jovela

jovela

maanantai 4. helmikuuta 2013

Puretaan tai pelastetaan

Sisä- ja ulkotöiden sekä pihatöiden lisäksi tehtävien listalta löytyy muutama purkukuntoinen piharakennus, joilla ei tee sellaisenaan mitään. Jotain iloa niistä kuitenkin on, sillä jokaisesta saa ainakin jonkin verran hyvää puumateriaalia hyötykäyttöön talossa ja puutarhassa. 

Kuvassa lempeän valon hellimä lato, jonka sisällä on aiemmin purettujen puuta ja pieni aarre sekä halkoja. Rakennus on tönäisyä vaille nurin menossa. Pelastaa tuota ei enää voi, mutta sen elämä jatkuu rakennusmateriaaleina toisaalla. Jos tuota paksua seinälautaa on riittävästi, siitä voisi tehdä vaikkapa terassin!


Saisikohan tuon latoon hylätyn ylläriaarteen vielä pelastettua vaikka koirille loikoilupaikaksi? Saapi nähdä! 

Alemmassa kuvassa vasemmalla näkyy entinen kanala ja jonkinlainen liiteri/suoja. Molemmat valitettavasti kunnostuksen saavuttamattomissa. Mitään ei ole enää tehtävissä, mutta komeat kivijalat, hirttä ja lankkua niistä kuitenkin jää käyttöön. Kaikki käyttökelpoinen kierrätetään uusintakierrokselle. Kuvassa oikealla puolella taas näkyy pieni hirsirakennus, joka lienee toiminut joskus jonkinlaisena varastona sekin, ehkä ruoalle? Ovi on matala ja siinä on hauska kissan mentävä aukko. Hiiribuffet on ilmeisesti ollut avoinna kaikille paikalle saapuville kissoille.

Tuosta pikkuruisesta hirsirakennuksesta saattaisi vielä olla kunnostuksella johonkin. Mikäli on, siitä voisi tulla vaikkapa pihasauna! Syreenipuskien kupeella tuokin.


Lauantaina menemme tutkimaan taloa seuraavan kerran. Nyt jo toivon, että viikko kuluisi nopeasti!

Mukavaa viikkoa kaikille toivottelee

Jovelan Johanna

10 kommenttia:

  1. Kannatetaan pihasauna-ajatusta. Mikäli se vaan on teknisesti ja rakennuksen säilymisen kannalta mahdollista. Harkiten hyvä tulee ja monet silmäily- ja suunnittelukierrokset varmasti tarvitaan, kun on noin monta rakennusta!

    VastaaPoista
  2. Teknisesti se kyllä on mahdollista jos rakennus vaan on korjattavassa kunnossa. Sen näkee vasta keväällä kun lumet ovat sulaneet. Näiden kanssa tulee menemään aikaa, vuosia, mutta onneksi sitä aikaa on ja ei ole mitään paloa saada kaikkinythetivalmiiksi.

    VastaaPoista
  3. Oi mitä aarteita! Ihanaa, kun ennen aikaan on pihassa täytynyt olla monta rakennusta. Kuinka sitä nykytalot pärjäävätkin yhdellä talolla ja pikku tontilla. :) käyppäs muuten kurkkaamassa, kun yritin rustailla elämänmuutoksestamme. :)

    VastaaPoista
  4. Jonnaa, arvaas vaan kuka siellä oli jo heti kurkkimassa ;D

    VastaaPoista
  5. Vanhat talot on kyllä siitä huippuja että niiden ulkorakennuksista voi tehä just noin ihania aarrelöytöjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Ja sen ullakon kunnolla tutkimista vasta odotellaan! Jostain syystä isäntää kiinnosti enemmänkin ne rakenteet siellä.

      Poista
  6. Tänne oli ilo löytää, aherruksen ja unelmien pariin :)
    Itse olemme asettuneet asumaan vajaa satavuotiasta talovanhusta, jossa ei nyt ihan hurjasti pelastettavaa ole, vaikka ollaankin eletty nurkkia pikku hiljaa ihan uusiksi.
    Jään seuraamaan kulkuasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Siili, kivaa kun tulit, tervetuloa :)Tulenkin heti vastavierailulle!

      Poista
  7. tää taloprojekti on tosi mielenkiintoinen ja miten ihana toi talo on :) ja toi sänky on sympaattinen halkojen seassa- varmaan pääsee vielä kunniapaikalle takaisin itse taloon :)
    taidan jäädä lukijaksi, mukava blogi!
    zemppiä taloprojektiin!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!