jovela

jovela

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Böördikahvila 2018

Sunnuntai-ilta on jo hämärtynyt yötä kohti ja viikko on kääntymässä viimeisille tunneilleen, kun ehdin istahtaa koneelle sunnuntaipostauksen äärelle. Viikkoon on mahtunut hieman myrskyisiä tuulia ja sadekuuroja, mutta edelleen mennään kovin kesäisissä päivälämpötiloissa tässä syyskuun puolivälissä. Pönttiskin sai ensitulensa perjantaina. Vielä tarkenee!

Radiossa sanoivat, että muuttolinnut ovat sankoin joukoin matkalla etelää kohti. Meilläkään ei ole enää kuultu kurkien tai joutsenten töräyttelyjä samaan tapaan kuin alkukuusta. Kova liverrys täällä kyllä on edelleen puissa. Eivät ole talviasukkaat vielä vaienneet laulamasta. Lokukuuta kohti kun mennään, on perinteinen aika tehdä hieman herkkuja iloksemme jääville linnuille talvivaraksi - niitä perinteisiä kookosvoi-pähkinä-auringonkukkakakkusia, joita teen joka vuosi. Tuolla ovat jääkaapissa kovettumassa. Tämän syksyn pikkuprojekteihin on kuulunut myös Böördikahvilan, eli uuden lintulaudan nikkarointi, kun edellinen meni rikki, taas. Ei niistä kaupan heppoisista lintulaudoista ole ollut mihinkään. Kertavuositavaroita ovat olleet laidastaan. Meillä käy niin paljon erilaisia lintuja syömässä laudalla sankoin joukoin, ettei mikään pikkuruinen lintulauta riitä, joten lintulaudalla pitää olla kokoa, ettei sitä tarvitse ihan päivittäin täyttää. Reippaasti syötävää mahduttavia on ollut vaikeaa löytää. Päätettiin tehdä oma, presiis sellainen, joka täällä tarvitaan.

Emäntä suunnitteli, isäntä nikkaroi ja maalasi. Böördikahvila 2018 on avattu ja odottaa ruokailijoita pihalla.


Lintulaudassa on iso siemensäiliö, jonka täyttötilanteen voi nähdä etupleksin läpi vaikka salin ikkunasta kurkaten. Ei tarvitse arvailla koska pitää täyttää lintulautaa. Rajain pleksiaukon edustalla pitää syötävät hallinnassa siten, ettei linnut syö kaverin ruikulilla kuorrutettuja ruokia ja sairastu. Vielä ei täytetty säiliötä kuin sen verran, että saatiin testattua toimivuus.


Tuolla sisällä ei oikeasti ole mitään viuhkamaisia rimoja. Ne ovat pleksin heijastamia talon ulkolaudoituksen välirimoja. Tänään oli niin lämmin ja kirkas päivä, ettei meinannut saada mitään kelpoa kuvaa napattua, mutta olkoon nyt tuollainen kuva, että vähän näkee millainen lintulauta on. Siihen mahtuu arviolta 5 litraa siementä kerralla. Katto on avattava lippa ja niin pitkä, ettei ruoka kastu laskeutumisalustallaan ja sateellakin linnut voi syödä lipan suojissa. Yläosaan tulee vielä kyltti kun joudan sellaisen tekemään. Lintulaudan edessä on koukku perinteiselle herkkukranssille. Kääntöpuolelle saa kiinnitettyä kauralyhteen.

Lintulauta mukailee hieman Jovelaa, jos ei muuten niin samaa lautaa siinä ja talossa on, ja maalikin on samaa Virtasen 4 öljyn maalia, jota meillä jäi yli kesällä talopäätyrempasta.



Tänään on tosiaan ollut kovin lämmin ja kesäinen päivä. Luonto hieman leikittelee säällä ja tänään tuolla puutarhan puolella hääräillessä kesä ja syksy kohtasivat vielä yhtä voimakkaina, vaikka toinen on jo antamassa tilaa toiselle.

Näin villinä meillä vielä kukkii ja kasvaa mm. tuoksuherneet ja yrtit.



Ja mansikoitakin söin tänään suoraan mansikkamaasta, vieläkin! Syyskuun puolivälissä! Eikä ollut yksi tai kaksi satunnaista marjaa, vaan ihan posket pulleina popsin mansikoita!

Toispual pihaa sitten villiviini alleviivaa, että on syksy kuitenkin. Niin korean kauniit syysvärit on tehnyt lehvilleen.


Vaan kuulkaas, tällä kertaa sunnuntaipostaus jää lyhyeksi. Haluan vielä rullailla hieman lisää mehiläisvahakynttilöitä ja kuunnella toiseen kertaan viimeiset jaksot kivasta kuunnelmasta Hautasi on Odessassa. Jos yhtään pidät tarinoista ja kuunnelmista, etkä ole tuota vielä kuunnellut, niin suosittelen! Tarinassa nuori toimittaja päätyy selvittämään edellisessä elämässään tapahtunutta murhaansa puoliksi leikin varjolla tehdyn hypnoosin jälkeen. Tarina kuljettaa toimittajan maailmalle ja takaisin, nykyaikaan ja menneisyyteen ja tietenkin moniin kiperiin tilanteisiin, ja sisältyypä tarinaan herttainen rakkaustarinakin ennen kun vanha rikos selviää.


Sytytellään kynttilät ja käperrytään mielinurkkiimme nauttimaan sunnuntai-illasta!

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Tuoksykäpyjä ja harmittomia huonetuoksuja

Syyskuun puoliväli lähestyy ja syysröhä on käynyt kylässä. Lämpömittari on vielä kesässä, eikä yölämpökään painu alle kymmenen asteen, hyvä jos alle viidentoista. Sitä ei oikeen tiedä mikä vuodenaika nyt onkaan, vaikka maisema maalaa syksyä pelloille ja puiden oksille. Tänään näytti hetken siltä, että sataisi lunta. Ilma oli täynnä pieniä kärpäsiä. Niitä oli kaikkialla sankoin parvin ja hetken pihalla tosiaan näytti siltä, kun ilmassa leijuisi pienen pieniä lumihiutaleita, vaan ei sentään. Hetkeä myöhemmin taivas jyrähti ja ukkoskuuro vei kärpäset mennessään. Mikä lie outo kärpäsilmiö, kun ei moista ennen olla nähty.

Tällä viikolla talossa ei ole ihmeellisiä puuhailtu emännän ollessa syysröhässä, mutta isäntäpä teki muutama vuosi sitten kaadetun saarnin rungosta meille perinteisen taikinakaukalon. Siitä tuli hieno ja pitäähän talossa taikinakaukalo olla. Hieman eri fiilistä leipomiseen, kun taikina sekoitetaan ja vaivataan käsin perinteisessä puukaukalossa muovikulhon sijaan.



Kaukalo on suuri ja painava, kuten pitääkin. Ei se ihan sellainen ammeen kokoinen taikinakaukalo ole, jollaisia ennen tarvittiin, kun kerralla leivottiin valtavia määriä leipää, mutta sen verran iso kaukalo on, ettei sitä huvikseen ympäriinsä kanneta ja silloin kun kaukalo ei ole leivontakäytössä, sitä voi käyttää kulhona.




Pari iltapäivää isännällä meni tuon kaukalon nikkarointiin itse tekemillään työkaluilla. Raakamuotoilun isäntä teki moottorisahalla ja loppuhionnan hiontalaitteella. Muuten kaukalo kilkuteltiin käsin. Viimeisessä kuvassa kaukalo on jo valmis ja odottaa pellavaöljykäsittelyä.


Emännän mielestä kaukalo on tietenkin ihana, ja hieno se onkin. Isännän lisäksi kaukalon muodosta päätti luonto sen mukaan miten puu on muotoutunut kasvaessaan. Laskimme puun vuosirenkaat ennen kun isäntä halkaisi rungon ja huvittelimme ajatuksella, että likimain antiikista tässä tällä viikolla valmistuneessa kaukalossa on kyse, sillä saarni taisi olla yli 80-vuotias ennen kun se jouduttiin kaatamaan. Saarni on kyllä hieno puulaatu, jalolehtipuuksihan niitä kutsutaan. Saarni on kova, tiivis, sitkeä, kestävä ja painava puulaatu, jota on käytetty mm. metsästysjousien ja muiden jousipyssyjen valmistukseen. Nyt tämä kaadettu saarni jatkaa elämäänsä taikinakaukalona ja onpa siitä aiemmin tehty jo mm. isännän työkalujen varsia. Kierrätystä!


HELPOTTAVAA HENGITYSILMAA  JA RAIKKAAMPIA TUOKSUJA

Röhässä sitä kaipaa jotain helpotusta hengitysilmaan, tai lähinnä siihen, että hönkäputket vetäisivät paremmin. Konstejahan on monia; voi höyryttää päätä liinan alla naama hikeä valuen, ryystää lämmintä ja hieroa salvaa rintaan tai tussauttaa röörejä avaavia suihkeita sieraimiin. Kaikki mainitut ovat tietenkin varsin tehokkaita, mutta kun yöllä, muutenkin röhän uuvuttamana, ei jaksaisi keitellä liemiä, istua hengittelemässä höyryjä tai ylipäätään nousta peiton alta helpottaakseen oloa, narautin ryytiapoteekkimme oven ja testasin hieman erilaista helpotusta, jota voi käyttää niin röhässä kuin muutenkin kotoisan huonetuoksun merkeissä, nimittäin tuoksukäpyjä.



