jovela

jovela

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Edistystä pihamaalla

Pitkästä aikaa puuhasimme koko viikonlopun pihalla. Eilen ilma oli vielä aika raaka puuskittaisen tuulen vuoksi, mutta tänään harmaana alkanut päivä muuttui aurinkoiseksi ja lämpimäksi. Tavoitteenamme oli saada etupihaa siistittyä ja vaikka selkä nyt kiukutteleekin, olen enemmän kuin tyytyväinen.

Aloitetaan vaikkapa tuosta kiesitallin (oik) ja verstaspäädyn kulmauksesta. Siinä oli iso röykkiö purkutiiltä, rehevä lumipalloheisi, joka ei jaksa kannatella itseään kukkiessaan, maahan oksistaan kasvanut punaviinimarjapensas ja selja, joka rönsyili pitkin ja poikin - viime kesänä täynnä tuholaisia.



Sama nurkkaus nyt. Selja kaadettiin, lumipalloheisiä siistittiin ja se tuettiin kiesitallin päätyyn. Punaviinimarja irroitettiin maasta ja tuettiin pystyyn. Tiiliröykkiötä purettiin, osasta tiiliä tehtiin reunus ja alue täytettiin mullalla. Myöhemmin rajattu alue peitetään vielä kuorikkeella.




Tiiliä käytettiin myös muualla. Sammakkokuninkaan valtakunta ennen.




Ja jälkeen..





Jovelan pihalla ei ole enää teelusikallistakaan lunta. Kevät lupailee taiminakin. Syreenin silmut ovat turpeita.





Pergolan alue oli yhtä risukkoa, vanhojen tiilien läjiä, sitä ja tätä. Valotkin otettiin pois.


Isäntä kaatoi toisen luuranko-omenapuista. Se oli vaan rumentamassa pihaa.



Risujahan sitä kaaokseen taas syntyi. Tässä tosin puu on vielä pystyssä tuossa pergolan kupeessa. Karahka on myrskyn paiskaama. Muut risut niitä kymmeniä ja kymmeniä pusikoita ja puita, joita täällä on kaadettu.



Myrskyn paiskaamat ja isännän kaatamat järjestettiin siistiin pinoon. Sitä ennen karsin hyviä oksia risureunuksia varten. Risupino kannettiin nippuina Gerdan kupeelle turvaan.




Tältä näytti ennen



ja tältä tänään. Tiililäjistä tehtiin perenna- ja kukkaistutusalueita etupihalle. Kanalasta aiemmin löytynyt kanojen ruokintatorni muutti kannon päälle majakaksi. Isäntä tasoitti kannon ja täytti istutusalueen mullalla. Minä lanasin multaa paikoilleen. Ruokintatorniin taitaa tulla äidin muratit tässä keväällä.



Istutusalueita on kaksi. Niiden väliin tulee soraa. Myös pergolan ympäri tulee soraa (kalliomursketta). Kivet siirretään pois yksi kerrallaan - käsivoimin.




Gerdan nurkalla näytti tänään tältä pienen hääräilyn jälkeen. Ei mitään kummempia toimia, haravoin ja hieman siistin ylimääräisiä.



Olemme pohtineet jos Gerdan maalaisi jo tänä vuonna alkuperäisvärillään, eli keltamultamaalilla. Maali suojaisi hieman Gerdaa, sillä emme taatusti ehdi pelastuspuuhiin tämän pikkuhuvilan kanssa ainakaan pariin vuoteen ja olisihan se sillä aikaa sievempää katseltavaa.



Gerdan edustan risuaita on komeassa korkeudessa, vaikka tukikepit ovatkin vielä hieman vinossa. Huomenna laitan humalat itämään, jotta saamme ne keväällä istutettua tuon aidan kylkeen. Sitä ennen aita parturoidaan.

Kaadetun koivun karahkat on pinottu ja alue alkaa siistiytymään hiljalleen. Kyllä tämä tästä!




Gerdan kukkaniityllä kasvaa tällaisia. Ovat jo kovassa kasvussa. Tunnistaako joku teistä mitä nämä mysteerikasvit ovat? Jotain vai rikkaruohoja?




