jovela

jovela

torstai 5. syyskuuta 2013

Sitä sun tätä sisäkuvina

Tässä tulee loput viime viikon puuhista. Tai oikeastaan osa on sitä edeltävältä viikonlopulta ennen, kun se kurja nuhakuume iski. 

Maalailin muutaman puulevyn valkoiseksi ja isäntä kiinnitti ne tuilla tuvan seinään. Nyt Jovelan remppaköökissä on ryynit ja muut tarpeet sievästi lasipurkeissa, jotka ovat Honkkarin alelöytöjä. Lavuarikin löysi tilapäispaikkansa. Se on meille iso parannus remppakeittiöön, vaikka toiminnot ovat kovin askeettiset; vesi lämmitetään kattilassa ja poistoputki valuttaa vedet kaapin alla olevaan kanisteriin, joka tyhjennetään ulos kun on tyhjennyksen aika. Lavuaarissa voi myös pestä hiukset ja tehdä monia muita sellaisia hommia, jotka lavuaaria ennen vaativat turhia järjestelyitä.


Ja sitten kammarin puolelle. Siellä on nyt verhot, joiden ompelutyö on taattua Ateljee Jovelan laatutyötä, ei siis ompelua laisinkaan. Verhoina toimii Ikean astiapyyhkeet, joiden väri- ja tyylimaailma sopii mukavasti kammarin henkeen. Pellavainen sävy ja valkoinen koneaplikointi on kuin luotu tuohon huoneeseen. Verhojen alalaitaan on tulossa vielä virkattua pitsiä, kunhan löydän jostain kirppikseltä tms. sopivan pätkän sopivaa pitsiä. Kahden ikkunan kutta kulkeva viirihöpötys on niitä paperinäpertelyitä, joita vilauttelin tiistaina.


Torstaita taas mennään, huomenna taas talolle. Mukavan nopeasti nämä arkipäivät kuluvatkin. Saapi taas nähdä mitä talolla tehdään tulevana viikonloppuna. Paletti on vielä hieman auki sen osalta. Jotain kuitenkin, kuten aina :)

Toiveikasta torstain päivää kaikille :)

Jovelan Johanna

30 kommenttia:

  1. Minusta tuo remppaköökkikin näyttää kauniilta...:)
    Ja tuo kammari ON ihana.
    Touhukasta viikonloppua Jovelassa...aurinkoista sellaista...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irmastiina. Mukavaa viikonloppua myös Ruusukumpuun :)

      Poista
  2. Harmonisia värejä ja levollista tunnelmaa. Remppakeittiökin on esteettinen :)

    VastaaPoista
  3. Voi huokaus!
    Siellä alkaa näyttää enemmän ja enemmän kodilta :D
    Mä menen takasin teitin kammariin - aivot on niin jumissa ettei mulla mitään järkevää tänään(kään)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä mitään järkeviä tarvita ;D

      On jännää sinällään tuo kodin määritelmä. Tällä hetkellä on ajoittain hieman juureton olo. Koti ei vielä ole tuolla, eikä se enää täälläkään ole. Välitilafiiliksiä!

      Poista
  4. torstai on toivoa täynnä ! teillä on niin kodikasta siellä ! ihanaa elämää ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonnih, nyt se jäi korvamadoksi soimaan päässä ;D

      Poista
  5. Niin se keittiö rupeaa näyttämään keittiöltä.
    Kyllä se siitä varmasti, vähitellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan kunnolla päästään köökkiä tekemään, niin kyllä siitä köökki vielä tulee. Vielä ei tehdä mitään kiinteitä kalusteita lattialle, koska se otetaan ylös ennen muuttoa ja tarkistetaan pohjat. Remppaköökkinä kuitenkin ihan kätevä :)

      Poista
  6. Niin kaunista, todella kaunista,ei näytä yhtään remppakeittiöltä, Ja nuo kammarin tapetit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tuolla tuvassa on tilapäiskalustetta, talon jäämistöä :)

      Tuo kammarin tapetti on mun lemppari, joka valittiin ensimmäisenä talon jonkin huoneen tapetiksi. Saliin sen piti mennä, mutta päätyi kammariin.

