jovela

jovela

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Yks taakse, vaan kaks eteen

Murphyn herra, tuo ei-toivottu hankalain asiain asiamies on nyt tiukasti matkassamme. Viime viikolla oli se hirsiepisodi ja nyt sitten on hukassa 1 kpl rakennusmiehiä, joka on kadonnut saavuttamattomiin. Tämä nyt saavuttamattomaksi muuttunut rakennusmies otettiin sen ensimmäisen tilalle, joka ei koskaan tullut hommiin sen jälkeen kun soppari oli tehty. Pikkasen pisti polvilleen kun syksy on jo pitkällä, talvi tulossa ja kriittisiä hommia tekemättä, mutta isäntä sitten otti homman haltuunsa ja paineli jatkamaan hommaa, jonka rakennusmiehen piti tehdä.

Itse kävin porstuan oven kimppuun ja vetelin samalla uuden kerroksen maalia viime viikonloppuna maalattuun kaappiin ja naulakkoon. Ovi on nyt pohjamaalissa. Jatkan sen kanssa ensi viikonloppuna. Perinnemaalit kuivuvat niin hitaasti, että yhden ovenkin kanssa saa kulumaan aikaa.

Ennen



Nyt pohjamaalattuna (oveen tulee lopullisessa vaiheessa kahta eri sävyä)



Tuossa näkyykin, että panelointia on jatkettu. Myös tuvan oven laita sai paneelia.



Porstuassa on ollut ennen ruusutapetti! Sitä löytyi poistetun listan alta. Kuvan valkoinen ei ole hometta tms. Se on maalia. Muistuttaa jännästi sitä tapettia, jota ensin meinattiin kammariin, mutta joka hylättiin huikean hintansa vuoksi. Vertaa (klik!)



Isännällä oli menossa se homma (lahokorjaus tietyssä kohdassa), jonka olisi pitänyt olla valmis rakennusmiehen toimesta pari viikkoa sitten. Isäntä tuumasi, ettei kannata tulla katsomaan. Olin niin murheissani, että arveli lahojen lannistavan loputkin fiilikset. Menin kuitenkin.



Tuossa kuvassa on poistettua lahoa ja korjauksessa olevaa hirttä sekä tukia korjauksen ajaksi. Homma eteni sitten siihen malliin, että huokaisin helpotuksesta. Tiukan paikan tullen Jovelan isäntä pistää suun mutruun, ottaa työkalut ja tekee. Arvelee nyt, että tuo viimeinen osa takaseinästä on korjattu ensi viikonloppuna jos ei vaan sada. Sitten levytys ja laudoitus. Ulkohommat jäävät tältä vuodelta siihen odottamaan kevättä ja siirrymme sisähommiin varustautumaan talveen.

Ja jotain yllättävän, käsittämättömän ihanaa selvisi tuossa isännän puurtaessa. Olimme meinaan 100% varmoja, että tuvan lattia joudutaan nostamaan ja kantavia hirsiä vaihtaa tai ainakin korjata. Isäntä purki niin paljon tuota tuvan puolta, että koko talon läpi näki. Fikkarilla sojottelimme valoa suuntaan ja toiseen silmät lautasina. Pohja on täysin kuiva ja ehjä, ei edes tupajumien reikiä. Homeesta tai mistään kasvustosta ei ole merkkiäkään. Yli 140 vuotta sitten laitetut tukihirret ovat moitteettomassa kunnossa. Jopa pohjan pehkut ovat kuivia. Uskotteko, itku meinasi päästä!


(kuvassa näkyvät laudat hirsien seassa ja alla ovat tukia, ei korjauksia). Oikealla pohjaa. Kuivaa ja tervettä pohjaa!


Hypähdellen ilosta kipitin takaisin tupaan. Maalaushommani oli tehty, koirat nukkuivat, kaikkialla paloi kynttilöitä ja kuuntelin äänikirjaa samalla kun näpertelin hieman työasioita. Nämä tuutit ovat menossa mallistokuvauksen somisteiksi parin viikon päästä. Meinaan tehdä niitä myös meille joulukoristeiksi.



Noin, siinäpä oli viikonloppua taas, iloja ja harmituksia. Ihana viikonloppu kokonaisuutena. Päättäväisemmin kuin koskaan, me klaarataan tuo!

Ensi viikosta on tulossa hieman kiireinen, joten näkymisiin seuraavaan kertaan. Lähden nyt pienelle blogikierrokselle ja sitten pitää painaa pää tyynyyn, jotta jaksaa arjen haasteissa ja iloissa mukana.

