jovela

jovela

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kahden kasvihuoneen tuleminen

Kasvihuoneeksi kelpaamaton lähti eilen, korvaajat saapuivat viime viikolla. Yhden suuremman sijaan meillä on nyt kaksi pienempää kasvihuonetta. Ne eivät yhteenlaskettunakaan ole yhtä suuria kuin se ensin tilattu, mutta näillä mennään. Ainakin meillä nyt on kasvihuone(et)! Vihdoin!

Ensimmäinen kasvihuone on syreenikaaren luona. Tämä kasvihuone on myös fiilistelyä varten, sadepäivien pihakahvila, tomaattien, ananaskirsikoiden, joidenkin yrttien ja kausimansikoiden koti. Näin alussa siellä on vähän kaikkea odottelemassa jatkosijoitusta ja ne tomaatit ovat laidastaan vielä sisällä.



Kasvihuoneen edustalla on sykerölle kiedottuja muratteja. Ne ovat viime keväänä olleet pikkuruisia taimia, jotka siskoni istutti äitimme parvekkeelle ja jotka äidin poismenon jälkeen pelastettiin pakkasilta Jovelaan. Muratit eivät jää tuohon. Ne kaipaavat korkeampaa alustaa itselleen koska rönsyt ovat jo rapian metrin mittaisia, mutta sainpas ne salista ulos.


Osa siemenistä kasvatetuista taimista pääsi jo kasvihuoneeseen. Ensimmäiset kaffeetkin kasvihuoneella on juotu. Kovin lämmin tuolla sisällä on, hyvinkin +20 astetta ja enemmänkin jos aurinko paistaa. Yöllä kasvihuoneessa pidetään kasvihuonelämmitintä, joka toimii petroolilla.



Vasemmalla jo komeaan mittaan kasvanut ananaskirsikka, joka saa tällä viikolla itselleen ison ruukun. Vanhassa pesuvadissa ja kannussa kasvaa kaunsimansikkaa. Sininen muovi on Ikean kassi, lainaidea siskoltani, joka teki äidin parvekeistutukset aina Ikean kasseihin. Valtavan kätevää kun syksyllä mullat voi vaan kantaa kassissaan ulos.


Taaimmaisessa ruukussa on niitä hauskoja vesimeloniretiisejä, joiden kuori on limenvihreä ja sisus pinkkiä ja valkoista. Oikealla kasvaa korumaissia, niitä kauniin pastellisia syötäviä maisseja, jotka tilasin siemeninä Jenkeistä. Korumaissia on toisella puolella kasvihuonetta vielä toinen suuri ruukullinen.


Lilaa hernettä ja muuta mutusteltavaa odottamassa maamultaan pääsyä.


Toinen kasvihuone on kiesitallin päädyssä. Tuohon kohtaan piti sen suuremmankin kasvihuoneen tulla. Suojainen, lämmin ja valoisa paikka lienee hyvä kurkuille ja meloneille sun muille tähän kasvihuoneeseen tuleville taimille.



Tässä kasvihuoneessa on tasoina kaksi Ikean Hyllis -hyllyä. Laitoin ne lappeelleen, koska pystyyn ne eivät mahtuisi ja tähän liittyy ihan ideakin. Tasojen rungoiksi nuo ovat juuri sopivat, päälle laitetaan muutama lankku tasolevyksi. Halvatkin nuo ovat kasvihuonehyllyiksi/tasoiksi, yksi hylly maksaa 9,99 ja materiaali kestää säätä kuin säätä. Meillä siis oli näitä kaksi kappaletta ylimääräisenä. 




Juuri nyt tuolla on laatikoita miten sattuu. Ensin tuomme taimet laatikoihin odottamaan istutusta. Se varsinainen idea sitten on se, että istutan kurkut kestokasseihin, laitan kassin pohjalle muutaman reiän, hieman soraa ja jotain rikkinäisiä tiilenpaloja joiden päälle laitetaan multaa. Kasseihin tulee korkeutta kasvavia taimia. 

Koska näiden hyllyjen reunat ovat avoimet - hylly on siis vaan kehikko, jossa on hyllylevyt - hyllyjen rakenne luo tavallaan jokaiselle kasvatettavalle oman päältä avoimen loosin. Siinä vaiheessa tietenkin laatikot otetaan pois tuosta päältä. Nuo K-kaupan Vallila -kestokassit ovat presiis sopivia lokeroihin.


