jovela

jovela

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Turhia murheita, hulluja haaveita

Vanhan talon, varsinkin tällaisen täysin hylätyn ja kolhuja saaneen talon korjaaminen on välillä kovin kaksisuuntaista tunnemaailmaltaan. Melkein tekisi mieli joskus antaa itselleen diagnoosina kaksisuuntainen remppahäiriö. Välillä meinaan kirjaimellisesti masentaa, välillä taas mennään jo manian rajalla, eikä mikään riitä. Ajattelinkin tällä kertaa kertoa muille vanhan talon hankintaa harkitseville siitä, mitä todellisuus tuo mukanaan. Toki nämä ovat kovin henkilökohtaisia näkemyksiä, kun kokemukset ovat omia, mutta silloin kun me lähdimme harkitsemaan vanhan talon ostoa, sain aina paljon voimaa blogeista, joissa kerrottiin tasapuolisesti iloista ja uupumisistakin, koska ne antoivat realistisen kuvan siitä, mitä on odotettavissa. Ehkäpä joku siellä kaipaisi meiltäkin jotain tämän suuntaista? Muutakin kuin linnunlaulua ja poutapilviä!

Meillä on nyt tätä Jovelan matkaa takana vuosi ja 5 kuukautta. Ihan ensiksi sanoisin vanhan talon hankintaa harkitseville, että hankintaa kannattaa harkita ja vielä kerran harkita, mutta liikoja ei kannata pelätä. Meitä pelotellaan lööpeissä jos millä kauheudella, joista suurin osa on kuitenkin ihan korjattavissa olevaa vauriota. Joskus voidaan joutua purkamaan paljonkin, joskus taas päästään vähemmällä ja kunhan on hyvä ajatus siitä mitä haluaa, lähtee siitä, että mitä tahansa voi tulla vastaan ja on valmis siihen, että suunnitelman tulevat mitä todennäköisimmin muuttumaan, ollaan jo hyvällä pohjalla.

Tänään on vuosi ja 5 kuukautta siitä, kun saavuimme ensimmäistä kertaa Jovelaan asuntonäytölle. Tuosta järkyttävän kylmästä, harmaasta ja jäätävän lumisateisesta päivästä tuntuu olevan jo niin kauan tai samaan aikaan niin vähän. Tässä ajassa olisi rakennettu jo pari uutta taloa. Tänään Jovelan ohiajavat näkevät rakkaan röttelömme tällaisena:



Yksi asia tulee taatusti jokaisella vastaan; välillä otetaan takapakkia, usein saadakseen taloa paremmaksi, se muuttuu hetkellisesti pahemmaksi. Se voi tuntua raskaalta ja turhauttavalta. Juuri kun olet hetkeksi saanut jonkun kohdan näyttämään siistimmältä, se revitään auki ja taas ollaan keskellä sotkua. 

Tässä kuvasarjassa ollaan tämän asian äärellä. Ensin oli niin mahtavaa, kun aloitettiin raivaaminen. Jokainen pieninkin homma sisällä ja ulkona toi suuria muutoksia mukanaan ja tekemisen maku oli makeaa maisteltavaa. Ylimmässä kuvassa on sumuinen huhtikuun päivä, jolloin etupihaa raivattiin siten, että seinä saatiin näkyville. Päärakennuksen ympäri kasvoi sakea syreenipusikko. Syreenit olivat levinneet niin rajusti, ettei talon sisältä nähnyt läheskään joka ikkunasta ulos (muuta kuin pusikkoa), eikä ovelta nähnyt Villa Gerdaakaan, joka oli täysin syreenien peitossa. Päätalon kattokin oli viimeistelemättä.

Heinäkuussa 2013 kattoon oltiin jo saatu kourut ja liepeet oli siistitty/viimeistelty. Kattoharjasta puuttui edelleen osa pellistä. Kun katto oli saatu kuntoon, rakennustelineet purettiin ja Jovelan päätalo oli huomattavasti siistimmän oloinen. Savupiippua ei ollut vielä. Päätylaudat oli maalattu. Talo virkistyi. Kivijalan korjaaminen alkoi.



Kesäkuussa 2014 alkoi haperoituneiden julkisivulaudoitusten purkaminen. Talo näytti taas kuukauden päivät suhteellisen murheelliselta, vaikka iloitsimme siitä, ettei hirsivaurioita ollutkaan. Silti tuo näkymä teki murheelliseksi. Taas oli seinä auki, moskaa ja roskaa läjäpäin. Talo näytti ikäiseltään, vanhalta, uupuneelta ja rujolta. Tämä oli takapakkia henkisesti. Vaan sitten tuli taas se päivä, jolloin isäntä oli saanut (monen erheen ja sovittelun) myötä koko seinän pituudelta uutta hirsipontta paikoilleen ja sen myötä talo ikään kuin ryhdistäytyi kertanykäisyllä. Tällä hetkellä röttelömme näyttää jo siltä, että tästä ihan oikeasti tulee vielä jotain muuta kuin röttelö!



