jovela

jovela

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Tyhjän sivun kirous (& horsmankukkahyytelöresepti)

sellainen taisi iskeä Jovelan emäntään, niin pitkä väli tälle ja edelliselle postaukselle tahattomasti tuli. Jovelassa on kaikki hyvin.

Eräässä kuunnelmassa (Oli synkkä ja myrskyisä yö), jota muistan kauan sitten kuunnelleeni moneen kertaan (kunnes C-kasetti meni rikki muutossa), kirjailija huomaa eräänä päivänä saaneensa tyhjän sivun kirouksen. Päivästä toiseen hän tuijottaa tyhjää sivua kirjoituskoneessaan ja vaikka hän öisin saattaa nähdä mielenkiintoisia unia, joissa on loistavia tarinankerronnallisia tilanteita, joita voisi siirtää herättyään sanoiksi paperille, kirjoituskoneen edessä hän ei saa sanaakaan aikaiseksi. Päivästä toiseen, viikkoja ja kuukausia hän rullaa säännöllisesti joka päivä paperin kirjoituskoneeseensa ja tuijottaa sitä tunteja. Päivän päätteksi hän poistaa paperin koneesta ja laittaa tyhjän paperin kirjoituskoneensa viereen pinoon. Paperipino kasvaa, mutta sanaakaan palkittu ja ylistetty kirjailija ei saa kirjoitetuksi. Lopulta tietenkin tapahtuu jotain yllättävää, sellaista, joka saa kirjailijan suoraan ampaisemaan takaisin koneensa ääreen ja sanat suorastaan lentävät näppäimiltä paperille. Tyhjän sivun kirous oli voitettu.

No, minä en ole palkittu ja ylistetty kirjailija, enkä kirjailija lainkaan, mutta tyhjän sivun kirouksen ymmärrän. Blogitauko on ollut tahaton. En lainkaan päättänyt, että nyt pidän pienen tauon sillä jos olisin niin tehnyt, olisin sen täällä kertonut. Niin vaan kävi. viikot juoksivat kesää halki ja jos milloin ajattelin, että huomennahan sitten postaan kuulumisia, aina siihen jotain sitten tuli ja sitten oli vielä se tyhjän sivun kirous.

Viime vuoden viimeinen kolmannes ja tämän vuoden alku olivat kovin raskaita. Tunsin puristavani itsestäni liikaa areenalla, jossa ei ollut liiemmälti vaihtoehtoja sille, että puristaako vaiko ei. Vapauden mukana tulee vastuu, ei ole yhtä ilman toista ja sitä kakkua ei voi sekä säästää, että syödä samaan aikaan. Sitä sitten tuppaa huomaamaan vasta jälkijunassa miten uupunut sitä onkaan ollut, eikä se uupumus katoa ihan hetkessä, vaikka roikkuisi hätäjarrukahvassa molemmat kintut ilmassa. Alkukevät meni sitten isännän pajaan liittyvissä asioissa ja paja saatiin kuin saatiinkin auki. Se oli ihana päivä se. Kiitos vielä kerran kaikille täällä käyneille. Teitä oli niin paljon! Kun pajan ovet laitettiin kiinni avajaispäivän iltana, päätimme, että ne saavat olla kiinni kesän yli. Jatketaan syksyllä siitä mihin jäätiin, levätään ja ollaan kuin pellossa tovi. Ei tehdä suunnitelmia, kun työelämäni on yhtä jatkuvaa suunnitelmaa itsessään. Nyt ollaan vaan lomailtu. Täällä on käynyt vieraita, ollaan tultu ja menty, eniten ollaan vaan oltu. Valvottu aamuun, nukuttu päivällä tai miten vaan ja miltä on tuntunut ja se on tuntunut hyvältä. Ollaan puuhattu kaikenlaista mitä mieli tekee sen suuremmin suunnittelematta.

Siinä sivussa sitten blogikin jäi tauolle. Melkein 6 vuoden bloggaamisen jälkeen tuntui ettei yht'äkkiä löytynyt mitään sanottavaa vaikka kaikenlaista puuhailimmekin, eikä sitten vaan jaksanut avata konetta päivittääkseen blogia. Instaan olen laitellut paljon pieniä hetkiä päivistämme täällä - se on helppoa ja nopeaa ja kun kamerani sanoi sopimuksensa irti, kännykällä on voinut napsaista kuvan muistoksi ja liittää sen instan muistolaatikkoon parissa minuutissa. Sen enempää ei ole jaksanut. Tuossa heinäkuun alussa aloin myös kyseenalaistaa mitä kerrottavaa ylipäätään on vielä, kun kaikki on jo kerrottu. Kolmas vuosi täällä asukkaana on takana. Se on kolme kevättä, kesää, syksyä ja talvea, jotka toistavat toisiaan aihepiiriltään. Innostutaan kevään lähestymisestä, laitetaan siemeniä multaan ja loppukeväästä ollaan ihan tuskissaan kun taimet valtaavat joka paikan kodista. Sitten jännätään satoa ja lopulta kerätään sitä. Keitän perinteiset liemet pikkelsseille, teen hillot, marmeladit ja muut satosäilönnän herkut - joka vuosi. Kesän jälkeen alkaa työvuoden kiireisin puolivuotinen, jonka aikana ehdin ihastua ja kyllästyä syksyyn, kerron taas miten varaudumme talveen ja säiden viilentyessä hehkutan puulämmitystä, villasukkia ja lampaantaljoja. Välissä muistuttelen kotivarasta ja fiilistelen mitä milloinkin. Välillä vähän rempataan ja korjataan. Joulu tulee ja menee, tammikuun olen kaulaa myöten työmaailmassa 24/7 ja sen jälkeen alkaa taas uudelleen siemenvimma. Samat asiat toistuvat. Tyhjän sivun kirouksen sijaan kirja alkaa ja päättyy aina uudelleen saman vuoden aikana kertoen saman tarinan aina uudelleen.

Olen pysähtynyt miettimään missä mennään, minne mennään ja onko matkalla kadonnut jotain. Olenko jo niin tottunut kaikkeen, että erilaiseksi tarkoitetusta elämisestä on tullut ihan tavallista, eikä siinä ole enää niitä nyansseja, jotka innostavat kertomaan tarinoita Jovelasta? Tulin siihen lopputulokseen, että olin vaan väsynyt. Piti tovin tuijottaa sitä tyhjää paperia löytääkseen edestään sen, mikä siinä on nämä vuodet ollutkin: tyhjä paperi tai kanvaasi, joka täyttyy asioista, jotka tuovat meille suurta iloa. Saunapolku on edelleen maailman paras polku. Tähtitaivas on upeinta maailmassa, kaikkien vuodenaikojen aamut lupauksia täynnä. Hiljaisuus, tuvan kellon raksutus, lintujen laulu, tuulen sointi puissa ja hirsitalon natina kaunein äänimaailma maailmassa. Puutarha ja sään vaihtelu on lakkaamaton hämmästyksen kohde, tiedonjano perinteisiin ja luonnon ihmeisiin loppumaton. Innostun kaikesta nykyajalle hieman erikoisesta. Haaveilen irtiotosta nykyajan mukavuuksista. Rakastan asua tätä taloa isännän kanssa. Meillä on parhaimmat asuinkumppanit karvatassuineen. Meillä on kaikki isot asiat hyvin ja maailma on täynnä ihmeellisiä asioita. Pitää vaan muistaa tehdä se aika niiden huomaamiseen, vaikka eipä ne ole mihinkään kadonneet. Tässä kesällä valvoin parikin kertaa aamun puolelle vain saadakseni hiipiä aamukasteen halki pihalla, lintujen aamulauluja kuunnellen. Olen hypähdellyt sateessa, upottanut kädet multaan monen monta kertaa, kerännyt isännän kanssa luonnon ja oman pihan antimia, kuunnellut ja lukenut tarinoita, tavannut ystäviä ja tuntemattomia. Nyt kun heinäkuun viimeinen viikko on edessä ja kalenteri kääntyy elokuulle, mieleen tulee jo syksy ja talveen varautuminen tässä talossa. Meillä on uusia suunnitelmia ja vanhoja juttuja ja siinä on ehkäpä se Jovelan ydin. Me elämme tutuksi tulevaa arkea, löydämme uusia ilonaiheita ja nautimme kaikesta kiireenkin keskellä. Se ei ole kadonnut mihinkään. Ei vaan ole aina jaksamista niistä kirjoittamiseen.

Tässä olikin pitkä tarinointi aiheesta blogitauko. Yritän jatkossa, jaksamisen mukaan päivittää blogia aina sunnuntaisin, mutta en ota stressiä jos en joku sunnuntai jaksa avata konetta ja nakutella tarinoitamme. Omalla tavallaan tarinamme on läsnä nykyään käytännössä päivittäin muutamin sanoin ja kuvin Instassa, jota voi seurata vaikkei itse olisikaan instassa. Blogi ja talopäiväkirja kuitenkin tarjoaa hetken kirjoittaa ylös asioita, jotka ovat meille tärkeitä ja kertoa samalla siitä, millaista on elää hieman erilaista elämää silloin, kun erilaisesta tulee arkea. Blogin tarina jatkuu. Jovelalla on vielä monta tarinaa kerrottavanaan ja niiden tarinoiden paikka on täällä blogissa.

