jovela

jovela

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Niin kauan kun sinut muistetaan

Sanotaan, että se kenet muistetaan, ei koskaan unohdu ja siten lakkaa olemasta. 

Rakastan tarinoita menneistä ajoista. Uuden talon mukana tulee uutuuttaan kiiltävä avain tai jokin piippaava vastine ja tarinat alkavat siitä. Vanhan talon mukana tulee vääntynyt avain, hämähäkinseittejä ja tarinoita. On kerrottuja tarinoita ja tavaroita, jotka kertovat menneiden aikojen tarinoita ilman sanoja. On ollut elämää ja ihmisiä ennen sinua ja he ovat kutsuneet kotiasi kodikseen, eläneet saman katon alla. Joskus tarinaton tavara saa tarinansa, kun joku muistaa menneitä.

Joskus ajattelen meidän olevan maailman onnekkaimpia ihmisiä. Me emme ole rikkaita (niinkuin se nyt olisikaan onnellisuuden mitta), eikä meillä ole paljoa, mutta meillä on Jovela ja Jovelassa on tuhat tarinaa. Tämä on yksi niistä. Mitättömän pieni, koko päivän ilo. Tarina polkupyörästä.

Meidän pihallamme seisoo vanha ruostunut polkypyörä, joka ei enää liiku mihinkään. Kukaan ei enää soita sen ruostunutta kelloa.


Renkaat ovat haurastuneet puhki. Ostoskorissa on kesäisin kukkia ja talvella havuja sekä lyhty. Kuljetustehtävät on suoritettu, ajaja poistunut kepeämmille ajoteille.



Tämä Pyrkijä ei enää pyri minnekään, mutta 1930 -luvulla valmistaja oli Suomen suurin. Nyt aika on ajanut Pyrkijän ja tehtaansa ohi. Pyörä on jäänyt seisomaan kuistiin nojaillen.



Mietimme jokaisen Jovelasta löytyneen tavaran tarinaa. Mihin sitä käytettiin? Kuka sitä käytti ja milloin tavara jäi oman onnensa nojaan. Joskus tavara saa tarinansa. Tiedämme nyt, kenen kissansilmä välähteli pyörän lokasuojassa. Tämän tavaran tarinaa ei enää tarvitse mielikuvitella.




Kun avasimme blogin, emme voineet kuvitellakaan, että joku muukin voisi kiinnostua sen sisällöstä. Tämänhän piti vaan olla tallennuspaikka kaikelle sille, mitä puuhaamme täällä. Talopäiväkirja, josta löytäisimme sitten vuosienkin jälkeen oman historiamme tähän taloon ja paikkaan liittyen. Tuntuu uskomattomalta kun huomasimme tovi sitten, että blogia on luettu yli puoli miljoonaa kertaa, kuinka moni elää hengessä mukana ja jotkut ihmiset näkevät vaivan laittaa meille sähköpostiakin. Blogiin on löytänyt tiensä myös ihmisiä joilla on niitä tarinoita ja jotka ohjaavat meitä edelleen niiden ihmisten luo, joilla tarinoita voisi olla lisää. Ihmiset ovat mukavia, kilttejä. Ihmiset muistavat. Tarinat elävät edelleen.




Tästä pyörästä on mainittu aiemminkin. Mitä se nyt on, yksi ruostunut röttelöpyörä vaan? Ketä voisi kiinnostaa moinen romu? Meitä.


Saimme tänään sähköpostia ihmiseltä, joka on tältä seudulta kotoisin. Hän tunsi talon viimeisen asukkaan. Tämä pyörä oli hänen pyöränsä, Matin, Jovelan viimeisen paikallisen asukkaan pyörä ja pyörällä on tarina. Matti ajoi pyörällä kauppaan. Tuosta pihalta hän lähti (yleensä) viimetingassa ja ehti nipinnapin paikalliseen kauppaan ennen kun se meni illalla kiinni. Tarina ei ole tämän kummoisempi ja silti se on niin tärkeä. Tämä oli Matin pyörä ja Matti ajoi sillä kauppaan. Matti oli Matti Myöhäinen, viimetingan Matti, se Matti, jonka sukunimi näkyy haaleana ruostuneen maitotonkan kyljessä. En enää koskaan katso tuota pyörää samalla tavalla kuin ennen tätä päivää, sillä pyörällä on nyt tarina. Se oli Matin pyörä.

Emme ole koskaan nähneet Mattia tai kuvaa hänestä. Tiedämme hänestä ja monesta muusta talon entisestä asukkaasta kovin vähän, mutta ihminen, joka kertoi meille tästä pyörästä osasi nimetä muita ihmisiä, joilla voisi olla tarinoita kerrottavanaan. Laitoin sähköpostia menemään. Odotamme jännityksellä.

