jovela

jovela

torstai 7. toukokuuta 2015

Alastalon tyttäret ja pojat

Tämä viikko on ollut yhdistelmä pieniä puuhia ja totaalista saamattomuutta. Nuo sateisen harmaat päivät eivät oikeen inspiroi mihinkään suuntaan. Enemmänkin sellaista leipätyösuorittelua ja sen jälkeen saliin lojumaan kirja nenän edessä meininkiä. 

Vaan maanantaina oli toinen ääni kellossa kun me isännän kanssa kurvailimme kukkakimppu sylissä keikkuen pitkin hiekkateitä alueella, jossa emme ole aiemmin käyneet. Kävimme tapaamassa pitäjän toisella puolella asuvaa talomme viimeisen isännän Matin siskoa perheineen. Oi miten hauska kohtaaminen se olikaan!

Olin ajatellut muutamia kysymyksiä etukäteen ja niihin saimmekin vastauksia. Noin muuten ennakoivat alkuvalmistelut olisivat olleet turhia. Tarinat etenevät omaa tahtiaan ja kun niissä vilisee vuosilukuja ja nimiä enemmän kuin ajattelukapasiteetti pystyy kerralla ymmärtämään, tulee sangen pökertynyt olo.

Aloitetaan siitä, että meillä on kasvoja, tarinoita JA kasvoja! Talon historia on avattu aikalaiskertomuksina ja sekin pitää sanoa, että tuo "Alastalon tytär" eli 90 -vuotias wanha rouwa omaa kyllä jäätävän tarkan muistin. Päivämääriä ja vuosia tuli tuosta noin vaan! 

Matin ja hänen siskonsa vanhemmat Jalmar ja Ilma Maria ostivat Alastalon (eli Jovelan) 1920-luvulla. He eivät olleet sukua tilan perustajien Henrik Henrikinpojan ja hänen vaimonsa Fredrika Jaakontyttären kanssa jotka asuttivat tilaa 1868-1920, mutta tunsivat heidät. Matin sisko muistaa hyvin Henrikin ja Fredrikan lapsetkin (Augusta, Johan ja Gerda), muttei tietenkään nuorinta lasta Helmiä, joka kuoli jo lapsena ennen kun Matin sisko oli syntynytkään.

Tässä kuvassa on Alastalon (Jovelan) toinen isäntäpari Jalmar ja Ilma Maria, eli Matin ja hänen siskonsa (ja tietenkin heidän sisarustensa) vanhemmat, jotka asuivat täällä 1920-luvulta alkaen. Ilma Maria menehtyi tuvassa sattuneeseen tulipalo-onnettomuuteen vuonna 1946.



Valokuva-albumista löytyi myös kuva aiemmasta talosukupolvesta, eli tilan alkuperäisten perustajien pojasta. Tässä kuvassa on jo aikamieheksi ehtinyt Henrik Henrikinpojan ja Fredrika Jaakontyttären poika Johan Gerhard (s. 1869) jota kutsuttiin Jussiksi. Hän oli Augustan kaksoisveli ja Gerdan isoveli.


Ja tässä isäntä itse, eli Matin ja hänen sisarustensa isä Jalmar.


Palaan vielä tuohon Johan Gerhardiin, jota kutsuttiin Jussiksi. Hän oli tosiaan toinen kaksosista, Augustan kaksoisveli ja Gerdan isoveli. Tapaamisen myötä yksi osa meille kerrotusta talohistoriasta muuttui; Gerda ja Villa Gerda. Villa Gerdaa ei rakennettu Gerdalle vaan hänen vanhemmilleen "ehtookodiksi" mutta Fredrika kuoli jo sitä ennen. Myöskään se aikanaan skandaalintuoksuinen tarina Gerdan miehen ja Gerdan siskon samoihin vällyihin päätymisestä, jonka vuoksi Gerda olisi pikkuhuvilaan muuttanut ei pidä paikkaansa. Se on tavallaan toisinpäin. Gerda näes avioitui siskonsa Augustan lesken kanssa Augustan kuoltua. Gerda oli tuolloin jo viidenkymmenen ikäinen ja kirkonkirjojen mukaan hän muutti pois tästä talosta Wanhapappilaan. Lapsia heille ei enää syntynyt, mutta Gerdan miehen ja Augustan liitosta syntyi kaksi poikaa, joista toinen (Jesse) piti Kulmakaupaksi kutsuttua liikettä kirkonkylällä vuoteen 1964 saakka.