Multa- ja hevonkakkakasa vasemmalla on huvennut tänä viikonloppuna huimasti! Vielä sitä piisaa varmaan parikymmentä kottikärrykuormallista. Etupiha odottelee sorakuormaa. Pääsee tuosta mudasta eroon! Julkisivu odottaa punamultamaalia. Sen aika on jo huhti-toukokuussa säästä riippuen! Uskomatonta! (Kuistin ikkunat ois kivat). Jos vaikka saisimme ne tänä vuonna takaisin entisöijältä..



Purkuhirsistä tehty kasvatuslaatikkokin sai uudet mullat kyytiinsä. Kyllä kelpaa istutella sitten aikanaan! Montakohan kottikärryllistä multaa tänä viikonloppuna isäntä kärräsi pitkin pihaa mun tasoitettavaksi? Jos sanon puolensataa, en taida ihan hirveästi liioitella.



Tämä viikonloppu on ollut mahtava! 2 (3) istutusaluetta, risusavottaa, 1 kaadettu vanha omenapuu, multakasan tyhjennystä, tiilien ronttaamista, maan kropsuttelua ja haravointia, siistimistä sieltä ja täältä, puskien harvennusta, poistoa ja tuentaa. Punaisia poskia ja onnistumisen iloa!

Laitan tähän loppuun vielä 2 kuvaa päivänvalossa tuosta tuvan kaareutuvasta katosta. Eilen en päässyt ottamaan kuvaa suoraan edestä, sillä valo ei riittänyt ja salamalla kuvat ovat karmeita (mun taidolla). Multapussi odottelee tuossa tuolilla seuraavia siemeniä. Tällaista tämä elämä nykyään on. Aamukahvit juodaan multasäkin vieressä :D




Sen verran oli puuhakas päivä, että olen saunaa vaille valmis yöpuulle. Poskia kuumottelee, liekö olisi jo ollut syytä laittaa hieman auringonestokräämiä nassuun, kun kärpäsetkin jo heräilivät lentelemään lämmön virkistäminä.


Lauteille siis lepyttämään kiukuttelevaa rankaa! Hyvää naistenpäivän iltaa arvon ladyt ja heidän genttinsä ja aurinkoista alkavaa viikkoa huomenna!

Jovelan Johanna

52 kommenttia:

  1. Meillä on vielä lunta ja märkää, loskaa, mutaa, sumua ja kaikke muuta kuin kevättä runsain mitoin. Kyllä syyhyttää multasormia kun näitä kuvia katselee, pihasta on tulossa upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut koko viikon kaikkea tuota, mutta tänään aurinko jaksoi paistaa muutaman tunnin. Mikä vaikutus sillä onkaan ihmiseen!

      Poista
  2. Voi ihme sentään mitä kaikkea olette saaneetkaan aikaan, ihan mielettömästi kaikkea!
    Tilukset siistiytyivät taas hurjasti. Täällä on vielä lunta eikä tänään vielä aurinko jaksanut tänne asti säteitään levitellä. Ensi viikoksi aurinkoa jo odottelen :)
    Meinaatteko laittaa omenapuuta taleteen? Omppupuu on kovaa ja siitä saa työstettyä kyvin kaikkea kapustaa ja kihveliä, jos haluja on - toimii siinä hyvin, meinaan vaan kun siellä isäntä(kin) on niin kätsä käsistään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkästä aikaa oikeen kunnon puuhaviikonloppu. Kyllä tässä mieli on levännyt!

      Isäntä laittelee kyllä aina hyviä paloja talteen. Saarnia on enemmänkin. Tämä nyt kaadettu omppupuu oli jo kuollut. Jotain hyviä paloja siinäkin kyllä oli :)

      Poista
  3. Aika hurjasti saitte tehtyä yhden päivän aikana! Kannatan Gerdan maalausta, vaikka se kaunis on tuollaisena värittömänäkin. Maali on nimenomaan suoja rakennukselle ja ajattelen, että kaunis Gerda sen ansaitsee!

    Kasvi on tuttu, joku perenna, sitä kasvaa omassa pihassa. Vaan en tiedä, mikä se on. Sorry.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihan yhdessä päivässä, eilen aloiteltiin, mutta oli sen verran kylmä tuuli ettei montaa tuntia jaksettu.

      Pääasia, että on joku perenna. Mä kun en uskalla täällä nyyhtää mitään pois etten tuhoa jotain perinnekasvia. Annan siis noiden nyt kasvaa rauhassa ;)

      Poista
  4. Tuo kyselemäsi kasvi näyttää rentoakankaalilta. Se on mainio maanpeittoperenna ja kukkiikin kauniisti ja kauan. Mietin lukiessani miten ihana tuo Gerda onkaan, niin rauhoittava tuulahdus kiireettömiltä entisajoilta :) Olette onnekkaita kun teillä on tuollainen pihassanne :) t. Raija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikainen Googletus vahvisti vinkkisi. Se se on! kiitos!

