jovela

jovela

torstai 17. heinäkuuta 2014

Pala palalta, asia kerrallaan

Täällä ollaan lähdössä hakemaan säilöntäpurkkeja. Jovelan säilöntäjamboree on alkamassa! Sitä ennen ja tähän kohtaan tallennan muistoksi tunteen siitä, että rakastan vanhoja taloja. Rakastan niiden mutkattomuutta, yksinkertaisuutta ja sitä, että meillä on vielä mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Ihanaa, yksinkertaista ja niin monella tapaa simppelimpää elämistä. Still life, sanoisi Ameriikan serkut.

Siirsimme hieman mööpeleitä tuvassa, koska meillä loppuu tiskivesien kantaminen ulos. Meille tuli ne kaikki inhottavan monimutkaisilta kuulostavat jätevesidirektiivit täyttävä pienpuhdistustönterö. Ei paperitöitä, ei putkimiehiä, ei mitään kommervenkkejä ja tuhansien eurojen laskuja. Voimme melkoisella ilolla todeta, että kotimme jätevesihuoltoyksikkö tuli kaikkineen maksamaan alle 300 euroa, mukaan lukien sen putken, jota pitkin tiskivesi valuu puhdistavaan säiliöön pihalle ja siitä sitten puhdistuttuaan suoraan salaattimaahan kasteluvedeksi. Ei mene hukkaan mitään, ei. Asennustyöt vievät sen hetken, kun isäntä poraa seinään sopivan reiän ja pistää putken siitä läpi. Kaataa tönteröön suodattajat ja iskee koko homman kasaan paikkaan, johon se kuuluu.

Uudelleenmöbleerauksen myötä sain sen ison kuumavesikattilan sijoitettua siten, että säiliöstä voi valuttaa suoraan vedet tiskialtaaseen. Nyt meillä tulee lämminvesi hanasta, vaikkakin se vesi pitääkin ensin kantaa sisälle ja lämmittää tuolla pikkulevyllä. Tämä riittää meille.


Lisäbonuksena voin tiskatessa katsella ulos Gerdaa ja pihalla puuhailevia eläimiä. Ohiajeleviakin voi toljotella kaikessa rauhassa. Jaa, se taitaa taas tuo isäntä ajaa klapia traktorilla, kas, naapurihan se siinä taas meni, niin, taitaa taas olla jotkut museoajenouvoajot meneillään kun tusinan letka pappamopoa pöristeli ohi ja tämä kaikki saman viikon aikana! Mikä liikenne!


Pikkasen uuden kameran kanssa harjoittelua, tässä tärähti kiireessä käsi, mutta en nyt laiskuuttani jaksa toista käydä nappaamassa. Ruokakomerossa ollaan saatu uusi katto melkein valmiiksi. Tänään on katon viimeistelyä ja sitten käydään sen hujanhajan tiiliseinän kimppuun. Isännän pitää hieman laitella tiiliä parempaan järjestykseen ja lötkäistä väliin laastia, jotta pysyvät paikoillaan. Liikaa ei tohdi purkaa, ettei yläosa romahda alas. Kyllä tuosta vielä ruokakomero tulee vaikka sunnuntaina olinkin hetkellisesti sitä mieltä, että heitetään sinne pommi.


Nyt kipin kapin kohti purkkikauppaa. Herkut odottavat säilöjiään!

Jovelan Johanna

19 kommenttia:

  1. Tuo hanallinen kattila on mahtava. Olen etsinyt jotain vastaavaa jo pidemmän aikaa. Mistä tuollainen ihanuus löytyi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biltemasta, 49,95 oli hinta ellen ihan väärin muista :)

      Poista
    2. Kiitos...tuo kattila on kyllä tosi mainio, pitääpä käydä Bitemassa poimimassa yksi mukaan. Minulla tiskit hoituu kanssa kantovedellä ja tuohon kattilaan mahtuu kerrankin reilusti lämmintä vettä :)

