jovela

jovela

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Oi kuusipuu

Piti oikein katsoa tapahtuiko syyskuussa muuta kuin töitä. Varmaankin, en vaan muista mitään erityistä vaikka miten pinnistelisin. Taas yksi hyvä muistutus itselleni tekemisten tasapainon tärkeydestä. En ole pettynyt tai ajattele, että kuukausi oli missään mielessä negatiivinen. Päinvastoin! Jovela-aikaa on kuitenkin ihan hirveä ikävä. Harmitus maksimus, selkäni on sietämättömässä olotilassa juuri nyt. Juuri kun sain työuurastuksen kunnialla päätökseen, selkä prakasi ja loppuviikko ollaankin sitten menty lähinnä lihasrelaksanttien ja särkylääkkeiden tokkuraisessa maailmassa. 

It is, what it is ja mitäs sitä sen enempää murehtimaan. Tänään on tämä selkä ja ehkä huomenna jo parempi. Sitä odotellessa päivitän kuulumisia.

Oletteko (varmaankin olette) kuulleet Itsenäisyyden kuusesta ja Kotikuusista? Wikipedia kertoo kuusista seuraavasti:

Itsenäisyyden kuusi on Helsingin Kaivopuistossa sijaitseva Suomen itsenäisyydelle omistettu kuusi. Suomen itsenäistymisvuonna 1917 kylvetyn kuusen sekä sen edustalla sijaitsevan muistokiven lahjoitti ja omisti Suomen eduskunnalle pääkonsuli Rudolf Ray. Kuusi istutettiin Kaivopuistoon vuonna 1931. Pääkonsuli Rudolf Ray toivoi lahjakirjassaan, että ”Itsenäisyyden kuusen siemenistä koottakoon ja idätettäköön tarpeellinen määrä taimiksi, joita sitten myytäköön kautta maamme kotikuusiksi ja yksilöille ja yhteisöille.”

Jovela oli yksi näistä paikoista, jonne Itsenäisyyden kuusen siemenestä idätetty kuusi istutettiin vuonna 1967. Ostaessamme talon tuo kuusi oli myös ensimmäinen pihalta kaadettu puu. Emme tuolloin tienneet, että kyseessä on Kotikuusi. Sen kuparinen laatta löytyi vasta kevään tultua kannon vierestä. Lopputalvi alkuvuodesta 2013, jolloin Jovela ostettiin, oli runsasluminen. Sinällään päätös ei olisi muuttunut toiseksi, sillä kuusi oli valtava. Sen paksut oksat raahasivat pitkin päätalon kattoa ja se myös imi kaiken ravinnon maasta etupihan puolella puhumattakaan siitä, että se synkensi etupihan tehokkaasti.


Jovelan kotikuusi kaadetiin, mutta sen elämä ei päättynyt siihen. Keräsin keväällä 2013 suuren korillisen mahtavan kokoisia käpyjä talteen. Olen säästänyt käpyjen siemeniä ja aion istuttaa sisälle muutamia uusia kuusia, jotta Itsenäisyyden kuusen tarina tilallamme jatkuu. Ehkäpä jonain vuonna meillä on joulukuusi, jonka kantapuuna on tuo Helsingin (kotikaupunkini) Itsenäisyyden kuusi. Sitä ennen oman Kotikuusemme kauniit kävyt pääsevät koristeiksi joulukuuseemme. Jovelassa vietetään taas joulua, ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin, joten tämän tarinan ydin on omalla tavallaan arvokas monella tapaa. Kotikuusi on tuonut meille myös lämpöä. Sen jykevä runko on hakattu klapeiksi, joilla talomme on lämmennyt ja tulee lämpenemään vielä monta kertaa. Voisiko oikeastaan olla kauniimpaa päätöstä Itsenäisyyden kuusen jälkeläiselle, kuin lämmittää suomalaista kotia perinnetalossa, joka on rakennettu toisen maan vallan aikana?!