Toinen hylly tulee korkeiden kasvatuskehikoiksi ja toiseen jää laatikot päälle. Alalooseihin laitetaan melonit ja laatikoihin niiden päälle jotain muuta. Toisella seinustalla on juuri sopiva tila niille laatikoille, jotka otetaan tuolta kehikon päältä pois.



Tällä viikolla Jovelassa on vieraita aina perjantain iltapäivään saakka, joten palaan takaisin leipätyön ja muiden puuhien äärelle. Jos vaikka illalla ehtisi taas tulla blogikierrokselle ihmettelemään mitä teille muille siellä kuuluu :)

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna

44 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää :) Tulikos teille jotain suodatinkangasta hiekan alle? Itse nimittäin laitoin kasvimaan käytäville edelliskesänä mustaa suodatinharsokangasta ja hiekat siihen päälle.. no kesän se kesti että rikkaruohot pysyivät poissa. Seuraavaksi mietin sitä tujumpaa suodatinkangasta mutta lopulta päädyin hesareihin ja päälle laattoja.. katotaan miten emännän käy.. rikkaruohojahtiin kun en ehtisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin mitään laitettu paksun sorakerroksen alle. Taidan taapertaa tuolla niin paljon, että länään jäävät mikä läpi kasvaa ja tuonne on vielä tulossa laatat :)

      Poista
  2. Niin houkutteleva tuo syreenikaaren alla oleva kasvihuone! Varmasti siellä kahvitkin maistuvat. :) Nuo puulaatikot ovat sellaisia, mitä itsekin aina kaipailen. Oletteko tehneet ne itse vai mistä niitä löytäisi? Ja tosi kiva idea istuttaa kasveja kannuun ja vatiin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa laatikoista on täältä, vanhoja siis ja osa ostettu, mutta niitä ei enää ole saatavilla :(

      Tuo kaari on jotenkin niin valtavan kiva, että siitä pitää saada maksimaaliset hyödyt irti ;)

      Poista
  3. Jipii, nyt Jovela muuttui kertaheitolla ilmastoluokitukseltaan trooppiseen vyöhykkeeseen. :D Ei palele enää vilukissojenkaan varpaat kun vaan kasvihuoneeseen astelee.

    Lyhyesti ja ytimekkäästi sanat BRAVO! Ei voi enempää kirjoittaa kun kävi pieni tapaturma puun, lekan ja oikean käden etusormen yhteentörmäyksessä. :'( Hups*:D (tän tekstin kirjotukses meni varmaan 5min, läähpuuh).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkasen jänskätti viime yönä. Pelkäsin, että aamulla kopissa on pystyyn jäätyneet taimet. Täällä oli -1 yöllä (ärh). Lämppäri kuitenkin toimi. Puolenyön maissa kopissa oli 14-15 astetta plussalla jaa aamulla kun isäntä lähti pajalle, +20.

      Nyt sitten suveen saakka jännään, että jos lämppäriin tulee joku häiriö yöllä :D

      Lakkaa vahingoittamasta itseäsi, hyvä nainen! Kakala, tatana ;D

      Poista
    2. Oooh, mikä jännitysnäytelmä!! Mä pidän visusti mun esikasvatukset kylppärin lattialla, niin eivät raukat palellu (lattialämmityksen päällä nyt alkuun siis). Osa esikylvöistä siis kylvetty, loput saa mennä suoraan lämpimään maahan. Kyllähän se satoa pienentää mutta!!!

      Minkäs sille tekee kun on ikuinen kakala ja vielä tumpelo semmoonen, mut minkäs sille tekee (kun en oo vielä rakentanut pehmeetä suojapukua ittelle, joka auttais kolhiintumisessa)! :D Kerroin sormelle tiukat turvaohjeet ettei se vaan pääse tippumaan matkasta. Hohoho..

