittämässä pääni. Siinä toisen hääräillessä oli hyvää aikaa hiljentyä hetkeksi (edes hetkeksi) ja pohtia asioita monia. Pohdin mm. sitä, miten ennen oli paljon töitä, mutta kaikella oli aikansa ja harvoin oli sellaisia aikatauluyllätyksiä kuin nykyään on. Keväällä uurastettiin seuraavaa satoa ja syksyllä sitä korjattiin. Valon vähentyessä ja talven saavuttua siirryttiin enemmän sisätiloihin korjaamaan työvälineitä ja valmistautumaan jouluun. Syysteurastukset ja sadonkorjuut oli pidetty ja jos sato oli hyvä, ruokavarastot pursuivat raaka-aineita. Leipiä oli leivottu, makkaroita ja sylttyjä tehty, oli säilötty ja suolattu. Silloinkin oli kausia, jolloin piti tehdä paljon työtä saavuttaakseen elinkeinon kannalta tärkeitä etappeja vuodenkierrossa ja tulevaan varatuessa. Haaveilen täällä edelleen ajasta, jolloin voin tehdä enemmän omavaraisempaan elämään liittyvää puuhaa ja vähemmän leipätyötä, mutta sen aika vaan ei ole vielä. Kuluneina viikkoina lähialueen noutoruokapisteetkin ovat saaneet oman osansa Jovelalaisten kirstun sisällöstä - ei ole aikaa kokkailla ennen kun on niin nälkä, että näköä haittaa!  Harmi ettei se näy lainkaan lanteilla, ainakaan kaventumisen merkeissä, mutta toisaalta minen sellaisesta pahemmin piittaakaan ja emännän essun alla on sallittua olla muutakin kuin rivi luita! Joka tapauksessa, pohdin myös, että vaikka elämä ei juuri nyt voi sisältää ihan kaikkea sitä mitä haluaisin, niin tässä ajassa saa olla onnellinen kun on töitä mitä tehdä ja sen saa määritellä itse ja siitäkin, että saa asua täällä. Vaikka tekisin töitä kellon ympäri, teen sitä ainakin paikassa, jonne pääsystä haaveilin vuosia. Aurinko nousee ja se laskee ja täällä on rauha 24 tuntia vuorokaudessa. Se on enemmän kuin jotain se.

Ja pianhan se joulu sieltä taas tuleekin, kuukauden päästä tänään se on jo aaton osalta juhlittu. Täällä on kaiveltu muutama koristekin esille, ihan muutama vainen, koska tupa on meillä itsessään niin jouluinen talviaikaan. Se ei pahemmin kaipaa tingeleitä ja tangeleita, mutta hyasinttejä pitää olla, muutama minikataja ja rakkaimmat joulusoittorasiat sekä hieman lisää valoa. Ripustettiin tuvan tien puoleiseen ikkunaan Lidlin tähtilamppu, koska olivat osanneet valita siihen juuri meidän tuvan sävyt hiekkaa, punaista ja luonnonvalkoista. Näilää taitaa joulu tulla Jovelan tupaan koristeiden osalta kunnes kuusi kannetaan sisälle - jos kuusen laitamme tänä vuonna.

Sellaista tänne kuuluu juuri nyt ja sunnuntaina yritän joutaa tekemään jonkinlaisen päivityspostauksenkin ja käväistä blogivierailuilla, mutta jos oikeen väsyttää, saatan ottaa sunnuntain pitkänä nokosena vastaan ;)

Kaikkea hyvää kaikille teille siellä

Jovelan Johanna

maanantai 14. marraskuuta 2016

#rakastasellaisenakuinolen

Tämä blogi kertoo tästä talosta ja elämästä siten, miten tämä talo ja paikka meitä omalta osaltaan määrittelee. Noin muuten me olemme pysyneet kasvottomina ja tavallaan henkilöttöminä tyyppeinä. Emme kaipaa, emmekä halua henkilökohtaista huomiota. Tällä kertaa kuitenkin tulen esille hieman itsekin. Olen mukana kamppiksessa #rakastasellaisenakuinolen

Haastan teidät siihen mukaan. Kamppis ajaa omalta osaltaan sitä väitettä, että kunkin meistä tulisi kelvata sellaisena kuin olemme. Nykyään vähän kaikkea muutetaan, filtteröidään ja pyritään muokkaamaan, kameratkin tulevat pikaparannusfilttereillä, ja hauskaahan niillä on leikkiä, mutta aina välillä on hyvä kyseenalaistaa miksi niin teemme. Miksi ei kelpaa siten miten on ja miksi se paine muutoksiin usein koetaan ulkopuolelta tulevana paineena. Me ihmiset, meidän kotimme, meidän elämämme ei kelpaa ihan sellaisena kuin se on omasta mielestämme. Sen tulisi kelvata ja halun muutoksiin syntyä omasta tahdosta, ei muiden tuomasta paineesta, uskosta siihen, ettei muuten kelpaa. Olemme myös kasvattamassa kokonaista sukupolvea, jolle kaikenlainen muokkaaminen on tavallista arkea. Se on huolestuttavaa omasta mielestäni.

Olette ihanat siellä moneen kertaan kyselleet, onko Jovelalla instatiliä. Ei ole ollut. Tämän myötä sen kuitenkin avaan. Arvostamme kovasti jos haluatte osallistua tähän kamppikseen. Sillä on kasvoja, mutta sillä ei tarvitse olla kasvoja. Jos haluat käydä katsomassa kamppiksen virallisia kasvoja, löydät ne täältä.

