jovela

jovela

maanantai 27. toukokuuta 2013

Tuvan kesäkeittiö

Tämä postaus tulee ajastettuna jatkona eiliselle postaukselle :)

Rymsteerasimme siis lauantaina tupaan kesäkeittiötä talosta löytyvillä jäämähuonekaluilla. Ajattelin, että on hyvä testailla käytännössä suunnitelmiamme, jotta saa tuntumaa siitä mikä toimii ja mikä ei.

Tupaanhan on tarkoitus tulla pitkä kyläkauppatiskimäinen taso, jonka alle tulee laatikkojääkaapit ja päälle keittotaso. Muut keittiöelementit sijoitellaan tiskitason taakse ja entisen puuhellan paikalle. Siihen ehkä tulee astianpesukone, lavuaari ja pyykinpesukone.

Tässä siis Jovelan testiköökkiä, joka on tosiaan kasattu jos mistä mööpeleistä, joita meille tuli talokauppojen myötä.

Ensin se "tiskisaareke"



Edestä. Paljon käteviä säilytysjuttuja ;) Tasoina on 2 erikorkuista ja -levyistä pöytää/senkkiä, mutta saa noinkin tuntumaa käytettävyyteen. Oikeasti taso tietenkin on yhtenäinen ja se sijaitsee lisäksi hieman sen ikkunapenkin päädyn päällä, jotta keittiön välitilaan jää riittävästi tilaa häärätä.



.. ja takapuolelta. Nurkassa on möksältä tuotu arkkujääkaappi. Riittävä meille remontin aikana ja kätevä, koska sen voi viedä uloskin tarvittaessa.



Pari löytöä paikallisen sisustuskaupan poistomyynnistä; Iso vati 15,- ja kiva kupu (joka ei oikeasti kuulu tuohon vatiin) 5,-. Vadin sisälle saa jemmattua niin meidän kun koirienkin herkkuja. Kukko on silikonihanska.



Tuvan testiköökissä on mikro, induktioliesilevy, vedenkeitin ja erillinen vesi- ja pesupöytä. Kyllä pärjää rempatessa!



Juomalaatikon kupeessa on hauska pullonavaajataulu, joka on kiinnitetty senkin takalevyyn. Avaaja on löytö samaisesta paikallisesta sisustuskaupasta ja maksoi 3,-



Kannut pääsivät koukkuihin. M-kannu on lahja siskoltani ja isompi kannu on möksältämme.



Tässä testikeittiössä kaikki ovat hieman eriparia ja mitä sattuu, mutta se toimii meillä. Saadaan testata rakenteellista toimivuutta, huomata mihin tarvitaan sähköpisteitä, miten tila tuntuu käytössä ja miten hommat sujuvat käytännössä ennen kun aletaan rakentelemaan kiinteitä elementtejä tulevaan keittiöön.



Ensi viikolla talolle tulee 3 tavaraa, joista olen tosi iloinen. Yksi on oleskelua varten, yksi fiilistelyä ja ruokia varten ja kolmas on silkkaa luksusta talon oloihin. Nyt kun pääsin päivittämään blogiamme, olen niin täpinöissä, että teen vielä yhden ajastetun postauksen ja laitan sen julkaisuun huomiseksi. Kun postaus ilmestyy, olen jo ollut hyvän aikaa liikenteessä ja kotiin pääsen palaamaan joskus hieman ennen kun vuorokausi taas vaihtuu. Huh, mitä hilpakkaa!

Toivottavasti viikko on alkanut siellä mukavasti ja jatkuu samoissa merkeissä tahoillanne :)

Jovelan Johanna

18 kommenttia:

  1. Tuohan on mainio tapa testata suunnitelmia livenä ja nyt on helppo vielä muuttaa käytävän syvyyttä tai vesipisteen paikkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin! Kun kerran voi testata, se pitää tehdä. Tässä on niin kauan aikaa ennen kun päästään tuvassa keittiötä rakentamaan, että sinä aikana muotoutuu taatusti parempi käsitys siitä mitä ja minne kannattaa laittaa, kun pelkän paperipiirustuksen kanssa.

      Poista
  2. En voi, kuin toistaa itseäni...IHANA.

    VastaaPoista
  3. Tuli ihana fiilis näistä kuvista. Oikeaa kesätunnelmaa!

    VastaaPoista
  4. huokaus ! teille tulee niin ihana KOTI !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Kiitos :) Ihan piiikkasen tuota työtä vatii tämä ihanuus, mutta siinä se tulee ihanaksi, pala palalta ;)

      Poista
  5. Mainio ja järkevä idea testata keittiön toimivuutta! Ja tuo pistokkeiden paikat; käytäntö tosiaankin osoittaa oikean paikan.

    Hyviä löytöjä sisustuskaupasta!

    VastaaPoista
  6. Eriparisuus ei kyllä näy ainakaan näissä kuvissa :D
    Ja on iso onni päästä testaamaan keittiön ja tilojen toimivuutta ennen kuin niitä aletaan rakentamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinistä ja punaista, beigeä ja valkoista, vaaleanpunaista ja sellaista ;) On tuolla oikeasti vähän sitä ja tätä ;D

      Poista
  7. Tulin lukemaan vähän useampaa postausta samalla kertaa...kylläpä olette saaneet aikaiseksi. Ihanaa, että jaksat laittaa tänne blogiin tekemisiänne - näitä on ilo seurata ja samalla täältä tarttuu aina pikkuisen mukaan inspistä tarttua näihin omiin puuhiin<3
    Kesäfiilistä sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon SisustusEllen :) Päiväkirjaa on tosi mukavaa pitää ja ajattelen, että se on vielä mukavempaa sitten vuosien kuluttua, kun voi lukea miten kaikki eteni. Mutta te olette sitten sellainen ilo, joka kannustaa jatkamaan talopäiväkirjaa :)

      Poista
  8. Mistä saa tuollaisia ruskeita/harmaita turkoosiraidallisia tyynyjä? Samantyylisiä etsinyt...

    VastaaPoista
  9. Tyynyt ovat viime kesän lomatuliaisia Tanskasta, joten niitä ei välttämättä Suomesta löydy :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!