jovela

jovela

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Pieniä hankintoja

Pieni vilautus talohankinnoista. Nämä on hankittu ja pari viikkoa sitten samalla kun haimme Jyskin alesta meille patjat, peitot ja tyynyt talolla yöpymisiä varten. Siinä samalla sitten teimme muutaman muun pienen hankinnan, jolla saisimme tupaan tilapäisilmettä rempan ajaksi. Nämä muuttavat myöhemmin ruusukammariin, mutta vapuksi petaan meille sängyt ja laitan pari mattoa oleskelunurkkaukseen. Jotain pientä silmäniloa pitää saada. 

Ostokset olivat siis Ikean raitamatot, joita kutsun karpalo-toffee-suklaa-vaahtokarkkimatoiksi, Hemtexin superalesta löytyneet lampunvarjostinliinat (3,95), Ikean 9,95 raitapussilakanat ja iso peruspäiväpeitto (9,95), jonka tarkoitus on suojata vuodevaatteita koirien tassuissa vääjäämättä kulkevalta kuralta.



Nämä Hemtexin varjostinliinat ovat mielestäni hauskoja. Ne kiristetään varjostinkehykseen naruilla.



Hyvin sopivat nuo raitamatot ruusukammariin tulevaan tapettiin. Nuo kaikki tosiaan päätyvät ruusukammariin, mutta aina tuonne syksylle saakka saavat ilahduttaa meitä tuvassa, jossa vietämme aikaa ja yövymme aina kun olemme talolla.



Vapuksi ensi kertaa talolle yöpymään. Outoa ja jännää! Hauskaa vappua kaikille! Toivottavasti aurinko paistaa ja mielet ovat korkealla. Me vietämme vappua maalaamalla ja repimällä lasivillaa kammarin ikkunahehysten ja seinän välisistä raoista.

Hauskaa viikkoa muutenkin ihanaiset simasuut! 

Jovelan Johanna

32 kommenttia:

  1. ihanan romanttisia hankintoja ja ihan meikäläisen lemppariväreissä..ihanaa. cant wait :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika karkkeja ovat ;) Sellaisia kaivataan tässä projektissa aina välillä. Söpöstelyä kaikkien remppatavaroiden keskelle.

      Hauskaa vappua mehtäemännälle :)

      Poista
  2. Ihana värimaailma ruusukammariin tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloinen, mutta ei siitä liian vaaleanpunainen tule kuitenkaan. Tällä hetkellä nuo värit tuntuvat mukavilta kun kevät on odotuttanut itseään.

      Iloista vappua CD!

      Poista
  3. Voi mitä ihania hankintoja!
    Tuollaisen lampunvarjostimen ja raitamaton ottaisin mielelläni meillekin...:)
    Ihanaa...yövytte uudessa kodissanne ekaa kertaa....muista laskea huoneen ikkunat ennen, kuin nukahdat. Jos näet yöllä unta se toteutuu...näin sanoo, joku vanha Karjalainen uskomus...:D
    Mukavaa Wappua sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo! Pitää muistaa! Ties vaikka näkisin joukon ilmaisia remppaajia tallustelevan talolle. Unelmauni! ;D

      Hauskaa vappua, Irmastiina :)

      Poista
  4. Ihania värejä! Ja tuon ruusukammarin tapetti on niin herkullinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kovin kaunis tapetti, pehmeä, romanttinen, mutta levollinen harmahtavan pohjavärinsä vuoksi.

      Iloista vappua, Varpunen :)

      Poista
  5. voi ruusukammarista tulee taatusti ihanan romanttinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siitä hieman tulee, mutta ei ihan niin sokerinen, mitä nuo muutamat irraliset tavarat antavat ymmärtää. Noin ryppäänä ne oikein korostavat sitä sokerisuuttaan.