Jovelan instan löydätte halutessanne täältä. Yritän olla jatkossa siellä ahkera, työkiireet ovat edelleen päällä, joten blogipuolella valitettavasti on hiljaisempaa. Päivittäin kuitenkin on pieniä hetkiä, jotka mielellään jakaisi teidänkin kanssanne. Insta lienee siihen ihan mukava kanava.

Tänään siis Jovelat 1800-luvulta pyytävät teitä mukaan 2010-luvulle osallistumaan kamppikseen #rakastasellaisenakuinolen - heittäkää blogiinne, instaan, faceen, minne haluattekin. Pääasia, että heitätte oman #rakastasellaisenakuinolen


Ja tässä minä olen. Jovelamaiseen tapaan edelleen kasvottomana, Jovelamaiseen tapaan villasukissani!



Rakkaudella

Jovelan Johanna

torstai 3. marraskuuta 2016

Karkkikaappi & kaappi kuin karkki

Kuparista kaappiin, tai oikeastaan kaappeihin! Tuvassamme on kaksi kaappia, joista toinen on karkkikaappi ja toinen on mun mielestä nyt nätti kuin karkki. Karkkikaappia olen näyttänyt kerran aikaisemminkin, mutta siitä on jo aikaa ja nyt kun joulu ja sen myötä joulun karkkipaljous lähestyy, avaan kotivaraamme kuuluvan vierasilon eli karkkikaappimme oven inspikseksi niille, jotka pohtii jotain erilaista joulukarkkitarjoilumuotoa. Itse kaappi on meille talon mukana tullut, tuossa nurkassa aina ollut isännänkaappi, jonka mittasuhteiden vuoksi sille oli aluksi haastavaa keksiä mitään varsinaista virkaa. Nykyään sitten vieraat osaavat jo melkein heti sisälle päästyään marssia kohti karkkikaappia ja pistää suut makeiksi. Karkkikaappi on pysyväisratkaisu ja osa koti- ja vierasvaraamme. Karkkikaappiamme on halattu, sille on vannottu rakkautta, sen pintaa silitelty ja onpa sitä kerran kosittukin! Tiedä mitä kaapissa on aikoinaan ollut, mutta meidän hallintakaudellamme se saa ainakin yhtä suuren huomion osakseen kuin menneinä vuosikymmeninä - oikeastaan voi jo sanoa vuosisatoina, kun talo lähestyy 150:ttä vuottaan jo. Tämä on siis karkkikaappi.



.. ja karkkikaapissa on karkkia (daa-a). Ovi on auki, kun on vieraita talossa.



Tämä toinen kaappi sitten on se kaappi kuin karkki. Meidän ihana patakaappimme. Sekin on löytö talosta, vissiin parikymmentä vuotta ulkovarastossa hylättynä ollut kaunokainen, jota isäntä yli vuosi sitten hioi ja jynssäsi varmaan viikon, eikä kaikki maalit siltikään lähteneet. Kaapin on nikkaroinut talon miespuolinen asukas talon tyttärelle, kaapista löytyneen päiväyksen mukaan 11.7.1932. Patakaappi on seisonut tuvassa ensin maalitta, jotta kauan ulkoilmassa ollut puu kuivuisi kunnolla. Sitten kaappi on ollut maalitta koska sitä ei joko ole ehtinyt maalaamaan tai koska en ole ollut ihan satavarma millä värillä sen maalaisi. Tässä on nyt esitelty kuparista työtasoa, jonka vihdoin saimme laitettua ja kuparinputsausvinkkiä ollaan laitettu blogiin ja tuli siinä mainittua, että kuparityötason viimeistelyssä käytettyä kuparimaalia jäi yli.. Nyt olin sitten varma patakaapinkin kohtalosta.

Kuvassa näkyy kaappi myös löytökunnossaan, eli täysin ennen kunnostusta.


Kaapista tuli wanhan valkoinen ja laskutasot sekä vetimet maalattiin kuparilla. Tykkään!  Laatikoiden ulkosyrjillä on vahoja maaleja näkyvillä. Kukaan ei koskaan lukuisista maalikerroksista huolimatta maalannut laatikoiden reunoja kuin pienen pätkän verran, joten emme mekään. Jätin ne ne sellaisiksi kuin olivat ja maalasin vain etupaneelit.


Nyt kaappi ei enää näytä niin möhkäleeltä, kun se ei pistä maalaamattomana ja erilaisena tuvassa silmään. Kaappi on muutenkin sangen sievänä maalissaan ja sopii muuhun möbleeraukseen tuvassa. Tämä oli juuri sopivan pieni sunnuntai-iltapäivän tuunaus maalisutien ja maalien kanssa äänikirjana Baskervillen koiraa kuunnellen. Patakaappi, sievä kuin karkki, mutta säilöö paljon kaikkea tarpeellista. Kyllä tykkään!


 Mitäs sitten seuraavaksi.. No ainakin täällä jälleen hieman juhlitaan, kun ystäviä kokoontuu viettämään tanskalaista smørrebrød -iltaa Jovelaan ensi viikolla, mutta saattaapi jotain asiaa olla sitä ennenkin salin puolelta taloa. Salissa ollaan siirrytty talviaikaan pienin muutoksin.

Oikein upeaa loppuviikkoa joka niemen nokkaan ja saarelmaan! Pysykäähän lämpiminä ja siellä tien puolella penkkaa kun pukkaapi pakkasia ja lunta suunnalla jos toisella (vaan ei taaskaan täällä, höh), toivottelee

Jovelan Johanna