VALKAISTUT KÄVYT & TUOKSUKÄVYT

Viime viikon käpyteema jatkuu siis vielä ainakin tämän jutun verran testattuani miten käpyjä voi valkaista ja käyttää huonetuoksuina. Muutama eteerisellä eukalyptusöljytipalla tuoksutettu käpy yöpöydällä on vaikuttanut mukavasti öiseen hengittelyyn röhäaikana.

Mikäänhän ei estä hyppäämistä suoraan tuoksuvaiheeseen ja jättää valkaisun tekemättä sillä kävyt ovat kauniita ihan sellaisenaan. Valkaistujen käpyjen etuna kuitenkin on se, että ne ovat puhtaita eivätkä myöskään karise ja roskaa samalla tavalla kuin kävyt usein tekevät, ja ne ovat sieviä. Hieman vaihtelua. Vaaleiden ja tummien käpyjen yhdistelmäkin on hieno.



Ylempi on kertavalkaistu ja alempi valkaisematon käpy.

Kävyt valkaistaan upottamalla kävyt kloriittiin ja antamalla niiden liota painon alla kahden vuorokauden ajan. Jos kävyistä haluaa täysin albinoja, kloriitti pitää vaihtaa puhtaaseen ensimmäisen vuorokauden jälkeen. Ylemmän kuvan käpy on valkaistu kloriittia vaihtamatta.

Liotuksen jälkeen kävyt ovat valmiita, vaikkeivat siltä näytäkään.


Kävyt näyttävät aivan yhtä tummilta kuin ennenkin, ja lisäksi aiemmin täysin avonaiset kävyt ovat sulkeutuneet tiiviisti pisaramuotoon. Kävyt kuivatetaan ulkona auringossa n. viikon ajan tai vaihtoehtoisesti kuivurissa tai n. 50C uunissa kunnes ne ovat jälleen avonaisia ja kuivia. Kun kävyt otetaan kloriitista, ne haisevat tietenkin kloriitille imettyään kloriittia itseensä, joten jo tässä kuivatusvaiheessa kullekin kävylle kannattaa tipauttaa tippa eteeristä öljyä.

Tässä kuvassa kävyt ovat jälleen auenneet. Kuivasin kävyt kuivurissa 55C n. 5h. Tulipa samalla putsattua kuivuri sinne jääneistä tuoksuista.



Itse käytin käpyihin appelsiini- ja vaniljaöljyä sekä erikseen eukalyptusöljyä, riippuen hieman siitä minne kävyt on tarkoitus laittaa.

Kun kävyt ovat auenneet ja kuivuneet, ne laitetaan muovipussiin johon tipautetaan kymmenisen tippaa eteeristä öljyä. Pussi suljetaan ja käpyjen annetaan olla pussissa muutaman päivän. Sen jälkeen kävyt voikin ottaa esille.  Eukalyptuskävyt tulivat ihan tarpeeseen tällä viikolla, mutta nuo appelsiini-vaniljakävyt ovat suloisia noin muuten. Kävyn voi laittaa myös vaikkapa vaatekaappiin, liinavaatekaappiin tai sukkalaatikkoon. Kävyt toimivat somina huonetuoksuina ja kun niiden tuoksu haihtuu, kävyt voi laittaa uudelleen pussiin tekeytymään tuoreen öljyn kanssa. Jos käpyihin kyllästyy, ne toimivat sytykkeinä.

Kertavalkaistut tuoksukävyt passaavat meillä kivasti tammisen kaapin ja sen päällä olevien sikarilaatikoiden sävyyn. Siksi en täysvalkaissut käpyjä.


Muutama käpy riittää vapauttamaan tuoksua huoneeseen. Jouluksi teen varmasti lisää tuoksukäpyjä yhdistelmällä kaneli-neilikka-kardemumma.



Eteerisiä öljyjä voi käyttää myös näin..

TUNKKAISEN TEKSTIILIN PELASTAJA


Muistatteko vielä niitä imurituoksuja, pieniä tuoksupalloja, joita laitettiin imurin pölypussiin? Niitä, joista tuli hervottoman epäaito tuoksu huoneeseen imuroinnin myötä? Ohmy, kaipa niitä vieläkin jostain saa, mutta ne oli kyllä aivan kamalia. Kotiaan myyvien vastaniksi ennen kun ostajaehdokkaat saapuvat kaupoille, on imuroida hieman kardemummaa samalla kun poleeraa huushollinsa myyntikuntoon. Tässä niksissä ei kuitenkaan mainituista ole kyse, vaikka imurikin puuhaan liittyy.  Tämä tuoksu puhdistaa ja raikastaa oikesti.

Joskushan sitä törmää vaikkapa kirppiksellä aivan ihanaan tekstiiliin, mutta sepä tuoksuu tunkkaiselle ja tuntuu, ettei se tuoksu lähde pesussakaan. Saattaa löytyä kiva matto, joka on hieman tunkkainen, mutta muuten puhdasta mattoa ei juuri pääse pesemään. Tai puurasia, kirstu, onhan näitä, tunkkaisia kirppisaarteita. Lemmikillä saattaa käydä vahinko ja mattoon jäädä vieno ei-toivottu tuoksu puhdistamisen jälkeenkin. Sitten on niitä teinien tennareita ja jumppaajan kasseja, josta ei haju tunnu lähtevän millään. Tai se oma arkimatto, muuten ihan puhdas, mutta kaipaa raikastamista ja niin edelleen.

MATTO- & TEKSTIILIPULVERI

Pulveri syntyy parissa minuutissa sekoittamalla 2 osaa ruokasoodaa, yhden osan perunajauhoa ja lisäämällä niihin eteeristä öljyä. Itse käytän eukalyptusta ja piparminttua muutaman kaneliöljytipan kanssa. Ne raikastavat tekstiilin ja puun, ja jättävät huoneeseen miellyttävän tuoksun. Jos kyseessä on irtotekstiili, siis vaikkapa liina, paita tai pyyhe, riittää kun laittaa muovipussiin teelusikallisen tai pari tätä pulveria tekstiilin kanssa ja sulkee pussin vuorokaudeksi tai pariksi. Pulverin voi ravistella pois. Tennareihin kannattaa laittaa teelusikallinen per kenkä, kassiin ehkä kaksi. Puurasia kannattaa laittaa myös muovikassiin, isompaan kirstuun laittaa reippaasti pulveria, sulkea kansi ja siivilöitä pulveria vielä mööpelin päällekin. Mööpeli saattaa vaatia viikon verran de-odorointia ja pulveri vaihtaa muutaman päivän kuluttua tuoreeseen satsiin.


Mattoa raikastaessa (ruokasooda myös puhdistaa tekstiiliä) pulveri sihdataan tee- tai muulla siivilällä matolle kuten jauhot kakkuun ja pulverin annetaan olla matolla vuorokauden. Sen jälkeen pulveri imuroidaan ja matto on raikastunut. Sen jälkeen, aina pölypussin vaihtoon saakka, imurointi noin ylipäätään tuoksuttaa huoneet.


Tällä viikolla röhästä kärsiessä, siivilöin matolle eukalyptus- ja piparminttuöljyllä terästettyä pulveria ja oli kyllä ihanaa hengitellä, kun imuroinnin jälkeen ilma tuoksui eteerisille öljyille. Pulveriin voi laittaa mitä tahansa ereetistä öljyä, jonka tuoksusta pitää. Jouluaikaan se voisi olla vaikkapa mainittua kaneli-, neilikka- ja kardemummaöljyn seosta ja keväällä vaikkapa sitrusöljyjä. Erityisen raikkauden kuitenkin tuovat nuo lääketeollisuudenkin nuhalääkkeissä käyttämät röhätuoksut.

Sääennustajat meinaavat, että ensi viikolla ilmat viilentyvät. Kovin jyrkkää pudotusta ei meidän sääkartta seuraavalle 10 vuorokauden arvaukselle lupaile, mutta saapas nähdä mitä taivaalta tulee ja missä lämpötiloissa mennään. Edelleen uunit täällä ovat kylmillään, paitsi köökin hella silloin kun tehdään ruokaa. Lämmityskausi saa vielä odottaa tuliaan.

Näissä tuoksuvissa tunnelmissa kohti seuraavaa viikkoa!

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Syyskuun pienet puhteet

Kylläpä tämä viikko on mennyt nopeasti! Tällä viikolla sää on muuttunut selkeästi syksyiseksi, vaikka muutamana päivänä onkin ollut melkein hellelukemaa lämpömittarissa. Kalenterissa on vaihdettu lehti syyskuuksi ja syksy on virallisesti alkanut. Syksyiset puhteet ja puuhat jatkuvat Jovelassa.

Tiesittekö muuten, että puhde ei alunperin tarkoittanut pieniä puuhia, vaan hämäräaikaa, joka alkoi siitä kun päivätyöt päättyivät ja siirryttiin sisätiloihin hämärän tultua ja päättyi siihen kun aurinko taas valkeni. Hämärän aikaan tehtiin tuvassa pieniä puuhia, joita sitten alettiin kutsua puhteiksi.