Oikein lokoisaa sunnuntai-iltaa kaikille <3

Jovelan Johanna

46 kommenttia:

  1. Meillä kaivettiin satavuotiaan lattia auki toissa talvena ja olihan se mahtavaa huomata että vaikka ilmatilaa oli aivan liian vähän (ja rakennusmestarin mukaan olosuhteet juuri oivalliset homeelle), oli koko pohja aivan kuiva. Ei sitten muuta kuin toista viikkoa kaivettiin hehtaaritolkulla purua, muhaa, sanomalehtiä, hiekkaa ja kaikkea muuta mahdollista lattian alta pihalle. Nyt on jotenkin ihanan leppoisa olo kun tietää että lattian alla on kuivaa ja ilmatilaakin jo tarpeeksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin hieman putsaillaan pohjaa ensi keväänä kun toisen puolen kivijalkaa korjataan. Menee sitten siinä samalla kätevästi :)

      Poista
    2. Mitähän mää ajattelin kun kirjotin.. hehtaaritolkulla?! :D Kuutioittain ehkä kuitenkin :) Meillä piti ottaa sitä vanhaa maata vähän enemmänkin pois, ois ollut melko työlästä kaivaa kivijalan kautta.

      Poista
    3. Ja mä en edes kulmakarvaani kohottanut ;D Sen kerran kun olen Jovelan ullakolla käynyt (kahdesti), olen vakuuttunut, että sieltä tullaan poistamaan hehtaaritolkulla kaikkea. Miksei siis muka teidän pohjastakin ;D

      Vanhan talon remontointi selkeästi mahdollistaa olemaan hämmästymättä asioista ;D

      Poista
  2. Olet onnekas, kun sinulla on tuollainen peruskalliopuoliso, joka ymmärtää, ettei kaksi tyyppiä voi vaipua lattiarakoihin yhtä aikaa.

    Raksamiesten suhteen onni kuulostaa vähän eksyneen. Tosi ärsyttävää, tiedän tunteen... Mutta joskus sekin kääntyy voitoksi. Meille on tehty (tähän mennessä) kerran oharit, mutta tilalle tuli mahdollisesti vielä parempaa. Toivottavasti onni kääntyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on taas niitä asioita, jolle ei voi mitään, joten harmistuksen jälkeen jatketaan sinnikkäästi eteenpäin :)

      Poista
  3. Kaunis ulko-ovi! Pellavaöljymaalit kuivuu nyt ihan tajuttoman hitaasti, minä odottelen lasikuistin ikkunoiden kuivumista kuin kuuta nousevaa jotta ne saiis paikoilleen. Onneksi ei ole ollut vielä syysmyrskyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ovi on väliovi kuistin ja porstuan välillä :) Pellavamaali on kyllä yhtä kiisseliä ;D Hitsi, että sen kanssa joutuu kehittämään luonnetta ;D

      Poista
  4. Hienoja uutisia :-)
    Nyt on varmasti taas mukava jatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo löydös oli sellainen, että muutti pettymyksen ja murheen iloksi ja missä tilanteessa! Ihana talo, aina tarjoaa yllätyksiä :)

      Poista
  5. Hieno homma! Joskus pienet vastoinkäymiset antaa sopivasti sellaista sisuboostia. Mahtava juttu myös tuon pohjan kanssa. Mikä helpostus! :)

    VastaaPoista
  6. Onni on kätevä isäntä!

    Mahtava onni tuon pohjan kanssa!! Meillä on pahin edessä, kun emme ole nähneet alinta hirsiriviä vielä ollenkaan. Tosin olen asennoitunut sen vaihtoon. Samalla tavalla kuin sinä , olen yllättynyt, jos on jotain kuivaa ja ehjää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teillä kävisi yhtä hyvä tuuri! Vanhat talot o kyllä sitkeitä jos ihminen ei ole tehnyt typeryyksiään. Tiedä vaikka teillä pohja olisikin juuri se, joka on kaikesta huolimatta selvinnyt vaurioitta :)

      Poista
  7. Onneksi kaks eteen, eikä toiste päin.
    Onhan noita vastoinkäymisiä jo kertynyt ja muutenkin hommaa kiitettävästi.

