jovela

jovela

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Tarinoita pyykkipäivänä

Kaukana ovat ne ajat kun kylpyhuone oli puoli päivää varattu nurkassa tutisevalle pyykkikoneelle, joka nieli pyykkivuorta annos kerrallaan tai kun kannettiin pyykkejä taloyhtiön kellariin ja sieltä ylös Ikean kassilla, kun oma nimi oli seuraavana pyykkivuorolistalla. Pyykkiä on pestävä ja eritoten lapsiperheissä sitä syntyy nykyään hurjan paljon ja moni menettäisi uskon elämään jos sitä omaa pyykkikonetta ei olisi, mutta itse olen NIIN onnellinen, siitä miten kivaa pyykkääminen onkaan wanhaan tapaan, meille siis nykyään normaaliin tapaan!

Meillä on "kodinhoitohuone" tai "pyykkitupa" justiinsa siellä missä sen halutaan milloinkin olevan. Kesällä pyykit pestään usein ulkona ja talvella tuolla tuvassa tai puuterihuoneessa eli vessahuoneessa. Kun ei ole juoksevaa vettä eikä viemäreitä, meillä on kaikki tällaiset toiminnot kuin Huvikummussa, eli silloin kun huvittaa, siellä missä lystää. Eilen pyykkitupa oli tuvassa! Modernisti voisi sanoa, että meillä oli Pop up -pyykkäämö!


Edelleen olen sitä mieltä, että vaikka asuisimme kaupungissa, meillä olisi tuo pulsaattori. Se pesee pyykin aivan yhtä puhtaaksi kuin tietokonepesukoneet, mutta koneelliseen (6kg) pyykkiä kuluu vain 12-15 min aikaa, huuhteluun pari minuuttia ja linkoukseen 2-5 minuuttia riippuen mitä on pessyt. Sen jälkeen pyykki on käsikuivaa ja valmis roikkumaan ulkona tuulen kuivatettavana - ellei sada, mutta sadepäivinä me ei pyykkiä pestäkään, ellei sitten sade pääse yllättämään. Pesemme pyykin pesupähkinöillä, joten poistovesi kastelee pyykkipäivisin vaikkapa kukkia pihalla jos niiden aika on.

Pidän myös siitä, että pyykkäämisen aikana tulee aina puuhasteltua muutakin mukavaa. Pesuaika on niin lyhykäinen, ettei siinä ehdi mitään jatkuvista keskeytyksistä kärsivää hommaa tehdä, mutta samalla tulee siivottua, laitettua ruokaa ja hääräiltyä jonkin pienen askareen parissa. Toki pyykkääminen näin sisältää hieman vaivannäköäkin, kun ensin lämmitetään vedet, mutta pyykkivesi lämpiää käytännössä itsekseen, kun taloa lämmitetään puulla ja puuhellan päällä on aina 25 litran vesikattila. Lisäksi pyykki pitää oman kätösin siirtää pesurummusta linkousrumpuun, sen kokonaisen 20 sentin matkan. Ja pitää ne pyykit kantaa ulos narullekin kesät, talvet, mutta ulkona kuivattu pyykki on mielestäni arjen luksusta ja mielummin sitä kai kantaa pyykit narulle ulos kuin koneellisesti ilmastoituun taloyhtiön kellariin, jos vain näistä kahdesta valittava on.

Eilen pyykkipäivä oli kuten se yleensäkin tapaa olla. Pyykättiin, siivottiin ja siinä samalla uunissa muhi fetatäytteinen lihamureke ja kattilassa porisi pottuja. Tein myös uuden erän sytykkeitä, uudenlaisia, kaikenlaisiahan sitä on tullut kokeiltua. Sytykesipsit, -lastut, -rullat ja muut on poltettu, mitähän nämä sitten olisivat? Kipinäkeksejä? Tulitacoja?

Nämä sytykkeet ovat jatkokehittelyä sytykesipseille. Kaikki sytykesipsejä tehneet ja niitä käyttäneet tietävät, että sytykesipsi syttyy paperia hitaammin, mutta palaa kauan ja siten ne sytyttävät hyvin vähän kosteaampaakin puuta jos tarve on. Tämän tacoja muistuttavan sytykkeen taskuun (kutsun näitä nyt itse kipinäkekseiksi) taas laitetaan hieman helposti syttyvää materiaalia, vaikkapa kuivaa puulastua verstaalta tai ihan paperisuikaletta, joka syttyessään sytyttää itse sytykkeen, joka valuttaa puulle hieman steariinia ja se taas sytyttää puut.


 Valmistusmetodi on likimain sama kuin sytykesipseillä, eli tavallinen pumpulinen vanulappu, jollaisilla me daamit hivelemme kasvovesiä ja puhdistusaineita kasvoihimme, upotetaan sulaan steariiniin ja nostetaan leivinpaperille kuivumaan. Pieni varoitus tähän kohtaan jos haluat näitä tehdä, etkä ole ennen tehnyt steariinisytykkeitä, niin ole varovainen steariinin kanssa. Anna sen sulaa, mutta älä kuumenna steariinia yhtään enempää kuin sulaminen vaatii. Jos steariinia kuumentaa liikaa, se alkaa höyrytä ja silloin on steariinipaloriski ilmassa ja steariinipalo on se, joka aiheuttaa niitä kivijalkaan saakka tuhoutuneita taloja vuosittain. Olkaa siis varovaisia!

