jovela

jovela

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Muutoksia talolla, trilogian osa II (sitä ja tätä + pihasuihku)

Muutostrilogian toinen osa sisältää niitä ja näitä ;) Ihan jokaista pikkuhommaa ei tule kuvattua, eikä niitä oikeen muistakaan sen jälkeen kun ne on tehty, mutta tässä on muutaman suuremman homman ja samalla parin lomapäivän saldoa.

Aloitetaan kammarista. Ensin kammarissa tehtiin pohjatyöt, suoristettiin yksi seinä, kiinnitettiin pinkopahveja ja hiottiin saumoja. Tässä hommassa loistivat restaurointiopiskelijat Jenni ja Risto.



Seuraavaksi olikin tapetoinnin aika. Kammarin takaseinä on tarkoituksella jätetty valkoiseksi, sillä sinne tulee kiinteät vaatekaapit. Vatekaappien taakse on turhaa hölvätä kallista tapettia. Viimeisessä kuvassa on lähikuvaa tapetista, koska se näyttää aika hassulta kameran kautta katsottuna ja pienennettynä kuvana. Oikeasti tapetti siis näyttää livenä kuten viimeisessä kuvassa näkyy;  valkoinen kuvio valkaisemattoman paperin värisellä pohjalla.




Sitten siirryttiin ulos kuistin kimppuun.

Päätylauta on maalattu - ärsyttävä kangasriekale on poistettu (vaati ikkunan irroittamisen) ja kuistin katto on laitettu kuntoon.



Sateen myötä siirryttiin kuistin sisälle, jossa ei enää ole näitä ikkunoita. Ne ovat entisöitävänä.



Kun ikkunat oli irroitettu, isäntä kaapi sangen typerän välikaton päältä n. 6 jätesäkillistä vanhaa purua yms. Välikattohan oli tehty jossain vaiheessa täysin älyvapaasti keskelle ikkunaa! Nyt välikatto on purettu, parikymmentä hylättyä ampiaispesää saanut lähdöt ja sisäkatto jää odottamaan uutta puupintaa. Kuistista tulee kaunis, kun ikkunat saadaan takaisin alkusyksyllä, korkea katto on vuorattu puulla ja maalattu. Samaan aikaan kuisti eristetään ja maalataan kauttaaltaan valkoiseksi. Kuisti on kuitenkin vasta syksyn hommia, joten se saa jäädä tähän vaiheeseen.


Pihasuihku

Pihasuihkun funktio on toimia remppasuihkuna kesäikaan, sillä talolla ei ole tarjolla muita pesumahdollisuuksia - ellei sellaisiksi lasketa vedenkeittimellä veden lämmitystä ja pesupuuhia pesuvadin avulla. Koppi rakennettiin mahdollisimman nopeasti, yksinkertaisesti ja halvalla. Käytimme materiaaleja, joita talolta löytyi.

Tässä sitä kasaillaan.



Tässä suihkukoppi on siirretty omalle paikalleen ja sitä on hieman sävytetty, jotta lautojen värit saatiin paremmin istumaan ulkotilaan. Kunhan isäntä ehtii, koppiin tulee vielä saluunaovet.



Joskus myöhemmin ulkosuihkun suihkuosa liitetään tulevaan sauna-alueeseen, jonne on ajateltu paljua ja saunaterassia, mutta sinne on vielä aikaa. Siihen saakka saamme nauttia mahdollisuudesta peseytyä talolla, jossa ei pesumahdollisuuksia tai vettäkään ole kuin sen, mitä mukanaan kantaa tai taivaalta sataa. Tämä aurinkolämmitteinen suihku toimii hyvin, vesi lämpiää auringon vaikutuksesta ja puhdasta tulee. Harmaina päivinä kopissa voi peseytyä perinteisesti keitetty vesi+sade vesi+vati ja kauha -menetelmällä. On muuten mukavaa suihkutella iltaisin itseään kun linnut laulavat ympärillä!