    Toivotaan, että seuraavakin potku vie suoraan nenän osoittamaan suuntaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periksi ei olla antamassa. Tuo isäntä on sellainen hiljainen puurtaja, itse taas käyn läpi kaikki fiilikset tunteella, mutta lopussa aina sinnikkyys syrjäyttää surut. Tämä projekti katsotaan loppuun tai sitten kaadutaan saappaat jalassa ;D

      Repesin tuon "nenän osoittamaan suuntaan" kohdalla. Meinaan juuri silloin toinen koiristamme tuli ja länttäsi peffansa suoraan eteeni ;DD

      Poista
    2. Sovitaan jooko, ettei se ollut enne :D

      Poista
    3. Toivotaan, ettei se ollut enne :D

      Poista
  8. Ei teille sattui kunnon raksamiestä löytymään sieltä kyliltä?
    Kun yksi jättää ja toinen pettää, niin onhan se jo kumma juttu. Onneks on tuo puolisko toimeen tarttuvaa sorttia - ja ilmeisesti silmä kourassa osannu katsoa hankalatkin paikat kuin ne tehdään :)

    Voittepahan sitten aikanaan rinta rottingilla tuumata että ite tein :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun joutaisi kylillä käydä, mutta ei yleensä pahemmin ehditä. Ajattelin kysyä sieltä puupaikasta ensi lauantaina. Jos oman kylän miehen tai naisen löytäisi puuhaan. Toisaalta projekti on niin myöhästynyt jatkuvien viivästysten vuoksi (tämä katoaminen ei ole ainut laatuaan), ettei välttämättä enää kannata ottaa aputekijää, kun sateet voivat sitten aiheuttaa ongelmia jos avataan toisia seiniä.

      Taidetaan siirtää ne keväälle, tehdä tuon pätkän loppuun ja sitten tehdä talvivarustelua sisällä.

      Poista
  9. Työmiehissä on kaikenlaisia ja niitä hyviä ja taiturimaisia muistaa lämmöllä varmaan loppuelämänsä. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä! Hyvä te! Ja tsemppiä!
    Hieno tulee ovesta. Perinnemaalit on todella hitaita, mutta sitten hyviäkin. Ikkunan maalaus se onkin vasta hidasta, perinnemaaleilla meinaan;)
    Ja onneksiolkoon kunnossaolevasta alapohjasta, Voin uskoa ilosi:) Ei sitä voi kuin ihailla entistä rakennustaitoa, kun eristeet säilyy satakin vuotta täysin kuivana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä meitä ajoittain auttanut on ollut hyvä ja tosi kiva tyyppi, mutta jatkuvat aikataulumuutokset, peruutukset ja paikalle ilmestymättä jättämiset - nyt sitten ollut kateissa pari viikkoa kohta, ei piru vie ole ok.

      Mutta tästä jatketaan. Joskus menee hyvi, joskus odottamattoman hyvin ja joskus tulee takkiin. Sellaista elämä on. Blogissa taas kerrotaan asiat presiis kuten ovat. Olisi se huono päiväkirja jos nämä vastoinkäymiset jäisi tallentamatta.

      Jonain päivänä näitä on hauskaa lukea ;)

      Poista
  10. Meillähän remppa viilee samaisesta syystä jotta ei näy remppaukkoja pidemmillä suorilla edes selästäpäin. Ihme tyyppejä..suututtaa ainakin meikäläistä. ja voin kertoo jotta saattaa metänakan sanainen arkku aueta jos paikalle etsiytyyvät vielä jossain vaiheessa..sitkeinä tyyppeinä mekin sitten itse tehdään. hitaasti mutta varmasti :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä Suomen rakennus- ja remonttimiehiä vaivaa? Teidän ja meidän lisäksi blogeista ja tuttavapiiristä löytyy jonoksi asti maksavia asiakkaita, joille on tehty oharit tai joille avun palkkaaminen on ollut pettymys.

      Jovelan taloa ennen meitä rempannut porukka oli kuulema istunut kylän tavernassa juomassa kaljaa päivät pitkät. Olivat vielä paikallisille naureskelleet kuinka on hyvä keikka, kun kukaan ei valvo työmaata ja voi istua asiakkaan laskuun kaljottelemassa vaan.

      Pitäisikö avata joku Työmies non grata -blogi, jonne remonttibloggajat voisivat kollektiivisesti laittaa omakohtaisia suosituksia tai negoja koskien yritysten asiallista palvelua. Höh, kun harmittaa vieläkin.