Somat käpysytykkeet

Koko viikon onkin ollut sellainen puuhastelufiilis, mutta viikolla en juurikaan ole ehtinyt kummempia puuhata sen enempää hämärän kuin valon aikaan. Perjantaina päätin viikonlopun kunniaksi käydä käpysytykkeiden kimppuun. Kävythän on sellaisenaan kauniita, eikä niille tarvitse mitään tehdä, mutta näin joskus jossain kuvan, jossa oli keko kauniita mattamaalattuja käpyjä ja sellaisia teki mieli soveltaa sytykkeiksi. Torstaina kirjaimellisesti puhteina kyykimme isännän kanssa hämärässä keräämässä männyn tiputtelemia käpyjä ämpäriin. Sen verran antelias oma mäntymme oli, että 10 litran ämpäri täyttyi varmaan 10 minuutissa. Perjantaina pääsin illalla sitten siihen varsinaiseen puuhaan, eli kuorruttamaan käpyjä steariinilla.




Homma ei ollutkaan ihan niin simppeli kuin oletin. Lajittelin ensin erilaisia kynttiläloppuja, joita viime talvelta on kertynyt: valkoista, harmaata, sinistä.. Sulatin steariinia kattilassa aloittaen vaaleilla steariineilla ja kastoin käpyjä yksi kerrallaan sulaan steariiniin, mutta steariinipa ei tarttunut käpyihin! Kävyt eivät muuttaneet väriään miksikään vaikka upotin ne sulaan steariiniin parikin kertaa. Ongelma taitaa olla siinä, että kuuma steariini imeytyy käpyyn ja loput valuu kävyn pinnalta takaisin kattilaan.  Tovin pohdittuani ja melkein periksi annettuani huomasin mistä kenkä kiristää ja annoin steariinin jäähtyä sellaiseksi, että se tarttui sekoittaessa kattilan reunoille. Silloin steariini oli sopivan haaleaa tarttuakseen kunnolla käpyihin! Jatkoin puuhaa siihen saakka kun kattilassa oleva steariini alkoi muistuttaa sohjoista avantoa. Sen jälkeen käpyjä ei kannata dipata, sillä steariini tarttuu klimppeinä. Uusi pikainen lämmitys ja homma voi jatkua kun steariini on taas sopivasti jäähtynyt, muttei liikaa. Lisäsin aina edellisen satsin jälkeen jo sulatettuun steariiniin uusia kynttiläjämiä siten, että etenin valkoisesta steariinista asteittain tummempaan steariiniin, kunnes viimeiset kävyt olivat soman linnunmunan sinisiä.

Meille tein valkoisia, harmaita, mehikukan sinivihreitä ja linnunmunan sinisiä käpyjä. Vaikka itse sanonkin, niin somia ovat! Pieniä iloja silmälle.



Lauantain jatkosatsia, jossa on myös beigen harmaalla steariinilla kuorrutettuja käpyjä.



Pönttöuunin käpysytykkeet koreilevat fiinisti lasipurkissa.


Jos teette sytykekäpyjä, muistattehan vahtia sulavaa steariinia. Steariini ei missään tapauksessa saa kuumentua niin kuumaksi, että se alkaa savuttaa. Silloin ollaan steariinipaloräjähdystä lähellä. Steariinin voi sulattaa täysin sulaksi, mutta älä jätä steariinia hellalle sen jälkeen äläkä jätä steariinia sulamaan ilman valvovaa silmää. Varuiksi kannattaa pitää kattilan kantta lähellä. Steariinin sulattaminen ei ole vaarallista, mutta valvomatta jäänyt ylikuumentunut steariini sisältää palovaaran.


Päiväpeittokaupoilla päivän hintaan

Meillä on 3 paikkaa huushollissa, johon olen kaivannut kivaa päiväpeittoa. Tuvan puusohvaan piti sellainen saada, kammari-vierashuone-viherhuone-orangerian iso sänky kaipasi uutta peittoa ja yksi oli haussa vielä salin divaaneille, jotka yhdistettynä ovat toimittaneet meillä sohvan virkaa jo kymmenettä vuotta. Tästä syntyikin sitten hieman hupaisa episodi, kun huomasin Jotexissa olevan alen loppurysäyksessä juuri ne pellava-puuvillapäiväpeitot, joita olen haikaillut, mutta en kuitenkaan ole raaskinut tilata, kun hintaa on koosta riippuen 80 eurosta killinkiä vaille 120 euroon. Noh, ensisijalla olisi kammarihuoneen sängyn päiväpeitto, sellainen pellavan sävyinen siniharmain raidoin. Vaan sepä ei ollutkaan tarjouksessa, mutta vastaava punaraitainen, joka siis sopisi passelisti tuvan puna-pellavaiseen sävymaailmaan, oli. Se sitten tilattiin 24 eurolla ja siihen vielä saman sarjan tyynyliinat 5,- kipale.


Ensin potkitaan tyynyt miten sattuu ja sitten käydään niiden viereen nokosille. Varmaan siinä joku idea on.


Päiväpeitto 1/3 oli siis hallussa. Ehdin jo saada toimitusilmoituksen ja saapumisilmoituksenkin, kun vilkaisin kaverille olisiko niitä vielä jäljellä, ja hitto vie, nyt ne siniraitaisetkin olivat alessa, punaraitainen ei enää. Ei kun tilaamaan uudelleen. Vaan mitäs sitten kävikään, pari päivää kului ja aleen meni myös se suurin koko -70% Ja ei kun tilaamaan! Tuohon hintaa jo kannatti tilata, kun yhden pellava-puuvillapäiväpeiton hinnalla sai 3, joista yksi on xtraleveä, eikä postituskulut kuitenkaan olleet kuin viiden euron luokkaa.  Nyt sitä sitten odotellaan niitä siniraitaisia saapuvaksi kahdessa eri lähetyksessä. Kävipä tuuri, mutta hieman hassua, että noiden peittojen hinnat vaihtuvat eri päivinä. Yhtenä päivänä kaikissa on jokin ale, toisena jossain mega-ale, kolmantena taas jotain muuta. Tyynynpääliset ovat esimerkiksi nyt taas 10 eur kipale, alehinta sekin, muttei tietenkään niin muhkea, kuin silloin, kun satuttiin omat tilaamaan.

Valtakunnassa kaikki hyvin

Oletteko huomanneet, että syksyn myötä meillä ihmisillä alkaa talviajan lisäksi ton-ton -aika? Kyllä vaan! On muovitonta marraskuuta, tipatonta tammikuuta, sometonta syyskuuta ja lihatonta lokakuuta. Nykyajan ihmiset tarvitsee detoxia vähän kaikesta, monesta syystä ja kieltokuukausista on tullut tiedotuskeinoja. Tällä viikolla lihaton ruoka onkin jo etuajassa ollut paljon esillä medioissa, kun valtakunnan huoleksi on noussut se, että armeijassa tarjottavasta 28 viikottaisesta ateriasta 2 ei sisällä lihaa. On se meistäkin huolestuttavaa, että se on niin huolestuttavaa ja eritoten huolta aiheuttaa ajatus, että meidän sisulla ja kunnialla rakennettu armeijamme olisi voimaton harjoituksissaan, saati tositoimissa, jos 28 ateriasta 2 ei sisällä lihaa. Oh dear, on siinä puolustusministerillä huolta kerrassaan. Anteeksi jos vähän naurattaa.

Noh, tämä syksyhän on yhtä juuresten juhlaa, joten ajattelin jakaa teille kaksi mainiota lihatonta reseptiä, joilla kotiarmeja voi marssia täydellä vatsallaan. Toinen resepteistä on oma, toinen on ystävältä saatu, hieman muokattu, alunperin kotikokki.netistä löytynyt resepti. Aloitetaan sillä omallamme.

Sangen fiini KURPITSA-PORKKANAKEITTO

Tämä on sellaista mielihyväruokaa, jota tekee mieli joka syksy. Samettisen pehmeä ja maukas juureskeitto on kuin tehty sateisiin syyspäiviin. Keitän aina meille kahdelle aivan ylimitoitetun satsin, koska seuraavana päivänä keitosta voi tehdä juurespannaria tai -lettuja (lisää jauhoja ja munia) tai tästä voi tehdä ihanaa juureslaatikkoa lisäämällä teelusikallisen siirappia, sopivasti korppujauhoja ja kananmunia, jotta soseesta tulee juureslaatikkoa samaan tapaan kuin perunalaatikosta.

n. 1-1,5 kg porkkanaa
1-2 kunnon palsternakkaa
1 myskikurpitsa
kanelia
suolaa
öljyä
kasvisliemijauhe
2,5 dl kermaa
smetanaa tarjoiluun

Halkaise myskikurpitsa, poista siemenet ja tee ristikkoviillot kurpitsan pintaan. Sivele pinta öljyllä, ripottele päälle kanelia ja suolaa. Laita kurpitsa uuniin 200C ja kypsytä pehmeäksi.


Pilko porkkanat ja palsterankat kurpitsan kypsyessä. Keitä kypsäksi kevyesti suolatussa vedessä, joka juuri ja juuri peittää juurekset. Kun porkkanat ja palsternakat ovat kypsiä, surauta ne kattilassa soseeksi keitinveteensä. Ota kurpitsa uunista ja kaavi kurpitsaliha kattilaan, surauta seos uudelleen samettisen pehmeäksi soseeksi. Lisää hieman kanelia ja kasvisliemikuutio, joka on imeytetty tilkkaan vettä. Lisää kerma ja kuumenna keitto. Tarkista suolaisuus, lisää tarvittaessa. Jos keitto on liian sakeaa (se saa olla sakeaa), lisää hieman vettä ja tarkista maku uudelleen.


