jovela

jovela

maanantai 16. joulukuuta 2013

Päätöksistä suurin

Koska tässä ei nyt kirjoiteta jännäriä, jossa lukijaa vedätetään monen juonenkäänteen ja harhaan johtavan sivupolun kautta kohti tarinan kliimaksia, täräytän heti alkuun, että olemme päättäneet muuttoasiasta. Jos kaikki nyt etenee muutamien Jovelaan liittyvien juttujen osalta toivotulla tavalla, tämän nykykodin ulko-ovi painetaan kiinni viimeisen kerran maaliskuun lopussa, 3 kuukautta ennen alkuperäistä muuttotavoitetta.

Meidän pitää esimerkiksi saada salin lattia pikimmiten kuntoon (iso homma), jotta talolle voidaan alkaa toden teolla siirtää muuttolaatikoita joka perjantai, kun ajamme talolle. Hiljaista muuttoa tässä ollaan tehty jo jonkin aikaa. Joka kerta jotain mukaan.

Joskus pienempää, kuten viime viikonloppuna nämä mukana muuttaneet poromme..



.. jotka muuttivat osoitetta yhdessä tällaisen pienen pöydän kanssa nykykodista Jovelaan. Siis jo jotain hieman isompaakin on matkassa kulkenut.



Muuton kriteerinä meillä on ollut tietenkin työasioiden järjestely, mutta käytännön puolella listalla olivat pakolliset asiat: lämmitys (x), pesumahdollisuudet eli sauna (x), riittävästi riittävän valmista tilaa (melkein) ja vesi (melkein). Nyt joulun aikaan meillä pitäisi valmistua makuuhuoneen lattia, vessan lattia ja eteisen lattia, jonka jälkeen siirrytään salin lattian kimppuun. Se onkin isompi homma, mutta se pitäisi saada valmiiksi tammikuun loppuun mennessä, jotta voimme koko helmikuun ajan rontata talolle isompia laatikkoihin pakattuja tavarakuormia.

Vesi tosiaan on, vaikka sitä ei vielä voi käyttää. Puhdistuspumppailemme porakaivoa puolisentoista viikkoa joulun jälkeen lotkotellen joka päivä useamman tunnin sitä vettä kaivosta, jonka jälkeen voidaan ottaa vesinäyte. Sen jälkeen porakaivoon asennetaan se oikea pumppu ja ankankaulahana, josta voimme laskea vettä ämpäriin ja kantaa tupaan tai saunaan. Vedentulo on ollut hyvä. Tarkistuslaskennassa kaivo tuotti testitunnin aikana yli 1200 litraa vettä, eikä se vedentulo siihen hyytynyt. Kaivo näyttää tällä hetkellä tältä ja kuten näkee, vettä tulee lennossa. Kuvanottohetkellä kaivosta on pumpattu vettä yli 3 tuntia keskeytyksettä ja se lentää edelleen komeassa kaaressa. Sen verran kovaa vettä tulee, että tuossa puhdistuspumppausletku on hieman tanssahdellut paikaltaan ja sojottelee risukasaa kohti aiheuttaen käärmeenkielisuihkun kahteen eri suuntaan. Letkun suun edessä oli nääs oksa.



Sisällä tosiaan paiskitaan lattioiden parissa viime- ja tulevina viikonloppuina. Makuuhuone on tyhjennetty ja sängyt on siirretty tuvan puolelle.



Tuon makuuhuoneen lattian kanssa on sellainen tilanne, että siinä ei ole mitään säästettävää kunnostusmielessä. Ensinnäkin huone on ollut ennen 2 huonetta, joten kapoiset lankut kulkevat huoneessa kahteen eri suuhtaan. Lankut ovat rikkinäisiä, rumia ja vaikka niitä miten paijaisi, lopputulos olisi hupaisa. Siksi olemme päätyneet siihen, että lattia eristetään huokoisella eristeellä (tehty), jonka päälle tulee korkkipohja ja sen päälle puuparketti. Puuparkettia on käytetty taloissa 1600-luvun loppupuolelta saakka, joten se ei ole mikään moderni ratkaisu edes näin vanhassa talossa. Erityisen kylmäkään se ei ole jos pohjana olevat materiaalit eivät edesauta kylmyyden siirtymistä parketille. Huokoeriste+korkki on hyvältä tuntuva ratkaisu ja sillä mennään.



