jovela

jovela

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Satoa ja suopaa omalta pihalta

Perjantaina meidän suomalaisten ja monen muunkin ajatukset olivat Turussa. Niin murheellinen tapahtuma jättää helposti jälkensä ihmiseen. Kyllä sitä täälläkin pohdittiin. Olimme itse tuolloin liikenteessä juuri silloin, kun tapahtuneen ensimmäiset uutisoinnit tulivat radiosta. Vaikka emme olleetkaan Turussa, täällä Turun lähellä ihmisistä näki varautuneisuuden ja huolen. Katsottiin hieman enemmän ympärille, tiedostettiin missä kukin kadulla tai kaupan käytävällä oli. Ilmassa oli huolta, pelkoa ja epävarmuutta. Oltiin varpaillaan ja suomalainen hikirako tavanomaista pidempi. Illalla oman kodin suojassa ajatuksissa oli sekin, miksi me haluamme asua juuri täällä. Kaipuu rauhaan ja yksinkertaiseen elämään toi meidät tänne ja täältä sen myös löysimme. Perjantaina sitä vaan halusi takaisin kotiin pelottavasta maailmasta, mutta pelkoon ei saisi jäädä kiinni, saati muuntaa pelkoa vihaksi. Viha, oli se mistä tahansa syystä tai ketä tahansa kohtaan, ei koskaan tuo mukanaan mitään hyvää. Järki pitää olla mukana myös vaikeissakin asioissa.

Ja nyt on sunnuntai ja sunnuntaipostauksen aika! Täällä Jovelassa ollaan puuhailtu taas pitkin viikkoa kaikenlaista pientä ja se rohtosuopayrttitestikin vihdoin tehtiin. Aloitellaan vaikkapa näillä sadonkorjuuasioilla.

Kuivataan satoa

Viime vuonna hyväksi hankinnaksi osoittautunutta kuivuria on käytetty varsinaisen satokauden jälkeen monen monta kertaa, mutta nyt on se aika vuodesta, jolloin kuivuria ei lainkaan viitsitä nostaa pois kuivauspaikalta. Tällä viikolla kokeilimme ensimmäistä kertaa tehdä erilaisia marjaremmejä, jotka ovat niin hyviä, että niitä tullaan tekemään pikimmiten lisää ja myös eri makukomboja tullaan testaamaan lisää. Marjaremmit ovat kiva tapa säilöä satoa uudella tavalla ja samalla lisätä marjaa ja hedelmää ruokavalioon. Marjaremmejä tulee syötyä kuin karkkia, tosin makeutusaineena on hunaja. Ensin testattiin makuyhdistelmiä mansikka-vanilja, puolukka-kinuski ja mustaherukka-salmiakki, jotka kaikki olivat todella hyviä, mutta näistä kolmesta sen ykköspaikan kuitenkin vei mustaherukka-salmiakki. Se makuyhdistelmä on vaan niin huikea, mutta tosiaan nuo kaksi muuta mainittua ovat myös todella, todella hyviä. Ehdinkin jo postailla marjaremmien reseptin aiemmin viikolla, mutta postaan joskus myöhemmin vielä suloisen mausteisen kaneliomenaremmin ja ihanan kirpeän sitruunacurd-remmin ohjeet!

Jatketaan kuitenkin vähän tavallisemmilla kuivatuksilla, jotka eivät vaadi edes kuivuria. Omasta mielestäni näille paras lopputulos syntyy ilmakuivauksella.

Bouquet garni

Hienoilta kuulostavat bouquet garnit voisivat olla vaikkapa Hyacinth Bucketin keittiöstä, luonnollisesti lausuttuna boo-key gar-nii, mutta kaikille tutut sievät, pienet yrttikimput kuuluvat oikeasti fransmannien kulinaarisen kehdon kasvatteihin. Ranskanmaalla yrttikimppuihin kuuluu ainakin timjamia, persiljaa ja laakerinlehteä - oiva trio erilaisiin patoihin, keittoihin ja moneen muuhun kokkailuun. Yrttikimppujen sitominen ja kuivattaminen on kivaa pikkupuuhaa, joista saa nauttia heti ihanan tuoksun myötä ja myöhemmin kimppujen kuivahdettua ruokien maustajana. Toki kimpun voi käyttää tuoreena ja usein käytetäänkin, mutta itse halusin tehdä muutamia yrttikimppuja kuivattuna ruokakomeroon, sillä meillä on nyt paljon yrttiä keittiöpuutarhassa. Onpahan sitten mistä ottaa kun yrttikimpuille on tarvetta ja juuri sopivan määrän vaikkapa juuri pataruokaa varten. Pikkuisten yrttikimppujen sitominen kävi mukavasti samalla kun testasimme rohtosuopayrttiä pyykinpesuaineena. Kokemuksia siis luvassa tässä postauksessa!


Sipulin kuivasäilytys

Isäntä teki aiemmassa postauksessa mainitun kätevän kuivatustelineen sipuleille ja siellä sipulit ovat kuivuneet kaikessa rauhassa aurinkoisella pihalla. Nyt oli aika ottaa sipulia jo sisälle, mutta letille en niitä halua laittaa, sillä viime vuonna meillä meni osa sipuleista kompostiin niiden mentyä kosketuskohdista ihan pilalle, vaikka kuinka yritimme niitä ensikertalaisina kuivattaa. Tänä vuonna sipulit laitetaan sukkahousuputkeen. Helppoa kuin mikä, halvimmat mahdolliset sukkahousut, jalkaosat poikki ja sipuli kerrallaan sukkaan. Sipuleiden väliin solmitaan solmu aina kun uusi sipuli sujahtaa sukkaan ja näin sipulit eivät koske toisiinsa. Sukka on ilmava, joten olen toiveikas tämän suhteen. Sukka on myös kätevä käyttää. Aina kun tarvitsee sipulin, alin solmu nipsaistaan saksilla poikki ja solmun yläpuolella oleva sipuli tipahtaa käteen.


Sipulia kuivurissa

Olemme myös kuivanneet sipulia renkaina kuivurissa. Se on verrattain nopeaa ja kuivattuja renkaita voi lisätä aina tarpeen mukaan erilaisiin ruokiin. Toimivat loistavasti!



Sitten askelta erikoisempaan testailuun. Me testailemme täällä aina kaikenlaista mitä mieleen pälkähtää. Tällä viikolla pohdin voisiko perunaa kuivata ihan tiettyyn tarkoitukseen. Testi vaatii vielä hieman hiomista, mutta kelpo lopputulos oli jo nytkin!

Kuivatut perunat ja pikaperunakeitto

Pohdin siis tässä viikolla pottusadon säilöntävaihtoehtoja punnitessani, että voisiko perunankeiton ainekset kuivata valmiiksi pikaruoaksi menettämättä perunakeiton ihanaa samettisuutta? Jos sopiva kombinaatio löytyisi, perunakeittoaineksia voisi kuivata valmiiksi ja keittoa syödä nopeasti valmistettuna milloin mieli tekisi, silloinkin jos olisi hieman kiireisempi tai puolikuntoisempi päivä vaikkapa sairaana ollessa. Sehän piti testata!


1) Ensin kuivattiin tosiaan sipulia renkaina ihan vaan sipuleiden yhtenä säilöntävaihtoehtona. Kuivatus kannattaa tehdä tässä järjestyksessä (sipuli ensin), sillä sipulin tuoksu jää kuivuriin ja saattaa käydä niin, että mitä tahansa kuivurilla kuivataankaan sipulin jälkeen, se tulee maistumaan hieman sipulilta, vaikka miten kuivuria pesisi.

2) Sipulin kuivuttua raastetaan raakaa perunaa, josta kuivataan pyyhkeellä painellen turha neste pois. Perunaraastetta kiehautetaan suolatussa vedessä 2-3 minuuttia, ei sen enempää, jonka jälkeen raaste nostetaan puhtaalle pyyhkeelle kuivahtamaan hetkeksi. Perunaraaste levitetään kuivuriin, päälle yrttejä. Samaan aikaan lipstikka, persilja ja timjami kuivuvat perunoiden päällä. Peruna neutralisoi sipulin tuoksun kuivurista.

3) Kaikki raaka-aineet laitetaan kuivina yleiskoneeseen, jolla surautellaan sipulit, perunat ja yrtit jauheeksi. Kuivattu peruna muuttuu kuivatun sienen väriseksi. Tämän voi ilmeisesti estää samalla keinolla kuten omenan tummumisen, eli laittamalla C-vitamiini poretabletin kylmään veteen ja nostamalla kiehautetut perunat siihen hetkeksi ennen kun nostaa ne liinalle.

4) Sitten testattiin. Otin 4 kukkuraista ruokalusikallista peruna-sipuli-yrttijauhoa ja n. 6 dl vettä. Yllätyin täysin siitä miten paljon keittoa tuosta syntyi. Luulin tekeväni sellaista parin desin testisoppaa! Lisäsin keittoon puolikkaan lihaliemikuution ja keittelin soppaa hiljalleen reilun 5 minuuttia. Tässä vaiheessa soppa oli aika epämiellyttävän näköistä. Kun perunat olivat selvästi kypsyneet, lisäsin keittoon hieman pippuria ja raastettua muskottia sekä 2 rkl maitojauhetta sekä vielä desin vettä. Kun keitto alkoi tuntua valmiilta, surautin sen sauvasekoittimella ja kappas, sehän maistui ihan perunakeitolle! Koska tämä oli testierä, teemme keittojauhoa myöhemmin lisää, mutta sipulin sijaan aion kuivata keittoon perinteiseen tapaan purjoa ja testata sitä C-vitamiiniporetta tummumisen estämiseksi.

Kovin kätevää kun keiton voi tehdä aidosta jauheesta! Kun joskus iskee peruna-purjokeittohimo, sitä saa valmistettua nopeasti itse kuivatetuista raaka-aineista ja maitojauheesta.


Rohtosuopayrtti pyykinpesuaineena


Tätä testiä on odotettu, ilmeisesti siellä ja täällä. Nyt se on tehty! Juuria otimme ylös hieman, mutta niiden kaivelu on vielä hankalaa, joten testasimme ensin kasvin muut osat - rohtosuopayrtistähän kaikki osat ovat käyttökelpoisia pesuaineen muodostamiseen. Ihan ensiksi kannattaa lukaista vanha postaukseni aiheesta, josta löytyy yleisesti tietoa rohtosuopayrtistä ja miksi sitä käytetään pesuaineena mm. museoissa!

Lyhyesti testin lopputuloksen voisi laittaa yhteen lauseeseen: Testi oli helppo ja rohtosuopayrtti toimii! Pelkillä lehdillä ja muutamalla kukalla pesuvesi todella vaahtosi, vaahto oli pehmeää ja pyykki tuli puhtaaksi.


Keräsin lehdet nyppimisen sijaaan ottamalla yhdellä kädellä hyvä otteen kukan varresta - meillä varret jo lakoavat, joten piti hieman pyllistellä, mutta otetaan siis hyvä ote kädellä kukan varren alaosasta. Toisella kädellä vedetään käsi nyrkissä kukkavartta pitkin alhaalta ylöspäin, jolloin varren lehdet jäävät käteen alemman käden estäessä kukkavarren tempautumista mullasta. Laitoin mukaan muutamia kukkiakin.

Mitähän sitä lehteä olisi ämpärin pohjalla ollut, ehkä ilmava litra. Kaadoin lehtien ja kukkien päälle kuumaa vettä kiukaan vesialtaasta ja annoin lehtien hautua hetken. Ei aavistustakaan pitäisikö tämä tehdä näin, mutta se nyt tuli mieleen tehdä näin ja hyvin se toimi. Kylmällä vedellä ehkä olisi ihan sama lopputulos. Pyykit koneeseen, vettä ja rohtosuopayrttisekoitus ämpäristä mukaan. Vaahtoa tuli kuin vaahtobileissä tanssilattialla, enemmän kuin pesupähkinöillä. 


Meillä pyykätään pulsaattorilla, joten 15 minuuttia myöhemmin pesuohjelma oli valmis. Pieni linkous muutaman minuutin ja pyykki puhtaaseen veteen huuhteluun. Vesi oli aavistuksen vihertävää, mutta pyykkiin sitä ei tarttunut ja meillä kaivovedessä on rautaa, joten käytämme muutenkin värikaappauslappusia pyykissä.

Nyt on aivan saletti, että pesemme rohtosuopayrtillä pyykkiä niin kauan kun kukissa lehtiä riittää ja ensi viikonloppuna, jos sää vaan sallii, teen 5 litran kanisteriin valmiiksi mahdollisimman vahvaa rohtosuopayrtistä tehtyä pesuliuosta, jota voi käyttää pidempään mitä kukkaa lehtineen riittää ennen kun syksy vie lehdet mennessään.