Nauti smetanasilmän tai fetarouheen kanssa ja jos oikeen haluat herkutella, niin kokeile tätä supermaukasta sipulipiirakkaa keiton kaveriksi! Tämä sipulipiirakka on paras koskaan maistamani. Sen maku on pehmeän maukas, ei lainkaan pistävän sipulinen ja miten oiva sadonkorjuuherkku sipulipiirakka onkaan, kun sipulisato on parhaimmillaan. Väittäisin, että tämä maistuu loistavalta myös myöhemmin vuodesta, esimerkiksi glögin kaverina!

Alkuperäinen resepti oli kadonnut netistä, joten sovelsin ohjetta ystävällä säilyneen muistilapun pohjalta. 

SIPULIPIIRAKKA

Pohja

150g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl vettä
Murusta voi jauhoihin ja lisää vesi. Möyhi taikina pehmeäksi ja tasaiseksi, ja painele se piirakkavuoan pohjaan. Jos teet piirakan pyöreän vuoan sijaan uunipellille, tuplaa sekä pohjan että täytteen määrät.

Esipaista pohjaa 10 min 250C.

Täyte

500g keltasipulia suikaleina
50g voita
2 rkl öljyä
- kuullota sipulit rasvassa kullankeltaisiksi - älä ruskista!

1 omena raasteena
2 kananmunaa
100-150g Mustaleima Emmentalia
suolaa ja valkopippuria
- sekoita aineet keskenään

Levitä täyte pohjalle ja paista vielä n. 20 min

Itse tein siten, että laitoin kuullotetut sipulit pohjan päälle ja muut täyteaineet keskenään sekoitettuna sipulien päälle. Alkuperäisessä reseptissä oli 100g mustaleimaa, mutta sitä taisi mennä 150g tähän kuvan piirakkaan - ja hyvä niin. Mustaleima on niin loistavaa piirakkajuustoa! Reseptissä oli myös cayenne-pippuria, mutta meillä ei ole sitä, joten jätin sen pois.


Vielä on satoa jäljellä

Tomaattia pukkaa edelleen runsaasti. Lopettelen kasvihuoneen kastelun tähän syyskuun vaihteeseen, jotta multa ehtii kuivahtaa kunnolla. Siten on helpompaa repiä tomaatit mullasta ja siistiä kasvihuoneet ensi vuotta varten valmiiksi. Tämä on muuten yksi tällaisen elämisen parhaita juttuja. Kun jokin loppuu, se tavallaan ei lopu, vaan siirtyy sylkissään seuraavaan vaiheeseen, jonka jälkeen sama homma on edessä jälleen uudelleen. Ilman suurempaa haikeutta voi purkaa kesän, koska tietää sen tulevan taas pian ja siinä välissä hieman valmistellaan seuraavaa saapumista - ja nautitaan edellisen annista.


Talviomenasato alkaa olla valmis. Tänä vuonna selkeästi aikaisemmassa kuin aiempina vuosina ja yllättäen, tänä vuonna "satavuotisen" omenapuun omput eivät ole juurikaan rupisia.


Isäntä nappasi kuvan naapurin hienosta pellosta, joka on ennen kuulunut tämän tilan viljelysmaihin. Tuo näky on niin kaunis ja aukeaa saunalta ja terassilta. Keltainen matto on kukkivaa maa-artisokkaa, jota vielä tovi sitten reunusti kultainen vilja.


Tässä se taitaa olla tämä viikko taputeltuna! Tänään otetaan lunkisti, lämmitetään sauna ja ollaan vaan. Syysröhät ovat liikkeellä ja tämän emännän kurkku on ollut kipeä parina aamuna, nenäkin hieman tuhisee. Toivottavasti pöpö ei asetu vieraaksi tämän nahan alle. Nyt ei yhtään huvittaisi sairastella - koskapa sitä huvittaisikaan!

Ja arvonta osui..

Ja ihan loppuun vielä se arvonta! Onnetar osui Harmaan torpan emännän kohdalle, joten laitathan osoitteesi meille meilitse jovelassa@gmail.com, jotta saamme hyvänmielen sarjan postiin ensi viikolla.

Se on syyskuu ja suloinen sunnuntai! Olkoon molemmat kaikille teille siellä mukavia!

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna


sunnuntai 26. elokuuta 2018

Syksyn hitaat rituaalit

Jovelassa valmistaudutaan talveen ja vietetään aikaa syksyä enteilevissä puuhissa.

Vuodenaika vaihtuu ja puuhat sen myötä. Keväällä valon määrän lisääntyessä tulee tohotettua pää pilvissä ja jalat irti maasta yhden jos toisenkin puuhan äärellä silkasta valon ilosta. Tavallaan syksykin on meillä sellaista puuhastelun aikaa, mutta aivan eri tavalla. Syksy on hitaampaa olemista. Se on sallivampi, lempeämpi ja raukeampi vuodenaika. Tulee jopa otettua pieniä päivänokosia. Syksy on kuin sunnuntai, hieman laiska, mutta kotoisa pienine arkisine puuhineen.


Syksyn lähestyessä tekee mieli puuhastella villasukissa, välttää kaikenlaista turhaa mölyä ja kiirettä, antaa kuuman kupposen höyryjen nousta nenään, hiiviskellä nurkissaan flanellipyjamassa koko päivän, työntää vaatekaapin tangolla kesämekkojen tilalle villatakkeja ja peittää nahkaansa kaikella pehmoisella. Mausteet tuoksuvat taas hyvälle nenässä ja punaviinilasillinen maittaa sunnuntaipaistin kaverina suussa. Syksyn lähestyessä alkaa tehdä mieli pataruokia ja paisteja, hellästi hautuneita juureksia, pannukakkuja, pikkelssejä ja uunilämmintä leipää, johon voi imeytyy kuin vesi pesusieneen. Sadepäivä tuntuu lokoisalta, eikä pilaa mitään. Sitä halajaa uusia tarinoita kirjojen kansien välistä, unohtuu katselemaan ulos ikkunasta mukavaa kuunnelmaa kuunnellessaan. Miten pilvet seilaavat taivaalla, muodostavat sadekumpujaan. Miten tuuli heiluttelee puiden latvoja ja naapurin pellolla keltaista maa-artisokkien kukkamerta. Miten kurkipariskunta liitelee niin taidokkaan symmetrisesti etsien laskeutumispaikkaa pellolla. Maisema muuttuu, kultaisilla pelloilla leijuu usvaa, puiden lehdet kellastuvat hiljalleen. Elämä on keräilyä ja talven varalle varautumista, vähän kerrallaan.


Unikon kauniit kodat saavat kuivua siemenineen taas ensi vuoden kukkia varten. Myöhäisiä porkkanoita ja palsternakkoja odotellessa on aikaa kierrellä puutarhassa keräämässä siemeniä ensi vuodelle. Aika monen hyllyn reunalla on tällä hetkellä siemeniä kuivumassa ja osa on jo pussitettu ja pakattu. Aina välillä sitä sitten haluaa tehdä jonkun jokavuotisen jutun hieman eri tavalla. Niin kävi siementen säilömiselle tänä vuonna. Toki iso osa menee perinteisiin siemenpusseihin, mutta ei ihan kaikki..

Tee itse siemenpankki!

Ihastelin kerran paikallisen kyläkoulun huutokaupassa hienoa siemenpankkia, jota oli käytetty varmaan joskus 50-luvulla oppimateriaalina. Sievään puutelineeseen oli koottu erilaisia siemeniä lasiputkissa. Olisin mielelläni hankkinut tuon palan paikallista historiaa meille tänne Jovelaan, mutta sen hinta karkasi huutokaupassa sen verran korkeaksi, etten sitten raaskinut. Nyt kun olemme jo tovin säästäneet siemeniä omasta puutarhasta ja säilöneet niitä milloin mihinkin, ajattelin, että voisi olla hauskaa säilöä ainakin jotkut siemenistä kyläkoulun siemenpankin inspiroimalla tavalla. Näihin meidän pieniin lasipulloihin mahtuu pari ruokalusikallista täytettä ja vastaavia löytyy pikkurahalla mm. Pakkaustukusta.


Siemenet ovat oikeastaan aika viehättäviä! Harvemmin niitä tulee katseltua sen kummemmin, kun pussista siemeniä multaan piilottaa. Tässä alla on Flambo-papujen, ruusukaalien ja Persian vesipippurin siemeniä, joista viimeiset ovat kiinni kukkaoksissa. Vesipippuriyrtin siemenet ovat niin mahdottoman pieniä, että ne varisevat heti maahan jos niitä yrittää saada talteen. Nyt napsaisin yrtistä koko kukkapään, jotta saisin taas muutaman siemenen talteen.


Laatikko on tupakkakaupasta ostettu sikarilaatikko. Jotkut harvat jäljelle jääneet tupakkakaupat myyvät välillä myös tyhjiä sikarilaatikoita, jotka jäävät heillä yli irtokappalemyynnistä. Poikkeamme välillä yhteen tällaiseen tupakkakauppaan, josta olemme ostelleet puisia sikarilaatikoita muutamalla eurolla. Niiden joukosta löytyi passeli puulaatikko myös Jovelan omalle siemenpankille. Nyt meillä sitten on alku satokauden 2018 siemenpankille ja siemeniä lisätään sitä mukaa kun niitä syntyy. Onpahan hieman vaihtelua myös tähän puuhaan ja siementen luulisi säilyvän hyvin tiiviisti suljetussa lasipurkissa laatikon suojissa.




