jovela

jovela

maanantai 2. joulukuuta 2013

Tusina kuvasarjaa tuvasta

Olen nyt niin <3 tuohon tuvan muutokseen, että riivaan teitä pläjäyksellä kuvia, joita itse katselen torstaiaamuun saakka kaihon vallassa. Torstaina meinaan päästään takaisin talolle kokonaisen 4 päivän ajaksi. Oih!

Jovelassa siis häärättiin tavalliseen tapaan viikonloppuna. Tupa sai saarekkeen ja osa taloon sen oston yhteydessä jääneistä mööpeleistä kannettiin ulos tuvasta odottamaan myöhempää kunnostusta ja sen jälkeistä käyttöä. Ja niin onnessani olin, että hääräilin jo laitellen hieman joulua, vaikka aaton olemmekin muualla. Jouluaattoyönä kuitenkin pääsemme talolle, joten saamme jouluilla ja levätä Jovelassakin jouluaikaan.

Mutta nyt niitä kuvia! Tuvan keinunojatuoli muutti toiselle puolelle tupaa käyttökieltoisen leivinuunin eteen. Nojatuoli sai kaverikseen pienen, talon mukana tulleen pöydän, jonka päällä on lempiaddiktioitani kynttilöitä.


Viimeisen kuvan takaosasta pilkistää se vanha senkki, joka toimi ennen osana remppaköökkisaareketta. Nyt se on vaihtanut paikkaa ja luovutettuaan saakerevirkansa nuoremmalle kollegalleen, hänet somistettiin sievästi jouluiseksi tarjoilupöydäksi.


Tuossa hyllyn päällä on Ikean metallipitsinen astia, jonka taustalle laitoin kirppikseltä löytyneen ison metallikulhon. Sen simpukkamuoto heijastaa kynttilän valon kauniisti, vaikka se ei tuossa päiväsaikaan otetussa kuvassa näykään. Hyllyllä on myös rakkaan ystäväni serkun valamia, aivan uskomattoman kauniita kynttilöitä, joita raaskimme polttaa vain yhden kerrallaan jos sitäkään.


Peilipöytä ei vaihtanut paikkaansa vielä, mutta sen somistus vaihtui. Laitoin pöydälle niitä tilan pihan lintujen mukaan tehtyjä tauluja, joita tuunailin keväällä odottamaan porstuan seinälle pääsyä.


Kaverikseen lintuset saivat jouluiset lumisadekuulat, joista toinen on matkatuliaisemme Malagasta ja toinen Tukholman Wanhasta kaupungista.


Ruokailualueella on edelleen talojäämistöpöytä ja tuolit, mutta kattoon kiinnitettiin jouluoksa. Sen oksilla kiemurtelee 3 patterilla toimivaa valoköynnöstä.


Ruokailuryhmän (miten fiini sana!) tuoleilla on mukavaa istuskella, sillä Jovelan ruokatuoleilla on lampaantaljat. Pöytäliinana on muuten vanha aplikoitu lakana. Kirppislöytöjä sekin jo ajalta ennen taloa. Vanhimmat lukijat muistavat ehkä sen ajan 2 syksyä sitten, kun talosta ei ollut tietoakaan, mutta haalimme kirppiksiltä sitä ja tätä sitä hetkeä varten, kun oikea talo löytyy.


Lampaantaljoja on pitkin taloa siellä ja täällä, mutta kuluneena viikonloppuna laitoin myös tuon tuvan päätyikkunan alle taljat, koska siinä on niin mukavaa istuskella katselemassa lintujen ruokintapisteen tohinaa. Mikäs sen mukavampaa kuin bongailla tipusia peffa lokoisasti lamppaantaljalla!


Siirrytään ihan kohta saarekkeen kuviin, mutta sitä ennen pikainen vilkaisu lavuaariseinälle, jossa on siis lavuaari, jonka putki johtaa kaapin sisällä olevaan kanisteriin. Tuvan tuolla seinällä on mikrotaso, taso, jolla on vedenkeitin jne, seinähyllyjä ja itse lavuaarikaappi, johon tulee ovet tällä viikolla.


Mikrossa kuumennetaan ruokia (yllätys, yllätys) tai oikeastaan tällä hetkellä eniten glögiä. Punainen hiilihapotin suhauttelee painalluksesta pullollisen sihijuomaa tarpeen mukaan.


Noniin, se saareke sitten. Tuolla se pilkistelee tuvan ovelta kuvattuna.