      Poista
    3. Et sentään peiton alle ole niitä vielä ottanut ;D

      Duoda, duoda, miten olisi.. http://www.verkkokauppa.com/fi/product/9015/dggdx/Techwo-taytettava-sumopainipuku xD

      Poista
    4. Joooooooooooooooooooooo! Ton tahtoo. Mä en oo oikeen innostunut vuosien saatossa Heiksin ehdottamaan jääkiekkomaalivahdin asusta. :D

      Poista
  4. Varustautukaa henkisesti siihen, että kurkut juovat ihan tolkuttomasti vettä. Meillä on maapohjainen kasvihuone, Reunoja kiertää kasvatuskaukalot, joissa yli puolimetrinen multa suoraan maakosketuksessa. Silti kurkkuja pitää kastella kahdesti päivässä. Kiinnostavaa nähdä, miten pusseissa pärjäävät.

    Viime vuoden Puutarhalehdestä luimme tomaatin kasvatuksesta altakasteluruukuissa. Kokeilimme samankokoisissa kuin lehdessä sanottiin. Lehti väitti, että ruukut voisi jättää pariksi pöiväksi yksinkin, kun on kastellut vesitilan täyteen. Meidän tomaatitkin olivat niin juoppoja, että kaksi kertaa päivässä niitäkin sai kastella, vaikka siis olivat ulkona. Kasvihuoneessa olisivat varmaan vaatineet vielä kolmannenkin kastelun. Kurkkuja ja tomaatteja tuli kyllä niin paljon, että ei itse syödä ehtinyt. Ja hyviä olivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän kaikissa istutuksissa kastelukiteitä. Ne ovat aivan voittamattoman hyviä. Suosittelen kokeilemaan jos tuntuu siltä, että koko ajan täytyy kastella :)

      Kastelukiteet ovat siis kuin sokeria, jotka veden kanssa kosketuksiin joutuessaan paisuvat suunnilleen peukalon kynnen kokoisiksi vesisäiliöiksi, joista kasvit voivat saada nestettä tarpeen mukaan. Kiteen säilövät veden ja estävät sen haihtumisen, joka kasvihuoneissa näkyy noroina valuvana vetenä ;) Meillä on käytetty kastelukiteitä aikoinaan myös superpaahteisella parvekkeella, jossa kastelukannun kanssa olisi muuten saanut päivystää 24/7 ;D

      Poista
  5. Täällä toinen käsivammainen yhtä pikaisesti: jeeeeees!!! Heti aloin miettiä, että mahtuiskos pieni "lasitupa" jonnekin!
    Ja meitin pömpelit tuli ja kasteluletkut kanssa! :)
    (Ai vamma? Mun käsi törmäs kiehuvaan veteen, auts - ihan niinkuin se taannoinen sormenpuukotus ei olis riittänyt)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auuu-uu! Voi yhden kerran teidän kanssa! Nyt kuulkaas leidit moinen itseharmitus pois! Mitä siitä tulee jos jäsenet on ihan tohjona ja kesä on tulemaisillaan ;)

      Sun tilaus tuli! Voi jee!

      Poista
  6. Ihana, ihana, ihana! Kiitos taas kivasta jutusta. Tuo hyllyjen käyttö, hieno idea😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ne on aivan loistavan sopivat tuonne. Käytäntö jää sitten todettavaksi kesällä ;D

      Poista
  7. Onnea uusille kasvihuoneille! Oliko kasaus helppoa? Meinaatko laittaa tiilistä huoneisiin lattian lisälämpöä varaamaan?
    Toisaalta voi olla hyväkin, että huoneita on kaksi ja molemmissa vähän eri kasvit ja käyttötarkoitus. Tuo kassissa kasvattaminen on hyvä idea. Hyvässä kasvussa on siellä sinulla taimet. Itse en täällä ole vielä uskaltanut viedä taimia kasvihuoneeseen, kun öisin on ollut pakkasta ja lämmitintä ei ole. Tomaatit pitäisi koulia myös tässä tällä viikolla. Ihanaa, että kevätpuuhia riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasaus oli hieman työlästä lähinnä tuulen vuoksi ja kokemattomuuttamme, mutta kakkoskoppi nousi paikalleen jo rivakasti ykkösen kanssa ihmeteltyä. Ei silti sillä tavalla hankalaa, että olisi pinnaa pitänyt venyttää ;)

      Lattialle tulee laatat jossain vaiheessa. Nuo saattavat vaihtaa vielä paikkaa jossain vaiheessa (toinen ainakin talveksi hieman edemmäs katolta tulevan lumen alta), joten nämä pidetään helposti siirrettävinä (jota ovatkin). Paikallaan pysyminen on varmistettu jalkalistan päälle laitetuilla tiilillä.