Muutakin tässä viikolla on tehty, koirille masuherkän ruokaa ämpärillinen ja yrttejä kuivattu lisää, mutta jatketaan niistä taas myöhemmin, niin pysyy postaukset järkimitassa. Ensi viikolla olen ajatellut muuntua kylänoidaksi ja aloittaa vihdoin oman rohtokokoelmani, eli ryytiapoteekin. Lintujen talviruokintaherkkujen valmistus alkaa ja tosiaan teemme sitä rohtosuopayrttiliuosta säilöön jos vaan säiden ja muiden arkisten askareiden ja leipätyön lisäksi ehdimme.

Loppuun taas vinkki! Ystävämme Helinä, Höttiäisen höpötelmiä -blogista Pohjanmaan suunnilla pitää ensi viikolla sisustus- ja juhlasomisteaiheista poistotuotteiden varastomyyntiä, joten jos olette suunnilla ja tarvitsette kivoja somisteita tai koristeita ha-la-val-la, kuten siellä vissiin tavataan sanoa, niin kurkatkaapas tänne!

Niin! Meinasipa melkein unohtua! Se kurssi, josta mainitsin aiemmin, sinne on nyt ilmoittauduttu. Tämä emäntä lähtee marraskuussa kehräämään rukilla villaa langaksi. Kyllä jännittää! Gerdassa seisova rukki pitää tarkistaa, että onko siitä mihinkään vai pitääkö hankkia uusi vanha rukki. Jos jollain lähialueella on ylimääräinen, saapi tarjota!

Tässä kaikki tällä kertaa, tapaamisiin ensi viikolla taas.

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna

tiistai 15. elokuuta 2017

Marjaremmit (herkkuja kuivurilla)


Pikaiset terveiset Jovelasta arkitöiden lomasta!

Testasimme isännän kanssa eilen kolmea eri marjaremmiä, eli kuivaamalla marjoista valmistettavia välipaloja tai oikeastaan voi puhua ihan makeisista, jotka makeutetaan hunajalla tai siirapilla. Laitan nyt heti testituloksen ihan omaksi postauksekseen tänne blogiin keskellä viikkoa, jos joku siellä haluaa kokeilla marjaremmejä marjasadon ollessa parhaimmillaan. Marjaremmit on hieman erilainen ja tosi maukas tapa säilöä hieman marjasatoa ja tietysti oiva keino lisätä marjoja ruokavalioonsa. Remmit säilyy hyvän kuukauden ilmatiiviisti pakattuina, pakkasessa kuukausia!

Kaikki testin marjaremmit oli tosi hyviä. Täällä suu käy samaan aikaan kun nakuttelen ohjetta ylös. Kovasti yritin maistella mikä olisi paras maku näistä kolmesta, mutta mahdottoman vaikeaa on nostaa yhtä toisen edelle kun kaikki ovat niin hyviä! Pohdin jo heti myös toista toteutusmuotoa, jossa tekisin muutaman erilaisen marjalevyn ilman makuaineita, leikkaisin palat sopiviksi neliöiksi, jotka sitten voisi kastaa vielä sulaan suklaaseen. Silloin marjaremmeistä tulisikin marjakonvehteja. Voi nami!

Testissä oli:

mansikka-vanilja (mansikkaa, vaniljaa ja 2 rkl hunajaa)
puolukka-kinuski (puolukkaa ja 2 rk. tummaa siirappia)
mustaherukka-salmiakki (mustaherukkaa, 2 rkl hunajaa ja 2 tl lakritsipulveria sekä pieni ripaus suolaa, joka muuntaa lakritsipulverin salmiakkimaisemmaksi)


Kuvassa ylinnä mansikka-vanilja, alavasemmalla puolukka-kinuski ja alaoikealla mustaherukka-salmiakki. Rullasin mustaherukkaremmit aivan liian paksuiksi rulliksi, puolikaskin suikale olisi riittänyt rullaan.

Perusseoksen marjat voivat yhtälailla olla tuoreita tai sulatettuja pakastemarjoja. Itse laitoin marjasoseeseen:

Sose

500 g marjoja
2 rkl hunajaa tai siirappia

Soseuta marjat, lisää hunaja tai siirappi. Jos haluat soseeseen lisämakua, esimerkiksi vaniljaa, kanelia tai salmiakkia, lisää ne tässä vaiheessa oman maun mukaan. Kannattaa muistaa, että kuivatussa soseessa kaikki maut tiivistyvät.

Levitä sose tasaisesti, mutta ohuelti kuivausalustalle ja säädä kuivurin lämpö n. 50 asteeseen. Katso, ettei levyn keskiosaan jää liian paksulti sosetta (kuten itsellä kävi mustaherukan kanssa) Jos haluat tehdä marjaremmejä uunissa, levitä sose kookosvoilla sipaistulle leivinpaperille, ellei käytössäsi ole kestoalustaa. Kuivaa soseita kunnes niiden pinta on kosketuskuiva ja soselevy irtoaa alustastaan. Itse käänsin soselevyt kertaalleen kuivurissa siinä vaiheessa kun levyt alkoivat olla irroitettavissa, mutteivat vielä aivan valmiita. Testi kannattaa tehdä vaikkapa juustohöylän avulla - huomaa, että soseen reunat ovat hieman kiinni paperissa aivan loppuun saaka, mutta ujuttamalla juustohöylän soseen ja paperin väliin näkee hyvin missä vaiheessa kuivatusta ollaan. Kääntö sujui hyvin  laittamalla leivinpaperiarkin työtasolle ja kääntämällä kuivurissa olleen soselevyn paperipuoli ylöspäin leivinpaperiarkin päälle. Siten aluspaperi myös lähti soselevystä irti helposti. Leikkaa levy saksilla tai pizzapyörällä suikaleiksi. Rullaa suikaleet. Marjaremmirullien päälle voi sirotella sokeria, tomusokeria, sitruunahappopulveria (tulee kirpeitä rullia) tai vaikkapa lakritsijauhoa.



Mukavaa viikkoa kaikille siellä ja näkymisiin taas sunnuntaina viikkopostauksen merkeissä! Tällä viikolla meillä kuivatellaan vähän sitä sun tätä töiden lomassa, joten lisää satokuivattelun lopputuloksia on tiedossa sunnuntainakin.

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Säilöntää kaikissa sateenkaaren väreissä

Sade ropsautteli ensimmäisiä pisaroitaan, mutta hetkeksi pilveen mennyt taivas alkoi jo kirkastua, kun aloittelin eilen tätä sunnuntaipostauksen nakuttelua seitsemän jälkeen illalla. Tännekin sääkartalle piirretty vaarallinen ukkosmyrsky jätti saapumatta ja hyvä niin, sillä toinen koiristamme pelkää ukkosta valtavasti, eikä tietenkään muutenkaan ole mukavaa, jos myrsky aiheuttaa tuhoja. Toivottavasti teille siellä ei aiheutunut myrskyvaurioita. Meillä koko myrsky jäi lyhyen vaisuun sadekuuroon. Olimme varautuneet ihan kunnolla. Kaikki sähköä kaipaavat puuhat oli tehty jo päivällä, sääennustetta oli seurattu, pihalla kaikki tuulen mukana mahdollisesti lentävä oli kerätty pois, aurinkovuoteiden katokset purettu, lista nykäistävistä johdoista tehty varuiksi ja pakkasessa oli jo perjantaina jäädytetty vedellä täytettyjä 1,5 litran limupulloja, joilla voisi turvata jääkaapin viileystilan jos sähköt katkeaisivat pidemmäksi aikaa. Tällä kertaa varautuminen onneksi jäi tarpeettomaksi. Aina parempi niin!

Tuossa eilen päivällä ehdittiin isännän kanssa käydä takapihan keittiöpuutarhan puolella vasuinemme keräämässä sitä ja tätä korjuukypsää murkinaa. Tomaattia pukkaa kaikissa sateenkaaren väreissä sellaista tahtia, että hiljalleen voisi siirtyä pelkkään tomaattiruokavalioon. Toistaiseksi tomaatit on syöty lisukkeina, salaateissa ja napsimalla suoraan suihin, mutta jossain vaiheessa lähiaikoina samaan aikaan kypsyy niin paljon tomaattia, että keittelen niistä sitten soosit pakkaseen ja ehkäpä teen jonkin tomaatti-chutneynkin ruokakomeroon. Tänä vuonna meillä on niin iloinen setti erilaisia tomaatteja, että niiden siemeniä pitää myös saada talteen ensi kevättä varten. Olemme pyrkimässä kohti siemenomavaraisuutta niiltä osin, miten se on meillä mahdollista.


Tomskujen kanssa samassa kulhossa on myös syötäviä orvokkeja. Herttainen Marika miehineen toi orvokin meille isännän pajan avajaisiin ja tuo runsaasti kukkivaksi osoittautunut, erityisesti syötäväksi tarkoitettu orvokkilajike on koristanut meillä montaa ruokaa ja juomaa pitkin kesää. Tässä vaiheessa kerään syötäviä kukkia kuivatettavaksi. Syötävillä kukilla voi sitten pitkin syksyä ja talvea koristella kaikenlaista jälkiruoista ja leivonnaisista salaatteihin ja juomiin, ja osa terälehdistä menee teesekoitukseen. Tässä kuvassa on tämän päivän kuivatettavia: ruiskukkaa, orvokkia ja ihanaa ruusua, joka juuri kukkii ruusulassa. Kukkia kerätään tällä hetkellä suunnilleen tuon verran joka päivä niin kauan kun kukkia piisaa. Osan annetaan kukkia loppuun, jotta niistäkin saadaan siemenet talteen ensi vuotta varten.


Sadonkorjuuta

Vauhti se vaan kiihtyy, kun vähän joka pläntillä alkaa olla korjuukypsää syötävää. Tämä aika vuodesta, mehevän herkullinen kesän loppupuoli, kuutamoisen hämäräiltainen elokuu, on ehdottomia lemppareitani vuodesta. Ihan joka päivä saa jotain pientä tehdä leipätyön vastapainoksi. Jonain päivänä se on vain vartti tai kaksi, toisena tunnin tai jopa kaksi - miten on aikaa, mutta jokainen niistä puuhista tuo valtavasti iloa ja piristystä päiviin.

Sipulien kuivattaminen

Kuluneella viikolla me esimerkiksi nostimme yhden laatikollisen punasipulia maasta. Isäntä teki ylijäämälankuista kätevän kuivatustelineen sipuleille, jotta voimme kuivata ne auringossa. Normaalisti sipuleiden päällä ei ole mitään levyä, mutta nyt kun ukkossateita on piirretty sääkartalle, laitoimme sipulinkuivaustelineen päälle pleksin ettei sipulit kastu. Ilmarakoa on parin pölkyn verran, jotta sipulit saavat happea kunnolla. Tuo telinekuvan taustalla näkyvä viidakko on muuten maa-artisokkaa! Kuvasta voi hyvin arvuutella niiden korkeutta, kun kasvatuslaatikoiden korkeus on 60 cm, eikä maa-artisokkien laatikon reunaa edes näy kuvassa ja vieressä seisovan kasvihuoneen korkeus on 2 metriä.


Sipuleihin palatakseni, niiden onnistunut kuivatus ja säilöminen kuivatuksen jälkeen on tänä vuonna erityisen tärkeää, koska viime vuonna osa sadosta meni kompostiin. Letitetyt sipulit kuitenkin lopulta pehmenivät kosketuskohdistaan ja menivät sitten pilalle. Tänä vuonna sipulit kuivataan auringossa ja sen jälkeen ne laitetaan roikkumaan ruokakomeroon sukkatorniin. Siitä sitten taas asiaa myöhemmin, jos sukkatorni ei heti ensilukaisulla sano mitään!

Hyötykäyttöä!


Tänä vuonna hyötykäytämme kaikki sipulien varretkin kuivaamalla ne. Leikkasin sipulien varret auki saksilla kahteen tai neljään suikaleeseen varren koosta riippuen ja ladoin suikaleet limittäin kuivuriin kuin risuaidassa #. Kuivatuksen jälkeen surautin kuivatetut varret silpuksi yleiskoneella. On muuten hyvää ja hitsin kiva juttu kopaista purkista lusikallinen kuivattua sipulinvarsisilppua aina tarpeen mukaan milloin mihinkin. Kuva kuivatuksesta löytyy instan puolelta. 

Pakastetut uudet perunat

Villa Mezzon Anu kysyi kerran kasvaako meillä myös sinisiä perunoita ja vastasin silloin, että ei kasva, koska en pitänyt niiden mausta erityisesti. Olin tuolloin vain kerran ostanut Blue Congo -lajiketta, jota kutsutaan myös Blue Kongoksi. Kaupan HeVi-osastolta ostetut siniset perunat eivät  kuitenkaan vakuuttaneet lainkaan, vaan pidin perunan makua tunkkaisen kitkeränä. Viime kesänä maistoin sitten pihakasvatettua sinistä perunaa ja sen myötä tänä vuonna meillä on ollut ko. lajike testissä. Voi miten on hyvää! Niin on hyvää, että osa sadosta piti saada säilöttyä, jotta sinisen liloja perunoita voi talvellakin laittaa jokusen kerran tarjolle. Jouluksi ajattelin myös laittaa ihan pienen satsin tavallista uutta pottua pakkaseen, mutta ensin pakastettiin hieman uutta sinistä perunaa. Seuraava ohje ei siis väriä katso, vaan se sopii hyvin tavallisille perunoille siinä missä sinisillekin.