Ok, eli steariini on sulatettu, vanulappu kastettu siihen (kannattaa käyttää dippaamiseen jotain puisia tai metallisia ottimia/grillipihtejä) ja lappuset on laitettu leivinpaperille. Odota pieni tovi, kunnes steariini alkaa kovettumaan, mutta lappu on vielä taipuisa. Taita lappuset kahtia, kuten tacot ja anna kovettua rauhassa, tähän menee vain muutamia minuutteja. Tällä kertaa meille oli kertynyt kynttiläjämiä eri väreissä, joten lajittelin niitä etukäteen ja sulattelin steariinia värijärjestyksessä vaaleimmasta tummempaan lisäten aina seuraavan värin edellisen jämiin. Osa kynttiläjämistä oli tuoksukynttilöistä, joten kannattaa hieman sitäkin huomioida, ettei laita liikaa tuoksukynttiläjämiä samaan satsiin, koska muuten päänsärky on melkolailla taattu. Se sula tuoksukynttilästeariini tuoksuu todella voimakkaasti tällaisessa puuhassa, joten vähempi parempi. Tämä erän sytykkeisiin käytin myös tuoksukynttiläjämiä, mutta maltillisesti ja silti sytykkeissä on viehättävä tuoksukynttilän tuoksu kahvia, vaniljaa, appelsiinia ja mustikkaa.



Testattu ja toimii loistavasti! Oikeastaan olisivat ihan hauskoja pieniä jouluterveisiäkin jollekin läheiselle, joka sytyttelee puita kotonaan, saunalla tai eritoten mökillä, jossa puut saattavat olla hieman kosteitakin välillä.


Se kipinäkekseistä, kokeilkaa jos mielitte

Ja taas se jouluaika lähestyy ja sen kummemmin laittelematta täällä on jo hieman jouluista. Talviaikaan tupa punaisine tapetteineen, palavine kynttilöineen ja kuparin hehkuineen on aika jouluinen itsessään. Joulua ei tarvitse tuvassa luoda sen kummemmin, mutta jotain pientä on jo esillä. Jouluaikaan meillä kuuluu hyasintit, se vaan on niin joulutuoksu, vaikka muualla maailmalla hyasintti onkin kevätkukka. Ruokapöydällä on siis 3 hyasinttia kuparimaljoissaan ja niiden kaverina kaksi joulusoittorasiaa, jotka olemme isännän kanssa joskus hankkineet Malagasta ja Tukholman Wanhasta Kaupungista. Soittorasiat nostettiin pöytään ystäväni kanssa jo toissaviikolla, kun tänne kokoontui pikkujouluväkeä. Tuvan päiväpedin taakse laitettiin valosarja ja tien puoleiseen ikkunaan tähtilamppu. Siinäpä ne joulukoristelut taitavatkin sitten toistaiseksi olla. Ruokapöydän yllä roikkuvalle orrelle ehkä laitan jouluksi vielä jotain, mutta voin hyvinkin olla laittamattakin jos ei inspistä tule. Valosarja, 3 hyasinttia ja 2 lumisadepallosoittorasiaa tuntuu nyt riittävältä.

Huomasittehan muuten, että jouluradio on aloittanut jälleen! Aivan loistavaa, että siellä on useampia vaihtoehtoja sen mukaan mitä kukin haluaa kuunnella. Yksi tykkää hartaista lauluista tai perinteisistä kotimaisista joululauluista, toinen rokahtavasta tai raskaammasta joulumusiikista, kolmas klassisesta ja neljäs reteesti kaupallisesta tingelitangelista tai vaikkapa joulujazzista! On kotimaista ja ulkomaista, finska, svenska ja in english, jopa indie-joulumusiikkia ja lapsillekin on oma taajuus saman palvelun kautta. Jokaiselle jotakin oman mieligenren mukaan valittavissa, jos nyt ylipäätään haluaa kuunnella joulumusiikkia. Minä haluan!


Tällaisia kuulumisia ja pyykkipäivän tarinoita täältä Jovelan tuvasta, joka eilen oli hetken myös pyykkitupa. Kymppikiloinen pulsaattori-pesukone on jo kannettu pois tuvasta takaisin paikoilleen puuterihuoneeseen. Ties missä se seuraavan kerran hoitaa toimeaan Jovelan garderoobihuoltajana.

Sytykkeet on pakattu, lisää meinaan tässä illalla vielä tehdä. Tuvassa on mukavaa häärätä. Laukkukin pitäisi pakata, työmatka taas edessä huomenna ja paluu vasta loppuviikon puolella.


Vaan nyt pitää mennä pelastamaan ne pikkupakkasen pussaamat pyykit tuoilta ulkoa. Melkoinen tuuli siellä riepottaa lakanoita ja liinoja.

PS. aamulla sanoi hieman lunta, ehkä kuusi hiutaletta per neliömetri.

PSS. Freya villikissanpentu on kasvanut aivan huikeasti! Pippa on jäämässä kokonsa puolesta toiseksi, aina ei hämärässä erota kumpi on kumpi. Freyasta taitaa tulla iso kissa ja siitä on tullut rakkauspakkaus halikissa. Laitan taas päivityskuvia tulemaan myöhemmin, instassa jokunen kuva jo onkin.