Tuvan lattia taas on ajoittain jumalattoman kylmä. Tuvan puolellahan ei ole mitään lattioiden nostoa tehty, eristeet ovat ikivanhoja ja veto käy pikkurillin mentävistä lankkujen aukoista. Mitään ihmeellistä ei tuvan lattialle olla tehty, koska lattia tullaan avaamaan keväällä. Nyt pidämme kylmyyttä loitolla erilaisilla matoilla. Viimeksi löysimme Fidasta valkoisen maton tupaan ja uusin löytö on Espoon uudesta kierrätyskeskuksesta löytynyt ihana villamatto (12,-). Peittelemme siis lattiaa matoilla, kunnes tupakin saadaan eristettyä lattian osalta.



Tuvan seinäpenkit ovat myös hieman vetoisia, joten niitä olemme peitelleet lampaantaljoilla. Eläinkokeena suoritetut testaukset kertovat, että veto on taltutettu. Testaajana tässä Mai, joka on ottanut seinäpenkit taljoineen omakseen heti kun päkänahat saatiin laskettua käsistä.



Olen ottanut tavaksi napata suunnilleen kerran kuussa kuvan Jovelasta ulkoa käsin ja jotenkin olin siinä käsityksessä, että joulukuun kuvassa olisi pieni muutos edelliseen lumen osalta.



Jos jotain muutosvertailua hakee, niin se ei ainakaan löydy remonttipuolelta. Mitään remppaa ei talon ulkopuolella olla tehty, mutta piippu-/hormiremppa on kesken ja piha taas yhtä sotkua. Mudan, liejun ja luontaisten roskien lisäksi etupihamme viehkeys syntyy erinäisistä rakennusjätteistä, jotka kertovat siitä, että jotain on tehty ja jotain on meneillään. Tällaista idylliä siis Jovelassa!



Lopetan siihen mistä aloitin. Jos kaikki menee hyvin nykykotimme ovi painuu viimeisen kerran kiinni 105 päivän kuluttua ja Jovelat astuvat samana päivänä taloonsa sen asukkaina, eivät enää viikonloppuasukkaina.

Tämä ajatus on parhain joululahja ikinä!

Onnellisia päiviä tahoillenne siellä :)

Jovelan Johanna

35 kommenttia:

  1. Olin jo ihan innoissani, että maaliskuuhan on ihan kohta. Sitten pääsin tekstin loppuun: 105 päivää. Ikuisuus! :D

    Hyvältä ratkaisulta kuulostaa tuo makuuhuoneen lattiasuunnitelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelen, että se menee nopeasti kuitenkin. Kun päästään jouluna Jovelaan ja tullaan sieltä sitten pois, on enää 84 päivää ja sen jälkeen olen kiireinen tuonne helmikuun loppuun saakka.

      Huomaa itsepsyykkaus. Ihan pian se tulee ;D

      Poista
  2. Huippu upeaa! Ajattele, että näette jo kevään tulon Jovelassa :-) Näin ainakin toivon!
    Välillä asiat etenevät todella vauhdikkaasti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin! Voi niin! Pääsen puuhaamaan sitä keittiöpuutarhaa, istuttamaan siemeniä purkkeihin ja nikkaroidaan takapihalle istutuslaatikoita.

      Voi niin! Se olisi ihanaa!

      Poista
  3. Maaliskuuhan on ihan hujauksessa! Ihana, että upea vanha talo saa asukkaat...

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Nopeasti se on nytkin mennyt, tuskin meinaa hidastua ;)

      Poista
  5. Voi Johanna, teillä näyttää jo siellä niin kauniilta ja valmiilta! Tupakin on ihan sadunomainen : ) Kolme kuukautta on tosiaan vain yksi pieni hujaus, varsinkin kun on monenlaista puuhaa. Kovasti tsemppiä lattiaprojekteihin ja tuon vesihommelin kanssa tietty myös. Lämpöistä joulunodotusta teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kiire on lempeä juuri tuossa mielessä. Aika kuluu nopeasti. Suloista jouluaikaa Peltotien päähän :)