Instan puolella käyvät ovat varmaan huomanneet pienen innostukseni maitohorsmiin! Se on yksi tämän kesän uusista innokkeistani. Horsmaa on kuivatettu kukkina teetä varten ja tänään teimme siitä horsmankukkahyytelöä. On ollut ihanaa katsella kesätuulessa keinuvaa horsmamerta ja kerätä kukkia isännän kanssa. Kerätyt kukkavarret ovat roikkuneet tuvan kuivatusaisalla ja tuvassa on siten ollut sangen sievää. Horsmalla on muuten erinomaisia terveysvaikutuksia sen lisäksi, että kukka on kaunis - nipuissa kuin Pohjolan orkidea! Teetä varten kukat kuivataan nipuissa ja kuivuneet kukat sekä aukeamattomat nuput vetäistään irti varsista kertavedolla. Horsmaa kannattaa muuten kerätä ennen kun sen kukinta yltää ihan ylös saakka kukkavartta. Sanotaan, että ihan ylhäältä kukkiva horsma käy kitkeräksi.

Oma teesekoitukseni on 2 osaa kuivattua minttua, 1 osa horsmankukkaa ja hieman salviaa. Tänään tosiaan teimme sitten horsmankukkahyytelöä. Suomeksi ei tunnu löytyvän hyvää ohjetta ja englanninkielisissä ohjeissa on paljon eroavaisuuksia. Jotkut laittavat jopa voita hyytelöönsä. Päätin tehdä kuten usein teen, inspiroidun ja sitten kehittelen itse testaamalla mieluisen version. Tässä on siis hyväksi testattu, ihanan pinkki, suloisen hunajaisen makea

Jovelan horsmankukkahyytelö

1 tiiviihkö litra tuoreita horsmankukkia, pelkät kukat (kukan mukana saa olla kiinnitystappi)
5 dl vettä
1 ison sitruunan mehu puristettuna
3 dl hillosokeria
1 tl vaniljasokeria

Laita kukat kattilaan ja kaada vesi päälle. Kiehauttele kukkia vedessä kunnes kukkamassa muuttuu harmaaksi (5-10 min). Siivilöi neste toiseen astiaan ja painele kukkamassaa siivilässä jotta saat kaiken nesteen talteen. Älä maista nestettä turhaan. Se on tässä vaiheessa aika kamalaa, kuin kitkerää teetä. Lisää sitruunamehu nesteeseen. Sekoita sokerit keskenään. Laita neste takaisin (huuhtaistuun) kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. ¨Lisää sokeri tasaisesti sekotellen ja anna seoksen kiehua hissukseen 10 minuuttia. Purkita puhtaisiin purkkeihin. Tästä määrästä tulee kaksi 2,5 dl purkillista horsmankukkahyytelöä, joka säilyy huoneenlämmössäkin kunhan teet hyytelön hillosokerista (ei hyytelösokerista).



Näillä tunnelmilla toivotan kaikille hyvää alkavaa heinäkuun viimeistä viikkoa. Kesää toden totta on vielä jäljellä, mutta tuuli tuo jo aavistusta syksystä. On ollut erikoinen kesä. Mitähän syksy tuo tullessaan, sitten aikanaan?

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna


sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Tervetuloa Jovelaan!

Tämä kevään loppu on ollut yhtä haipakkaa. Isännän pajaprojekti on lohkaissut vuorokaudesta sen suurimman viipaleen ja siinä rinnalla on hoidettu pihaa, muita pikkuprojekteja ja leipätyötä sään ja aikataulujen vaihtelevien oikkujen salliessa. Haipakkaa on siis ollut. Aikatauluja on jouduttu muokkaamaan moneen kertaan milloin mistäkin syystä. Kuluneina viikkoina olisi ollut paljon kerrottavaa ja fiilisteltävää, mutta tunnit eivät vaan aina riittäneet kirjoitteluun. Instaan olemme sitten laitelleet päivittäin pieniä hetkiä päivistämme täällä. Toivottavasti olette pysyneet kelkassa!

Kelkasta tuli mieleen tämä talolöytö! Isännän pajan ulkopuolella maalataan parhaillaan näkösuoja-aitaa ja ensimmäiset kukat on laitettu pihasomisteeksi. Kelkka kukkien alla on säilynyt ihmeen hyvin vuosikausia ryteikössä uinuttuaan. Nyt se saa kyytiläisineen toivottaa pajavierailijoita tervetulleiksi.



Ja nyt olisi se aika ja ilo esittää teille kutsu. Moni teistä on tässä vuosien aikana tullut jollain tavalla hieman tutuksikin, kun olemme jakaneet arkien iloja ja elämää blogien ja meilien kautta. Moni on myös kertonut, että olisi joskus kiva piipahtaa Jovelassa ja muutama on täällä meitä jo käynytkin ilahduttamassa henkilökohtaisesti. Olisipa mukavaa nähdä teitä uudestaan tai ensimmäistä kertaa Jovelan perinnepajalla! Isäntä pitää pienet epäviralliset pajan avajaiset sunnuntaina 4.6.2018 klo 12-16.


Tältä näytti illalla pajalla. Aurinkosähkövalot toimivat loistavasti!

Mikään täällä ei ole koskaan valmista, ei  pajalakaan -  näin nämä asiat vanhojen talojen kanssa usein menee, mutta sinne saakka ollaan pääsemäisillämme, että sopii muidenkin käydä peremmälle, jos mielii. Pajalla ei pidetä siinä mielessä virallisia avajaisia, että siitä kuuluteltaisiin turuilla ja toreilla, vaan kyseessä on kutsutilaisuus. Isäntä takoo sen minkä ehtii ennen ja päivän aikana ja tarjolla on pientä purtavaakin. Pihalla saa kierrellä, sisälle sopii tulla narauttamaan namikaapin ovea, koiria saa rapsuttaa ja pajalla saa katsella miten rauta taipuu isännän käsittelyssä tarpeellisiksi tavaroiksi. Myytäviä pajatuotteita päivittelen instaan säännöllisesti ennen avajaisia ja ensi sunnuntaina lisään joitain tänne blogiin.

Olisi ihanaa tavata teitä lukijoitamme ja blogien kautta tutuksi tulleita ihmisiä. Jos luulet ehtiväsi piipahtamaan Jovelassa 4.6, laitathan meiliä jovelassa@gmail.com ja kerrothan tuletko yksin vai jonkun/joidenkin toisten kanssa. Osaamme sitten ottaa hieman tarjoilupuolella tätä huomioon. Mielellään myös kuulisimme, mikäli laktoosi tai gluteeni ei sovi saapujalle. Jovela sijaitsee Lounais-Suomessa, Vehmaan vehmaalla maaseudulla. Laitamme tarkan osoitteen muun infon yhteyteen kun laitat meille meiliä tulemaan.



Isäntä takoo parhaillaan, saimme ihanat avustajat tänne lainaan tänään ja pajalla tosiaan suditaan väliaitaa parhaillaan täyttä häkää. Tämä rouva painelee nyt takaisin tuonne työmaalle puuhaamaan, jotta saisimme kaiken riittävän valmiiksi kahden viikon päähän. Sitä ennen on vielä turkasen paljon puuhaa ja isäntä takoo niin paljon kuin vaan ehtii. Nekään tuotteet eivät synny ihan tuosta noin vaan, sillä Jovelan perinnepajalla tehdään perinteisiä taontatöitä perinteisin menetelmin. Saa tulla katsomaan mitä ja miten! Tervetuloa!

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna ja Isäntä

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Keittiökompostitesti ja puutarhapuuhia

Tervehdys taas Jovelasta!

Täällä on arki kulkenut tavalliseen tapaan töiden ja kotoilun merkeissä. Tänä viikonloppuna oli tarkoitus käydä Turun puutarhamessuilla, mutta sain riesakseni kiusallisen tulehduksen jalkaan, joka on tässä viikon päivät hidastanut harmillisesti menoa. Jäivät sitten nuo messut välistä, mutta eipä tuo haittaa. Ihanan Louhisaaren linnan Kalmilaisessa hyötypuutarhassa on yleisölle vapaat erikoiskasvimarkkinat 28.5.2017 klo 11-17 ja kun kyseessä on 1700-luvun hyöty- ja koristekasveihin erikoistunut puutarha, sieltä löytynee juuri meitä eniten kiinnostavia taimia. Lisäksi edeltävänä viikonloppuna tässä meidän naapurikaupungissa Uudessakaupungissa on perinteiset Maaseutu- ja puutarhamessut, eli minifarmit, josta olen aina tehnyt kivoja löytöjä, joten ei nyt ihan hirmuisesti harmita nuo sivu suun menneet Turun isot messut, joiden anti edellisellä kerralla jäi omalta kohdalta kovin laihaksi. Tuntui eniten olevan kuitenkin likimain samaa kukkamukulaa joka toisella näytteilleasettajalla ja sillä käyntikerralla olisin eniten kaivannut hyötykasveja. Kivat messut ne olivat, mutta eivät vaan osuneet omaan tarpeeseen anniltaan.

Bokashi-keittiökompostointia

Täällä on päästy nyt biojätteen mehevään kierrätykseen, sillä hankimme Bokashi-keittiökompostorin. Luin siitä jo vuosi-pari sitten muutamassakin paikassa, mutta miten sitten jäikin sen tarkemmin tutustumatta aiheeseen. Ehkäpä silkka ajatus keittiössä muhivasta hajupöntöstä ei vienyt kiinnostusta sen edemmäs, mutta ilokseni on nyt sanottava, että olinpas ajatukseni kanssa niin väärässä kuin olla voi! Meidän piti tilata Bokashi jo tuossa loppuvuodesta, mutta unohtui muiden tohinoiden jalkoihin. Asia korjattu!