      Gerda on ihana <3 Reppanalla on aika ronski historia ja on tainnut olla useamman vuosikymmenen jo hylättynä, mutta eiköhän siitä vielä soma pikkuhuvila saada rempattua. Ties vaikka isännän pajapuoti siihen joskus avattaisiin :)

      Poista
  5. Tiilet istutusalueiden reunassa näyttää kauniille, mutta pakko varoittaa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että ne todennäköisesti hajoavat, ja lopulta murenevat, kun ovat kosketuksissa multaan (kosteus). Jos tämä ei haittaa, ei hätää, mutta jos ovat vanhoja kunnon tiilejä, ajattelin varoittaa, ettei tule itku puseroon myöhemmin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet! Nuo vaaleat tiilet ovat olleet jo pari vuotta sään armoilla ja ne eivät siitä ole moksiskaan, mutta nuo punaiset haurastuvat todella helposti (ovat olleet ulkona viime kesästä). Nuo punaiset reunukset ovatkin tilapäisreunuksia. Kun ne haperoituvat, laitetaan toisia tilalle (meillä on paljon tiiltä) ja lopulta ne korvataan kokonaan toisella ratkaisulla. Nyt ne toimivat kesällä rajauksina siimaleikkurille, sillä täällä ei voi pihaa ajaa kuin siimalla. Piha on meinaan niin kumpareinen. Siihen ei ruohonleikkurit taivu.

      Poista
  6. Olettepas te ahkeroineet viikonlopun aikana! Ihanalta näyttää koko pihapiiri. Ja Gerda, oi Gerda! Aivan ihastuttava. Miten ihanasti keltainen Gerdaa pukisikaan. :)
    Ja kaunis sääkin on teitä tänään hellinyt. Täällä etelässäkään ei ole enää kuin muutama hassu kinos lunta, mutta sää on ollut ankean harmaa, sateinen ja tuulinen. Ensi viikolle on tännekin aurinkoa luvassa.
    Kivaa viikkoa Jovelaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gerdan vanhaa keltaista näkyy hieman vieläkin joissain kohdissa. Kun se saa jälleen kerran keltaisen nutun ylleen, arvelen siitä tulevan oikea aurinkohuvila <3

      Toivottavasti saadaan kaikki nauttia auringosta ensi viikolla. Harmaan ja kolean viikon jälkeen se maistuisi mannalle!

      Poista
  7. Olettepa pistäneet tuulemaan. Mahtavan ahkeraa! Maisema muuttuu nopeasti, kun vain jaksaa uurastaa. Aikaisesta keväästä on se hyöty, että hommia saa tehtyä alta pois. Kun varsinainen kevät alkaa( huhtikuussa) niin kevättyöt sujuu joutuisasti ja keväästä myös ehtii nauttimaan ja fiilistelemään. Minä kyllä pidän harmaastakin Gerdasta, mutta keltainen väri antaa varmasti sille ryhtiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikainen kevät on meille nyt aivan lottovoitto. Niin paljon on tehtävää, mitä aikaisemmin päästään aloittamaan, sen parempi. Tämä maaliskuu on varattu yksinomaan pihatöille, jotta saadaan se kalliomurske sitten levitettyä pihaan.

      Jos nyt vaan se takatalvi pysyisi poissa. Sääennusteet eivät takatalvea lupaa, mutta oikulliset on sääherran metkut ;)

      Poista
  8. Aivan käsittämättömän paljon olette saaneet pihallanne valmiiksi, ja nyt ollaan vasta maaliskuun alussa! Tuo 'sammakkoympyräkin' on niin suloinen, Gerdasta puhumattakaan. Pikku talohan on kuin suoraan satukirjasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teki kyllä hyvää uurastaa oikeen kunnolla pitkästä aikaa. Niin palkitsevaa!

