jovela

jovela

lauantai 11. toukokuuta 2013

Terveisiä Jovelasta

Heipä hei kaikki armaat blogiystävät!

Kulunut viikko on mennyt ihan vaan töissä. Olen ollut osallisena isossa produktiossa, jota kestää vielä tuonne kesäkuun loppupuolelle saakka ja se muiden normitöiden rinnalla vie nyt kaiken ajan. Siksi blogissakin on tavanomaista hiljaisempaa. Tällainen ei missään mielessä sovi siihen ajattelumalliin, jota kohti olemme suuntaamassa, mutta toisaalta en jättäisi tätä kokematta mistään hinnasta. Pahoittelen, etten oikeen nyt ehdi vierailemaan blogeissanne kuin ihan satunnaisesti. Päivät venyvät helposti 16 tunnin mittaisiksi. 

Olemme parhaillaan täällä talolla. Tulimme helatorstaina ja palaamme nykykotiin tänään iltapäivällä, koska huomenna lähden jo Tallinnan suuntaan ja kotonakin pitäisi jotain tehdä. Kyllähän te tiedätte.. villakoiria, pyykkiä ja omituisia kasoja siellä ja täällä..



Talolla luonto heräilee kesään. Vaikka käyntien välillä on ollut pyhistä johtuen vain muutamia päiviä, muutokset ovat selkeitä. Joka nurkalta nousee vihreää, kukkaa ja salaperäisiä kasveja. Eilen ihastelin suurta kieloaluetta talon päädyssä. Pensaissa on jo lehtiä, puutkin puskevat hiirenkorvia auringon avattavaksi. 

Talolla tapahtunutta

Torstaina olin niin väsynyt, että en oikeen jaksanut tehdä paljoakaan täällä. Maanantaiaamun ja keskiviikon myöhäisillan välissä olin ehtinyt nukkumaan yhteensä 8 tuntia, joten torstaina piti sitten levätä. Talolla on kuitenkin tapahtunut:

- Räystäslaudat on maalattu, jotta sadevesikourujen kiinnittäjä pääsee laittamaan meille vesikourut ja syöksyputket katolle.

- Ruusukammarin ikkunoiden ja seinien väliset aukot on tiivistetty ekovillalla, vanhat lasivillat on poistettu. Hirttä on korjattu tarpeellisista kohdista.

- Ruusukammaria on levytetty huokolevyllä. Se voi valmistua tänään tai olla valmistumatta. Saa nähdä kuinka pitkälle ehditään.

- Tuvan leivinuuninurkan paneelointi on maalattu. Tuo kohta uunimuuriseinästä on ollut ison senkin takana, joten se oli vielä maalaamatta. Sudin sen sieväksi eilen illalla. Jossain vaiheessa pitää rapsutella itse muurin vanhat maalit pois. Ne kupruilevat. Ilmeisesti väärä maali vedetty pintaan aiemmin.

- Olen siivonnut taloa sieltä ja täältä ja käynyt ullakolla (hui). Uhkasin jo, että seuraavan kerran menenkin sitten ullakolle kun sinne on kierreportaat salista, se on tyhjennetty, siistitty ja remontoitu ;D Aika karsea paikka.

Laittelen kuvia uusimmista muutoksista huomenna jos vaan ehdin aamusella kuvia käsittelemään :)

Mukavaa viikonloppua ja iloisia päiviä tulevalle viikolle toivotellen

Jovelan Johanna

17 kommenttia:

