jovela

jovela

torstai 30. huhtikuuta 2015

Olipa kerran talo

ja talon nimi oli (on) Alastalo.

Olkoon tämä nyt se Jovelan ruman ankanpoikasen tarina, ainakin sen ensimmäinen osa.

Alastalo rakennettiin kirkonkirjojen mukaan vuonna 1868. Isäntä oli nuori ja hänen vaimonsa oli nuori. Ensimmäiset lapset olivat tulossa, vaimo odotti ensisynnyttäjänä kaksosia. Oli nälkävuodet. Satoja ei saatu, apu ei ehtinyt perille, ruoka oli loppu. Suomessa kuoltiin nälkään ja nälän aiheuttamiin tauteihin. Talon alkuperäiset asukkaat selvisivät vaikeista ajoista ja Jovela kukoisti.


Vuodesta 1921 Alastalossa asui uusi isäntäperhe. Emme ole vielä saaneet varmuutta olivatko he alenevassa polvessa samaa perhettä. Ensimmäisillä asukkailla oli siihen aikaan tyypilliset sukunimet, jotka viittasivat omiin vanhempiin. Oli jonkun tyttäriä ja jonkun poikia. 1921 käytössä oli jo nykyaikaan tuttuja sukunimiä. Perheessä kirkonkirjojen mukaan oli vanhempien lisäksi 4 tytärtä ja 2 poikaa. Heistä viimeisenä talossa asui Matti, Alastalon viimeinen isäntä ennen kun me ostimme paikan. Alastalo maineen ja muine rakennuksineen myytiin naiselle, joka suunnitteli pelastavansa talon ja tekevänsä tästä kesäpaikan. Ilman tätä naista meillä ei olisi nyt tätä kotia. Yksin ja vaille huolenpitoa jäänyt talo olisi jo romahtanut.

Tästä alkaa Jovelan joutsentarina ja esitän sen nyt niine tietoineen mitä meillä on ja osoitan sen erityisesti teille siellä, jotka miettivät vastaavaan lähtemistä ja sitä missä menee rakennuksen pelastamisen arvoisuuden raja. Me emme sitä rajaa teille määrittele, kerromme vaan tämän talon tarinan.

Talo siirtyi muistaakseni vuonna 2006 kesäpaikkaa suunnittelevan naisen omistukseen. Talon asiat olivat huonosti, mutta hän ihastui sekä taloon että ympäröivään alueeseen ja kaikista lähipiirin varoituksista ja epäuskoisista kommenteista huolimatta lähti pelastamaan asumattomana seisonutta taloa. Tämä oli talon kunto silloin.

Raasu röttelöinen katto valahtaneena ja kivijalka vajonneena odotti pelastajia.




Katto ei enää paljoa suojannut.




Kaikki oli nurpallaan, ikkunat pääosin rikki, katto vuosi, lattia petti ja sisällä pinkopahvit roikkuivat katoista ja seinistä. Vesi oli paikoin päässyt valumaan pitkin sisäkattoja ja seiniä.




Kannattaisiko tällaista enää pelastaakaan?




Nainen päätti, että kyllä.




Ostettuaan paikan nainen poisti talosta vanhat pinkopahvit ja niiden päällä vettyneet tapetit. Talo kuorittiin pintapaljaaksi sisältä. Tuvan romahtava sisäkatto korjattiin, samoin salin lattia nostettiin. Katosta purettiin moskat ja tilalle laitettiin pellit. Ikkunat vaihdettiin uusvanhoihin.





Sen jälkeen talo sai taas uinua tovin. Täällä ei asuttu, täällä ei juurikaan oltu kuin käymässä sen verran, että omistaja varmisti ettei paikalla ole käynyt varkaita. Kiireiden myötä taloremontti jäi pahasti vaiheeseen ja valitettavasti remppaporukka teki myös talolle hallaa, jota olemme korjailleet täällä sittemmin. Talo jäi taas yksin. Ikkunoiden ja seinien välistä tuprutti lunta ja joka paikassa vipelsi hiiriä. Nainen päätti myydä talon projektina sellaiselle, joka kunnostaisi talon takaisin elämään.

Jovela-aika alkaa

Me olimme etsineet jo tovin taloa, kun näimme Jovelan ensimmäistä kertaa netissä, mutta muutama päivä siitä myynti-ilmoitus katosi. Luulimme jonkun ostaneen jo paikan. Meni 2 vuotta ja etsimme edelleen taloa, sitä oikeaa, pilaamatonta ja pilaamattomalla tarkoitan muovittomuutta, höyrysuluttomuutta ja  vailla seiskari- tai kasariremontointia. Tylsistyimme lopulta etsintään ja päätimme pitää välivuoden talonmetsästyksessä. Eräänä päivänä sitten avasin koneen ja näin Jovelan uudelleen. Ryntäsin heti miehen luo, nyt se talo on taas myynnissä! Myöhemmin kävi ilmi, ettei taloa oltukaan myyty. Omistaja taisi hieman kyllästyä kivijalanpotkijoihin ja toisaalta hän suhtautui haikeudella talosta luopumiseen ja veti talon markkinoilta. Talo nyt kuitenkin oli taas myynnissä. Soitin välittäjälle (joka oli myös talon omistaja), sovimme treffit, menimme ja 15 minuuttia sen jälkeen kun poistuimme Jovelasta, soitimme välittäjälle, että ostamme paikan.