Patakaappi

Toinen päivityksemme liittyy patakaappiin. Kovasti isäntä on sitä hionut ja yksi laitekin on jo ehtinyt rikki mennä tässä hiontavaiheessa (mitä leluja nykyään tehdäänkään)! Kaappi alkaa olla viittä vaille valmis, mutta sen siirtoa tupaan joudutaan odottelemaan vielä. Mun selällä ei nyt nosteta edes sukkaa lattialta, saati sitten avusteta tuollaisen painavan täyspuukaapin ronttaamisessa.


Alimmat kuvat kertovat iloisesta yllätyksestä! Kaapille saatiin tarkka ikä. Se on tehty 11.7.1932 Soilille. Tekijän nimmari sopii talon asukkaan nimiin, mutta kuka sitten kaapin saaja Soili on ollut, jää selvitettävien henkilöiden listalle. Meillähän on tiedossa ainoastaan verijanana talossa asuneet. Olisiko Soili ollut talon pojan, tulevan nuoren isännän morsian, tuore vaimo, nuorempi emäntä? Mukavaa kuitenkin saada tietää milloin kaappi on tehty ja kuka sen teki.

Syksykö?


No on kieltämättä syksy. Niin on aamut sumuisia, illat pimenevät toinen toistaan aikaisemmin ja vaikkakin vielä päivisin tuntuu lämpimältä, öisin on talven sanansaattaja muutamaan kertaan puhaltanut huuraa nurmikolle. Kovasti silti kesä pitää kiinni viimeisistä sotureistaan. Meillä kukkii edelleen siellä ja täällä. Suopayrtti ei anna periksi, voikukat ovat tainneet mennä ihan sekaisin, keittiöpuutarhassa ananaskirsikka on rutistanut lehtensä, mutta pukkaa edelleen hedelmää ja päivänkakkaratkaan eivät näytä talviteloille vetäytymisen merkkejä.


Risuaita

Tänään paistaa aurinko täydeltä terältä ja varjot syntyvät sen mukaan, mutta tässä pieni näyte risuaidasta tänään. Lehdet ovat kuolleet ja risuaita painunut. Aita alkaa muistuttamaan enemmän aitaa, mutta koska meillä ei ole ollut kunnon syyssateita jotka hakkaisivat kuivat lehdet oksista maahan, aita on hieman hassu nyt. Muistuttaa risukompostijonoa! Kunhan selkä taas pelaa ja meillä on sopiva hetki isännän kanssa aikaa ja inspistä, lisäämme taas risua tuohon.



Isännän taotut

On se vaan hauskaa joka viikko nähdä uusia harjoituksia ja valmiita juttuja. Olen laittanut pieniä detaljeeharjoitusjuttuja kynttilävadille saliin. Niitä on mukavaa katsella välillä.



Isäntä teki tuossa aiemmin hienon kahvan Gerdan oveen (yläkuvassa näkyy kierrettyä vartta ylimpänä), mutta muutakin valmista isäntä on ehtinyt opinnoissaan takomaan.

Olikohan se viime viikolla kun tämä sarvinaulakko valmistui (?) ja sepä vasta hieno mielestäni onkin! Sain heti idean muutamasta samaan tapaan toteutettavasta pöytäsomisteesta, joita isäntä lupasi tehdä meille jouluksi.



Sain myös hienon kynttilänjalan tupaan. Se sopii niin hyvin tuon paikoilleen jätetyn leivinuunin luukun kanssa. Tietty menin hieman tönimään kynttilää kun siirsin sitä ja steariinia pääsi roiskahtamaan kynttilänjalalle, mutta nämä takorautaiset eivät tietenkään ole moisesta moksiskaan.



Tällaista täällä. Nyt tilanne taas rauhoittuu ja pääsen elämään Jovelaa kunnolla. Monenlaisia projekteja on tiedossa loppuvuoteen saakka, mutta ne eivät sentään kaikkea aikaa vie. Sitäpaitsi nekin ovat niin mieluisia. Seuraavaksi työn alle menee mm. jouluideakalenterin luukkusisältöjen suunnittelu ja toteutus.

