jovela

jovela

maanantai 4. toukokuuta 2015

Mr. Pönö

Jovelassa on rymsteerattu. Viime kevään muuton ja monen muun asian vuoksi meillä on ollut kaapit väärällään läpikäymättömiä lootia ja tavaraa enemmän kuin laki sallii. Villi Varpunen tuossa tovi sitten kannusti omalla esimerkillään ryhtymään tuumasta toimeen ja sen teimmekin. Ensin tyhjennettiin vaatekaapit. Hyvä tuli. Nyt viikonloppuna vuorossa oli sali ja salin 11 kaappia (huh!) Siinä samalla sitten tuli rymsteerattua muutenkin. Salista saatiin vähennettyä yksi kaappi ja pöytä pois. Tavaraa lajiteltiin kirppikselle, pois ja varastoon. Vaan miten tähän liittyy Mr. Pönö? Eikö hän olekin komea! Kaikkien Monopoli -pelien pankkiiri ja pohatta, kauppiaiden kauppias, isäntä jolle taatusti pokattiin!


Hänestä emme oikeasti tiedä mitään, eikä hänen pitäisi liittyä millään lailla Jovelaan tai edes tähän kylään. Mr. Pönö liittyy harrastukseeni: kerään vanhoja valokuvia, ns. visiittikortteja, jotka puhuttelevat ja juhliin liittyviä dokumentteja. 


Ennenhän facebook toimi siten, että valokuvamossa otettiin kuvat, ne kiinnitettiin paksulle aluspahville ja tämä visiittikortti, eli ateljee-selfie -valokuva ojennettiin vierailun yhteydessä joko talon piialle, sisäkölle tai emännälle. Kuva laitettiin usein porstuan sivupöydän tai piirongin päällä olleeseen kulhoon, josta emäntä sitten myöhemmin sijoitteli valokuvia talon naamakirjaan, eli vierailukirjaan. Oli se komeata silloin! Mr. Pönö on herran visiittikortti. Ilme on vakava, kuten usein tuohon aikaan oli. Se johtui enimmäkseen siitä, että valokuvaushetkellä joutui pitämään samaa ilmettä usean minuutin, jotta kuva onnistuisi ja hymyn jähmettäminen kasvoille on melkoisen vaikeaa - ja ilme olisi makaaberi.

Mr. Pönö seuralaisineen asuu salin kahvipöydän laatikossa, josta heitä voi katsella lasikannen läpi. Keitä he olivat on oikeastaan sivuseikka. Heistä jokainen edustaa mennyttä aikaa ja antaitsee tulla katselluksi, vaikka tähän taloon eivät millään tavalla liitykään.


Lisää vanhoja valokuvia löytyy salin seinältä raameissa. Muutama näistä on itseasiassa löytynyt tästä talosta. Kehyksissä on erilaisia häihin liittyviä valokuvia ja dokumentteja, joista vanhimmat ovat 150-vuotiaita. Koska nämä ovat olleet esillä virallisestikin, en ole niitä ennen näyttänyt blogissamme.



Kutsuja ja valokuvia menneiltä vuosilta, jotka kertovat pääasiassa Lounais-Suomessa eläneiden ihmisten elämästä. Osa dokumenteissa mainituista taloista ja paikoista on edelleen olemassa.


Tämä on ehkä hieman erikoisemmasta päästä, mehän usein ajattelemme, että tietyt asiat kuuluvat nykyaikaan. Kuvassa on yksi sivu avioehdosta vuodelta 1922. Siinä luetteloidaan hopeiden lisäksi jopa käytetyt vaatteet. Tuohon aikaan avioehtoon kirjattiin kaikki se omaisuus, mikä avioliittoon astuessa avioituvalla oli. Sen jälkeen avioehdon sivut ommeltiin yhdellä kulmaompeleella toisiinsa kiinni ja sinetöitiin sinetillä. Niin kauan kun sinetti oli ehjä, avioehto oli voimassa. Tämä pari avioitui Helsingissä 2 viikkoa avioehtosopimuksen allekirjoittamisesta. Meillä on myös todistus siviiliavioliittoon vihkimisestä.


Tämä on siis pieni harrastukseni. Olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä arkisessa mielessä. Tätä kiinnostuksen kohdetta kutsutaan muualla maailmalla sosiaaliseksi historiaksi: miten ihmiset elivät, miten he juhlivat, mitä syötiin, mitä juotiin ja miten oltiin arjessa ja juhlassa.

Tallennetaanpa tähän sitten muutama kuva nykyajasta, eli salista tällä hetkellä. Mööpelit ovat pyörähtäneet, niitä ja tavaraa on saatu vähennettyä.