      Sammakkokunkku on reissannnut muutosta toiseen mukana. Se on maskotti ja muistuttaa ajasta, jolloin lettipäinen pikku Johanna piti sammakoita kiehtovimpina eläiminä ;)

      Poista
  9. Ei ole ihme että selkään sattuu! Voi mahoton mikä työmäärä yhdelle viikonlopulle. Mutta kyllä näyttää hyvältä! Toivottavasti sauna ja lepo auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun selkä tapaa kiukkuilla aina jos hieman pyllistelee. Sauna sitten lämmittää luut ja ytimet. Eiköhän tämä ranka jo pahimman kiukun yli ole päässyt aamuun mennessä.

      Oli kyllä kolotuksen arvoinen rykäys pihamaalla :)

      Poista
  10. Olettepas olleet taas ahkeria ja päässeet varhain puutarhatöihin. Meillä piha ja kasvimaa on enimmiltään vielä lumen alla. Gerda on tosi suloinen. Kasvi on rentoakankaalia, kiva maanpeitekasvi, mutta hurja leviämään. Mukavaa viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti leviää ja rehottaa! Tuo Gerdan kukkaniitty saa kasvaa kukkaa niin paljon kun tohtii. Rajan toiselle puolelle karkaavat päätyvät siimaleikkurin lounaaksi ;)

      Ihanaa kun teiltä saa aina tunnistusapua taimien ja muidenkin suhteen <3

      Poista
  11. Olettepa olleet tosi ahkeria tänään! Minunkin pihallani tiilet rikkoutuvat talvella,mutta serkullani eivät ollenkaan. En tiedä, mistä se johtuu.
    Kasvi näyttää olevan rentoakankaalia. Se on hyvä leviämään, matala maanpeitekasvi, kukkii kauan sinisin kukin. Mulla se ryöppyää penkistä polulle ja on helppo repäistä irti ja istuttaa muualle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko samaa tiiltä? Meillä vaaleat tuntuvat kestävän mitä vaan, punaiset haperoituvat. Ne tosin taitaa olla niin vanhojakin, ettei ihme ;D

      Kiitos tunnistusavusta :) Kolmas kerta toden sanoo, eli Rentoakankaalia se on.

      Miksi mä luen sen koko ajan rentukan-kaali ;D Rento-akan-kaali - onpa vaikea sana!

      Poista
  12. Jestamandeera.. Minä potkin tänään lumikinoksia että sulakaa jo, mutta vielä on montakymmentäsenttiä!! :D Ääääh. Tosi makeita noi istutusalueet, meilläkin on käytetty vanhoja tiiliä samalla tavalla monessa paikkaa. Sammakkokuninkaan alue vaikuttaa äkkiseltään samanlaiselta ku mein pihlajan alusta.. Ollaanks samiksii ja istuteen jotain samaa?! Mä voin laittaa ton mun oman sammakon terassilta siihen omaani kans. Hehee. Viime vuonna mulla oli sitä auringonkukkaa, mitähän tänävuonna. :)

    Parempi poistua paikalta ennenku iltavilli iskee liikaa..

    Ootta ollu ahkeria! Ihanaa naistenpäivää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa, Höts <3

      Ton sammakon, tai oikeammin sen luuranko-omenapuun ympärillä on siirrettynä kaikkia kukkia ja pikkuperennoja, mitä täältä on löytynyt. Sieltä ne jo nousee taas. Äidin kanssa niitä siirreltiin tuohon viime pääsiäisenä. Siinä on esikkoa, vuorikaunokkia, sinikelloa, rohtosuopayrttiä, jotain ja jotain :D

      Poista
  13. Vau mikä tehokaksikko!
    Hienolta näyttää...Muista venytellä ja magnesium rentouttaisi lihaksia yötä vasten. Rentoakakaalihan tuo rönsyilijä on..niinkuin jo edellä todettu.
    Hyvää yötä ja kauniita unia ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Lihakset ei vielä kiukuttele, mutta eiköhän ne aamulla muistuta itsestään. Onneksi on lämpöpetari. Se tehoaa kivasti lihasjomotuksiin. Mulla varsinaisesti kiukkuaa selän rappeumasairaus, spondyloosi. Se äkämystyy pylliskelystä. En anna sen haitata menoa sen enempää.

      Poista
  14. No kirjoitin kyllä jo kommentin, mutta tämä blondi ei tiedä, mihin se hävisi:D Noloa näin naistenpäivänä... Huokailin kadonneessa kommentissa tuon ihanan Gerdan lumoissa - oli maalilla tai ilman, joka tapauksessa se on niin ihastuttava♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kadonnut pari vastausta kommentteihin, joten blogsussa joku vika taas, ärh!