Hyvää sunnuntaita kaikille ja näkymisiin taas!

Jovelan Johanna

perjantai 25. marraskuuta 2016

Silloin, tällöin

Jovelan emännän kellossa on jotain vikaa, kun se ei taida raksuttaa ihan 24 tuntia vuorokaudessa, tai ainakin siltä tuntuu. Sitä samaa kiirettä pitää, jota on ollut jo tovinkin päiviä määrittelemässä. Joulun tienoilla pääsen taas jarrukahvalle toviksi. Blogissa hiljaista siksi, myös blogivierailujen osalta. Mitähän teille mahtaa kuulua siellä?

Täällä aurinko nousee ja aurinko laskee, mitään erikoisempaa kerrottavaa ei ole. Olen instan puolella - kerran se nyt sitten avattiin, yrittänyt laittaa jonkun pienen hetkessä -kuvan päivittäin. Se on ihan hauskaa, vaikka enemmän tykkäänkin tarinoida tavallisista asioista epätavallisesta elämästämme, mutta juuri nyt elämä on aikalailla ihan samanlaista kuin ennenkin, eli töitä. Jos vaikka sunnuntaina jotain kuulumisia laittelisin kuitenkin. Jotain pientä sieltä ja täältä. Vähän kuten tuolla instassakin, irrallisia juttuja vailla punaista lankaa.


Eilen kävin kampaajalla päivittämässä pääni. Siinä toisen hääräillessä oli hyvää aikaa hiljentyä hetkeksi (edes hetkeksi) ja pohtia asioita monia. Pohdin mm. sitä, miten ennen oli paljon töitä, mutta kaikella oli aikansa ja harvoin oli sellaisia aikatauluyllätyksiä kuin nykyään on. Keväällä uurastettiin seuraavaa satoa ja syksyllä sitä korjattiin. Valon vähentyessä ja talven saavuttua siirryttiin enemmän sisätiloihin korjaamaan työvälineitä ja valmistautumaan jouluun. Syysteurastukset ja sadonkorjuut oli pidetty ja jos sato oli hyvä, ruokavarastot pursuivat raaka-aineita. Leipiä oli leivottu, makkaroita ja sylttyjä tehty, oli säilötty ja suolattu. Silloinkin oli kausia, jolloin piti tehdä paljon työtä saavuttaakseen elinkeinon kannalta tärkeitä etappeja vuodenkierrossa ja tulevaan varatuessa. Haaveilen täällä edelleen ajasta, jolloin voin tehdä enemmän omavaraisempaan elämään liittyvää puuhaa ja vähemmän leipätyötä, mutta sen aika vaan ei ole vielä. Kuluneina viikkoina lähialueen noutoruokapisteetkin ovat saaneet oman osansa Jovelalaisten kirstun sisällöstä - ei ole aikaa kokkailla ennen kun on niin nälkä, että näköä haittaa!  Harmi ettei se näy lainkaan lanteilla, ainakaan kaventumisen merkeissä, mutta toisaalta minen sellaisesta pahemmin piittaakaan ja emännän essun alla on sallittua olla muutakin kuin rivi luita! Joka tapauksessa, pohdin myös, että vaikka elämä ei juuri nyt voi sisältää ihan kaikkea sitä mitä haluaisin, niin tässä ajassa saa olla onnellinen kun on töitä mitä tehdä ja sen saa määritellä itse ja siitäkin, että saa asua täällä. Vaikka tekisin töitä kellon ympäri, teen sitä ainakin paikassa, jonne pääsystä haaveilin vuosia. Aurinko nousee ja se laskee ja täällä on rauha 24 tuntia vuorokaudessa. Se on enemmän kuin jotain se.

Ja pianhan se joulu sieltä taas tuleekin, kuukauden päästä tänään se on jo aaton osalta juhlittu. Täällä on kaiveltu muutama koristekin esille, ihan muutama vainen, koska tupa on meillä itsessään niin jouluinen talviaikaan. Se ei pahemmin kaipaa tingeleitä ja tangeleita, mutta hyasinttejä pitää olla, muutama minikataja ja rakkaimmat joulusoittorasiat sekä hieman lisää valoa. Ripustettiin tuvan tien puoleiseen ikkunaan Lidlin tähtilamppu, koska olivat osanneet valita siihen juuri meidän tuvan sävyt hiekkaa, punaista ja luonnonvalkoista. Näilää taitaa joulu tulla Jovelan tupaan koristeiden osalta kunnes kuusi kannetaan sisälle - jos kuusen laitamme tänä vuonna.