Tässä elokuussa moni siemeniä myynyt sekatavarakauppa on pyrkinyt pääsemään viimeisistä siemenpusseistaan eroon hinnalla millä hyvänsä tehdäkseen tilaa uusille sesonkituotteille, joten hieman voi fuskatakin ja hankkia joitain siemeniä halvalla etukäteen ensi vuoden satokaudelle. Ihan kaikkia siemeniä kun ei kuitenkaan saa omasta puutarhasta tuotettua.

Pimenevät illat, viilentyvät yöt

Puuhellan lämmittäminen tuntuu juuri nyt juhlallisen kotoisalta, kun laitetaan ruokaa ja lämmitetään tiskivesiä, mutta pönttöuuni saa vielä hetken odotella tuliaan. Meillä sytytellään ensimmäisiä lämmitystulia silloin, kun yölämpö ulkona tipahtaa reilusti alle kymmenen asteen tai jos sataa monta yötä ja päivää peräkkäin. Päivisin on vielä kesä ja hirsitalo säilöö sen lämmön hirsilleen, mutta hiljalleen yöt alkavat jo viilentyä ja syyskuussa varmaan alkaa taas se lämmitysaikakin, ja savu nousee taas Jovelan piipuista. Tähän aikaan vuodesta pohditaan tietenkin myös talven puuvarastoja, tehdään suunnitelmia omien hylkypuiden siirrosta polttopuuvarastoon ja tehdään hieman uusia sytykkeitä. Lähestyvä syksy tuoksuu siis myös pihkalle ja puulle, ja tietenkin kynttilöille!


Käväistiin lauantain iloksi eilen isännän kanssa Kustavin käsityökylässä, jossa on kynttiläpajakin. En erityisesti pidä tuoksukynttilöistä, mutta Paratiisipajan tuoksukynttilät ovat aidon tuoksuisia, eivät liian pistäviä ja voimakkaita vaan sellaisia pehmeän lempeitä ja niitä meillä on tapana käydä ostamassa pieni satsi näin syksyisin. Käsityökylässä on mukavaa piipahtaa. Haukataan paikan kuuluisat munkkirinkilät, isäntä käy moikkaamassa entistä opettajaansa, joka hääräilee usein paikan perinteisellä sepänpajalla ja minä nuuhkin kynttiläpajalla kynttilöitä päätyen joka kerta ihan samoihin tuoksuihin: lakritsi, hilla, kaneliomena ja piparkakku, ja sitten kassan ja kaupan kautta kotiin.

Ensi viikolla teen taas itsekin kynttilöitä talvivaraksi. Tänä vuonna tuntuu mehiläisvahalevyjä olevan heikosti saatavilla, mutta onneksi meillä on tässä lähellä hunajatuottaja, jolta saimme ostaa läjän mehiläisvahalevyjä. Herttainen rouva vielä toi levyt meille kotiin eilen kylillä ollessaan. Olen vaan jutellut hänen kanssaan puhelimessa, eikä ollut varmaa onko heillä lainkaan levyä myytäväksi, mutta niinpä hän meille sen puhelun perusteella löysi ilman mitään yhteystietoja ja kainalossa tuli iso paketti kaivattuja levyjä. Maalla on niin erilainen meininki. Ihmiset tekee tällaisia asioita ihan hyvää hyvyyttään. Nyt pääsen taas tekemään mehiläisvahakynttilöitä ja se lämmittää mieltä. Ihastuin viime syksynä niin kovasti mehiläisvahakynttilöiden rullailuun ja olin jo hieman huolissani, eikö kotimaisia levyjä löydy mistään. Harkitsin ihan kynttiläkurssillekin menoa, sillä haluaisin tehdä myös perinteisiä kruunukynttilöitä, mutta se kurssi jäi kahden muun jalkoihin. Ehkä sitten ensi vuonna. Nyt vaan rullaillaan levyistä kynttilöitä ja valetaan kertyneet ylijäämästeariinit purkkeihin.

Aika hauska juttu osui tässä viime viikolla silmiin niitä syksyn kursseja varaillessa. Meinaan tänä syksynä ainakin yhdessä kansalaisopistossa järjestetään sytykesipsikurssi! Sytykesipsithän saivat nimensä vuonna 2013, kun testasin blogissa valmistushintansa perusteella sentin sytykkeiksi kutsumiani sytykkeitä ja olin tehnyt niille mm. Pringles-purkista säilytysrasian. Kommenteissa sitten Päivänpesän elämää -blogin Katja nimesi tekeleet heti Sytykesipseiksi, ja sillä nimellä ne ovat sitten tuntuneet levinneen blogista ja kodista toiseen, ja nyt näköjään jo ihan kurssin aiheeksikin. Onpa hauskaa! Itse en tuolle kurssille tietenkään mene, sytykesipsejä on tehty sen verran, että niitä syntyisi varmaan unissakin, mutta odotan kovasti tulevaa perinneruisleipäkurssia (josta saa mukaan leipäjuuren) ja makramee-kurssia, jotka mainitsin viime sunnuntain postauksessa. Syksy on nykyään myös perinnekurssien aikaa, kiitos naapurivaaran ystäväni, joka muistuttaa lähestyvistä kursseista.

Kuivattua satoa

Tällä viikolla olen myös kerännyt yrttejä kuivatukseen ja kuivuri on ollut meillä hurisemassa melkein joka päivä. Tämä vuosi ei ole ollut meillä kovinkaan hyvä yrteille. Puutarhan puoli talosta on ollut melkein koko kesän sellaisen porotuksen alla, että osa yrteistä paloi karreksi auringossa. Mutta onhan sitä säilöttävää  kuitenkin, riittävästikin ehkä. Tässä kuvassa on saunan jälkeen kerättyä timjamia ja lipstikkaa, jotka jo roikkuvat kimppuina salin orrella kuivumassa ja osa on jo käytössäkin.  Tuvassa on huikean ihana timjamin ja lipstikan tuoksu.


Tänä vuonna tuolla lipstikalla on aivan erityinen käyttökohde meidän sadonkorjuussa.

Kuivaa soppaa ja kotitekoista liemijauhetta

Paljonhan siitä on ollut puhetta, miten lihaliemikuutiot eivät oikeastaan sisällä juuri muuta kuin suolaa ja täyteaineita, siis että lihaliemikuutioista n. 90% on suolaa, palmurasvaa ja arominvahventeita, mutta tämän emännän on myönnettävä, että pidän esimerkiksi Maggi-lihaliemikuution tuomasta mausta. Ihan parhainta tietenkin on keitellä itse liha- tai kalaliemi vihanneksista ja luista (tai perkeistä), ja keitetyn liemen voi hyvin pakastaa, mutta niin se vaan on, että lihaliemikuutioon tulee turvauduttua, kun pakastimesta ei sitä jäätynyttä herkkua löydy. Kun viime vuonna jätimme kaupalliset yrttisuolat pois ja teimme mahtavan makuista yrttisuolaa itse puutarhan antimista, ajattelin, että tänä vuonna voisi kehitellä oman reseptin kotitekoiselle liemijauheelle, jolla voisi korvata ne kaupasta osteut lihaliemikuutiot arkena. Mukavaahan se on omaa satoa säilöä monipuolisesti ja testailla itse omaan suuhun sopivia yhdistelmiä.

Arvelin, että suunnilleen samasta sekoituksesta, jota kuivaan keittoihin keittovihanneksiksi, voisi syntyä myös maukasta liemijauhetta. Esimerkiksi tällaisista värirunsautensa puolesta karnevaalikasviksista.


Soppa-aineksia on niin kätevää käyttää tarpeen mukaan, ja muuhunkin kuin soppaan. Ainekset ovat niin kauniita, että niillä saa mahtavan maun lisäksi upeaa väriä kastikkeisiin, pataruokiin ja kiehautettuna sellaisenaan vaikkapa ruoan koristeluun. Itse lisään tällaista seosta joskus murekkeisiin, jauhelihapihveihin, lihapulliin ja pastan sekaan. Täytyy vaan muistaa, että kun raakana kuivaa, se kuivattu on raaka kuivatettunakin ja vaatii jonkinlaisen haudutuksen tai kiehautuksen turvotakseen ja kypsyäkseen.


Tässä purkissa soppa-aineksina on porkkanaa, palsternakkaa, lanttua, sipulia, purjoa, kirsikkatomaattia, paprikaa, valkosipulia, lipstikkaa, timjamia ja persiljaa. Porkkanat on laitettu kuivuriin hauskalla keittiölelulla leikeltynä. Porkkanaterottimella voi tehdä ohutta pitkää porkkananauhaa, jolla porkkanat saa nopeasti mukavan ohkaisiksi kuivuriin ja noin muuten terottimen mallisella leikkurilla voi tehdä vaikka ruusuja ruokansa kaunistukseksi.