      Poista
  8. Kaunista lopputulosta, varmaan jovelamaiseen tyyliin, hyvä Johanna :-)

    VastaaPoista
  9. Onnittelut kasvihuoneista! Taimille tekee hyvää päästä lasihuoneeseen. Minulla on sisällä Hylliksiä taimihyllyinä ollut jo parina vuonna, tosin ihan oikein päin :) Talvet ne viettävät kellarissa talvetettavien hyllyinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ei ole lasia, vaan kennolevyä, mutta siksi astetta lämpöä varaavampia :)

      Poista
  10. Kassit on oiva idea! Pohjan ruukunpalasten ja mullan väliin kannattaa laittaa sanomalehteä, kangasta tai pala harsoa niin maa-ainekset ei sekoitu. Pääsee tyhjentäessä vähemmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhäistä ;D Tosin meillä tyhjennys tehdään isompiin rytölootiin, joten pienet murikat siellä ei menoa haittaa ;)

      Poista
  11. On kyllä komiata! Meillä kasvihuone on vielä tyhjillään ja pöytätasot täynnä taimia. :D Tuo lämmitin olis kyllä siisti juttu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmitin on kyllä näppärä. Toimii hyvin. Pientä alkuhäikkää oli kun täyttöaukko ei ole ehkä fiksuin, mutta tratilla sekin hoitui.

      Poista
  12. Ahkeria on siellä taas oltu...teillä on "kevätkylvot"hyvällä mallilla ja kasvihuoneet jo kukoistaa vihreyttä...tuota kiesitallin viereistä jäin miettimää,että ei kai tallin katolta tule talvella lumet kasvihuoneen päälle ja riko sitä.
    Meillä rakennetaa "unelmaani"ulkosaunaa...joitain kuvia jo laitoin sivuilleni katsottavaksi.
    Mukavaa loppuviikkoa☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Unelmien sauna kuulostaa ihanalta! Tulen taatusti ihailemaan heti kun tohinoilta joudan (taas näitä sukat liekeissä viikkoja) ;D

      Tuo sama asia on käynyt meilläkin mielessä ja on huomioitu. Talveksi koppi siirtyy muutaman askeleen edemmäs seinästä, jotta lumi (jos sitä tulee) ei rytise kopin katosta sisälle. Kevytrakenteisen kasvihuoneen etuja! Senkun siistää jos tarvetta on, kunhan muistaa laittaa siinä välissä jotain pitämään kopin maassa. Muuten myrskytuuli tuo, myrskytuuli vie ;)

      Poista
  13. Piti taas käydä hakemassa täältä puutarhainspiraatiota multapihan muutokseen ja totisesti sitä sainkin!

    VastaaPoista
  14. Hei! Tosi kiva lukea kasvihuonepäivityksiäsi. Meillä on ollut pieni kasvihuone jo vuosia, mutta nyt se on uudistusprojektin alla. Aion laittaa lattian laatoille ja kasvit kasvusäkkeihin ja ruukkuihin. Aiemmin laatat ovat ollet vain käytävällä ja loppuosa mullalla. Ja pientä somistuspuuhaakin on mietinnässä. Ihanaa aikaa tämä kevät!! Iloa ja aurinkoa teidän puutarhahommiin ja kiitoksia taas uusista ideoista ja inspiraatiosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostaa! Kunpa ilmat nyt lämpenisivät (pysyvästi) hieman nopeampaa tahtia, niin pääsisimme nauttimaan keväästä tuolla ulkona ihan kunnolla :)

      Poista
  15. Hienoa! Hyvä, että sentään hakivat ensimmäisen kasvihuoneen kunnialla, yhdellä hakukerralla (?). Olen innolla selannut itsekin kasvihuoneita, mutta vähän mietityttää, kun en vielä asu maalla koko ajan, että pärjäisivätkö kasvit. Miten perustukset? Onko muuta kuin soraa/hiekkaa? Kaivoitteko jotain monttua? Taitaa olla kyselyikä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdellä kyydillä lähti ilman sirkustemppuja ;D