Loppuun vielä kaksi kuvaa, joissa näkyy hyvin tuo salin katon loiva holvikattomainen kaareutuvuus. Tuvassahan se näkyy selkeimmin, kun taustalla on tummat hirret, mutta kyllä se tässäkin näkyy. Tekee verhojen suhteen pientä haastetta. Osaa pitäisi lyhentää ja osaa jatkaa. Se on hieman jäänyt. Kyllähän te muistatte, miten hyvää pataa minä ja ompelukoneet ollaan!



Tällaista siis Jovelan, eli  virallisesti Alastalon salissa rymsteerauksen jälkeen. Siitäpä tulee mieleen, että Airisrannan Päivi mainitsi tuossa aiemman postaukseni yhteydessä suomalaisen kaunokirjallisuuden merkittävimpiin kuuluvan Volter Kilven teoksen Alastalon Salissa. Vaikkakaan Kilven Alastalo ei liity mitenkään Jovelaan, jonka virallinen nimi tuo Alastalo on, vinkkaan, että tämä teos on ladattavissa ilmaiseksi Elisan kirjapalvelussa E-kirjana.

Tarinoita

Pitääpä tähän loppuun vielä kertoa muutama pieni tarina, jonka entinen paikkakuntalainen meille sähköpostitse kertoi ja samalla ihan virallisesti välittää kiitokset siitä, miten paljon vaivaa hän näkee sen eteen, että Jovelan historiaa saataisiin tallennettua. Hän on kertonut mm. että

Tämän saman tien varrella on talo, jonka nykyään edesmennyt isäntäpariskunta kasvatti yrttejä ja vihanneksia. Saivat varmaankin rinta rottingilla kulkea kylillä, sillä siihen aikaan kun presidenttinämme oli Kekkonen, hän lähetti auton Helsingistä tänne kylille hakemaan presidentin juhliin raaka-aineita. On tainnut olla mainiot yrtit ja vihannekset, jotta autokyydillä kannatti noutaa!

Samainen entinen paikkakuntalainen oli myös keskustellut Jovelasta naisen kanssa, joka aikoinaan oli töissä paikallisessa kaupassa ja hän kertoi seuraavaa: Matti, tuo Alastalon viimeinen isäntä oli joulun alla lähtenyt tavalleen tyyppillisesti kaupoille hetkeä ennen kun ovet laitetaan kiinni. Joulukoristeita oli kuuseen pitänyt saada. Pitkän harkinnan jälkeen Matti oli päätynyt yhteen punaiseen palloon ja tokaissut, että: "Ota vaa yhre. Äkkiä tule liikka!"

Alastalon Matin salissa ei taidettu tarvita rymsteerausta joulunkaan jälkeen ;)


Aurinkoista ja iloista tätä viikkoa armaat kanssabloggaajat ja muut arjen sankarit. Tämä rouva lähtee nyt valmistautumaan treffeille 90 vuotiaan rouvan ja hänen perheensä kanssa. Lähdemme pian tapaamaan talon entistä asukasta ja hänen perhettään. 

Jovelan Johanna

26 kommenttia:

  1. Oi, ihania vanhoja valokuvia! Minuakin kiinnostaa valtavasti historia, nimenomaan se ihmisten arki menneillä vuosikymmenillä. Kirpputorilla tulee aina välillä vastaan kaikenlaisia vanhoja asiakirjoja ja muistiinpanovihkoja, minusta ne ovat oikeita aarteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat valokuvat ovat lisäksi tosi kauniita. Joskus on ihan vaikeaa ajatella, että ihmiset kuvissa ovat ihan oikeita ihmisiä, hetkeen tallennettuja hamosissaan ja puvuissaan.

      Poista
  2. Hih, pitäisi ottaa tuosta Matista mallia :) Sellainen jännä yhteensattuma taas, postasin tänään jutun, jossa myös tuollainen visiittikortti, viime viikolla se oli se pyörä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska yhteensattuma tosiaan, eikä lopu siihen. Mun piti nakutella lyhyesti meidän peilipiirongista, joka on tuolla Gerdassa odottamassa kunnostusta, mutta en sitten ehtinytkään! Tänne taloon jäi kunnostusta vaativa peilipiironki sen jälkeen kun olimme paikan ostaneet. Se on valtava ja valtavan painava. Kauniin punainen, mutta risa sieltä ja täältä. Jossain vaiheessa se pitäisi kunnostaa, mutta kun sitä ei jaksa edes nostaa kahteen pekkaan, niin saapi odotella vielä!