Tässä mennään jo kuistia pitkin 28.6.2014. Oikea kuva on tuvan ikkunan kohdalta. Tippalistat (pitkällä seinällä) ovat paikoillaan ja ikkunalaudatkin on saatu takaisin. Kuistin korjaus on aloitettu. Ensimmäiset hirsipontit on saatu paikoilleen ja pian jo tippalistaa laitellaan. Pohjasta vaihdettiin yksi hirsi, joka oli lahonnut maahan painumisen johdosta. Lahoa on aina jossain. Se ei pelota enää. Kaikkeen tottuu ja laho on suhteellisen helppoa korjattavaa.


Nyt kun olemme edenneet kuistiin saakka, into nousee silkasta tietoisuudesta, että heinäkuun aikana kuistin ikkunat saadaan takaisin korjauksesta ja kun kuisti on ollut vuoden verran pelkillä muoveilla ikkunoissa, ajatus on huumaava. Vanhan talon korjaamisen kanssa joutuu sietämään kaikenlaista, jollaista ei välttämättä muuten sietäisi. Keskeneräisyyyden sietäminen on sellainen juttu, että jos sitä ei ole, se pitää löytää tai sitten hommasta tulee sietämätöntä. Eikä sittenkään aina siedä. Jos jollekin on tullut sellainen kuva, että päivä toisensa jälkeen täällä vaan leijailen onnen huumassa lintujen laulua kuunnellen ja ummistan silmäni kaikelta keskeneräiseltä, ehei, se ei ole niin. Usein en piittaa keskeneräisistä, mutta on päiviä, jolloin tekisi mieli haudata pää peiton alle välttyäkseen moisilta ärsytyksiltä. Koko ajan on jotain kesken, yleensä useampikin asia, koska aina ei yhtä asiaa saa syystä tai toisesta tehtyä loppuun saakka ja samaan aikaan on sitten parikin projektia, joiden välissä pitää hillitä tuota luontoakin, joka kyllä ottaa vallan pihalla kun hetkeksi selkäsi käännät. Vaikka viileä kesä kituuttaakin kaikkea syötäväksi kasvatettua, niin rikkaruoho-osastolla kukoistetaan säässä kuin säässä.

Julkisivumme osalta kuisti pitää vielä tehdä loppuun tämän korjauksen osalta, se pitää laskea tasaan (joku oli nostanut toisen puolen liian korkealle edellisen omistajan aikana) ja sitten pääsemmekin jo maalaamaan hiljalleen tätä julkisivun puolta talosta. Jos asiat menevät hyvin, meillä pitäisi olla korjattu julkisisvu, maalattu julkisivu, korjatumpi kuisti, suorempi kuisti ja ne ihanat vanhat ikkunat taas talossa heinäkuun loppuun mennessä. Se on jokin sellainen henkinen rajapyykki itselleni ainakin, että sen kun saavutamme, tulen tirauttamaan taatusti muutaman ilotipan silmästä.

Sitten onkin seuraava pohdinto myssyssä. Mitä teemme ovelle? Edellisen omistajan aikana tänne oli ostettu mukavanha ulko-ovi joka on liian suuri. Se on samaa sarjaa ikkunoiden kanssa, jotka myöskin ovat mukavanhoja. Sinällään siis sopisi talon ikkunoiden kanssa,  mutta ovi on kuistilla, jonne taas tulee ne talon ainoat alkuperäiset ikkunat puhallettuine laseineen.


Vanha ovi on ihana siinä mielessä, että se on kaksiovinen. Ei tuo mikään oikea ulko-ovi kyllä ole. Kovin hutera ja toiselta puolelta vaneerilevytettykin. Uusi ovi on tässä alakuvassa. Tiedä sitten mitä tässä tekisi? Saisiko/osaisimmeko korjata ja parantaa nuo vanhat ovet vai pitäisikö asetella tuo uusi ovi kuistiin. Kenties metsästää jostain kolmas ovi (vanha) ja jotenkin luikertaa se kuistin oveksi. Mikään ratkaisu ei kuulosta helpolta ja kolmannen oven hankkiminen hieman tökkii ajatuksena ihan kustannuspuolellakin. On jo yksi uusi ja yksi vanha. Kolmattako vielä pitäisi hankkia?


Tässä aasinsiltaa pitkin sitten päästäänkin tähän ideologiapuoleen. Kun vanhan talon hankinta on siinä vaiheessa, ettei kauppakirjan printti ole vielä kunnolla kuivunutkaan, oi miten pää onkaan täynnä ideologisia ajatuksia. Käytäntö onkin sitten usein jotain muuta. Omasta mielestäni on hassua ostaa vanhaa taloa ja tehdä siitä uusi. Usein sanotaan, että tulee halvemmaksi rakentaa uusi kuin korjata vanhaa ja joskus se toki onkin niin, jos omat valinnat ovat uuteen taloon kuuluvia. Uutta rakentamalla ei kuitenkaan saa vanhaa taloa ennen kun se on ikänsä saavuttanut, joka ainakin meillä oli koko homman ydin. Me haluamme asua askeettisemmin ja me haluamme asua vanhassa talossa, emme talossa, joka teknisesti muistuttaa tietokonetta ja vaan näyttää vanhalle.Valintakysymys siis, yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta.