Bokashin idea on tuottaa elävien mikro-organismien avulla fermentoiden, eli hapattaen mahdollisimman luontoystävällisesti tuotettua kompostimultaa. Kompostointi ei aiheuta hiilipäästöjä tai metaanikaasua ja lisäksi Bokashi-kompostointi on yleiskompostiin verrattuna nopea ja hajuton. Sivutuotteena syntyy jatkuvasti ravintonestettä, joka laimennettuna soveltuu kaikille kasveille ja taimille lisäravinteeksi.


Kompostorin käyttö on todella yksinkertaista. Ensin täytetään bioastiaa biojätteellä ja noin litraa kohti biojätettä siroitellaan ruokalusikallinen tai kaksi Bokashi-rouhetta. Fermentoitumisen aikana kompostori tuottaa suotonestettä, eli lannoitenestettä, jota valutetaan kompostin hanasta parin päivän välein.


En tiedä mitä odotin, mutta yllätyin todella paljon siitä, että komposti ei todellakaan haise! Luonnollisesti sen ei oleta haisevan, koska biojäte on tiiviisti suljetussa astiassa, mutta täytyyhän se kansi avata kun lisäät biojätettä kompostoriin. Kun kannen avaa, ei ilmaan ryöpsähdäkkään kamala lemu! Myöskään kompostorin tuottama neste ei haise, vaan siinä on sellainen mieto käymisen tuoksu. Itselle tulee mieleen mäskin, oluen ja etikan sekoitus hyvin mietona.


Meidän keittiökompostori tilattiin Hyötykasviyhdistyksestä ja se maksoi 109 euroa. Vertailussa löysin toisenlaisiakin starttipakkauksia aavistuksen halvemmalla, mutta niissä Bokashi-rouhetta oli selkeästi vähemmän, joka toki vaikuttaa hintaan. Tämän setin mukana tullut määrä rouhetta (2 Kg) riittää n. 300 keittiöjätelitran käsittelyyn. Kompostoriastioita on kaksi. Ensin täytetään yksi astia keittiöjätteellä ja jätetään se tekeytymään 2 viikoksi. Sen jälkeen biojätteen voi jo kipata käyttöön. Multaantuminen vie joitain viikkoja. Yhden astian käydessä täytetään toista astiaa ja näin syntyy jatkuva biojätteen Bokashi-kierto.

Olisi kiva kuulla miten te muut Bokashi-kompostointia testanneet olette kokeneet kompostoinnin käytännössä ja mitä mieltä olette olleet kompostoreista noin muutenkin. Itse olen yllättynyt siitäkin miten hyvin ja loppuun saakka, ainakin tämä starttipaketti, on laadullisesti ja ajattelultaan valmistettu. Astiat on suunniteltu hyvin. Kansi todella pitää kompostin ilmatiiviinä mutta kannen materiaali on pehmeää muovia, joten kannen avaaminen on helppoa. Kompostorit eivät ole rumia ja ne asettuvat napakasti myös päällekkäin, joka säästää tilaa. Kompostiastioissa on hana, josta voi valuttaa suotonesteen tuotepaketin mukana tulevaan astiaan. Bokashi-rouhepussin mukana tulee pussin sulkija, pieni kauhalusikka ja kätevä, ilmatiivis sirotteluastia. Rouhetta lisätessään tarvitse taiteilla suuren pussin kanssa ja rouheen saa siroteltua sopivassa määrin kompostoriin. Lisäksi pakkauksen mukana tulee otinkahvallinen painaja, jolla biojätettä saa tiivistettyä siististi kompostorissa. Tämä on ollut siitä harvinainen tuotekokonaisuus, etten ole käytössä keksinyt siihen mitään parannustarpeita. Kaikki on suunniteltu toimivaksi ja helppokäyttöiseksi kokonaisuudeksi tarpeellisine lisäosineen.

Muuten, Bokashi-kompostorin voi ilman muuta tehdä myös itse ja googlettamalla löytyykin paljon hyviä vinkkejä t-s-i kompostoreihin jos valmissetti ei innosta.

Bokashi-lannoitevesi

Toistaiseksi ainakin näyttää siltä, ettei mainospuheet Bokashin tuottamasta lannoitevedestä ole liioiteltuja. Meillä mandariinipuu  villiintyi Bokashi-ravinnevedestä niin, että kasvaa suorastaan silmissä. Kuvassa vaaleanvihreät oksat ja lehdet ovat kaikki uutta kasvua kolmen viikon sisällä.

Alemmassa kuvassa on minikurkun (cornichon) taimia, joille olen antanut Bokashi-nestettä. Verrokkitaimet ovat paljon pienempiä, niiden juuret eivät ole niin reteitä (näen juuret astian pohjassa) ja Bokashi-nestettä saaneet taimet tekevät jo nuppuja. Se on toki hieman haastavakin juttu, kun joudumme nyt niitä käsin sitten pölyttelemään jos kukat ehtivät tekeytyä ja aueta ennen kun taimet pääsevät kasvihuoneeseen, mutta niin tai näin, tuo Bokashi säästää rahaa myös siten, että mitään lisälannotteita meidän ei tarvitse ostella. Ravinteikkuutensa vuoksi suotonestettä laimennetaan reippaasti, joten sitä syntyy tässä vaiheessa vuotta enemmän kuin tarve on. Pian meillä saa omena- ja luumupuun taimetkin osansa tästä herkusta.



Tämän vuoden meille uudet kasvatit Myskikurpitsat ovat nekin yllättäneet pontevalla kasvullaan. Parissa päivässä nousivat mullasta napakoin taimin ja siitä sitten valoa kohti. Taustalla näkyy toiset uudet tulokkaat meidän taimivalikoimassa: tumman lilat, melkein mustat paprikat, jotka nekin voivat hyvin. Niin paljon on jo taimia ja tupa niitä aivan täynnä, että piti hakea Gerdassa säilössä oleva kaverin A-hyllykkö niiden kantajaksi, kun kaikki laskutilat tuvassa alkoivat olla täynnä tainta jos toista.

Tuollaiset kivat puulaatikot löytyivät pari viikkoa sitten kirppikseltä. Otettiin kyytiin kaikki 5 kipaletta kun samalla määrällä euroja ne sai mukaansa. Ovat tammea, vanhoja ja hyvin tehtyjä ja toimivat nyt täällä erilaisissa säilytystehtävissä vanhojen stereovalokuvien, siemenpussien ja tarpeellisten tilpehöörien säilöjinä.

Saaristopuutarha -blogin innoittamana mekin uskaltauduimme nyt ensimmäistä kertaa aloittelemaan laatikkokasvatuksen tässä vaiheessa vuotta. Testaamme ensin punasipulilla ja ensi viikolla porkkanalla. Jos onnistuu, mahtavaa. Jos ei onnistu, niin eipä tässä testissä paria euroa enempää menetä ja uudet ehtii kylvää sitten ilmojen lämmettyä normaalin kylvöajan aikaan.

Varhaiskasvatusta keittiöpuutarhassa

Pajalaremontin yhteydessä kanala-lampolasta purettiin huteraksi käynyt välikatto, jonka eristeenä oli verrattain paksu kerros kuivaa ja tervettä olkea. Tätä olkea on nyt hyödynnetty puutarhassa. Sitä on laitettu kasvatuslaatikoihin ja tuleville perenna-alueille sekä noin yleisesti rytöläalueille maanaparannusaineeksi ja rikkaruohojen kasvua hidastamaan. Kasvatuslaatikoissa olevien olkien päälle laitetaan uutta multaa. Ensimmäinen varhaiskevään kasvatuskokeilussa multaan laitettiin punasipulin siemensipuleita. Meillä on muutama pleksilasi ylijäämänä, joiden koko sattumalta on presiis kasvilaatikkoon sopiva, joten kasvatuslaatikko sai lämpökannekseen tällaisen pleksin. Pitää se uskoa, että olkikerroksin vuoratussa kasvilaatikossa on sitä lämpöä, sillä ei mennyt kuin pari minuuttia ja aurinko sai pleksin höyrystymään. Kuvan harmaus ei siis ole heijaste, vaan lämmöstä johtuvaa höyrystymistä.


Ensi viikolla sitten laitetaan ensimmäiset porkkanat siemenkylvönä multaan ja tässä huhtikuussa voisi kokeilla vielä perunaakin laittaa multaan - josko siten saisi juhannukseksi uutta perunaa taloon! Uutta mukavaa testailua tämä kaikki ja perästä kuuluu, kuten tapana on!