Sellaista tänne kuuluu juuri nyt ja sunnuntaina yritän joutaa tekemään jonkinlaisen päivityspostauksenkin ja käväistä blogivierailuilla, mutta jos oikeen väsyttää, saatan ottaa sunnuntain pitkänä nokosena vastaan ;)

Kaikkea hyvää kaikille teille siellä

Jovelan Johanna

maanantai 14. marraskuuta 2016

#rakastasellaisenakuinolen

Tämä blogi kertoo tästä talosta ja elämästä siten, miten tämä talo ja paikka meitä omalta osaltaan määrittelee. Noin muuten me olemme pysyneet kasvottomina ja tavallaan henkilöttöminä tyyppeinä. Emme kaipaa, emmekä halua henkilökohtaista huomiota. Tällä kertaa kuitenkin tulen esille hieman itsekin. Olen mukana kamppiksessa #rakastasellaisenakuinolen

Haastan teidät siihen mukaan. Kamppis ajaa omalta osaltaan sitä väitettä, että kunkin meistä tulisi kelvata sellaisena kuin olemme. Nykyään vähän kaikkea muutetaan, filtteröidään ja pyritään muokkaamaan, kameratkin tulevat pikaparannusfilttereillä, ja hauskaahan niillä on leikkiä, mutta aina välillä on hyvä kyseenalaistaa miksi niin teemme. Miksi ei kelpaa siten miten on ja miksi se paine muutoksiin usein koetaan ulkopuolelta tulevana paineena. Me ihmiset, meidän kotimme, meidän elämämme ei kelpaa ihan sellaisena kuin se on omasta mielestämme. Sen tulisi kelvata ja halun muutoksiin syntyä omasta tahdosta, ei muiden tuomasta paineesta, uskosta siihen, ettei muuten kelpaa. Olemme myös kasvattamassa kokonaista sukupolvea, jolle kaikenlainen muokkaaminen on tavallista arkea. Se on huolestuttavaa omasta mielestäni.

Olette ihanat siellä moneen kertaan kyselleet, onko Jovelalla instatiliä. Ei ole ollut. Tämän myötä sen kuitenkin avaan. Arvostamme kovasti jos haluatte osallistua tähän kamppikseen. Sillä on kasvoja, mutta sillä ei tarvitse olla kasvoja. Jos haluat käydä katsomassa kamppiksen virallisia kasvoja, löydät ne täältä.

Jovelan instan löydätte halutessanne täältä. Yritän olla jatkossa siellä ahkera, työkiireet ovat edelleen päällä, joten blogipuolella valitettavasti on hiljaisempaa. Päivittäin kuitenkin on pieniä hetkiä, jotka mielellään jakaisi teidänkin kanssanne. Insta lienee siihen ihan mukava kanava.

Tänään siis Jovelat 1800-luvulta pyytävät teitä mukaan 2010-luvulle osallistumaan kamppikseen #rakastasellaisenakuinolen - heittäkää blogiinne, instaan, faceen, minne haluattekin. Pääasia, että heitätte oman #rakastasellaisenakuinolen


Ja tässä minä olen. Jovelamaiseen tapaan edelleen kasvottomana, Jovelamaiseen tapaan villasukissani!



Rakkaudella

Jovelan Johanna

torstai 3. marraskuuta 2016

Karkkikaappi & kaappi kuin karkki

Kuparista kaappiin, tai oikeastaan kaappeihin! Tuvassamme on kaksi kaappia, joista toinen on karkkikaappi ja toinen on mun mielestä nyt nätti kuin karkki. Karkkikaappia olen näyttänyt kerran aikaisemminkin, mutta siitä on jo aikaa ja nyt kun joulu ja sen myötä joulun karkkipaljous lähestyy, avaan kotivaraamme kuuluvan vierasilon eli karkkikaappimme oven inspikseksi niille, jotka pohtii jotain erilaista joulukarkkitarjoilumuotoa. Itse kaappi on meille talon mukana tullut, tuossa nurkassa aina ollut isännänkaappi, jonka mittasuhteiden vuoksi sille oli aluksi haastavaa keksiä mitään varsinaista virkaa. Nykyään sitten vieraat osaavat jo melkein heti sisälle päästyään marssia kohti karkkikaappia ja pistää suut makeiksi. Karkkikaappi on pysyväisratkaisu ja osa koti- ja vierasvaraamme. Karkkikaappiamme on halattu, sille on vannottu rakkautta, sen pintaa silitelty ja onpa sitä kerran kosittukin! Tiedä mitä kaapissa on aikoinaan ollut, mutta meidän hallintakaudellamme se saa ainakin yhtä suuren huomion osakseen kuin menneinä vuosikymmeninä - oikeastaan voi jo sanoa vuosisatoina, kun talo lähestyy 150:ttä vuottaan jo. Tämä on siis karkkikaappi.



.. ja karkkikaapissa on karkkia (daa-a). Ovi on auki, kun on vieraita talossa.



Tämä toinen kaappi sitten on se kaappi kuin karkki. Meidän ihana patakaappimme. Sekin on löytö talosta, vissiin parikymmentä vuotta ulkovarastossa hylättynä ollut kaunokainen, jota isäntä yli vuosi sitten hioi ja jynssäsi varmaan viikon, eikä kaikki maalit siltikään lähteneet. Kaapin on nikkaroinut talon miespuolinen asukas talon tyttärelle, kaapista löytyneen päiväyksen mukaan 11.7.1932. Patakaappi on seisonut tuvassa ensin maalitta, jotta kauan ulkoilmassa ollut puu kuivuisi kunnolla. Sitten kaappi on ollut maalitta koska sitä ei joko ole ehtinyt maalaamaan tai koska en ole ollut ihan satavarma millä värillä sen maalaisi. Tässä on nyt esitelty kuparista työtasoa, jonka vihdoin saimme laitettua ja kuparinputsausvinkkiä ollaan laitettu blogiin ja tuli siinä mainittua, että kuparityötason viimeistelyssä käytettyä kuparimaalia jäi yli.. Nyt olin sitten varma patakaapinkin kohtalosta.

