jovela

jovela

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Hurmaava hunsvottimme ryhdistäytyy

Jos Jovelan talo on rakas röttelömme, niin sen piha on sitten hurmaava hunsvottimme. Jöröjukka, jota eivät edes sudet ottaneet kasvatettavakseen ja lopputulos on sitten juuri sitä, mitä voi kuvitella. Kuvittele sitä Jöröjukkaa vaan! Aamusta yöhön saisi tontilla hääriä, jotta kaiken saisi edes puolikuntoon, mutta toisaalta mikäs kiire tässä on! Ei se ole niin nokonuukaa. Pala palalta tuo ryteikköläkin taipuu kuitenkin puutarhamaisemmaksi paikaksi oleilla, eikä paratiisissa ole käärmeitäkään näkynyt sen keväisen duon jälkeen.

Pihalla sitten viimeksi

Keittiöpuutarhassa (oho, voi jo sanoa keittiöpuutarhaksi!) on istuteltu esikasvatuksesta hengissä selvinneitä taimia (huomaa puutarha-aloittelijan sarkasmi). Taimien suojiana on vesipulloista tehtyjä minikasvihuoneita ja hyvä niin, sillä maanantainen raju ukkoskuuro hammeroi kyllä täällä sellaisella voimalla, että olin jo huolissani taimien puolesta.



Hyvin nuo taimet tuntuvat viihtyvän kasvihuoneiden korvikkeissaan. Välillä toki täytyy tuuletella, sillä tönteröt saattavat kuumalla muuttua suorastaan trooppisiksi paikoiksi. Tässä kasvaa ananaskirsikka ja kuva on viikonlopulta. Tänään aamulla kun kurkkasin pulloon, kasvi tuntuu tuplanneen kokonsa.



Raparperilassakin voidaan hyvin ja leveästi. Taisi maisemanvaihdos olla raparpereille mieleen, sillä kasvu on nopeaa ja uutta vartta pukkaa tiuhaan. taisimme äitini kanssa siirtää n. 20 raparperin alkua pusikosta tuohon kasvatuspaikkaan ja viimeksi kun laskin, raparperinvarsia oli jo yli 50. Jotain on siis mennyt oikein. Oikealla puolella on kurpitsaa suojan alla. Hallaharsokatos ei ole lämmittämässä. Katos kyhättiin minuutissa kasaan hirmuisella tohinalla, sillä alueelle ennustettiin rajuja raekuuroja ja sade alkoi jo tiputella vettä niskaan ukkosen jyrähdellessä komeasti.



Suunnilleen satavuotias punaviinimarjapuska on näin komeassa satolupauksessa. Naapurikuvassa näkyy eilinen iso ilomme, hallaharson alla olikin jo napakkaa perunatainta. Miten höntin iloiseksi voi ihminen tulla tuollaisesta! Me olemme saaneet perunoita kasvamaan taimivaiheeseen saakka. Me, kaksi ihan ummikkonoviisipuutarhuria. Meillä kasvaa perunaa. Jipii! Saa nauraa, niin mekin! Meidän ensimmäiset perunat (taimet)!



Raivaamme (pääasiassa isäntä raivaa) kovasti tonttia käyttötilaksi. Tämä alue on ollut silkkaa ryteikköä. Nyt tuonne suurelle, todella vanhalle marjapuskalle (jonka kukinnasta kuva yllä) pääsee jo. Pari viikkoa sitten Jovelassa vieraillut ihmeellisen ihana (ja valtavan touhukas) puutarhahaltija raahasi Jovelan isännän kanssa vanhan tynnyrin tuonne nurkille. Siellä on palanut jo parin viikon ajan risua, lahoa ja kuolleiden puskien oksia.



Samaa aluetta. Seuraavaksi yritetään saada tuo kylvömasina irti kasvustosta ja etupihan puolelle. Näen sen silmissäni talon edessä kesäkukilla kuorrutettuna. Talvisin havuilla ja lyhdyillä koristeltuna..