Sitten on se kolikon toinen puoli. Rakennetaanko tässä kotia vai aikalaisesimerkkiä? Ideologisella puolella jälkimmäinen tuntuu tietysti itsellenikin jotenkin armaalta ajatukselta, mutta todellisuudessa se ei mene ainakaan meillä niin. Sitten pohditaan tällaisia oviasioita. Joskus tehdään ratkaisu sen mukaan, mikä on sillä hetkellä mahdollista. Eipä ihmiset ennenkään muuta tehneet. Otettiin se mikä oli saatavilla, tehtiin se mihin kyettiin. Meillä on esimerkiksi makkarissa ja eteisessä parketti, koska meidän oli saatava ne tilat käyttöön nopeasti. Muuten ei muutto olisi onnistunut ja jos se ei olisi onnistunut silloin, muutto olisi työasioiden vuoksi siirtynyt pahimmillaan puoli vuotta, jonka aikana sitten turhaan maksetaan kahden paikan kuluja. Parketti on toki vanha rakennusmateriaalina, mutta kyllä tänne kammariin tulee puulattia joskus myöhemmin. Poistoalesta ostettu parketti kuitenkin ratkaisi meidän tilanteen silloin kun se tilanne piti ratkaista ja kun on aika tehdä puulattia, parketit kerätään pois, jolloin joku toinen jossain voi hyödyntää ne.

Materiaalien valinnassa on kuitenkin syytä pitää järki mukana. Lutraamalla sellaisten materiaalien kanssa, jotka muuttavat radikaalisti talon perusominaisuuksia, kehitellään juuri niitä lööppien lempiotsikoita, joissa huudellaan hometta ja lahoa. Me olemme pyrkineet korjaamaan järkevästi ja käytämme materiaaleja jotka hengittävät ja siten eivät muuta talon ominaisuuksia. Höyrysulut ja lateksit ovat meille ei-ei. Jos talo on selvinnyt hylkäämisestä huolimatta 150 vuotta, se on tehty hyvin. Aikalaismateriaalit ovat yleensä moderneja hintavampia, mutta ne kestävät aikaa kaikin tavoin, myös visuaalisesti kauemmin. Alelaarien tapetit hylätessään joutuu miettimään valintojaan tarkemmin. Kun tapetti maksaa sadan euron luokkaa tai enemmän per rulla, on pakko valita kuosit ja sävyt, jotka miellyttävät kauan. Nostan hattua teille kaikille, joilla on mahdollisuuksia toteuttaa remontteja ja sisustaakin 100% aikalaismateriaaleilla. Me joskus oiomme hieman. Emme isoissa asioissa, mutta silloin kun se on tarpeen. Tämä projekti on riittävän suuri muutenkin ja jos pelkän ideologian vuoksi joutuu vääntämään pihdeillä kahvaa joka kerta kun haluaa oven auki, koska sopivaa vanhaa kahvaa ei löydy mistään ja vanhasta kahvasta on enää jäljellä tynkä, ovi sai uusvanhan kahvan, jota voimme väännellä kunnes se vanha oikea kahva löytyy.

Jaksamisesta ja rahasta

Aina ei jaksa, eikä jaksaisi. Se vaan on niin. Sitten pitää miettiä miksi joku aikataulu on tärkeä ja onko se ylipäätään tärkeä. Tärkeille ei voi mitään, on tehtävä ja sitten yrittää jotenkin pitää ajatus kirkkaana siinä mielessä, että tämä on tärkeää ja kun tämä on tehty, jokin asia muuttuu oleellisesti. Meidän on esimerkiksi saatava tämä julkisivu ja kuisti tehtyä kesän aikana, kuten paljon muutakin talon ulkopuolisiin juttuihin liittyvää, koska ne vaikuttavat oleellisesti talon talviolosuhteisiin ja sen kautta myös kustannuksiin. Usein on myös niin, että päästäksesi tekemään jotain, jota todella haluaisit tehdä, joudut tekemään liudan kaikkea sellaista, joka ei nyt vaan ole niin mukavaa. Meidän on esimerkiksi tehtävä ratkaisu pantry-huoneesta, sillä sesonki on nyt alkamassa. Jos mielimme saada säilöttyä ruokaa, meillä on oltava niille (ja pakastimelle) paikka. Uunintausta (romahtanut sisältä, korjauskelvoton) pitäisi purkaa, jotta saamme tilan umpeutettua ja ruokavarastokäyttöön.