Muita asioita

Taimi-neidin sotavuoden tarinaa olen yrittänyt jatkaa, mutta se on hitaanlaista. Mitä edemmäs vuosi menee, sen tiuhempaa, pienempää ja vaikeaselkoisempaa teksti on. Kirjaimellisesti jokainen sana pitää tiirata megasuurennuslasilla, joka auttaa kokoon, muttei käsialaan. Tekstin kasaaminen on kovin työlästä ja selän haasteiden vuoksi ei montaa kalenterin päivää kerrallaan kykene kasaamaan, hyvä jos viikon. Yhden seuraavan kuukauden olen nyt saanut valmiiksi ja työstän sitä seuraavaa. Taimi-neidin tarinaa odotteleville siis tämä tiedoksi. Tulossa on ja parhaani yritän, että saisin sen liian kauan julkaisua odotuttaneen osan postattua.
Jovelassa 3 vuotta

Nyt on ihan jo päivälleenkin 3 vuotta siitä kun muutimme Jovelaan. Edelleen muistan ne viimeiset viikot ennen muuttoa ja sen hetken, kun muuttoauto vanavedessä käännyimme vihdoin tälle nykyiselle kotitiellemme maaliskuun viimeisenä viikonloppuna kolme vuotta sitten. Aurinko paistoi, kevät oli pitkällä. Muistan sen valtavan liikutuksen ja pakahtavan tunteen, jonka koin kun kaarsimme viimeisiä mutkia tutuksi tulleissa maisemissa ja ajoimme tänne pihaan. Vihdoin täällä, vihdoin kotona. Enää ei tarvitse lähteä. Isäntä tuumasi saavuttuamme, että oltais sitten perillä. Ja yli vuoden joka viikonloppuisen ees-taas ajelun jälkeen me olimme tosiaan perillä ja täällä sitä nyt sitten ollaan. Kaduttu ei olla hetkeäkään. Poissaolo kotoa tuntuu joka kerran kaihoisalta ja paluu on silkkaa iloa.

Moni asia on sittemmin muuttunut, moni asia muovautunut ihan tavalliseksi arjeksi ja osa asioista ei ole mennyt ihan siten miten silloin ajatteli tai ainakaan siinä aikataulussa, jonka kuvitteli, mutta kaikki tärkeimmät asiat ovat täällä ja niitä on tullut vaan lisää. Muutto Jovelaan on elämäni paras asia. Yhä edelleen olen pakahtua kun kevätaamuisin päästän koirat ulos ja korviin ei kuulu muuta kuin huikea lintujen kuoro. Tänä aamuna jostain sumun seasta kuului joutsenten kolmitoistuva trööt, metsäkyyhkyjen huhuileva laulu, lokkien huutelua ja pienten lintujen koko maailman täyttävä iloinen sirkutus. Illan pimeydessä on hiljaista ja rauhallista. Pihasauna lämpiää joka toinen päivä ja sinne kuljetaan rahisevaa hiekkapolkua pitkin. Harva se päivä meitä tervehtii joutsenet, pöllöt, ketut, peurat, hirvet, supikoirat tai sadat pikkulinnut. Syksyn tullen on tunnelmallista ja puuhakasta, kun tehdään hilloja, pikkelssejä ja säilötään sekä kuivatellaan satoa, talviaikaan rakastan puulämmitystä, narisevaa lunta saunapolulla, sysimustan taivaan tuikkivaa tähtivyötä talon yllä ja lintulaudalla vierailevia lintuja. Harvoina pyrypäivinä nautin hiljaisesta maailmasta, juon teetä ja tassuttelen villasukissa. Kevättä kohden valtaa niin mieletön puutarhailun ilo, ettei aina meinaa pöksyissään pysyä ja kesäisin on vaan niin ihanaa kun saa kerätä ruokaa suoraan omasta pihasta keittiöön. Kuulostaa idylliseltä ja sitä se onkin. En vaihtaisi tätä elämäntyyliä pois mistään hinnasta. Täältä on löytynyt vapaus joka ruokkii itseään. Ajatus esimerkiksi siitä, että poistuisin suurimmaksi osaksi päivää kotoa hankkiakseni rahaa elämiseen, joka koostuu pitkälti siitä muualla vietetystä ajasta, tuntuu raskaalta. Saman voin tehdä kotoakin käsin. Meistä on tullut kotihiiriä ja muille tavanomainen elämä tuntuisi itselle nyt vaikealta, kuten monelle meidän viettämä elämäkin. Molemmilla on puolensa ja hintansa. Itse nautin siitä, että määrittelemme itse aikataulumme, kellolla ja päivällä ei ole niin suurta virkaa elämässämme ja mitä tahansa voi tehdä mihin aikaan tahansa jos haluaa. Yhdessä.


Kolmen vuoden jälkeen elämän kulku täällä on juuri sellaista mitä toivoimmekin. Ei se aina ole mutkatonta. Joskus on itseaiheutettua ylenmääräistä työkiirettä ja itselläni on haittana selkäsairaus, mutta viimeksi mainittuun on jo tottunut ja usein on parempiakin aikoja selän kanssa. Me olemme kuitenkin nyt jo tavallaan saavuttaneet sellaisen elämisen tasapainon, jota haimme, yksinkertaisen elämän, helpomman arjen, jossa ei kaikkia toiveita ja haaveita tarvitse ladata viikonloppuun tai lomaan. Itse tekemisen ilon ja uuden löytämisen riemun. Olen erityisesti viimeisten viikkojen aikana pohtinut paljon näitä asioita, usein myös serkkuni kanssa, joka omaa paljon samanlaista ajatusmentaliteettia näiden asioiden tiimoilla. Lisäksi olen tullut entistä varmemmaksi siitä, ettei tämä vielä riitä. Alkuperäiset suunnitelmat omavaraisemmasta elämästä eivät vielä ole kaikilta osin toteutuneet, eikä niiden toisaalta pitänytkään vielä olla toteutuneita, mutta tahtotila niiden toteuttamiselle on vaan kasvanut. Yksi suurimmista tällaisista yksittäisistä jutuista on energia. Olemme onnistuneet karsimaan sähkön kulutusta, mutta sen tuottaminen itse odottaa toteuttamista. Viimeisin vilkaisu sähkölaskuun aiheutti otsaryppyjä. Maksamme saman verran sähköstä kuin sen siirrosta. Ei jaksa ymmärtää. "Me itse" -mielentila on vaan kasvanut entisestään. Valmis maailma ja massatuotantona valmistetut helpporatkaisut ja kilpaostaminen ei jaksa kiinnostaa enää lainkaan. Eikä kiinnosta napin painalluksella toimiva maailmakaan, jossa joku muu määrittelee puolestasi ja ainoa todellinen valintasi on maksaa lasku sen perusteella.

Eteenpäin!

Pajala-kanala-lampolakin on saamassa vahvistetusti ajatuksia sen monipuolisesta käytöstä nimenomaan pajan työtilana/pikkupuotina sekä kanala-lampolana, jossa tosin ei välttämättä kirjaimellisesti asuisi kanoja ja lampaita. Ehkäpä puolivillejä siivekkäitä, eli fasaaneja ja pari vuohta. Katsotaan, katsotaan. Lisäeläimet tuovat vastuuta ja niille pitää olla aikaa. Ei voi vaan ottaa lisää eläimiä, jotka sitten ovat oman onnensa nojassa välttämättömimmällä huollolla kun alkuinnostus laimenee ja pakonomainen tarve paijailla hiipuu.

Mitä taas itse rakennuksen remppaan kuuluu, niin tuoreimpia kuvia löytyy nyt vain Instasta sillä en ole joutanut kameran kanssa sinne räpsimään kuvia kuin kännykällä. Hyvin siellä hommat etenee. Aikataulullisesti joudutaan venyttämään hieman, sillä isännän pitää ehtiä takoa ennen kun pajalalla pidetään pienet epäviralliset avajaiset. Toukokuun alkupuoli oli ajatuksena, mutta loppupuolelle se menee. Toisaalta, ollaan nyt tultu todella pitkälle tämän haaveen kanssa. Haastavin osuus on jo takana. Isäntä jätti leipätyönsä muuton myötä ja ryhtyi aikuisopiskelemaan itselleen haaveammattia. Siinä sitten onnistui sen verran hienosti, että kera kehujen ja parin stipendin valmistui. Omin käsin  tehdyt työkalutkin ovat valmiina pajalle, niin ja se itse tehty ahjonkin ja nyt omin käsin remppaa itselleen työtilaa. Mitäpä väliä parilla viikolla enää tuossa on. Voiton puolella ollaan. Haave on toteutumaisillaan ja sen arvo on tulevaisuudessa. Hip hurraa ja hyvä, Jovelan isäntä!

Pari vinkkiä vielä

Olen monta kertaa maininnut, että rakastan hyviä kuunnelmia - en sellaisia moderneja, outoja äänikakofonisia puolituntisia, joissa ei ymmärrä tarinaa olevan lainkaan, mutta sellaisia vanhoja hyviä kuunnelmia ja hyvin tehtyjä ja ääninäyteltyjä kuunnelmia rakastan. Juuri nyt on menossa melkoisen mainio Jäätynyt mies -niminen seikkailukuunnelma, joka alunperin tehtiin vuonna 1948, mutta tämä versio on 60-luvulta.

Amerikkalainen rahtialus Minnehaha on matkalla Kotkasta New Yorkiin. Newfoundlandin matalikolla miehistö löytää jäävuoresta kauttaaltaan jään ympäröimän miehen. Tapaus herättää lääkäreissä suurta ihmetystä ja erimielisyyttä. Jää kuitenkin sulatetaan miehen ympäriltä ja hänet saadaan herätettyä eloon.