Alastalosta tuli nimiemme yhdistelmänä Jovela ja se siirtyi omistukseemme helmikuussa 2013. Talo pelastettaisiin nyt toista kertaa. Ensitöiksemme tyhjensimme taloa, ikkunoiden ja seinien väliset valtavat aukot tukittiin ja korjattiin. Saimme talon umpeen ja sitä alettiin lämmittää varoen. Seuraavaksi purettiin ja korjattiin lahoja mitä talvella nyt voi. Ajoimme joka perjantai 200 kilometriä Jovelaan palataksemme kaupunkikotiin sunnuntaina. Kaikkialla korjattiin kaikkea. Seiniä huokolevytettiin ja kaikenlaisia vaurioita korjattiin huone kerrallaan. Edellisen omistajan vaihdettua kattopellit katto kaipasi lisäkorjausta. Vesi ja säälle altistuminen oli haurastuttanut rakenteita. Teetimme katolle uudet niskatuet. Taloa tiivistettiin pellavalla, lattioita korjattiin. Painunut ja osin purettu kivijalka korjattiin. Huoneita pinkopahvitettiin ja tapetoitiin perinnetapeteilla. Samaan aikaan hirsiä korjattiin lahoista. Suurimmat lahovauriot olivat mopoauton kokoisia, mutta niiden korjaaminen ei lopulta ollut niin pelottava ja suuritöinen mitä pelättiin. Koska edeltäjän kattoremontti oli jättänyt talon savupiiputtomaksi, teetimme pönttöuunille uuden paloturvallisen hormin ja savupiipun. Myöhemmin tupaan puuhellalle toisen. Tuvan lattia korjattiin, romahtanut leivinuuni purettiin taukseltaan, julkisivu korjattiin, kuistia korjattiin, kaikkea korjattiin, pihaa raivattiin käsin ja talo alkoi hiljalleen olla asuinkelpoinen. Me muutimme Jovelaan keväällä 2014. Korjaukset eivät toki loppuneet siihen.


Koska tämä blogi on pääasiassa tämän talon elvyttämiseen ja remontoimiseen liittyvää tarinaa täynnä, en tuon enempää meidän remppahistoriastamme tässä nakuttele. Alkuvaiheiden kuvia löytyy kurkkaamalla tuonne oikealle puolelle sivua kohtaan Aikajanahakemisto, josta löytyy koko matkamme kronologisessa järjestyksessä.

Me etsimme oikeaa taloa ja talo odotti pelastajaa. Kun satuimme samalle pläntille maailmaa, lopputuloksena ei voinut olla kuin tämä. Talosta tuli Jovela ja me löysimme sen oikean kodin. Matka on hädintuskin alkanut, tekemistä päätalossa ja muissa rekennuksissa sekä pihalla riittää vuosikymmeniksi.

Vilkaisu kulta-aikaan

Jovela on joskus ollut kaunis. Tämä kuva on ainoa meille annettu, mistä näkee millaista täällä oli joskus ennen, asukkaiden aikaan. Valitettavasti tuosta ei ole kuin rakenteet jäljellä. Saimme tämän kuvan vasta pari päivää sitten ja sen nähtyämme luulen, että eteisemme tulee kokemaan muodonmuutoksen, eli paluun vanhaan. Yhdet modernisoivat, me vanhastamme.





Missä menee pelastamisen arvoisuuden raja?

Harva vanhasta talosta haaveileva välttyy kuulemasta kysymystä, että eikö uuden rakentaminen olisi halvempaa kuin vanhan korjaaminen (ja sitten hieman mausteena lööppihysteriaa homeesta). Kysymys on hölmö (kyllä, on hölmöjä kysymyksiä). Ei kukaan kysy museoauton kunnostajalta, että eikös sellainen uusi Audi tulisi hei halvemmaksi tai antiikkipöydän hankkineelle, että Ikeassa ois pöytiä kympillä, eihän? Enkä nyt yhtään väheksy homeongelmista kärsiviksi joutuneita, uutta rakentavia tai Ikeaa. Ihmiset vaan pitävät eri asioista, joiden vertaaminen tuossa mielessä on vailla todellista vertailukelpoisuutta. Meidän kohdalla voisi kyllä sanoa, että Jovela tulee maksamaan murto-osan siitä, mitä uuden talon rakentaminen maksaisi ja se uusi talo olisi sitten tosiaan uusi talo. Me emme halunneet uutta taloa, vaan vanhan. Hyvin vanhan.