Sinisiä perunoita nostettiin perjantaina kymmenisen litraa ja käsittelin ne Marttojen ohjeen mukaan. Perunat pestiin ja kiehautettiin 5 minuuttia, ei yhtään enempää! Sitten perunat laitetaan keittiöpyyhkeille kuivahtamaan ja jäähtymään. Jäähtyneet perunat laitettiin pakastuspusseihin siten, ettei perunat ole toistensa päällä pussissa. Näin kukin peruna jäätyy yksittäisenä perunana, ei yhtenä jäätyneenä klönttinä. Siksi tuo kuivatus onkin tärkeää. Jos perunan pinta on märkä tai kostea, perunat tarttuvat toisiinsa pakkasessa. Kun perunat otetaan käyttöön, ne keitetään jäisinä kuten perunat muutenkin keitettäisiin. Perunat voi myös laittaa uuniin, ne voi sulattaa ja lohkoa tai pilkkoa ja paistaa tai kypsentää uunissa. Erityisen kauniisti pakastetut perunat voi käsitellä Hasselbackan perunoiksi, sillä puolijähmeää perunaa on helppoa viillellä siististi.

Pinkkien perunoiden tilanne

Täällä on syöty suu onnesta ammollaan tavallista perunaa, sinistä perunaa ja seuraavaksi jännätään saammeko millaista satoa niistä pinkeistä perunoista, joita alkukesästä maahan laitoimme! Kyllä sieltä jotain ainakin on tulossa, vaikka kuivuus on tuntunut rokottavan pottusatoamme, mutta jotain ainakin ja se kyllä riittää ensimmäisen vuoden kokeilulle! Laittelen kuvia sitten pinkeistä kun niitä etsitään mullasta!

Erittäin hyvä kurkku-sipulipikkelssi

Oi, se on taas tämän aika! Eilen tuvassa oli etikkaisen kirpakka tuoksu, kun keittelin perinteiset pikkelssiliemet. Tämä resepti oli lapsuudenkotini vakioherkkuja, ja teen pikkelssiä muutamin pienin variaatioin joka vuosi. Sama liemi soveltuu myös avomaankurkuille sellaisina, veneinä tai viipaleina, mutta parasta herkkua omasta mielestäni tällä reseptillä syntyy pikkelssinä. Resepti on muutenkin sangen oiva myös kesäkurpitsoja kasvattaville, joilla sato saattaa yllättää siihen malliin, ettei enää keksi mitä sille tekisi. Kuvan pikkelssi on kasvihuonekurkuista tehty, mutta yhtälailla sen siis voi tehdä kesäkurpitsastakin tai avomaankurkusta ja sipuleiksi käy sekä punaiset että tavalliset keltasipulit, tai kuten eilen meillä: niiden yhdistelmä. Kumpaa vaan sattuu omassa puutarhassa tai lähikaupassa olemaan tyrkyllä.



Ohje on helppo. Jos käytössä on raastinterällä varustettu yleiskone pääsee vähemmällä kyynärvarsirasvalla, mutta jos konetta ei ole, vanha kunnon riivinrauta kyllä raastaa raaka-aineet sopivaan muotoon.

Kurkku-sipulipikkelssi

3 kg kurkkua tai kesäkurpitsaa
1 kg sipulia
pieni valkosipuli tai 5-6 kynttä

Liemi

8 dl etikkaa
3 rkl merisuolaa
1 kg sokeria
2 nippua tilliä silppuna

Kiehauta liemi ja laita se hetkeksi jäähtymään. Kuori liemen jäähtyessä sipulit, halkaise kurkut (tai kesäkurpitsat) ja poista niistä siemenet. Raasta vihannekset yleiskoneessa tai käsin. Täytä puhtaat purkit sipuli-kurkkuseoksella. Vältä ylimääräisiä nesteitä. Täytä purkki piripintaan saakka hiemaan jäähtyneellä liemellä. Kääntele suljettua purkkia muutaman kerran, jotta liemi varmasti menee kaikkiin raasteen rakoihin. Anna tekeytyä viikon. Pikkelssi säilyy kuukausia viileässä.



Suolaa, suolaa enemmän suolaa!

Nimittäin yrttisuolaa! Instaa seuraavat ovatkin nämä jo nähneet, ja mainitsin yrttisuolasta pari postausta sitten, mutta liitetään tämäkin resepti kuitenkin myös tänne blogiin. Tänä vuonnahan meillä on kasvatettu enemmän yrttejä kuin aiemmin ja niiden myötä olemme tehneet myös kahta erilaista omaa yrttisuolaa. Maku on aivan hirmuisen hyvä! Meillä ei merisuolan lisäksi taideta muuta suolaa käyttää enää jatkossa.

Yleisyrttisuolassa on kokonaista 14 eri raaka-ainetta suolan (merisuolan ja Himalayan suolan) lisäksi. Yrttisuolassa on oman keittiöpuutarhan satoa sen mukaan mitä keittiöpuutarhasta mukaan sattui ja sehän oli: Black truffle -tomaattia, keltaista tomaattia, punasipulia, ruohosipulia, sipulin varsia, valkosipulia ja ruohosipulin kukkia, nokkosta, persiljaa, pippuriyrttiä, lipstikkaa, timjamia, basilikaa ja piparjuurta. Tämän verran kaikkea kuin kuvassa suunnilleen näkyy vaikkei ihan kaikki kuvaan mahtuneetkaan sekä pussillinen, eli 500 grammaa suolaa, koska juuri sen verran sattui kaapissa olemaan kylkiäisenä saatua Himalayan suolaa.



Yrttisuolan tekeminen on niin hauskaa ja helppoa ja lopputulos pesee "Herbamaret" mennen ja tullen.

Tomaatit (8 pientä) ja sipulit (2 pientä + 2 pientä valkosipulia) sekä puolikkaan peukalon mittaisen piparjuuren palan viipaloin ohuiksi siivuiksi kuivuriin yrttien kanssa. Kuivat yrtit otettiin pois ensin ja lopuksi rapsakaksi kuivuneet vihannekset. Saman voi tehdä vihannesten osalta uunissakin laittamalla viipaleet ritilälle ja uunin lämmön n. 50 asteeseen. Kun kaikki ainekset ovat kuivia, ne kaadettiin suolan kanssa yleiskoneeseen, jonka leikkuriterä pyöräytti yrttisuolasekoituksen valmiiksi parissa minuutissa.


Teimme myös kalaruoille omaa, hieman erilaista yrtttisuolaa, jossa sitruunamehu imeytetään suolaan. Kuvan voi katsoa Instasta. Suolassa on nokkosta, kuivattua kehäkukkaa ja sipulin vartta. Suola valmistetaan kuivattamalla yrtit ja itse suola, johon on imeytetty sitruunan mehua. Mehu siis puristetaan suolan sekaan ja sitruuna-suolamassa pyöräytetään yleiskoneessa. Hieman sammakonkutua muistuttava suolaseos laitetaan uunipellille paperin päälle tai kuivuriin kosteiden kuivatettavien alustalle ja suolan annetaan kuivua. Sitruunamehu imeytyy suolaan. Tämän jälkeen suola ja kuivatut yrtit pyöräytetään vielä kertaalleen yleiskoneessa, ja lopputuloksena on mahtavan sitruunaista yrttisuolaa kalaruoille.

Böördikahvila

Nyt voi jo visiin perinteestä alkaa puhua ja tämä perinteeksi muodostunut Jovelan böördikahvila, eli lintujen talviruokintapaikka avaa taas ovensa ensi kuun puolella. Meillä on joka vuosi erilaisia herkkuja perinteisten siementen ja pähkinöiden lisänä lintujen talvi-iloksi. Tuossa ihan kesäkuun lopussa uusin, kesäteloilla nökötellyt böördiahvila repeytyi irti alustastaan takapihalla, kun myrskytuuli otti siihen kiinni. Pikkuvaurio ei harmittanut, koska koko böördikahvila oli harmittanut pitkin talvea urakalla. Siinä meinaan on valmistusvirhe (älä osta samaa jos eteen tulee, kuva on tuossa linkissä). Ideahan on, että talomallinen lintulauta täytetään siemenillä, jotka valuvat talon alaosasta ruokailualustalle lintujen saataville. Vaan eivät valu. Lintulautainsinöörillä tai mökin kasaajilla on käynyt moka, sillä ne alaosan aukot ovat liian matalia, ellei sitten lintulautaa täytä hirssillä. Ihan tavalliset siemenet eivät mahdu talon alaosasta ulos. Lisäksi umpioreunaisessa pohja-alustassa ei ole reikiä, joista sadevesi pääsisi valumaan pois, Voi mikä sotku! Isäntä joutui viime vuonna puhkomaan lintulaudan talon oveen reiän talvella, jotta linnut saivat siemeniä. Väritkään eivät olleet ihan mieluisia. Tällä viikolla böördikahvilamökkiä veisteltiin toimivammaksi ja mökki maalattiin uudelleen yksiväriseksi. Myös jalusta maalattiin ja se pitää oikaista kunhan maaliin voi koskea. Valkoiset osat tönöstä pitää vielä siistiä ja pari lisäystä noin muutenkin tehdä lintukahvilaan, jotta siellä voi tarjoilla kaikkia siemenkakkusia ja muita herkkuja, joita tapaan linnuille tehdä. Sitten ollaankin böördikahvilan kanssa valmiita talveen, mutta!

Keväällä meidän piti laittaa yhteen linnunpönttöön kamera. Sepä ei onnistunutkaan, koska kamerat olivat loppu ja kun niitä sai taas, pesinnät olivat jo menossa. Kamera laitetaan nyt sitten böördikahvilaan! Kissat voivat seurata lintujen puuhia ikkunan kissakeinusta ja me ihmiset vaikkapa telkkarin kautta jos ei ikkunan edessä jouda koko päivää seisoskelemaan.


Böördikahvilan talo on parhaillaan kuivumassa kuistilla. Pian alkaa lintujen kakkukestien herkkujenkin valmistus, jotta herkkuja piisaa koko talveksi.

Oi ihana elokuu! 

Tällaisia puuhia täällä on ollut tällä viikolla. Viimeiset mustaherukatkin poimittiin ja niistä tehtiin hilloa herukkahyytelön ja -liköörin jälkeen. Ihana, ihana elokuu! Sadonkorjuuhenkistä hääräilyä on riittänyt joka päivälle leipätyön tasapainoksi ja kaikenlaista mukavaa puuhaa on tiedossa tulevillekin viikoille. Illat ovat olleet niin upeita, lämpimiä, rentouttavia ja hämäriä. Olen loikoillut saunan jälkeen terasin aurinkovuoteella vallan nakupellenä ihan vaan kuuntelemassa luontoa ja iltaisin olen kierrellyt koirien kanssa pitkin pimeää puutarhaa kuuntelemassa heinäsirkkojen siritystä, jonka luulin jo lakanneen. Taisivat olla kylässä naapurissa, sillä nyt täällä vasta siritelläänkin!

Olen ollut kovin innoissani myös siitä, että ystävämme laitteli tässä viikolla viestiä ja kyseli kanssaan kurssiseuraksi myöhemmin syksyllä alkavalle perinnekurssille, ja sinne sekä perinneluennolle olen innosta huristen lähdössä. Kerron sitten kursseista myöhemmin lisää, kun varmistuu, että mahdumme niihin mukaan.

Millaisissa puuhissa siellä on viikko kulunut ja onko teillä joitain kivoja suunnitelmia syksylle?

Jännitystä elokuun pimeisiin iltoihin!

Tähän päättyy tämän viikon sunnuntaipostaus ja päätän sen kivaan kuunnelmavinkkiin! Yle lähettää lauantaisin klo. 15, eli perinteiseen kuunnelma-aikaan, 12 osaista kotimaista jännityskuunnelmaa Verinen lyhty, joka ei kuitenkaan ole lainkaan niin roisi, mitä nimi antaa ymmärtää. Kuunnelmassa tapahtuu murha, jota kyläläiset ja talon asukkaat selvittelevät yhdessä ja erikseen. Talon tyttären sulhanen löytyy ammuttuna, renkiä syytetään ja tytön äiti on kovin nopeasti naittamassa surevaa tytärtään oudosti käyttäytyvälle nimismiehelle.. 1928 kirjoitettua jännäriä kutsutaan ensimmäiseksi suomalaiseksi rikosromaaniksi, ja sen pohjalta vuonna -79 tuotetussa kuunnelmasarjassa ollaan päästy osaan 4. Kaikki julkaistut osat kuunneltavissa täällä.

Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille siellä, toivottelee

Ps. Kyselin viime viikolla vinkkejä ruusujen talvisuojaukseen. Oliko siellä ruusuihmisiä ruudun toisella puolella? Pitääkö tänä kesänä istutettuja ruusuja suojata talveksi ja jos, niin miten? Täällä on kyseessä Damaskonruusut.

Jovelan Johanna

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Tarinoita sinisestä salista

Se olisi sunnuntai ja blogikirjoituspäivä ja nimesin postauksen sinistyneen sinisen salimme mukaan nyt, kun sali vihdoin saatiin maalattua seinäpaneliensa osalta. Postaus kertoo kuitenkin enemmänkin varautumisesta syksyyn ja talveen tässä vanhassa talossa sekä tietysti pieniä kuulumisia viikolta noin muuten.

Ja viikkohan se taas on hurahtanut niin nopeasti, että liekö olin mukana lainkaan! Töitä on tehty, puuvarastoa kartutettu, hilloja ja hyytelöitä keitetty, likööriä tehty ja kunhan nuo sateet tuosta sallivat - niin, vihdoin täälläkin sataa, pitäisi alkaa nostamaan sinisiä perunoita maasta ja säilöä ne tulevien päivien iloksi. On jotenkin vahvasti sellainen olo, että tänä vuonna meillä oli pitkä kevät ja tulee olemaan pitkä syksy. Sellaisia merkkejä olen huomaavinani ilmassa, vaikken mikään sammakkoennustaja olekaan. Sitä vaan vertailee vuosia täällä toisiinsa ja on neljän vuoden perusteella tekevinään päätelmiä eroavaisuuksien mukaan, kuten että tänä vuonna kurjet ovat saapuneet jo hyvän aikaa sitten pelloille ja huutelevat siellä lähtökäskyjään. Heinäsirkat ja sudenkorennot tulivat ja menivät. Satovarret laatikoissa kellastuvat muutenkin kuin janoissaan ja lintujen laulu on lakannut kokonaan. Varis se vaan huutelee saarnien oksilla eikä edes lepakoita näe iltalennoillaan. Yrtit eivät tunnu enää kasvavan, kukinnat ovat jo hyvän aikaa ohitettu. Muutama puskee vielä viimeisiä kukkiaan, tillikin.


Mikäs siinä! Vuodenajat vaihtuvat ajallaan ja meillä on niitä neljä. Yhden jälkeen tulee toinen ja vaikka kesän kääntyminen kohti syksyä on aina hieman haikeaa, lähinnä valon määrän vähentymisen vuoksi, syksyn lähestyminen on mitä mainiointa aikaa.

Kirjoittelin viime sunnuntaina myös kesän kääntymisestä syksyyn ja miten vuodenaikojen vaihtumisiin liittyy erilaisia puuhia täällä katuvalottoman tien talolla. Kerroin postauksessa, että olemme hankkineet muutaman kattotuulettimen, joiden avulla puulämmityskaudella saadaan sisäkattoon kertyvää lämmintä ilmaa ohjattua takaisin alas. Lämmitysasiat ovat kovasti taas mielessä, sillä ei mene kauaakaan, kun uuneissa palaa taas tulet ja lämpötilat ulkona laskevat vilpoisen puolelle. Tulee talvi, pitää olla valmis! Jutustellaan siis ensin nuo lämpöasiat pois ja postauksen loppuun nakuttelen muutaman muun pienen jutun kuluneelta viikolta.

Talvihaasteemme on oikestaan sali (nyt vihdoin muussakin kuin puheissa sininen sali). Sali tosiaan maalattiin panelointien osalta tällä viikolla seinän yläosan kankaan sävyyn sopivalla Annie Sloan -kalkkimaalilla, sävy Greek blue.


Tuon pienen tammikaapin päällä on  stereoskooppi-kuvankatselulaite ja -valokuvia 1800- ja 1900 -lukujen tienoilta, sekä poronsarvia. Niistä vielä kerran iso kiitos ihanille vieraille isännän pajan avajaispäivänä. Saimme pohjoisen porukalta lahjaksi nuo upeat sarvet, jotka jossain vaiheessa laitetaan seinälle. Nyt niitä ihailemme kaapin päällä. Lämmin kiitos siis pohjoisen porukalle! Nuo sarvet ovat aarteita!

ja tässä pari kuvaa salin konttoripuolelta. Tuossa on työpisteeni, jolla istuskelen arkisissa leipätyöaskareissani. "Konttoriin" hankittiin tällä viikolla käytetty villamatto. Hyvä ostos! 50 eurolla 6 neliön villamatto pitämään varpaat lämpiminä talvellakin!




Mutta talvesta ja lämmityksestähän sitä piti jutella.. Salin koko on siis lähemmäs 40 neliötä ja se on kissojemme valtakunta. Meillähän kissat ja koirat asuttavat eri päätyjä talosta, sillä metsästysviettiset, koiratarhalta pelastetut, muuten kiltit rottaterrierimme käyvät kaiken elollisen kimppuun, jos vaan kiinni saavat. Salia ei siis esimerkiksi voi pitää kylmänä talvella, kuten ennen saatettiin tehdä.

Salin kertaalleen romahtaneen lattian eristystä ei ole tehty oikein edellisen omistajan aikana, mutta koska eristyksen virhe on sen puutteellisuus, eikä esimerkiksi jokin talon rakenteita tuhoava muovi- tai lasivillaviritys, emme ole vielä lähteneet purkamaan lattiaa ja tekemään eristyksiä uudelleen. Talon asuttavaan kuntoon saattaminen on ollut niin suuri ja pitkä ponnistus kahdelle, ettemme lähde tekemään uusia suuria remontteja ihan tuosta noin vaan. Pitää saada välillä elää arkea remppojen välillä. Salin lattiarempan järjestelyt kokonaisuutena olisivat niin mittavat, että siinä saisi pussata kesälle heipat, unohtaa vuoden ainoan hetken olla ihan vaan lomalla ja koko huusholli olisi kaaoksessa - ei kiitos. Fakta kuitenkin on, että salissa ei ole mitään muuta lämmitysmahdollisuutta kuin sähköpatterit ja niitä kovina pakkasaamuina tukeva sekä mahdollisen sähkökatkon sattuessa käyttöön otettava petroolilämmitin. Molemmat ovat enemmän tai vähemmän hintavia lämmitysratkaisuja pitkällä tähtäimellä ja jossain vaiheessa investoimmekin salin lattian eristämiseen uudelleen ja salin kakluunin korjaamiseen, mutta ihan pelkästään kakluunimme purku, korjaus ja uudelleen muuraaminen uusine hormeineen, käsin valettuine kaakeleineen (muutama rikki) ja uusine savupiippuineen tulee maksamaan noin 5000 euroa ja aiheuttaa kaaoksen koko taloon. Ainakin yhden talven vielä pitäisi pärjätä salissa ilman kakluunia. Samaan aikaan on edessä talvi ja leipätöiden osalta se kiireisin puolivuotinen, jolloin isoja remppoja ei tehdä. Pitää siis tutkailla ja kehitellä muita pieniä niksejä lämmitystarpeen pienentämiseksi ja lämmön säilyttämiseksi.

Aloitetaan muutamilla lämmitysaiheisilla jutuilla, joita meillä jo on käytössä. Pienet asiat yhdessä tekevät kuitenkin ratkaisevia eroja wanhassa talossa asumiseen ja näistä voisi olla jotain iloa teillekin, joilla on esimerkiksi mökki tai kakkoskoti käytössä myös viluiseen aikaan.


Matot
- viime talvena eristimme kylmää lautalattiaa huonetilasta paksuilla matoilla ja se olikin selkeästi hyvä parannus lämmön pysyvyyteen. Tässä samalla pitääkin mainita sitkeästä uskomuksesta, että kylmyys siirtyy talon alta lattian kautta tai lattiasta huoneeseen. Niin ei ole. Lämpöenergia siirtyy aina lämpimästä kylmään ja kylmyyden tunne lattiarajassa johtuu lämmön siirtymisestä kylmää kohti, ei siitä, että kylmä nousisi lattiasta mihinkään. Talotohtori Panu Kailaksen sanoin: "Kylmä lattia ei tarkasti ottaen synny siitä, että talon alta nousisi kylmää sisään - vaan siitä, että lämmin ilma nousee lattialta ylös, ja alhaalla oleva ilma jäähtyy, kun lämpöä poistuu lattian läpi alas."

Tämä on huomattu ja meillä on lattioilla talvisin paksuja mattoja, villamattoja ja lampaantaljoja sekä lampaantaljamattoja, kuten tämä tässä kuvassa salin ison kaapin edustalla.


Talviverhot
- vaikka meillä on kunnolliset ikkunat ja ne on eristetty hyvin riveellä, ikkuna on aina ikkuna. Meillä on talvisin tuplaverhot, jotka myös vedetään kylminä iltoina ikkunoiden eteen, ihan kuten ennen vanhaan.

Liesituuletin (lämpötuuletin)
- enkä tarkoita sitä sähköhellan päällä olevaan laatikkoa, jonka tarkoitus on imeä käryjä ruoanlaitossa, vaan kirjaimellisesti puulieden päällä seisovaa lämpöenergialla toimivaa tuuletinta, joka levittää liedeltä nousevaa lämpöä huoneeseen sen sijaan, että lämpö nousee sisäkattoon. Meillä on sellainen ja se on kyllä hyvä!


Kattotuulettimet
- talviasetukselle säädettäessä ja hiljaisella rotaatiolla kattotuuletin painaa sisäkattoon nousevan ja sinne kertyvän lämpimän ilman takaisin huoneeseen. Lämmin ilma on kevyempää kuin kylmä ilma, joten lämpö nousee ylös. Kattotuulettimella saa lämpimän ilman kiertoon, jolloin lämmitystarve vähenee jopa 30%


Kuvassa uusin, talon keskiosan kattoon kiinnitetty kattotuuletin, jonka vieressä vasemmalla on pönttöuuni. Toinen kattotuuletin löytyy tuvasta ja kolmas tulee saliin. Kuvan huone on eteisen ja salin väliin sijoittuva läpikulkuhuone, jossa sijaitsee myös vedetön vessamme. Kuvassa näkyy hyvin myös isännän tekemät verkko-ovet. Ne ovat eteisen ja salin oviaukoissa estämässä kissoja ja koiria livahtamasta toistensa puolelle taloa ilman, että talossa tarvitsisi pitää ovia kiinni. Ilma kulkee, lämpö kulkee, valo kulkee ja ketään ei ole lukittu umpinaisen oven taakse.

Villasukat ja vuodenajalle ominainen pukeutuminen
- niin, tässä kohtaa voisin lainata wanhaa herraa, jolta haastattelussa kyseltiin eikö hänellä tule kylmä torpassaan talvisin. Wanha herra katsoi kysyjää lempästi ja vastasi "villasukat - talvella puetaan vaatteita päälle, eikä olla kuin uimarannalle lähdössä!" Me teemme juuri niin. Ei täällä takki päällä talvea istuskella, mutta villasukat ja joku villatakki tai muu nuttu on yleensä harteilla. Talvi on talvi. Nilkat paljaina ollaan vain saunassa ja peiton alla.

Vedonestoverho
- oi, oi, meillä vetää kuistin ovesta jos ulkona tuulee ja kun ovi on yhtä vino kuin talokin, ei päälle liimattavat eristenauhat tee tehtäväänsä ihan moitteettomasti. Meillä on kuistin ja eteisen välisen oven edessä talvisin verho, jonka toisella puolella on kaunis armeijan villahuopa. Toimii! Myös kylmälle ullakolle vievän oven eteen laitetaan vastaava, sinne ullakon puolelle ovea. Lattiarajaan voi myös tehdä riisipussipötkön, jos veto käy oven lattiarajasta tai tehdä verhoon käänteen, joka täytetään riisillä ja joka siten pitää verhon tiiviisti alhaalla lattialla. Toimii!


Aivoituksia talvelle 2017-2018

Uusia testauksia, omia ja lainaideoita maailmalta.  Tavoitteena olisi mm. saada yksi kolmesta salin patterista pois kokonaan, eli talvilämmityksen riittävyys vain kahdella patterilla n. 36 neliön salissa.

Patterilämmitys ennen vanhaan

Ennen vanhaan talon nurkat ja vesikiertopattereiden taustat folioitiin seinäpaperien alta, jotta lämpöenergia heijastuisi lämpölähteistä takaisin lämmitettävään tilaan sen sijaan, että se siirtyisi rakenteiden kautta ulos. Kun meidän on pakko käyttää salissa sähköpattereita yleislämpönä ja petroolilämmitintä lisälämpönä, pitää niistä ottaa tehot talteen vääntämättä lisää tehoa itse lämmittimeen. Teemme sähköpattereille ja petroolilämmittimelle pienet foliopaperisermit, jotka laitetaan lämpölähteiden taakse. Energiaviisaat sanovat, että tällä keinolla 15% lämpöenergiasta heijastuu takaisin huoneeseen sen sijaan, että se karkaa rakenteisiin.