Kuunnelma esitetään kahdeksassa osassa, nyt on julkaistu osat 1-3 ja ne ovat kuunneltavissa Ylen Areenassa. Radiosta ne on kuultavissa lauantaisin klo 15:00. Me ajoitamme usein pantryn, eli kotivara/ruokakomeron täydennysreissut lauantaille siten, että paluumatkalla kuuntelemme aina uuden jakson lauantaikuunnelmaa, mikäli se sattuu olemaan hyvä. Eilen ajelimme kaatosateessa kotiin kuunnelman kolmatta jaksoa kuunnellen ja pysähdyimme nappaamaan naapuripellolta tuon yllä olleen kuvan, jossa näkyy osa sadoista pellolle lepotauolle lentäneistä joutsenista ja hanhista. Kotivara/ruokakomeroreissut ovat hyvä esimerkki täällä normaaliin arkeen muovautuneista tavoista, sellaisista mukavista pienistä hetkistä arjessa. Ensin tehdään hieman tarvelistaa, tarkistetaan ostosalueen tarjoukset ja sitten lähdetään. Autossa höpötellään ja kuunnellaan radiota, välissä piipahdetaan ehkä syömässä tai kirppiksellä ja paluumatkalla kuunnellaan kuunnelmaa. Eilen kuunnelmaa kuunneltiin kaatosateen ropsutellessa auton kattoon ja tuulilasiin. Oma hauskuutensa siinäkin.

Kotivaravinkki kissatalouksiin!

Tähän loppuun heitän vielä vinkin edullisiin kissanruokiin. Meillä molemmat kissat syövät milloin mitäkin, tuoretta ja tuotettua, mutta erityisen herkulliselta maistuu Sheban annosruoat. Viime viikolla törmäsin raumalaiseen Pick and Pay -verkkokauppaan, josta löytyy sekalainen valikoima talous- ja kuivatavaraa, kuten riisiä, mutta myös varsin kattava valikoima lemmikkien ruokia. Pistin tilauksen menemään, sillä siellä oli ja on edelleenkin Sheban viljattomat/säilöntäaineettomat annosruoat 0,40 euroa kipale ja normaalistihan niistä saa pulittaa 0,80-0,95 euroa kappaleelta. Tarjouksessa oli monia eri makuja, olisikohan ollut jopa kahdeksaa erilaista ateriaa, joten jos kissasi pitää näistä ruoista (siellä on muutakin merkkiä tarjouksessa), kannattanee kurkata, sillä tämän edullisemmin en ole mainittuja itse nähnyt koskaan missään.

Tällaisia terveisiä tällä kertaa Jovelasta. Tämä emäntä menee nyt laittamaan pari klapia hellaan ja alkaa kokkailla sunnuntain päivällistä, jotta joudan pienelle blogilukukierrokselle vielä illemmalla.

Voikaa hyvin ja jahdatkaa unelmianne siellä - ja nautitaan keväästä!

Jovelan Johanna

torstai 16. maaliskuuta 2017

Jovelat pönttötalkoissa

Hyvä Suomi! Hyvä me kaikki pöntöttäjät! Suomessa on yli 3 miljoonaa saunaa, puoli miljoonaa kesämökkiä ja yli miljoona linnunpönttöä, sillä miljoonan linnunpöntön kampanjatavoiteraja on ei vain saavutettu, vaan ylitetty komeasti! Olettehan rekisteröineet omat linnunpönttönne Miljoona linnunpönttöä -talkoissa? Me rekisteröimme maanantaina kuusi pönttöä lisää, kun naapurikylän kirppiksellä sattui olemaan kivoja, käsin nikkaroituja pönttöjä vain 5,- kappale.

Miljoona linnunpönttöä -kampanjan alussa Strömsössä tehtiin hauska linnunpönttöseinä. Minusta se oli kiva idea, mutta ajattelin lintujen kaipaavan enemmän hajurakoa toistensa pesiin, eikä meille sitten tehty linnunpönttöseinää. Jotkut muut sitten ovat tehneet vastaavan Strömsöläisten inspiroimana ja pesät ovat olleet käytössä, joten mekin toteutimme tuon pienen haaveeni "böördilästä" hieman pienemmässä mittakaavassa - ainakin näin aluksi.

Isäntä haki pöntöt, minä maalasin ne ja huidoin pihalla käsilläni siihen suuntaan, mihin kukin pönttö tuli seinällä laittaa.

Pöntöt olivat tällaisia ihan tavallisia, jämäköitä pönttöjä, joihin oli laitettu valmiiksi aukkosuojat. Maalasin ne samalla maalilla, jolla päätalomme ja villa Gerda on maalattu. Punaisten pönttöjen aukkolevyt maalasin kuparilla, koska siinä maalaillessa tulin vetäisseeksi punaista maalia yhden aukkolevyn päälle.


Prinsessa Maimai, eli meidän koiramme on huolehtinut siitä, että linnuille on tarjolla myös pesätarpeita. Mai on talven aikana nyyhtänyt yhdestä tietystä, oikeen paksusta lampaantaljasta villaa, jota tökin nyt napakan, Gerdasta löytyneen vanhan risuluudan oksien väliin. Saavat linnut siitä vedellä itselleen villaa pesään.



Tässä sitä mennään, pöntöt kyydissä!


Ja siellä ne sitten ovat, villa-aseman ympärillä, talon seinässä, salin ikkunoiden välissä. Paikka on linnuille tuttu, sillä tuon edustalla on ollut koko talven böördikahvila, eli lintujen ruokintapaikka.



Tuonne on tulossa vielä yksi pönttö loppukuusta, jos toimittaja vaan saa kyseisiä pönttöjä odotetusti varastoonsa. Se pönttö on kamerapönttö, jonka kautta voimme seurata seinän toisella puolella TV:n kautta elämää pöntön sisällä 24./7. Meillä on ollut tapana seurata aina näin keväisin luonnossa pesiviä lintuja, lähinnä merikotkia, mutta myös muitakin eläimiä. Parhaillaan seurannassa on norjalainen merikotkapari, jonka pesäpuuhia voi seurata täällä.


Tällaisia terveisiä täältä Jovelasta tällä kertaa! Jos ette jo ole, niin käykää ihmeessä rekisteröimässä  ne omat linnunpönttönne maailman suurimmassa linnunpönttökampanjassa ja laittakaa myös uusia pönttöjä pihoillenne ja metsiinne. Me suomalaiset, metsistämme huolimatta, olemme olleet tällä lintusaralla läntisiä naapureitamme tuhmempia ja olemme hölmöyksissämme onnistuneet kadottamaan miljoonia lintuja todella lyhyessä ajassa. Joka kolmas lintulaji on Suomessa jo uhanalainen. Nyt olisi hyvä hetki kunkin tahoillaan tehdä asialle jotain.

Tehdäänhän yhdessä :)

Toivottelee Jovelan Johanna

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Ruohosipulipolkuja ja puutarhaunelmia

Kylläpä on ilmoja pidellyt! Milloin tulee lunta enemmän kuin konsanaan koko talvena tai parina sitä edeltävänä, milloin sataa kaatamalla vettä vaakatasossa ja tuulee kuin myrskyn silmässä ja niiden välissä tulee kaikkea jalkaräteistä rakeisiin. Sellaista se talven ja kevään taistelu on, mutta kevät tulee vääjäämättä ja jo ensi viikolle tänne huudellaan lööpeissä jopa kymmentä plussa-astetta. Kyllä kelpaa! Tule kevät pian. Tule! Puutarhakuume on taas niin vahvana, ettei voi maitoakaan kaupasta hakea ilman, että mukaan lähtee joku siemenpussi. Millään ei malttaisi odottaa pääsyä puutarhapuuhiin. Hinkua pitää sitten parempia kelejä odotellessa liennyttää muilla keinoilla, haaveilemalla ja tökkimällä kasvatuspurkkeihin siementä.

Nykyään tulee harvoin ostettua aikakausilehtiä, mutta tähän aikaan vuodesta käsi kurottelee kuin huomaamattaan kohti puutarhalehtiä. Viimeisimmässä Viherpihassa oli taas ihania ideoita ja vinkkejä, joista takuuvarmuudella täällä toteutetaan tämän sivun inspiroimana ruohosipulipolku!


Siemeniä meillä ainakin piisaa niin paljon, ettei tällaisen toteuttamiselle kylvötasolla ole mitään esteitä. Ruohosipulia pidetään helppona kasvatettavana ja hyvinhän se meilläkin on ihan oman onnensa nojassa pärjännyt jo vuosia, joten uskallan olla toiveikas ruohosipulipolun suhteen. Meillä ainakin ruohosipuli on kukkinut koko kesän pitkälle syksyyn, joten ilo on pitkäaikainen kun kukkaan päästään. Hyvä mauste ja kauniit kukat, monivuotisuudella vielä lisäpisteitä. Ruohosipulipolku on siis saatava!

Olen joutoaikana tutkaillut myös todellista perinnekasvikirjaa, jollaisen löysin messuilta viidellä eurolla. Muhkea ja paksu opus on varsin monimuotoinen puutarhakirjaksi, vaikkei se sellainen ihan yksisselitteisesti tai ainakaan tyypillisimmillään ole. Kyseessä on Kaisa Häkkisen ja Terttu Lempiäisen teos Aaloesta Öljypuuhun - suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan, joka kertoo kasvi kasvilta millaisia kasveja 1500-luvulla eläneen suomenkielisen kirjallisuuden isäksi tituleeratun Mikael Agricolan aikaan meiltä löytyi.