      Me ei kaivettu monttua, täytettiin kyllä monttuja soralla, eikä ole perustuksia, pelkkää soraa vaan paksulti. Johtuu siitä, että kasvihuoneiden paikat saattavat vielä myöhemmin tonttiraivauksen edetessä muuttua. Ei kuitenkaan tänä vuonna :)

      Kastelun osalta kannattaa käyttää kastelukiteitä silloin, kun ei ole koko ajan paikalla kastelemassa korsiaan ;)

      Poista
    2. Tuo sorasysteemi toimisi minullakin. Eikö ole vaarana, että navakka tuuli sijoittelee kasvihuoneet uudelleen? :-)

      Poista
    3. Kasvihuoneen reinoilla on alumiinilistat ja niiden päällä on tiiliä. Jos tulee kunnon myrsky, todennäköisesti se ei riitä, mutta sitten voimme kehittää jotain muuta tukea kasvihuoneille :)

      Poista
  16. Ihan täysin sivuhuomautuksena, mutta ovathan kaikki huomanneet, että pöllönpoikaset ovat kuoriutuneet! :-)
    http://pontu.eenet.ee/player/kakk.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kyllä (täällä ollaan ainakin) ja myös merikotken pesässä on poikanen <3 Merikotkien poikanen on ollut jännitysnäytelmä, onko jäljelle jääneessä munassa ylipäätään elämää, vai rikkoivatko korpit senkin. Nyt pesässä on poikanen, jota vanhemmat tuntuvat suojelevan tarkasti.

      http://pontu.eenet.ee/player/juras-erglis.html

      Poista
  17. Hyvä idea laittaa Hyllikset kehikoiksi. Hyllyt kuumenee aika tavalla , jos aurinko porottaa kashihuoneeseen ja tietäähän sen miten kasvien käy, jos ovat tulikuumilla hyllyillä....niinkuin täällä oli ;) Ja noi kassit! Tulipas nyt ideoita käytettäväksi! Kiitos.
    Meillä on kasvihuone asennettu kakkosnelosten päälle, ettei tuuli vie mukanaan. Ja naulattu siihen kiinni tietty. Kattokennoa metsästin viimeisen myrskyn jälkeen naapurinnpellolta. Edellisvuoden joulukuun myrskyssä katosi yksi kenno. Pidän syksystä pitkälle kevääseen pressua päällä, lumi on helpompi harjata katolta pois, ei ole pelkoa että kenko humpsahtaa sisään. Mutta nyt olin just pari päivää ennen kovaa myrskyä ottanyt pressun pois ja niinhän se myrsky sen irroitti.
    Onnittelut uusista perheenjäsenistä! On ne kivat!

    VastaaPoista
  18. Tuo pressu on muuten hyvä idea! Täällä on ollut vaihtelevasti lunta. Silloin kun kävimme täällä ensimmäistä kertaa katsomassa taloa, lunta oli reisille saakka. Seuraavana talvena lunta ei ollut lainkaan ja tänä vuonna vain muutamana päivänä postikorttimaisemaksi kelpaavan määrän. Pressu olisi hyvä ratkaisu siltä varalta, että lunta tulisi paljon :)

    VastaaPoista
  19. OLi niin hurjat määrät kommentteja etten malttanut kiaikkia lukea, että anteeksi jos toistan. :D Mutta mietin tuota toista kasvihuonetta, joka on ladon seinustalla, tuleeko sen katolle lumet ladon katolta? Tosin katto on sen näköinen ettei siinä kyllä lumi luistele kuten peltikatolla tekisi, mutta onkohan siinä riskinsä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee kyllä, jos tulee lunta ja kasvihuonetta ei siirretä talveksi hieman etäämmälle seinästä. Siirrämme siis talveksi ;)

      Poista
  20. Hei,
    Ihanat nuo kahvittelukasvihuoneen kalusteet! Mistä olet ne ostanut?

    t. Anne L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ostettu suoraan maahantuojalta, joten en osaa yhtään sanoa missä niitä olisi jälleenmyynnissä ;(

      Poista
    2. Kalusteet on kivasti country garden tyyliset, jollaisiin ei törmää puutarhakalusteita myyvissä liikkeissä ainakaan täällä Keski-Suomessa. Onnellinen sinä kun saat tuolla kahvitella :) Aurinkoista kesää. Anne L.

      Poista

Kiitos kun kommentoit!