      Hauskaa vappua Periferiaan, Riikka :)

      Poista
  6. ihan supersuloinen tapetti :)
    muistan kun oltiin ekaa kertaa yöpymässä täällä meidän töllissä suuren muksulauman kanssa :)
    ja senkin muistan, kun siivosin tupaa ensimmäisiä kertoja ja olin koko isossa talossa yksin, niin tuvan huuvan alta alkoi kuulua "puhetta" säikähdin ihan simona!! ja aloin heti hyvittelemään vanhoja asukkaita kertomalla ketä ollaan ja pidetään talosta hyvää huolta ymym..juttu senkun jatkui ja jatkui..lähdin ulos viilentymään ja satuin katsomaan katolle..naakkapariskunta siellä höpötti omiaan piipun-nokassa..vitsit että nauratti, mutta sillon tuvassa ei naurattanut :D varsinkin kun tiedän, että talossa on aikanaa sattunut ja tapahtunut kun on ollut pystyssä jo 1864 lähtien :)
    ihanaista vappua teille sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollakin on sattunut ja tapahtunut, mutta kummajaiset saavat nyt pysyä toisaalla ;D Näin viime yönä monia unia, joista yksi oli sellainen, että talossa kummittelee. Sanoinkin miehelle, että jos sellaisia ilmestyy nukun autossa ja jytään jalkaa lattiaan siihen malliin heti aamulla, että tietävät uuden emännän olevan tosissaan.

      Iloista vappua sinne teidän wanhaan taloon :)

      Poista
  7. Suloisia hankintoja kaikki ja tuo varjostinliina erityisesti.
    Passaavat varmasti just hyvin ruusukamariin : )
    Kuplivan iloista vappua teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa peltotien päähän, kiitos :) Kyllä on jännä fiilis kun tänään pääsee ensimmäistä kertaa petaamaan meille sängyt tuonne. Se tuntuu ihan uskomattomalta. Tilan hallinnan luovutuksesta on vasta kuukausi!

      Poista
  8. Voi miten ihana talo ja tilukset teillä on!! :) todella mielenkiintoista seurata teidän projektia.
    Iloista ensimmäistä wappua Jovelaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloista vappua myös sulle, Kaline ja tervetuloa mukaan seuraamaan tätä mutkaista matkaamme kohti taloa :)

      Poista
  9. Kauniita sävyjä hankinnoissasi<3
    Teillä onkin hurjat vappuhulinat tiedossa - pitäkää hauskaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinattiin pistää ranttaliksi ja korkata pullo simaakin ;D Hauskaa vappua SisustEllen :)

      Poista
  10. Meillä samanmoinen matto mökillä, joten ei voi muuta sanoa, kuin "hyvä maku sinulla".
    Hauskaa wappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös, Rva Kivitikka ;D Hauskaa vappua sinnekin :)

      Poista
  11. Mulla olis blogissa sulle jotain, käypä kurkkimassa kunhan ehdit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulen, tulen, miten jännittävää! Juuri nyt pakkaan tavaroita ja pari työhommaa pitää hoitaa vielä ennen klo 14, jolloin mies tulee töistä ja jarruttaa autoa lastausta varten tuohon ikkunan alle. Yritän päästä talolta illalla bloggailemaan ja tulen tietysti myös Lillaniin silloin. Jos vaan yhteydet pelaa, niin täältä tullaan!

      Kaiken varalta toivotan kuitenkin tässä iloista vappua, Pepi :)

      Poista
  12. Ihanaa vaahtokarkkien ja ruusujen täyttämää vappuyötä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna :) Ja teille värikästä, iloista ja hauskaa vappua kera Kertun nöpökuonon!

      Poista
  13. Hauskaa vappua teillekin remontin merkeissä! Aivan upeaa seurata tätä muutosta täällä! Meiltäkin löytyy tuo Ikean matto, on ihan namu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltaa, iltaa Tillikan tupaan ja kiitos :) Täällä ollaan kotiuduttu taloreissulta mielet iloisina :)

      Poista
  14. Kauniita sävyjä!
    On varmasti mukavaa ja hykerryttävää yöpyä ensimmäistä kertaa. Hauskaa vappua sinne;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli! Siis NIIN ihanaa! Hyvin nukutti talolla :)

      Poista
  15. Hei!

    olen uusi lukijasi :) ihana paikka ja talo!!
    ja tuo ruusukammari...vauu !

    -seikku-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Seikku ja lämpimästi tervetuloa tänne :)

      Poista
  16. Herkullisen värisiä juttuja oot löytänyt! :) P.S. Mun blogissa on sulle tunnustus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo! Kiitos kaunis! Pörähdän paikalle huomenna heti kun pääsen pitämään sopivan tauon. Me ollaan palailtu talolta vasta ja uni painaa jo silmiä.

      Poista

Kiitos kun kommentoit!