Kirjassa kerrotaan kustakin  kasvista monenlaista mielenkiintoista asiaa. Tietoa on eri kasvien kasvupaikoista ja kasvin eri ominaisuuksia, sen nimen synnystä, alkuperästä ja tarkoituksesta, sekä miten ja missä tarkoituksessa kasvi on Agricolan (ja muissakin) eri teoksissa on mainittu. Lisäksi kerrotaan tietenkin miten kasvia on hyödynnetty mm. ravintona, rohtona tai muussa hyötykäytössä. Sangen monipuolista tietoa siis myös nykyajan viherpeukaloille!

Kirjassa on myös hyvin kaunis, opetustaulumainen kuvitus. Kuvien piirtäjät ovat 1500-luvulla sekä 1600-luvulla eläneiden Marilla Sibylla Merianin ja Leonhart Fuchsin teoksia. Koska kasvien nimet eivät nykyään aina vastaa Agricolan aikaisia nimityksiä, kirjan lopusta löytyy myös nykyajan nimillä tehty hakemisto. Esimerkiksi ruohosipuli oli tuolloin ruoholaukka, kuten valkosipuli oli kynsilaukka, joka taas oli Suomessakin jo siihen aikaan niin tunnettu, että kuningas Kustaa Vaasa määräsi suomalaiset lähettämään Viipurin sotilaille paljon valkosipulia lääkkeeksi. Kirjassa onkin paljon hauskoja ja mielenkiintoisia historiatietoja kasvin ominaistietojen lisäksi. Rohkenen suositella kirjaa, joka varmasti löytyy kirjastoistakin, kaikille puutarhaan ja historiaan hurahtaneille. Kerrassaan herkullinen aikamatka suomalaiseen puutarhaan yksissä kansissa ja hieman eri vinkkelistä katsottuna!


Nåja, se siitä kirjasta, mutta puutarhakuumetta ei tällä tyydytetty. Siemeniä on tökitty multaan ja kaikilla vapailla tasoilla alkaa olla taimia. On siis taas aika hyödyntää meille vuosittain kertyviä vesikanistereita. Ennenhän meillä kanistereita on hyötykäytetty taimien pihalle siirron yhteydessä taimisuojina, tavallaan minikasvihuoneina tai taimikupoleina loppukevään ja alkukesän viileinä öinä, mutta nyt olen valjastanut vesikanisterit aivan uuteen, jalostettuun käyttöön. Olen alkanut kanisteriviljelijäksi!

Tällaisella maanantaipuutarhurilla märkine korvantauksineen on usein monta mutkaa ruokansa matkalla siemenestä lautaselle. Täällä ei suinkaan aina kaikki onnistu, mutta periksi ei anneta ja sitä kummasti oppii jos on oppiakseen. Yksi sellainen itseäni riivaava epävarmuus on edelleenkin se, että kuinka paljon sitä siementä mullassa ja mullasta noussutta taimiparkaa pitää kastella? Olen yrittänyt kovasti löytää oikean balanssin, mutta aina sitten joku satsi kuolee joko kuivuuteen tai märkyyteen. Sellainen hyvän perussäännön olen saanut, ettei multa saisi kuivaa, muttei juuretkaan saisi lillua vedessä. Yrityksissäni saavuttaa tämän vaaditun kosteustason olen onnistunut mm. homettamaan lukuisia turvekuppeja ja saattamaan ne iljettäväksi mössöksi yhtälailla kuin saanut taimet nuupahtamaan janoon. Aina ei ole mennyt kuin Strömsössä. Läpikastelu olisi väittämän mukaan parasta. No milläs sen sitten saa tehtyä, olen pohtinut ja nyt ratkaisun keksinyt - ja pitää sanoa heti tähän, että kappas vaan, se on myös toiminut! Yhtään kastelusta tai sen puutteesta johtuvaa taimivainajaa ei ole vielä tullut ja kaikki kylvetyt siemenet tuntuvat voivan taimivaiheessa oikein hyvin!

Instaan jo yhden kuvan (yrttejä) nakkasinkin, mutta toki pitää tämä aivoitus blogissakin esitellä. Tässä on siis leikattu vesikanisterin pohja auki kanneksi (jonka voi poistaa kun taimi on kasvanut liian pitkäksi, kuten nämä cornichon -minikurkut), pullo on laitettu alasuin toisesta pullosta leikattuun pohjaosaan. Siinä se pysyy pohjakosketuksetta. Ylemmän pullon pohjalla on pala talouspaperia, joka pitää mullat pullossa, mutta päästää vedet läpi ja kasteluvesi valuu pullon suusta alla olevaan pullonpohjaan. Tadaa! Tämä on nyt toiminut hyvin! Pienet taimet ovat kuin kasvihuoneessa, jossa on mukavan lämmin ja kostea ilma. Salviatkin, jotka vasta kylvin, ovat ponnahtaneet mullasta terhakoina kuin mitkä ja kasvua tulee reipasta tahtia!


Kun sitten pääsin näin pitkälle, päätin hoitaa pois haasteen liittyen kaaleihin ja salaatteihin. Nythän on niin, että kaikki se puutarhamaaninen hössötys, joka valtaa mielen tässä vaiheessa kun taivaalta valuu vielä räntää, on huolella kulutettu siinä vaiheessa kun taimet on siirretty pihalle, rikkaruohoja on nypitty kyllästymiseen saakka ja homma alkaa käydä jo työstä. Siinä vaiheessa kaikenlaiset kivat toukat saapuvat ja haluavat päästä aterialle hoivakkiesi lehdille. Viime vuonna en laittanut kaalia lainkaan, koska edellisenä vuonna kävi hassusti ja salaateistakin suurin osa meni ihan muiden, kuin meidän suihin. Ei vaan aina ehdi, eikä aina jaksa, eikä ne pirulaiset soita ennakolta saapuvansa huomenna, jotta voisi varautua muuten kuin verkottamalla koko pihan jo tammikuussa. Tänä vuonna otan kokonaisen kanisteriarmadan käyttöön. Salaatit saavat kasvaa pulloissa ja kaalitkin, kunnes eivät enää mahdu tai ovat kuutioiksi muovautuneet (jonka jälkeen japanilaiset tulevat ja kidnappaavat ne) - mutta pullossa saavat salaatit ja kaalit olla pihallakin. Tässä ensimmäisen armadan osa teipattuna valmiiksi. Näitä voi sitten nostella suoraan kasvilaatikoihin aikanaan. Meistä ei vaan ole verkkojen kanssa pelaamaan ja kaikenlaiset mäntysuopa-leivinjauhe-taikapulveri -seoksilla sumuttelutkaan eivät oikeen meillä saa innostusta aikaan. Kokeillaan siis pullokasvatusta!


Kanteen (eli oikeasti kanisterin pohjaan) tulee kasteluaukot ja niiden päälle laitan harsoteippiä (ensiaputeippiä), josta vesi pääsee läpi, mutta ötökät eivät ja pohjan korkki avataan ja painetaan suoraan multaan. Ei pitäisi kaaliperhosten sitäkään kautta päästä aterialle. Pullon voi kantaa myös sellaisenaan tupaaan ja napsia sieltä käyttötarpeen verran salaattia kerrallaan. Idea on tämä, lopputuloksesta ei tiedä. Kerrotaan sitten miten kävi, kävi miten kävi!

Pajala-kanala-lampola

Pajalla hommat jatkuvat. Välikaton purku on ollut sottaista, mutta kirjaimellisesti avaavaa hommaa ja samalla tulee häärättyä tuo eläinpuoli rakennuksesta jonkinlaiseen rotiin, samaa rakennusta kun ovat. Isäntä tuolla on häärännyt tälläkin viikolla, itse olen ehtinyt käydä vaan kurkkaamassa.

Tällaista tuolla kanala-lampolan puolella oli tänään.


Siellä on ollut tavattoman ahdistava, notkollaan roikkuva välikatto, joka on nyt 90% purettu pois ja loput puretaan huomenna. Voi mikä ilmavuus ja valon määrä jo nyt tuolla on! Ensi viikolla tilassa alkaa siivoamiset ja muutama välisermihomma puretaan lahouttaan pois ja toisaalla taas vähän paikkaillaan ja korjataan.

Kanala-lampola on aina aiheuttanut kahdenlaisia tunteita. Notkuvan ja valtavan matalan välikaton vuoksi se on ollut ahdistava paikka. Toisaalta siellä on valtavan suloinen ja viehättävä ilmapiiri. Olen aina sanonut, että siellä on kuin aika olisi pysähtynyt, kanat lentäneet tiehensä ja lampaat vaan jääneet palaamatta kotiinsa. Seinillä on vielä jämpteissä riveissä kanojen pesiä. Nurkissa suitsia ja nahkaisia taluttimia, länkiä ja mitä erikoisemmin tekstein merkittyjä juuttisäkkejä. Karsinoiden reunoja on joku maistellut. Höyhen on jäänyt ikkunalaudalle. Nurkassa nököttää valtava patamainen rautavati. Kaikki merkkejä menneestä ajasta. Täällä ei ole ollut kuin hiiriä ja lepakoita vuosikymmeniin. Lepakoita ei nyt ole ollut näkyvillä. Talvehtimisrauhaa ei olla rikottu.