Oi kuusipuu, joulu siis jo mielessä Jovelan emännällä, mutta kun ihan työn puolesta saa ja täytyy hypätä pari kuukautta kalenterissa eteenpäin, teen sen hyvillä mielin, vailla nolotusta kuunnellen ulkomaista jouluradiota, joka soittaa juuri niitä ihania joululauluja ympäri vuoden.

Vaan tänään otan elämän levon kannalta. Kirjoittaminen makuulta, oudossa asennossa on haastavaa, typoja pitää korjata jatkuvasti ja näkökään ei ole ihan kirkas lääkkeiden vuoksi, joten lukeminen on kovin hankalaa. Taidan ottaa taas pienet nokoset. Kyllä tämä tästä :)

Mitä parhainta sunnuntaita teille siellä. Olette ajatuksissani usein :)

Jovelan Johanna

22 kommenttia:

  1. Oi kun olenkin jo odottanut sua linjoille :-) Itsekin selkävikaisena tiedän sen tunteen. . .se on vaan otettava rauhallisesti ja kyl se siitä ajan kans tokenee.
    Kyllä tää syksy on aikas ihanaa aikaa.Mä rakastan kahisevia lehtiä,joskin ne vissiin tarttis haravoida pois. .Oon ite kasvattanu vaahteroita,ihan sellasista nuppineulan kokosista aluista.Ne kasvaa nopeesti ja halusin tontille jotain punasta syksyllä.Samasta syystä on marja-aronia aita :-) Koitahan parannella itses!Syysterkuin "aamun lukija"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Meillä nuo saarnit heittelevät propeleita ilmassa siihen malliin kuin sataisi lehtiä. Valtavan hienon näköistä! haravan varteen en ole itsekään joutanut vielä, eikä meillä muualta haravoidakaan kuin ajotieltä. Puutarhuri kehaisi maata rikkaaksi ja se johtuu siitä, että maa on saannut ravinnetta luontaisesti vuosikymmenten aikana. Maantukoot siis sinne ja tänne, kunhan tuon pihatien saisi hieman siistimmäksi.

      Selkä taitaa jo taipua olemaan reilumpi. Jos vaikka huomenna taas saisi jalkoja liikuteltua kunnolla :)

      Poista
  2. Tiäkkö Johanna.. näissä sun jutuissa on niin kiva punainenlanka aina vaikka asiaa olisi eri jutuista. Tykkään erityisesti näistä sun historiajutuista ja miten osaat kertoa ne liittymät teidän Jovelaan ennen ja nyt mielenkiintoisella tavalla. Ihailen tosi paljon tuollaista tarinankertojantaitoa. Tuon kuusen tarina ON liikuttava. Merkittävän puun siemenestä puuksi teillä ja puusta koristeeksi joulukuuseen ja lämmöksi kotiin: Ehkä uusiksi puiksi taasen. Ihailen tuota merkityksellisyyttä ja kykyä nähdä ja arvostaa. Kiva myös kun ehdit taas blogata. Tuli joka ilta käytyä katsomassa olisko jo uutisia ;0D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti >3 ja täällä taas ollaan! Eiköhän tässä taas jutusta saa juurta aikaisekseen, kun pystyn oleman koneella. Tänään on mennyt ihan makoiluksi pitkälti, jotta tuo ranka viitsisi lopettaa kiukuttelunsa ;)

      Pidän itse tarinoista ja menneiden aikojen jutuista, ehkäpä siksi kirjoittelen asioiden taustoista. Ne kiinnostavat itseäni ja mussa taitaa asustaa pieni dekkarikin, kun yhdestä sun toisesta löydöstä ja huomiosta pitää saada tonkia historiikkia ;)