Tämä talo oli siis jo tuhoon tuomittu, arvioitu purkukuntoiseksi. Vesivaurioita oli, mutta koska täällä ei ole koskaan tukittu talon ilmainvaihtuvuutta, eli sitä hengittävyyttä, täällä ei ole hometta. Mutta missä se raja menee? Jätän sen jokaiselle arvioitavaksi itse. Laitan tähän loppuun vielä 3 kuvaa, jotka on otettu tänään. Saa verrata ensimmäisiä ja tuoreimpia, kannattiko?

Tämä on tämän talon joutsentarina. Rumasta ankanpoikasesta on tulossa joutsen. Kerran eloisa talo eli kulta-aikaansa ja melkein katosi verottajan kiinteistöverotettavien listalta, purkukoneisto oli soiton päässä, mutta tässä hän seisoo. Hieman vinossa, edelleen korjattavana, mutta ylväänä katto päällänsä asukkaitaan suojaten. On taas piippua ja piipussa hattu. Savu nousee ja talo on lämmin. Julkisivu odottaa maalausta.




Tämä talo on nähnyt 3 sotaa, nälkävuodet, lamat ja alhot, surut ja murheet. Tämä talo on nähnyt ilot, suvet ja onnelliset hetket. Arkea ja juhlaa. Maalaliselämää, kiireisiä askeleita, kiekuvia kukkoja ja kaakattavia kanoja. Auringossa venytteleviä kissoja, lehmänkellon kalkatusta, hevosen hirnumista ja koiran haukahtelua. Kukat ovat kukkineet, viljat keinuneet tuulessa ja lapset hyörineet pihalla. Satoa on saatu ja sitä on menetetty. On ollut piikaa ja renkiä, pehtooria ja tilallista. Monta kesää, monta talvea. Monet syyssateet ja kevään ensikukkaset. Tässä talossa on eletty ja eletään jälleen. Ollaan oltu toisen maan vallan alla ja taisteltu itsenäisyydestä. Talo on edelleen täällä. Se on paksuja hirsiä, natisevia lattioita, liian matalia ovenkarmeja ja maailman kaunein tähtitaivas kattonsa päällä. Talo voi elää 150 vuotta ja syntyä uudelleen. Ihminen ei. Miten tällaisen jatkumo ei olisi vaivan arvoista?

Meidänkin mielestämme oli ja on. Talo on rakennettu kerran ja pelastettu kahdesti. On uuden kulta-ajan aika.

Ensi viikolla saamme tavata wanhan rouwan, joka on asunut tässä talossa. Se tuntuu uskomattomalta. Ihminen, joka tarinat ovat Alastalon tarinoita, omakohtaisia. 

Sitä ennen toivotan iloista vappua teille kaikille siellä ja hyviä ilmoja. Jovelassa satoi eilen kaatamalla ja illalla satoi hetken räntääkin. Nyt taas aurinko paistaa ja ylihuomenna ollaan jo toukokuussa. Kesä lähenee päivä päivältä. Ihanaa!
Jovelan Johanna 

55 kommenttia:

  1. Talo odotti oikeita henkilöitä pelastajakseen - ja kyllä kannatti ♥︎
    Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja me oikeaa taloa . kyllä kannatti! ;)

      Ilosta vappua, Anu :)

      Poista
  2. Vanhojen talojen henkilöhistoriaa voi saada selville SSHY Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys Ry:n sivuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ;) Tuo on mainio paikka ja olenkin sen linkin muutamaan kertaan laittanut jakoon, mutta tarkoitatko niiden lisäksi jotain muitakin tietoja? Tuossa viimeistä edeltävässä postauksessa on kuvakaappaus SSHY:n tallentamista dokkareista tämän talon alkuperäisten asukkaiden osalta vuodesta 1868. Meidän talon henkilöhistoria siis teetettiin 2013 kirkkoherranvirastossa, jossa ne alkuperäiset kirkonkirjat ovat, ihan otta emme missaisi mitään oleellista ja jotta henkilöhistoria-aikajana olisi oikea ;)

      Poista
  3. Kaunis tarina ja ihanat ihmiset jotka pelastivat talon! Kyllä todellakin kannatti ja nostan hattua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ilman meille tämän talon myyneen väliintuloa talon rappiotarinassa taloa ei enää olisi voinut pelastaa ja me sitten jatkoimme pelastustyötä siitä. On kannattanut. Välillä ei tiedä kuka pelasti kenet, me talon vai talo meidät vaikkemme itse rappiolla olleetkaan ;)

      Poista
  4. ja taas kerran kommentti katosi... yritän muistaa mitä juuri kirjoitin...