Meillä on ollut monenlaisia ajatuksia ja suunnitelmia tuolle puolelle, eikä mitään ole vielä taputeltu kansiin. Sinne voi tulla eläimiä joku päivä jos laitellaan tila sellaiseksi. Siellä voi tepastella kanoja tai elää fasaaniparvi ulkotarhapääsyllä. Voi olla pari vuohta. Tai sitten sinne ei tule eläimiä. Tila saa olla sellaisena kuin on, mutta korjattuna, siivottuna ja kauniit menneet muistot esille laitettuna. Aika saa näyttää.

Ja nyt on aika taas nakutella heipat tämän postauksen loppuun. Kello on jo puolen yötä ja aamulla työt odottavat tekijäänsä.

On hyvä saada elää pää täynnä haaveita ja mahdollisuuksia tehdä niille jotain. Tässä kuussa tulee 3 vuotta täyteen tämän talon asukkaana ja Jovela on ollut meidän tässä vaiheessa jo 4 vuotta. Silti ja ilmeisimmin aina vaan tämä paikka tarjoilee uusia ilon ja innostuksen lähteitä. Ihmeelliset neljä vuodenaikaa, ihmeellinen vuodenkierto ja kaikki mitä se tarjoaa eri aikoinaan. Toteutuneita, toteutumattomia ja toteutumaisillaan olevia haaveita.

Siemeniä, satohaaveita ja kukkaniittyjä, joista sitten lisää vaikkapa seuraavassa postauksessa!

Näihin keväisiin kuviin kammarista on hyvä lopetella tänään. Runkolaventeli pukkaa uutta vihreää, hortensiat tuovat kevään sisälle. Ulkona on sysimustaa ja ränneissä lorisee peltikatolla tanssiva sade. Aamulla sade on jo pessyt taas lumet pois, jos jaksaa ropsutella tähän tahtiin.

 

Niin, tällaiseen on hyvä lopettaa. Käydä nukkumaan sadetta kuunnellen. Jovelassa kaikki hyvin. Huomenna päivä uusi. Mitähän se tuo tullessaan?!

Lämpimin terveisin ja hyvää alkavaa viikonloppua tahoillenne

Jovelan Johanna

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Esittelyssä isännän tuleva valtakunta, the pajapuoti

Tästä sitä taas mennään. Vuorossa on nyt entinen, vuonna 1912 rakennettu kanala-lampola, joka on rakenteellisesti jaettu kahteen osaan. Taaemmassa osassa on ollut kanala ja ehkäpä lampaita tai muita eläimiä, sillä eläintilakin on selkeästi kahteen osaan jaettu. Kanojen puolella on vieläkin vanhat pesälaatikot seinillä. Ihan kuin aika olisi pysähtynyt siellä ja kanat vaan lentäneet tiehensä koskaan palaamatta. Toinen puoli rakennuksesta on oletettavasti ollut jonkinlainen liiteri tai työtila ja sinne tulee nyt isännän valtakunta. Kanala-lampola, tuleva kanala-pajapuoti sijaitsee tonttimme toisella laidalla, sillä laidalla, jota ei ole juurikaan esitelty blogissa. Alueena se on oma, melkein suljettu pihatto, joka rajautuu verstaaseen ja osittain romahtaneeseen ja palaneeseen kiesitalliin. Tuleva paja on suunnilleen samalla linjalla kuin Villa Gerda.


Tuleva pajapuoti ja isännän työtila sijaitsee kallion päällä. Se on mielestäni viehättävä paikkana (kun se saadaan raivattua ja siistittyä) ja pajaa ajatellen kalliopohja ja -lattia on tietenkin enemmän kuin hyvä juttu! Lisäksi kallioalueella kasvaa todella kauniisti sammalta ja jäkälää. Ensi viikolla alkaa välikaton purku ja julkisivulautojen korjausvaihe. Itse rakennus on rakenteiltaan riittävän hyvässä kunnossa ja pääosin laudoituskin on yllättäen ihan ok. Lahovauriota laudoituksessa on lähinnä tuossa kulmauksessa. Seinä tulee saamaan uuden laudoituksen ja ikkunan, jotta sisällä näkee jotain. Rakennuksessa ei ole sähköjä.


Rakennus seisoo muhkeilla graniittipalkeilla. Sisähuoneessa ainoastaan yksi sisäkulmausseinä on lahovaurioinen hirsien osalta. Ne saa korjattua ja vaurio on ymmärrettävä. Hirsiväliseinän toisella puolella on ollut suuri betoninen vesiallas, josta vesi on päässyt valumaan pitkin hirsiä vuosikymmeniä. Lahoa on nyt purettu ja siihen kohtaan tehdään säästävä korjaus. Kuvassa näkyy myös kalliopohjaista lattiaa, jonka päälle vaan levitetään soraa, jotta tasoerot tasoittuvat. Uusi laudoitus tulee peittämään seinien raot. Vanha laudoitus kuitenkin jätetään näkyville sisäpuolelta, koska se on omalla tavallaan kaunis.


Noin muuten rakenteet tuntuvat olevan riittävän hyväkuntoisia, jotta korjauksia kannattaa tehdä. Ei mitään vakavaa, eikä liian hankalaa. Ei yhtään hassummin yli satavuotiaalle rakennukselle, joka on seisonut hylättynä jo kymmeniä vuosia. Tuon hirsiväliseinän takana on eläinsuojatila. Sen välikatto on liian matala ja painunut, joten välikatto puretaan kokonaan pois. Sen jälkeen molemmat puolet rakennuksesta ovat korkeita ilman välikattoja. Väliseinä saa kyllä jäädä. Rakennuksen varsinainen katto on siistissä kunnossa. Puut näyttävät pääosin terveiltä ja ehjiltä.



Yksi näkee ruman ja risan röttelön, toinen ihastelee kauniita pieniä yksityiskohtia ja korjatun lopputuloksen ennen kun korjauksia edes on aloitettu. Tai onhan tuolla toki jo aloitettu. Tilaa on raivattu, maapohjan kallio on saatu esille ja isäntä on puhkaissut seinään oviaukon uusine tukineen. Tulevan oven saranalaudatkin ovat jo paikoillaan. Olen ihastellut niitä kauniita asioita. Miten sievä onkaan pienen ikkunan syvennys näkyvine hirsneen - tuossa näen jo kauniita kukkia. Ja pienen seinäluukun luukku, jonka isäntä jätti paikoilleen uuden oviaukon viereen. Näen jo miltä tämä rakennus tulee näyttämään punaisena kuten päätalokin. Ovesta taitaa tulla musta, se sopii teemaan hyvin, pajatyötilasta kun on kysymys. Siihen kaunis kyltti, pihalle hieman kukkia, penkit ja pöytä..


Niin minä tämän näen tässä vaiheessa. Punaisen aidan piha-alueen ympärillä ja jonain päivänä ne kanatkin juoksemassa iloisesti pitkin pihaa, sillä toki se kanalapuolikin aikanaan laitellaan. Ja kaiken sen keskeltä kuuluu tasaisen iloinen pauke, kun isäntä takoo rautaa..

Ja sitä kaikkea ennen tämä rumilus, kertaalleen aikoinaan palanut, osin romahtanut, jonkun jätesäkkimuovilla vuoraama kiesitalli on purettu pois ja tilalla on pohjahirsikerroksen suojaan tehty marjala, eli puutarhamarjapensasalue.



Sellaisia täällä haaveillaan. Operaatio röttelöstä ryhdiksi alkakoon taas. Päivittelen homman edistymisestä satunnaisia kuvia tänne ennen kun tehdään isompia postauskoosteita blogiin. Ja ei kun hommiin, tuumailee tänään

Jovelan Johanna

maanantai 13. helmikuuta 2017

Pihan puolella kevään kynnyksellä

Hoidetaanpa tuo viivähtänyt arvonta pois heti ensimmäisenä. Pahoittelen, etten ehtinyt arpaista aikaisemmin, oli kyllä tarkoitus, mutta sitä sitten tapahtuu vähän kaikenlaista ja joka suuntaan ei ehdi millään. Arpaonni suosi siis Mrs. Sinn -blogin rouvaa  ja hänen nimeämänään Marttilan tilan Jonnaa! Laitattehan osoitteita tulemaan jovelassa@gmail.com jotta saamme paketit matkaan

Täällä on puuhailtu kotoisia asioita sen minkä arki ja selkä on sallinut. Selän kanssa on ollut melkoisia haasteita ja joudun nyt tässä pian käyttämään selkätukea, että saan rangan toivottavasti takaisin kohdilleen. Kuukausien istuskelu väärässä (yhdessä ja samassa) asennossa on nyt aiheuttanut sellaisia kipuja ja hankaluuksia, ettei koskaan ennen. Siksi esimerkiksi koneella istuminen on ollut pakollisten asioiden lisäksi mahdotonta. Parempaan suuntaan tilanne on jo menossa, mutta ei kivuitta. Odotan kevättä niin kovasti jo senkin vuoksi, että silloin tulee liikuttua eri tavalla. Pyllisteltyä ja ojenneltua itseään kuin huomaamattaan, kädet mullassa, kintut milloin missäkin ja muutenkin hääräiltyä pihalla kaikenlaisen pienen puuhastelun merkeissä. Lattialla pyllistelijäksi minusta ei ole, jää tekemättä, eikä taatusti tule lähdettyä aivan erikseen muualle pyllistelemään. Laiska lähtijä saattaa kyllä lähteä pällistelemään kun houkutus on oikea. Tällä viikolla oli, kutsulippujen myötä!