Samaan aikaan pitäisi tehdä julkisivua ja tupaan pitää saada puuliesi ennen loppusyksyä. Tässä tullaan sitten siihen  juttuun, että aina ei voi saada kaikkea. Tai toki voi jos pankkitilillä lepäilee pinoittain rahaa tai pankki haluaa rahoittaa remonttia puskien rahaa aina tarpeen mukaan. Silloin hommat etenevät toki nopeastikin kun voi käyttää ulkopuolista työvoimaa. Meillä ollaan päätetty edetä omin voimin aina kun mahdollista ja olla ottamatta lainaa projektiimme. Pitää laskea tarkkaan mitä missäkin kuussa tehdään. Se on myös osoittautunut hyväksi siinä mielessä, että hankinnat ja muutokset ovat pohdittuja, käytännössä hyviksi huomattuja. 

On todella vaikeaa sanoa mitä vanhan talon korjaaminen maksaa, se kun on niin talokohtaista, mutta sen voin sanoa, että kannattaa rohkeasti tehdä itse minkä voi. Työ tekijäänsä kyllä opettaa ja tarjolla on paljon kursseja, joilta saa rohkeutta ryhtyä tuumaan. Tietenkään mitään rakennemuutoksia tai sähköjä ei tule yksin vedellä ja puuhailla vailla asiallista kokemusta/koulutusta, mutta kyllä monet näistä hommista on ihan opittavissa, vaikkei alussa tietäisi kummin päin vasaraa kädessä pidetään. Kustannuspuolella se ero on meinaan valtava. Me pyysimme esimerkiksi tuosta julkari-kuisti -jne rempasta tarjousta ja kun teemme sen itse, erona on 10 000€ teetettynä 1200,- itse tehtynä. You do the math, kuten tavataan tuolla maailmalla sanoa!

Jaksamisesta vielä

Kun lähdimme tähän projektiin, olin työsaralla loppuliekillä porhaltava. Olin uupunut ja olen sitä vieläkin. Tällä viikolla esimerkiksi huomasin, että voimat loppuivat hetkeksi ihan leipätyön kanssa. Koska oma työni on usein kaiken mehun pusertavaa, Jovelan puuhat tarjoavat kaivattua vaihtelua. Silti kannattaa pohtia sitä omaa jaksamista. Alun innostus saattaa vaihtua kituuttamiseen monella tavalla jos ne omat mielikuvat ja todellisuus eivät kohtaakaan riittävästi. Omalla kohdallani onneksi on juuri päinvastoin. En vaihtaisi tätä mihinkään muuhun olemiseen. Keskeneräisyyksineen, uupumisineen ja välillä turhautumisineenkin vastapainona on projektin mielekkyys, omien rajojen ja kykyjen löytäminen, ilo olemisesta, ilo elämisestä ja itselle uusien asioiden kokeminen. Leipätyöni kohdalla olen edelleen matkalla itseni kanssa. Kyllä sekin oikea tempo vielä löytyy. Pitäisi vaan olla hieman enemmän aikaa ja vähemmän turhia paineita ja huolia, osata olla luomatta niitä itsekin! Ja sitten, aivan yllättäen saattaa tapahtua jotain, jollaiseksi voin kuvitella esimerkiksi tuoreen äidin olotilan, kun lapsi on valvottanut kuukausia ja joku jossain tarjoaa hetken irtioton kaaokseen.

Minä, me saimme sellaisen tällä viikolla. Olen siitä sanoin kuvaamattoman iloinen ja kiitollinen. Meidän Villa Gerda oli muuttunut kauheaksi hylkäämöksi. Kuistin ovestakaan ei enää päässyt sisälle, koska Gerda oli ainoa paikka, jonne saatiin tavaraa ja hylkyä laitettua piiloon katseilta. Lopputulos oli se, että Gerda oli täynnä sekä poisheitettävää että säilytettävää tavaraa kirjaimellisesti kattoon saakka. Tällä viikolla, juuri kun tuntui ettei omat voimat riitä ja silti olisi tuo Gerda ollut pakko saada järjestykseen, koska tarvitsemme yritykselle varastotilaa, lisäkäsipari saapui ja sitten kaikki olikin toisin. Paria päivää aiemmin ei tosiaan enää kuistin ovesta sisälle päässyt, saati minnekään sitä pidemmälle ja nyt Gerdassa on tilaa vaikka hipat pitää! Kammarihuone on varattu (ja täytetty säntilliseen järjestykseen) tilan vanhoja huonekaluja ja omaa varastointitavaraamme kun taas Gerdan tuvasta tehtiin firmalle varasto. Sinne tullaan kasaamaan paljon hyllyjä, mutta juuri nyt on aivan ihanaa, kun Gerda on raivattu ja järjestetty. Kiitos apukäsillemme, joka otti projektin haltuunsa ja hoiti koko homman likimain yksin! Itse sain vain lakaista hieman lattioita, isäntä kasasi pari hyllyä ja avusti ronttaamisessa, mutta muuten tästä kuuluu iso kiitos ystävällemme <3





Gerda on nyt varastona sekä meille että yritykselle. Syksyllä hieman tukimme pahimpia koloja, jotta hiiret eivät pääsisi kylään ja sen jälkeen saanenkin salista osan työtavaroista pois (jihuu!). Nyt tuolla näyttää olevan tavaraa kovin maltillisesti, mutta voi pojat, tavaraa on oikeasti melkoinen määrä ja lisää tulee koko ajan.