      Poista
  7. Kaunista! Ihanat purnukat ja kätevä toi hiustenpesuallas ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Laura :)Hiustepesuallas on Ikean maalaistiskiallas ja jää tupaan. Aikanaan se sitten asennellaan pöytälevyyn.

      Poista
  8. Iik, kuinka kaunista siellä jo onkaan! Puhtia viikonlopun remppoihin :)

    VastaaPoista
  9. Niin somat purnukat ja hyllyt! Ja kuinka kaunis tuo kamarin tapetti onkaan!!! Ikean "verhot" sopivat myös upeasti kokonaisuuteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on meneillään Ikean astiapyyhkeistä verhoiksi -kampanja. Odottelen suorastaan, koska tämä huomataan Ikeassa ja saan sponsoritukia ;DD

      Poista
  10. Ihana vanhan ajan tunnelma välittyy kodistanne. Tapetit ja kaikki aivan mahtavat. Blogissani olisi sinulle haaste, käy kurkkaamassa jossain välissä :)

    VastaaPoista
  11. Kyllä on siistiä ja nättiä! Tosi somasti sopii nuo purkitkin seinälle :) Ja ihana kynttilälaatikko, ja pyyheverhot, ja, ja… kaikki! Plus varmasti kaunein näkemäni remppakeittiö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Taru :) Mukavampaa olla, kun jutut on järjestyksessä täällä kaaoksen keskellä. Tällä hetkellä tuvassa on pieni hyrskyn myrskyn, kosk alettiin tekemään porstuaa eilen ja sieltä piti saada vaatteet sun muut pois.

      Poista
  12. Millä johanna sanoitkaan käsitelleesi nuo bauhaussin laatikot? Näin niitä pitkästä aikaa eilen ja mietin että ehkä joutuu pienen pinon (huomattamattomasti vaatimattomamman kuin te) ostamaan. Tykkään vain tuosta teidän sävystä paljon ja sopisi mahdolliseen tulevaan taloonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikeen kurkata itse vanhasta postauksesta mitä se tarkalleen oli, kun purkki on nykykodissa ja itse olen täälä Jovelassa. Käytin niihin Pinotexin kovapuuöljyä. Sen myyntinimi on siis ihan Pinotex kovapuuöljy.

      Suosittelisin, että et sivele sitä pensselillä, vaan joko sienellä tai sienisudilla, joita voi ostaa edullisesti esmes Honkkarista. Baukkarista niitä ei kannata ostaa! Ovat noin kolminkrtaisia hinnaltaan versus Honkkari. Sienisudin kuvan näet http://3.bp.blogspot.com/-7OrvljbH-_E/UTiyzLO3i2I/AAAAAAAAA58/N08PBsTP6LQ/s1600/askartelutarvikkeet_laatikossa_01.jpg (vasen ylänurkka) Ja kertakäyttöisiä kumihanskoja kannattaa olla.

      Käsittelin laatikot ainoastaan kerran, jotta ne eivät muutu ulkokalusteiden värisiksi. Tuo sieni on siitä kätevä, että sillä saa öljyn levitettyä ilman valumia (ellei pluttaa mielettömästä öljyä sieneen) ja se tekee myös tasaisempaa ja kauniinpa jälkeä. Sotkee vähemmän. Pensselin kanssa homma taas on vähän sellaista voi, voi ;)

      Se öljy muuten haisee ihan pirusti. Meillä oli laatikot aina yön yli kylppärissä nykykodissa. Sitä hajua ei kestä erkkikään ilman jumalatonta päänsärkyä ;D

      Poista
  13. Kyllä sinä olet kätevä emäntä;) Kauniita kuvia.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!