Kävimme tässä viikolla messuilla. Turussa oli Rakenna, sisusta ja uudista -messut. Messuilla oli aivan valtavasti näytteilleasettajia, iso osa jäi katsomattakin, koska kaikkien yritysten tarjoamat tuotteet tai palvelut eivät sovi meille tähän meidän taloomme, eikä oikeastaan ole nyt tarvetta kovinkaan monelle asialle ylipäätään. Osa jäi katsomatta, koska näytteilleasettajafirman presentaatio oli luokattoman tylsä. Anteeksi vaan, mutta jos messuille lähdetään asenteella roll up -mainos, läjä prosyyrejä ja baarijakkara, jolla notkutaan toisen pakaran varassa naama rutussa rullaamassa oman kännykän näyttöä, niin eipä tule mentyä kyselemään mitä olisi tarjolla. Näitä maailman tappiin tylsistyneitä firmojen edustajia oli paikalla hämmästyttävän paljon. Kiinnostus näkyi jo presentaatiosta ylipäätään. Oli teetetty jumalattoman suuri ja hieno mainosseinä logolla ja sen edessä seistiin ilmeettöminä. Ei niin mitään persoonallistuutta tai yritystä erottua kilpailijoista. Läsnäolo oli oamn työkaverin kanssa supattelua selkä messukansaan päin. Miten tylsää! Messuilla oli kuitenkin mukavaa käydä ja teimme kivoja löytöjä. Ostimme mm. aivan hirmuisen hyviä kirjoja kirjapisteeltä, jossa kaikki kirjat olivat vain 5,- kipale. Teen varmaan näistä kirjoista ihan oman postauksenkin, sillä ne ovat kovin mielenkiintoisia ja laadukkaita opuksia! 

Messuilla oli myös pari edullisia yrttejä ja siemeniä myyvää yritystä, joiden valikoimista meille kannettiin hieman salviaa, rosmariinia ja laventelia. Varaslähtö kevääseen! Mikä tuoksu!

 

Noin muutenkin lähestyvä kevät näkyy jo ikkunoiden edustoilla. Alkaa jo olla yhtä ja toista tulevan sadon haavetta taimina tai mullassa. Tuossa lasilaatikossa on vasta kylvetyt mustien paprikoiden siemenet. Lasikannellinen laatikko saa toimia kasvihuoneen korvikkeena ja taata tasaisen mukavan lämmön taimille. Kasvatusastiat ovat sikarilaatikoissa kosteussuojineen. Herneet taas ovat aivan villeinä jo. Niistä saadaan sisäkasvatussatoa vielä kevään aikana. Huomenna laittelen lisää hernettä, ihan sitä perushernettä näiden lilapalkojen kaveriksi, jotta saadaan salaatteihin herneenversoja ensi viikoksi.


Innostuin myös kokeilemaan pientä amppelipunontaa ja tein kahdelle kirppikseltä löytyneelle mansikkakulholle amppelin. Mitään ohjetta ei ollut, kunhan leikkelin sopivan pitkiä naruja ja yhdistelin niistä sipulipussimaisen pohjan kulhoille. Laitan kulhojen pohjalle soraa ja multaa, johon kylvetään kausimansikan siemeniä. Ehtivät hyvin sisällä satoon jo ennen kun ulkona pärjäisivät. Saavat sitten jatkaa satokauttaa ulkona kun siellä tarkenee olla.


Lähestyvä kevät on näkynyt selvästi ulkonakin. Pakkaspäivistä huolimatta valon määrä kasvaa päivittäin selkeästi ja tänään pakkanen vaihtui toviksi +7 asteen lämpöön. Sen verran tuolla pihalla kierreltiin, että pohdittiin ja suunniteltiin mitä kaikkea kevään edistyessä tullaan tekemään. Puuhaa olisi taas paljon, eikä millään malttaisi päästä siihen kiinni. Vapautimme myös tuon kakkoskasvihuoneen routaisesta maasta ja kannoimme sen takapihalle uuteen paikkaan. Jos mitään, niin ainakin se etu näissä kevytkasvihuoneissa on, että kahteen pekkaan sellaisen siirto pihan etupuolelta takapuolelle ei ollut sen vaikeampaa kuin kauppakassin kanto sisälle. Kasvihuone kakkonen on nyt tuossa vasemmalla ja siitä tulee inkamaissila. Inkamaissit kaipaavat lämpöä, aurinkoa ja vaativat hieman pidemmän kasvatuskauden kuin tavanomaisimmat maissit, joten tuossa niillä lienee hyvä olla. Katto jätetään avoimeksi, sillä maissit kasvavat liian korkeiksi joka tapauksessa ja tuolla takapihan paahteessa kasvihuone on kuin pätsi. Avokattoisenakin kasvihuone tuo tuulensuojaa, on lämmin muttei tukala ja kasvihuoneen ympärille istutetaan villikukkia. Tämä inkamaissilapäätös syntyi myös siksi, että helmikuun myrskyssä tuosta kasvihuoneesta lensi kattopaneelit tiehensä. Yksi seinäpanelikin irtosi, mutta sen saa vielä takaisin.




Muutama lähestyvän kevään merkki takapihalta. Tyrneissä on pullukaiset alut kuten syreeneissäkin. Karhuheinämättäät ovat selvinneet talvesta. Niistä voi kasvaessaan tulla jopa metrin halkaisijan kokoisia kirkkaan vihreitä mättäitä. Virkistävän vihreitä heinädyynejä!


Aasinsiltaa takaisin messuille! Messuilla meinaan huomasimme myös noiden taipuisien, mattomaisten aurinkoenergiakeräinten saapuneen Suomeen. Olen jo parin vuoden ajan seurannut niiden kehitystä ja testauksia, odotellut että saapuisivat meidänkin leveyksille ja blogissakin ainakin kerran niistä maininnut. Näiden myötä alamme toden teolla pohtimaan aurinkoenergia-asioita täällä Jovelassa. Nuo ohuet, mattomaiset keräimet ovat käteviä, sillä ne liimataan erikoisliimalla suoraan kattoon. Ne ovat kevyitä, huomaamattomia ja ne on helpompi vaihtaa joskus aikanaan kun sellaisen aika on. Me pohditaan ja vertaillaan. Suuntaus meillä on kuitenkin niin pitkälle off the grid kuin se näillä leveysasteilla on mahdollista.

Tällaisia tänne kuuluu tällä hetkellä. Nyt olisi enemmän aikaa puuhata omia, mutta selkä pistää hanttiin, joten on otettava iisisti. Istuminen ei vaan onnistu kuin hetken. Olen edelleen aika uupunut. Jotenkin tuntuu siltä, että kaikki mehut on puristettu toviksi, mutta toisaalta tekisi mieli tehdä vaikka mitä - ja varmasti teenkin. Meillä on alkamassa useampikin mielenkiintoinen kotiprojekti, joista ensimmäisiä on se isännän pajarakennuksen ulkolaudoittaminen ja sisätyöt. Niihin päästäneen jo tällä tai viimeistään ensi viikolla. Säiden salliessa käynnistelemme myös pihatöitä - tai ne käynnisteltiin jo tuon kasvihuoneen siirron myötä. Romahtaneen kiesitallin purkuunkin ryhdytään pian. Ensin irroitellaan kauniita sään ahavoittamia harmaita lautoja muuhun käyttöön. Salin vanhennusmöbleeraus jatkuu ja wanhoja mööpeleitä katsellaan ajan kanssa lisää. Salissa pitäisi listoittaa lattiat ja seinäpaneloinnit, jotka kaikki, siis panelit ja listat pitäisi myös maalata. Maalia pitää läträtä muuallakin. Virtasen maalitehtaan tehdasmyymälästä onkin jo hankittu lisää maalia. Pitäisi maalata kaksi porttia ja sitten tietysti se isännän tuleva valtakunta. Onhan tätä puuhaa täällä aina. Pysyy mieli virkeänä. Eipä juurikaan mene päivää, etten ajattelisi miten onnellinen saa olla, kun täällä asumme. Kymmenen yhteistä vuotta ja kymmeniä yhteisiä projekteja. 4 hönttiä lemmikkiä ja villiksi heittäytyvä piha heti kun selkäsi käännät. Väärän vänkyrän talo ja sen puuhat. Sen enempää en kyllä kaipaa. Juuri tämä ja tässä on hyvä. Iloja ja surujakin, ihan tavallista arkea. Ihan tavallista elämää.


Valitettavasti sitten tuo surukin tuli taas vierailulle. Jovelan isännän isä sairastui vakavasti ja suruksemme hän nukkui pois lauantaina vain viikon siitä, kun sairaus iski. Oli taas yksien jäähyväisten aika ja hautajaiset edessä. Kun yleensäkin, niin eritoten tällaisina aikoina sitä ajattelee elämää ja sen sisältöä, asioita jotka ovat tärkeitä. Itse luulen olevani nyt siellä missä on tarkoituskin olla. Ainakin siellä missä haluan olla, ihmisen kanssa, jonka kanssa siellä haluan olla. Elämän tärkeät asiat ovat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia. Se oma paikka, oli se missä ja mikä tahansa ja ihminen tai ihmiset kenen kanssa on hyvä jakaa se. Riittävästi mielenkiintoista tekemistä, ettei tylsisty ja tasapainona riittävästi aikaa olla tekemättä mitään, ettei uuvu. Olla tyytyväinen siihen mitä on.

Minä olen.


Tällaisin aatoksin tänään

Jovelan Johanna