Vetonuppeja vailla oleva saareke koostuu toiselta puolelta 2+3 isosta laatikosta ja toiselta puolelta kolmesta vitriinikaapista, jossa kussakin on vielä 2 pientä laatikkoa. Säilytystilaa kaivattiin jo kovasti, sillä taloon pääsee edelleen hiiriä. Ei ole kivaa katsella astioita ja miettiä mitä sen päällä kipiteltyä tuli samalla ehkä tehtyä. Kaapeissa ja laatikoissa on nyt astioita, joitain niistä aiemmin päällystetyistä kirjoista, kuivaruoka-aineita ja.. kynttilötä ;D Saarekkeeseen tulee vielä 1 iso laatikosto ja 1 iso vitriinikaappi.


Saarekkeen työtason virkaa toimittaa nyt rakennuslevy ja liina, sillä saamme tason talolle vasta juuri ennen vuodenvaihdetta. Saarekkeen syvyys on tilava metri, joten tuossa mahtuu puuhailemaan useammalta suunnalta. Oikeassa alakulmassa näkyy meidän remppaköökin ruoanlaittokeskus, eli yhden levyn induktioliesi. Saarekkeen keskellä on biotakka, joka on tunnelmallinen juttu iltaisin.


Tunnelmaa nämäkin, kuumavesipulloja, kynttilöitä ja maailman ihanimmat pitkät villasukat by Laura.


Ja nämä mieltä lämmittäviä löytöjä Fidasta. Juuri passelit säilytyskorit meille talolle.


Purkkeja, löytö talolta ja postikortti ravintolamuseosta.


Eipä tässä muuta kun loistavaa viikkoa teille kaikille. Työviikko on taas alkanut kiireineen, mutta torstaina pistän pillit pussiin puolen päivän jälkeen, jolloin lähdemme isännän, äitini ja koirien kanssa viettämään itsenäisyyspäivää ja pikkujoulua Jovelaan.


Lämmöllä

Jovelan Johanna

60 kommenttia:

  1. Todella kaunis joulutunnelma. Olet järjestänyt kaiken tosi hyvään ja suloiseen järjestykseen. Ja samalla tyyli on kuitenkin mukavan rento.

    VastaaPoista
  2. Oih ja voih, kaunista. Todella suloista ja tunnelmallista. Nuo Ikean pitsiastiat sopivat moneen. Minäkin olen käyttänyt vanhoja pitsilakanoita pöytäliinana. Iloista joulunodotusta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsilakanat on niin monikäyttöisiä ja muutenkin ihania monella tapaa. Se kankaan kestävyys ja tuntu on ihan silkkaa luksusta. Yritän haalia vanhoja lakanoita Jovelaan aina kun silmiin kohtuuhinnalla osuu :)

      Poista
  3. Oi tuota tunnelmaa. Jaksan vain huokailla kanssasi, kuinka kaunista onkaan!
    Viettäkää mukava viikonloppu ja itsenäisyyspäivä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jonna ja lokoisaa itsenäisyyspäivää myös sinne :)

      Poista
  4. Ohhoh, taidat olla sisustuspuuhissa yhtä aikaansaava kuin remonttihommissakin :) Tosi kivalle näyttää Jovelan tuvassa ja paljon pieniä, kekseliäitä yksityiskohtia! Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Enne :) Remppagloriat menee aina tuon isännän piikkiin, mutta ehkä mun areenaa on sitten enemmän tuo kaikki, mitä tapahtuu sen jälkeen ;)

      Poista
  5. Vaude, miten kaunista ja jouluista!<3

    VastaaPoista
  6. Kylläpä on niin kaunista ja niin jouluista!

    VastaaPoista
  7. Upean jouluisen näköistä!! :) Oon täällä ihan et ooh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen tällä ihan ooh, kun te olette niin ihania näissä kommenteissanne :) Kiitos siis!

      Poista
  8. Oi oi oi, eihän tässä muuta osaa sanoa ♥

    VastaaPoista
  9. Ihanan näköistä, voisin heti muutta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin voisin heti muuttaa Jovelaan! Voi kun se aika olisi jo tässä ja nyt!

      Poista
  10. Mä vaan huokailen täällä, kun teillä on niin ihanan näköistä!

    VastaaPoista
  11. Silmä lepää näissä kuvissa ja antaa inspiraatioo itsellekin, kiitos siis siitä <3

    VastaaPoista
  12. Ihan läkähdyttävän ihani kuvia, kiireessä pikakelasin läpi; palaan ajan kanssa fiilistelemään kunnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan ja lämmin kiitos kommentista! :)

      Poista
  13. Punaisesta tulee niin lämmin tunnelma. Pitäisi olla rohkeampi punaisen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja se toimii kesälläkin oikein hyvin!