Villa Gerdassa on asunut monia ihmisiä, yksi heistä, toinen vanha rouva Ester nimeltään, omistaa edelleen talon tällä paikkakunnalla joten yritämme tavoitella myös häntä. Olen kirjoittanut muistilapulle, että Ester olisi ollut Johanin, eli Jussin tytär. Hieman nuo omat muistiinpanot naurattavat nyt kun niiden ja muutaman virallisen dokumentin pohjalta tätä kirjoittelen. Olen kirjoittanut yhteen kohtaan mm. Suuri harmaa kivi > Augusta! Enkä lainkaan saa päähäni mitä ihmettä sillä olen tarkoittanut. On selvää, ettei muistini yllä edes saman viikon tapahtumien osalta samaan kuin Matin siskon käsittämätön muisti vuosikymmenten ajalta!


Suuri harmaa kivi kuitenkin täällä on. Muistelen, että Matin sisko kertoi tarinan jostain, joka tapasi kavuta kivelle muiden lähdettyä kouluun, mutta Augusta oli lapsista vanhin Johanin (Jussin) kanssa, joten hänestä ei tainnut olla kysymys.

Noh, kivi kuitenkin on ja se näkyy monissa meidänkin ottamissa kuvissa tuolla pikkuaitan ja vankkurisaunamme välissä sekä tässä kuvassa, jossa tila näkyy 1980-luvulla. Matin sisko muistaa päätalon olleen keltainen, ei punamulta -punainen. Tässäkään kuvassa talo ei enää ole maalipinnalla, joten kovin kauan siitä on, kun talo ylipäätään on ollut maalattuna.


Tämä kuva taas on jo kertaalleen täällä blogissa nähty ja tuolta ullakoltamme erittäin huonossa kunnossa löytynyt. Matin siskon seinällä roikkuvaa (ylempää) kuvaa ja tätä vanhempaa kuvaa on hauskaa verrata. Ne molemmat ovat ilmakuvia, vaikkakin eri suunnasta otettuja. Laitoin tähän alempaan kuvaan muutaman numeron, jotka osoittavat jo purettuja rakennuksia, joita ei näy tuossa ylemmässäkään kuvassa (osin, koska rajaus ei riitä).


Numeron 1 rakennus oli jonkinlainen lato, jonka kunta vaati purettavaksi, koska se notkui tielle. Talo on purettu Matin aikana. Numero 2 oli muistaakseni eläinsuoja ja numero 3 lienee keskusteluissa mainittu sauna, joka oli sijainnut hieman maakellarista peltojen suuntaan. Näitä kolmea rakennusta ei enää ole, mutta numeron 2 perustuksia näkee vielä ylemmässä kuvassa.

Nyt ollaan puhuttu jo niin paljon Matista ja Matin siskosta, että on aika nähdä myös heidät! Tässä on Matti, Alastalon viimeinen isäntä, joka eli talossa vuosituhannen vaihteen tienoille. Viimeiset 2 vuotta hän asui jonkinlaisessa hoitokodissa. Kuva on armeija-ajoilta ja jälkiväritetty. Matin siskon mielestä kuva ei ole parhaita Matista ja hiusten kuparisävyisyyskin lienee vain värittäjän mielikuvaa.
Komea isäntä hän kuitenkin on ollut, muttei ehkä helpoimmasta päästä ihmisenä. Ei hän paha ole ollut, mutta vaativan oloinen. Liekö se ollut syynä, ettei rouvaa sitten koskaan taloon hänen aikanaan tullut. Alastalon loppuhistoria oli emännätön.


Tapaamisen aikana selvisi sekin, kuka täällä on istutellut kaikenlaista. Varmasti moni tilan naisasukkaista on istutellut kukkia ja perennoita, mutta se valtava lumipalloheisimme on Matin siskon istuttama. Hän muutti täältä pois 1950-luvulla. Sitkeitä ovat nämä Alastalossa juurensa kasvattaneet, siitä ei ole epäilystäkään!