      Poista
  11. Voi sentään. Mä kun olen aatellut, että teillä on käynyt valtavan hyvä tuuri kaikkien tekijöiden kanssa. Höh. Mutta saatte silti olla iloisia siitä miten paljon olette _onnistuneet teettämään, ja ainakin kuvista päätellen hyvää jälkeä :)

    Itellä ei paljon muita kokemuksia ole kuin huonoja. Osittain siksikin tehdään itse ja kahdestaan. Ihan hirvittää, kun jossain vaiheessa pitäisi taas(!) jaksaa alkaa etsimään uutta sähkömiestä… (sähköjäkin osataan vetää itse, mutta kytkeä ei toki saa). Jopa sähkömiehetkin ovat sellaista katoavaa ihmistyyppiä :/

    Tosi hyvä uutinen tuo terve pohja! Iloiset yllätykset ovat parhaita yllätyksiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puunkaatajien/puutarhureiden kanssa kävikin ihan uskomaton mäihä. Ne on helmiä.

      1. remppamies, jonka piti tulla viimeistelemään katon pellitys ja laidt sekä asentaa kourut, ei koskaan tullut tekemään sovittua työtä, eikä vastannut yhteydenottopyyntöihin.

      2. remppamies, joka otettiin tilalle on nyt myös kadonnut kesken homman. Se harmittaa eniten, koska tyyppinä hemmo oli tosi kiva ja silloin kun teki jotain, oltiin tyytyväisiä. Nyt sitten hemmoa ei tavoita millään.

      Meillä on sähkömiesasia edessä myös. Ja pari muuta pakollisesti ulkopuolisilla teetettävää juttua. Meinaan, että kysytään paikallisesta rautakaupasta ja puukaupasta suosituksia. Jos joku paikallinen vaikka löytyisi niihin.

      Poista
    2. Ne teidän ihmemiehet ovat kyllä tehneet uskomattoman hienoa (ja nopeaa) jälkeä! Helmiä todellakin.

      Eikös joku ollut myös anturoita valamassa, hirsiä korjaamassa ja/tai jotain..? Tai voin kyllä muistaa väärinkin, teillä oikeesti tapahtuu niin kovaa tahtia kaikkea, ettei hitaampi pysy perässä! :) Niin ja ne pinkopahvit ja tapetit. Tosi tosi hyvältä jälki ainakin näytti kuvissa! Voi vitsi, me ollaan vähän suunniteltu tapetoivamme se ainoa levyseinä mikä meillä on. Iso jarru vaan on, ettei kummallakaan ole kuin hyvin vähän kokemusta tapetoinnista :D Kammottaa ajatuskin liisterin kanssa läträämisestä (ja tapettien mahdollisesta pilaamisesta..). Mutta ehkä joku päivä ryhdytään siihenkin, kunnon ohjeet vaan pitää löytää. Ainakaan en edes yritä etsiä ketään muuta sitä tekemään, niin on joskus tullut mitta täyteen ulkopuoliseen työvoimaan ;D

      Poista
    3. Anturaa ja kivijalkaa oli tekemässä se kadonnut remppamies hyvin ailahtelevaisin aikatauluin. Sellaista jänskätystä aina, että tuleeko sovitusti ja odottelua kun ei tullut.

      Pinkopahvittajat/tapetoijat oli myös ihania. Unohdin heidät aivan!

      Pattitilanne. Ei oikeen tiedä mitä tekisi asian kanssa kun tontila on vuokrakoneitkin, joiden omistajasta meillä ei ole hajuakaan.

      Poista
  12. No onneksi löytyi hyvinäkin uutisia viikonloppuunne...:)
    Nuo tuollaiset katoavat remppamiehet ovat harmillisi. Onneksi isäntä osaa itsekkin tarttua tuumasta toimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäntä on ollut kallio viikonloppuna. Mulla on niin paljon työperäistä painetta, että itsellä meinasi valahtaa jo epätoivon puolelle fiilikset, eikä tuo isäntäkään mitenkään iloinen näistä tapahtumista ollut.

      Mutta tästä taas eteenpäin. Eihän se mikään remppa ole jos aina vaan aurinko paistaa ja kaikki menee kuin öljyttynä ;D

      Poista
  13. Heipparallaa, tulin pikaisesti tervehtimään ja toivottelemaan reipasta viikon alkua : ) Mulla on nyt tämä oman arjen aikataulutus vähän retuperällä ja sen myötä blogien lukeminenkin tuppaa jäämään kaiken muun jalkoihin. Mutta oon kovasti tykännyt Villa Gerdan tarinoista! Niin kiinnostavaa, millaista elämä ennen on ollut, kuka talossa asunut jne. Kovin paljoa taaksepäin kun ei tarvitse mennä, niin elämänmeno on ollut jo aivan erilaista kuin meillä tänä päivänä.