Ihania ja ei niin ihania löytöjä edustavat tilan viimeisen asukasperheen nimellä varustettu ruosteinen tonkka, joka löytyi ryteiköstä. Tonkassa lukee Tuokila. Sen edessä lukee ehkä tilan nimi, mutta tekstistä ei saa enää selvää. 

Remonttiyhtiö järjettömät

Niitä ei niin kivoja löytöjä edustaa lasi. Lasinpalasia ollaan täällä kerätty satoja litroja sieltä ja täältä. Koko talon kivijalkaedusta on ollut lasia täynnä ja on sitä siellä vieläkin. Syynä on ikkunarempan tehnyt firma aikaa ennen meitä. Aivan loistava idea lienee ollut jonkun mielestä tuupata vanhat ikkunat ulos sen sijaan, että ne olisi irroitettu asianmukaisesti. Ikkunarempasta on muutama vuosi aikaa, lasia kerätään varmaan vielä 20 vuodenkin kuluttua. Tuossa kuvassa on sentään isompaa palaa, jotka joku valopää oli tunkenut kahden kiven väliin. Pahimpia ovat ne pienen pienet sirut, joita löytyy pystyasennossa joka paikasta. Siksi meillä ei koirat saa koskaan (vielä) mennä takapihalle. Tämä lasien poistaminen on raivostuttavaa, koska se on niin turhaan aiheutettua haittaa. Miksi, oi miksi joku rakennusfirma valitsee tehdä näin? Jos olisin itse ollut maksajana kyseiselle rempalle, olisi lasku odottanut maksutoimintoani kunnes jokainen pienikin siru olisi noukittu ylös.



Isot lasipalat löytyivät tuon ison kiven luota vasemmanpuolisessa kuvassa. Narulla erotettu alue on meidän vadelmala.  Ihmeellisen ihana puutarhahaltija oli riipinyt kuolleet ja kelvottomat pois ja viikonloppuna saimme vadelmalan rajattua. Karkurit päätyvät siimaleikkurin ruoaksi, jotta tuo alue pysyy hallinnassa. Vadelmalla on tapana lähteä leviämään ja sitten sitä onkin pian joka paikassa. Tuo n 3m halkaisijaltaan oleva pyöreä vadelmala riittää meille hyvin. Ainakin vielä! Lootalassa on jo perunan taimia, lantut ja perunat on kylvetty siemenistä. Lanttu jännittää. Ei aavistustakaan millaiselta näyttää lantun taimi, joten pitää hieman tutkailla asiaa, ettei tule nyppineeksi lanttuja pois ja kasvattaneeksi jotain rikkaruohoa.



Suunnilleen satavuotias omenapuu jaksaa vielä tehdä kukkia. Todellinen taistelija, joka teki omenaakin viime vuonna. Sammakkokuninkaan valtakunnassa kukkii. Lajitovereitakin on alkanut näkyä loikkimassa kuninkaan ympärillä.



Ryteikköjen raivausta!

Valtavat ja täysin villiintyneet ruusupuskat ovat saaneet lähdöt verstaan kulmalta. Muistoksi jäi ruoskitulta näyttävät kintut. Ei uskoisi, että tavallinen puskaruusu voi kasvattaa kesäkurpitsan paksuisia varsia ja varustaa ne sellaisilla piikeillä, jotka saisivat piraijatkin pinkaisemaan karkuun. Jovelaska siis opettelee pukemaan ruusupuskan raivausleikkiin muutakin kuin hellemekon, vaikka akuutti raivausinto kuinka iskisi päälle! 