Tänään olen muistanut Mattia, joka asui tässä talossa, jota en koskaan tavannut, enkä tuntenut, mutta koska tänään olen muistanut häntä, hän ei ole unohtunut. Hän ja hänen pyöränsä ovat edelleen osa tätä taloa ja hänen tarinaansa on nyt kirjattu Jovelan talopäiväkirjaan. Miten rakastankaan näitä mitättömän suuria, epäoleellisen tärkeimpiä pieniä tarinoita elämästä tässä talossa.

Pieni kertaus

Teimme 2013 pyynnön paikalliselle kirkkoherranvirastolle tehdä meille selvityksen Jovelan asukkaista kirkonkirjoista löytyvien tietojen perusteella. Talosukututkimus maksoi 11 euroa. Olen silloin aikanaan tehnyt postauksen aiheesta, mutta laitetaanpa lyhyt kertaus jos asia vaikkapa kiinnostaa uudempia lukijoitamme.

Tilan perusti ja talon rakensi vuonna 1868 (nälkävuotena) Henrik Reinhold Henrikinpoika (1846-1915) vaimonsa Fredrika Mathilda Jaakontyttären (Jakobsdotter) (1846-1911) kanssa. Heillä oli neljä lasta, joista ensimmäiset Augusta Mathilda ja Johan Gerhard syntyivät kaksosina vuonna 1869, vuosi talon rakentamisen jälkeen. Kolmas lapsi Gerda Alexandra syntyi vuonna 1875 ja viimeinen lapsista Helmi Emilia vuonna 1886. Helmi Emilia eli ainoastaan alle 2-vuotiaaksi.



1921 talon ja  tilan isännäksi ja emännäksi tuli Jalmar Nikolai ja Ilma Maria, joilla oli 6 lasta: Aila, Maila, Anna-Liisa, Matti, Soili ja Markku. Heistä Matti oli talon viimeinen asukas ennen meitä.

Haluatko selvittää oman wanhan talosi tai jonkun muun wanhan talon historiaa?

Kirkonkirjat löytyvät nykyään myös netistä. Tämän linkin kautta voit tutkia väestörekisterimerkintöjä talokohtaisesti, kunhan tiedät paikkakunnan lisäksi kylän (silloisen) nimen ja kyseisen talon nimen. Jovela esimerkiksi on virallisesti Alastalo. Yllä oleva kuva on ruutukaappaus kirkonkirjasta tätä taloa koskien. Kirkko piti myös yllä seurantaa seurakuntalaisten oppineisuudesta. Rastit ja muut merkinnät viittaavat erinäisiin oppeihin, joita yksilöllä joko oli tai ei ollut. Kirkonkirjaan merkittiin raamattuoppien lisäksi osaako kirjaan merkitty lukea ja onko siten vaikkapa "abc -kirjaa" luettu, raamattuhistoriaa opiskeltu ja ripillä käyty.

Blogisähköpostiin liittyen

Luen blogimeiliä harvakseen ja äidin sairastuttua, sittemmin poisnukuttua unohdin hetkeksi blogimeilin salasanan. Meni varmaan 2-3 kuukautta etten joko jaksanut mennä tai päässyt blogimeiliin lainkaan. Kun sitten eräänä päivänä sen salasanan muistin yrittämättä muistaa, blogi oli väärällään postia. Yritin purkaa sitä sumaa ja samalla vahingossa poistin joitain teiltä tulleita meilejä koskaan niitä lukematta. Roskapostisiivouksen hutiklikkaus vei viestit mennessään. Jos siis olet laittanut jotain tärkeää, enkä koskaan siihen vastannut, syy on tuossa. Pahoittelen!

Kiitos!

Kiitos teille kaikille kannustuksesta, lohdutuksesta tuona synkkänä aikana ja muistakin ihanista viesteistänne arjen mukavina hetkinä <3 Olemme onnekkaita. Meillä on Jovela ja meillä on ihania ihmisiä jakamassa tätä tarinaa. Tarina jatkuu, tottakai! Tiedossa onkin melkoisia hyrskynmyrskyjä, joista osa voi hieman lyödä ällikälläkin. Ei tässä mitään suuria salaisuuksia ole saati jonkin panttaamista, mutta kerron mieluiten uusista asioista asia kerrallaan. Niitä on nyt tiedossa paljonkin.

Iloisia tarinoita tälle viikolle teille siellä omissa nurkissanne! Niin kauan kun on tarinoita, on elämää ja vaikka joskus jokin tarina olisikin surullinen, se on silti tarina elämästä. Niin kauan kun joku muistaa, tarina jatkuu. Meille on tärkeää, että Jovelan tarina jatkuu. Tämä paikka on sen ansainnut.