Kuvassa näkyy kaappi myös löytökunnossaan, eli täysin ennen kunnostusta.


Kaapista tuli wanhan valkoinen ja laskutasot sekä vetimet maalattiin kuparilla. Tykkään!  Laatikoiden ulkosyrjillä on vahoja maaleja näkyvillä. Kukaan ei koskaan lukuisista maalikerroksista huolimatta maalannut laatikoiden reunoja kuin pienen pätkän verran, joten emme mekään. Jätin ne ne sellaisiksi kuin olivat ja maalasin vain etupaneelit.


Nyt kaappi ei enää näytä niin möhkäleeltä, kun se ei pistä maalaamattomana ja erilaisena tuvassa silmään. Kaappi on muutenkin sangen sievänä maalissaan ja sopii muuhun möbleeraukseen tuvassa. Tämä oli juuri sopivan pieni sunnuntai-iltapäivän tuunaus maalisutien ja maalien kanssa äänikirjana Baskervillen koiraa kuunnellen. Patakaappi, sievä kuin karkki, mutta säilöö paljon kaikkea tarpeellista. Kyllä tykkään!


 Mitäs sitten seuraavaksi.. No ainakin täällä jälleen hieman juhlitaan, kun ystäviä kokoontuu viettämään tanskalaista smørrebrød -iltaa Jovelaan ensi viikolla, mutta saattaapi jotain asiaa olla sitä ennenkin salin puolelta taloa. Salissa ollaan siirrytty talviaikaan pienin muutoksin.

Oikein upeaa loppuviikkoa joka niemen nokkaan ja saarelmaan! Pysykäähän lämpiminä ja siellä tien puolella penkkaa kun pukkaapi pakkasia ja lunta suunnalla jos toisella (vaan ei taaskaan täällä, höh), toivottelee

Jovelan Johanna

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Kuparit kiiltämään kotikonstein!


Kupari on kovasti nyt täällä Jovelassa teemana, kun toteutimme haaveemme kuparisesta työtasosta. Meillä on myös paljon kuparisia keittoastioita, jotka ovat käyttöesineitä, eivät vain koristeita. Tuossa edellisen postauksen kommenttiosiossa Jaana kertoi, että heillä on kuparinen uuninaluslevy kokenut hieman elämää, kun levyn päällä ehti vesi tovin seistä ja koira oli rykäissyt oksut kuparipellille. Siitäpä tuli mieleen, että voisin laittaa jakoon hyvän kuparinputsausvinkin jos ihan jokainen ei ole tätä vielä testannut.

Kupari patinoituu käytössä ja ajan myötä käyttämättäkin. Hapettuminen voi tuoda pintaan viherrystäkin ja ajan saatossa/käytössä kupari tummuu. Vuosisatojen aikana kuparin laaduissa on eroja ja nykyään esimerkiksi kupariastiat saavat usein jonkinlaisen pinnoitteen tai toisen metallin toiselle käyttöpuolelleen, mutta siitä huolimatta kupari itsessään kyllä patinoituu. Se taas johtaa siihen, että tekee mieli puhdistaa kupariaan, mutta millä?

Kuvassa uusi käyttämätön sekä käytössä ollut kuparipannu puhdistuksen jälkeen, vaan kumpi onkaan kumpi? Arvaisitko varmuudella jos käyttönaarmut pohjassa eivät paljastaisi?



No, kuten kuvasta huomaa, kuparin kauniin hehkun voi tosiaan palauttaa ja vanhaan käyttökupariinkiin saada uutta eloa helpolla puhdistusmenetelmällä. On niin monenlaista ohjetta ja vihjettä etikasta sitruunaan ja suolaan sekä tietenkin (täysin turhia) kuparin puhdistamiseen tarkoitettuja puhdistusaineita, mutta niistä kaikista parhaimmaksi olen todennut yksinkertaisesti ihan tavallisen ketsupin! Mikä tahansa halpa tai kalliimpi ketsuppi käy, kunhan siinä on suolaa, etikkaa, tomaattia ja sokeria, siis ihan tavallista ketsuppia. Olen putsannut tällä menetelmällä sellaisia kuparipannuja, ettei pannua kupariksi alussa arvannutkaan. Nyt ei ole kyse sellaisesta elämää ja vuosia nähneestä kuparipannusta, mutta käyttöpatinaa esimerkkipannussa on kuitenkin selvästi näkyvillä, joten teen esimerkin omalla pannullani.

Kuvassa käytetty ja uusi pannu, sekä pullo Felixin ketsuppia, koska sitä on meillä jääkaapissa. Laitoin punaisen langan käytetyn pannun kahvaan, jotta näkyy missä mennään.


Ohje on yksinkertainen: Laita ketsuppia pannun päälle, piste. Keitä vaikka kuppi kahvia tai teetä (myös glögi käy), juo kupponen ja odota tovi. Jos pannu on oikein elämää nähnyt, on parasta nukkua yön yli ja mahdollisesti toistaa koko homma uudelleen, mutta tässä esimerkissä ketsuppi oli pannun päällä melko tarkalleen yhden tunnin.