Oikealla puolella on romahtavan kiesitallin pääty, jonka edusta oli täynnä lahoavia hirsiä ja roskaa koko tuon ruskean alueen edestä. Hirret, mistä lie pihalle rontattu/jätetty/otettu, olivat niin lahoja, että päälikerroksen jälkeen ne piti lapioida kottikärryihin (pisteet isännälle uurastuksesta ja ihmeellisen ihanalle puutarhahaltijalle, joka poisti alueelta huikean määrän lasia). Puulta näyttävä puska on valtava lumipalloheisi, jota on leikelty hillitympään kuosiin. Kyseinen lumipalloheisi voisi milloin tahansa osallistua Suomen vanhimman edelleen kukkivan puskan kisoihin. En tiedä paljonko moinen puska kasvaa varreltaan paksuutta vuodessa, mutta kun varsi alkaa olla kuulantyöntäjän hauiksen kokoluokkaa, voi arvella, ettei ihan nuorikosta ole kyse. Ja tämä puska tosiaan kukkii vielä. Rajusti! Hyvä kun koko kiesitallin seinää näkee, kun puskarouva pukeutuu kukkaan.



Tätä kohtaa pihasta ei meinaa tajuta samaksi kuin muutama viikko sitten. Tuossa salipäätyseinän kohdalla oli meinaan vain kapoisa polku takapihalle. Mainittujen laholäjien ja hylättyjen hirsien lisäksi paikan ahtautti villiintyneet syreenit ja muut puskat sekä suuria ja pieniä kiviä (ja 30 litraa lasinsirua). Nyt alue on siistitty ja syreenit on harvennettu. Tässä tehdään jo kivireunusta syreenisaarelle. Taustalla pilkottelee pikkuaittamme ja sen edessä vankkurisaunamme, joka muutti kahden miehen voimin vetämällä etupihalta takapihalle omalle paikalleen. Saunoessa voimme katsella pelloille ja jäähdytellessä ihastella laatikkopuutarhaa lintujen konserttia kuunnellen. Se on sangen ihanaa kerrassaan!



Tämä pihapostaus on oikeastaan tehty äidilleni, joka seuraa tiiviisti ja innoissaan Jovelan tapahtumia blogin kautta ja odottelee aina uutisia (kuvia) muutoksista, joita Jovelassa on tapahtunut edellisen käyntikertansa jälkeen. Tällaista täällä on tällä hetkellä, mamma-kulta. Perjantaina taas nähdään siellä sun päässä junarataa ja juhannuksena viimeistään saunotaan ja liotetaan nahat rusinoiksi paljussa, skumppalasit käsissä ja katsellaan onko köökkipuutarhan lootissa jotain syötäväksi kelpaavaa, se on varma se!

Loppusanat

Jäin pohtimaan eilisen postaukseen liittyen sitä, MIKSI kaikki tuntuu niin erilaiselta ja ihanalta. Kirjoittaessani Evalle vastausta kommenttiin, huomasin saaneeni punaisen langan päästä kiinni.

Jovelassa kaikki tuntuu innostavalta ja sen kautta tietenkin elämä tuntuu aivan ihanalta ja innostavalta, kuin lapsella! Lapsihan kokee joka päivä kovin paljon uutta, asiat ovat uusia, kokemukset ovat uusia ja koko ajan taidot kehittyvät tiedostamattaankin. Maailma on ihmeellinen, täynnä ihmeellisiä asioita ja ne toden totta hämmästyttävät, kummastuttavat (ja ihastuttavat). Jovelassa me olemme tavallaan kuin lapsia. Aikuisenahan sitä ei ollenkaan koe samanlaista jatkuvan uuden löytämisen iloa arkielämässään kuin lapsena. Aikuisena me kuitenkin toistamme pitkälti samoja asioita tutulla rutiinilla, eikös vaan. Jovelassa taas kaikki on meille uutta. Ei ole päivää, ettemme tekisi tai ihmettelisi jotain sellaista, mitä ei olla ennen koettu tai nähty. Hevosen lantakasassa elää turpeita nakkeja paksumpia toukkia, perunan taimi näyttää tuolta noustessaan maasta, linnut voivat tosiaan konsertoida niin kovalla volyymillä, että sen kuulee puhelimen toisessa päässäkin, pöntössä asustaa sinitintti, lepakko voi tehdä ilmaukarit siten, että ilmavirran tuntee poskillaan vaikka itse lentävää nahkalättyä ehtii tuskin nähdäkään, ne tietyt linnut lentävät aina pareittain, kivijalassa on ollut ketun pesä.. ja maisemakin muuttuu ihan joka päivä. Käymme jonkun ryteikön kimppuun ja sieltä löytyy aina jotain uutta ihmeteltävää. Jotain, mikä kertoo menneestä elämästä tällä paikalla. Teemme, opimme, mokaamme ja teemme taas. Välillä ihan onnistutaankin, jee!