Huomiseksi nakuttelen tänne talohistoriaselvityksen, jonka saimme viime viikolla. Se tosiaan sisälsi yllätyksen, tai oikeastaan kaksi, sillä talon alkuperäinen isäntä ja nykyinen isäntä ovat kaimoja. Siitä toisesta yllätyksestä sitten lisää huomenna ;)

Huomiseen siis!

Jovelan Johanna

23 kommenttia:

  1. Ihana tapetti! Onhan teillä aikamoinen projekti... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja on, sanoisin, että tämä on sellainen loppuelämän mittainen projekti ;)

      Poista
  2. Kaunis tapetti.
    Meillä oli vanhassa kodissa pihasuihku, jossa käytiin vuoden ympäri (syksyn iltahämärässä, suihku huuruaa, tähdet taivaalla..ihanuutta). Sitä sitten ihmiset kauhisteli ihmeissään mutta nyt näitä alkaa näkymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että se kokemuksena yltää avantouimisen kanssa samaan fiilismaailmaan, vaikka onkin käänteinen juttu. Musta olisi huikean mahtavaa saada joskus suihkutella ulkona talvellakin! Tuon suihkun kanssa se ei ihan tuosta noin vaan onnistu, sillä lämminvesisäiliöön mahtuva 16 litraa vettä lämpiää auringolla (kylmä vesi tulee pumpun avustamana sadevesisäiliöstä). Talvisin se ei taida lämmetä, mutta varmaan jonkun kerran tulee kokeiltua sellaista, että vetää sen letkun ämpäriin, jossa on valmiiksi lämmintä vettä, täyttää suihkun vesisäiliön sillä ja sitten pikasuihkuun hankien keskelle!

      Poista
  3. Paljon olette taas edistyneet, kuististakin tulee ihana, kiva sen "uusi" korkea katto ja nuo vanhat ikkunat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta Pömpeli :)

      Iloitsin kovasti, kun se typerä välikatto katosi ja olen juuri tuolla silmällä katsellut kuistia sen jälkeen. Siitä tulee varmaankin kovin kaunis, kun pinnat on korjattu ja se korkea katto on saanut uuden puupalttoon, kaikki on maalattu yhtenäiseksi ja ne ikkunat saadaan takaisin.

      Ennen talvea pitää saada kuisti kuntoon. Ulko-ovikin pitäisi kunnostaa.

      Poista
    2. Aika vauhtia talolla tuntuu tapahtuvan!
      Miksi teillä on tarve eristää kuistia? Tuleeko ikkunoihinkin lisää laseja? Jäin vaan lähinnä miettimään, kun muistaakseni guru Kaila ei suosittele sitä ellei ole aivan pakko. Toki esimerkiksi pesutilojen rakentamisen takia se voi olla tarpeen.

      Poista
  4. Ihana tuo pihasuihku...:)
    JA makuuhuone...tai kammarihan se vanhassa talossa on, on tosi kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina :)

      Noissa kuvissa kammari ei näytä oikeastaan miltään. Se on niin hankala kuvata; pitkä ja kapea, välissä kakluuni. Livenä se on sellainen huone, että rakastuin siihen heti. Se on hieman muita huoneita matalampi, ikkunat ovat melkein lattiasta kattoon ja suoraan sängystä näkee puutarhaan. Lisäksi tuo tapetti elää valosta. Illalla se muuttuu melkein kullaksi ja valkoiset huviot hehkuvat. Päivisin huone on aina valoisa, tapetin valkoinen tuntuu elävän ja sen valkaisettoman paperin värinen tausta on rauhallinen.

      Nukun tuossa kammarissa yleensä kuin murmeli ja jos herään välillä, kurkistan aina mitä puutarhassa tapahtuu. Usein siellä tapahtuukin jotain. Yritämme ottaa sen huomioon kun keittiöpuutarhaa suunnitellaan. Ainakin yhden ison lintujen ruokailupisteen haluaisin siihen kammarin "sänkyikkunan" eteen, jotta voimme sängyssä loikoillen seurata talviruokittavia lintuja ja oravia.