Liemijauhe eli ryytipuljonki Jovelan tapaan

Mutta siitä liemijauheesta.. Aloitin siis puuhan oikeastaan jo keväällä keittiöpuutarhan yrttilajikkeita pohtiessani ja tutkailemalla mitä lihaliemikuutioissa oikeastaan on. Jostainhan se maku siihen tulee. Noh, eipä tuoteselosteen lukaisu tehnyt yhtään fiksummaksi, sillä lihaliemikuutio sisältää: "perunatärkkelystä, vehnäproteiinia, suolaa, palmuöljyä, sokeria, karamellisoitua sokeria, oliiviöljyä, naudanlihajauhetta (2,2%), jodioitua suolaa, hapettumisenestoainetta, hiivauutetta, arominvahvennetta ja mustapippuria". Serkkuni tutkaili myös erilaisia kasvisliemijauheita, myös luomuja, eikä niiden suhteen nyt mitään maata mullistavaa eroa löytynyt. Niissä sentään oli edes jotain kasviksia, muttei kuitenkaan aivan mielikuvan mukaisesti  ja oheisaineita niissäkin valitettavasti on runsaasti. Jos keitän lihaliemen itse, laitan siihen luiden ja yrttien lisäksi mm. palsternakkaa, purjoa, porkkanaa ja sipulia. Miksei siis liemijauheeseenkin! Ja yrteistähän nimenomaan lipstikka tuoksuu lihaliemikuutioille - sen englanninkielinen lempinimikin on Maggi-herb, eli Maggi-yrtti. Lisäksi meillä kasvaa sitä Persian vesipippuria, joka on hieman erikoinen, syvän lilapunalehtinen yrtti, joka maistuu (todella) vahvasti vastarouhitulle mustapippurille. Sitä siis ehdottomasti mukaan ja kaikkea, mitä maa päällänsä tai uumenissaan täällä kantaa!

Ainekset

Porkkanaa, 4 isoa
Palsternakkaa, 3 kpl
Punasipulia, 2 kpl
Purjoa, yhden ison varsi
Makeaa punaista paprikaa, 2 isoa suippopaprika
Tomaattia, iso juomalasillinen kirsikkatomaattia
Valkosipulia, 3 kynttä
Lipstikkaa, 2 isoa nippua
Timjamia, 1 pieni nippu
Persian vesipippuriyrttiä, 6 lehteä
Persiljaa, 2 isoa nippua
Merisuolaa 2 kukkuraista ruokalusikallista
Maustepippuria
Muskottipähkinää
Fariinisokeria 1-2 rkl
Perunajauhoa, 1-2 rkl*



Porkkanat ja palsternakat leikattiin ohuiksi viipaleiksi, jotta ne kuivuisivat kohtuullisessa ajassa kuivurissa. "Öylätinkin" kokoiset porkkanaviipaleet kuivuvat pieniksi kuin rusinat, joten niitä ei kannata ihan ohuen ohuksi viipaloida ellei kuivuriin laita pohjimmaiseksi leivinpaperia tai kuivuriverkkoa - muuten porkkanat löytää kuivurin pohjalta. Sipulit, purjo ja paprikat viipaloitiin myös ohuiksi viipaleiksi, minitomaatit puolitettiin. Yrtit kuivattiin sellaisinaan. Myös fariinisokeri kuivattiin kuivurissa, koska fariinisokeri on kosteaa ja siten ehkä vaikuttaisi jauheen säilyvyyteen. Fariinisokerin valitsin tavallisen sokerin sijaan sen aromaattisuuden vuoksi ja sokeri on ylipäätään mukana siksi, että se tuo raaka-aineiden maut esille luontaisesti. Perunajauhon taas lisäsin ihan loppuvaiheessa, kun kuivatut raaka-aineet pyörivät yleiskoneessa, jotta liemijauheen rakenne tulisi hieman jauhoisemmaksi ja nahkeat tomaatit eivät muodostaisi paakkuja. Yhtälailla voisi käyttää vaikkapa maissijauhoa.

Kuivatut raaka-aineet, mausteet ja suola jauhetaas lopuksi yleiskoneessa jauheeksi, ja siinäpä se sitten oli valmiina, tämä meidän lihaliemelle maistuva lihaton liemijauhe tai siis rouhe, kun ihan jauhoksi tätä ei yleiskone suostunut surauttamaan. Jos muuten tuntuu siltä, että rouhe ei ole riittävän kuivaa jauhatusvaiheen jälkeen, sen voi laittaa vielä pariksi tunniksi kuivuriin leivinpaperin päälle, tai jos käytössä ei ole kuivuria, uuniin leivinpaperille, 50 C ja uunin luukku aivan hitusen auki. Sen jälkeen vielä uusi kierros yleiskoneessa.



Kovin paljon tuosta raaka-ainemäärästä ei tullut ryytipuljonkirouhetta (n.2,5 dl litran purkissa), mutta nyt kun tätä on testattu, laitetaan uusi isompi satsi tulemaan. Rouhe on huomattavasti vahvempaa kuin lihaliemikuutio ja arvelisin, että kerralla sitä kuluu teelusikallisen verran.

Seitsemän päivää syyskuuhun

Saako sanoa oi ihana syyskuu? Pidän nykyään niin syksystäkin, varsinkin tänä vuonna tämän kesän jälkeen ja ylipäätäänkin, sillä syksy tarjoilee täällä muutakin kuin alati valuvan sateen mustalle asfaltille, josta heijastuu takaisin kaupungin luonnottomat valot, ne jotka syövät maiseman ja tähtitaivaan kaupungin meluisassa maailmassa. Itsestähän se on paljon kiinni, mutta kaupunkielämässä en pitänyt syksystä. Se edusti kesän menetystä, märkiä katuja, liukkaita rappukäytäviä, valaistuja betonikuutioita oman ikkunan takana ja ummehtuneen kosteita ruuhkabusseja aamuisin. Täällä on vuoroin aurinkoista ja hämärää, öisin jo pilkkopimeää, pimeyskin täynnä luonnon ääniä ja kuun valon ääriä pimeydessä. Ja paljon puuhattavaa sen mukaan mikä miellyttää. Arkiset puuhat vaihtavat käskemättä muotoaan valon rytmittäessä päivät. Talossa on oma vuodenaikarytminsä, joka on tarttunut meihin huomaamattamme. Puutarha hiljenee ja valmistaudumme hiljalleen talveen. On jotenkin helpottavaa, kun syksy lähestyy. Saa sekin tulla vuorollaan. On sen aika.

Hollantilaisilla on mitään tekemisen sanonta "niks moet, niksen mag" - ettei mitään ole pakko tehdä ja joskus mitään tekeminen on parasta. Juuri nyt lähestyvän syksyn puuhat tässä talossa ovat mielihyväpuuhia, puuhia joita ei ole pakko tehdä, mutta tekee mieli. Puuhat tuoksuvat hyvältä ja kaikkea tehdään hiljakseen. Nariseva lautalattia ja raksuttava kello riittävät ääniksi.

Ja meillä on neljä asukasta, jotka osaavat mitään tekemisen jalon taidon ja muistuttelevat siitä päivittäin. Tässä heistä kaksi niissä puuhissa.



Pippa ja Freya - mitään tekemättömyyden mestarit!

Vielä ehtii osallistua arvontaan!

Unohdin meinaan viime sunnuntaina ihan kokonaan, että tänään on huutokauppa ja syysmarkkinat ja olemme sopineet treffit ystävän kanssa, joten tämän rouvan on nyt syytä hoitaa muutama puuha alta pois, kammata tukka ja laittaa sunnuntaimekko päälle, jotta isäntä kehtaa kulkea samaa raittia rouvansa kanssa. Suoritan siis viime sunnuntainaina postatun arvonnan ensi viikolla - ja tämä unohdushan nyt mahdollistaa sen, että jos haluat vielä osallistua sen hyvänmielen sarjan, arvontaan, latu on vielä auki!

Ja jos ihmettelet, miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen kuvissamme on ensimmäistä kertaa tägäykset Jovelaan, se johtuu siitä, että sain viikolla viestiä, että meidän kuvia on käytetty kaupallisessa tarkoituksessa omien tuotteiden myynnissä ja tietysti ilman lupaa. Se asia on jo kunnossa ja luvattomat on poistettu, mutta jatkossa laitan tägit kuviin.

Ja nyt tämä rouva karkaa puuhiinsa kysellen, että hyvä herrasväki, se on seitsemän päivää syyskuuhun! Joko siellä on aloitettu syyspuuhat?

Lämpimin syysterveisin, suloista sunnuntaita toivotellen

Jovelan Johanna

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Parempia aikoja ja hyvän mielen sarjoja!

Tässä postauksessa on kesän kuulumisia, fiilistelyä ja arvontakin!

Jopas on ollut kesä! Helleihmisten harmiksi on sanottava heti ensilauseissa, että tällainen kesä on likimain surkein meille. Emme nauti järjettömästä kuumuudesta, luonto kärsii, eläimet kärsii, maanviljelijöiden satovauriot ja kotimaisen maitotuotannon kuivuudesta johtuvat menetykset ovat kaihertaneet mieltä. Monet kotipuutarhuritkin ovat menettäneet satojaan ja omakotitaloissa asuvat kukkaloistoaan kohtuuttoman kuumuuden vuoksi. Kaivoja on kuivunut, kaloja kuollut liian lämpimiin vesiin, marjat pudonneet raakileina maahan kuivina papanoina, linnunpoikasia pudonnut pesistä pyrkiessään ulos pätseiksi muuttuneista pesistään ja pihoilla nurmikot ovat olleet yhtä karrelle palanutta mattoa. Meilläkin kesä on mennyt likimain siihen, että ulkona on ollut aivan liian tukalaa ja sisällä ollaan oltu verhojen pimennyksessä. Sadetta ei saatu koko kesänä kuin parin pikakuuron verran. Onneksi porakaivo on jaksanut puskea vettä ja sillä on yritetty auttaa luontoa, joka alkoi jo heinäkuun puolivälin tienoilla muistuttaa lokakuuta pystyyn kuivuneiden koivujen varistellessa ruskeita lehtiään. Niin monet suunnitelmat siirtyivät ensi vuodelle, koska kuumuus ei mahdollistanut puuhia ja vointikin on kuumuudesta johtuen ollut enemmän kuin uupunut. Niin mitään ei olla jaksettu tehdä ellei ole ollut pakko. Nyt kun sää on taas inhimillisempi, olemme ottaneet viilenneet ilmat vastaan iloisin mielin. On ihanaa, kun kesällä on aurinkoa ja lämpöä, mutta tällaiset päälle jämähtäneet yltiöhelteet eivät ole kiva juttu. Rajansa kaikella.