    Kuullaan taas ja tsemppiä teille remonttiin, jokaiselle askeleelle : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi kun kävit :) Kommentti lämmitti mieltä :) Itselläkin on kovasti tohinaa töiden parissa, mutta hyvähän sitä on paiskia hommia ja kerätä remppakassaan killinkejä.

      Tsemppiä ja iloisia päiviä sinne Peltotien päähän :)

      Poista
  14. Ihan mieletön juttu tuo lattia-asia!! Voin kuvitella elävästi, miltä tuntuu. Meillä kävi samalla tavalla silmämääräisesti tehdyn kuistin purkutuomion osalta. Mutta tuo teidän on vieläkin isompi onni ja yllätys. Tuossa tilanteessa sitä hihkuu ihanaa onnea siitä, että yksi iso kohde on vähemmän tehtävänä ja pankkitililläkin rahat riittävät taas vähän paremmin muihin kohteisiin. Jippii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tuo on ihan helposti 5-10K helpotus budjettiin. Jihuu, on aika osuva kuvaus fiiliksistä :)

      Poista
  15. Ouh...toiv.raksamies ilmestyy jostain paikalle...onneksi jotain hyvääkin eli lattian kunto...saa siinä helpotuksesta huokasta...homma pääsee etenemään nopeammin...

    Kivaa työviikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Bertta :) Täällä on tohinaa kuin yksijalkaisella fudismatsissa ;D Ja se on, oikeasti oikein mukavaa!

      Poista
  16. Asenne on kohdillaan vastoinkäymisistä huolimatta! Tsemppiä sinne työmaalle. Ihanat pitsituutit olet myös tekaissut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anni :) Ei anneta periksi. Jostain nousee uho ja tahto pistää vielä suurempaa vaihetta silmään. Tänään olen paiskinut töitä suorastaan liitäen ja ehdin vielä siivota, menkeloida kasan pyykkiä ja leipoa muffareita.

      Olisi sellainen voittajafiilis ;)

      Poista
  17. Leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä. Ei vaan, toivottavasti alkaa asiat sujumaan. :) Onnea tekemisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun leuka rintaa ja kohti uusia pettymyksiä ;D Onneksi elämä on tarjonnut muutakin kuin hunajaa ja ruusunlehtiä, joten pettymyksiin osaa suhtautua ilman, että tekisi mieli antaa periksi lopullisesti. Ehei, kyllä ne harmit riipaisee, mutta sitten taas hetken kulutta jaloille ja ei kun tomeraa marssia eteenpäin ;D

      Poista
  18. Kyllä pistää ärsyttämään tommoset rakennusmiehet, jotka päättävät tosta vaan häipyä paikalta ja jättää hommat sikseen ja ihmiset pulaan. Ja samaan aikaan valitetaan, ettei muka ole kunnon raksamiehille töitä tarjolla. Grrr..

    Mutta näköjään teillä on niin päättäväistä porukkaa, että hommat etenee ihan omin voiminkin.

    Kuiva lattia, parempi mieli :)

    Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annukka :) Tämä on näitä pjojektihaasteita, joiden kanssa pitää vaan päästä sinuiksi ;)

      Poista
  19. Käväisin tänään siellä hoitamassa asioita, mutta en ehtinyt nurkille;) Apteekissa tuli kyllä poikettua! Mutta löytöjä tein Osuuspankin vieressä olevasta putiikista, saman parkkipaikan reunasta, oletko jo käynyt? Eteisessä olevassa ale-hyllyn tuotteista oli vielä lisäale. Ostin ihania ulkotulille tarkoitettuja lyhtyjä. Niitä jäi vielä:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan käyty! Kesällä oli ale, josta ostettiin aika paljon kivoja juttuja. Oli oikeastaan yllättynyt mite pienessä kylässä onkaan kiva sisustuskauppa :)

      Poista
  20. Minneen sano mittää noist raksaukkeleista.... :P Päättäväisemmin kuin koskaan, te klaaraattesen ihan varmasti. Jaksuja viikkoon!:)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!