Muttapa mutta! Mitä Gerda sitten jonain päivänä on? Olemme aina välillä pohtineet Gerdan tulevaisuutta (ei sähköä, ei vettä, ei mitään sellaista modernia), mitä Gerdasta tulee? Ainakin Gerdasta tulee puuhatalo, jossa on suunnittelu- varastointi- ja toteutustilaa puuhailla, mutta tuleeko aina olemaan niin? Muutaman vuoden ajan kyllä, mutta entäs sitten? 

Hulluissa haaveissani Gerda kunnostetaan ja restaudoidaan. Sinne ei vedetä sähköjä, eikä vettä. Suunnattoman kaunis, linnantormikoristeinen leivinuuni korjataan ja ullakkohuoneesta tehdään kesäkammari. Jospa Gerda olisi sitten se ihan oikeasti 1800-luvun henkeen palautettu pikkuhuvila, jonne alkaisimme haalimaan sekä aikalaismööpeleitä, että tarpeistoa astioista pitsilakanoihin ja kirjallisuuteen. Se ei ole ollenkaan mahdottomalta kuulostava ajatus. Voisiko Gerda sitten joskus toimia satunnaisesti auki olevana aikalais-B&B:nä, kuten muutama lukijamme on tässä vuoden aikana jo pilke silmäkulmassa ilmaan heittänyt. Ei sekään mahdotonta. Oikeastaan olisi sangen hurmaava ajatus, että Gerda voisi tarjota esimerkiksi viikonlopun tai lomaviikon verran aikalaiselämää läheistemme lisäksi jollekin historian havinaa kaipaavalle ihmiselle. Rauhan ja olemisen mahdollisuuden vailla nykyajan hauskutuksia. Saisi omassa rauhassaan tutustua maailmaan 1860-1930 luvulla siihen aikaan kuuluvassa rakennuksessa, aikalaistavaroiden ympäröimänä. Ehkä vinttikerroksessa kokeilla polkaista rukkia omaksi ilokseen, kutitella vuohia aitauksessa ja seurata kanojen puuhia vailla kiirettä minnekään, kömpiä kesähuoneeseen lukemaan vanhoja lehtiä poski pitsireunaista tyynyliinaa vasten painettuna ja maistella arjen pieniä puuhia kuten silloin ennen.

Turhia murheita ja hulluja haaveita, niitä vanhat talot tuovat mukanaan ihan varmasti. Eri asia on sitten kumman antaa päästä voitolle! Jos ensimmäisen kanssa pääsee sinuiksi, toinen on taattu ja silloin, oi te vanhaa taloa ja toisenlaista elämäntyyliä haaveilevat, elämä on kovin ihanaa. Pitää vaan muistaa olla onnellinen silloinkin, kun ei meinaa jaksaa olla edes itsensä kanssa samassa nahka-asumuksessa!

Ps. Kylläpä nakutin tätä pitkään. Oviasiakin taidettiin tässä samalla päättää. Se Gerdassa seisova uusi ovi ei mahdu, ellei jätetä yhtä ikkunaa pois ja sitä me ei tehdä. Se kuistin oven yläpuolella oleva (nyt kunnostettavana) ikkuna on ikkunoista kaikkein kaunein. Tämä uusi ovi menee siis myyntiin ja isäntä yrittää nikkaroida hirsipontista tuohon vanhaan oveen uuden pinnan (ulkopuolelle). Saa nähdä miten onnistuu! Jos se ei sitten ole meistä hyvä, haetaan vanhaa ovea tilalle, mutta tämä uusi ei siihen kuitenkaan tule.

Ps2. Myynnissä käyttämätön (oisko Skalan?) kaksiosainen ulko-ovi, leveys 119 cm korkeus 209 cm. Ovi sijaitsee Vakka-Suomessa (42 km Turusta).


ooditti vanhojen talojen ja elämän makuisen elämisen puolesta

Jovelan Johanna

20 kommenttia:

  1. Minä ehdottomasti säästäisin peilioven ulko-ovena. Meillä on samanlainen, läpi näkyy, halkeamia on paljon, mutta jotenkin oven ulkonäkö on niin talon mukainen. Alkuperäiset ulko-ovet on tallessa, mutta ne ei mahdu enää paikoilleen ilman suurempaa lasikuistin purkamista ja sitä haluamme välttää. Me purimme ulko-ovesta paneloinnit kokonaan pois. Lasikuisti on täysin lämmittämätön ja ilman eristeitä joten ovenkaan ei tarvitse pitää kuin sateet poissa.