      Poista
  6. Ihailen, että työstätte noin ihanaa projektia :) Minä en ole ollenkaan varma kestäisikö minun luonne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut on mitä ilmeisimmin luotu toteuttamaan mielipuolisia projekteja ja kun isäntäkään ei pistä hanttiin, tällä tiellä ollaan. Me ollaan ehditty asua niin montaa eri kotia ja eri tavalla, että tämä on koettava ;)

      Poista
  7. Muutto on siis ihan kohta :) Tai laatikoiden kanto, muuttoa taidatte tehdä vielä pitkään. Tai ainakin meillä on vielä tolkuton määrä muuttokuormaa purkamatta, vaikka osoite vaihtui jo kesällä. Mutta kun pääsee kotiin, kiire loppuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aina muutoissa sellainen juttu, että puran kaiken hyvin nopeasti. En oikeen siedä nurkissa odottelevia lootia, mutta Jovelaan muuton myötä sitäkin on sitten siedettävä koska kaikki on kovin kesken.

      Poista
  8. Vau, sehän on aamukamman paikka! Kolme kuukautta menee nopeasti, vielä kun joulukin on tulossa. Tsemppiä loppurutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamukampa! Jee! Tai rivi kampoja. Silti jee! ;D

      Poista
  9. Voi että! Se on kuule yksi hujaus, kuten sanoit; kohta on joulu ja päivä alkaa pidentyä jo sitä ennen. Vuodenvaihde hupsahtaa ohi ettei huomaakaan, sitten onkin jo helmikuu ja mun muutto. Sekin siis jo ihan ovella. Ja siitähän ei ole kuin pieni luikaus ja ollaan jo maaliskuulla :D

    Kattokaas vaan ettette innoissanne onnistu jäädyttämään koko pihaa luistinradaksi...siis jos nyt sattuu vaikka pakkasia tulemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullakin on pian muutto edessä. Miten jännittävä vuosi meille tuleekaan molemmille!

      Kaivovesi menee alamäkeä ojaan, mutta ajatushan on oikeastaan hauska!

      Poista
  10. Hienoa! Pian ne 105 päivää hujahtaa ja olette Jovelaisia ;) Lykkyä pyttyyn ja remppaintoa!

    VastaaPoista
  11. Mä niin tiesin että olette niin ahkeria ja muutto tapahtuu aikaisemmin!!! Jipiii, se ei tosiaan oo ku ihan pikku hetki. Hui miten jännää.

    Mä mietein muuten samaa ku Pepi.. Ois oikeestaan aika hauskaa, että pihasta tulisi (sieltä alueelta missä se ei aiheuttaisi mitään hallaa) luistinrata. Voisitte sitten kauniisti luistella vaikka vanhaan tyyliin rusettiluistelua keskenänne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huisin jännää! Mä en meinaa töppösissäni pysyä!

      Mun on parasta pysyä poissa kenkäveitsien päältä. Taitaa olla 20 vuotta siitä kun viimeksi koulussa luistelin. Voisi käydä niin, että paketoitaisiin Jovelan emäntää astioiden sijaan ;D

      Poista
    2. Kenkäveitsi!!! Ahhahaaa... ;D

      Poista
  12. Olen niin onnellinen teidän puolesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Kiitos! Ja uuden kodin iloa sinne teillekin :)

      Poista
  13. Ihania uutisia ♥ Se tulee niin pian

    Voimia viimeisiin koitoksiin ja hyvää joulun odotusta :)

    VastaaPoista
  14. Voi miten ihanaa! Olette kyllä olleet niin aikaansaavia, ettei tämä suunnitelmanmuutos edes oikeastaan yllätä. Mahtava juttu! Ihanaa joulunodotusta! :)

    VastaaPoista
  15. Hienoja uutisia! Teille on tulossa tosi hyvä koti, uskon, että tulette Jovelassa asumaan onnellista elämää :)

    VastaaPoista
  16. voi vitsi vähänkös päheetä. teistäkin tulloo sit maajunttiloita. mahtavuutta! cant wait!

    VastaaPoista
  17. Jännittävää kun pääsette muuttamaan, viettäkää rauhaisa joulu ennen sitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin jännää tämä on :) Rauhaisaa joulua sinne Turun suunnille :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!