Ja tässä hän sitten on, nuori ja kaunis Matin sisko, joka on kuvattu Lotta-puvussaan. Pyysin jokaiseen kuvaan luvan (kameralla valokuvasta otettuja kaikki) ja myös siihen, että saan tallentaa ne tänne blogiin. Sovimme myös, etten laita hänen nimeään blogiimme. Häntä siis täällä blogissa kutsutaan nimellä Alastalon tytär tai Matin sisko.


Näin olemme päässeet melkein koko avatun historiikin maalilinjalle saakka, mutta yksi puuttuu. Hän on "aina ollut" Alastalon salissa, meille kerrottiin. Kuvassa on Alastalon toisen isännän Jalmarin (Matin isä) veli Siivo (1902-1954). Hänen hääkuvansa (maalaus) on roikkunut salissa vuosikymmeniä. Matin poismenon jälkeen talo tyhjennettiin ja maalaus otettiin säilöön Matin siskon luo. (Valtavan vaikeaa kuvata lasipintaista maalausta auringon paistaessa salin 3 seinältä ikkunoiden läpi, mutta oikeastaan pidän kuvasta näin. Siinä vanha ottaa vallaan nykyajan  heijastuessa taustalla - yleensähän se on juuri toisinpäin)


Sen lisäksi että meitä kestittiin ihanilla piirakoilla ja herkuilla, meille kerrottiin tarinoita ja näytettiin kuvia, meille lahjoitettiin tuo "aina" salin seinällä ollut Jalmarin veljen ja hänen vaimonsa vihkikuvamaalaus. Se on nyt taas Alastalossa, jota Jovelaksi kutsutaan. Maalaus löysi oman paikkansa heti, ihan kuin se tosiaan aina olisikin salissa ollut. Olemme niin valtavan kiitollisia ja otettuja tästä lahjasta, jolla on meille myös suuri merkitys. Me olemme nyt kolmas talosukupolvi tässä talossa. Kuten sukupolvet ennen meitä, mekin haluamme kovasti, että talossa on sekä meitä että heitä, jotka täällä olivat ennen meitä, vaikka emme sukua olekaan. Tuo taulu on juuri sitä!


Vaikka täällä mööpelit ovat valssanneet ympäriinsä paikkaansa hakien, joillakin tavaroilla on automaattisesti se oma paikkansa. Tälle Matin siskon miniä olikin hieman hymyillyt huomatessaan, että meillä on tuvassa samanlainen kello presiis samalla paikalla kuin Matin aikaan tuvassa oli.

Maanantain tapaamisen jälkeen olin koko illan ihan pökerryksissä. Tarinoita, nimiä ja vuosilukuja tuli kerralla niin paljon, että hetken jo ajattelin, etten muista kerrotusta juuri mitään. Muistin kuitenkin ja onneksi tapaamme taas uudelleen - jos vaikka saisimme heidät tänne vastavierailulle ihmettelemään livenä, mitä olemme paikalle tehneet.


Lopuksi tallennan tähän vielä muutaman oleellisen asian itse talosta. kuten ajattelimme, meidän makuuhuoneemme on ollut kaksi erillistä pientä kammaria. Sitä emme tienneet, että tässä on ollut sen vuoksi kaksi tulipesää, joista toinen purettiin samalla kun huoneet yhdistettiin. 

Porstuaa on ennen kutsuttu porstuakammariksi ja se on ollut yhtä tilaa. Matin sisko kertoi, että kesällä tuvassa saattoi kaiken ruoanlaiton jälkeen olla niin kuuma, että he söivät porstuassa. Sodan jälkeen tila jaettiin väliseinällä kahdeksi eri tilaksi joista taaimmaiseen (meillä vessatilana) rakennettiin pönttöuuni.

Kysyin Matin siskolta myös missä he nukkuivat, kun talossa kuitenkin oli pelkästään perhettäkin 8 henkilön edestä. Naurun saattelemana hän vastasi, että kuka missäkin! Nuorimmalla oli oma sänky, mutta sänkyjä oli sitten vähän joka huoneessa ja osa niistä oli kerrossänkyjä.




Selvisi muuten tuon nurinperin väärinpäin kahvan ja lukon mysteerikin. Heidän isänsä Jalmar oli vahingossa uuden lukon väärinpäin ja nurinperin laittanut ja siihen se sitten jäi. Ja saa muuten jäädä edelleenkin! Väärän vänkyrän talossa pitää olla ainakin yksi väärän vänkyrän kahva ja lukko!