Ne lattiat

Tälle talvelle salin lattian ja seinän rajat pitää vielä eristää uudelleen samalla, kun laitamme vihdoin saliin lattialistat. Siinä samalla sitten tuolle alueelle lisätään puuvillarivettä eristeeksi, joka todennäköisesti tulee auttamaan lattiarajalämpöön, eli sen lämmön pysymiseen sisällä. Suureen lattiaremonttiin ei ole nyt mahdollisuuksia, mutta sitä yleisintä haastekohtaa voi kyllä eristää, eli lattian ja seinän kohtausrajaa. Muutenhan meillä on sisäpuolelta rivetetty itse lattialankkujen rakosia.

Skeptinen testaus

Talvisin kylmät lattiat on hyvä peittää matoilla - mikäs siinä on tassutellessa pehmeillä matoilla villasukissa, mutta myös suurten huonekalujen, kuten sohva ja suuri divaani, alustat pitää peittää, jotta lämpö ei karkaa lattiasta maailmalle ja huonekalujen käyttö on miellyttävämpää. Tulevana syksynä ja talvena, mikäli tulevasta testistä on jotain hyötyä, aiomme kokeilla pientä lisäeritystä salin löhömööpeleiden alla. Suhtaudun tähän vähän skeptisesti, mutta eipä tuo mitään maksa testata, ensiapulaukusta kun löytyy muutama ylimääräinen tuote tähän testaukseen. Puhutaan siis ns. avaruushuovista. Niitähän löytyy kaupoista parilla eurolla ja jos nimike ei ole tuttu, niin puhutaan niistä ohuista lämpöä heijastavista foliopeitteistä, joita tosiaan käytetään esimerkiksi pelatustilanteissa hypotermiasta kärsivien potilaiden lämmön ylläpitämiseksi. Niiden ideanahan on se, että ne heijastavat lämpöä takaisin sen sijaan, että lämpö pääsee karkaamaan kohteestaan. Alaskalainen off the grid -elelijä päätti testata avaruushuopia kotonaan ihan muuhun käyttöön ja muutama muukin sitten innostui kokeilemaan samaa väittäen, että hommassa olisi kokemuksiensa perusteella jotain järkeäkin. Kokeilemme siis mekin muutaman mööpelin alla olevan maton alla tällaista avaruushuopaa estämään lämmön siirtymistä matosta kylmään lattiaan. Mikäli niistä on jotain hyötyä, miksipäs ei, aina se on kotiin päin kun syntynyt lämpö pysyy siellä missä sen toivotaan pysyvän. Tästä sitten lisää kun hommaa voi testata pakkasöiden myötä.

Varaamattomasta uunista varaavammaksi

Siirrytään tuvan puolelle taloa. Tupaanhan ei tietoiseti haluttu varaavaa tulipesää, koska tiskaamme käsin ja vedet lämmitetään puuhellalla. Jos puuhella olisi varaava, sen käyttö olisi sietämätöntä kesällä. Vastaavasti sitten talvisin puuhella tuottaa nopeasti lämpöä, mutta ei pidä sitä aktiivisesti yllä yöaikaan. Tuvassa on talvisin lisälämpölähteenä pieni sähköpatteri, joka on päällä lähinnä öisin.


Pohdimme ratkaisua, joka tekisi puuhellastamme vain talvisin varaavamman ja sellainen on löytynyt. Vuolukivi sekä varaa parhiten lämpöä että luovuttaa sitä hitaimmin ja tasaisimmin eri kivilaaduista. Markkinoilla on nyrkin kokoisia vuolukivinoppia, joita käytetään fiineissä kiukaissa kiuaskivinä. Hankimme niitä ja ladomme ne puuhellan uuniosaan, jota tulee käytettyä harvakseen. Kun uunille on käyttöä, ei ole suuri vaiva ottaa osa kivistä pois ja laittaa ne takaisin käytön jälkeen. Muuna aikana, eli suurimman osan ajasta puuta poltettaessa uunin vuolukivet kuumenevat ja vapauttavat lämmön hitaasti huoneeseen. Tällä keinolla muutama pesällinen puuta jää päivittäin polttamatta ja ehkäpä tuvassa ei tarvitse tukilämmitystä kuin pakkasöinä. Kun hormi suljetaan hiilloksen jälkeen, kivet ovat tulikuumia ja toimivat tovin patterina.

Puuta palaa

Tänä talvena meillä lämmityskuluihin tulee mukavasti säästöä, kun projektina on saada poltettua yksi kiesitallillinen purkulautaa pois. Laudat ovat erilaisista rempoista täällä syntyneitä, ihan kelpoa puuta poltettavaksi, mutta hyötykäyttökohteisiin kelpaamatonta. Puu on käsittelemätöntä, vissiin joskus joku keittomaali ollut päällä, mutta sen ovat vuosikymmenien sateet jo pesseet pois. Kiesitalli on likimain kattoon saakka täynnä tällaista pätkää ja se kaikki pitäisi saada poltettua pois ennen alkukevättä, jolloin kiesitalli mahdollisesti puretaan kokonaan pois.


Homma on aloitettu ja keskeytetty, kun koko kesän pantanneet sadepilvet päättivät tyhjentyä kerralla ja siinä on nyt mennyt hieman kolmatta vuorokautta. Sadesaunavettä on riittämiin. Ehkäpä huomenna taas isäntä pääsee huitomaan kiesitallin lankkukasoja moottorisahallaan.

Jotain ihan muuta

Instaa seuraaville tämä kuva on tuttu kesältä:


Isäntä nikkaroi huvimajalle tuollaiset istutuslaatikot, jotka myötäilevät huvimajan muotoa. Siinä sitten tuli toteutetuksi pitkäaikainen haaveeni omasta ruusulasta. Sattumalta yhden tolpan kohdalla kasvaa villinä juhannusruusu, jonka kavereiksi istutettiin 8 damaskonruusua. Damaskonruusut, tai damascukset ovat niitä ikivanhoja, monikerroksisia ja voimakkaasti ruusuille tuoksuvia perinneruusuja, joita on kasvatettu Lähi-idässä jo ennen ajanlaskun alkua. Damaskoista tehdään ruusuvettä ja -öljyä.

Tänään huomasin, että jotkut vielä kovin pienistä ruusuista ovat tehneet nuppuja! Voi miten en malta odottaa, että saan nuuhkia ensimmäistä auennutta ruusua! Oletin, etteivät olisi kukkia tehneet tänä vuonna lainkaan, niin myöhään kesällä nuo istutettiin ja niin pieniä taimia olivat.



Miten muuten nuo ruusut tulisi suojata talveksi, vai pitääkö niitä suojata? Olisi mukavaa saada vinkkejä asiaan paremmin perehtyneiltä lukijoilta siellä!

Tupakkaa

Kukkijoista seuraavaan! Tältä näyttää aito tupakka kukkiessaan. Taimet ostettiin keväällä Louhisaaren linnan erikoistamimarkkinoilta ja lajike on  Linnéen tupakka. Nämä tupakkakasvit on hankittu huvitusmielessä. Kyllä me tuosta lehdet kerätään ja kuivataan, mutta prosessi kokonaisuutena on sangen pitkä ja haastava, joten emme oleta tästä syntyvän mitään kunnioitettavaa omavaraisemman elämän etappia. Hauska kukka kuitenkin ja otamme siemenet talteen ensi vuotta ajatellen. Näistä saa reheviä yksivuotisia perennoja ja koska kasvin lehdet ovat hieman tahmaisia (nikotiini vissiin), kaikki tuoksun houkuttelemat inhottavat pikkuötökät jäävät niihin kiinni, eivätkä syö naapurilootan kasvatteja lainkaan!


Kuvassa taustalla maa-artisokkaa, jota on tulossa hurja määrä jos pintakasvustoon on uskomista. Maa-artisokkaviidakolla on korkeutta kolmatta metriä jo.

Kissojen elämää

Jotkut uskollisimmista ja hyvämuistisimmista lukijoistamme saattaa muistaa, miten toissa talvena testasin nyörihaarukalla punontaa paracordista. Jotain mattoa silloin vissiin kuvittelin tekeväni, mutta eihän se materiaali siihen lainkaan sopinut. Tällä hetkellä punon vastaavaa nyöriä jättipaksusta villasta, mutta se silloinen testinyöri tuli vastaan männäviikolla ja ajattelin laittaa sen hyötykäyttöön. Syntyi kissakiikku, joka roikkuu salin ikkunan edessä. Samaisen ikkunan toisella puolella on talvisin lintulauta, jonka menoa kissat tykkäävät katsella. Nyt sitä voi tehdä kissakiikusta käsin ja kun silmäluomet alkavat lupsua, voi käydä lampaantaljalle torkkumaan paikkaa vaihtamatta. Nyöri siis päätyi kissakiikun ripustusnaruksi.

Muuten, isäntä tulee takomaan tässä elokuussa noita nyörihaarukoita, eli lusetteja, joilla saa todella helposti tehtyä erilaisia nyörejä, joten pysykääpäs käsityöihmiset linjoilla tämän homman suhteen!


Kissakiikkukuvassa näkyy myös talosta löytynyt senkki, joka sai samaa maalia päällensä salin paneelien maalaamisen yhteydessä.


Telkkari jossain vaiheessa maisemoidaan tuohon paneeliseinään, mutta toistaiseksi senkki saa kannatella sitä. Senkin sisälle laitetaan liinavaatteet. Odottelen parhaillaan lähetystä Lontoosta, Marks Spenceriltä, josta hankin taas tuoksuvia hyllypapereita. Jospa huomenna tai tiistaina olisivat perillä, niin päästään laittamaan liinavaatteet senkkiin.

Pienet ja suuret remontit täällä jatkuvat. Suurempia ei nyt ole kiikarissa taas toviin, kun töiden kiirekausi on käynnistynyt, mutta kaikenlaista pientä puuhaillaan. Jalkalistat, salin seinän kankaan ja puupaneelien väliset listat.. kaikkea sellaista. Ja kesän tauon jälkeen isännän, eli Jovelan perinnepajan tuotteille pitää tehdä tänne oma osastonsa jos joku kaipaa kotiinsa wanhan ajan tapaan taottuja tuoteita.

Ja kaikista niistä sitten jatketaan seuraavissa postauksissa. Instaa kannattaa kurkkia jos haluaa seurata päivittäisiä pieniä puuhia täällä, mutta ensi sunnuntaina palaan taas blogiin kertomaan kuulumisia!

Iloista elokuuta toivotellen

Jovelan Johanna

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Mustaherukkalikööri wanhaan tapaan

Tuossa loppukevään ja alkukesän säiden heittelyissä ehdin jo arvella, ettei tänä vuonna juurikaan mustaherukkasatoa saataisi, kun kylmät yöt kurittivat kukintoja ja pölyttäjätkin kärsivät kylmyydestä. Vaan niinpä sitten kävi, että herukkasatoa on tullut mukavasti ja lisää on vielä tulossa. Ehdimme jo tehdä mustaherukkahyytelöä, josta riittää ensi vuoden satoon saakka ja lopuista ensimmäisenä korjuukypsiksi ehtineistä herukoista teimme likööriä. Keräämme vielä viikonloppuna loppusadon, joka tuolla pihalla on kypsymässä ja teemme siitä sitten ihanaa mustaherukkahilloa. Ajattelin nyt jakaa tämän wanhan liköörireseptin täällä blogissa, sillä tällä reseptillä syntyy todella ihanaa vanhanajan likööriä, melkein kermaista, sillä se on rakenteeltaan kaupallisia likööreitä paksumpaa. Liköörin valmistus on helppoa, mutta sen eri vaiheet jakautuvat muutamalle päivälle - lopussa kuitenkin kiitos seisoo!



Tällä reseptillä voi tehdä likööriä kaikista marjoista. Olen mm. tehnyt muutamiinkin ystävien häihin vadelmalikööriä samalla reseptillä ja sekin on niin hyvää, että likööri on saanut lempinimen nestemäinen rakkaus! Kannattaa siis kokeilla eri marjoja jos satoa piisaa.

Mustaherukkalikööri wanhaan tapaan

1kg marjoja
1 litra kuivaa valkoviiniä per kilo marjoja
700g sokeria per mitattu mehulitra
1 dl 60% maustamatonta alkoholia per mitattu mehulitra. Mikäli pullotat liköörit 0,75 l viinipulloihin, käytä ¾ dl maustamatonta alkoholia. 60% alkoholia saa Alkostakin, tosin vain 2 dl pulloissa, mutta se yleensä riittääkin. Kauppanimike on Koskenkorva Vodka 60%

Näin likööri valmistetaan

1. Laita puhtaat marjat ämpäriin tai riittävän suureen kattilaan ja survo marjat. Peitä astia kelmulla ja anna marjojen seistä viileässä vuorokauden.