      Poista
  14. ompas iiiiiihanan näköstä. oikein rentouttava fiilis tulee..mistä muutes nuo linnun kuvat on tulleet??kauniita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mehtäemännälle :) Nuo linnut on Valittujen Palojen Lintukirjasta, joka oli mun lapsuudenkodissa. Äiti sen kellaristaan kaivoi ja koska se oli melkoisen huonossa kunnossa, meinasi jo pois heittää, mutta kysyi kuitenkin tyttärensä tuntien oisko mulla jotain käyttöä puolikannettomalle ja repsottavalle kirjalle, jossa ei ole kaikkia sivujakaan enään tallella.

      Olihan mulla! Keväällä tiirailtiin lintuja Jovelan pihalla ja etsin sitten kirjasta samaisia lintuja. Aina kun uusi lajike bongataan, teen siitä taulun jos kirjassa on vaan juuri se lintusivu tallella. Tarkoitus olisi, että Jovelan porstuan seinälle tulee sitten sellainen taulukokonaisuus, josta voi tutkailla mitä kaikkia lintuja Jovelan pihapiirissä liikuskelee.

      Poista
  15. Ihanasti teillä on tilaa ja ilmavuutta :-D
    Olen aina mieltänyt, että ovelta katsottuna keittiö sijoittuu vasempaan kulmaukseen, niin nyt skrollailin kuvia ylös ja alas monta kertaa, ennen kuin hahmotin tilan oikein!
    Kaunista on teillä ja joulun värit sopivat tuonne NIIN hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole ihan väärässäkään, Rouva Kivitikka :) Meinaan kertaalleen remppaköökki oli jonkin aikaa tuvan vasemmalla puolella kun sitä paneeliseinää oikealla maalattiin. Ehkä se on jäänyt sulla siitä mieleen. Kokkauspuoli on tosiaan oikealla ja ruokailupuoli vasemmalla tuvan takaosassa. Tuvan etuosassa on tällä hetkellä veirassänky, oviaukot (porstuaan ja kammariin) sekä tietysti se leivinuuni.

      Poista
  16. Näyttää kerta kerralta ihanammalta. Tylsiä nämä mun kommentit, kun aina hehkutan, mutta totta se on. Tuollaisen saarekkeen perään itsekin huokailen, mutta tässä talossa ei keittiön koon takia siihen ole mahdollisuutta. Nautiskelen siis näistä kuvista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaksat aina hehkuttaa! Et usko, miten paljon nämä kommentit antaa iloa ja jaksamista tuohon projektiimme, joten kiitos taas ihanasta kommentista! :)

      Poista
  17. Ihania kuvia!!! Voi, miten viihtyisältä ja jouluiselta teillä näyttää ♥♥♥ Kiitos Johanna postista, se oli syvää luotaava ja ihana. :) En ole vain ehtinyt vastailemaan. :) Ihanaa joulun odotusta teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hätiä mitään, Dreamer. Muutenkin luen tosi harvoin blogipostia, joten en olisi huomannut vastausta tai sen puuttumiista näiden kiireiden keskellä ;)

      Suloista joulunalusaikaa myös sinne :)

      Poista
  18. Kylläpä oletkin laittanut tuvan kauniiksi! Mukavaa työviikkoa ja leppoisia hetkiä taas viikonloppuna Jovelassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torstaita jo odottelen kovasti, koska se tuo mukanaan pääsyn talolle :) Tiedossa on juurikin sitä leppoisaa aikaa. Tällä kertaa emme sen suurempia juttuja teekään. Pääasiassa rentoudutaan ja jotain pientä keskeneräistä laitellaan :)

      Lämmintä mieltä tälle viikolle sinne sinulle, Anni :)

      Poista
  19. Voi miten ihana tupa! Kyllä onkin kertakaikkisen kaunista :) Ihanaa, kaunista ja rentouttavaa joulunalusaikaa Jovelan väelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja sitä samaa kaksin mitoin sinulle sinne, Carita :)

      Poista
  20. Aivan ihanaa, että sä jaksat somistaa ja laittaa. Näyttää niin kotoisalle, lämpöiselle ja tunnelmalliselle. Tekee kodin tunteen.

