jovela

jovela

torstai 7. maaliskuuta 2013

Kahden kolikon ilo!

Joskus osuu kohdalle jotain kauan etsittyä ja kun sen saa vielä halvalla, on ilo ylimmillään. Tässä tapauksessa puhun juustomuotista. Puisia muotteja kyllä on tarjolla, mutta keraamisia valutusmuotteja on aivan käsittämättömän vaikeaa löytää.

Eilen sellainen tuli vastaan kierrätyskeskuksessa. Hinta 0,60 eur! Muotti on ranskalainen ja siihen mahtuu passelisti litra juustomassaa kerralla. Oi ilo!


Ja tietysti piti heti päästä testailemaan uutta muottia. Tänä aamuna meillä sitten syötiin aamupalaksi valkosipuli-ruohosipuli tuorejuustoa. Se sai tekeytyä yön yli ja oli valmista aamulla. Jatkossa teen juustoa varmaan muutaman kerran kuussa. Se on helppoa, todella hyvää ja edullista. Makuvariaatioita on rajattomasti. Ennen tein tuorejuustoa siivilässä, joten ilman muottiakin onnistuu.


Kierrätyskeskuksesta lähti mukaamme myös muutama kirja, joista yksi näkyykin kuvassa. Euroopan mestarikokkien pöydässä tuntuu olevan kelpo opus täynnä herkullisia reseptejä.

Pienistä iloista täpinöissään

Jovelan Johanna

14 kommenttia:

  1. Vau! Kierrätyskeskukset on kyllä huippupaikkoja, vaikka suurin osa tavarasta on huonompaa kuin kirppiksellä, sieltä voi tehdä paljon parempia löytöjä joskus :)

    VastaaPoista
  2. Espoon kiertsissä on ollut ihan siistiä tavaraa paljon, mutta yhtälailla tietysti sellaista tavaraa, joka ei kiinnosta lainkaan. Osa on hinnoiteltu hyvin ja jotkut ihan metsään. Kirjoja Esoon kiertsissä on aivan pilvin pimein. Alakerta on kuin kyläkirjasto! Kiertseissä taitaa olla nykyään vaikeaa tehdä mitään huippulöytöjä. Osaavat kyllä hinnoitella tavarat, mutta joka kerta kyllä joku omasta mielestä hyvä löytö tulee mukaan. Tuo juustomuotti on kyllä sellainen. 60 snt ei ole tuosta mitään.

    Eilen siellä oli myös 200 euron retro-barbie. Että kaikkea keräilykappaleista wanhoihin pianoihin oli tyrkyllä ;)

    VastaaPoista
  3. Vautsi, tuota juustoa täytyisikin joskus kokeilla valmistaa... Ootko netistä jostain napannut ohjeen?

    VastaaPoista
  4. Teen ihan perusohjeella, joka on ikivanha, eli:

    5 prk kermaviiliä
    suolaa
    mausteita mitä nyt milloinkin tekee mieli.

    Suolaa ja mausteita ei kannata laittaa ihan älyttömästi, koska maku tiivistyy veden valuessa pois. Usein käytän komboa ruohosipuli-valkosipuli, kalan kanssa syötävään lisään sitruunaa, joskus oliivi- ja aurinkokuivattujen tomskujen hakkelusta, grillimaustetta.. riippuu ihan mihin juustoa teen. Käytän sitä normikäytön lisäksi esmes uuniperunoiden tai voileipäkakkujen täytteeksi, grilliruoan lisukkeena, kalaruokien lisäherkkuna jne..

    Ennen kun meillä oli tuo muotti, tein juuston näin:

    Sekoita aineet (jos kermaviilissä on nestettä pinnalla, kaada se pois). Jos käytössä on juustoharsoa (ihan tavallista tiuhaa harsokangasta), kastele se ja laita lävikköön. Jos ei ole, esim. kahvinkeittimen suodatinpaperi toimii ok. Kastele suodatinpaperi, vuoraa lävikkö sillä ja töki suodatiinpaperiin neulalla reikiä.

    Sitten vaan juustomassa lävikköön, kelmu päälle ja kulho lävikön alle. Jos mahdollista, laita pakastuspussiin riisiä ja laita se painoksi massan päälle. Pidä jääkaapissa yön yli. Nesteet valuvat pois ja lopputulos on tuorejuustoa. Itse teen muutaman tunnin kuluttua lävikköön kippaamisesta koemaiston ja lisään tarvittaessa suolaa ja masteita.

    VastaaPoista
  5. Ohejtta minäkin aloin kyselemään, ja juurikin tuo ruohosipuli on se vaihtoehto mikä kaupasta lähtee aina mukaan. Täytyy napata ohje talteen.

    Öööö.. mikäli ei omista tuollaista oikeaoppista muottia, onko siihen mitään muuta patenttia mitä voisi käyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tavallinen lävikkö, siis siivilä, jollaisessa huudellaan esmes makaroonit ja riisit kittämisen jälkeen :)Sen kun vuoraa yhdellä kerroksella kasteltua kahvipussipaperia (johon tökitään neulalla reikiä), massasta pääsee ylimääräiset nesteet valumaan pois ja jäljelle jää tuorejuustoa.

      Ruohosipulituorejuustoon olen käyttänyt yhden kaupan maustepussillisen kuivaruohosipulia tai yhden nipun tuoretta ruohosipulia silppuna.

      Poista
  6. Ihana ja HALPA löytö jolla on silloin tällöin aina käyttöä ja koristeenakin kaunis...

    VastaaPoista
  7. Olen etsinut puisia muotteja, mutta ne ovat olleet aivan törkeä kalliita.
    Tuota juustoa kokeilen. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noille tuorejuustoille puiset ei musta ole ylipäätään niin hyvä. Ne tuppaa imemään liikaa sitä nestettä. Tuon juuston voi myyten myös tehdä turkkilaisesta juggarista.

      Poista
  8. Oi mikä tuuri ja niin ihana juusto, kaunis ja takuulla herkullinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on maistunut tänään pitkästä aikaa tuorejuusto. viikonloppuna taidetaan tehdä jo seuraava satsi..

      Poista
  9. Varsinaiset löydöt! Oli varmaan halpa muotti siksi, ettei kukaan tiennyt, mikä se on :) Tunnustan, etten itse olisi tiennyt, koska en tiennyt sitäkään, että tuorejuustoa olisi ylipäänsä helppo tehdä. Hah. Hyvä, että se löysi oikean uuden omistajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että olet oikeassa. Outo sydänkulho, jonka pohja on täynnä reikiä. Ei sillä voi kätevästi huuhtoa makarooneja ;D Olen onnekas kun joku toinen juustopuuhari ei nähnyt sitä ensin.

      Poista

Kiitos kun kommentoit!