    Hyvä ja rehellinen kirjoitus, juuri tuota se on vanhan talon kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei tiedetä yhtään millaiset ovet tässä on ennen ollut vai onko nämä ovet olleet tuossa kuistilla aina. Mitään muita ovia ei ole mistään löytynyt ja kun täällä on kaikki mahdollinen jätetty läjiin sinne sun tänne, voisi olettaa, että jos ovina on ollut jotain muuta, ne löytyisivät jostain (ja missä nämä ovet sitten olisivat olleet?). Silti nuo ovet ovat kovin oudot kuistin oviksi :D

      Noh, mutta, meillä on myöskin kylmä kuisti, eikä siihen ole tulossa muutosta, joten samalla ajatuslinjalla ollaan. Aiomme siis kokeilla korjailla nuo vanhat ovet. Vaneerit on laitettu niihin ulkopuolelle syystä. Kovin on surkea näky vaneerin alla.

      Poista
  2. Hei! Olen lukenut blogiasi jo pidempään mutta vasta nyt saan aikaiseksi kirjoittaa jotain! Hyvin samanlaisia tunnelmia on myös omalla kohdalla, kun rahattomana koittaa remontoida vanhaa taloa.. Vieläpä kun omaa sellaisen luonteen, että keskeneräiset jutut meinaa usein jäädäkin kesken kun jo seuraava puuha kuumottaa! Keskeneräisyyttä vaan on pakko oppia sietämään vaikka se ottaa välillä päähän niiiiin paljon.

    Hyvä ettei uusi ovi sovi kuistillenne, jostain syystä juuri tuollaiset uudet valkoiset ulko-ovet saavat minulle aikaan näppylöitä! Oletteko pystynneet kurkkaamaan vanhan oven vanerin alle? Joskushan on ollut muodissa peittää tuollaiset "rumat ja vanhanaikaiset" peiliovet, ja vanerien ja peitelevyjen alta saattaa paljastua melkoisia yllätyksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla samaa kuumotusta välillä meilläkin, mutta sitä on hillitty, koska sitä pakosta keskeneräistä syntyy ihan muutenkin :D Hyvä esimerkki on ne kerrat, kun ollaan jouduttu odottamaan jos minkä remppamiehen aineellistumista paikalle hoitamaan jokin sellainen asia, jota itse ei voida hoitaa. Meillä on likimain jokainen firmoille annettu projekti lirissyt tavalla jos toisella ja sitten on ollut pakko aloittaa jotain muuta, ettei aika mene hukkaan. Keskeneräisyyksiä syntyy tietysti myös silloin kun joku matsku loppuu (tuvan tapettia odotettiin yli puoli vuotta kun se loppui kesken) ja sitten on vielä kaikki ne projektit, jotka aloitetaan, tehdään tietoisesti tiettyyn pisteeseen saakka jatkaaksemme niiden kanssa esimerkiksi syksyllä. kun ilmat eivät enää ole suotuisia ulkoremonttiin.

      Tuo uuden oven kiiltävä valkoisuus on ollut luotaantyöntävä itsellenikin. Ovi on kaunis, mutta se ei sovi tähän taloon. Vaneerit on laitettu kyllä noihin vanhoihin oviin ihan syystä. Ne on lätkitty päälle peittämään haperoitumia, joten kokeilemme tehdä niihin kokonaan uuden ulkopinnan. Sisäpuolelta ovet ovat ihan siistejä, mitä nyt karsean värisiä :D

      Poista
  3. Todella kiva kirjoitus kaikessa rehellisyydessään ja elämänmakuisuudessaan. Me ollaan jo puoli vuotta sitten todettu, että vanhan talon kunnostus ei ole meille tässä hetkessä oikea ratkaisu. Liian monta rautaa on nyt tulessa, joten unelmasta tulisi helposti painajainen. Täälläkin on opeteltu olemaan polttamatta kynttilää molemmista päistä. Omalla kohdallani yritys on pitkälti se energian ja hyvän fiiliksen lähde, mutta monet muut asiat tuppaavatkin polttamaan kynttilää molemmista päistä. Seuraan kuitenkin enemmän kuin mielelläni teidän projektianne. Jovela on kivijalkaansa myöden juuri teille oikea paikka. Sen näkee kauas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos siltä tuntuu, päätös on taatusti oikea juuri nyt :) Uskon, että kaikella on aikansa ja paikkansa, oikea aikansa ja paikkansa. Vuoden, kahden, ehkä kolmenkin päästä tilanne voi olla ihan toinen ja voi olla itten sen talonkin aika jos siltä tuntuu. Mehän tehtiin matkaa taloon neljä vuotta, siis ennen kun tämä ostettiin. En nyt sitä suorastaan suosittelemaan lähtisi, kyllä se oli ihan pyllystä ravata esittelyissä ja pettyä aina, mutta jotain sekin opetti.

      Ainakin sen varmuuden, että tätä me haluamme :)

      Tsemppiä sulle firman kanssa!