      Poista
    2. Vanhojen talojen huumaamat Ry ;)

      Poista
  3. Ihanan valoisa ja kodikas tuo sali nytkin =) Olen ennenkin sanonut ja nyt sanon uudestaan, että sulla on ihana kirjoittamisen lahja. Tässäkin monta eri asiaa ja ne kytkeytyy loppukaneettia myöten kuitenkin nasevasti yhteen yhdeksi tarinaksi. Meillä on vanha perhealbumi jossa on valokuvia 1890-luvulta alkaen. On mukavaa etsiä omia ja isän piirteitä sukulaisista joita ei ole nähnytkään. Lämmintä toukokuuta Jovelaan =) Susa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susa :) Perhealbumi! Oi, sellainen on kyllä aarre!

      Poista
  4. Minäkin kerään visiittikorttikuvia, niitä on runsaat määrät. Erityisesti olen kiinnostunut lapsikuvista, varsinsinkin sellaisista, joissa lapsi on jonkin esineen (lelun) tai eläimen kanssa. Niitä ei kovin usein tule vastaan, mutta joskus kuitenkin. Lisäksi olen kerännyt kuvia hautajaisista ja kuolleista ihmisistä.
    Vanhat dokumentit ovat aina kiinnostavia, minun aarteisiini kuuluu kantakirjatodistus sonnille, jonka nimi oli Hitler. Siinä on paljon ajankuvaa.
    Mukavaa visiittiä, saamme varmasti kuulla lisää kertomuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä löytyy http://www.antikvariaatti.net jossa moni asiakirjoihin erikoistuneempi divari/antikvariaatti myy myös valokuvia. Hakujärjestelmä siellä on hieman kömpelö, mutta jos ajan kanssa etsii, sieltä saattaa hyvinkin löytää lapsi ja lelu -valokuvia.

      Sonni, jonka nimi oli Hitler! On siinä eläimelle annettu nimi!

      Visiitti oli aivan ihana. Kirjoitan siitä kunhan joudan :)

      Poista
  5. Visiittikortit, oi voi. Enoni vaimo antoi minulle kerran lahjan, jota sanoi minun osaavan arvostaa enemmän. Hänen veljensä oli ollut joskus Helsingissä jonkun kerrostalon talonmiehenä ja oli löytänyt vinttikomerosta jonkun kuolleen asukkaan valokuva-albumin, hän oli ottanut yhteyttä sukulaisiin, mutta ketään ei albumi kiinnostanut. Nahkakantinen albumi valokuvineen tuotiin enoni vaimolle, joka antoi sen sitten myöhemmin minulle ja arvaa millainen albumi se oli. Juuri sellainen visiittikorttikirja, johon oli voinut kerätä ne kortit ja niitä siellä sitten olikin monen monta. Se on yksi aarteeni. Siellä on yksi kädetön tyttö ja ihana menninkäisen näköinen lapsi, niin ja yksi mies koiransa kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen albumi, jossa on ikkuna-aukot kuville? Meillä on sellaisia 2, huonokuntoisia ja vailla kuvia, mutta ostin ne pois kuljeksimasta kun halvalla sai ja uumoilin jotain niistä keksiväni myöhemmin ;)

      Tuo albumisi kuulostaa aarteelta kerrassaan!

      Poista
  6. Wau! Tää on yksi niistä asioita, joka harmittaa uudessa talossa, ei ole sitä historiaa. No me ruvetaan tekemään sitä historiaa!!

    VastaaPoista
  7. Mr Pönöhän on ilmiselvä Petkunterä Aku Ankasta!
    Auttaisikohan verhoihin, että laskisi lattiasta sen 220 tai 250 korkeudeksi ja laittaisi kaikki tangot samalle korkeudelle? Palttinauhallahan saa helpolla lyhennetty ihan vaan silittämällä, niin ei tarvitse ommellakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Hitsi! Petkunterähän se siinä on! :D

      Tuolla salissa ikkunakorkeudet on ihan eri eri seinillä ja kaareutuvuuden vuoksi myös korkeuserot itse seinässä on melkoiset. Korkein kohta on 2,7 metriä ja matalin huomattavasti alempana. Tuolla salissa ei yksikään verho ole riittävän pitkä, kun taas tuvassa melkein kaikki ovat liian pitkiä ;D