      Poista
  2. Yksinkertaiset asiat ovat usein niitä parhaita :-)
    Onnelliset te, kun teillä molemmilla on samanlainen asenne arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne, maailma on muutenkin riittävän hankala :)

      Poista
  3. Kyllä tuossa kelpaa tiskailla, ihana näkymä :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän mukavaa plutata pesuvedellä ja katsella ulos :)

      Poista
  4. Vastaan Jovelan emännän puolesta, että tuollaisia hanallisia kattiloita saa ainakin Biltemasta. Sitten esitän emännälle itse lisäkysymyksen: viitsisitkö kertoa hieman lisää minkälainen jätevesihuoltoyksikkö teille sitten tuli? Samanlaisia asioita pohdin itse...

    t. Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Helena! Sieltä tuo juuri onkin!

      Jätevesijutuissa (mainitsen nyt tämän, vaikka varmaan sen tiedätkin) voi pienikin puhdistusjuttu riittää, jos vedenkäyttö siihen yksikköön on vähäistä ja sitten riippuu siitä, tuleeko vesi hanasta vai kannetaanko se sisälle. Meillä kannetaan vedet sisälle ja puhdistus on ainoastaan yhdelle lavuaarille. Meille siis riittää tämä http://www.puhdastulevaisuus.fi/jatevesijarjestelmat/sauna-sarja/sauna-seppo.html

      Poista
  5. Kiitos Helena kattilavinkistä! -Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kattila on tosiaan Biltemasta, kuten Helena sanoikin :)

      Poista
  6. Aikomukseni oli myöskin kysellä tuollaisen hanallisen säiliön myyntipaikkaa. Tuollainen on ehdottoman hyödyllinen!! Kiitos vinkistä ja leppoisia kesäpäiviä Jovelaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kattila one meille ihan helmi ja kun saadaan se puuhella, vesi lämpiää sitten siinä. Tässä on vielä linkki ko. kattilaan, jonka hinta on 49,90 (ei 49,95 kuten muistin).
      http://www.biltema.fi/fi/Koti/Keittio/Kattilat/Tyhjennyshanalla-varustettu-kattila-88423/

      Poista
  7. Oi miten upea tiskiallas, mistäs hän on peräisin? Löysin just kirpulta säilöntäreseptikirjan, ja ajattelin kanssa kokeilla jotain vaikka eipä tuota säilöttävää (tänä vuonna) juuri olekaan kun löin jo alkukesästä hanskat tiskiin puutarhurin urani suhteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiskiallas on ihan Ikeasta :) Meillä on nyt säilötty ihan ostotavaraa, mutta hieman myöhemmin myös omaa satoa :)

      Poista
  8. Katse kiinnittyi tuohon altaan edessä olevaan ikkunaan.. onko siinä ns.valeruudukko vai miksi sitä kutsutaankaan? Ikkuna kun näyttää uudehkolta. Itseolen miettinytnimittäin, näyttäisikömeidän talossa ikkunoissa valeruudukot kivalta.. kova kaipuu ruutuikkunoihin.. vaikka eihän se yhtään sama asia olisi, tiedän :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ikkunat ovat uusia, Skalaa. Edellinen omistaja poistatti vanhat ja laitatti uudet tilalle. Ovat siis mukavanhoja. menettelevät ;)

      Poista
  9. Arvaapa kuinka monesti olen manannut kun myin sähkökaäyttöisen samovaarini joskua aikaa sitten kirpparilla, se olis huomattavasti mukavampi ja tyylikkäämpi vedenlämmitin kuin nykyinen vedebkeitin samassa hommassa :/
    Mun pienimuotoiset tiskit hoituu noileesti pihalla, mutta vois siinä vähän tyyliäkin olla :D

    Sulla on maalimast paras maisema katsella tiskaillessa, varsinkin sitten joskus kun saatte tuon vastapäisen kaunottaren rempattua!

    VastaaPoista
  10. Samovaari olisi loistava idea! Tyyliä todellakin!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!