      Poista
  4. Minunkin pitää kirjoittaa ekaa kertaa. Olen seurannut blogiasi ja ihmetellyt, ihastellut kuinka kaunista saatte aikaan. Suoraan sanottuna tämä kirjoituksesi oli inhimillinen eli tekin väsytte ja kaikki ei ole täydellistä. ;) tämän kommentin ei ole tarkoitus olla lainkaan ilkeä vaan tarkoittaa sitä, että ymmärrän ja koen sen minullekin helpottavana että sinuakin keskeneräisyys ärsyttää. ;) itse ostimme uudehkon talon, mutta joka oli hyvin keskeneräinen lähinnä pihaltaan ja julkisivultaan. Itse en välillä siedä tätä jatkuvaa työjonoa ja sitä, että kaikki ei menekään kuin elokuvissa. Vaikka mekin vuosia etsimme omakotitaloa, olen jopa välillä miettinyt ompa tässä hommaa.

    Tsemppiä meille kaikille. Yritetään muistaa, että kaiken ei tarvitse, voi tulla valmiiksi heti. Toivon ainakin itselleni lisää suopeutta, kärsivällisyyttä ja kyvyn nauttia hetkistä vaikka sen kaiken keskeneräisyyden ja joskus epäonnistuneidenkin asioiden keskellä.

    Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tuosta löydä ilkeyttä sitten millään! Tämän blogin on nimenomaan tarkoituksena olla inhimillinen ja vaikka usein kirjoitan kaikista niistä iloista, joita koen/koemme, kirjoitan myös aina niistä haasteista, joita tulee eteen. Koska olen yleensä ihan tursuta ilosta Jovelaan liittyvien asioiden suhteen, koin itse tärkeäksi kirjoittaa välillä ihan yksistään siitä, millaista ne haasteet ovat.

      Tuo työjono on hyvä huomio, joka jäi itseltä mainitsematta! Työjono, loputon :D Se ei oikeasti ole helppoa elää tietoisena työjonosta, vaikka sitä ei tietoisesti koko ajan ajattelekaan, mutta on niitäkin päiviä :D

      Poista
  5. Kiitos blogistasi, luen sitä säännöllisesti!
    Mainitsit korjauskelvottoman uunin, joten haluan jälleen muistuttaa erinomaisesta muurarista, joka kykenee korjaamaan miltei minkälaisen uunin hyvänsä. Renni Sihvola 050-3250900.
    Voimia urakkaan!
    Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Liisa :) Kiitos vinkistä, hänelle voi olla tarvetta muissa asioissa, mutta tämä leivinuuniasia on jo pohdittu (blogissakin) muutamaan otteeseen, eikä livinuunia oteta käyttöön. Tätä uunia ei voi korjata. Sen vauriot ovat sellaisia, että koko uuni olisi purettava täysin, muurattava uudelleen ja kun se muurattaisiin uudelleen hormeineen kaikkineen, se vaatisi hankalia rakennuslupia ja suuria muutoksia itse taloon. Kyseessä kun ei enää olisi pelkkä korjailu, josta johtuen taas projektia ei käsiteltäisi vanhan korjaamisena, vaan uuden rakentamisena > kuvaan astuu uudet rakennusmääräykset. Tässä on käynyt asiantuntijaa paikalla sen verran ja useampia kappaleita nuohoojasta alkaen, että leivinuunin kohtaloksi jää olla pelkät kuoret.

      Poista
  6. Tässä vielä linkki kirjoitukseen, josta löytyy 4 käytännön vinkkiä välttää liika väsyminen.
    http://download.jw.org/files/media_magazines/9c/g_FI_201409.pdf
    Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liisa :)

      Sen verran kuitenkin on sanottava, että ongelmanani ei ole ollut se, ettenkö tietäisi kuinka välttää uupuminen. Ongelmana on ollut se, että yrittäjänä ei aina ole mahdollista noudattaa niitä omiakaan näkemyksiä. Yrittäjän on joskus (usein) pakko painaa, koska kukaan muukaan sitä ei puolestasi tee ;) Omalla kohdallani uupumus saavutettiin, koska olin mukana niin monessa projektissa samaan aikaan ja peräkkäin, että en van ehtinyt hoitaa lepäämispuolta siinä samalla. Siksi asetin itselleni sen aikarajan 31.3, jonka jälkeen en enää tee 12-16 tuntisia työpäiviä. Sekään ei käy tuosta noin vaan. Asioiden järjestely ja uudelleen organisointi kun vie oman aikansa toteutua :)

      Poista
  7. Hyvää ja painavaa asiaa, kiitos tästä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kuitenkaan ei liian painavaa asiaa :) Jos saisin päättää nyt, tässä vaiheessa, että lähtisinkö/lähtisimmekö uuselleen tälle tielle, vastaus olisi epäröimättä HETI LÄHTISIN! Tämä on ihanaa myös haasteiden vuoksi. En tiedä mikä muu asia kasvattaisi itseäni tässä elämän vaiheessa samalla tavalla. Ei tämä ole kauhean rankkaa. Eniten tässä joutuu tekemään työtä niiden omien pinttyneiden ajatusmallien kanssa ja sehän siinä välillä tekeekin pipiä, kun pitää huomata, että petrattavaa olisi :D