Näin. Alastalosta Jovelaksi ja omalla tavallaan taas Alastaloksi. Menneet ja nykyiset nivoutuvat yhteen ja kaikkia yhdistää se arki jota elämme.

Hurraa menneet ja tulevat tarinat, jotka toden totta ansaitsevat tulla kerrotuiksi ja kuulluiksi!

Jälkimuokkaus! Postauksen lähettämisen jälkeen tavoitin puhelimitse tämän tilan perustajan jälkeläisen Esterin. Hänen ukkinsa siis oli Henrik Henrikinpoika ja mumminsa Fredrika Jaakontytär (Jacobsdottir) ja isänsä
Johan Gerhard, eli Jussi, jonka kuva on postauksen alussa. Nyt selvinnee miksi tämä talo on nimeltään Alastalo, sillä hänen tyttönimensä oli Alastalo. Saiko talo nimensä ihmisten mukaan vai ihmiset talon mukaan (kun sukunimet muuttuivat jonkun tyttärestä tai pojasta erillisiksi sukunimiksi) saattaa selvitä jo ensi viikolla kun tapaamme Esterin, joka luonnollisesti myöskin on asunut täällä. Hän tulee meitä tapaamaan tänne ja samalla katsomaan lapsuudenkotinsa maisemia tässä ajassa. Mitkään näistä asioista ei olisi tapahtunut ilman yhtä perjantaisin näillä suunnilla saunomassa käyvää miestä vinkkeineen, jotka ohjasivat meidät Matin siskon luo ja siten edelleen Esterin pakeille. Uskomatonta!

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna (tunnetaan kuulema kylillä myös Alastalon uutena emäntänä!)

57 kommenttia:

  1. Jotenkin vavisuttavaa, huh, meni kylmät väreet, kun luin tätä. Minulle tuli olo, että teistä tuli kauhean rikkaita nyt, kun tieto tuli luoksenne tai oikeastaan tehän menitte tiedon luo. Mukavaa myös, että jaoit tämän täällä kuvineen kaikkineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noilla tiedoilla on suuri merkitys meille. Silloin kun kirkkoherranvirasto teki meille selvityksen talon entistä asukkaista, he tuntuivat etäisiltä ja historia pitkältä. Nyt he ovat eri tavalla osana tätä paikkaa ja historia tavallaan tuli lähemmäs ajallisestikin :)

      Poista
  2. Hieno kertomus. ja noin se menee, uudet emännät saa talon nimen. Täälläkin ollaan aina Arvilasta eikä koskaan kannata esittäytyä pelkällä omalla nimellä vaan aina listään mistä talosta on. Kaikki tietää heti :)
    Valokuva oli upea lahja teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se tavallaan ollut ennen helpompaakin siten, että ihmisiä on yhdistetty taloihin ja nytkin, tällaisella pienellä paikkakunnalla :)

      Tuo taulu on maalaus, ei valokuva :)

      Poista
  3. Ihana tarina. Minä kävin jo monta kertaa katsomassa, josko olisi jo tänne kirjattu! Talon nimillä täälläkin kutsutaan. Olin asunut kylällä jo varmaan viisi vuotta, kun minulle paljastui erään miehen oikea sukunimi. Luulin talonnimeä sukunimeksi. Naimisiin mennessämme ajattelin pitää oman nimeni, mutta onneksi kuitenkin otin mieheni nimen, sillä ei minua kukaan kuitenkaan omalla nimellä kutsuisi, Meillä sukunimi ja talonnimi on sama. Terv. Maalaisemäntä PS. Tarina oli niin kiehtova, että pakko varmaan lukea myöhemmin uudelleen ja ajatuksen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kohdalla se on varmaan helpompaakin, koska meillä on kummallakin omat sukunimet edelleen, eikä meillä muutenkaan ole mitään sitä vastaan jos joku kutsuu meitä Alastalon asukkaiksi :)

      Poista
  4. Onpa mahtavaa saada näin kuulla oman talon tarinaa, suoraan "suvusta"! Nyt taitaa jäädä sun tehtäväksi kirjata se kaikki jollain laillaa kirjoihin ja kansiin, jotain käteensopivaa seuraavillekin alastalolaislle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ajatella, tarina jatkuu vielä! Ensi viikolla tapaamme naisen, jonka isovanhemmat perustivat tämän tilan silloin 1868. Huikeaa!

