jovela

jovela

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Tänään tässä, tällä tavalla

Tässä olen taas. Tuntuu todella vaikealta kirjoitella kuulumisia tällä hetkellä. Elämä juuri nyt on samaan aikaan kipeän henkilökohtaista ja Jovelan ulkopuolella. Ei oikeen tiedä mistä aloittaa ja mitä sanoa. Silti tämä on elämää ja osa tätä matkaamme, jonka haluaa tallentaa talopäiväkirjaan.

Me tulimme tähän taloon elääksemme erilaista elämää ja siltä kantilta tämä on meille koetinkivi. Ennen huhtikuuta ajoimme joka perjantai kaupungista tänne talolle ja palasimme kaupunkiin viikonlopun jälkeen. Nyt tilanne on käänteinen. Palaamme kotiin maalle päiväksi tai pariksi lähteäksemme taas kaupunkiin määrittelemättömäksi ajaksi. Mitään aikatauluja ei juurikaan ole tai ne voi vaihtua saman päivän aikana ihan muuksi. Sellaista tämä on juuri nyt. Tämäkin menee, kuten sen pitää mennä ja me sen mukana. Välillä sattuu.

Tämä on päivä kerrallaan elämää, joka karsii kaiken turhan pois. Välillä on parempia päiviä ja välillä niin sumuisia, että suunta tuntuu katoavan kokonaan. Pelottaa, ahdistaa, naurattaa, sydän pakahtuu milloin ilosta, milloin surusta. On unettomia öitä, jolloin heräilen tarkistelemaan, että kaikki on hyvin ja sellaisia hyviä ja rauhallisia öitä levollisin unin, joita näin viime yönä keskeytyksettä aamuun saakka. Meillä on ollut hyvä olla yhdessä, äiti, minä ja isäntä. Sunnuntaina vietimme yhteistä aikaa kaikki siskoni ja hänen miehensä kanssa. Yhteinen sunnuntailounas. Paljon varpaita sohvalla, ihmisten ja koirien. Naurua ja ääniä. 

Meillä on nyt pari välipäivää Jovelassa. Äiti on sairaalassa muutaman yön ja me tulimme pimeää moottoritietä pitkin kotipihalle eilen illalla. Talo oli pimeä ja kylmissään. Oli unohtunut patterin johto seinästä. 13 astetta tuvan mittari meille näytti, mutta ponkaisi siitä nopeasti mukaville asteille. Kotona Jovelassa oli hiljaista ja rauhallista. Tuvan kello oli pysähtynyt, kuten aikakin. Täältä lähdimme, tänne palasimme ja talo odotteli hissukseen.

En olisi millään lähtenyt kaupungista kotiin, vaikka tiesin sen olevan nyt tarpeen. Joitain asioita on pakko hoitaa, isännän täytyy päästä koululle välillä ja omat työtkin vaativat tekijäänsä. Jovela otti meidät vastaan, antoi hyvän yöunen ja kietoi turvaansa. Tuntuu siltä, että on kotona. Pian taas on lähtö, mutta vain noutamaan äitiä taas kotiin, äidin kotiin. Jovelaan sitten tulemme kun taas pääsemme tänne kaikki kolme ja koiratkin, jotka reissaavat kanssamme moottoritien päästä toiseen Jovelan hämärästä hiljaisuudesta jatkuvasti raiteillaan kolistelevien raitiovaunujen maailmaan, jossa ei tule pimeä koskaan. 

Kaupunki on kylmä, se ei enää ole kotini. Tässä viikkojen aikana on tullut kyseenalaistettua onko se koti Jovelassakaan, onko missään, mutta yhtä varmasti kuin aina ennenkin Jovela tekee levolliseksi. Ajatus käy tuleviin päiviin, siemeniin joita kylvämme ensi keväänä, puuhiin, jotka odottavat tekijöitään. Nyt ei ole kiireitä, ei ole puuhia. Ajalla on eri käsite. Huominen on kuitenkin huomenna, se sieltä tulee ja sen mukana mitä tuleekin.

Täällä Jovelassa ei ole tapahtunut ehkä mitään. Käynnit ovat niin lyhyitä, että niiden aikana tehdään vaan sitä normaalia; lämmitetään saunaa, kannetaan puuta sisälle ja pönttöuuniin, pakataan ja puretaan kasseja, ollaan. Noin kuukausi sitten isäntä kantoi ystävämme kanssa sen patakaapin tupaan. Huomasin ottaneeni siitä pari kuvaa. Saa kelvata näin, eikä kaappia nyt voisikaan maalata, sillä sen pitää palautua vuosikymmenten ulkoreissustaan. Maalaamattomana se tuolla tuvassa seisoo tomerana kannatellen keittokirjoja ja purnukoita. Keväällä sitten, ehkä.


Olen tehnyt hieman töitä, mutta ei niistä oikein tuppaa mitään tulla. Ajatus ei pysy mukana, muisti minuutin mittainen ja keskittymiskyky on suunnilleen uhmaikäisen tasolla. Mitään suurempaa ei voi aloittaa, koska innostumisesta huolimatta voimat eivät riitä alkua pidemmälle ja keskeneräiset hommat riivaavat takaraivossa. Olen siis pääosin tauolla töideni suhteen. Sekin on ihan ok, onhan sitä tullut painettua liiankin kanssa. Kunhan leivässä pysyy, enempää ei tarvitse. Omaishoitajan työ on nyt ainoa, mitä jaksan ja se ei ole jaksamista varsinaisesti. Se vaan on jotain, minkä haluan tehdä ja jota en voi olla tekemättä, koska se on ainoa asia, joka mahtuu maailmaani nyt kunnolla. Tämä on kuten tämän pitää olla. Toisin ei voisi olla, tai en itse voisi olla.

Tänään tässä, tällä tavalla on jokainen päivä tämä päivä. Yhtään ei tiedä miten huomenna, eikä sillä ole niin väliäkään. Kaipaan kyllä monia arjen asioita tavalla, joka saa sisukalutkin rutistumaan. Yksinkertaisista huolettomista asioista  tuntuu olevan niin kauan. Todellako tapettia mietittiin? Keittiöpuutarhassa häärättiin? Harmiteltiin jos jokin ei tullut valmiiksi? Miten hölmöä!Toisaalta olen tässä ja nyt se sama kuin ennen tätä, avoimin silmin. Tulen, menen, olen. Niin kovin yksinkertaista. Elämä on nyt yksinkertaista. Halusin yksinkertaista, mutta en arvannut sen saapuvan tällä tavalla. Noh, tällaista tämä nyt on.

Jotenkin tuntuu siltä, että selviän tästä. Kipeää tekee, mutta silti. Joskus on vaan jaksettava sen kanssa, mitä eteen on tullut ja tehdä siitä parasta mahdollista ymmärtääkseen mikä on todella tärkeää. Enkä tiedä olenko sitä nytkään ymmärtänyt tai ollut ennen ymmärtämättä. Elämä vaan heitti sellaisen kuperkeikan, että mikään ei ole kuin ennen ja sen aikana ihminen on vähän hukassa.

Tässä olen taas. Jostain huomisesta ja sen eilisestä nakuttelen taas tänne kun jaksan. Kaikessa tässä hymy on silti suupielissä ja se pilkekin silmäkulmassa. Tämä tarina jatkuu.

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna

26 kommenttia:

  1. Meitä on täällä monia, jotka olemme ajatuksin mukana arjessanne, iloissa ja suruissa. Voimia teille <3

    VastaaPoista
  2. Voin aavistaa tunteesi ja sisimmässä olevan myllerryksen. Elin tuon saman äitini kanssa, kunnes hän nukkui pois. Pieni "hengähdys" oli välissä ja saman polun kuljin isäni kanssa, kunnes hänenkin elämänlanka katkesi. Mikään ei ole niin kuin ennen. Huoli, murhe ja suru kulki todella pitkään mukana. Aika on ihmeellinen asia. Se on armollinen. Se auttaa.
    Tässä hetkessä eläminen on parasta. Kuten sanoit, niin asiat saavat erilaisia mittasuhteita, kun seisoo perimmäiseten kysymysten äärellä.
    Onneksi teillä on Jovela - turvasatama, jonne on hyvä tulla - tapahtui mitä tahansa. Onneksi teillä on vielä toisenne.
    Pitäkää toisitanne huolta.
    Lämmin ajatus täältä sinne :)

    VastaaPoista
  3. Johanna, sä jaksat, sä pystyt ja sä kestät, piste. "Pakko" tekee toiset meistä vahvemmiksi ja aavistan että sinä olet yksi niistä.

    VastaaPoista
  4. Itse juuri työstän suurta surua. Toivon että teillä vielä kääntyy iloksi. Jaksatte, kun teillä on toisenne. Olette upeita ihmisiä. <3 Voimia ja jaksamista teille kaikille. Lämmöllä Kaija

    VastaaPoista
  5. Elämä on niin käsittämättömän haurasta. Sitä vaan mennä porskuttelee innoissaan, tekee suunnitelmia, kerää kaikenlaista kaunista ympärilleen ja yhdessä silmänräpäyksessä kaikki onkin ihan toisin. Sitä luulee varautuvansa pahan päivän varalle, mutta sitten tuleekin jotain, johon ei ollut osannut edes ajatella, että joutuisi varautuvansa. Johonkin, joka ei ollut käynyt koskaan edes mielessä.

    Aika korjaa. Kuulostaa tyhmältä, mutta on totta.

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että pystyt olemaan äitisi kanssa juuri nyt. Hänen tukenaan
    Tekemätöntä kun ei saa tehdyksi ja jälkikäteen on turha sanoa, että olisi pitänyt.
    Kaunis peruspositiivisuus ja energia tulevat tekstistä hyvin esille.
    Voimia teille ♡

    VastaaPoista
  7. Hieno kirjoitus Johanna. Sinulla on upea taito selviytyä, kaikesta se kuultaa. Paljon voimia ♥

    VastaaPoista
  8. Vanhaa sanontaa "Paistaa se päivä vielä risukasaankin" muistan ajatelleeni kun syntyneen lapseni sairaudesta ei ollut vielä paljon tietoa ja tulevaisuus pelotti. - On se paistanut monin kerroin ja siitä on ymmärtänyt olla kiitollinen.

    Paistaa se päivä vielä teillekin... Toivon sydämestäni voimia teille kaikille :)

    VastaaPoista
  9. Miten osasitkin kahdessa viimeisessä kappaleessa kuvata niitä tuntoja, joiden kanssa olen kamppaillut 9.8 jälkeen ja tulen luultavasti kamppailemaan pitkään, ehkä lopun elämääni. Elämän yllätyksellisyys on niin käsittämätöntä ja elämä on sitkeydessäänkin haurasta tai hauraudessaan sitkeää, kummin päin vaan. Menetin onnettomuudessa lapseni ja lapsenlapseni, jota en ehtinyt edes nähdä elossa, onneksi vanhempi lapsista selviytyi vammoitta. Itku ja nauru vuorottelevat. Mutta olen päättänyt, että tästä selviydytään. En tiedä milloin, mutta joskus. Lämmin halaus ja paljon lämpimia ajatuksia, niitä lähetän teille. Pitäkää huolta toisistanne.

    VastaaPoista
  10. Voimasäteitä jaksamiseen :-) lähettää aamun lukija.

    VastaaPoista
  11. Todellakin voimia täältäkin, kyllä sinä selviät! Elät vaikeaa, mutta tärkeää elämänvaihetta, jonka jälkeen tulee taas jotain muuta, turvallista. Ei meiltä kysellä, mitä halutaan, vaan meille annetaan kai sitten sitä, mitä tarvitaan. Suru ja tuska, kaikessa rasittavuudessaan tekevät meistä viisaampia. Makeat välinaurut kuuluvat asiaan ja muistuttavat siitä, että tämä kaikki kuuluu elämään, koko (hemmetin) kirjo.

    VastaaPoista
  12. Elämällä on tapana yllättää ja mikään ei ole niin varmaa kuin muutos. Nyt teitä ravistellaan ja tarkistetaan onko arvojärjestys kunnossa. Onhan se. Omaishoitajan arki on tuttua. Mutta sä olet voimapatti ja jaksatte porukalla kaiken tämän. Hirveästi positiivisen energian aaltoja teille, äidilläsi on hyvä olla kun saa olla joka tapauksessa rakkauden ympäröimänä.

    VastaaPoista
  13. Paljon voimaa ja energiaa teille, olette ajatuksissa <3

    VastaaPoista
  14. Joku sanoi joskus että ihminen päättää, Jumala säätää. Olkoot Korkeamman Voiman nimi meille kullekin mikä tahansa, todettava on, että kovin vähän me ihmislapset pääsemme tätä elämää oikeasti mestaroimaan. Menee niin kuin on mennäkseen ja me kiepumme elämän virrassa kuin heinät. Toisiimme takertumalla pohja pitää vähän vankemmin ja nipussa on vakaampi olo.
    Ajatuksin luonanne, Keekis

    VastaaPoista
  15. Lähetän enkelini siun enkelille avuksi!
    t. eläinhattu Anne

    VastaaPoista
  16. Voimia tähän arkeen! Siellä ne punaiset kumisaappaat odottavat Jovelassa...

    VastaaPoista
  17. Kaikkea hyvää teille ja voimia arkeen :) Tuskallisia juttuja, mutta kuulostaa niin hienolta, kun jaksat olla läsnä. Se on varmasti tosi tärkeää äidillesi.

    VastaaPoista
  18. Kiitos siitä, että jaat kokemuksesi kanssamme. Toivon teille kaikille voimia ja valoa! <3

    VastaaPoista
  19. Voimia teille kaikille! Toivotaan, että asiat järjestyvät parhain päin.

    VastaaPoista
  20. Ihanaa kun laitatte asiat kuitenkin tärkeysjärjestykseen. Kyllä se Jovela odottaa teitä siellä. Voimia ja lisää naurua päiviinne!

    VastaaPoista
  21. Oma omaishoitajuuteni päättyi tänään päivälleen 2 kuukautta sitten. Voin sanoa kokemuksesta, ettet koskaan enää ole se tapetteja miettivä sama tyttö, muutut ikuisiksi ajoiksi.Et huonompaan suuntaan vaan elämäsi saa jotain lisää, jotakin kaunista, toiset ihmiset huomioonottavaa, ihmisten erilaisia elämäntapoja ymmärtävää. Sinusta kasvaa peloton, uskallat lähteä "vaikka merellä tuulee aina" Antaessaan saa. terv. Leena,( Jovelassa alusta asti)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!