      Poista
  3. "Mitäs me selkävaivaaset" oih, voih ja piskuinen hihitys päälle. Kyl me täst kuule selvitää taas kunnial. Toki muutama tunti vierähtää hiukan hitaammin könköilles mut ei se mitään. Muistaa taas että mennään hetki rauhallisemmin ja sitten taas pökkyä pesään. Mä jään innolla oottaan tuleeko pikkuruisista siemenistä oikeasti iso kuusi. Ei tietenkään niin nopsaa ku mä sen ajattelisin kasvavan (taas sarjakuvamainen ajatus että poks vaan ja kotikuusi on iso.) Ei löydy tästä näköjään puidenkasvattajaa, kun ei tajua miten se käytännössä tapahtuu ja missä vauhdissa. Makoisaa vällyjenvälisunnuntaita teille sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs me, juuri niin! Ja hyvä kun päätit alkaa seuraamaan itsepäisen kuusifarmin kehitystä ;D Mä pidän vielä kiinni tuosta, että seuraat sitten kanssa tuleeko iso kuusi ja missä vaiheessa ;D

      Jos vaikka tuonne saliin tai tuvan kaapin päälle laittaisi tusinan kasvamaan omiin purkkeihinsa. Jovela 150v. yhteydessä niitä voisi sitten istuttaa ulos jonnekin. Pari ehkä ruukkuihin, jotta ainakin yhden voi kärrätä jouluksi sisälle. Olisihan se ekologista kun ei katkaisisi puuta, vaan miten lienee sen kestävyys jos sisältä viedään uudelleen ulos kesken talven ;D

      Poista
  4. Toivottavasti selkä siitä pian tokenee, selkävaivat on todella kurjia. Upeita taontatöitä.
    Kotikuusen kävyistä tulee varmasti kauniit koristeet tulevien joulujen kuusiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos isännän puolesta :) Jonain päivänä, joku sunnuntai varmaan käyn käpyjen kimppuun. Vielä en tiedä mitä niille teen, teenkö mitään muuta kun kiinnitän naruun? Jotenkaan en välttämättä halua paljon niihin kajota. Ovat kauniita itsenään. Saapi nähdä..

      Poista
  5. Onpa mukava, että olet taasen linjoilla :) Harmitus sentään tuota sinun selkää. Onko niin, että kun töitä on vähän niinkun liikaa - selkä pettää? Minulla nimittäin käy juuri niin. Pää pysyy stressissä paremmin kasassa, mutta kroppa sanoo poks. Toivottavasti saat rangan kuntoon pikimmiten.

    Kuusipuu tarina on viehättävä:) Ja oi tuota ihanaa kaappia. Onneksi signeeraukset löytyivät maalikerrosten alta.

    Kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta nyt kyllä täytyy todeta, että teillä isäntä on ainakin vähän ollut. Niin hienoja taottuja tuotteita on syntynyt ja oppipoikana ollut vain hetken!

    Pikaista paranemista ja leppoisampaa lokakuuta sinne Jovelaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Mulla on selkäsairaus, jonka kanssa kuitenkin tulen oikein hyvin toimeen kun en rasita sitä liikaa. Nyt kuitenkin istuin milloin missäkin asennossa kuukauden päivät koneella - tosiaan helposti 16h päivässä ja viime viikolla tuli pyllisteltyä jos mihin suuntaan tämän tästä ja se oli sitten se viimeinen niitti. Kyllä tämä ohi menee, kiukuttelee vaan äkäisesti tovinsa.

      Kaapin signeeraukset ei muuten olleen maalin alla! Ne ovet oli sisäpuolelta maalaamattomia. Niihin oli vaan nastaraamitettu vahapaperia tms. vanhaa hyllypaperia ja kun poistin ne, tekstit olivat paperin alla.

      On toi isäntä ihan oikealle alalle opintoja saamassa. Oli jotain työkalujakin tehnyt, kun siellä opetetaan, että seppä tekee työkalunsa itse, niin tulee hyvät. Niin sitä pitää, mun mielestä!

      Poista
  6. Onpa kauniita taonta töitä...kyllä Jovelan isäntä on omalla alallaan....
    Selkäkipu on kyllä tuttua täälläkin...eikä ollenkaan mukavaa....
    nyt vain lepoa ja vaikka äänikirjan kuuntelua, niin aika menee joutuisaan....itse, sinun innoittamana ,kävin ensimmäisen äänikirjan viimeviikolla kun käin eläkkeelle...ajattelin et aika kuluu paremmin....ja ihan aloitin Laila Hirviniemen"Minä, Katariinasta"...se on kyllä temmannut minut mukaansa ihan kokonaan...mielenkiintoinen tilitys Katariina suuren elämästä....
    Kiitos sinulle äänikirja vihjeistä.