Jovela on seikkailu. Jatkuvasti muuttuva ja kehittyvä matka. Jokainen aamu on uuden alku ja jokainen ilta päättyy edellistä päivää kokemusrikkaampana. Tämä on myös hyvin, hyvin koukuttavaa. Jos teemme näin, saavutamme jotain. Jos teemme noin, jokin asia muuttuu merkittävästi aiempaan verrattuna. Pakottava tarve valmiiksi saamisesta on korvautunut tunteella, ettei asiat ole niin nokonuukia. Vähemmällä pärjää, ihan hyvä nyt näin, laitetaan sitten kun joudetaan, yksi asia kerrallaan, sillä tekemistä on niin paljon, ettei kaikkeen kuitenkaan ehdi. Päähän siinä hajoaisi. Tänään teemme tätä asiaa, huomenna teemme jotain muuta. Asia kerrallaan, paikka kerrallaan. Talon sisällä jokainen huone on enemmän tai vähemmän kesken. Asiat, jotka ennen olisivat ajaneet itseni pöhköyden partaalle, ovat täällä niin normaalia olemista, ettei niitä huomaakaan. Jovelassa eletään vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Kesällä tehdään ulkona ja vaikka sisällä olisikin kaikkea puuhaa listoista alkaen, ne kuuluvat siihen aikaan, jolloin ulkona on jo syksyn sateet ja koleus.

Vaan nyt on kesä jo toukokuussa ja maailma kerrassaan lumoava. Taidanpa keittää kupposen kahvia ja jatkaa sitten leipätöitä (miten ihanaa onkaan tehdä töitä ja katsella samalla keittiöpuutarhaan). Tuo hurmaava hunsvottimme (eli tontti) saa odottaa vielä hetken, mutta kyllä sinnekin tästä pian joudan isännän kaveriksi riipimään, tonkimaan ja ihmettelemään!

Ja illalla voisimme mennä uudelleen ongelle. Jos vaikka saisimme toisen ahvenen! Jossain siellä on hyvä onkipaikka, se vaan pitää löytää. Siispä, uusia seikkailuja kohti!

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna

19 kommenttia:

  1. Puuh samanlaiset on touhut täälläkin. Raivauksesta tein onneksi suuren osan jo aikaisemmin keväällä kun ei ollut lumia. Tuo lasinsiruasia voi olla kaukaisempikin juttu kuin remontti. Meillä on alkuperäiset lasti ja lasia löytyy joka paikasta. Kaipa se on ollut ihan tapana tunkea lasia talon alle ja ympärille. Olen löytänyt ihan kokonaisia hillopurkkejakin ja sitten monenkokoista silppua. Koirien kanssa erityisen ärsyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Sitä vanhaakin lasia löytyy erinomaisen paljon. Talon alle on heitelty kaikkea mahdollista insuliinipulloista viinapulloihin, mutta ne pahimmat lasit, joita löytyy laajemmin, ovat sen pari vuotta sitten olleen ikkunarempan jäljiltä.