      Gerda on niin <3. Ensi viikonloppuna ehkä perataan sen kadunpuoleinen seinä. Siellä on murhaavia lasipaloja, moskaa, roskaa, pas.. ja villiintynyt pusikko, joka saa sanoa bye, bye kivijalan vierestä. Levitellään siihenkin sitten soraa. Pysyy seinä kuivana kun ei puskat tuki seiniä.

      Poista
  15. oi että miten keväistä touhua teillä siellä :) meilläkään ei ole lunta, mutta piha on toooosi märkä..mutta nyt luvattiin sen verran lämpimiä kelejä, että taitaapi alkaa kuivaamaan..teillä näyttä niin mukavalle ulkona ja sisällä..semmonen tekemisen meininki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Märkää ja kuraa täälläkin on tuossa etupihalla, jossa isäntä polkee maltillista kaasujalkaa. Ei tarvitse kuin ajaa ulos tai sisälle pihaan ja kuraurissa voisi uittaa kaarnalaivoja :D

      Aurinko kuivaa. Rapa kuuluu kevääseen. Sen sietää vain siksi ;D

      Poista
  16. Teillähän on jo vallan kevättouhut menossa!! Lillassa oli vielä lunta vaikka kuinka kun viimeksi ehdin poiketa, huomenna olis tarkoitus viedä ja tuoda penkkiä ja katsastaa lumitilanne.....pahaa pelkään, että saa vaan haaveilla lumettomasta pihasta. Saman puistoalueen toinen pää on nimittäin tuossa keittiön ikkuna takana, eikä se vielä lupaile hyvää....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh! Pian se sitten lähtee kun aurinko pääsee valloilleen tai tulee kunnon sade. Jälkimmäistä onkin täällä piisannut pitkin viikkoa :P

      Poista
  17. kaikki muutkin on tainneet kommentoida vähän samaa, mutta vitsi! onpa teillä ihanan keväistä! meillä on vielä jotain 40cm lunta joka paikassa eikä toivoakaan että pääsis mitään puuhailemaan :S ja työ ootte niin ahkeria! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihan kummalliselta tuo lumimäärä. Sitä tottuu niin nopeasti siihen, ettei lunta ole ja silloin 40 cm kuulostaa hurjalta! Me ollaan oltu kovin touhukkaita täällä. Se tekee hyvää :)

      Poista
  18. Olette te olleet ahkeria! Täällä paistaa tänään aurinko ja tulossa on varmasti lämmin päivä...ihana kevät..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana päivä oli täälläkin :) Aurinko herätteli jo aikaisin ja taivas oli aivan kirkkaan sininen koko päivän. Tuntui keväältä :)

      Poista
  19. Meilläkin on vielä ihan liikaa lunta, mutta nyt on sen oloinen aamu, että tänään sitä sulaa paljon pois! Hirmu hienoja juttuja ja ihana tuo Gerda!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se vaadi kuin muutaman lämpimän päivän tai kunnon sateen, kun talvi on mennyttä. Nyt kun maa alkaa lämpiämään, lumi ei kauaa kestä!

      Poista
  20. Hups...onpa siellä oltu ahkerina...hyvällä mallilla kevät puuhat...meillä vielä puolisen metriä lunta....tasan ei käy lumitilanne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa teillä hanget korkeat nietokset! Toivottavasti saatte paljon aurinkoa sulattamaan talven tiehensä. Ainakin sääihmiset lupaavat nyt upean keväisiä ja lämpimiä päiviä viikoiksi!

      Poista
  21. Oikein kivalta näyttää pihamaa :) Toivottavasti ranka ei alkanut liikaa kiukuttelemaan ja sait avun saunasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan se hieman äksyilee, kun puuhaamaan pääsee, mutta leppyy taas. Tänään ehdin vielä haravan varteen toviksi ennen kun aurinko laski ja ihan sievästi tuo luukeppi takaliston ja pään välissä oli ;D