  1. Olettepa olleet ahkeria...taas...:)
    Ihana valkovuokko "meeri".

    VastaaPoista
  2. Sinulle tsemppiä kiireiden keskelle, aikansa kutakin, eikö niin;)
    Minua harmittaa, kun en ole päässyt mökille kuin kerran ja siitäkin on jo pieni tovi kulunut. Mutta - nyt tytön harrastukset vaativat äidin läsnäoloa ja vanhempien kuskaamista. Sitten taas on mökin vuoro, kun rauhoittuu muut asiat...:) Täällä kotonakin on niin paljon tekemistä, että no problems...;D
    Kyllähän te siellä olette hienosti saaneet hommia eteenpäin:) Elämässä, kun ei voi liikaa kiirehtiä asioita, moni asia vaikuttaa moneen...;)
    Kiireistäsi huolimatta, mukavaa kevättä, nyt tämä plikka lähtee ulos...;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaistahan se on, Marikki. Kaikkialle ei ehdi ja jostain pitää valita. Mekin kävimme keskiviikkoiltana möksällämme sanomassa sille tavallaan jäähyväiset. Molempia ei ehdi laittaa; taloa ja möksää kun työt ja kotikin pitää hoitaa. Möksän tyhjennys on siis alkanut.

      Mukavaa kevättä myös sinulle :)

      Poista
  3. ...siis valkovuokko"MERI"...en kyllä kestä, kun noita virheitä aina putkahtaa tekstiini...olisikohan tällä hätäilyllä asian kanssa jotakin tekemistä...:)

    VastaaPoista
  4. Tässä kun on takana taas päivä maailman parhaassa seurassa - eli kolmen pikkuprinsessan 1,5 - 6v - odottaa jo innolla huomista Lilla-päivää, nuo muutokset luonnossa on tosiaan nyt niin nopeita, että päivän mittaan tulleet on jopa silmin havaittavissa!
    Ja ihan yhtä innolla odotan sinun kuviasi, sen kun on jo saanut huomata, että ei teilläkään laiskana olla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, kiitos, Pepi :) Harmittaa ihan oikeasti kun en nyt ehdi edes käymään muiden blogeissa juurikaan. Juuri nyt kun kaikkialla tapahtuu paljon. Onneksi ne postaukset eivät katoa mihinkään. Saan nautiskella niistä heti kun pääsen lukemaan.

      Huomenna tänne tulee lisää kuvia. Tai oikeammin tänään. Kello ehti jo sunnuntain puolelle kun sain kuvat koneelle. Ajastin postauksen aamuksi :)

      Poista
  5. Hei Jovelan Johanna,

    on upeaa seurata teidän touhuja ja talon valmistumista, teidän kätten jälkeä. Kovasti teillä on kiirettä pitänyt ja pitää edelleen. Olettehan armollisia itsellenne ja muistatte levätä kaiken kiiren keskellä! Oikein ihania aurinkoisia alkukesän päiviä toivotellen,

    Anna

    p.s. Joka päivä käyn katsomassa onko uusia kuulumisia, vaikka vähem

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anna :) Miten hauskaa! Seuraavan 7 viikon ajan olen kiinni produktiossa, joka vie likimain jokaisen arkitunnin, joten sinä aikana ehdin päivittää blogia pääasiassa vain viikonloppukäyntien raportteina :)

      Suurimmat kiireet liittyät siis työhön. Talolla remppaaminen on meille sitä mukava vapaa-aikaa ;D Aika kreisiä, mutta niin se on!

      Poista
  6. ääk, kohelsin, jäi lause kesken :D "vaikka vähemmän tulee kommentoitua"

    Anna

    VastaaPoista
  7. Miten te jaksatte olla noin ahkeria... :) Mä olen vähän kateellinen tuosta energian määrästä. :) Jään innolla odottelemaan kuvia uusimmasta muutoksista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaanko?! xD Mun mielestä me edetään ihan letkeästi ja vain muutaman simppelin jutun verran viikossa, kun enempää ei viikonlopussa ehdi ;D Ja kyllä me lötköillään myös. Mies tykkää nukkua pidempään ja itse otin talolla esmes tänään nokoset keskellä päivää. Ehkä se vaan kuulostaa siltä, että me touhutaan koko ajan.

      Tai sitten me touhutaan koko ajan, eikä huomata sitä itse ;D

      Poista
  8. Kauniita kuviasi minäkin jään odottamaan!
    Ahkeria olette olleet! Muista jossain välissä levätä.

    VastaaPoista
  9. Paljonhan siellä taas on touhuttu. Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!