      Jollekin täällä on maistunut kovasti viinaksetkin. Ullakko, talon alus ja joka nurkka on täynnä vanhoja viinapulloja ;D

      Poista
  2. Sulla on aina mahtavia ideoita. Arvaa onko meillä nurkat väärällään tyhjiä vesipönttöjä kun ei olla raskittu täyttää niillä kaatopaikkakuormaa. Otan osan heti käyttöön pieniksi kasvihuoneiksi :)

    Ja samaa mieltä olen tästä asumismuodosta. On häkellyttävää miten vielä 9 vuoden jälkeen tulee joka vuosi jotain uutta vastaan, ja miten siitä nauttii ja iloitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Mun mielestä nuo vesipullokasvihuoneet toimivat tosi hyvin! Meillä on vesipulloja lukuisia jätesäkillisiä, koska meillä edelleenkin joudutaan tuomaan juomavesi kaupasta.Hyvähän niille tyhjille tönteröille oli joku käyttötarkoitus keksiä. Niihin säilöö kyllä muutakin hyvin. Ruokakomeroon meinaan kehitellä muutamasta pullosta säilytysastiat riiseille ja muille ryyneille. Elintarvikemuovina ne ovat passeleita ja korkillisen suun vuoksi oivia käytössäkin.

      Poista
  3. Olette te saaneet aikaiseksi ihan uskomattoman paljon....älkää nyt ihan uuvuttako itseänne....:)
    Routa nostaa noita lasinpalasia vielä vuosienkin jälkeen...kokemusta on. Edellisen talon tontilla oli joskus vuonna 1 ja 2 ollut romukauppiaan talo ja omalle pihalleen oli sitten kaiken lasiromun piilottanut. Niitä sitten mekin vielä sieltä kerättiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä postauksessa oli kuvailtu puuhia useamman viikon ajalta, joten emme niska limassa täällä sentään puuhaile :)

      On se outoa, miten ennen jemmattiin kaikkea moskaa maahan. Voin kuvitella, mitä romukauppiaan pihalta voikaan löytyä!

      Poista
  4. Mun edellisen asumuksen pihalle oli haudattu hirsiä, kun siinä oli ollut muinoin hirsiveistämö. No, mattotelineen toinen pää tipahti vuosittain 30-50 senttiä, kun hirret hiljaa maatuivat. Entisinä aikoina taisi olla tapana pistää kaikki mullan alle.
    Mutta mistä sä aina löydät nuo ihanat ideat, kuten nyt nuo minikasvihuoneet!
    t:Tiitiäinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Ennen sitä tehtiin vaikka mitä! Nämä meidän lahonneet hirret oli vaan jätetty isoon pinoon tuohon pihalle.

      kun varastossa on ainakin 100 tyhjää vesikanisteria, on pakko keksiä uusiokäyttöä niille tai sitten kuskata pois ;D

      Meillä on 5 ja 10 litrasta kanisteria. Jotain muitakin ideoita on mielessä, kuten valaa niihin kymppilitraisiin betonia ja tehdä niistä joitain tasoja ja rajoja pihalle.

      Poista
  5. Näyttääs kyl jo tooosi hyvältä. Nii muutes, ihmeellisen ihana puutarhahaltija kävi myös meidän pihassa hääräilemässä.. Näyttää täälläkin jo paljon paremmalta. :D Hihiii. Teillä siellä kasvaa kyl kaik paljon nopeempaa ku meil, mun tomskutki on ihan minejä viel. Saas nähä kerkeekö tälle kesää olleskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät ja kesä on niin aikaisessa tänä vuonna, että saattaapi vaan tuntua siltä, että se kuluu nopsaan ennen kun oikeasti on alkanutkaan. Hyvin ehtii teillä sato valmiiksi ;)

      Ihmeellisen ihana puutarhahaltija <3 On hetkiä, jolloin kannatan kloonausta ;D

      Poista
    2. Kannattaa miettiä ennen ku sanoo.. Luulen että tässä tapauksessa olisi myös kaksi hötskyliä, puutarhahaltijan lisäksi!!:D

      Poista
  6. Voi Johanna,Johanna. Taas niin samat fiilikset ja tekemiset.

    Tuo lasinsiruilla täytetty sanko. Meillä on niitä monta! Mä oon rapsuttanut pihaa ja ihmetellyt kasveja, tehnyt löytöjä ja siivonnut, siivonnut. Meillä on pihassa palanut navetta, ja mitä erikoisempia jätekätköjä. Tänään löin perunakuokan nokkospuskaan, jonka alta paljastui mm. lukuisia vettyneitä nahan paloja, naruja, kenkiä ja alla mädäntynyt puulattia. Joka päivä mietimme, että kukaan täysjärkinen ei tee tällaista työtä vaan olisivat jo aikaa sitten tilanneet kaivinkoneen kuorimaan maan. Me rapsutamme ja pähkäilemme. Samalla nautimme työnteosta,historian havinasta ja uudesta vuodenajasta.