Kesään on tietenkin mahtunut ihania hetkiä ja juttuja, kuten rakkaiden ystäviemme ihanat häät, joiden parissa vietimme useammankin päivän, perinteiset rapujuhlamme, jolloin juhlittiin Jovelan 150-vuotista historiaa ja osuipa kesälle myös meidän kahden kymmenes hääpäiväkin. Ja remonttia!

Alkukesän helleaallon jälkeen ja ennen seuraavaa helleaaltoa, oli onneksi parin viikon hieman inhimillisempi jakso, jolloin saimme salin laitettua. Se oli melkoinen homma, ei varsinaisen rempan osalta, vaan sen kaiken muun. 36 neliön salin tyhjennys oli melkoinen urakka ja oman aikansa vei kaiken palauttaminen takaisin. Vaan niin se puuha saatiin tehtyä ja nyt salin puulattia on maalattu ja samalla maalattiin uudelleen salin paneelit.


Lattia maalattiin kahteen kertaan Virtasen Porstua puulattiamaalilla ja se oli juuri niin hyvä maali kuin osasimme odottaa. Maali peittää hyvin, levittyy hyvin ja sen saa sävytettyä haluamakseen. Me valitsimme salin yleisvärimaailmaan sopivan himmeän harmaan, mutta itse maali on puolihimmeä. Meidän salin lattia on niin vanha, epätasainen ja vaikka mitä, että sen maaliltakin vaaditaan hieman rotia, mutta lopputulos oli miellyttävä. Lattian epätasaisuuksien vuoksi lattiassa oli epätasaisuuskohdissa hieman vanhaa ruskeaa maalia, jota ei oltu hiottu pois, sillä se olisi vaatinut 36 lattianeliön konttaamisen hiekkapaperipala kourassa. Sen verran hyvin tuo maali ne peitti, ettei niitä vanhan maalien kohtia erota lainkaan.



Samalla sitten, tai oikeammin ennen lattian maalaamista, salin paneelit maalattiin. Valitettavasti aiemmin maalattu kalkkimaali ei toiminut meillä. Kalkkimaalit ovat ihania, mutta meidän kokemuksesta ne ei kestä elämää riittävän hyvin, ainakaan meillä. Meillä esimerkiksi kissan tassut tekivät viiruja seiniin, ei siis kynnet, vaan ihan tassut. Kun kissa huomaa kärpäsen ja loikkaa seinää vasten siten, että tassut vetäisevät seinää, tassuista jäi seinään vaaleampi viiru. Jos sitten kävi niin ikävästi, että kissa sai kärpäsen kiinni ja se tahra piti poistaa, jälki oli kamala.Yhden kerran kävi myös siten, että jaffapullo pärskäytti poreensa pitkin et poikin (mikä niitä pulloja nykyään vaivaa?) kun avasin pulloa ja jaffaa roiskui seinälle. Sitä ei saanut niin millään korjattua. Kokeilin jopa maalata samalla maalilla siihen päälle, mutta kun seinässä ollut maali oli jo saanut valovaikutusta auringosta, ei se uutena sudittu sävy ollut tietenkään jo seinässä ollutta vastaava ja jälki oli, jos mahdollista, vielä surkeampi.

Nyt kun salin lattian maalaamisen vuoro oli edessä, päätimme maalata kunnon maalilla myös paneelit ja samalla kun kävimme hakemassa lattiamaalia Virtasen maalitehtaan tehtaanmyymälästä, ostimme myös paneelimaalia. Paneelimaali sävytettiin tehtaanmyymälässä haluamaksemme. Se oli kiva yllätys. Usein näissä perinnemaaleissa on se haasteena, että värivalikoima on rajallinen, mutta tätä maalia saa sävytettyä likimain rajattomasti kaikissa maalikaupoissa. Virtasen omassa tehtaanmyymälässä oli huikea määrä väriviuhkoja, joita mallailimme salin seinäkankaan sävyihin. Salin yläosahan on tapetoitu kankaalla, ei tapetilla. Mieluisa sävy saatiin purkkiin ja se näyttää seinässä hyvältä. Maalasimme paneelit kahteen kertaan ja muutaman kohdan kolmeenkin, koska kalkkimaali pohjana ei ole ihan parhaat maalauslähtökohdat, mutta niinpä saatiin vanhat peittoon ja mieli on niin hyvä. Hurraa ja pisteet Virtasille ja heidän mainioille maaleilleen!


Tässä kuvassa näkyy uusi työpaikkani, eli kotikonttori ja samalla myös yksi salin remontin lisäpuuhista. Tuo takaseinä on nimittäin ollut paljaalla hirrellä, enkä ole oikeen siitä tykännyt. Mittailimme kieli keskellä suuta salin seinien kangastapetoinnista jäänyttä ylijäämäpalaa ja miten sattuikin, sitä oli riittävästi! Keittelin meille liisterin, joka on hyväksi todettu ja jolla on meillä kiinnitetty kaikki tapetit, myös tuo painava seinäkangas ja hyvin on pysynyt! Kotiliisteri syntyy nopeasti ja helposti 9 osaa vettä, 1 osa vehnäjauhoja, kiehautetaan, sekoitellaan ja annetaan jäähtyä.

Tuossa ikkunan edessä istuskelen päivisin tekemässä töitä ja kun siltä tuntuu, voi katsella ulos ikkunasta ja ihmetellä mitä maisemassa tapahtuu. Talvisin työpöydän ääreltä näkee myös lintulaudalle. Tuossa hellehulluuden alkupäivinä ostimme puutarhan puoleisen seinän, eli paahteen puolen ikkunoille pimennysverhot. Jyskin alennusmyynnit osuivat niin mukavasti kohdilleen, että meidän isoihin ikkunoihin saatiin pimennysverhot 12,50 hinnalla ja ne ovat olleet kesän pelastus. Käypiä nytkin, jos aurinko paistaa kiivaasti samalla kun pitäisi tuijottaa tätä näyttöruutua.


Nyt kun illat ovat jo pimeitä ja sadehetkiäkin on ajoittain, työpöydällä palaa myös kynttilät.


 Rempan myötä salista karsittiin kaikki ylimääräinen pois. Kirppisvuori oli melkoinen. Vähän sentään pitää sälää olla ja sitä on tässä. Kirppikseltä aikoinaan löytyneet vanhat tammipuiset lokerot ja sikarilaatikot toimivat hyllyinä. Nurkkauksessa on tarpeellista ja mielihyvää tuottavaa tavaraa. Hassu laite seinällä on vuonna 1910 tehty kolmiuloitteisten kuvien katselulaite. Sikarilaatikoissa on katselukuvia. Oman aikansa View Master!


Salin löhöalue! Nuo kaksi divaania ovat olleet meillä kymmenisen vuotta. Seinällä on vanhoja matkailukarttoja. Toinen on Turun saaristoalueen matkailukartta, josta löytyy myös Jovelan nurkka ja toinen silloin aikoinaan häämatkakohteemme Tanskan Bornholm -saaren kartta. Molemmat kartat ovat 50-luvulta.


Sohvan sijaan meillä on 3 nojatuolia, joista keskimmäinen on lainassa tuvasta. Pieni pöytä tuolien välissä on lapsuudenkodistani. Tänään aamulla ropsutteli hieman vettä, joten kynttilät saivat sulostuttaa sunnuntain aamua.


On ollut niin ihanaa saada sali kuntoon ja raivattua ylimääräisistä. Iso ilo on myös ollut se, että talon ulkoseinäpäädyt on nyt kunnostettu. Se on niin iloa tuottava juttu, että melkein tippa tulee silmään. Kunhan tässä vielä säät viilenevät reippaasti alle 20 asteen, isäntä laittelee tulia pajalle ja käynnistelee pajapuuhia. Tuolle päätyseinälle olisi tarkoitus takoa kaksi lyhtypidikettä, joihin saadaan ripustettua saunapolun lyhdyt tuomaan valoa syksyn ja talven pimeisiin iltoihin. Kynttilöitä tässä taas alkaa kulumaan ja ensi viikolla pitäisi hakea paikalliselta tilalta mehiläisvahakennoja, jotta pääsen taas rullaamaan mehiläisvahakynttilöitä.


Muistenette varmaan, että hehkuttelin iloa, kun löysimme nämä isot sadevesisaavit Puuilosta? Ne ovat olleet aivan loistavia, vaikka ovatkin kumisseen tyhjyyttään suurimman osan kesästä, mutta pieni huti niissäkin on. Tuo hana! Se on niin fiksusti laitettu sellaiselle korkeudelle, että sen alle saa ämpärin tai kastelukannun, mutta sen hanan liitos on ihan surkea! Vesi tulee sellaisella paineella, että hana napsahti irti! Kahteen kertaan! Isäntä oli sitten joskus lukenut vahvamassasta, jolla tällaisia harmeja saa korjattua, ja siis ylipäätään mitä tahansa sellaista, jossa tarvitaan vahva pito ja tiivistys samassa sotkussa. Isäntä testasi sekoitusta ja sehän on toiminut vaikka miten hyvin! Hana on pysynyt paikoillaan ja vedet saavissa.