    Ihana tarina, ihana Jovela, ihana Johanna!
    Luin tarinasi ääneen tälle meidän isännälle matkalla torpalle (itse asiassa juurikin Jovelan kohdalla), se tuntui niin tutulta vesivahinkoineen ja lahoine hirsineen. Meillä torpan kunnostus on melkein aloittamatta, eikä kukaan ymmärrä meidän haavettamme... Haluaisitteko tulla joskus katsomaan, Uudenkaupungin saaristo ei ole kaukana Jovelasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hauskaa! Ihan vähän naurattaa kyllä, hyvässä hengessä tietenkin! Mun mielestä on vaan niin uskomattoman ihanaa, että tämä röttelöisemme kiinnostaa muitakin. Tulee sellainen olo, ettei ihan pöhköjä oltukaan ;) Ajoitteko tästä meidän ohi ihan konkreettisesti?

      Mielellään voimme tulla katsomaan teidän torppaanne, vaikka kesällä kun on hieman enemmän aikaa. Eipä tästä ole kuin rapian vartin matka Ugiin :)

      Poista
  5. Kyllä Alastalolla kävi tuuri, että satuitte paikalle ja syntyi Jovela. Ennen talot tehtiin kestämään, hirsitalo sietää pahankin rappion jos kukaan ei ehdi tehdä pahoja virheitä. Nuo ensimmäiset kuvat ovat kyllä aika lohduttomia, nostan hattua rouvalle, joka kuuli taloa ja päätti pelastaa sen. Teille :)
    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa vappua, Cheri :) Toivottavasti en nyt pahoita kenenkään mieltä, mutta jos talo olisi rakennettu sata vuotta myöhemmin ja jätetty sään armoille kuten tämä talo, ei siitä olisi jäänyt jäljelle mitään. Niin se vaan on. Ennen oli kunnia-asia ja taloudellisempaa tehdä niin kestävää, ettei seuraava sukupolvi tarvitse uutta taloa, kun vanhan korjaaminen maksaa maltaita.

      Poista
  6. Varmasti kutkuttavaa päästä tapaamaan talon entinen asukas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella! Jännittävää ja kutkuttavaa. Yritän laittaa muutaman kysymyksen ylös itselleni, ettei sitten unohdu kysyä kun vaan on niin täpinöissään ;)

      Poista
  7. Wau mitä tarinaa te elätte, huikeeta! Ensimmäiset kuvat kyllä ovat aika hurjia, ajatella että joku kuitenkin näki niissä vielä pelastettavaa. Se on taito, nähdä valmista jossain aivan romussa. Ihailen myös teitä että kestätte tuota keskeneräisyyttä, tuotahan ei ne uuden rakentajat koe. Sitä että kuistin ikkunassa on muovia ja ulkoseinät maalaamatta. Sellaista se on vanhassa asujan arki :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli käänteisenä se sanonta kakusta, joka on päältä kaunis. Kun kaiken tuon moskan kuori pois, itse rakenne oli riittävän hyvässä kunnossa, jotta talo ylipäätään voitiin pelastaa ja kun se tuhoutumisprosessi uusien kattopeltien muodossa saatiin loppumaan, tämä voitiin pelastaa. Se tuho oli korjattavissa ja muu oli vain pintamateriaalia, kuten pinkopahvia ja tapettia. Sitä, mitä ihmiset muutenkin uudessa kodissaan usein vaihtavat jos edellisten valinnat eivät miellytä.

      Keskeneräisyyttä ei enää kestetä, sitä ei ole, eikä niitä oikeen huomaa. Ennen en todellakaan ollut keskeneräisyyksien sietäjä, mutta täällä se on eri asia. On projekti ja se tehdään, sitten tehdään seuraava, eikä niitäkään usein saa ihan loppuun saakka tehdyksi. Olen omalla kohdalla sitä mieltä, että keskeneräisen sietämättömyyteni liittyi siihen, että tein suorituksia, joiden arvo oli vasta maalin ylitettyä. Täällä se itse matka on tärkein ja hauskin. Kun jokin on tehty, se ei ole niin merkityksellistä kuin se vaihe kun tehtiin. Tätä on tosi vaikeaa selostaa, mutta niin se on. Kun pääasiassa vähän kaikki on kesken, siitä tulee normaali asia.