Tunnin kuluttua huuhtaisin ketsupit tiehensä. Jos jätät lukemisen tähän ja käyt oman pannusi kimppuun olettaen, että ensimmäisen kuvan kaltainen upea ilmestys paljastuu ketsupin alta, voi käydä mielessä, että mitä hemmettiä se Jovelan Johanna oikeen neuvoo. Pannuhan on pahemman näköinen kuin ennen! Tällainen..


Tämä kuitenkin kuuluu asiaan. Juuri tällaisia pannuja näkee kirppiksillä, kun ihmiset luulevat pannun pinttyneen mustaksi, eikä se lähde vesipesulla pois, nokeaa ja pahenee vaan. Kupari on antimikrobinen materiaali ja ketsuppi saa epäpuhtaudet irtoamaan kuparin pinnasta, johon nyt kertyy nokimaista mustaa kuonaa. Seuraavaksi otetaan hieman talouspaperia tai pehmeä kangas (käytän itse kangasta) ja sitten hieman kiillotetaan. Lopuksi vielä pesaisin kuparipannun tavallisella astianpesuaineella, huuhtaisin ja kuivasin. Yhteensä tähän meni aikaa pari minuuttia. Lopputulos on tämä:


Kelpaa taas pannujaan roikotella ja käyttää. Komea on kiilto ja kaikki pannut kuin uusia!


Se kuparinen työtaso

Eilen noukittiin Baukkarista pari purkkia kuparimaalia, joilla sutaisin kuparilevyttä jääneet saarekkeen reunaosat. Helppoa ja nopeaa kuin mikä ja lopputulos on tyydyttävä. Maalia jäi hieman yli ja sepä sitten jo käynnisti seuraavan toteutusta odottaneen projektin, mutta siitä sitten aikanaan. Fiilistellään nyt vielä kerran tätä kuparista työtasoa päivänvalossa, kun projekti on saatettu päätökseen.





Hyvää talviajan ensimmäistä sunnuntaita! Onhan kellot oikealla lyönnillä ennen kun arki taas alkaa?!

Jovelan Johanna

tiistai 25. lokakuuta 2016

Kuparinen työtaso tupaan, osa 1

Tämä projekti on odotellut itseään jo pian vuoden. Toteutukseen meni lopulta ehkä puoli tuntia - hieman tosin on vielä kesken tuo kuparinen työtasomme. Napsin muutaman pikaisen kuvan hämärässä tuvassa ja viimeistellyn työtason kuvat nappaan sitten, kun taso on viimeistelty.

Kaikki epäilyt valinnan suhteen katosivat sillä sekunnilla kun työtaso oli paikoillaan. Se on juuri niin upea, lämmin ja kaunis mitä toivoinkin. Myös isäntä myhäilee tyytyväisenä tälle valinnallemme.



Työtason kuparilevy on millin paksuinen ja se on kooltaan 1x2m. Hintaa levylle tuli n. 230,- Koska saarekkeemme on tuota suurempi ja levyä oli saatavilla vain mainitussa koossa, ruokailupuolen pääty saarekkeesta jäi vaille kuparilevyä. Se ei kuitenkaaan haittaa mitään. Käymme hakemassa purkillisen nestemäistä kuparia (maalin nimi), jolla saarekkeen työtaso viimeistellään. Tässä näkyy kuparilevytön osa työtäsosta.


Kuparilevyn alla on vahvaa vaneeria, niin vahvaa, että leikkaajan mukaan sen päälle voi ajaa vaikka auton. Alla näkyy hieman työvaiheita. Levy haettiin määrämittaan sahattuna ja nostettiin paikoilleen. Levy kiinnittyy saarekkeeseen ruuvaamalla. Kuparilevy kiinnitettiin suositusten mukaan Sikafexillä. Siinä se sitten oli, tämä suuri urakka, viimeistelyjä vaille valmis ja me ollaan tyytyväisiä.


Miksi sitten kupari, maailmalla enemmän käytetty, mutta Suomessa harvinaisempi työtasomateriaali? Noh, ensinnäkin se on kaunis ja vaan paranee patinoituessaan. Kupari hehkuu lämpöä ja metalleista se on ehkä omalla tavallaan kaikista lumoavin. Keittiömateriaalina kupari taas on ominaisuuksiltaan aivan voittamaton, super hygieninen, sillä kupari on antimikrobinen metalli. Kaikki bakteerit ja virukset kuolevat joutuessaan kuparin kanssa kosketuksiin. Tästä syystä kuparia käytetään esimerkiksi sairaaloissa, eritoten kahvoissa. Esimerkiksi Helsingin yliopistollisessa keskussairaalaassa on herätelty uudelleen kuparin käyttöä sairaaloiden kontaminaatioriskikohteiden materiaalina, sillä sen antimikrobinen ominaisuus on tunnettu jo satoja vuosia.

Ja minä rakastan kuparia, olen varmaan 20 vuotta ollut siihen höpsönä. Nyt meillä on kuparinen työtaso saarekkeessa. Se hehkuu, se on oikea tunnelmanluoja ja voin vain kuvitella miten mukavalta se näyttääkään jouluisessa tuvassa. Ihanaa!