2. Lisää vuorokauden kuluttua litra kuivaa (halpaa) valkoviiniä marjoihin (1 litra per kilo marjoja), sekoita ja peitä taas kelmulla. Anna tekeytyä vuorokauden viileässä.

3. Lämmitä marja-viiniseos kattilassa. Seos EI saa kiehua! Pelkkä lämmitys riittää, siis suunnilleen 60C, joka tuntuu sormella kokeilemalla reilun lämpimältä, muttei polta kuitenkaan. Alkoholi haihtuu n. 78 asteessa, joten liian kuumaksi ei kannata viinimehua lämmittää. Siivilöi viinimehu tiiviin siivilän tai harsokankaan läpi puhtaaseen astiaan. Puristele hyvät maut siivilän tai kankaan läpi astiaan, kunnes marjamäski ei enää anna nestettä.

4. Mittaa viinimehu puhtaaseen kattilaan. Punnitse kutakin siivilöityä viinimehulitraa kohti 700g sokeria (ja yli menevälle osuudelle 70g sokeria per desi). Lämmitä viinimehu uudelleen kuten edellä, varo ettei mehu kiehu! Sekoita sokeri lämpimään mehuun kunnes sokeri on sulanut.

5. Käytä puhtaita pulloja, jotka on kuumennettu uunissa ja jäähdytetty uudelleen. Mittaa kuhunkin pulloon maustamatonta alkoholia. Viinipulloon ¾ dl, litran pulloon 1 dl tai puolen litran pulloon 0,5 dl. Kaada jäähtynyt viinimehu pulloon alkoholin päälle ja sulje pullon korkki puhtain käsin. Käännä pulloa muutaman kerran jotta alkoholi sekoittuu viinimehuun.

6. Anna tekeytyä huoneenlämmössä, mielellään pimeässä, korkkia avaamatta ainakin 2 kuukautta, mielellään 3 kuukautta.

Ylistykselliset käyttövinkit

Mustaherukkalikööri maistuu tietenkin sellaisenaan, mutta yhtälailla sitä voi käyttää hienojen kastikkeiden makuaineena (eritoten maukkaiden paistien ja riistan kastikkeissa), jälkiruoissa, juhlavan kakun kostukkeena, jäätelön kastikkeena tai vaikkapa kuuluisassa Kir Royal -kuohuviinidrinkissä.

Niin tai näin, mustaherukkalikööri on todella hyvää, tuulahdus menneiden aikojen keittiöstä salin kauneimpiin kristallilaseihin!

En taaskaan malttaisi odottaa sitä, kun lokakuussa saamme tarjoilla ensimmäiset lasilliset tätä herkkua, joka on saanut tekeytyä rauhassa jaloon muotoonsa. Jos maistat viinimehua sen valmistusvaiheessa, ihme on ellei suu vetäydy pieneen irvistykseen, mutta kun likööri saa tekeytyä rauhassa, sen maku muuttuu joksikin ihan muuksi - nestemäiseksi rakkaudeksi, kuten on väitetty!

Jovelan sinisestä salista kirjoitellen

Jovelan Johanna

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Wanha talo varustautuu syksyyn ja talveen

Kuin oravat luonnossa, me Jovelassa nostamme neniämme kohti tuulia heinäkuun kääntyessä elokuuksi ja olemme haistavinamme syksyn ensimmäiset enteet ilmassa. Yöt alkavat hämärtyä, linnut eivät enää laula kuten hetki sitten koska poikasia ei enää tehdä lisää, viimeiset alivuokralaiset, nuo meitä keväästä saakka ilahduttaneet lintuset ovat lentäneet pesistään, pöntöt ovat tyhjinä ja kurjet ilmestyvät pelloille. Kaste laskeutuu pelloille illalla ja usva leijuu peltojen yllä aamuisin, sudenkorennot pörräävät ilmassa ja heinäsirkat ovat saapuneet soittelemaan iltalaulujaan pihalle. Juuri kun varpaat ovat tottuneet taapertamaan ilman kenkiä ja sukkia, tietää sen ajan olevan edessä, jolloin moinen kapinallisuus palkitaan suonenvedolla. Kesä on vielä täällä ja kokonainen ihana elokuu edessä, mutta ilmassa leijuu jo lupaus lähestyvästä syksystä iltojen hämärtyessä, eikä se ole oikeastaan yhtään kurjaa.


Ennen en pitänyt syksystä kuin noin viikon ja likimain inhosin talvea

Koskaan ennen en ole niin rakastanut kaikkia vuodenaikoja kuin nyt, muutettuamme tänne katuvalottoman tien varrelle maalle. Jokainen vuodenaika on ihana ja läsnä omalla tavallaan ja elämisen rytmi luonnollisempaa kuin kaupungissa, jossa pyritään purkamaan luonnon luontainen rytmitys. Olen sanonut monta kertaa ja nyt sanon taas, miten suuri muutos sellaisella yksinkertaisella asialla ihmisen elämään on, kuin ihmiselle luontaisen elinympäristön ja siihen kuuluvan elämänrytmin keskellä eläminen. Sitä ei sitten millään ymmärrä jos asuu kaupungissa, koska sitä ei edes huomaa, mutta siellä se on ja elimistö kyllä se huomaa. Nykyään ymmärrän hyvin sen, mille joskus paljasjalkalaisena stadilaisena olen aikoinaan naurahtanutkin, nimittäin se valo- ja melusaaste. Kolme vuotta täällä asuttuani en voi enää sietää kaupungin melua ja valoa. Kun joudun viettämään muutaman päivän kaupungissa, olen aivan uupunut. Kaupunki ei koskaan nuku. Jos ei muuta, niin puhdistusautot metelöivät öisin, suojateiden merkkiäänitolpat piippaavat tyhjää (eikö ne voi olla hiljaa jos eivät ole toiminnassa?), hälystyajoneuvot huutavat eikä maailma kaupungissa koskaan rauhoitu niiden keinotekoisten valojen alla. Ei ihmisen ole tarkoitus hääriä yöllä ellei ole pakko. Sairaalassa on pakko, palokunnan on pakko ja poliisinkin, mutta noin muuten ei tässä maailmassa sellaista oikeaa tarvetta ole tavalliselle tallaajalle, että yöllä pitäisi suorittaa tekemisiään, ellei sitten ole venheellään tuulastamassa. Se kaikki muu on keksitty, jotta oltaisiin tehokkaita ja tehtäisiin tulosta ja saataisiin kaikki se krääsä tehtyä, jota kukaan ei oikeasti tarvitsisi. Autojakin pitää valmistaa tehtaalla öisin. Kyllä on maailmassa asiat hullusti, sanon. Vähemmälläkin aivan varmasti tulisimme toimeen jos määrän sijaan keskityttäisiin siihen laatuun.

Täällä maalla koen herkistyneeni kuulemaan hiljaisuutta ja luonnon ääniä. Valo tulee luonnosta tai ei tule, mutta aina niinä aikoina kun pitääkin. Vuodenajat seuraavat toisiaan luonnollisesti ja sen sekä tuntee, että näkee muutenkin kuin kaupan eteen tuoduissa sesonki-istutuksissa. Elämiseen tulee vuodenaikarytmi, salliva, hellivä, innostava ja virkistävä - sellainen, jota ei enää lainkaan kiinnosta hakea vaatevalmistajien sesonkimainoksista. Huopalapikkaat ja kumisaappaat ovat nykyään kova juttu täällä, mutta niitä ei tarvitse ostaa kahdesti vuodessa vain esiintyäkseen vuodenajalle keksityissä uutuusväreissä, jotka kahta kuukautta myöhemmin ovat kirjaimellisesti so last season ja alennusmyynnissä. Omalla kohdalla voin myöntää, että kaupungissa tuli tietämättään tavallaan ostettuakin elämäänsä sisältöä eri tavoin, enkä tarkoita pelkästään tavaraa. Täällä taas on päässyt toteuttamaan itsestään syntynyttä halua luoda sisältöä elämäänsä tai vaan seurata elämää ympärillään. Jokaisella vuodenajalla on omat piirteensä, omat kasvonsa ja luonteensa omalla tavallaan. Kevät herättää, kesä hellii, syksy pistää puuhailemaan ja sitten tulee talvi, jolloin kautta historian on otettu omalla tavallaan rennommin, koska päivä on lyhyt ja ulkona on kylmä.

Jokaisella vuodenajalla on oma valonsa sisällä ja ulkona. Täällä ehdin nähdä ulkovalonkin ympäri vuoden muutenkin kuin betonikuution ikkunan takana toimistossa tai ruuhkabussissa. Sitäkin tuli oman aikansa koettua ja aikoinaan kun olin kolmivuorotöissä tai yökkönä, oli viikkoja jolloin en nähnyt luonnonvaloa juuri lainkaan, koska olin yöt töissä ja nukuin päivät. Eikä se toimistoelämäkään niin mukavaa ollut. Talviaikaan pimeällä lähdit ja pimeällä tulit takaisin. Joku valoviiru ehti vilahtaa bussin ikkunan takana mennen ja tullen. Nykyelämässäni voin kesken töiden mennä toviksi ulos milloin tahansa siltä tuntuu. Huopikkaat jalkaan, viitta harteille ja ulos, satoi vettä tai lunta. Kesällä voin tehdä töitä ulkona jos mieli tekee. Elämää. Valoa.


Minä rakastin ennen kaupunkielämää, mutta olen aina pitänyt maaseudusta ja vapaasta hääräämisestä. Nykyään kaupunki ei enää tarjoa sellaisia iloja, joita varten siellä tulisi asua. Olen onnellisin täällä, minne kaupungin valot eivät näy eikä äänet kuulu, mutta luonto ja maailmamme muut asukkaat, nuo eläinmaailman kaverit kuuluvat! Juuri nyt äänimaailmani koostuu seinäkellon raksutuksesta, kylkeen kömpineen kissan kehräämisestä ja isännän askelten aiheuttamasta puulattian narinasta. Kurkin välillä ikkunasta ulos josko sääkartalle piirretty sadepilvi ropsauttaisi jonkun kuuron vettä, mutta pilvet seilaavat ohi. Käyn nuuhkaisemassa ilmaa, ei, ilmassa ei tuoksu sateen saapuminen. Kurki huuteli jostain peltojen toiselta puolelta. Ulkona kuivuvat pyykit saavat olla edelleen naruilla. Tällaista elämä täällä meillä on. Kuunnellaan, tunnustellaan ja nuuhkitaan kuin huomaamattamme luonnon lähettämiä viestejä, jotka määrittelevät myös puuhiamme, ja olen siitä niin kovin onnellinen.

Sadonkorjuuta

Kesän siirtyessä elokuulle tähän emäntään iskee jokavuotinen akuutti säilöntäkuume. Siinä missä oravat keräävät pähkinöitä koloihin pitkin ja poikin, Jovelassa säilötään omaa ja luonnon satoa. Molemmilla, meillä ja oravilla on mielessä sama tarkoitus. Talveksi pitäisi saada kesää säilöttyä. Talossa tuoksuu vuoroin etikkaiset ja makeat liemet sekä mehevät mausteet. Tuvassa on hiki ja kuuma, kun puuhella hönkii lämpöään patojen ja pannujen poristessa pinnallaan. Vaivihkaa kynttilät saavat taas tulta sydämiinsä ja kuistin valot sytytetään illalla valaisemaan koirien iltapissahetkeä. Aika kulkee kohti sitä päivää, kun ulkona ei enää ole lämmin ja yöt ovat viluisia. Villasukat pestään ja nostetaan korissaan esille. Lammastossut palaavat kesälomalta. Kuistin välioven talviverho vedetään yöksi oven eteen. Toivotaan ukkoskuuroja, koska ne ovat ihania. Isäntä laittelee talven puuvarastoja kuntoon. Alkaa lämmityskausi. Tekee mieli tehdä pataruokia ja kokeilla jotain käsityötä, joka todennäköisesti alkuinnostuksen jälkeen ei valmistu koskaan. Syksy on puuhakasta aikaa ja sen alkuvalmistelut kesän puolella ovat osa luontaista ja normaalia elämää tällaisessa wanhassa, nykyajan pilaamattomassa talossa ja kyllä, sen syksyn lähestymisen haistaa kaikilla aisteillaan.