      Poista
  5. Kiva, että pääsitte kuulemaan ja näkemään juttuja Alastalon aiemmasta väestä. Komea on ollut edellinen isäntä :) ja sisko kaunis kuin kukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät kyllä tämän ajan töröhuuliotokset pärjää noille vanhoille kuville! Ajatella jos silloinkin oltaisiin poseerattu kuten nykyään monella on tapana ;D

      Poista
  6. Voi mikä tarina! Mikä valtava lahja! Ensimmäisenä kiinnitin huomioni valokuvien ihmisiin- upeat profiilit kaikilla ja kauniit piirteet, kauniita ihmisiä on Alastalosta siinnyt. Osa varmaan liikukelee henkinä edelleen tanhuvilla ja pitävät yllä hyvää karmaa :)

    Iloisena puolestanne Keekis

    ps. kävin siellä kirpparilla, missä se mainitsemani valokuvakansio oli. Ja se oli paikalla edelleen! Nyt se on meillä ihanine kuvineen. Osa otettu Wasassa, osa Helsingforsin fotograaffiliikkeessä. Fiinejä ihmisiä, pappeja, aviopareja, tyylikästä härskapia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä tuuri sulla kävi! Meillä on täällä Wasassa pidettyijen juhlien plaseerauskortteja. Niin kirkkaat värit, kuin olisivat vasta painosta tulleet ja niihin on kauniisti käsin kirjoitettu plaseerattavan nimi. On fruta fiinisti niissäkin ;)

      Meillä kävi tässä pari viikkoa sitten viikonloppuvieraita, joista yksi oli ystävämme Välimeren seudulla syntynyt naisystävä. Hän kovasti ihastui Jovelaan ja hyvin nopeasti sitten kysyi, onko meillä talokummitusta. Hänen mielestään se olisi ollut mukavaa ;)

      Poista
  7. Ai että miten itselläkin ihan sydämessä läikehti tätä lukiessa. Me saimme ekana kesänä täällä tavata "tytön", joka 12-vuotiaana muutti tähän upouuteen taloon ja tiedän tuon tunteen, miten omista muistiinpanoista ei ota tolkkua ja pää on aivan sekaisin kaikesta ja sydän halkeilee!

    Ja että saitte tuon maalauksen kotiinne! Käsittämättömän upea lahja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku selkeä muistinvirkistysjuttu se muka on ollut, tuo kivijuttu, kun en sen enempää ole vinkkejä itselleni antanut. Edelleenkään en muista mitä sillä olen meinannut ja mihin se liittyy :D Tuo maalaus on todella uskomaton lahja meille. Pökerryttävä!

      Poista
  8. Voi kun kiva,että olette kuulleet taarinoita Jovelasta ja sen asukkaista...whauh....pitäsköhän teillä olla nauhuri mukana kun jututatte entisiä asukkaita...vois kelailla ja muistella,miten se ja se asia oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin sitäkin, mutta hylkäsin ajatuksen melko heti. Siitä tulisi liikaa sellainen haastattelutilanne, joka saattaa sitten jo häiritäkin jutustelua. Itse olisin ainakin jotenkin varautunut ja kiusaantunut jos pitäisi tiedostaa suoraa tallennetta puhuvansa. Mielummin raapustelen koukeroitani ja kysyn sitten vaikka jälkikäteen jos jokin jää epäselväksi. Nuo kohtaamiset ovat niin mukavia itsesään, että jotenkin kokisin sellaisen äänittelyn ehkä jotain pilaavankin tai tekevän tapaamisesta jollain tavalla muodollisen - jos ymmärrät mitä haen takaa :)

      Poista
  9. Talon historian kuuleminen on vaan aivan valtavaa. Meillä on vielä paljon kuulematta, mutta paljon on jo kuultukin. Todellisia aarteita ovat tuollaiset tarinat. Ja taulukin kuuluu selvästi tuonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että mitä enemmän kuulee, sen enemmän tulee uusia polkuja historian poluille tässä talossa. Kirjaimellisesti se historia tuntuu aukeavan viuhkana kun se ennen oli vain lista nimiä alekkain paperilla. Monet asiat muuttuvat eri tavalla todellisiksi.