    Paranemista ja kivaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ja miten hauskaa! Kävi jo mielessä, että joku varmaan luulee blogin olevan jotenkin kytköksissä äänikirjapulaakeihin, kun niistä mainitsen välillä, mutta ehei, ihan samalla rahalla niitä latailen kun muutkin ;)

      Kurkkaapa muuten siellä niitä ilmaiskirjojakin! Suurin osa mun mielestä syystäkin ilmaisia, mutta muutama ihan kivakin löytyy. Joulua kohti voisin vaikka vinkata tästä klassikosta, jota on ihan mukavaa kuunnella julua puuhaillessa :) https://kirja.elisa.fi/aanikirja/joulun-aatto (ps. se ladataan ilmaiseksi ihan samalla tavalla kuin maksullisetkin kirjat, siis siitä "osta" -painikkeesta).

      Poista
  7. No kylläpä sinulla on siellä taitava seppä - olen aivan vaikuttunut!! Tuollaisia kaikenlaisia takorautajuttuja tarvii vaikka mihin, joten taitona vanhassa talossa se on uskomattoman hieno juttu.

    Ajatella, saat kohta alkaa laittelemaan ja suunnittelemaan Jovelan omaa ihka ensimmäistä joulua, huokaus täältä, miten ihana ajatus se onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jovelan isännästä on tullut sepän oppipoika ja hyvinhän tuo menee kerrassaan!

      Joulu <3 Mikä ajatus! Meinaan kyllä ottaa siitä kaiken irti ;)

      Poista
  8. Jess jess uusia kuulumisia...yli kymmenen päivää jouduttiin odottamaan uusia juttuja Jovelasta mutta kyllä taas kannatti. Selkäkipu, auts, tuo rampauttava ja hermoja riipivä kipu jota en antaisi edes pahimmalle viholliselleni. Selkäkivun kourissa sitä tulee mieleen, että jos se olisikin ikuista ja lopullista. Mitä kaikkea sitä elämässä menettäisikään. Juuri kun olet kykenemätön liikkumaan tulee ne parhaat ideat jotka pitäis toteuttaa heti. Jotenkin voin aavistella olotilasi. Oma selkäni niksahti viimeksi kun nostin pöydältä mansikan...eipä sillä että mansikka olisi ollut painava. Ihanaa, että sulla on siellä tommonen taitava "Seppä Ilmarinen" joka tuntuu olevan yhtä taitava, kun tuo Kalevalan Ilmarinen. Upeita ovat nuo takorautaiset esineet. Kivaa että patakaapistasi löytyi tuo nimi ja päivämäärä...se tuo kaappiin lisäarvoa. Itselläni on kanssa muutama huonekalu jossa on ilmeisesti tekijän nimi tai omistajan nimi ja paikkakunta josta huonekalu on. Puusohvani on tullut entisestä Karjalasta "evakkoreessä" pohjoisen kautta tänne satakuntaan. Kaikki merkinnät olen vahvistanut lyijykynällä. Samat tiedot sekä mahdollinen tiedossa oleva tarina löytyy myös paperilta kirjekuoressa, jonka olen huonekaluihin teipannut pohjaan tai kaapin taakse seuraavalle omistajalle. On hienoa kuvitella millaisessa talossa huonekalut ovat olleet ja millaisia ihmisiä niissä on esim. istunut ja millaisia tarinoita niiden ääressä on kerrottu. Syksy tosiaan alkaa selättämään kesän ja pihatöitä olisi mutta oma sairauteni hankaloittaa nyt kanssa noita raivaustöitä. Mutta sitten vaikka keväällä jatketaan jos nyt ei pysty. Ompahan nyt enemmän aikaa jatkaa jouluvärkkäilyjä. Siis jouluaskartelut on jo aloitettu. =) Mukavaa syksynjatkoa Jovelan emännälle ja Seppä Ilmariselle sekä tietenkin Kakkosille. Terkuin Virpi

    VastaaPoista
  9. Selkä on kyllä harmillinen vaivankohde, se tosiaan lamauttaa koko akan tai ukon kohdalle osuessaan. Jospa se alkaisi nyt tässä periksi antamaan ja lopettaisi moisen kiukuttelun.