      Poista
  8. Itse olen suorastaan kateellinen teille, kun olette jo saaneet todella paljon aikaiseksi!
    Me muutimme mieheni synnyinkotiin kuukausi sitten ja nyt olen helpottunut, kun olemme päättäneet siirtää talon kunnostamisen ensi kevääseen. Siihen mennessä saamme valmiiksi mukavuuksilla varustetun saunamökin tontille ja varmasti mukavampaa mm. avata lattiat, kun ei tarvitse asua pölyn keskellä. Meillä onneksi talossa kolme toimivaa tulipesää ja 2 mh + keittiö käytettävissä talven yli eli hyvin pärjätään. Mutta ensi keväänä kunnostetaan jokainen huone lattiasta kattoon. Perinteisin materiaalein.
    Hienosti kirjoitat aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti suosittelen muillekin, että olisi joku soppi, jonne vetäytyä rempan keskellä. Se todella tekee hommasta ihan erilaisen. Niin mekin teimme. Ensin pistettiin tupaa sellaiseen siisteyskuntoon, että se oli pitkään remppavapaata aluetta. Muu talo saattoi olla hurlum hei, mutta tuvassa piti olla siistiä.

      Me muutettiin vasta pari kk sitten. Sitä ennen ajoimme joka perjantai tänne ja pois su/ma. 2,5 tuntia suuntaansa kerran viikossa. Siinä tuli tiet tutuksi :D

      Meitä helpottaa myös se, että tämä on kaksio :D Iso tupa, iso sali, 15m2 kammari ja sitten on tuo eteinen ja vielä vessatila, joka lienee ollut joku pieni kirjastosyvennys (n. 8m2). Jos on monta huonetta, homma on hitaampaa.

      Tsemppiä sinne remppaanne! :)

      Poista
  9. Näinhän se menee, vaikka olisi vähän tuoreempikin kohde. Keskeneräisyys ja/tai remppasotku rassaa ajoittain niin että meinaa tukka lähteä päästä. Omin voimin tehden homma on hidasta. Haluaisit tehdä jonkun kivan jutun, mutta ensin pitääkin tehdä kymmenen inhottavaa juttua, että pääsee tekemään sen kivan jutun. Jos pääsee. Argh. Suunnitelmat ja työlista elää jatkuvasti, halusi tai ei.

    Jaksamista sinne! Tosi ripeään tahtiin teidän projekti on kaikenkaikkiaan edennyt. Hauskoja suunnitelmia Gerdan osalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se teilläkin on ollut huikea urakka ja kun omaat sen pikkutarkkuuteen viritetyn sisäisen työkalun, niin hattua on tullut siihen suuntaan nosteltua ;)

      Tuo halusit tai ei on musta hyvin kuvaavaa. Halusit tai et, niin justiinsa. Tähän kaikkeen suhtautuu niin luonnollisena osana olemista, että tekemättömyyksistä tulee arkea. Ja se on oltava niin, koska halusit tai et, se on joka tapauksessa niin. Ja vaikka kuinka kokee tämän olevan normaalia elämistä, niin on hetkiä, jolloin se ei-haluaminenkin herää hetkeksi. Mutta silti vaan haluaa :D

      Kaksisuuntainen remppahäiriö, todellakin :D

      Poista
  10. Olipa ihanan levollinen ja realistisen pohdiskeleva kirjoitus monisyisestä aiheesta! Herätti ajatuksia ja vahvisti uskoa ruudun tällä puolen. Meillä vasta mietitään missä se paikkamme olisi ja miten se toteutettaisiin. Eiköhän mekin kuitenkin joskus "oma Jovelamme" löydetä, kun jaksetaan rauhassa tuumailla ja katsella.

    Oli myös hauska kuulla, että Jovela sijaitsee Vakka-Suomessa. Vakkasuomalainen minäkin, vaikken siellä tällä hetkellä asukaan. Lapsuudenkotini on Mynämäellä (joka taitaa nykyisin olla virallisesti Turun seutukuntaa, mutta minulle aina Vakka-Suomea sekin :)

    VastaaPoista
  11. Onpa ihanaa, että tämä vuodatus toi iloa sinne! Jovela on ihan Myniksen lähellä Ukiin päin kun Y-tietä ajelee :) Täällähän näitä ihania vanhoja, edullisia taloja on vaikka pilvin pimein ja ne odottelevat kovasti uusia asukkaita.

    Mun mielestä vanhan talon ostaminen ja sen kunnostaminen projektina on parasta mitä olen koskaan elämässäni tehnyt ja kaikenlaista on tullut tehtyä :D Olen asunut monessa paikassa, monenlaisessa kodissa Suomessa ja ulkomaillakin. Jos valinta pitäisi tehdä uudelleen nyt, kun sahanpurua, lahoa, lankkua ja lasinsirpaleita on pyöritelty puolisentoista vuotta, eikä loppua näy, vastaus olisi KYLLÄ, uudestaan! Tässä on sellaista uudisraivaajan makua, otanpa tuosta oksan, piirrän maahan rajan ja myllään kaiken sen sisällä :D

    Onnea oman kodin löytämiseen sitten kun sen aika kohdallanne on :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!