      Poista
  10. Mykistävää suorastaan lukea talonne tarinaa. Talo on saanut teistä ihanat asukkaat, sellaiset jotka välittävät ja kunnioittavat sen menneisyyttä.
    Teette siitä omannäköisenne ja kuitenkin kuuntelette myös menneitä. Voiko talo muuta toivoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä talo toivoo ainakin pari kanaa ja kukon! Pitää maalaistalossa sentään muutama kotkottava ja kiekuva asukas olla!

      Vai olikohan se minä, joka niitä toivoo ;D

      Poista
  11. Pidän niin paljon näistä teidän jovelan historiapostauksista! <3 Itsekin on hyvin kiinnostunut minun ja miehen sukujen historiasta ja ihmisistä sekä vanhoista valokuvista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti oman suvun selvittämisen äärellä ne tuntemukset ovat vielä vahvempia ja luovat erilaista jatkuvuuden ja kuulumisen tunteita. Tähän taloon meillä ei ole mitään siteitä ennen kun astuimme sisään näytölle tammikuussa 2013. Emme olleet koskaan edes käyneet koko paikkakunnalla. Siltikin tai ehkä juuri siksi, meistä on mukavaa selvitellä kuka täällä on asunut ja miten täällä on eletty :)

      Poista
  12. Huhhuh, kylmät väreet juoksivat selkäpiitä pitkin ja taisi vähän silmäkulmakin kostua tätä lukiessa. Niin huikeaa, että Alastalo/Jovelaan on teidän myötä puhallettu uuden elämän liekki, johon menneisyyden muistot sulautuvat osaksi kokonaisuutta, ei unohdettuina vaan kauniina vaalittuina! Saimme keväällä myös yhteyden (hih, facebookista) naapurustossa asuvaan ihmiseen, joka tietää paljonkin meidän torpan historiasta ja tuntee ihmisiä, jotka siellä ovat asuneet. Odotan innolla, että ehdimme tapaamaan hänet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Sitten varmaan saadaan lukea sun puolella tarinoita teidän torpasta! Tarinat ovat niin ihania ja arvostus omaa paikkaa kohtaan nousee entisestään. Tulee sellainen vaalimisen tarve :)

      Poista
  13. Voi miten iloinen olenkaan puolestanne!

    VastaaPoista
  14. En voi muuta sanoa kuin jälleen wau! Mahtavaa että saatte selville talon historiaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Näillä tarinoilla on suuri merkitys :)

      Poista
  15. Niin hienoa, että pääsitte tapamaan taloon liittyviä ihmisiä ja kuulla näitä tarinoita. Valokuvat antavat vielä odellisen hengen talolle, kun saa nähdä, millaisia ihmisiä siellä on asunut. Uskon, että Wanha Rouva sukulaisineen on hyvilllään, kun on saanut synnyinkodilleen arvoisensa asukkaat. Jotakinhan kertoo jo vihkikuvamaalauksen lahjoittaminen teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokuvat antaa tavallaan konkreettiset kasvot menneisyydelle. Ennenhän he ovat vaan olleet nimiä paperilla. Valokuvien myötä ihmisistä tulee todellisia. Oli kyllä mahtavaa saada sekä nähdä että tallentaa kuvia :)

      Poista
  16. Niin jännittävää! Melkein katse lähti hyppimään riviltä toiselle, kun ahnehdin tarinoita toisensa jälkeen. Tällaiset sukupolvet ja vuosisadat yhdistävät tarinat ovat niin mielettömän upeita. Me ihmiset elämme arkeamme usein niin kiinni nykyhetkessä ja katse tiukasti tulevassa (ja omassa navassa), että unohdamme meitä ennen eläneet ihmiset, jotka ovat talomme rakentaneet ja pihapolut nurmeen tallanneet. Alastalon tyttären kuvaan ihastuin. Niin kaunis nuori neitonen ja upeat utuisat silmät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, juurikin noin :) Me ihan yhteiskuntanakin ollaan hukattu sukupolvien välinen yhteys. Ei enää ole sellaista sosiaalista turvaverkkoa, jollainen ennen oli ihmisten suojana kun kylä- ja perheyhteisöt olivat tiiviimpiä.

      Poista
  17. No TIETENKIN Alastalon uusi emäntä, mitäpä muutakaan? Kuulostaa melkein arvonimelta :).