Hana laitettiin paikoilleen. Liitoskohtaan laitetaan paksu kerros pikaliimaa. Pikaliima ei kuivu hetkessä, kun sitä on paksulti. Pikaliiman päälle sirotellaan ruokasoodaa, joka saa pikaliimakerroksen kuivumaan hetkessä ja tekee liitoskohtaan vahvan ja eristävän sauman. Tämän jälkeen saumakohtaan laitetaan uudestaan pikaliimaa ja sen päälle ruokasoodaa niin monta kerrosta kun on tarpeen.


Tämä ei liity mihinkään oikeastaan, mutta näytänpä silti! Tuo tuossa, tuo köynnöskrassi on kaksi pientä tainta ja jumakekka, ne valloittivat koko yrttilaatikon! Hurja kasvusto!


Niin, kesä se on taittumassa syksyyn ja sen huomaa. Illat ovat pimenneet, meillä liikkuu paljon hirviä ja peuroja vasoineen, aamut ja illat ovat usvaisia, kurjet ja joutsenet huutelevat pelloilla ja ne pellot, joissa jotain tänä vuonna kasvoi, korjataan sadoiksi. Traktori- ja puimuriletkat liikkuvat teillä aamuin ja illoin. Satoa kerätään, säilötään ja siemeniä korjataan ensi vuoden istutuksiin. Tämä aika, kun kesä liukuu kohti syksyä, on taianomainen. Se tuo mukanaan rauhaa ja leppoisuutta. Niin paljon kun tulenkin taas kaipaamaan valoa, enkä nauti talven vähävaloisuudesta, tässä vaiheessa mustat yöt ja aurinkoiset päivät ovat rentouttavia. Tekee mieli tehdä tulet puuhellaan, leipoa, hauduttaa ruokaa, näperrellä, kuunnella kuunnelmia (voi miten mahtavia radiodekkareita onkaan taas julkaistu Ylellä!) ja kotoilla, olla vaan, katsella ja kuunnella. Sytyttää kynttilöitä ja kaivaa villasukat korista. Sellaisia tunnelmia syksyn lähestyminen tuo täällä tullesaan.


Ja viimeiset matot pestään talveksi. Meillä on pesty mattoja omalla terassilla. Se on ollut kätevää. Matto laitetaan terassille, myrkytöntä saippuaa ja porakaivovettä matolle ja kuuraus pitkävartisella juuriharjalla. Matto saa valuttaa enimmät vedet pois ja lopuksi matto nostetaan kuivumaan milloin minkin päälle. Pestyjä mattoja odottelee vierashuoneessa pääsyä lattoille.



Syksyn tulon huomaa siitäkin, että kaikenlaiset syyskurssit alkavat taas. Olin niin iloinen tässä viikolla, kun peltojen toispual asusteleva ystävämme piippaili luuriin, että milles kurssille tänä syksynä mennään. Tästä on tulossa meidän traditio, naapurvaarojen emännät perinnekursseilla. Tarjontaa oli sen verran, että tänä syksynä mennään kahdelle kurssille. Viime vuonnahan kävimme kokeilemassa kehräämistä. Tänä syksynä sitten mennään parin päivän makramee-kurssille ja yhden illan perinneruisleipäkurssille, josta kukin osallistuja saa mukaansa ruisleivän juuren. Onpa ihanaa, kun tällaisia järjestetään ja on taas jotain kivaa kirjoitettuna kalenteriin syksyisten päivien iloksi.  

Hyvän mielen sarjat & sellaisen arvonta!

Syksyllä tulee myös fiilisteltyä hyvän mielen sarjojen parissa. Tuossa salirempan yhteydessä isäntä joutu purkamaan tämän salin ison viihdekaapin osiin, sillä se ei mahdu salin ovesta ulos, eikä sellaista täyspuista jättikaappia siirrellä nurkasta toiseen remontin edetessä. Samalla kävimme läpi kaapin sisällön, eli kirjat ja dvd:t. Olen brittisarjojen suurkuluttaja ja dekkarifriikki. Rakastan hyvän mielen sarjoja ja vuosien aikana meille on kertynyt likimain kaikki omasta mielestä parhaat brittisarjat (toki muitakin) ja liuta sellaisia leffoja, joita tulee katsottua uudelleenkin. Kaapista löytyy vaikkapa Poirotit, Neiti Marplet, Midsomerin murhat, Lewikset, Morset, Bergeracit, Downton Abbeyt, Yorkshiren etsivät, Komisario Frostit, Lovejoyt, Kahden kerroksen väkeä, Puutarhaetsivät, House of Eliott (Elliotin muotitalo) Kaikenkarvaiset ystävät, Rantahotellit, Vera Stanhope, taikurietsivä Jonathan Creek, ikiaikaisia fiilistelysarjoja, kuten alkuperäiset Eemelit ja Peppi Pitkätossut, puhtaat valkeat lakanat.. mitä niitä nyt kaikkia ihania onkaan.. ja lukuisia sarjoja joita ei vielä ole esitetty Suomessa, kuten vaikkapa Robert Galbraithin eli J. K. Rowlingin mainiot Cormoran Striken etsivätoimistosta kertovat dekkarit, joista on tehty myös TV-sarjat (suosittelen!). Tähän ei koskaan tai ei vielä Suomessa -kategoriaan kuuluu myös ihania brittien lifestylesarjoja, kuten Victorian kitchen ja Garden, The coal house (nykyajan ihmiset testaavat elämää kaivoskylässä kaivosten kulta-aikaan) sekä ns. Farmi-sarja, joka on ehdottomia lemppareitani..




Kissat kaapin kimpussa!

Tuo Farmi -sarja on vallan ihana ja tapaan katsoa sen joka syksy. Sarjan idea on yksinkertainen: 2 leppoisaa arkeologia ja social historian, siis ihmisten tavalliseen arkielämään erikoistunut Ruth Goldman (jonka nauru vie järjen) osallistuvat vuoden ajan tietyn aikakauden farmin kunnostukseen ja eloon kyseiseen aikaan sillä farmilla. He käyvät läpi ja puuhaavat kaikenlaista siihen aikaan kuuluvaa, kuten silloin ennen ja nimenomaan sen ajan välinein ja tekniikoin. Sarja on kertakaikkiaan hurmaava ja sen eri kausilla olen päässyt fiilistelemään elämään 1600- luvulta sota-aikaan. Yksi kausi keskittyy aina yhteen aikakauteen, kuten edvardiaaninen, viktoriaaninen tai 1600-luvun luostarin elämään ja puuhiin. Itselleni rakkain näistä kausista on nimenomaan tämä Sota-ajan farmi.


Wartime farm alkaa 3.9.1939 eläytyen siihen hetkeen, kun brittien pääministeri kertoi radiossa kansalaisilleen brittien olevan sodassa Saksan kanssa, joka taas johti siihen, että koko maassa tavallisten ihmisten elämä muuttui merkittävästi. Britit elivät jo tuolloin ruoan suhteen 60% tuonnin varassa, joten maatilat piti saada kannattamaan, tai sota uhkaisi päättyä tappioon silkasta nälästä. Pidän sarjasta juuri siksi, että se keskittyy sota-ajan arkeen. Se on, mutta ei ole sotasarja tai on sitä sanan varsinaisessa merkityksessä. Siinä ei puhuta rintamatapahtumista, vaan eletään sota-ajan arkea, myös joulua. Maata käännetään, ruokaa laitetaan, kaikessa säästetään, hieman kieroillaan ja ollaan järkeviä. Ajat olivat haastavia, mutta niistä selvittiin ja arki pyrittiin pitämään mahdollisimman hyvänä. Kaikki osallistuivat, piti keksiä niksejä ja käyttää sitä mitä oli, siten mitä sitä sai tai itse kykeni tuottamaan. Tansseissakin käytiin ja jos ei kangasta saatu, uusi mekko tehtiin jauhopussista, joihin tuottajat alkoivat painaa printtejä ymmärrettyään pussien merkityksen asiakkailleen. Murheellisesta aiheestaan huolimatta sarja on todellinen hyvän mielen sarja ja nuo kolme kannen tyyppiä elävöittävät sen sangen hurmaavasti häärien kuten siihen aikaan oli tapana. Ihana, ihana sarja! Niin koukuttava jos vähääkään kiinnostaa kotoilu ja hieman erilainen elämä. Olen katsonut Wartime farmin varmaan 10 kertaa, enkä osaa kyllästyä siihen.

Arvonta!

Meillä sattuu olemaan kaksi kappaletta tätä Wartime Farm -sarjaa. Toinen käyttämättömänä. Tekstistys löytyy vain englanniksi ja sarjan kokonaiskesto on n. 8 tuntia. Laitamme nyt syksyn tulevien tunnelmallisten päivien ja iltojen kunniaksi tuon toisen Wartime Farmin arvontaan teille, jotka myös nauttivat hyvän mielen sarjoista. Kuten aina, ei tarvitse tehdä sirkustemppuja osallistuakseen, mutta olisi ihanaa kuulla, mitkä sarjat ovat sinulle hyvän mielen sarjoja? Jos haluat olla mukana tämän arvonnassa, jätä kommentti! Vastausaikaa on seuraavaan postaukseen saakka!

Lämpimin terveisin, kesätauolta palannut

Jovelan Johanna