jovela

jovela

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Ilmainen ilo jaettavaksi

Huomenta vaan! Ihanan kevään viheliäinen puoli on se, että herään systemaattisesti jo kuuden aikaan aamulla ilman mitään herätyskelloja, oli aurinkoa tai pilvistä. Kuuden aikaan aamulla herääminen tietää sitä, että olen iltapäivällä ihan tööt. Täällä kun ei ole mitään syytä herätä näin aikaisin. Edes isäntä ei nouse pajalle kuin vasta puoli kahdeksan maissa ja koirat ovat vähintääkin siihen saakka täyskoomassa vällyjen seassa. Leipätyöt taas aloitan vasta yhdeksän aikaan. Joskus näinä varhaisina aamuina puuhailen omiani, surffailen netissä, katselen eläinkameroita, keittelen teetä, katselen ideakuvia Pinterestistä, tuijottelen pihalle sängynpäätyikkunasta antaen ajatuksen kulkea omia polkujaan tai luen kirjaa, mutta jonain aamuna tekisi mieli vaan jatkaa unta, mutta kroppa ei ota moista toivetta kuuleviin korviinsa. Eikä aina ole niin mitään tekemistäkään, mölytöntä olemista ainakaan, jotta ainakin isäntä saa nukkua. Kyllä tämä tästä taas tasaantuu, mulle on tyypillistä herätä aikaisin keväällä ja syksyllä olla jo alkuillasta uninen kuin talvipesäänsä käyvä karhu. Valo sen tekee, suuntaan ja toiseen. 

Joinain aamuina olen etsiskellyt verkkoluettavaa ja ajattelin jakaa erään löydökseni myös teille, joita kiinnostaa kotoilu. Kyseessä on aivan ilmainen lifestyle -verkkolehti, jonka nimi on From Scratch.

 


Koska From Scratch on ilmainen lehti, siinä on paljon mainoksia, mutta myös paljon kivaa asiaa kotoilusta, puutarhasta, DIY-puuhailusta, käsitöistä, säilönnästä, omavaraisuudesta, kokkailusta ja kaikenlaisesta kotipiirissä puuhailusta. Lehden voi tilata ilmaiseksi sähköpostiin tai lukea verkossa tuon kuvan yläpuolella olevasta linkistä.

Kurkatkaa, jos aihepiiri kiinnostaa :)

Kasvattamon uutisia

Erikoissiemenistä ainoastaan lilat herneet ovat saapuneet ja ovat jo itäneetkin komeasti. Muut siemenet junnaavat edelleen matkallaan. Pitää laittaa viestiä myyjäfirmaan, sillä paketti ei seurannan mukaan ole edennyt kovinkaan pitkälle ja seisoo nyt jossain (12.3 alkaen).

Noin muuten kasvattamolla voidaan hyvin. Ananaskirsikkakin on jo tuettuna ja basilikaa on tulossa runsaasti. Viime vuonna laitoin ensimmäiset siemenet itämään eilen ja tulevana viikonloppuna tulee tasan vuosi siitä, kun muutimme Jovelaan.




Vuosi on mennyt nopeasti! Viikonloppuna taidan tehdä jonkinlaisen 1. vuosi Jovelassa postauksen ja katsoa taaksepäin mitä ensimmäinen vuosi piti Jovelamielessä sisällään.

Aurinkoista tiistaita toivottelee


Jovelan Johanna

14 kommenttia:

  1. Minulla on myös talviuni loppunut :) Jos aurinko nousee, nousen minäkin.
    En ole vielä aloittanut esikasvatusta, paitsi salkoruusut ja muutama latva-artisokka. Vielä ehtii hyvin. Kiva kun jaat nettilöytösi muillekin, täytyypä käydä kurkkaamassa. Mukavaa viikkoa Jovelaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellinen tuo aurinkovekkari ;) Hyvin sitä ehtii vielä laitella siemeniä multaan. Mekin laitetaan osa siemeninä suoraan maahan sitten kun sen aika ok. Osan olen laittanut jo nyt, ihan koska viime vuonna olisi saanut olla hieman aikaisemmin jo satoa :)

      Poista
  2. Ensimmäinen kerta i k i n ä kun mua alkaa edes ajatuksen tasolla houkuttaa mikään esikasvatus (toistaiseksi saa sillä tasolla kyllä pysyäkin), johtuisko moinen ihan noista leveistä ikkunalaudoista??
    Vai tarttuuks tää :D ?