Laittelen lisää kuvia joskus tuonnempana kun työtaso on viimeistelty, mutta nyt keskeneräisenkin edessä olen aivan in kupariseen työtasoon. Kannatti malttaa taas odottaa tovi haaveiltua lopputulosta.

Mukavaa alkanutta viikkoa tahoillenne - ensilumi vissiin aika monella siellä on leijaillut tänään maahan. Täällä odotellaan vielä ensihiutaleita.

Jovelan Johanna

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Punaista, böördejä ja kissanpentuja

Tällä hetkellä Jovelassa ei tapahdu mitään suurempaa. Pian pitäisi alkaa puuhailut tuvan työtason kanssa, sekin on odottanut itseään jo hyvän tovin. Syksyn, valon vähenemisen ja ilmojen viilenemisen myötä kaikenlainen pieni puuhailu sisätiloissa ja kodin laittaminen talvikuntoon tuntuu erityisen mukavalta. Joka syksy olen ilahtunut päätöksestämme valita tupaan lämminpohjaisen tapetin punaisella kuvioinnilla. Aikoinaan Rakennusapteekista tilattu, 1800-luvun Lim och handtryck -perinnetapettitehtaan tapetti on ollut hyvä investointi.

Näin syksyn myötä tule korostettua punaista muutenkin. Tapetin lisäksi tuvassa on pieniä punaisia väripilkkuja siellä ja täällä. Hiljalleen tupaan on löytynyt mm. punaraitaiset Linumin tyynynpääliset ja punaraitainen lampunvarjostin. Kuvassa on myös Arctipsin huopalapikkaat, joilla olen saanut tallustella nyt parin viikon ajan. Ne eivät tietenkään kuulu tuvan sisustukseen, mutta ovat nätit kuin karkit ja varmuudella mukavimmat ja lämpimimmät kengät, joilla olen matkaani taittanut. Mahtavat kengät, joiden nimeen vannoo moni muukin bloggaaja. Kotimaista käsityötä ja perinteiden nostoa nykyaikaan -arvostan!


Punaista raitaa tuvasta löytyy myös pellavapoikkiliinoista ja uusimpana tuolien tyynyistä. Aivan ihana yllätyslöytö Ikeasta, kun kävimme isännän kanssa hakemassa lisää astiapyyhkeitä. Istuintyynyjen kangas on Ramia, itselleni ihan uutta materiaalia. Kyseessä on luonnonmateriaali Boehmeria nivea, eli kiinanruoho, joka kuuluu nokkoskasveihin. Materiaali tuntuu ja näyttää pellavalta. Rami on niin vahvaa, että sitä käytetään myös mm. purjeisiin ja paloletkujen päällystämiseen, joten istuintyynyjen kankaana sen käyttö on loistava ajatus. Millään tavalla kovaa tai erikoista kangas ei tuntumana ole, muistuttaa tosiaan pellavaa. Kivat tyynyt, eikä hintakaan paha. Taisi olla 9,95 kpl.


Punaista raitaa on toki vielä hetken myös saarekkeen liinassa, mutta tämä asia muuttunee tulevina viikkoina kun isäntä pääsee laittamaan sitä kuparilevyä saarekkeen työtasoksi. Tästä lisää siis myöhemmin - olen noin muuten kirjoitellut asiasta jo pari kertaa aiemmin, joten nakuttelen sitten lisää kun on sen aika.


Talvituvassa on mukavaa puuhailla kaikenlaista. Laitoin eilen uuden siemenkakun linnuille. meillä on kaikessa hiljaisuudessa aloitettu talvilintujen ruokinta tuossa pari viikkoa sitten. Böördikahvila on tänä talvena tolpan nokassa salin ikkunoiden takana, jotta kissat saavat seurata lintuja niitä kuitenkaan häiritsemättä. Tuolla ruokapaikalla saattaa samaan aikaan olla ruokailemassa pitkälle toistakymmentä lintua. Nälkä siivekkäillä ystävillämme on. Syövät tuollaisen melkein parin litran siemenkakun n. viikossa.


Kuvan kakussa on pähkinää ja kuorittua aurongonkukan siementä sekä kookosvoita. Kakkuhan on erittäin helppo ja nopea toteuttaa. Sulatan kookosvoin (500g per kakku), sekoitan siihen siemenet ja pähkinät, kippaan silikonivuokaan ja nostan kuistille jähmettymään. Reiän tein painamalla syömäpuikon kakun läpi, jotta sydämeen sai kunnon ripustusnarun - tässä lastunauhaa.