      Poista
  5. Paljon olette saaneet aikaan...tuo kammarin tapetti on aivan ihana...voi että,mie rakastan sitä,että ihmmiset pelastaa vanhoja taloja käyttökuntoon...niissä on jotenkin sellainen kodin henki ihan itsestään.

    Remppaintoa teille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, PikkuBertta. Kodin henki syntyy toki muihinkin kun vanhoihin taloihin, kun ihmiset sen sinne luovat, mutta näissä vanhoissa taloissa on kieltämättä niin usein se talon oma henki läsnä.

      Tuossa talossa se on tosi vahvasti läsnä. Myönnän joskus juttelevani talolle ;D

      Poista
  6. Aijai, aika kaunis tapetti kammarissa. Tahtoo myös johonki tota. Höperöksi se sinäkin parin vuoden sisään muutut kun jopa juttelet talolle. Heheee, ei vaiskaan!! Sillonhan sitä kuule tuloo juttuun, niinkö tiijät. :D Hups, sori aamupäivä villeyteni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että ketään ei enää yllätä mun höpötykset. Aina kun lähdetään talolta niin taputan sen seinää ja sanon, että tullaan taas perjantaina, pidä pintasi siihen saakka ;D Talo tykkää meistä, olen siitä ihan varma. Se narisee meille ainoastaan lankkulattioilla ja ne nyt kuuluu asiaan.

      On muuten tosi jännää, miten talon ilma, henki, tuoksu ja olemus muuttuu kun alkaa elvyttämään hylättyä taloa. Se kirjaimellisesti alkaa elämään uudelleen. Itse huomaan eroja joka kerran, kun olemme talolla.

      Tuo tapetti ei mitenkään pääse oikeuksiinsa kuvissa. Se on oikeasti todella upeaa paperia ja on siis Lim & Handtrycktin mallistosta. Tykkään siitä ihan valtavasti ja vaikka nuo L&H:n tapetit ovat hintavia (tuo 118,-/rulla), niiden laatu, paksuus ja olemus on sellaisia, että en usko ihan heti tulevan fiilistä vaihtaa toiseen kuosiin. Koska tapetit ovat myös toooodella paksuja, ne antavat hieman lämpöeristystäkin omalta osaltaan talven pakkasia ajatellen.

      Poista
  7. No ei ole ihme, että on ollut hiljaiseloa blogistanian suhteen, siellähän on pistetty tuulemaan :D
    Osaan hyvin kuvitella kuinka ihana kuistista tulee!

    Mietin tuossa yks päivä oman ulkosuihkun siirtoa - tai edes suihkun siirtoa kopin ulkopuolelle, toiseen nurkkaan tjn- kun ainakaan nyt sitä ei aurinko pääse oikein lämmittämään. Jotenkin noihin kovin kylmiin, raikastaviin suihkuihin ei vaan tahdo tottua : / (niin hyvältä kuin hetken päästä tuntuukin!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häärätty on kuin yksijalkaiset persiinpotkimiskilpailussa ;D

      Me siirrettiin tuo oma pihasuihkumme jo kertaalleen, kun ensimmäiseksi valittu paikka ei ollutkaan riittävän aurinkoinen ja toiseksi se jäi suoraan näköyhteyteen kun alettiin raivaamaan pihaa puskikoista vapaaksi. Nyt suihkun vesi lämpiää noin 2 tunnissa, kun aurinko paistaa siihen suoraan. Ihan privaattina ei nytkään saa suihkuttaa, sillä mustarastaat tykkäävät siitä seljasta, joka on suihkukopin kurkalla. Aina sieltä joku silmäpari katselee vastaan kun nakuksi heittäytyy ;D

      Kylmät suihkut, yäk. Joo, ei ;D

      Poista
    2. Ehkä nuo paikalliset kylmät suihkut menee kun tietää ettei tarvitse kävellä kuin sata metriä lämpimään vastaavaan - tai hypätä fillarin selkään ja viidessä minuutissa on kotona :)

      Poista
  8. Ihana kuisti tulossa! Siinä yläikkunassa taitaa olla todella vanhat lasit kun aaltoilevat ihan reilusti. Kaunis ikkuna kertakaikkiaan. Ymmärsinkö oikein, että se oli peitettynä jollain kankaalla?