    VastaaPoista
  18. Loistokas nimi rouvalle! :) Hauska kuulla talon historiaa, upeaa että lähistöllä on vielä ihmisiä jotka muistavat asioita noin pitkän ajan takaa. On niin huikeaa kuunnella tarinoita vanhoilta ajoilta tai esimerkiksi isovanhempien nuoruudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei enää kummallakaan ole isovanhempia ja osaa omistani en koskaan tavannut. Yksi kaatui sodassa ja toinen kuoli ennen syntymääni.

      Jokaisen pitäisi kirjoittaa oma minihistoriikkinsa! Taisinkin lukea, että joku suomalainen oli kehittänyt jonkun apsin, jolla hautakiveen voisi tehdä arkistotunnistimen, jonka voi ladata omaan kännykkään. Idea ei ole ihan pöhköimmästä päästä mielestäni. Jokaisesta jäisi joitain tarinoita elämään tuleville sukupolville.

      Poista
  19. Moneen kertaan piti lukea tämä tarina. On kyllä ihanaa, että olette saaneet kuulla vielä vanhalta rouvalta talon elämästä ja suvusta kertomusta. kohta niitä ei olisi enää mahdollista kuulla. Taitaa olla aika rautarouva tuo haastattelemasi lady!
    Rakastan itsekin vanhoja tarinoita juuri elämästä, elosta ja olosta "ennen vanhaa". Minulla oli onni saada pitää isovanhempani pitkään ja kuulla heiltä tarinoita. Se osaltaan on rikastuttanut elämää.
    Luulenpa, että kylällä ovat iloisia, että Alastalo on saanut uuden emännän ja isännän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ihmiset tulivat meille täysin puun takaa, sillä meille sanottiin, ettei ketään olisi enää jäljellä. Matin sisko on kyllä todellakin melkoinen rautarouva. Vaikka sanotaan, että iän myötä muistaa parhaiten varhaisemman iän tapahtumat ja ne tuoreimmat saattavat himmentyä, niin kyllä se leuan sai valahtamaan, kun rouva luetteli vuosilukuja ja päivämääriä. Laskin hieman leikkiäkin asian suhteen, kun hän parin tunnin jutustelumme jälkeen kertoi muuttaneensa sitten aikanaan täältä pois vuonna se ja se, sinä päivänä siinä kuussa, niin kysyin, että muistatko mihin kelloaikaan ja hän tuumasi pilke silmäkulmassa, että kyllä se siinä iltapäivästä oli ;D

      Halusin tähän blogiin juuri tuon valokuvan hänestä, koska on niin helppoa nähdä ihminen sellaisena, millainen hän juuri sillä hetkellä on ja varsinkin iäkkäämpien kohdalla unohtaa, että he ovat yhtälailla olleet lapsia ja nuoria kuten mekin. Menneet naimisiin, perustaneet koteja, tehneet lapsia ja eläneet monella tapaa samaa arkea kuin mekin, samoin haavein, toivein ja tunnelmin. Tavallaan siis tässä blogissa halusin siirtää hänet takaisin tänne, siihen aikaan kun hän oli nuorempi nainen ja suoritti tärkeää tehtävää Lottana. Hän kun kuitenkin pohjimmiltaan on se sama nainen kuin kuvassa, kokemuksia rikkaampi vaan.

      Poista
  20. Hienoa, että löytyy vielä ihmisiä, jotka voivat kertoa teille talon historiaa. Minuakin kiinnostaa aina vanhoissa taloissa, että millaisia ihmisiä ja millaista elämää siellä on eletty. Arvokasta tietoa, joka on jo monelta kadonnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatella jos jokaisella talolla olisi joku talopäiväkirja, minne voisi kollektiivisesti tallentaa talon historiikkia!

      Poista
  21. Uskomattoman upeaa, että nämä ihmiset vielä ehditte elossa tavata! Hienoa myöskin, että Gerdan tarina on nyt oikaistu. Oma jo edesmennyt setäni luetteli Viipurissa käydessämme talojen rakennusvuosilukuja kuin vettä vaan. Ennen on ilmeisesti muisti täytetty vähän erilaisella tiedolla kuin nykypäivänä.
    t:Tiitiäinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa taitaa olla totuuden jyvänen. Millä meidän muistimme on täytetty nyt, millä oli silloin? Nii-in ;)