Meillä talvilintujen ruoat kuuluvat kotivaraan. Jos kovien pakkasten aikaan sattuisi sellainen tilanne, ettei kaupasta jostain syystä, vaikkapa pitkittyneen sähkökatkon vuoksi, saisi siemeniä, ruokapaikkaan tottuneet linnut voisivat kuolla kylmyyteen, koska ne eivät saisi riittävästi ravintoa ylläpitääkseen riittävää lämpöä. Linnut eivät aina kuole nälkään jos ruokinta keskeytyy, vaan kylmyyteen. Niin tai näin, kamala ajatus. Ihan kuten meillä on aina ruokakomerossa n. kuukauden varasto koirien ja kissojen ruokaa sekä kissojen maitoa, pitää olla varuiksi myös aloitetun ulkoruokinnan murkinaa linnuille. Lintujen pähkinää ja siemeniä on kätevää säilöä tuollaisiin 5 litran vesikanistereihin, jollaisia meillä on esimerkiksi ruokakomeron ylähyllyllä. Vastaaviin laitamme myös riisit ja makaroonit ym. Pullon korkkiin voi kätevästi laittaa päiväyksen, jotta tietää milloin mikin on käytettävä ja missä järjestyksessä. Ohessa muutama räpsäisy kotivaralastamme tällä hetkellä. kotivarala on turpeimmillaan, kuivuri on taas hurissut menemään.


Olen todella iloinnut siitä kunnon kuivurin hankinnasta. Kuivurista ei tullut alkuinnostuksen jälkeinen pölynkerääjä, vaan laite, jolla voi hyödyntää tarjouksia ympäri vuoden ja jota voi käyttää niin moneen juttuun. Tässä piakkoin aiomme testata myös lihan kuivaamista ihan koirien herkkupaloiksi. Koiranomistajat kyllä tietää mitä esimerkiksi ne koirille tarkoitetut herkkupalat, eli kuivatut kananpalat maksavat. On vissiin kilohinta naudan sisäfileen luokkaa. Toinen kiva huomio on se, että ilmojen viilentyessä tuvassa ei edelleenkään ole kuin yöpatteri (1 kpl) päällä, koska puulämmitys riittää ja eritoten kuivauspäivinä se kuivuri itsessään tuottaa lämpöä. Runsas kuivurin käyttö ei myöskään ole näkynyt sähkölaskussa. Tämä hämmästytti. Sähkölaskumme kuivurin likimain päivittäisen käytön aikaan osuvalta kaudelta oli yllättäen 20% pienempi kuin vastaava viime vuonna. Lisää kuivatusta siis! Kissoille pitäisi testata lohiherkkujen kuivatusta ja itselle tehdä hedelmärullia, jollaisten kuvia olen kuolannut monen monta kertaa. Kuivuri on ollut hyvä hankinta, jonka tuotoksista meidän lisäksemme saa nauttia monet läheiset, koiramme ja kissat.

Niin, nyt heitä on kaksi, noita kissatyypejä. Mitään suunnitelmia toisen kissan hankinnasta ei ollut, mutta kohtalo soitti ja me vastattiin. Eilen illalla tuli täyteen 2 viikkoa siitä, kun kissanpentu Freya loukutettiin turvaan kylmästä. Villinä syntyneeksi arvioitu pikkuotus kavahtelee edelleen hieman ihmisiä, mutta ei enää lainkaan kuten 2 viikkoa sitten. Nyt tullaan jo viereen torkkumaan, annetaan koskeakin, saa hieman paijata ja kiinnostus ihmisiin kasvaa kasvamistaan. Freya on kaunis, kiltti ja fiksu. Pikkuinen on osannut heti mennä hiekkalaatikolle ja vaikka pentumaiseen tapaan välillä vauhtia riittää iloisesti leikkien, ei mitään tuhoja ole ollut tarpeen aiheuttaa. Näissä kuvissa Freya loikoilee jalkopäässä divaania ja itse olin pötköllään siinä samalla divaanilla. Freya on alkanut kehrätä viime päivinä. Kun se torkkuu Pipan kanssa tai ihminen silittelee rauhallisesti, Freya kehrää. Kaunis, ihana kissa ja me ollaan niin onnellisia, että saimme tämän kissan osaksi perhettä.


Kuten aiemmin kerroin, Pippa ja Freya olivat heti bestiksiä. Yhdessä nukutaan, yhdessä leikitään ja yhdessä syödään. Ei nuo kaksi kuin paita ja peppu liiku jatkuvasti toisissaan kiinni, mutta kissat ovat luontevasti sekä omillaan että yhdessä. Pippa suojelee, leikkii ja hoivaa pikkuista ja pikkuinen pesee ja hakee emoturvaa Pipasta. Pippa on saanut Freyan kotiutumaan ja rentoutumaan. Ilman Pippaa kotiutuminen tuskin olisi ollut sitä mitä se on. Freya luottaa Pippaan ja koska Pippa luottaa meihin, me emme ole Freyan maailmassa ihan niin pelottavia otuksia jollaisia olisimme ilman Pippaa. Meillä on nyt kaksi mahtavaa kissaa talossa. Olen niin kiitollinen siitä <3


Tuolla ne köllivät, kaksi kaunista kissaa ja täällä tuoksuu sauna. Vanhan talon ominaispiirteisiin kuuluu se, että kun pihalla sauna lämpiää, saunan tuoksun aistii salissa. Sunnuntain päiväsaunaan siis ja sitten kokkaamaan tupaan jännärikuunnelmaa kuunnellen. Jos muuten et ole vielä kuunnellut, niin Ylellä on menossa klassinen, mainio jännityskuunnelma, jossa Paul Temple ratkoo taas mysteeriä. Kuunnelma on vasta jaksossa 6/16 ja aiemmat jaksot edelleen kuunneltavissa täällä.

Suloista sunnuntaita tahoillenne!

Jovelan Johanna