Jovelan Johanna

55 kommenttia:

  1. Minä niin tykkään tästä blogista!

    VastaaPoista
  2. Sussa vasta onkin tarinan kertojan vikaa!! Kun blogia lukee niin ei voi koskaan jättää kesken mitään juttua. Se pitää saada lukea heti lopuun saakka ja häiriötekijät kuten mies vaiennetaan kiukkuisella suhauksella (>_<) Sun pitää kirjottaa kirja jovelasta!! 8>(•‿•)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Mies ei sitten ainakaan kuulu kannatusjoukkoihimme jos vaimo kovasti sihahtelee ;)

      Kirja Jovelasta, ohmy! Voisihan sellainenkin olla hauskaa, mutta kustantajat voivat olla toista mieltä ;)

      Poista
  3. Aivan samaa voin sanoa kun yllä oleva anonyymi. Tää on niin aito ja paras,ei voi tosiaan jättää lukematta. Ja kirja Jovelasta,melkeinhän se tässä jo päiväkirja muotoisena nyt tässähetkessä on. Mutta entä se historia,se olis jo jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten mieltä lämmittävä palaute <3 Kiitos paljon!

      Jos oikeasti Jovelasta tehtäisiin kirja, se olisi varmaankin yhdistelmä menneitä aikoja ja miten ne kohtaavat nykyajan. Ihan kuten sanoitkin, tässä sitä tarinaa jo onkin, ihan blogina :)

      Poista
  4. Hei, löysin vasta tässä kuukausi sitten tämän blogisi ja olen ihan koukussa :-) ... Me muutimme vähän yli vuosi sitten omakotitaloon missä on myös puuhailua sekä pihalla että sisällä.. Olen saanut inspiraatiota ja ideoita sinulta. Kiitos. Mitään noin hienoa en toki saa tehtyä että pelastaisin vanhan talon, mutta pihalla on jo kasvilavaa ja ja ja ..... Kiitos. Luen ja olen kyllä ilmeisesti yhden toisenkin jo koukuttanut :-D ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin, oikein lämmin kiitos :)

      Olen aiemminkin kommenttipuolella kertonut, että aikoinaan kun Jovela oli vasta orastava haave toisenlaisesta elämästä, eikä koko Jovelaa oltu edes löydetty, inspiroiduin valtavasti muutamista blogeista. Osaa niistä ei enää ole, mutta muutama on ja niiden viehätys ei ole ainakaan laimentunut. Niistä tuntemattomista ihmisistä on tullut muka hieman tuttujankin. Vähän kun seuraisi tv-sarjaa ;)

      Poista
  5. Kerrassaan mahtavaa tarinaa talostanne! <3 Tarinat antavat talolle ja paikalle sielun ja ovat siksi niin tärkeitä ja arvokkaita. Ja se, että tietää olevansa osa talossa asuneiden sukupolvien ketjua, tuo jonkinlaista syvyyttä elämään.

    Tuo kuva pyörästä nojallaan Gerdan seinään, siinä on jotakin taikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Nimenomaan luovat taloihin sielun. Elämät eri aikakausina ovat läsnä monella tapaa ja käsitys ajasta muuttuu.

      Siskoni kertoi joskus kuulleensa, että pyörä laitettiin nojalleen taloa vasten kun isäntä oli paikalla. Mekin laitoimme pyörän sitten nojalleen taloa vasten kuvastamaan uuden ja edeltäneen isännän samanaikaista läsnäoloa.

      Poista
  6. Olen täysin samaa mieltä edellisten kanssa! Blogisi on yksi niistä harvoista, joista luen kaikki postaukset :) Todella todella tykkään tarinoistasi!

    VastaaPoista
  7. Meilläkin edellisen isännän pyörä nojailee keittiön seinään, sillä Väinökin lienee täällä asuessaan huristeli kauppaan :) Väinöstä on meille kerrottu paljon hauskoja tarinoita, kerran hän oli nukkunut tuvassa kun pikkupojat olivat kiertäneet rahaa leirikoulua varten, pojat eivät olleet uskaltaneet tulla sisälle... Aina näitä asioita miettiessä tulee sanaton kunnioitus talon edellisiä asujia kohtaan, he ovat rakkaudella hoitaneet taloa, että se on pysynyt pystyssä meille asti. Liekkö tulevat asukkaat joskus ajattelevat meistä samalla tavalla, toivottavasti! Ja tämä blogi on tosiaan ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarinoissa on sekin hauska puoli, että jokin on pitänyt kertomaansa asiaa tavalla tai toisella merkityksellisenä, koska se on kertomisen arvoista. Jokin kerrotussa kiteyttää jotain oleellista siitä mitä kerrotaan.