      Poista
  22. Päivä päivältä enemmän tuntuu iskevän puutarha innostus - minuun - joka en ole puutarha ihminen ollenkaan. Kun lapset olivat pieniä, ei navetoinnin, sivuelinkeinon hommien ja mukulalauman kanssa jäänyt aikaa mihinkään yllimääräiseen. Kun anoppi muutti omaan taloonsa, istutimme kasvimaalle viinimarjapensaita (joiden marjat anoppi keräsi ja keitti mehut, minä en ehtinyt). Nyt kun lapset vanhimmasta päästä ovat aikuisia ja nuorimmainenkin on saatu pukattua jo toiselle vuosikymmenelle, on ajatus kasvimaasta alkanut vallata ajatuksia. Minulla on selvästi liikaa vapaa-aikaa:). Kiitos tästä inspiroinnista ja ihanista tarinoista! Tiedä vaikka meillekin alkaisi lavakaulukset kohota.. jahka lumi sulaa. Meillä on vielä talvi. Terv. Maalaisemäntä

    VastaaPoista
  23. Enpä voi itsekään sanoa olleeni. Olen aina ajatellut, että puutarhaharrastus olisi kovin työlästä ja vaatisi paljon aikaa ja tietoa, muuten ei ole asiaa kasvimaalle. Yllätys on ollut suuri ja mukava. Tieto ja taito karttuvat viimeistään erehdyksien kautta ja aikaakaan ei kulu paljon.

    Varsinainen viljely on sitten tietenkin jo jotain ihan muuta. Tällainen omaksi tarpeeksi harrastusmielessä puuhailu on oikeastaan vaan rentouttavaa ja innostavaa. Onnistumisista taidan yllättyä itse eniten ;D

    VastaaPoista
  24. Huh, onpa teillä kevät jo pitkällä. Ja ootte ollu hurjan ahkeria! Meillä ei vielä kärpäsiä eikä perhosia oo näkynyt (niinkun eräs Turussa asuva tuttu jo kertoi nähneensä), mutta lumet sulaa hyvää vauhtia. Nurmikko on sellanen mukavan litsahteleva :D Pitäisi kyllä jo hyökätä terassin kimppuun pikku hiljaa ja ehkäpä laittaa kesäksi kukkia tulemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on havaittu ensimmäiset hyttysetkin. Yksi kävi imaisemassa muiston ja jätti kutisevan pahkuran tilalle. Joutsenaurat liihottelevat peltojen yllä ja naakat rääkyvät pesähommissaan.

      Totesin eilen, että siitä tietää kevään saapuneen Jovelalaisten kylään, kun päivän aikana kotitiellä menee enemmän traktoreita kuin henkilöautoja ;D

      Poista
  25. Herttileijaa! Siellähän on jo ihan KEVÄT!
    Meidän pihalla ei ole vielä jälkeäkään moisesta, ihan umpitalvi on.
    Maanantaina otin pihasta kuvaakin:
    https://farm8.staticflickr.com/7600/16144610484_4692441a66_z.jpg
    Kuten kuvastakin huomaa, ihan järjestäen on koko piha vielä 40-50cm lumen peitossa.

    En kestä tätä talvea enää, kun kaikkialla muualla täällä päin (jopa vierusnaapurilla) on kevät! Aina keväisin sama juttu, kun meidän tontilla vallitsee jokin ihan "oma ilmasto" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ja sääihmisten mukaan ollaan pari viikkoa etuajassa keskivertokevääseen verrattuna.

      Teillä on vielä paljon lunta, mutta kevään aurinko kyllä siinä jo on. Nuo puut ihan taatusti vaikuttaa siihen lumen sulamiseen, kun aurinko ei vielä nouse niin korkealle. Meillä lumet sulavat nopeasti siksikin, että olemme peltojen keskellä, eikä auringon puolella tonttia ole montaakaan korkeaa puuta. Pääsee lämittävät säteet lumelle ja lämpimämpi ilma kiertämään paremmin :)

      Poista
  26. Hei!
    Aivan ihana blogi! Itsekin haaveilen omavaraisemmasta elämästä maaseudulla, mutta vasta viime aikoina olen alkanut ajatella, että haaveet voi jopa muuttaa todellisuudeksi! Annat siihen uskoa:)! Rentoakankaalista vielä sen verran, että olen nimennyt sen uudelleen (sanahirviö kun on...): "rennon akan kaali"!!!

    VastaaPoista
  27. Onnea matkaan! Omavaraisempaan elämään pyrkiminen on loppupeleissä, ainakin mun kokemuksen mukaan, kohtuullisen yksinkertaista. Pienet muutokset muuttuvat normaaliksi osaksi elämää ja samalla elämä saa uusia mielenkiintoisia lisukkeita. Hyvin koukuttavaa, joten ei kun tuumasta toimeen siellä ;)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!