      Mutta ne kuistin ikkunat kyllä haluaisin takaisin pian. Ne ovat olleet entisöijällä ikuisuuden ;D

      Poista
  8. Paljon on teidänkin talo nähnyt. Meillä talo on vuodelta 1892, mutta tila on sitä vanhempi, yksi tämän kylän kantatiloja. Minusta on aina mukava kuulla jotain taloomme liittyvää mitä kertovat sellaiset ihmiset jotka ovat täällä käyneet joskus muinoin tai tunteneet Arvilan suvun. Monta tarinaa on saatu kuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tarinat ovat niin sokeria ja suolaa, maustavat talon ja ne tekevät asumisesta erilaisen. Sitä itsekin kiinnittyy osaksi sitä jatkumoa :)

      Iloista vappua, Katja!

      Poista
  9. Mukava lukea kertomustasi Jovelasta. Hienoa kuulla vanhan talon historiasta. Te olette kyllä rohkeita, nostan hattua korkealle, kun olette hankkineet talon, jonka moni olisi purkanut maan tasalle, ja nyt te olette laitteneet sen tosi hienoon kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta tällaista ja huomattavasti parempikuntoista taloa on purettu ja seisoo odottamassa tuhoa. Se on kovin sääli. Meillä on upea maaseutu ja upeita, jämäköitä taloja. Onneksi nyt ihmiset ovat alkaneet haaveilla meidän oman maan arvoista ja jotkut uskaltavat lähteä maalle pelastamaan vanhoja taloja. Tänne vaan, hyvät ihmiset ;D

      Poista
    2. Niin, aina ei vain saa pelastaa sitä mikä olisi pelastettavissa. Meillä on talo kiikarissa, 1900-lubun alun hirsitalo, mutta perikunta ei suostu myymään. Lahotkoot, eihän pieni kyläyhteisö kaipaisikaan lapsiperhettä vaan tahtoo epäilemättä pitää autiotalonsa. :'(

      Poista
  10. Kiitos tästä tarinasta!

    Koen, että sitä juuri tämän vanhan talon "pelastaminen" on, tarinan kasaamista. Tarinaa siitä alkuperäisestä huonejaosta, kuka talossa on asunut, kuka on nukkunut missäkin. Tarina, johon satojen vuosien aikana nivoutuu niin monta seittiä, että niiden selvittämiseen menee elinikä ja aina kun jotakin vanhaa tietoa raottaa, se antaa koko projektille taas aivan uutta intoa. Parasta on tavata ihminen, joka voi kertoa tarinaa niiltä menneiltä ajoilta. Meillä on käynyt se hyvä tuuri, että tällainen henkilö käveli pihaamme itse meille esittäytymään. Ja todella hyvä tuuri talon suhteen on se, että se on pysynyt asunuttuna koko ajan rakennusvuodestaan 1770 lähtien. Koko ajatus tuntuu uskomattomalta.

    Me olemme projektissamme vasta tuossa entisöntivaiheessa. Tulevat vuodet jolloin talossa asumme ovat vasta edessä. Mutta koska talolla on niin paljon historiaa ja meille annettavaa, sitä jaksaa odottaa.

    On todella pysäyttävää ajatella mitä talo on todellakin nähnyt. Sodat ja nälkävuodet. Meidän talostamme käsin toimi jonkinlainen hätäapukomitea, josta jaettiin polttopuita niitä tarvitseville.

    Täältä löytyy meidän tarinamme: http://www.lily.fi/blogit/lehtovaaran-helmi
    vaikkakin päivitämme sitä harvoin. Talo on työn alla kuitenkin liki päivittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin vanhat talot ovat jo harvinaisuuksia. En vielä loikannut blogiisi, mutta teen sen kyllä taatusti! Meidän talon kohdalla on sellainen onni, ettei tätä ole kukaan koskaan modernisoinut. Huonejakokin on sama kuin ennen sillä poikkeuksella, että jossain vaiheessa kaksi pikkuruista kammaria on yhdistetty yhdeksi purkamalla hieman seinää.

      Täältä Jovelan ullakolta on löytynyt vaikka mitä sota-ajan surunauhaviesteistä ja hautajaiskutsuista alkaen. Ne koskettavat.

      On niin valtavan hauskaa omistaa vanha talo. Tai olla vanhan talon omistettavana. Joskus tuntuu siltäkin, että tällä talolla on ihan omat juttunsa ;D

      Poista
  11. Kun luen talonne tarinaa tulee aivan vängällä mieleen Volter Kilven romaani Alastalon salissa. En tiedä, missä asutte, mutta kirjahan kertoo kustavilaisista. :) Itse en ole kylläkään kirjaa lukenut. Silti mukava ajatella, että talollanne ja kirjalla olisi jotain yhteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän me, Kustavin vieressä ja kirjan henkilöt mitä suurimmalla todennäköisyydellä olisivat täällä alueella ainakin käyneet ;) Kirjan kanssa meillä taitaa olla yhteistä tuo nimi ja seutualue. Kirjassa tosin Alastalo taisi olla mies, ei se talo vai oliko molemmat? Tästä on varmasti yli 10 vuotta kun olen kirjan lukenut, joten en muista ;)

      Alastaloja kuitenkin on Suomessa lukuisia. Olen yrittänyt sitä selvittää, että miksi niin monella paikkakunnalla on Alastalo, Ylistalo ja vielä Kesktalo, kun niiden asukkaat eivät välttämättä ole olleet toisilleen sukuakaan, eivätkä talot välttämättä fyysisesti sijaitse naapureinakaan. Täälläkin on nuo kaikki kolme, edelleen. Ja miksi juuri Ylistalo tai Alastalo, jokin merkitys niillä sanoilla on oltava.