      Tämän talon seuraaville asukkaille on ainakin tämän osuuden tietoisuus helposti saatavilla, koska teemme tätä blogia, mutta samalla myös menneiden tarinoiden saavuttaminen. Niitä me yritämme kovasti selvitellä ja kirjata :)

      Poista
  8. Oi, miten ihana tarina :) Onneksi on vielä tiedossa henkilöitä, jotka avaavat mahdollisesti ajatuksen ja muistojen aarteita teille Jovelan aikaisemmasta väestä ja heidän tekemisistään.
    Kirjoituksesi on kutkuttavan koukuttava - ja tuo loppu :) Mitä ihmettä saammekaan seuraavaksi lukea?

    Olette kyllä onnekkaita, kun tiellenne on kirjoitettu tuollainen ihana tarina Jovelan asukkaina. Nyt saatte riimitellä tarinaa omalla tavallanne ja kenties joku jonain päivänä samalla tavalla pohtii, että mitähän teillä oli aatoksissa omana aikakautenanne. Toivottavasti blogissa säilyy kerronta tulevillekin polville !
    Ihanaa viikkoa sinne - odotan mielenkiinnolla tulevaa postausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa sinne, Anu :) Täällä on tänään otettu härkää sarvista ja siivottu vaatekaappi ylimääräisistä. Kaikki ulos ja valikoiden takaisin. Kannatti! Mutta siitä en aio sen kummemmin höpötellä postauksen vertaa. Sen sijaan teemme hieman höpöjä, hieman vakavia ja talon seuraava suuri ja merkittävä muutosaika alkaa olla käsillä vapun jälkeisinä viikkoina.

      Sanotaan vaikka mystisesti niin, että Jovelassa historia palaa taloon useammalla eri tavalla ;)

      Poista
  9. Harvoin tulee kommentoitua, mutta aina luettua ja komppaan muita. Kirjoita kirja Johanna. Ihan oikeesti tee se! T. Susa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kommentoit, Susa :) Se lämmitti mieltä!

      Olettepas te kultaisia. Tämän perusteella voi olla melko varma, että jos kirjan kirjoittaisin, sillä olisi kolme tilaajaa ;D

      Poista
  10. Yksi talo joka pelastetaan jatkumolle on hieno asia. Niin moni talo puretaan, rapistuu tai unohdetaan aikojen saatossa. Lasillinen skumppaa meille kaikille talojen ja tarinoiden pelastajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Katja! Nostan maljan sinne suuntaan! Mitäs me Väärien vänkyröiden ja menneiden unelmien pelastusyksiköt!

      Poista
  11. Oi, mikä ihana pyörävanhus teillä onkaan. Esineet saavat arvonsa tarinoista ja muistoista - niin mukava huomata, että on muitakin, jotka ajattelevat vähän samansuuntaisesti. En aina saa vastakaikua, kun yritän selittää, että uusi ei voi täysin korvata vanhaa sen tunnesiteen vuoksi. Tällä ajattelutavalla on kuitenkin kääntöpuolensa: en oikein malttaisi luopua vanhoista tavaroista vaan säilön niitä kaappeihin ja varastoihin:D No ehkä meni vähän asian vierestä, mutta mukava oli lukea tuota pikku tarinaa. Meitä ennen talossamme asunut eläessään meille täysin vieras Elin-täti on tullut talon ja tavaroiden myötä meille jollain tavalla tuttavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joissain kulttuureissahan uskotaan edelleen, että jotain ihmisestä siirtyy esineeseen, joka oli tälle tavalla tai toisella merkityksellinen tai että ylipäätään tavaroihin voi siirtää jotain ihmisestä - hyvää ja pahaa. Tai no, ei me ns. sivistysvaltioiden ihmiset sen kummempia oikeastaan olla. Pari vuotta sittehän muistaakseni Ranskassa tehtii testi ihmisen taikauskosta esineisiin liittyen. Joku tuoli, joka oli muka aiheuttanut useita selittämättömiä kuolemia. Siihen istuneet olivat mystisesti kuolleet istumista seuraavana yönä. Ne joille tarina kerrottiin, eivät uskaltaneet istua siihen tuoliin.

      Noh, asia siis kuitenkin on niin, että kun tavaraan liittyy tarina tai henkilö, johon sen voi liittää, tavara saa tavallaan jonkinlaisen sielun itsekin. Se ei enää olekaan vaan se tavara, van johonkin kytköksissä oleva merkityksellisempi juttu, vaikka sitä ihmistä ei tuntisikaan.

      Eilen tuo pyörä oli vaan talolle jäänyt pyörävanhus, jonkun talossa asuneen. Tänään se on Matin pyörä. Alastalon Matti-isännän pyörä, jolla hän fillaroi aina viimetingassa kauppaan. Se on ihan eri asia ;D

      Poista
  12. Kyllä se neljäskin kirja kaupaksi menisi - minä ostaisin ilman muuta!