    Kammarinkin tapetti on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kuistin ikkunat ovat alkuperäisiä, myös lasin osalta. Se meidän restaurointiopiskelija Jenni kertoi, että ovat puhallettua lasia. Ikkunat on nyt hänen matkassaan korjattavina ja palaavat sitten talolle syksymmällä. Osa ikkunoiden ruuduista noissa kuistin ikkunoissa oli rikki. Onneksi talolta löytyi wanhoja ikkunalasiruutuja, joilla saadaan ikkunat entisöityä siten, että lasitus on tyyliltään yhtenäinen.

      Se yläikkuna oli siten, että sen keskellä oli kuistin typerä välikatto! Jos katsot sitä kuvaa, jonka vasemmalla puolella isäntä maalaa reinapuuta, näet että ikkunan yläosa jäi välikaton yläpuolelle ja siellä tosiaan oli joku rikkinäinen, ruma kangas ja se välikatto meni tasan ikkunaruudun keskellä :D Kankaassa oli vielä mojova reikä, josta johtuen näytti siltä, että ikkunassa on reikä.

      Me ei tajuta mikä idea oli moinen välikatto tehdä tuollaisella typerällä tavalla, mutta nyt välikatto on poissa ja talo saa alkuperäisen, kauniin ja korkean sisäänkäynnin.

      Poista
  9. Ompa hienosti merkitty kaikki remontoitavat asiat blogin viereen :) Siitä näkee että paljon on jo tehtykkin! Mekin katsellaan välillä aina vanhoja kuvia talosta, että nähtäisiin paljonko ollaan edetty. Joskus tuntuu, että on niin hidasta että! Mutta se päivä kun "kaikki" on tehty ja saa muistella ja ihastella kuinka kärsivällisyydellä on jaksanut tehdä talosta kodin :)

    VastaaPoista
  10. Paint it black :) Lainasin tuon idean Punaisen tuvan Unalta (http://kotikoto.blogspot.fi), jonka talon remppaa olen seurannut jo pari vuotta. Koin hirmuisen kivaksi sen, että lukijalla oli mahdollisuus nähdä mitä on tehty ja millaisia juttuja talolla tehdään myöhemmin. Tein sitten meille vastaavan listan, josta on kivaa itsekin katsoa ja kokea, että homma tosiaan etenee.

    Oman listamme kanssa olen tosin huomannut, että remontin edetessä listalle joutuu lisäämään uusia asioita koko ajan. Mennäänkin usein niin, että kun yhtä laittaa vihreälle, eli tehdyksi, joutuu samalla lisäämään tekemättömiin muutaman uuden jutun :D Sellaista se on vanhan talon kanssa, mutta on se sen arvoista.

    Lista elää, kuten talokin ja jonain päivänä on enemmän tehtyjä kuin tekemättömiä juttuja. Lista tuskin katoaa koskaan. Uskon, että aina tulee jotain uutta eteen ;D

    VastaaPoista
  11. Voi miten valtavasti teillä on tapahtunut vain muutaman viikon aikana! Tosi upeaa <3 Ja jälleen kerran niin tunnelmallisen ja romanttisen näköistä että! :)

    Tuo pihasuihkukin kuullostaa elämykselliseltä linnunlauluineen kaikkineen <3 Ehkäpä minäkin joskus harkitsen tuollaista möksän puolelle.

    VastaaPoista
  12. Taru :) Kiitos :)

    Pihasuihku on niin kiva juttu, että jää meille kyllä käyttöön myöhemminkin, vaikka pesumahdollisuudet parantuvat aikanaan.

    VastaaPoista
  13. Upea toi tapetti ja ihanat ulkovalot <3 Kiva tuo ulkosuihku, varmasti elämys suihkutella ulkosalla!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!