      Poista
  22. Ihanaa! Kiitos taas mielenkiintoisista tarinoista joita saa lukea. Täytyy oikein aina odottaa rauhallinen hetki että saa nauttia ja eläytyä niihin. Oikein tunnen miten jännittävää teillekin historian ovien raottuminen on. Meilläkin on ollut onni tutustua asemamme aikonaan asuttamiin ihaniin ihmisiin ja kuulla tarinoita kauan sitten tapahtuneista, mm. sota-ajan tapahtumista. Se on lumoavaa.. Kirjoittaapi Kaija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella jännittävää ja saamme samalla tavata mukavia ihmisiä! Eilenkin meillä kävi rouvansa kanssa oikeastaan koko tämän nyt avautuneen historian alullepanija. Hän on viettänyt lapsuuden ja nuoruuden tässä naapurustossa ja sitä kautta lähti etsimään meille tietoa. Ihmiset ovat niin käsittämättömän ihania!

      Poista
  23. Huih! Olipas hengästyttävä tarina! Ihana lukea tällaista!!
    Olen iloinen Teidän puolesta, että olette saaneet selvitettyä talonne historiaa. Näillä asioilla on erittäin suuri merkitys elämän ketjussa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on! Ei ole ehkä hyväksi niin ajatella, mutta tällä hetkellä itseäni kiinnostaa menneisyys enemmän kuin tulevaisuus. Olen jäänyt tähän hetkeksi koukkuun ;)

      Poista
  24. Koskettavaa luettavaa. Alastalon uusi emäntä! Hienoa historian havinaa ja nykypäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloista historiaa kerrassaan. meitä on sillä hemmoteltu <3

      Poista
  25. Tuosta tittelistä tulee Suomi-filmifiilis ;)

    VastaaPoista
  26. Jeeeeeee ! Ihanaa Johanna - ihan mahtavaa luettavaa tämä. Ai että mulle tuli hyvä mieli teidän puolesta <3

    VastaaPoista
  27. nuot on niin tärkeitä juttuja!!
    me saatiin meidän vanhan talo saattaen..edellinen vanharouva omistaja oli kerännyt talon ottotyttäreltä historiikin talosta, ja saatiin talon pehtooris isännän ja emännän valokuvatkin seinälle..mielettömän arvokas juttu..ja sitten yht äkkiä muutama vuosi sitten tämä jo todellä iäkäs ottotytär oli tuotattanut itsensä meille..tuli ihan yllättäen.. ja oli todella tyytyväinen siihen, että olemme antaneet talolle uudestaan sen vanhan hengen talo on 1864..no ihan siihen emme tietty tämän lapsikatraan kanssa ole pystyneet..mutta hän antoi siunauksensa talolle ja meille :) nämä on tärkeitä juttuja tässä kovin hektisessä maailmassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeitä asioita ovat, todellakin!

      Ihanaa kun teillä on talohistoria niin mukavalla tavalla saatavilla :)

      Poista
  28. Olipas mielenkiintoista luettavaa!
    Lukiessa tuntui siltä, kuin olisi itsekin elänyt siinä ajassa.
    Alastalon uudelle emännälle ja isännällekin hyvät pyhät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon se muuten tekee! On todella helppoa tavallaan itsekin uppoutua tarinoihin. Ihan kun olisi itse ollut läsnä!

      Poista
  29. Tämän kertomuksen myötä Jovela muuttui entistä sielukkaammaksi. On hienoa tietää noin paljon paikan entisestä elämästä. Uskon, että entisistä elossa olevista asukkaista on myös mielenkiintoista tavata teitä ja nähdä Jovela/Alastalon uusi kukoistus. Valokuvat ovat superbonus.

    VastaaPoista
  30. Mieheni äiti 92 v on dementoitunut, mutta vanhat asiat tulee kuin apteekin hyllyltä, nimet, vuosiluvut ja päivämäärät. Tietenkään ei ole ketään, joka tietäisi onko tarinat tosia, mutta aina se jaksaa hämmästyttää :)

    Itse täytyy mennä käväisemään naapurissa (jossa asuu 80+ vuotias pariskunta, joka on asunut siinä "aina") lehtiön ja kynän kanssa kirjaamassa ylös meidän torpan tarinaa, joka ollaan kyllä kertaalleen kuultu, mutta puoliakaan en muista - enkä varsinkaan vuosilukuja enkä nimiä! Toivotonta! :D

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!