Täällä on syötyä satoa. Siinä on jokin uskomaton oma tunnetilansa, kun kerää puutarhastaan itse kasvatettua syötävää, kantaa ne keittiöönsä ja valmistaa ruoaksi. Suhtautuminen ruokaan muuttuu ja vähän muihinkin asioihin. Tuossa perjantaina esimerkiksi ihailin ensimmäisiä Blue Congo (Blue Kongo) -perunoita. Miten uskomattoman syvän liloja ja kauniita ne ovatkaan. Nuuhkin ja hypistelin perunoita lainkaan nolostumatta. Itse kasvatettu ruoka pysäyttää tutkailemaan kasvattejaan ja kokkailemaan ajan kanssa. Kannoin juuri kasvihuoneelta kahden käden kupissa erilaisia tomaatteja tupaan. Niissä on erilaisia tuoksuja ja niiden pinnat tuntuvat erilaisilta. Tummanruskean Mustatryffeli-tomaatin tuoksu on vahva ja pinta hieman rouheampi kuin vaikkapa makealta tuoksuvan punaisen pikkutomaatin tai siloposkisen keltaisen tomaatin, jonka tuoksussa on aavistus paprikaa. Auringossa kaikessa rauhassa ilman kasvutehosteita kasvatetut tomaatit maistuvat niin maukkailta, että niitä tulee napsittua suuhunsa ihan vaan ohi kävellessään.

Ja täällä on tehty hilloja, yrttisuolaa, hyytelöitä ja mustaherukkaliköörikin on tekeytymässä ruokakomeron lattialla. Viimeksi mainittu pullotetaan vasta tiistaina marjojen muhittua murskattuina ensin vuorokauden itsekseen, sitten toisen viinin kanssa. Sokerin lisäämisen jälkeen marja-viiniliemi pullotetaan tujumman alkoholilurauksen kanssa ja annetaan tekeytyä pari kuukautta. Postaan oikein kunnolla tuon reseptin ensi viikolla, kun saadaan likööri pullotettua. Vanhalla menetelmällä tehty mustaherukkalikööri on jotain niin hyvää, että uskallan suositella kokeilemaan, jos oma sato on yhtä runsas kuin meillä tänä vuonna tuntuu olevan. Tuota yrttisuolaa sitten suosittelisin ihan kaikille. Kuvia prosessista löytyy instasta. Ollaan tehty kahta erilaista suolaa: toinen on yleisyrttisuola ja toinen on uutettu sitruuna-yrttisuola, joka on ajateltu kala- ja äyriäisruoille. Sori nyt Herbamare, mutta olet jäänyt toiseksi!

Niin! Ja kukkatee! Voi miten ihanaa onkaan kuivata kukkia, sekoitella niitä mintun ja salvian kanssa teeksi.


Mustaherukkahyytelö

Lapsuudenkotini pihalla kasvoi mustaherukoita joten loppukesän lapsuudenmuistoihini kuuluu vahvasti mustaherukkahyytelön valmistuksen tuoksu. Äiti oli kerännyt vauvaperhetuttaviltaan ylimääräisiä Bona-purkkeja, joihin tuota ihanuutta sitten keiteltiin. Myöhemmin kokonainen purkkikomppanja löytyi lapsuudenkotini kellarin ruokavarastohuoneesta, sieviin riveihin laitettuna. Äitini kutsui mustaherukkahyytelöä ranskalaisittain vain hyytelöksi, eli gelée, joka purkin kyljen lapussa lyhentyi geleksi ja etukirjainkin vaihtui C'ksi. "Selettä" meillä syötiin erilaisten lihruokien kanssa kymmeniä purkkeja vuodessa. Äitimme poismenon jälkeen olen käynyt sivu kerrallaan läpi äitini keittokirjoja ja niiden välissä olleita äidin kirjoittamia lappuja löytääkseni tuon mainion wanhan reseptin. Löysin sen vasta tällä viikolla, vahingossa, sopivasti mustaherukkasadon hyytelösopivan kypsyyden kohdalla. Yksi lusikallinen mamman mainiota mustaherukkahyytelöä ja olin taas siellä äitini keittiössä lapsuudenkodissani. Outoa, miten vahva ihmisen makumuisti voi olla.


Resepti on yksinkertainen. Keitin ensin sakean voimakkaan mehun kattilaan murskatuista mustaviinimarjoista. Siivilöin, oikeastaan paseerasin keitetyn mössön tiuhan siivilän läpi ja mittasin näin syntyneen sakean mustaherukkamehun.

Yhtä mitattua, valmista mehulitraa kohti tarvitaan
3 rkl sitruunamehua
1 kg hillosokeria

Kuumenna mehu, lisää sitruunamehu ja sokeri, keitä hissukseen, välillä sekoitellen n. 10 minuuttia. Kuori vaahto pois ja purkita.

Vaikka hyvä ruoka tuokin paremman mielen (mainos on tehonnut), niin wanhassa talossa valmistaudutaan syksyyn ja talveen muutenkin. Siinä missä kerrostaloasukkaat nostavat sateenvarjon eteisen naulakkoonsa ja modernien talojen asukkaat ehkä kääntävät joitain säätimiä laitteissaan, meillä täällä on monenlaista pientä puuhaa ja pohdittavaa.

Kohti talvea - lämpöniksejä

Tällainen 150-vuotias talo, jota ei ole rempattu umpeen, on meinaan hieman oikukas talvisin. Meillä on oikein hyvä täällä talvisin, mutta olosuhteiden pakosta talvella kuluu edelleen turhaa rahaa lämmitykseen. Turhalla rahalla tarkoitan sitä, että halvemmallakin pääsisi, jos tekee pieniä muutoksia olemassa olevaan tilanteeseen ilman suuria remontteja tai investointeja. Jovelassa lautalattiat ovat talvisin kylmiä, huoneet suuria ja korkeita, moderneja lämmityssjärjestelmiä ei ole ja käyttökelpoisia tulipesiä on toistaiseksi kaksi: yksi tuvassa ja toinen keskellä taloa. Yllättävää kyllä, olemme puulämmityksellä, pienellä kikkailulla ja puulämmityksen tukena parilla sähköpatterilla ja tarvittaessa petroolilämmittimellä onnistuneet saamaan talon lämpimäksi talvellakin, mutta aina on parannettavaa ilman, että talo revitään auki.

Teen lämpöasioista ihan oman niksi- ja "Jovelat testaa" -postauksen ensi viikolla, mutta kerron jo nyt yhden vinkin, joka ei ehkä ole kaikille tuttu ja tässä on hyvää aikaa ottaa vinkki haltuun ennen talvea hyödyntäen vaikkapa tori.fi tarjontaa.

Fysiikan lakien mukaan lämmin ilma liikkuu lämpölähteestään ylöspäin, sillä lämmin ilma on kevyempää kuin kylmä ilma. Tämä konkretisoituu meillä siten, että huoneiden yläosassa on suorastaan kuuma. Jos isäntä joutuu vaikkapa tuvassa nousemaan tuolille tehdäkseen jotain huoneen yläosassa sijaitsevalle jollekin, sieltä ei tulla alas mainitsematta, että huoneen yläosassa on  t o s i  kuuma. Se lämpö olisi hyvä saada kiertoon. Tämä ratkaistiin hankkimalla tori.fin kautta muutama vintage-tyylinen kattotuuletin (25 ja 30 eurolla), joiden avulla saadaan lämmin ilma alas katosta ja samalla myös leviämään laajemmalle alueelle lähteestään. Meillähän oli jo pieni lämpöenergialla toimiva hellan päällä seisova tuuletin (ks. video käytöstä tuvassamme tästä), joka siis on kirjaimellisesti puulieden keittolevyn päällä. Kun lämmin ilma nousee liedeltä, tuulettimen lavat alkavat pyöriä ja siten lämpö leviää normaalia laajemmalle. Nyt sitä lämpöä tullaan levittämään suuremmalla tuulettimella katosta takaisin huoneeseen sen sijaan, että lämpö pyrkisi sisäkaton kautta kylmälle ullakolle. Lämpöenergia kun pyrkii aina tasaantumaan ja sen liike on aina lämpimästä kylmään.


Punainen naru roikkuu vetimessä sen aikaa kun saan laitettua siihen huomaamattomamman version. Ilman narujatketta ei tämä emäntä muuten vetimeen yllä!

Kattotuulettimissa on kaksi asentoa: kesä ja talvi. Kesäasetuksella lapoja pyörittäessä huone viilenee. Talviasennossa lavat pyörivät toiseen suuntaan ja tuovat siten kattoon noussutta lämpöä takaisin alas. Lämmityskäytössä lapoja ei tulisi pyörittää kuin viimeistä päivää, vaan alhaisimmalla kiertonopeudella, jotta lämmin ilmavirta ei jäähdy. Meillä on nyt kaksi kattotuuletinta hankittuna, joista toinen on vielä matkallaan, mutta toinen on jo tuvan katossa ja kolmas hankitaan vielä saliin. Tällä viikolla on ollut turkasen helteisiä päiviä, joten on tullut nautittua siitä tuulettimen viilentävästä vaikutuksesta, mutta testasin jo lämmitysjutunkin yhtenä iltana, ja se todella toimii! Vähän liiankin hyvin, etten sanoisi, vaikka hellepäivinäkin alkuyön pimeys onkin mukavan viileä.

Kattotuulettimet eivät muuten ole mikään viime vuosikymmenten keksintö, vaikka monelle ensimmäinen mielikuva onkin joku karmea muovinen kasarihärpäke seinäviuhkan ja auringonlaskujulisteen kaverina. Kattotuuletin on kuitenkin niinkin vanha keksintö, että niitä on ollut Intiassa jo 500 vuotta ennen ajanlaskua. Modernit rotaatiokattotuulettimet keksittiin Amerikassa 1860-luvulla ja ensimmäiset sähköllä toimivat kattotuulettimet 1882 Philip Diehlin yhdistettyä Singer-ompelukoneen moottorin kattotuulettimeen. Nykyaikaisissa kattotuulettimissa on sitten tuo mainittu kesä- ja talviasento, joiden kiertosuunta määrittelee sen siirtääkö tuuletin lämmintä ilmaa alas vai ylös ja siten joko lämmittää tai viilentää huonetta. Talvella kattotuuletinta pyöritetään miniminopeudella talviasetuksella ja se riittää lämmön tasaiseen levittämiseen. Myös lattiat tuntuvat lämpimämmiltä, lämpö saavuttaa koko huoneen tarjoten tasaisen lämmön ja siten puun kulutus (tai patterilämmitystarve) laskee jopa 30%. Modernit kattotuulettimet eivät myöskään ole mitään sähkösyöppöjä.

Palaan lämpöasioihin ja uusiin kikkailuihimme jo ensi viikolla. Teen aiheesta oman postauksen, sillä muuten tästä postauksesta olisi tullut aivan jäätävän pitkä - jota se taitaa jo nytkin olla. Nyt kuitenkin Jovelan emäntää kutsuu arkiset askareet, vaikka sunnuntai onkin. Kuivat pyykit kutsuvat pihalla, tuvan pöydällä on keko etelän hedelmiä, joista pitäisi keitellä nektariini-aprikoosimarmeladia, kurkkupikkelssiä ajattelin laitella tekeytymään, viinit lurauttaa mustaherukkalikööriämpäriin ja ehkä käydä vielä keräämässä yhden satsin horsmaakin tänään horsmankukkahyytelöä varten.

Niin, tämä aika vuodesta on täynnä mukavaa puuhaa. Kalenterivuoden viimeinen kesäkuukausi alkaa tiistaina. On elokuun vuoro. Tuvassa tuoksuu kuukauden ajan orrella kuivavat yrtit ja monenmoiset keitokset. Illat hämärtyvät ja on aika sytytellä kynttilöitä.


Vaan laitanpa vielä yhden pienen vinkin kuitenkin! Ylen areenassa on ihania kuunnelmia taas tarjolla. Heitän tähän linkin dekkarikuunnelmaosastolle, joista kannattaa nautiskella ainakin Vainaja-sarjan kolme jaksoa, Musta ilotulitus (6 jaksoa) ja tiivistunnelmaisen ihana Lumen taju. Ensin mainittu ei ole nimestään huolimatta lainkaan kamalaa kuunneltavaa. Vainaja-sarjan jaksoissa dekkarifriikki ja entinen rikospoliisi, nykyinen eläkeikäinen antikvariaatin pitäjä selvittelevät yhdessä vanhoja rikoksia. Päärooleissa on Ritva Valkama ja Aarre Karen. Kuuntelu kannattaa aloittaa osasta Vainaja kaupan päälle, joka on sarjan 1. kuunnelma. Kukin jakso on oma tarinansa. Jälkimmäinen taas, eli tuo Lumen taju on tanskalaisen kirjailijan, Peter Høegin Lumen taju -nimisestä kirjasta tehty neliosainen kuunnelmaversio. Siinä kööpenhaminalaistunut, grönlantilaissyintyinen Smilla alkaa selvittää taloyhtiönsä katolta pudonneen pojan kohtaloa, josta syntyykin melkoinen tarina. Kuunnelman äänimaailma on maagisen hieno ja Kristiina Elstelän ääninäyttelytaito on aivan huikean hyvä rauhallisuudessaan. Näistä kolmesta mainitusta kuunnelmasta Musta ilotulitus taas edustaa oman aikansa parhaita näyttelijöitä jännityskuunnelman parissa. Ihana Pentti Siimes ja monet muut tutut äänet kertovat tarinan rikkaasta miehestä, rakkaudesta, petoksesta, rikoksesta ja syyttömuudestä.