    Ja tuommoinen vanha pyöränrenkku nojaa myös meidän tuvanseinään, vaikka talomme onkin "vasta" 70-luvun alussa itse rakennettu. Pyörä oli aikoinaan vihertävä, nyt ruostunut ja ajokelvoton , kotitaloni liiterin takaa pelastettu, jo seitsemänkymppisten sisarusteni nuoruusvuosien yhteinen ja ainokainen. Kesällä sen tarakalla on kopallinen ja sarvessa pläkkiämpärillinen kukkia. Joulun aikaan kiedon sen valoköynnökseen. Kun tänä vuonna en meinannut enää 'monarkiamme' valaista, tuli naapureilta ultimatum! Ei kuulemma tule kunnon joulutunnelmaa, ellei Keekelän seinää nojaa tuttu joulufillari.
    Eihän vanhoista tavaroista voi luopua, niillä on sielu! Nehän ovat liki inhimillisiä olentoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;D Voi teitä! Sinäkin, Keekis <3 Ihania tuollaiset naapurit, joiden mielestä joulutunnelma ei ole täydellinen ilman Monarkista joulufillaria!

      Poista
  13. Mielenkiintoista, että Matti huristeli naisten pyörällä!
    Kertomuksestasi tuli mieleen Karjalasta evakkoon lähteneet ihmiset, mitä he ovat joutuneet jättämään taakseen ja toisaalta, mitä ne ihmiset ovat miettineet, ketkä ovat uudelleenasuttaneet evakoilta jääneet asunnot.
    Sydämellistä, että kirjoitat muistiin pieniltä ja ehkä arkisiltakin tuntuvia hetkiä :-) näitä on ihana lukea ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Enpäs ajatellut tuota lainkaan. Olisiko pyörä ollut alunperin Matin äidin tai jonkun Matin neljästä siskosta, jolla sitten aikamiehen oli helpompi ajella sen sijaan, että tarvitse heittää vaakaspagaattia kyytiin päästäkseen?

      Poista
  14. Olipa taas mielenkiintoinen postaus...ja kun tarinaasi alkaa lukemaan,on se myös luettava loppuun...kiva,että olette saaneet Jovelasta ja sen entisestä elämästä tietoa...itsekin haluaisin tuollaisen talon tarinaa selvittää,jos tuollaisessa asuisin.
    Odotellaan Vappua ja toivotaan,että ilmat rupeais lämpenemään...täällä ainakin on aamusta ihan nollakelit ja kylmä tuuli päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Bertta :) Talot ovat selkeästi omalla tavalla merkityksellisempiä kun tietää jotain edes elämästä talossa. Kun iskelmässä sanottiin, että jokainen ihminen on laulun arvoinen, niin olen sitä mieltä, että jokainen ihminen on tarinan arvoinen. Pitäisi olla jokin tarinarekisteri, jonne tallennetaan jokaisesta ihmisestä jokin tarina ;D

      Tänne on luvassa vaihtelevaa säätä vapuksi. +7 aatoksi ja puolipilvistä, 14-15 vappupäiväksi. Lööpit maalailivat 20cm lunta joillekin. Julmaa!

      Poista
  15. Ihana tarina pyörästä, joka on nyt enemmän kuin vain pyörä! :) Meidän talon kohdalla kävi niin onnekkaasti, että saimme käsiimme muistiinpanoja talon vaiheista ja valokuvia rakentajapariskunnasta. Niitä on hartaudella tutkittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olette onnekkaita! Tuollainen kaupanpäälinen on helmi!

      Olisi mahtavaa nähdä tämän talon ensimmäisten asukkaiden kuvat silloin kun tämä talo rakennettiin, mutta se ei liene mahdollistakaan, kun valokuvaus oli vasta niin alkumetreillään maailmalla siihen aikaan.

      Poista
  16. "Uudet talot ovat kuolleempia kuin vanhat koska niiden seinät on tehty kivestä tai teräksestä mutta ei ihmisistä. Talo astuu maailmaan, ei silloin kun se on saatu rakennetuksi vaan silloin kun siinä aletaan asua. Talo elää yksinomaan ihmisistä, niinkuin hauta.

    Todellisuudessa kaikki ovat lähteneet talosta, mutta totuus on että kaikki ovat jääneet. Eikä se mikä on jäänyt ole heidän muistonsa vaan he itse. Eikä ole niinkään että he jäisivät vaan he jatkuvat talon läpi. Teot ja toiminnot lähtevät talosta junalla tai lentokoneella, ratsain tai jalan tai maassa raahautuen. Se mikä jatkuu talossa on orgaani, parhaillaan tapahtuvassa ajassa tai ympyränkehällä toimiva tekijä. Askelet ovat menneet, suudelmat, anteeksiannot, rikokset. Se mikä jatkuu talossa on jalka, huulet, silmät, sydän. Kiellot ja vahvistukset, hyvä ja paha ovat hajaantuneet. Se mikä jatkuu talossa on teon subjekti."

    - César Vallejo-

    Niinpä. Sen takia vanhoja taloja minunkin mielestäni ostetaan :)

    (Gmailiin saa muuten helposti sellaisen eteenpäinlähetystoiminnon, jolla blogimeilin viestit saa edelleenlähetettyä omaan henkkoht sähköpostiin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas viisaita sanoja tällä miehellä, jota lainasit :)

      Tiedänkin tuon toiminnon, mutta en ole ottanut sitä käyttöön. Mun privameili on työn puolesta muutenkin ruuhkainen paikka, joten en halua sekoittaa niitä kahta. Blogi on ihan oma henkireikänsä, ihan yssikseen blogia myöten, mutta kiitos vinkistä silti :)

      Poista
  17. Ihana tarina Matista. Voi melkein kuvitella kuinka Matti on sutkuttanut kovaa vauhtia kauppaan :D

    Meillä on se onnellinen tilanne, että meidän talo on mun kotitalo. Meidän talo on myöskin isäni kotitalo ja paapan rakentama. Isää kiinnostaa kaikki vanhat asiat ja usein kertoileekin tarinoita, millaista "meidän kylällä" oli aiemmin. Ei oo montaakaan päivää, kun kertoi tarinaa kuinka joutui tuomaan naapurin pahapäistä oria yli puolen kilometrin matkan laitumelta kotiin yksinään meidän kylätietä pitkin. Hevonen oli astunut isän varpaille useamman kerran matkan varrella ja siksi vähän jännittää hevosia vieläkin. Kuinka hauska kuulla tuollaisia juttuja, voin kuvitella millainen "meidän kylä" oli aiemmin ja muistan itsekin kun siellä oli vielä kyläkauppa ja posti (nykyään ei ole). Kaupunkiin ei kuitenkaan ole kuin pari kilometriä.

    Remppaa tehdessämme löysimme rappusten alta isän siskojen esseevihkoja, vanhoja sääkalentereita ja ties mitä. Esseevihot päätyivät takaisin omistajilleen, jotka olivat löydöistä iloisia :) Ulkovarastoa sanotaan edelleen navetaksi ja varasto on liiteri. T:llä on vähän opettelemista edelleen noiden nimityksien kanssa, vaikka 7v ollaan jo tuossa asuttu kaksistaan. Mulle ne on niin tuttuja, etten osaisi muuksi kutsuakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on onnellinen talo, samojen perheenjäsenten jatkumo :) Mun lapsuudenkodin lähellä oli myös kyläkauppa. Asuttiin kilometrin päässä Helsingin rajalta, mutta siihen aikaan vielä kuitenkin hyvin rauhallisella paikalla, omakotialueella. Kyläkaupassa oli myyntitiskit ja kaksi tätiä, jotka antoivat tavaroita. Hinnat kirjoitettiin lyijärillä lappuvihkoon ja lyötiin sitten lopuksi kassaan, joka sanoi pingggg loppusumman kohdalla kun rahalaatikko singahti auki. Kovin montaa vuotta kauppa ei enää siinä sitten ollut, kun alkoi se supermarkettivouhotus, mutta muistan aina millaista oli mennä siihen kauppaan ja tehdä ostoksia. Ihanat, ihanat kyläkaupat <3

      Poista
    2. No sano muuta. Olispa ihana jos niitä olis vieläkin! :) Meillä sitä piti sellainen setä joka on vieläkin kyllä elossa ja asuu kaupan yläkerrassa. Sain aina karkkia :D Vuosi-kaks sitten meilläpäin oli vielä kyläkioski, jossa oli myös viikonloppuisin karaokea. Oli tosi mukava mennä sinne jäätelölle tai siiderille päivällä, kun aina näki tuttuja. Valitettavasti se ei kannattanut ja nyt se on myyty asumiskäyttöön.

      Poista
    3. Meidän kyläkaupassa oli kaksi tätiä. Olisiko siskokset olleet, enpä muista.

      Kioskikaraoke! Onpas hauska idea!

      Poista
  18. Kiitos, Jovelan Johanna :D
    Nyt on hyvä kömpiä puhtaisiin lakanoihin ja nähdä kauniita unia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. awww <3 Toivottavasti näit kauniita unia :)

      Poista
  19. Historia ja tarinat on maailman parasta sanoo tämä museotäti! Lupasin itselleni, että nyt kun gradu on valmis, saan aloittaa talomme tarinan tutkimisen. Jotenkin tunnen olevani vastuussa tiedon keruusta, koska tässä talossa on aina asunut perheettömiä ja lapsettomia ja jotenkin historia ei ole luonnollisesti siirtynyt eteenpäin. Meilläkin taitaa olla varastossa erään Kallen pyörä ja saatiin se kaupan mukana sillä ehdolla ettei heitetä pois ;) Kiitos tuosta linkistä. En tiedä miksei meidän kuntaa sieltä löytynyt. Onkohan digitointi vielä kesken. Oman talomme ongelma on, että on vuosien saatossa kuulunut milloin mihinkin kuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet museotäti? Ihanaa! Mä olin lapsena museofriikki, museo- ja raunio. Moni oli sitä mieltä, että musta tulee vielä museotäti tai joku vanhoja kaiveleva tyyppi ;D

      Sinä varmasti tiedät tämän, mutta kannattaa ottaa yhteyttä sinne oman seudun kirkkoherranvirastoon ja pyytää tekemään talosta sukuselvitys. Vaikka niitä kirkonkirjoja ei ole digitalisoituna verkossa, ne varmasti löytyvät kuitenkin. Meillä tuo tutkimus tuli maksamaan 11 euroa, joten se ei ole kallistakaan ja saahan niitä kirjoja käydä katsomassa itsekin paikan päällä.

      Onnea talohistoriikin selvitystyöhön ja onnittelut gradustasi!

      Poista
  20. Ihana kirjoitus, osaat kyllä kirjoittaa kauniisti :) Minuakin kiinnostaa kovasti vanhat ajat ja asukkaat, miehen kotitila tässä meidän naapurissa on vanha maalaistalo ja siellä on jotain vanhoja paksuja kirjoja missä on kerrottu lyhyesti kaikista tämän kylän maalaistaloista ja asukkaista, niitä on tosi mielenkiintoista lukea!
    t. Naapurikuntalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti on! Voin kuvitella, miten upeaa on saada lukea sellaisia kirjoituksia. Itse taitaisin käydä jo moiselle naapurille kirjoineen riesaksi, kun istuisin siellä prillit nokassa aamusta iltaan pläräämässä papereita ;D

      Poista
  21. Kiitos minultakin tästä kirjoituksesta! Olen itsekin kiinnostunut ihan niiden tavallisten ihmisten elämästä ja niiden tarinoiden kautta esiin tulevasta historiasta. Pienenä pyysin mummoa kertomaan yhä uudestaan ja uudestaan millaista oli ennenvanhaan ja mummo kertoi :)

    Eilen juuri asettelin uuteen paikkaan tuollaista samannäköistä pyörää, jolla on luultavasti ajellut tämän koulun katon tehnyt mies. Teen tänään postauksen jossa tuo pyörä näkyy.

    Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on aina ihanaa kun löydämme jotain täältä. Niille on melkein saatava aina joku tarina ja kun tarinankertojia ei ole ollut, yritämme yleensä sitten selvittää edes sen tavaran virallisen menneisyyden. Se on mielenkiintoista ja etten sanoisi opettavaista! Tulee moni uusi asia eteen Suomen historiasta nimenomaan ihan tavallisten ihmisten elämään liittyen.

      Nyt näyttäisi siltä, että me olemme onnekkaita. On ihmisiä, jotka tunsivat tässä talossa asuneen tai asuneita. Olemme saaneet eilen postia, jonka perusteella saattaisi olla mahdollista vielä saada tarinoilta henkilöltä, joka on asunut tässä talossa aikoinaan. Hyvä kun sukissamme pysytään täällä ;)

      Tulenpa tutkailemaan teidän pyörää illemmalla, kun joudan taas koneelle. Turku calling tänään :)

      Poista
    2. Meillä on tietysti paljon tarinan kertojia kun koulussa asutaan. Mutta parhaat tarinat olemme kuulleet yläkerrassa asuneen pitkäaikaisen opettajan pojalta, vanha herra on jo yli 80-vuotias. Hän kertoi mm. evakkojen asuttamisesta täällä, juuri tuota isoa historiaa pienten ihmisten kautta.

      Poista
    3. Nuo tarinat ovat mittaamattoman arvokkaita! Me saamme pian tavata 90 vuotiaan vanhan rouvan, joka asui tässä talossa. En ole uskoa onneamme! Luulimme, ettei ketään enää olisi.

      Poista
  22. Vanhoissa taloissa on vaan sitä jotakin. mehän jouduimme juuri vanhasta talosta luopumaan. Tykkään kyllä kovasti tässäkin asua, paikka johon talo on rakennutte on vanhaa aluetta, jossa on historian havinaa..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti on siellä missä on hyvä olla. Teillä oli aikanne vanhassa talossa ja nyt on aika uudessa kodissa. Niin se joskus vaan menee, eikä se kodin arvoa kotina vähennä, kun löytää paikan jossa viihtyy :)

      Poista
  23. Mäkin niin tykkään sun blogista!! :D

    - TarjaL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, TarjaL :) Tällaiset kommentit lämmittää mieltä :)

      Poista
  24. Joko vuorikaunokit ovat alkaneet viheriöidä :-)

    Täällä myös yksi, joka ostaa heti Jovela-kirjan, jos sen kirjoitat.
    Tottapuhuen olen parikin kertaa lukenut koko blogisi alusta alkaen ihan vain hyvää mieltä saadakseni. Kirja olisi vielä mukavampi, sen voisi laittaa yöpöydälle, joka ilta lukea hetken ja sitten nukahtaa sen antamaan hyvään oloon.

    Luin eilen japanilaisen järjestelygurun Marie Kondon kirjan KonMari. Kaiken muun ajattelemisen aihetta antavan lisäksi tämä Marie kertoi aina kotiin tullessaan tervehtivänsä kotiaan ja välillä myös kiittävänsä kotiaan siitä, että se antaa suojaa ja turvaa. Näin siksi, että hän uskoo energian, niin hyvän kuin huononkin, ikäänkuin tarttuvan kodin seiniin ja vastaavasti se sitten antaa sitä samaa energiaa takaisin. Ajattelin heti, että miten paljon hyvää Jovela antaakaan teille takaisin!

    - Maritta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolla puskee kovasti vaikka mitä mullasa aurinkoa kohti ja vuorikaunokkejakin lienee siinä seassa. Niitähän siirrettiin sammakkokuninkaan rinkiin :)

      Taitaa tuo Marie olla hengenheimolaisia. Yhtään nolostelematta myönnän puhuvani talolle aina välillä ja silloin kun emme vielä asuneet täällä, sanoin talolle, että pitää itsensä ryhdissä sillä aikaa kun käymme kaupungissa ja että perjantaina taas tavataan. Kun myrskyää, kehun aina taloa, joka natisee, mutta ei myrskyistä piittaa. Helteellä saatan sanoa, että sinä se et meitä turhia hikoiluta ja talvella, että pikkasen päästät lattian vilpoiseksi, mutta muuten on hyvä ;D

      Ei ole valkotakkisia vielä näkynyt ;D

      Poista
  25. Niin, eihän tälaiseen blogiin VOI olla ihastumatta.
    En ymmärrä, mistä otat ajan kaikkeen; käyt töissä, taloprojektin täytyy ottaa ihan mielettömästi aikaa, mikäänhän ei mene itsellään eteenpäin, sitten ihan normaalit arkiaskareet ja vielä tämän bloginkin ylläpito. Ei voi kuin ihailla.
    Arvostan myös TODELLA sitä, mitä olette saaneet aikaan. Upea talo. Mutta kuvien ja kertomasi perusteella oli kyllä niin huonossa kunnossa alkuun, että vähän hulluina olisin teitä pitänyt, jos olisin kuulunut tuttavapiiriinne ja olisin tuntenut lähinnä ssäliä moisen mahdottoman urakan edessä.
    Tässä postauksessa tarttui mieleeni, että Matti meni viimetingassa illalla kauppaan. Itseni äiti lähetti usein kauppaan 60-luvulla, pyörällä, matkaa oli 2,5km, ja sieltä poljin urheasti täpötäydet kauppakassit pyöränsarvissa kotiin. Lauantaisin kauppa meni kiinni klo 13.00 ja olisikohn mennyt arkisin kiinni klo 17.00. Joka tapauksessa ei kaupat olleet enää illalla auki, hullu ajatuskin olisi ollut silloin. Saati sunnuntaisin, heh, ei todellakaan.
    Kyllä maailma on muuttunut ihan hirmuisesti sinä (reiluna) 50 vuotena, minkä muistan.
    Pitkää pinnaa jatkoonkin, hieno elämän pituinen projekti!

    VastaaPoista
  26. En kyllä ole likimainkaan tuollainen superihminen (eikä isäntäkään), miltä tuossa kuulostaa ;) Teen töitä kotoa käsin, joten jo siinä jää lukuisia tavallaan turhia tunteja pois päivästä, kun ei tarvitse valmistautua töihin ja matkustella työpaikalle. Ihan tavallista elämää täällä elellään vapaa-aikoineen.

    Kyllä on todella kaupankäynti muuttunut nykyaikana! Itsekin olen elänyt lapsuuden, jossa kaupat olivat sunnuntaisin kiinni ja lauantaisin menivät aikaisin kiinni. Olisikohan meidän seudun vähän isompi kauppa ollut auki arkisin kuuteen, näin muistelen. Ennen osattiin ostaa tarvittavat käymättä kaupassa joka päivä tai likimain yöllä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Meillä kotona oli lauantai kauppapäivä, sitä kauppalistaa kirjoittaessaan äiti mietti koko viikon tarpeet kerralla...en pystyis!

      Poista

Kiitos kun kommentoit!