    Tuo kirjekuori-idea on loistava! Voisin itsekin tehdä niin, sillä nämä Jovelaan jääneet mööpelit ovat kertaalleen jo hylättyjä. Niistä saisi mukavan pienen tarinan ja mukaan voisi vaikka tulostaa kuvan mööpelistä ennen korjausta.

    Mukavaa syksyä sinne, Virpi :)

    VastaaPoista
  10. Kaipailinkin jo postaustasi eli kiva kuulla kuulumisia!

    Kotikuusen jatkosiemennys (onkohan tuo oikea termi :-)) kuulostaa hyvälle! Ihana saada muutaman vuoden päästä omat joulukkuuset omista siemenistä.

    Patakaappi ♡

    Kylläpä miehesi on taitava, terveiset ja kehut hänelle! Teidän taloon nuo takorautaiset jutut sopivat täydellisesti!

    Toivottavasti selkä on parempi ja työtahti rauhoittunut :-)

    VastaaPoista
  11. Voisiko kiltti joulupukki tuoda jovelan pariskunnalle TIILIKÄRRYT, niin saisitte osan selkäsäryistä vähenemään...

    VastaaPoista
  12. Onpa todellakin upeita taontatöitä vasta-alkajalta..loistava tulevaisuus isännällä edessä. Noissa takorautatuotteissa on niin ihanaa nostalgiaa ja esteettisyyttä, yksinkertaisinkin kynttilänjalka näyttää taideteokselta. Kauniita ovat.

    Kukkivista kasveista sen verran, että meidän pihalla juhannusruusu tekee taas nuppuja! No, toisaalta, sääthän ovat tällä hetkellä samanlaiset kuin tämän vuoden juhannuksena, joten ihmekös tuo :-)

    Pottakaappi...minäkin löydän kaikenlaisia vanhoja huonekaluja varastoista silloin tällöin, mutta koskaan niistä ei ole vielä löytynyt mitään jännittävää merkintää joka antaisi enemmän osviittaa tavaran historiasta, tosi hienoa kun löytyy signeeraus ja ihan nimellä ja tarkalla päivämäärällä!

    VastaaPoista
  13. Tarkoitin patakaappi, ei pottakaappi ;-)

    VastaaPoista
  14. Itselleni tuo kotikuusi oli ihan todella etäisesti tuttu asia kun siitä nyt luin. On hienoa kun jaat näitä historiallisia juttuja, voi niitä itse sitten työssään jakaa taas eteenpäin. :D Jäin heti miettimään onko meidänkin mökkitontilta kaadettu mieletön kuusi noita samoja kuusia. Laattaa ei ole näkynyt, mutta se on hyvin ko. paikalla voinut hautautua uuden maan allekin, kun kohdalla on nykyään pengerrystä. Olen myös yllättynyt kuinka ihanan helposti kuusi syttyy. Olen niin tottunut polttamaan vain mäntyä ja koivua. Ihanaa sateista viikonloppua sinne. Me lähdemme kohti pohjoista loman viettoon. :)

    VastaaPoista
  15. Olipa kiva lukea tarinaasi Kotikuusesta. Myös meidän pihallamme kasvaa sellainen. Emme olisi tienneet kuusesta mitään, ellemme olisi sattuneet tutustumaan talossa lapsuutensa viettäneeseen mieheen. Hän kertoi kuusen tarinan, ja se olikin ensimmäinen kerta, kun kuulin Kotikuusista. Laatta löytyi kuusen juurelta, mutta se on sen verran syvällä, että maata pitäisi kaivaa melkoinen määrä ympäriltä, jotta se tulisi kunnolla esille. Mukava kuulla, että teidänkin kuusenne tarina jatkuu edelleen.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!