    Minä heräilen vähän miten sattuu, normiaika taitaa olla siinä seitsemän ja puoli yhdeksän välillä, Lillassa se viimeistään kääntyy siihen seiskan pintaan, siellä ne aamut vaan on niin omanlaisiaan.
    Mitään en saa aikaiseksi, aamuihmiseksi en tunnustaudu edelleenkään - kunhan haahuilen ja tösään jotain omiani, just nyt pää märkänä suihkun jäljiltä, joten kai tästä olis mentävä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen jonkun tartunnan voivan olla kyseessä. Kovin on epidemistä tämä siementen kanssa pelaaminen ;)

      Mä en oikeen tiedä mikä olen. Aamuihminen siinä mielessä, etten tykkää lojua liian kauaa unessa, muuten tuntuu että päivä menee ihan hukkaan, mutta toisaalta tykkään kukkua öisin ylhäällä. Aika huono kombo ;D

      Poista
  3. O'ou. Mä en kyllä tule teille kylään vasta ku oot taas normalisoitunut aamuherääjä. Hihih. Muhun ei valo vaikuta aamuisin, nukkua porskutan pyrstö pystössä niinku aina ennenki. Iltoihin se kyllä saattaa vaikuttaa. Voin valvoa puoli kahden aikaan vielä eikä unesta tietoakaan, mutta onneksi täälläkin pitää mennä suht aikasten kukkuun tai olla hiljaa koska toi Heiiksssss herää jo viiden aikaan leipähommiin. Nyt näyttää uni maistuvan vähän enemmän koska hönttipöntti kuume sai otteen tästä hötskylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa taas syksyllä ;D

      Parane nyt pian siellä. Kohta puutarha vapautuu sielläkin ja pääset hääräämään :)

      Poista
  4. Kiitti lukuvinkistä! Juuri jotain tuollaista lukemista olen välillä tosiaan kovastikin kaipaillut. Nytpä tietää, mihin kurkistaa, kun tylsyys iskee. :)

    Sama 'ongelma' täälläkin; erotuksena vain se, että herään viideltä! Ei siinäkään muuten mitään, mutta kun nuo illatkin tahtovat nykyisin venyä turhan myöhälle. Vanhuus varmaan. Onneksi kelloja siirretään ensi viikonloppuna, niin ei tarvitse enää ihan yöllä kukkua. Niin, ja kissat ovat meillä siirtyneet jo etuajassa kesäaikaan, joten siinäkin mielessä turha haaveilla aamu-unista.:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusinpa juuri pienen ristiriidan omissa mieltymyksiisäni. Lehtiä voin ihan mielelläni lukea nettiversioina, mutta kirjat taas ehdottomasti pitää olla kansien välissä ja käsin kosketeltavia. Outoa epäloogisuutta!

      Sama huono yhdistelmä täälläkin. Yöt kukkuen ja auringonnousuun nukkuen. Ei ihme jos vähän vätystää välillä.

      Poista
  5. Vuodenko vasta ootte omistaneet Juvelan! Oho..ja niin paljon olette saaneet aikaan..jestas. Mä oon illan ja keskiyönvirkku ja aamutorkku...ja valoisat illat vaan pidentää yövirkkuilua ja on aikamoista, kun joskus pitää nousta jo klo 5.....se tekee fyysisesti ihan kipeetä.
    Kiitti linkkivinkistä.
    En ole yhtään siementä saanut aikaiseksi laittaa multaan, siemenet ja kylvömullat nököttää kauniisti esillä ja perliitit myös. Ja se on normaalisti lempipuuhaa...mutta vieläkin ehtii. Onpas basilika hyvän näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, ei :) Jovela ostettiin 02/2013 ja otettiin haltuun kuukautta myöhemmin. Me muutettiin tänne viime keväänä. Sitä ennen ajettiin joka perjantai rapian 200 kilsaa tänne ja sunnuntaina takaisin. Rempattiin taloa lauantaisin siihen kuntoon, että tänne saattoi muuttaa ja tietysti kesäloma ltiin myös täällä :)

      Poista
  6. Kiitos Johanna Ilon jakamisesta<3 Ihana lehti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa jos löydöstä on iloa muillekin :) Löysin itse mielenkiintoisia artikkeleita monista eri aiheista.

      Poista

Kiitos kun kommentoit!