    Tuon lapsenomaisen ihmettelyn tunnistan myös. Se, että löydän kaiverruksen hirrestä tai kuulen tarinan edellisistä asukkaista saa minut aivan lapsenomaisen iloiseksi. Olen niin kiitollinen kaikesta ympärillämme. Jopa niistä roskakasoista. Tunnen itseni täysin etuoikeutetuksi, että saan tehdä tällaista hyödyllistä, fyysistä työtä, jolla on tarkoitus. Mieheni sanoin: "Tämä työskentely tuo mielenrauhaa." Talo ja pihamaa jää elämään vielä jälkipolvillekin. Enkä tarkoita omaa perhettäni vaan osaksi Seinäjoen historiaa.

    Lämpimiä ajatuksia Jovelaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on monta, oikein monta sangollista lasia :D ja meilläkin on yksi osittain palanut rakennus (kiesitalli) hyvin erikoisine kätköineen. Sitten löytyy myös verstaan ylinen, jonne on tungettu kaikkea fillareiden raadoista vanhoihin masinoihin, täysromahtanut pesula ja kallellaan oleva huussi :D On kyllä käynyt kaivinkoneet ja puskutraktorit mielessä useaankin kertaan, mutta ei niitä ole tilailtu. Kalliita ovat ja jotenkin tuntuu, että saa paremman tuntuman paikkaan, kun tekee itse, omin käsin. tuon kiesitallin kohdalla puskurion pakko joskus saada paikalle. Sitä ei taida ihan yksin nurin saada ja rakennusta ei voi enää pelastaa, mutta siinä on vielä pelastamisen arvoista materiaalia jäljellä.

      Nykyään rakennetaan valtavaa tahtia. Muovisessa maailmassamme asiat tuntuvat olevan kovin helppoja. En toden totta parjaa ketään omaa kotiaan rakennuttavaa, mutta on tässä toisessakin tavassa puolensa. Ei tarvitse olla heti. Huomenna tai joskus sitten kun on, on ihan hyvä ja tekemällä omin käsin paikan henkiseen arvoon tulee jotain erilaista.

      Mielenrauha on mun mielestä paras sana kuvaamaan tällaista olemista. Sun mies on nero! Mielenrauhaa todellakin!

      Poista
  7. Se se on - uuden löytämisen ilo ja into! Kiitos kun välität näitä ajatuksiasi ja kiteytyksiäsi niin joku täällä, joka ei ehdi ajatella juuri nyt yhtä syvällisiä saa myös itselleen vastauksia, hih :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Jovelaskan elämänfilosofiaa kiireisille ;D

      Poista
  8. Ihanaa rauhallista oloa ja eloa :) Näistä sun postauksista tulee aina fiilis että olis itsekin sielä paikan päällä elelemässä ja ihastelemassa :)

    VastaaPoista
  9. Khdesta alimmaisesta kuvasta tykkään.TOSI siistiä. Upeeta!!! Ahkera pariskunta.

    VastaaPoista
  10. Mä ihailen tuota teidän tarmokkuutta. Pihasta tulee aivan upea ♥

    Hullu juttu vaan noi lasinsirut. Ihan vihaksi pistää :(
    Onneksi te saatatte tuon paikan arvoiseensa kuntoon.

    VastaaPoista
  11. Hyvin kiteytetty tuo uuden löytäminen ja siihen liittyvä innostus! Joka päivä tuntuu pieneltä seikkailulta, kun saa ratkoa ongelmia tai ihmetellä vaikka kasvimaan elämää. Voi tehdä ja asioita. Toivottavasti tämä fiilis kestää pitkään!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!