Nämä ja monet muut ihanat perinteiset kuunnelmat ovat myös arkista äänimaailmaani, kun hääräilen täällä Jovelan väärän vänkyrän talossa, kellon raksuttaessa omaa aikaansa. Suosittelen!

Kuulumisiin taas ihanat ihmiset siellä!

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Tyhjän sivun kirous (& horsmankukkahyytelöresepti)

sellainen taisi iskeä Jovelan emäntään, niin pitkä väli tälle ja edelliselle postaukselle tahattomasti tuli. Jovelassa on kaikki hyvin.

Eräässä kuunnelmassa (Oli synkkä ja myrskyisä yö), jota muistan kauan sitten kuunnelleeni moneen kertaan (kunnes C-kasetti meni rikki muutossa), kirjailija huomaa eräänä päivänä saaneensa tyhjän sivun kirouksen. Päivästä toiseen hän tuijottaa tyhjää sivua kirjoituskoneessaan ja vaikka hän öisin saattaa nähdä mielenkiintoisia unia, joissa on loistavia tarinankerronnallisia tilanteita, joita voisi siirtää herättyään sanoiksi paperille, kirjoituskoneen edessä hän ei saa sanaakaan aikaiseksi. Päivästä toiseen, viikkoja ja kuukausia hän rullaa säännöllisesti joka päivä paperin kirjoituskoneeseensa ja tuijottaa sitä tunteja. Päivän päätteksi hän poistaa paperin koneesta ja laittaa tyhjän paperin kirjoituskoneensa viereen pinoon. Paperipino kasvaa, mutta sanaakaan palkittu ja ylistetty kirjailija ei saa kirjoitetuksi. Lopulta tietenkin tapahtuu jotain yllättävää, sellaista, joka saa kirjailijan suoraan ampaisemaan takaisin koneensa ääreen ja sanat suorastaan lentävät näppäimiltä paperille. Tyhjän sivun kirous oli voitettu.

No, minä en ole palkittu ja ylistetty kirjailija, enkä kirjailija lainkaan, mutta tyhjän sivun kirouksen ymmärrän. Blogitauko on ollut tahaton. En lainkaan päättänyt, että nyt pidän pienen tauon sillä jos olisin niin tehnyt, olisin sen täällä kertonut. Niin vaan kävi. viikot juoksivat kesää halki ja jos milloin ajattelin, että huomennahan sitten postaan kuulumisia, aina siihen jotain sitten tuli ja sitten oli vielä se tyhjän sivun kirous.

Viime vuoden viimeinen kolmannes ja tämän vuoden alku olivat kovin raskaita. Tunsin puristavani itsestäni liikaa areenalla, jossa ei ollut liiemmälti vaihtoehtoja sille, että puristaako vaiko ei. Vapauden mukana tulee vastuu, ei ole yhtä ilman toista ja sitä kakkua ei voi sekä säästää, että syödä samaan aikaan. Sitä sitten tuppaa huomaamaan vasta jälkijunassa miten uupunut sitä onkaan ollut, eikä se uupumus katoa ihan hetkessä, vaikka roikkuisi hätäjarrukahvassa molemmat kintut ilmassa. Alkukevät meni sitten isännän pajaan liittyvissä asioissa ja paja saatiin kuin saatiinkin auki. Se oli ihana päivä se. Kiitos vielä kerran kaikille täällä käyneille. Teitä oli niin paljon! Kun pajan ovet laitettiin kiinni avajaispäivän iltana, päätimme, että ne saavat olla kiinni kesän yli. Jatketaan syksyllä siitä mihin jäätiin, levätään ja ollaan kuin pellossa tovi. Ei tehdä suunnitelmia, kun työelämäni on yhtä jatkuvaa suunnitelmaa itsessään. Nyt ollaan vaan lomailtu. Täällä on käynyt vieraita, ollaan tultu ja menty, eniten ollaan vaan oltu. Valvottu aamuun, nukuttu päivällä tai miten vaan ja miltä on tuntunut ja se on tuntunut hyvältä. Ollaan puuhattu kaikenlaista mitä mieli tekee sen suuremmin suunnittelematta.

Siinä sivussa sitten blogikin jäi tauolle. Melkein 6 vuoden bloggaamisen jälkeen tuntui ettei yht'äkkiä löytynyt mitään sanottavaa vaikka kaikenlaista puuhailimmekin, eikä sitten vaan jaksanut avata konetta päivittääkseen blogia. Instaan olen laitellut paljon pieniä hetkiä päivistämme täällä - se on helppoa ja nopeaa ja kun kamerani sanoi sopimuksensa irti, kännykällä on voinut napsaista kuvan muistoksi ja liittää sen instan muistolaatikkoon parissa minuutissa. Sen enempää ei ole jaksanut. Tuossa heinäkuun alussa aloin myös kyseenalaistaa mitä kerrottavaa ylipäätään on vielä, kun kaikki on jo kerrottu. Kolmas vuosi täällä asukkaana on takana. Se on kolme kevättä, kesää, syksyä ja talvea, jotka toistavat toisiaan aihepiiriltään. Innostutaan kevään lähestymisestä, laitetaan siemeniä multaan ja loppukeväästä ollaan ihan tuskissaan kun taimet valtaavat joka paikan kodista. Sitten jännätään satoa ja lopulta kerätään sitä. Keitän perinteiset liemet pikkelsseille, teen hillot, marmeladit ja muut satosäilönnän herkut - joka vuosi. Kesän jälkeen alkaa työvuoden kiireisin puolivuotinen, jonka aikana ehdin ihastua ja kyllästyä syksyyn, kerron taas miten varaudumme talveen ja säiden viilentyessä hehkutan puulämmitystä, villasukkia ja lampaantaljoja. Välissä muistuttelen kotivarasta ja fiilistelen mitä milloinkin. Välillä vähän rempataan ja korjataan. Joulu tulee ja menee, tammikuun olen kaulaa myöten työmaailmassa 24/7 ja sen jälkeen alkaa taas uudelleen siemenvimma. Samat asiat toistuvat. Tyhjän sivun kirouksen sijaan kirja alkaa ja päättyy aina uudelleen saman vuoden aikana kertoen saman tarinan aina uudelleen.

Olen pysähtynyt miettimään missä mennään, minne mennään ja onko matkalla kadonnut jotain. Olenko jo niin tottunut kaikkeen, että erilaiseksi tarkoitetusta elämisestä on tullut ihan tavallista, eikä siinä ole enää niitä nyansseja, jotka innostavat kertomaan tarinoita Jovelasta? Tulin siihen lopputulokseen, että olin vaan väsynyt. Piti tovin tuijottaa sitä tyhjää paperia löytääkseen edestään sen, mikä siinä on nämä vuodet ollutkin: tyhjä paperi tai kanvaasi, joka täyttyy asioista, jotka tuovat meille suurta iloa. Saunapolku on edelleen maailman paras polku. Tähtitaivas on upeinta maailmassa, kaikkien vuodenaikojen aamut lupauksia täynnä. Hiljaisuus, tuvan kellon raksutus, lintujen laulu, tuulen sointi puissa ja hirsitalon natina kaunein äänimaailma maailmassa. Puutarha ja sään vaihtelu on lakkaamaton hämmästyksen kohde, tiedonjano perinteisiin ja luonnon ihmeisiin loppumaton. Innostun kaikesta nykyajalle hieman erikoisesta. Haaveilen irtiotosta nykyajan mukavuuksista. Rakastan asua tätä taloa isännän kanssa. Meillä on parhaimmat asuinkumppanit karvatassuineen. Meillä on kaikki isot asiat hyvin ja maailma on täynnä ihmeellisiä asioita. Pitää vaan muistaa tehdä se aika niiden huomaamiseen, vaikka eipä ne ole mihinkään kadonneet. Tässä kesällä valvoin parikin kertaa aamun puolelle vain saadakseni hiipiä aamukasteen halki pihalla, lintujen aamulauluja kuunnellen. Olen hypähdellyt sateessa, upottanut kädet multaan monen monta kertaa, kerännyt isännän kanssa luonnon ja oman pihan antimia, kuunnellut ja lukenut tarinoita, tavannut ystäviä ja tuntemattomia. Nyt kun heinäkuun viimeinen viikko on edessä ja kalenteri kääntyy elokuulle, mieleen tulee jo syksy ja talveen varautuminen tässä talossa. Meillä on uusia suunnitelmia ja vanhoja juttuja ja siinä on ehkäpä se Jovelan ydin. Me elämme tutuksi tulevaa arkea, löydämme uusia ilonaiheita ja nautimme kaikesta kiireenkin keskellä. Se ei ole kadonnut mihinkään. Ei vaan ole aina jaksamista niistä kirjoittamiseen.

Tässä olikin pitkä tarinointi aiheesta blogitauko. Yritän jatkossa, jaksamisen mukaan päivittää blogia aina sunnuntaisin, mutta en ota stressiä jos en joku sunnuntai jaksa avata konetta ja nakutella tarinoitamme. Omalla tavallaan tarinamme on läsnä nykyään käytännössä päivittäin muutamin sanoin ja kuvin Instassa, jota voi seurata vaikkei itse olisikaan instassa. Blogi ja talopäiväkirja kuitenkin tarjoaa hetken kirjoittaa ylös asioita, jotka ovat meille tärkeitä ja kertoa samalla siitä, millaista on elää hieman erilaista elämää silloin, kun erilaisesta tulee arkea. Blogin tarina jatkuu. Jovelalla on vielä monta tarinaa kerrottavanaan ja niiden tarinoiden paikka on täällä blogissa.

Instan puolella käyvät ovat varmaan huomanneet pienen innostukseni maitohorsmiin! Se on yksi tämän kesän uusista innokkeistani. Horsmaa on kuivatettu kukkina teetä varten ja tänään teimme siitä horsmankukkahyytelöä. On ollut ihanaa katsella kesätuulessa keinuvaa horsmamerta ja kerätä kukkia isännän kanssa. Kerätyt kukkavarret ovat roikkuneet tuvan kuivatusaisalla ja tuvassa on siten ollut sangen sievää. Horsmalla on muuten erinomaisia terveysvaikutuksia sen lisäksi, että kukka on kaunis - nipuissa kuin Pohjolan orkidea! Teetä varten kukat kuivataan nipuissa ja kuivuneet kukat sekä aukeamattomat nuput vetäistään irti varsista kertavedolla. Horsmaa kannattaa muuten kerätä ennen kun sen kukinta yltää ihan ylös saakka kukkavartta. Sanotaan, että ihan ylhäältä kukkiva horsma käy kitkeräksi.

Oma teesekoitukseni on 2 osaa kuivattua minttua, 1 osa horsmankukkaa ja hieman salviaa. Tänään tosiaan teimme sitten horsmankukkahyytelöä. Suomeksi ei tunnu löytyvän hyvää ohjetta ja englanninkielisissä ohjeissa on paljon eroavaisuuksia. Jotkut laittavat jopa voita hyytelöönsä. Päätin tehdä kuten usein teen, inspiroidun ja sitten kehittelen itse testaamalla mieluisen version. Tässä on siis hyväksi testattu, ihanan pinkki, suloisen hunajaisen makea

Jovelan horsmankukkahyytelö

1 tiiviihkö litra tuoreita horsmankukkia, pelkät kukat (kukan mukana saa olla kiinnitystappi)
5 dl vettä
1 ison sitruunan mehu puristettuna
3 dl hillosokeria
1 tl vaniljasokeria

Laita kukat kattilaan ja kaada vesi päälle. Kiehauttele kukkia vedessä kunnes kukkamassa muuttuu harmaaksi (5-10 min). Siivilöi neste toiseen astiaan ja painele kukkamassaa siivilässä jotta saat kaiken nesteen talteen. Älä maista nestettä turhaan. Se on tässä vaiheessa aika kamalaa, kuin kitkerää teetä. Lisää sitruunamehu nesteeseen. Sekoita sokerit keskenään. Laita neste takaisin (huuhtaistuun) kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. ¨Lisää sokeri tasaisesti sekotellen ja anna seoksen kiehua hissukseen 10 minuuttia. Purkita puhtaisiin purkkeihin. Tästä määrästä tulee kaksi 2,5 dl purkillista horsmankukkahyytelöä, joka säilyy huoneenlämmössäkin kunhan teet hyytelön hillosokerista (ei hyytelösokerista).



Näillä tunnelmilla toivotan kaikille hyvää alkavaa heinäkuun viimeistä viikkoa. Kesää toden totta on vielä jäljellä, mutta tuuli tuo jo aavistusta syksystä. On ollut erikoinen kesä. Mitähän syksy tuo tullessaan, sitten aikanaan?

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna