jovela

jovela

maanantai 1. joulukuuta 2014

Surun monet kasvot

Tänä vuonna suru on vieraillut niin monen blogilistani bloggaajan luona ja nyt liityn itsekin samaan joukkoon. Äitimme nukkui pois torstaina. Voiko tällaisessa tapauksessa edes sanoa yllättäen? Ei ehkä, ehkä silti. Äidin aivoihin kiinnittynyt syöpä veti pidemmän korren juuri kun hoitoja oltiin päästy aloittelemaan. Yhdeksän päivän ajan istuimme siskoni kanssa sairaalassa aamusta iltaan odottaen (peläten) pahinta ja lopussa jopa toivoen sitä. Lopputulos oli vääjäämätön, sen pitkittäminen oli kaikille raskasta. Joka ilta sanoimme mielessämme jäähyväisiä, sekavina, unettomina öinä havahduimme kuvitteellisiin puhelimen pirinöihin, joka tietäisi suruviestiä sairaalasta ja joka aamu tuntui edellistä raskaammalta kestää. Jossain vaiheessa ihminen nöyrtyy ja hyväksyy kuoleman vääjäämättömyyden. Kun mitään ei ole enää tehtävissä, kaikki on sanottu ja tehty, kun rakas energinen ihminen hiipuu hitaasti ulottuvilta ja jäljelle jää vaan heikkenevän hengityksen seuraaminen, toivoo jo vapautusta tilanteesta kaikille.

Olin äitini rinnalla kun äiti nukkui pois. Hengitys oli enää pieniä huokauksia, jotka sitten loppuivat rauhallisesti. Silittelin äitiä ja kerroin, että kaikki on hyvin, ei ole mitään hätää, nukahda rauhassa ja äiti sitten nukahti. Yksi henkäys erotti meidät lopuksi elämäkseni. Olin hetken yksin äidin kanssa rauhassa. Hoitajat jättivät meidät kahden pyynnöstä. Ulkona oli aamun hämäräryyttä vielä, sairaala-alueella vilkutteli ambulanssien valot, ihmiset kulkivat verkkaalleen tai kiireisin askelin. Minä istuin äidin vierellä enkä osannut edes itkeä. Juttelin niitä näitä äidille. Lääkäri kävi, puhui rauhallisesti ja muistutti oman jaksamisen tärkeydestä. Hetken kuluttua siskoni saapui äidin huoneeseen. Bussi oli ollut myöhässä. Olimme äidin luona kahden, epäuskoisina tapahtuneesta. Tuossahan äiti on, ihan lämmin ja hoitajien laitettua äidin saattovaatteisiin, kuten sairaaloissa on tapana, äiti näytti vaan nukkuvan rauhallisesti, syvään hengitellen. Illuusio on yleinen. Ihmisen silmä ei ymmärrä, ettei hengitystä enää ole. Aivo ei suostu tulkisemaan kuvaa oikein. Seuraavaksi saapui Jovelan isäntä ja myöhemmin siskoni mies. Olin rauhallinen, tyyni, helpottunut, puhuin hoitajille, siskon kanssa, enkä hajonnutkaan siihen, kuten luulin. Kyyneleet saapuivat vasta kun suukotin viimeistä kertaa äidin viilennyttä poskea.

Lähdimme jo torstaina takaisin Jovelaan. Äidin luona olisi ollut tuskaista olla, tosin on se sitä täälläkin. Mitään ei voi tehdä tai olla tekemättä, etteikö äiti olisi koko ajan mielessä. Minnekään ei voi kääntää päätään, etteikö silmä löytäisi jotain äitiin liittyvää. Oleminen on kovin omituista. Olen kärsimätön ja uupunut samaan aikaan. Kestän kaiken, enkä kestä mitään. Olen vahva ja niin hajalla, että lentäisin palasiksi hönkäyksestä. Kaikki on samaan aikaan hyvin ja huonosti. Menneet kuukaudet ovat kuin sumun takana, oliko niitä? Eikö tämä kestänytkin ikuisuuden, mutta miten nopeasti se menikään! Kun ei voi edes radiota kuunnella ilman että lyriikat saavat surusta kertovan merkityksen, oli laulu mikä tahansa. En voi syödä jotain tiettyä, en katsoa juuri sitä tai tuota ohjelmaa. Avaat laatikon tai kaapin oven ja joka hyllyllä on jotain konkreettista tai mielikuvana äitiin liittyvää. Tekisi mieli sulkea silmät, tukkia korvat ja nukkua viikon. Tosin pään sisällä vasta se kaikki elääkin ja unissa on vastassa. Suru.

Äiti on vahvasti läsnä täällä Jovelassa, täällä on hyvä olla. Surulla on monet kasvot. Olen jo menettänyt aiemmin isäni, mutta äitini kohdalla suru on erilaista. Odotan sitä päivää, kun jossain tuolla takapihalla huudan ja itken kaiken tämän kivun, surun ja pahan olon ulos. Jossain se lupailee saapuvansa, tuo kyyneleet silmiin, uuvuttaa ja pysäyttää kaiken. Olen niin valtavan surullinen, etten ehkä uskalla antaa surulle valtaa. Ehkäpä osa minusta ei vielä ole hyväksynytkään tapahtunutta kuitenkaan, jotta osaisin antaa surun vyöryä ylitse. Äidin elämä, meidän yhteiset hetket kahden ja perheen kanssa, yhteiset matkat ja jekut ovat vahvempia kuin tuo viime torstain hetki, jolloin äiti lähti seuraavalle etapille meitä muita ennen. En ymmärrä mitä ihmettä teen ilman äitiäni. Miten se voisi olla mahdollistakaan. Kaikki liittyy äitiin.

Äidin viimeisiä sanoja poismenoa edeltävinä päivinä, ennen kun äiti vaipui tavoittamattomaan uneen josta emme enää äitiä saaneet kiinni, oli "Meidän pieni onnellinen perhe" ja ponnekkaan iloinen Jipii! Paremmin ei voisi äitiä kuvata. Pienen onnellisen perheen äiti, mormor ja gammel mormor, anopin retaleeksikin itseään kutsui. Jipii -supernainen toden totta!

Siispä päätän tämän surullisen postauksen sanomalla Jipii! Mikä elämä! Nyt täytyy oppia elämään edelleen tämän kanssa, jota ei voi sanoiksi pukea. Minä en enää ole minä, elämä ei ole enää sama, vaan on sittenkin ja on olematta. Ota sitten tällaisesta selvää. Jonain päivänä olen taas tasaisemmalla pohjalla jos en pelkää kohdata sitä, mikä nyt on niin vaikeaa.

Lämmin kiitos kaikille aiempiin postauksiin viestin jättäneille. En ole jaksanut kirjoitella, mutta luin kyllä sairaalasakin viestejänne ja ne lämmittivät. Samalla otan vielä kerra osaa Susanna, Irma-Stiina ja Pepi (en kyennyt kuin sydämet jättämään sulle) oman surunne keskellä.

Jovelan Johanna

83 kommenttia:

  1. Lämmin osanotto. Itku tuli, vaikken tunne sinua saati äitiäsi. Teksteistäsi on välittynyt se, että sinulla ja äidilläsi oli erittäin läheiset välit, kuten minulla ja äidilläni myös. Ajatus oman äidin menettämisestä salpaa hengityksen. Mutta Lauri Viidan sanoin, " Äidit vain nuo toivossa väkevät Jumalan näkevät. Heille on annettu voima ja valta kohota unessa pilvien alta ja katsella korkeammalta." Voimia teidän perheelle suuren surun keskellä.

    VastaaPoista
  2. Voi Johanna ♥
    Jonain päivänä
    tuuli vie pilvet.
    Aurinko tulee esiin
    Jonain päivänä suru
    on kevyempi kantaa
    Osanottoni suruun ♥

    VastaaPoista
  3. Ei kauniimmin täältä lähteä vois,
    kuin nukkua, nukkua hiljaa pois.. Voimia.

    VastaaPoista
  4. Otan osaa suureen suruusi. Oman äitini menetyksestä on kuusi vuotta ja isän neljä vuotta. Ihan samanlaisia tuntemuksia tunsin myös .Riipaisee niin sydämestä kun luin tekstiäsi oli kuin minä olisin sen kirjoittanut. Voimia perheellesi ja läheisillesi ja voima halit vaikken sinua tunnekkaan.

    VastaaPoista
  5. Lämmin osanottoni syvään suruusi. Vaikka aika on ollut raskasta, on hyvä nähdä kuolema konkreettisesti ja jättää jäähyväiset rakkaalleen. Voimia suruaikaan!

    VastaaPoista
  6. Voimia surun reunalle, kohta keskelle. Hellit hetken sitä surua, sitten menet takapihalle ja karjut metsät täyteen. Äitisi sai kauniin viimeisen hetken rakkaan seurassa :) Se oli varmasti hänelle tosi iso asia.

    VastaaPoista
  7. Lämmin osanotto ja jaksamisia koko perheelle <3

    VastaaPoista
  8. otan osaa raskaaseen suruusi. Jonain päivänä se purkautuu takapihalla huutona, siten kun asia lopullisesti iskostuu mieleesi. Saatoi kauniisti äitisi matkaan, siitä saat voimia, kun tiedät, äidin on nyt hyvä.

    VastaaPoista
  9. Voimia surun keskelle ja osanottoni koko perheelle. <3

    VastaaPoista
  10. Voi sinua <3 Suuressa surussasi myötäeläen. Anna surulle aikaa, se tulee hyökyaaltona päälle ja juuri kun sinusta tuntuu, että et enää kestä huomaat surun aaltojen vetäytyvän merelle päin. Surun aaltoja tulee uusia, mutta aina entistä pienempinä. Aika auttaa, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin <3

    VastaaPoista
  11. Äitini poismenosta on 5 vuotta ja edelleen joka päivä mielessä. Kirjoitit tuosta maallisen elämän lopun lähenemisestä juuri kuin minäkin aikoinaan tunsin sen. Otan osaa suruunne, siinä myötäeläen.... <3

    VastaaPoista
  12. Voimia suuren surunne keskelle

    VastaaPoista
  13. Voi Johanna, olen niin pahoillani♥ Voimia sinulle♥
    Kyyneleet vierivät poskillani. Minäkin sanoin Äidilleni, että päästä Äiti irti, ei ole mitään hätää. Pidämme isästä huolta, kaikki on ihan hyvin♥

    VastaaPoista
  14. Itketti lukea uutisesi ja tuli ikävä omaa äitiäni. Kuvailet aina niin kauniisti äitiäsi, nytkin kun hänen aikansa täällä päättyi. Jossain tuolla äitisi on ylpeä sinusta Johanna. Hoidit, olit luona ja saatoit tuonpuoleiseen rakkaudella. Enempää ei voi toiselle ihmiselle antaa. Voimia suruusi ja suruunne perheessänne <3

    VastaaPoista
  15. Osanottoni ♡
    Äitisi sai kuitenkin elää hyvän, terveen elämän. Ehkä tuollainen pikainen lähtö oli hänelle hyvä. Omaisille toki kova paikka.
    Oma äitini koki aika tavalla samat kuviot, joten osaan myötäelää vahvasti tunteissasi.
    Vahvat, hyvät muistot auttavat jaksamaan eteenpäin, aika parantaa, niin se vain on.
    Jaksamista teille ♡

    VastaaPoista
  16. Itku tuli kun tätä luin. Voimia sinulle vaikeaan aikaan <3

    VastaaPoista
  17. Otan osaa suruusi ja toivotan voimia jaksamiseen,valoisampaa tulevaa,ja lämminhenkistä joulun odotusta surusta huolimatta.
    "Ei kuolema ole elämän loppu, vaan uuden paremman alku"...näin ortodoksinen kirkko opettaa.★

    VastaaPoista
  18. Lämmin osanottoni ja voimia arkeen. Oma äitini kuoli tammikuussa ja isäni vuotta aikaisemmin jouluaattona. Ahdistaa ajoittain vieläkin.....

    VastaaPoista
  19. Osanottoni suureen suruunne. Sinulla on ollut aivan mahtava äiti ja niin lämpimät välit. Teillä on ollut niin paljon mukavia hetkiä mistä olet kertonut. Kun suru ajan kanssa muuttaa mutotoaan voit muistella yhteistä aikaa ilolla ja kiitollisuudella ja muistoissa äitisi elää. Olit äitisi tukena nämä viimeiset raskaat ajat, sitä et voisi paremmaksi muuttaa. Annoit aikaa ja se oli tärkeintä. Paljon voimia sinulle ja muille läheisille. t. mummi pohjanmaalta

    VastaaPoista
  20. Lämmin osanottotto <3 Myös meillä on suru kova, kun isomummu nukkui pois viime viikolla. Mummu saatetaan haudan lepoon perjantaina. Ei rakkaan pois menoa oikein osaa käsittää, aivan arkisissa asioissa huomaa, että toinen onkin poissa. Haluan yrittää muistella menneitä hyviä hetkiä ja sitä aikaa, jonka saatiin yhdessä olla täällä maailmassa. Kovasti voimia surun keskelle teille kaikille <3

    VastaaPoista
  21. Voi Johanna! Olen niin sydämestäni mukana tässä surussanne. Itku tuli, taas kerran, tuntui että henki ei kulje. Mistä hiivatista näitä kyyneleitä tänä helvetin mustana syksynä oikein riittäkään. Niitä tulee kaupassa niin että pitää lähteä pois, Katri-Helenan konsertissa - missä mielessään siunaa pimeyden, niitä tulee välillä yksi ja välillä tulva.

    Onneksi sait viettää viimeiset ajat lähellä, ihan kuten minäkin. Lähdön hetkellä en ollut paikalla...jollakin suuremmalla taisi olla siinä sormensa pelissä, kerron sen kyllä vielä.
    Surulla on todella monet kasvot, kaikki ne varmaan tulee tässä tutuiksi, mutta se kuuluu asiaan. Kaikki tunteet on läpi käytävä. Ikävä - se ei varmaan hellitä koskaan.

    Elämä jatkuu, erilaisena tosin. Jaksamisia teille!! *big hug*

    VastaaPoista
  22. Hei Johanna,
    halaus sinulle. Kuvasit hyvin omaa tunnettani. Äitini hautajaiset ovat ensi sunnuntaina....menehtyi yllättäen..vaikka onkin ollut vuosia kipeä ja enpä ole ennalta osannut tietää miltä menetys tuntuu.
    Äideillä on nyt kivun taakat pois ja hyvä olla. Siihen luotamme tietenkin, mutta nyt ei voi uskoa siihen, että itselle tulee vielä kevyt ja tasapainoinen päivä. Ehkä kuitenkin ♡

    VastaaPoista
  23. Hiljaa valuu kyyneleet poskilleni, kun luen kirjoitustasi.
    Suuri surusi kosketti niin vahvasti, vaikka en sinua tai perhettäsi tunnekaan.
    Lämmin osanottoni suuressa surussanne. <3

    VastaaPoista
  24. Voi Johanna, osanottoni ja voimia suureen suruunne <3

    VastaaPoista
  25. Johanna,
    Olen niin pahoillani. Suru on nyt niin musertava, tiedän sen.

    " Anna meille rauha.
    Ilon ja tuskan ja kaipauksen pyörteiden heittelemille -
    anna rauha, jossa on nöyrää iloa ja surua ja voimaa päivän askareiden suorittamiseen,
    ja samalla tavoin anna rauha käsille, jotka ovat askareistaan vaipuneet, silmille, jotka ovat sulkeutuneet lepoon.

    Anna rauha, joka yhdistää poisnukkuneet ja meidät, jotka vielä vaellamme täällä.
    Anna rauha, joka käy yli kaiken ymmärryksen.
    Sinun rauhasi,
    anna se heille ja meille"

    - Lassi Nummi -

    Voimia sinulle ja koko perheelle.

    Lämpimin ajatuksin,
    Anu

    VastaaPoista
  26. Osanottohalaus ja paljon tukevan lämpimiä ajatuksia täältäkin! Surussa on myös jotain mahdottoman kaunista. Aistit terävöityvät ja läheinen ihminen tuntuu olevan välillä melkein enemmän läsnä kuin eläessään. Kiitollisuus ja ikävä sekoittuvat, omankin kuolevaisuuden tajuaa. Menetin aika samalla tavalla oman äitini kolme vuotta sitten, ja vieläkin välillä tulee "yllätyksenä" se, että häntä tosiaan ei enää ole. Lähetän sinulle voimia ja enkeleitä!

    VastaaPoista
  27. Osanotto ja voimia teille! Kaunis, mutta niin surullinen kirjoitus.

    VastaaPoista
  28. Voi sentään, että näinkö tässä sitten kävi.
    Otan osaa suureen suruunne ja toivotan teille kaikille jaksamista eteenpäin.

    Pakko sanoa, että kirjoitat niin kauniisti. Aina. Sinulla on uskomaton taito kuvailla asioita niin, että melkein näkee kuvaamasi asiat edessään. Miten kauniisti nytkin kirjoitit.

    VastaaPoista
  29. Lämmin osanotto suruunne ♡
    Tarja L

    VastaaPoista
  30. Sanaton. . .lämmin halaus aamun lukijalta <3 Äitisi oli hyvä nukahtaa,tietäen rakkauden määrän ympärillä.

    VastaaPoista
  31. Lämmin osanottoni suureen suruusi. Kirjoitat niin kauniisti, että kyyneleet tulevat silmiini, vaikka en sinua tunnekaan muuten kuin kirjoitustesi välityksellä. Toivon Sinulle voimia tulevaan.

    VastaaPoista
  32. En tiedä mitä voisin kirjoittaa, eikä varmasti mikään minun kirjoittamani, ventovieraan ihmisen, auta teitä niin musertavassa surussa! Olet kuitenkin ajatuksissani ja toivon sydämeni pohjasta teille voimia!!

    VastaaPoista
  33. Voi miten kaunis ja herkkä kirjoitus. Olet niin taitava pukemaan tunteet - sekavatkin - sanoiksi. Otan osaa suureen suruusi ja toivotan paljon voimia niihin hetkiin, jolloin kaikki tuntuu kaikkein murheellisimmalta.

    VastaaPoista
  34. Voi ei Johanna... Lämmin osanottoni suureen suruunne. ♥ *hali*

    VastaaPoista
  35. Surullista! oma äiti kuoli muutamia vuosia sitten joulun jälkeen ja kyllä vaan taas koville ottaa joulun odotus, tulee muistoja niin mieleen viimeisestä joulusta. asiaa ei helpota että joululoma alkaa hautajaisilla:(. vähän väliä tirautan itkun jos toisenkin. Sattui oikein kun luin että äitisi kuoli torstaina, niin meidänkin. Joskus se helpottaa.. Kunnes taas tulee takapakkia ja sitten itketään! Voimia!

    VastaaPoista
  36. Itken kanssanne. Suurella lämmöllä Keekeläinen

    VastaaPoista
  37. Lämmin osanottoni <3 ajatuksin kanssanne, voimia teille toivoen!

    VastaaPoista
  38. Miten se voikin olla niin vaikeaa käsittä, vaikka olisi ollut lähdönhetkellä ihan vieressä. Omalla kohdallani tuntuu siltä kuin joka kerta ymmärrys asiaan tulisi hitaammin.
    Lopulta kuitenkin aika pikkuhiljaa haalistaa kivun kestettäväksi. Otan osaa suruusi.

    VastaaPoista
  39. Voi ystävä hyvä, lämmin osanotto suuressa surussanne. Hyvin samanlaisia olen kokenut rakkaan isäni kohdalla - kaipausta ja yksinäisyyttä, vaikka muita rakkaita on ympärillä.
    "Niin kuin aalto uittaa aallon yli valtameren, niin mekin selviämme, toinen toistamme tukien"
    Halauksin SisustEllen♥

    VastaaPoista
  40. Kun elämä joskus on vaikeaa, etkä tiedä mistä voimia ammentaa. Niinpä pyysin omaa enkeliäni sinun enkeliäsi auttamaan.
    Lämmin osanotto!
    t. eläinhattu Anne

    VastaaPoista
  41. Olipa kaunis teksti. Voimia. Ja lopulta, kuitenkin muista joka aamu herätessäsi Jippii! Jippii siitä, että saat elää ja kokea tämän kaiken. Ilon ja surut.

    VastaaPoista
  42. Lämmin osanotto suureen suruunne! Paljon voimia!

    VastaaPoista
  43. Me kutsumme häntä,
    mutta hän ei käänny enää.
    Hän on matkalla lapsuutensa metsiin,
    sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan.
    Siellä laulavat toisenlaiset linnut.
    (Sirkka Turkka)

    Voimia! t. Helena

    VastaaPoista
  44. Voi <3 Lämpimiä halauksia! Oot ajatuksissa <3

    VastaaPoista
  45. Lämmin osanottoni! Voimia ja iso halaus!

    VastaaPoista
  46. Lämmin osanotto! Äidilläsi on nyt kaikki hyvin, ei ole kipuja eikä murheita.

    VastaaPoista
  47. Lämmin osanottoni suureen suruunne.

    VastaaPoista
  48. Olen pahoillani. Kuvasit kaiken oikein, kuten se on. Paljon tunteita, joita on vaikea muiden tavoittaa. Suru ei mene koskaan pois, se muutta kyllä muotoaan ja tekee ihmisestä syvemmän. En tuntenut äitiäsi, mutta kuvailit hänestä tarpeellisen, että voin uskoa hänen olleen ihastuttava.

    VastaaPoista
  49. Osanottoni. Varmasti parempi näin äidillesikin vaikka ei välttämättä vielä tällä hetkellä siltä tunnu. Ne hoidotkin olisivat olleet erittäin rankkoja ja kun lopputulos ei välttämättä olisi ollut kuitenkaan toivottu niin ehkä kuitenkin helpompi näin. Ymmärrän äidin menettämisen tuskan, se on ihan kamalaa vaikka itsekin oman äitini kohdalla loppuajasta toivoin sitä.

    Tietyllä laillahan kuolema helpottaakin jälkeenjäävien elämää. Se on mielettömän rankkaa kun elämä vaihtelee toivosta epätoivoon, pienistä edistymisistä takaisin lähtöpisteeseen ja jos tätä jatkuu pitempään niin omat voimavarat ovat todella koetuksella. Tuollaisen kokemuksen jälkeen osaa arvostaa normaalia arkielämää johon ei kuulu äkkilähdöt sairaalaan tai vuoteen vieressä päivystäminen. Itse koin paljon syyllisyyttä kun ei ehtinyt käymään niin paljon sairaalassa kuin olisi halunnut (vaikkei oma äitini edes sitä odottanutkaan ja meitä oli muitakin sisaruksia) ja sekin sitten tietysti helpotti kuoleman myötä.

    Ihana että sait olla äitisi vierellä lähdön hetkellä. Voimia sinulle ja perheellesi rankan syksyn jälkeen.

    t. Anna

    VastaaPoista
  50. Otan osaa suureen suruunne. Toivon sinulle sekä muille läheisille paljon voimia ja jaksamista surun keskellä..

    t.Orvokki

    VastaaPoista
  51. Otan osaa. Voimia koko perheelle ! <3

    VastaaPoista
  52. Lämmin osanotto myös täältä keskisemmästä Suomesta. Voimia teille kaikille,
    Piia

    VastaaPoista
  53. ♥♥♥

    Otan osaa. Pitäkää te tänne jäänneet toisistanne huolta ♥

    VastaaPoista
  54. Kovasti voimia suuren surun keskellä. <3

    VastaaPoista
  55. Lämmin osanotto! Hurjan paljon voimia sinne surun keskelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain pitää isäni kädestä kiinni hänen viimeiseen henkäykseensä asti. Se hetki oli täynnä syvää rauhaa .En itkenyt,kun tuntui,että emmehän me eroa,hän on aina osa minua ja minä häntä.Mutta se poislähdön tunnelma,että näen isäni fyysisesti viimeistä kertaa ja painan kaiken hänestä mieleeni,on niin lopullista. Syvä osanottoni suuressa surussanne

      Poista
  56. Osanotot. Äitisi oli onnekas saadessaan olla teidän lähellä, tietäen että osa hänestä säilyy teissä aina. Voimia suruun. -s

    VastaaPoista
  57. Kuuntele surun hetkellä Laura Närhen Mä annan sut pois. Se saa uuden merkityksen. Jaksamista.

    H

    VastaaPoista
  58. Lämmin osanottoni <3
    Kun minulla on ollut vaikeaa, tämä runo on lohduttanut minua

    Jalanjäljet

    Eräänä yönä mies näki unen.
    Hän oli kävelemässä rannalla Luojamme kanssa,
    kun taivaalle välähti näkymiä hänen elämästään.
    Jokaisessa näkymässä hän huomasi kahdet jalanjäljet
    hiekassa; toiset hänen omansa ja toiset Luojan jalanjäljet.
    Ennen kuin viimeiset näkymät hänen elämästään
    tulivat esille, hän katsoi taakseen jalanjälkiä hiekassa.
    Hän huomasi, että monta kertaa matkan varrella
    oli vain yhdet jäljet hiekassa.
    Hän myös huomasi, että jäljet puuttuivat juuri niinä aikoina,
    jolloin hänellä oli ollut elämässään kaikkein vaikeinta.
    Tämä vaivasi häntä kovasti, joten hän kysyi
    siitä Luojalta. "Luoja, kun päätin seurata Sinua,
    sanoit kulkevasi mukanani joka askeleella.
    Nyt kuitenkin huomaan, että elämäni vaikeimpina
    aikoina hiekassa on vain yhdet jalanjäljet.
    En ymmärrä, miksi hylkäsit minut silloin,
    kun Sinua eniten tarvitsin."
    Luoja vastasi: "Rakas lapseni, rakastan sinua
    enkä milloinkaan hylkäisi sinua.
    Vaikeuksiesi aikoina, jolloin näit vain yhdet jäljet
    hiekassa, minä kannoin sinua."
    (M.R. Powers)

    VastaaPoista
  59. Kauniisti ja hyvin kirjoitit.
    Menetin äitini 18v. sitten hänen sairastettuaan lyhyesti aggressiivista syöpää. Meni vuosia, että äiti oli joka päivä mielessäni. Edelleenkin niin tapahtuu usein, erityisesti, kun jotakin merkityksellistä tapahtuu ja varsinkin isot asiat lasten elämässä tuovat äidin vahvasti edelleenkin mieleen; "kunpa hän olisi saanut olla näkemässä ja kokemassa tämän".
    Olen ollut onnekas, kun mulla on ollut hyvä äiti. Olen onnellinen kaikista hyvistä muistoista äidistäni. Niin aivan varmasti sinäkin.
    Osanottoni.

    VastaaPoista
  60. Voi Johanna! Kirjoitit niin kauniisti äidistäsi. Petri Laaksosen laulut " Ota hänet vastaan" sekä "Hyvää matkaa" ovat soineet omassa päässäni koko syksyn tyttäreni ja vauvan kuoleman jälkeen. Kun jaksat, kuuntele ne vaikka you tubesta. Ajattelin sinua juuri pari päivää sitten, kun kävin siellä kirkolla suvun haudoilla. Lämmin halaus sinulle!

    VastaaPoista
  61. Niin olet ollut ajatuksissani kun silmäilen blogilistaani. Ihana se äitisi viimeinen repliikki. Voi, jospa voisi sellaisen elämän elää.

    VastaaPoista
  62. Lämmin osanotto ja paljon voimia teille.
    Leena

    VastaaPoista
  63. Voih :*(

    Voi Johanna. Lämmin halaus ja osanottoni suurista suurimpaan suruun. Paljon voimia vaikealle matkalle valoisampia hetkiä kohti.

    ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  64. Tiedän niin juuri tunteesi, vaikka jokaisella se on aivan oma ja henkilökohtainen. Otan osaa koko sydämestäni <3 Kaija

    VastaaPoista
  65. On niin vaikeaa löytää sanoja. Mutta tiedän, että jokainen kommentti lohduttaa hiukan, joten siksi yritän. Pahinta olisi, jos kommenttiplaatikko olisi tyhjä silloin, kun itse antaa itsestään ulos jotain näin isoa.

    Mun suru tuli ryöppynä vasta isin synttäripäivänä, kaksi viikkoa sitten, juuri niinkuin kirjoitit, huutona ja itkuna. Huusin ja huusin, olin yksin autoa ajamassa ja yhtäkkiä vaan huusin ja sitten itkin ja itkin. Puolen vuoden jälkeen. Oli kai aikakin.

    Jaksakaa yhdessä. Tulee varmasti taas se päivä, jolloin elämässä on taas nauru mukana.





    VastaaPoista
  66. voi, niin kovasti ymmärrän tuskasi ja otan osaa siihen! Minun äitini nukkui pois yllättäen aivoverenvuotoon toista kuukautta sitten. Ihanat hautajaisetkin on jo pidetty, mutta mitenkään en voi ymmärtää ettei åitiä enää ole! Mieli tekisi mennä käymään tai soittaa ja kysyä jotakin,,
    Mutta niin kovin kauniisti olet äidistäsi kirjoittanut ja aivan varmasti hän tietää sen!
    Aika kai se on ainoa joka auttaa ja ne niin ihanat muistot!
    Kovasti jaksamista sinulle ja perheellesi
    t. Merja

    VastaaPoista
  67. Osanottoni! Oman vanhemman menettäminen on niin vaikeaa, vaikka sitä osaisi odottaakin ja vaikka se olisi helpotuskin sairauden vuoksi. Onneksi vielä tulee se aika, kun voi sisarusten kanssa nauraa vedet silmissä kaikille niille edesottamuksille, jotka perhettä yhdistävät.
    On pakko myös kertoa tämän päivän tapahtuma; olimme ystävättäreni kanssa tänään Jyväskylässä ja kävimme Toivolan Vanhalla pihalla, jossa on Keski-Suomen museon alainen kuparisepän talo 1800-luvun puolivälistä. Kiertelimme taloa ja juttelimme oppaan kanssa. Tuli puhetta, että olemme kumpikin vanhan talon ja satoja vuosia vanhojen tilojen asukkeja. Opas kysyi olemmeko koskaan lukeneet Jovelan Johannan blogia. Hihkaisin kyllä ja heti tuli tunne, että meillähän on yhteinen tuttu. Opas sanoi suositelleensa blogiasi usealle vanhan talon hankkineelle nuorelle parille; uskon vahvistukseksi. Positiivisuutesi luo voimaa meille muillekin. Ja samalla huomaa tämän omankin tanhuan kauneuden ja pirtin ainutkertaisuuden, joka vuosikymmenten jälkeen välillä tuntuu itsestäänselvyydeltä ja välillä niin työläältä. (Kiitos ihanalle oppaalle, varmaan täällä kuitenkin pistäydyt!).
    Maalaisemäntä

    VastaaPoista
  68. Teitä on niin hirmuisen paljon täällä <3 Miten käsittämättömältä se tuntuukin, että jaksatte olla tuntematon tuntemattomalle läsnä. Viesteillänne on suuri merkitys. Niin moni on kokenut samaa, tuntenut samoin tai ollut samassa tilanteessa ja jokainen tunnistaa surun ja pelon vihlaisun sydämessä, vaikka ei omalla kohdalla olisikaan läheistä menettänyt.

    Kiitos on pieni sana, mutta sydämestäni kiitos! Haluaisin kirjoittaa teille jokaiselle oman kiitoksen, mutta en vielä jaksa. Kommentointi jostain syystä nostaa kyyneleet silmiin, eikä siinä sitten mitään näe nakutella. Teen sen sijaan pienen postauksen teille <3

    Olen niin iloinen viesteistänne. Niin todella iloinen :) Maalaisemännän viesti sai nauramaan! Tsihii! Jovela on nyt myös museossa tuttu <3 ;D

    VastaaPoista
  69. Oispa mulla voimaa kuin tahtoa oisi,
    en tuskaa näin suurta kantaa sun soisi.
    Jos ois siipeni vahvat ja syliini saisin
    osan sun murheestas sitä kuljettaisin.
    Auttaisin taakkaa tätä kantamaan,
    joka tuli sun sydämees asumaan


    Voi Johanna. . ♥ Surussanne myötäeläen.

    VastaaPoista
  70. Osanotto suureen suruunne.

    ” Aamuna kauniin syksyisen,
    hiljeni sydän kultainen.
    Vei Herra kotiin väsyneen,
    otti syliin sairaan ja uupuneen,
    hänet Taivaan rauhaan kantoi. ”

    VastaaPoista
  71. Kiitos vielä kerran teille jokaiselle <3

    VastaaPoista
  72. En ole käynyt sivuillasi vähään aikaan ja kun nyt avasin sivut, luin tekstin...itku hiipi silmäkulmaan.
    Lämmin osanotto suruunne.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!