      Tämä on hyvä esimerkki siitä, kun saa yhden asian selville, niin aukeaa liuta uusia kysymyksiä, jotka usein alkavat sanalla miksi ;D

      Poista
    2. Ainakin joillain seuduilla etuliite Ylis, Yli, Ylä tarkoittaa vanhaa kantatilaa, josta on sitten lohkottu maata talon lapselle tai torpalle... ja nämä uudet paikat ovat sitten saaneet etuliitteen Alis, Ala. Joskushan nimet ovat saattaneet tulla ihan vaan maaston muodon ja talojen järjestyksen mukaan. Täällä meilläpäin on usein etuliitteet Vanha ja Uusi, jotka ovat perua samasta asiasta. Ilosta vappua! Kohta on vedettävä haalarit niskaan ja lähettävä iltahommille:). Terv. Maalaisemäntä

      Poista
    3. Tässä tapauksessa saattaa tuo talon nimi ja sen historia aueta ensi viikolla. Ensimmäisillä asukkailla ei ollut yhtenäistä sukunimeä, oli vaan ne jonkun tyttäret ja jonkun pojat. Heidän lapsensa sitten olivatkin Alastaloja! Saiko tila nimensä asukkaittensa vai asukkaat talonsa mukaan?!

      Poista
  12. Tuo on aina niin hienoa kun taloon liittyy muistoja, tarinoita, elettyä elämään, erilaisia kohtaloita ja niitä selviytymistarinoita. Ei voi sanoa muuta kuin, että Jovelan talon sydän on suuri ja talon hengessä on jotain erityistä. Kerrassaan aarre on käsissänne =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut talot voivat olla jopa hieman pelottaviakin. Tässä talossa on ollut aina hyvä henki jos niin voi talosta sanoa. Silloin kun tulimme tänne ensimmäisen kerran näytölle, oli pakkasta ja satoi lunta. Päivä oli kolea ja ankean harmaa, kuten talokin. Silti talo tuntui kodikkaalta.

      Tämä talon sydän on muuten se vanha pönttis, eli pöntöuuni. Se vaan rujoudestaan huolimatta on niin <3

      Poista
  13. Edellisten postaustesi innoittamana yritin etsiä laittamastasi linkistä tietoa koulustamme. En löytänyt sitten mitään :( Olen viestitellyt asiasta kunnalle ja saanut sähköpostiin yhden lehtileikkeen koulun lopettamispäätöksen vuodelta 57- Muuten koulun varhainen historia on täysin pimennossa. Tiedossa on vaan koulun piirtäneet miehet ja rakentajat. Talomme on vuodelta 21- Mitenhän niitä tietoja voisi hakea? Vanhalla omistajalla ei paljoa tietoa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi johtua siitä, että kun kyseessä on koulu, siellä ei välttämättä olla asuttu ja siksi tiedot eivät ole päätyneet noihin vanhoihin kirkonkirjoihin. Oletko kokeillut löytää Facebookista seuturyhmää? Sieltä saattaisi löytyä tietoa. Yksi vaihtoehto voisi olla laittaa paikalliseen lehteen ilmoitus ja tavoitella sitä kautta koulun vanhoja oppilaita. Sitä ennen kannattaa kokeilla tätä https://www.koulukaverit.com Siellä voi tehdä haun koulun nimellä (ja kylän nimellä tms.) ja kouluista löytyy keskusteluketjuja, joista voisit tavoittaa koulun entisiä oppilaita.

      Mikä lehti on julkaistu alueella 1921-1957? Kirjastosta tai lehden toimituksesta saattaisi löytyä lukulaitteelle tallennettuja lehtiä, joissa koulu on mainittu. Kirjasto on noin muutenkin hyvä paikka kysellä. Jos joku on jonkin matrikkelin aikakaudelta kirjoittanut, koulu saatetaan siellä mainita. Kun tämä koulu lopetettiin, oppilaat siirrettiin toiseen kouluun. Siellä saattaa olla jotain tästä vanhasta koulusta löytyvää tietoa.

      Näitä polkuja itse lähtisin etenemään ja aloittaisin tuosta koulukaverit -sivustosta :)

      Onnea matkaan!

      Poista
  14. Onneksi on olemassa tämmösiä "romantikkoja", joiden mielestä kaikki uusi ei ole aina hyvää :) Mun mies tarjosi mulle aikanaan mahdollisuutta, että hän rakentaa meille talon, mutta kun ei mulle uusi kelvannut! Meidän talo on "vaan" 95 vuotta vanha eikä tää nyt ihan purkukunnossa ollut, mutta kyllä me ollaan kovasti töitä tehty, että ollaan saatu tästä meille mieluinen. Todella moni on todennut, että helpommalla oltais päästy jos oltais tehty suosiolla uusi. Pöh. Mua joskus ihan todellakin itkettää kun näkee, miten vanhoja taloja päästetään rapistumaan. Nostan hattua jokaiselle, joka remppaa vanhaa!

    VastaaPoista
  15. Onpa mahtavaa, että saatte tavata entisen asukkaan! Hän tulee kertomaan taatusti uusia, teille mieleen painuvia tarinoita talosta, joita voitte taas omalta osaltanne piirtää muistiin ja siirtää eteenpäin. Mikä muuten onni oli, että tuossa välissä oli ennen teitä tuo yksi nainen, joka aloitti pelastustyön. Luulenpa että ilman häntä talo olisi ehtinyt lahota - aika huonokuntoiselta kun tuo näytti ja kaikkei pahinta on se, jos talo rähjääntyy täysin asumattomana ja käyttämättömänä. Ja te - te sen uuden elämän nyt sitten ihan konkreettisesti olette puhaltaneet taloon, sillä nyt tiedossa on, ettei tästä ole missään tapauksessa suunta kuin kohti uutta kukoistusta. Teette niin superhienoa työtä, että oksat pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti talo olisi tuhoutunut, jos hän ei olisi paikkaa ostanut ja vaihtanut kattoa. Katto on usein se ongelman pahenemisen piste jos vesi pääsee liian kauan rakenteille.

      Tervetuloa takaisin reissusta muuten :)

      Poista
  16. Kiinnostaa tosi paljon tää teiän talo projekti. Oon miettiny, että miten ootte saanu kaikki mikrobit karkotettua tuolta? Oliko talo ostaessa pahasti kosteusvaurioitunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä mikrobeita tarkoitat, homettako? Mikrobeita on aina ja kaikkialla ;) Jos tarkoitat tuota viherrystä ulkolaudoituksessa, ne olivat leväkasvustoa, jota syntyy kun talon ympärillä on runsasta kasvustoa tai olosuhteet muuten ovat moiselle otolliset. Kun kasvusto (eli puskat ja horsmat) poistettiin talon edustalta, levä katosi ihan itsestään.

      Tässä talossa kosteusvahingot ovat olleet lahovaurioita. Vesi on tullut katon läpi pitkin rakenteita joissain kohdissa. Nissä kohdissa sitten on ollut lahovaurioita, jotka korjattiin. lahokohta pois, korvaavaa hirttä tilalle, mutta hometta ei ole ollut missään :)

      Hometta syntyy kun kosteus pysyy riittävänä homeitiöiden kasvua ajatellen, eli kun puu ei pääse kuivamaan kosteudelta. Yleensä siihen on syynä remontit, joissa puun hengittävyys on estetty väärillä maaleilla, muovia sisältävillä rakennusmateriaaleilla ja höyrysuluilla ja niin edelleen. Eli kaikella sellaisella, mitä hirsitaloon ei saisi laittaa :) Kosteus muhii, itiöt pääsevät kasvamaan ja koko talo on pilalla.

      Poista
  17. Talonne historiaa on mielenkiintoista seurata...ja osaat sen vielä kirjoittaa niin kivadti,et koukkuun jää...kannattaisi kirjoittaa historia ihan kirjaksi tuleville sukupolville☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin aikana ennen Jovelaa lueskelin blogaajan tarinoita (joita luen edelleenkin) ja hän teki aina sännöllisesti blogistaan valokuvakirjan. Ajattelin silloin, että se on tosi kiva idea. Ehkäpä teen samalla tavalla 2018 kun talo täyttää 150 vuotta :)

      Poista
  18. Kyllä kannattaa vanhaa vaalia.. tervettä asumista puutalossa kun ei voi verratakkaan uusioumpioihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta, silleenhän se on ja jokainen talo on joskus ollut uusi ja jokainen uusi talo on joskus vanha. Molempia on hyvä olla, mutta kieltämättä nämä uudet talot määräyksineen ovat huolestuttavia. Ovat niin ohjattuja, että pieninkin häiriö saa talon toimimattomaksi. Se ei ole hyvä asia.

      Suomessa oli valitettava uudistusinnostus aikoinaan. Menetettiin niin monta todella upeaa taloa ihan kaupungeissakin. Joka kerta kun näen niitä kuvia puretuista taloista, tulee kiukkuiseksi. Sellaista typeryyttä, että :P

      Poista
  19. Mielenkiintoinen historia teidän talolla! Toivotaan, että entisen asukkaan tapaaminen tuo tullessaan lisää tarinoita, joita sitten saamme täältä lukea. Olen muuten täysin samaa mieltä tuosta "uuden rakentaminen tulee halvemmaksi" ym. puheesta, jota en voi sitten alkuunkaan ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna menemme tapaamaan wanhaa rouvaa :) Pieniä kiviä sille polulle on heitetty esteeksi. Autosta hajosi startti eilen, mutta isäntä saanee kiesin kuntoon huomiseksi. Sormet ristissä, jotta kosla kulkee ;)

      Eija tuossa kertoi, että heille on sanottu, että olisivat päässeet helpommalla kun olisivat rakennuttaneet uuden talon. Meillekin on niin sanottu. Tai siis kysytty, että eikö helpommalla olisi päässyt jne. Olen vastannut niihin, että yleensä tapaa päästä helpommalla jos joku toinen tekee hommat ;D

      Poista
  20. Mielenkiintoinen tarina - tällaisilla harvinaisilla paikoilla on oma historiansa ja taloilla "persoona", joka värittää ajanhenkeä, wau! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoilla taloilla on mielenkiintoisia tarinoita. Ihan tavallisia ihmisiä ja tavallista arkea. Olemme saaneet jo nyt kuulla vaikka mitä hauskaa tästä talosta ja kylästä lisää, vaikka emme ole vielä wanhaa rouvaa edes tavanneet. Herkkua!

      Poista
  21. Oli aivan ihana lukea tätä tarinaa! Mielettömintä näissä talo vanhuksissa on tietysti niiden upeuden lisäksi se matka ja ne tarinat, jotka ne ovat saaneet kulkea. Teillä on onnea, että olette saaneet kalasteltua näinkin paljon tietoja! Toivottavasti jatkossa saatte vastauksia myös niihin kysymyksiin, jotka vielä ovat arvoituksia. Meillä odotellaan myös hetkeä jolloin saisimme pelastettua yhden unohdetun kaunottaren, lainhuudatus menossa ja vihreää valoa näytetty syksyyn. Nyt vain odotellaan ja käydään ihailemassa pihapiiriä sormet syyhyten. :)

    Tämä on kyllä niin ihana Blogi, johon on mukavaa aina palata ja miettiä, että kyllä se meidänkin aika tulee kun pääsemme näihin samoihin puuhiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on niin helppo samaistua tuohon tunteeseen, "kyllä se meidänkin aika vielä tulee" - me olimme itse muutama vuosi sitten niissä ajatuksissa ja täällä nyt ollaan! Onnea oman paikan kanssa siellä! Toivottavasti asiat etenevät joutuisasti (odottelu on yhtä tuskaa).

      Meillä on ollut onnea matkassa. Entinen kyläläinen on omien muistojensa lisäksi kysellyt tästä talosta paljon paikallisilta ja kertoo meille huikean hauskojakin juttuja. Palaan niihin myöhemmin, mutta kyllä on saanut sekä nauraa, että hämmästellä!

      Poista
  22. Terveisiä Tyynelästä ! Täällä luetiin tätä postausta yhdessä ja tutkittiin kuvia. Upeaa, että te olette alkaneet tuohon hommaan. Talo on todella teidän ansainnut. Kiitos, että jaat näitä asioita meidän kanssa - erittäin kiinnostavaa. Ihana blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellou Remppanainen! Kiitos ja tsemppiä sinne omaan puuhaan! Musta on ollut ihanaa katsella, miten elvytätte esille kaupunkivanhaa Tyynelästä puhumattakaan :)

      Poista
  23. Aika sanattomaksi vetää tämä teidän projekti! Hatun nosto korkealle! Ihanaa että on tällasia ihmisiä jotka jaksaa nähdä vaivaa hienojen asioiden eteen! , niin kiva lukea tätä blogia! Hyvää jatkoa!

    VastaaPoista
  24. Puistattavan ihanasti kerrottu ja tunnelmoitu. Juuuri noiden syiden takia mekin etsimme vanhaa, vaikka helppo olisi jatkaa elämää tässä uudessa itse rakennetussakin. Kaikkea ei vbain päätetä järjellä ja käytännön syillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löydätte omanne ja pääsette asumaan vanhaan taloon! :)

      Poista
  25. Ihana tarina :) Ja ihana Jovela <3

    VastaaPoista
  26. Olipa taas kiinnostavaa luettavaa, kun tauon jälkeen palasin Jovelaan. Hurja on muodonmuutos ja jokainen hikipisara on kannattanut vuodattaa. Fanitan!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!