    Ja kiva kuulla, että sukat on edelleen mieleiset <3
    Mukavaa viikkoa ja etenkin pitkää viikonloppua Jovelassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukat <3 Ne on mulla melkein aina jalassa Jovelassa. Mulla on siellä kahdet villaiset, nuo ja Saaristohuvilan Tarun tekemät ihanat punaiset villatossukat, jotka on erityisesti saunareissulla, pihalla (mahtuvat kenkään) ja yöllä jalassa. Nämä sun tekemät unelmaiset onkin sitten muuten kintuissa ihan koko ajan. Ne on niiiiin ihanat, kun ne menee mun pitkästä varrestani (159cm) huolimatta ihan reiteen saakka ;D

      Poista
    2. Hyvä mieli :)

      Mä niitä mittailin mun saman mittaiseen varteen ja totesin, että villahousut seuraavaksi työn alle :D

      Poista
  21. Teille tulee suomen kaunein koti! On aivan upea ja kodikas jo nyt!
    Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Kiitos kovasti Eija! Meille tulee meidän kaunein kkoti, se on ihan varmaa, mutta Suomen kauneimpia on niin monta. Ihan omalla blogilistallanikin on sellaisia niin monta, ettei järjestykseen tohtisi laittaa :)

      Poista
  22. Joo, se Suomen kaunein koti ohjelma onkin vähän ankea, kun siellä voittaa aina ne 600 neliön kodit. Teille tulee kyllä ihan paras kaikista!

    Melko hienot ovet teidän saarekkeessa!!!! ;) Tuota kun katsoo, niin alanpa harkitsemaan jos ne lisäalakaapit olisivatkin tuota lasiovea. Niin hyvin sointuvat yhteen nuo teilläkin! Jee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaas oonko ainuttakaan jaksoa ehtinyt katsomaan? ;DD No en! Nuo lasialakaapit on musta oikein käteviä ja kun ne ei ole lattiassa kiinni kuitenkaan (oli sokkeli tai jalat kuten meillä nyt), niin eipä niiden kanssa tarvitse erityisesti varoakaan. Tuota meinaan itse ensin pohdin, että jos sitten tulee potkaistua jalka ovsta sisään - ihan kun noin yleensäkään tulisi mitään vaakaloikintaa harrastettua koivet ojossa ;)

      Poista
  23. Joo paras on! Miten ihmeessä teillä voikaan näyttää jo noin valmiilta ylipäänsä??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole ihan uskomatonta!?! Mä en oikeen itsekään ymmärrä, että tupa alkaa todellakin jo näyttää ihan oikealta köökiltä vaikka siellä on paljon vielä tekemistäkin.

      Poista
  24. Voi hyvänen aika miten kaunista ja niin viimeisteltyä! Joka pienenpieninkin yksityiskohta on sopusoinnussa kaiken kanssa. Uskomatonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna :) Olen tosi iloinen tästä tuvan muutoksesta kohti oikeaa keittiötä. Hiljalleen se siitä kasaantuu!

      Poista
  25. Voitko sä käydä täällä meilläkin somistamassa... Aaaaaaaaaak, miten ihanalta teillä siellä näyttää! Jaksaa hymyilyttää aina toi sun kynttilöiden määrä. Sulosta. :)

    Enää kaksi päivää niin pääsette talolle neljäksi päiväksi. Oijoijoi. Makee juttu, niinkö suklaa!:) Hih

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, Jovelassa joutuu aina lauantaisin laittamaan pattereita pois päältä kun röttelö alkaa käydä kuumaksi candelalämmityksen johdosta ;D Itsenäisyyspäiväksi luvattiin sinne lumimyräkkää. Jänskää! Toivottavasti sähköt pysyy päällä kuitenkin.

      Kaksi yötä Jovelaan. Laskin sen äsken ihan itse ;D

      Poista
  26. Wau. Hirveä määrä kuvia kauniista kodista :)
    Ihana muuten kuulla, että joku muukin on kerännyt juttuja vuosien mittaan "sitä oikeaa" taloa varten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan! 4 vuotta oli pitkä aika löytää oikea talo sopivalta paikalta ja sen aikana tuli talotuskaa lievennettyä erilaisilla wanhain tawarain hankinnoilla ;D

      Poista
  27. Voi, miten kauniilta näyttääkään jouluinen Jovela!!! Saareke on myös aivan ihana! Iloista ja ihanaa joulun odotusta teille <3

    VastaaPoista
  28. Ihanan näköstä :) Odottelen innolla seuraavia postauksia. Lueskellu yövuorossa tätä sun blogia ja nyt sen verran innostunut aiheesta että etsiskelen itselleni tupaa täältä pohjanmaalta. Hyvää joulun odotusta ja toivottavasti takat toimii jo että ette jääry pystyhyn niinku meillä päin tavatahan sanua :) Ehkä minunki täytyy ees alkaa keräämään sitä tavaraa taloa varten jo niin tuntuisi että jotenki homma etenis :D

    VastaaPoista
  29. Voi että näyttää ihanalta! Todella inspiroivia kuvia, täytyy heti lähteä kaivelemaan omiakin joulukoristevarastoja :D

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!