      Poista
  8. Mukava harrastus sinulla tuo visiittikorttien kerääminen. Täytyy tunnustaa tyhmyyteni, mutta en ollut tiennyt sellaisia olevankaan. Historia on kiinnostavaa ja varsinkin jos sen saa nivottua vielä vaikkapa talossa asuneisiin ihmisiin kuten teillä. Kuvat olivat ennen arvokasta omaisuutta noin taloudellisestikin. Vähän toista kuin tämä digikuva-aikakausi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on ollut ihmeellistä aikaa, kun valokuvaaminen tuli mahdolliseksi ja aika nopeasti se sen ajan huomioiden sitten yleistyi. Meillä on valokuvauksen historiasta kertova kirja, joka on todella mielenkiintoinen. Avaa monia ihan arkisiakin asioita uudella tavalla tällaiselle amatöörille :)

      Poista
  9. Taisi olla pihi mies tuo Matti :)
    Sinulla on mainio harrastus. Ihmisten elämät näyttäytyvät noin eri valossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa voidaan jo sanoa, että minimalisti ;) Tosin eilen hänen siskonsa kanssa jutellessa kävi ilmi, että Matilla kyllä oli joulukoristeita ennestäänkin, mutta miksi sitten yhden punaisen pallon oli hankkinut aivan vartavasten, jäänee selvittämättä ;)

      Poista
  10. Mahtava harrastus! Ja voi miten mielettömän upea tuo vihkijäiskutsu onkaan. (Ai miten niin ammatillinen kiinnostus...) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne vaan todella herttaisia ja mikä itselle nyt mukavinta, suurin osa on täältä Lounais-Suomen alueelta. Noissa vanhoissa kutsuissa eritoten on yksinkertaista kauneutta, silloin kun niihin ylipäätään jotain haluttiin perusmallin lisäksi lisätä ja teksteillä/fonteilla leikittely osattiin jo tuolloin ;)

      Poista
  11. Kiitos vinkistä, pitääkin inventoida kotitaloni piironki, jonne on säilötty kaikenlaista suvun wanhaa, mm mustareunaisia hautajaiskutsuja. Erikoista niissä on se, että samasta perheestäkin tietyt henkilöt kutsuttiin ruualle ja osa vain nisukaffille. Niukan ajan juttuja varmaan, koska sijoittuvat sotien väliin. Harmi että äitini jossain vaiheessa (ehkä vanhuus alkoi jo vaivata...) hävitti ison osan mm. juuri näitä valokuvia sekä hää- ja hautajaiskutsuja. Samoin kihlajaiskutsuja, ts. samantapaisia kuin tuo vihkijäiskutsu, mutta ilman koreaa reunaleikkausta. Joissakin oli mukava röpelöinen, paksumpi pahvi ja kullanväristä tekstiä.

    Törmäsin myös hiljattain kirppiksellä vanhaan valokuva-albumiin, jossa oli noita pahville liimattuja valokuvia. En tiedä mikä mielenhäiriö mahtoi käydä, kun hypistelin albumia kyllä, mutta unohdin ostaa sen!
    Harmistellen, Keekis

    ps Olen haka ompelemaan suoraa saumaa. Eli jos joskus tulisin Jovelaan, voisin hurauttaa sun kartiinit oikean mittaisiksi tosta vaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä talosta on myös löytynyt niitä mustareunaisia surukutsuja kirjekuorineen. Ne ovat kovin surullisia. Isä ja äiti kutsuu poikansa hautajaisiin, sotilasarvo mainittuna.

      Mulla on Keekis kerran jäänyt ostamatta yksi albumi kirppikseltä. Niin harmitti, että muutama päivä myöhemmin mentiin uudelleen katsomaan josko olisi vielä siellä. Ei tietenkään sitten ollut. Vieläkin harmittaa!

      Ps. Koska tulet ompelemaan verhot? ;D Matkahan olisi suorastaan kohtuullinen. Jos heti aamusta lähtee, torstaille jo ehtii perille ;D

      Poista
  12. Kiva harrastus sulla...tulee taltioitua menneen ajan dokumentteja...ja Jovelaan ne sopii mainiosti...vanha talo kun on...ne oikein kuuluu sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti joskus viime kesänä oli sitä mieltä, että on hieman hassua kerätä valokuvia ihmisistä, joihin ei ole mitään kytköstä, mutta oli sitten lopulta sitä mieltä, että ajankuvaahan siinä säilytetään. Parempi jonkun hallussa kuin ei kenenkään - kauniita kuviahan ne ovat.

      Ajattelin itsekin siten ensin, että olen hoopo kun havittelen tuntemattomien kuvia, mutta kun sain kykettyä ne ammattiin, hommasta tulikin mielenkiintoinen ja lopulta silläkään ei ollut niin väliä. Tuollaiset mr. Pönöt hauskuuttavat ja monet muut ihastuttavat ihan vaan koska ne ovat tuulahduksia menneistä.

      Poista

Kiitos kun kommentoit!