jovela

jovela

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Taimi-neidin päiväkirjamerkintöjä sotavuonna 1944, osa 1

Olen uppoutunut toiseen maailmaan ja toiseen aikakauteen. Lyhyin lausein olen päässyt kurkistamaan toisen ihmisen elämään silloin ennen. Tuohon maailmaan minut johdatti Taimi-neiti. Hän oli sota-aikana luultavasti ylittänyt 20 vuoden iän ja ehkä elää edelleenkin, mutta silloin hänen on oltava iältään jo sadan vuoden rajapyykillä. Löysin Taimi-neidin jättämän tarinan kirpputorilta ja nyt jaan sen kanssanne osissa.

Kyseessä on siis pieni, ei naisen kämmentä suurempi muistikalenteri, jota Taimi-neiti oli täyttänyt päiväkirjamaisin merkinnöin sota-aikana vuonna 1944. Kalenterin sivut sisältävät pieniä arkisia mainintoja elämästä sota-aikana ja sota-ajan todellisuutta typistettynä lauseeseen, jossa saattaa olla vain 2 sanaa: x kuoli. Helsinkiä pommitettiin. Koska kullekin päivälle on varattu kalenterin sivuilla hyvin vähän tilaa, on selkeästi jouduttu valitsemaan mitä kunkin päivän kohdalle valitsee kirjoittaa. Toistuvimmat merkinnät kalenterissa liittyvät siihen keneltä minäkin päivänä on tullut kirje ja kenelle kirjeitä on minäkin päivänä kirjoitettu. Jos jonain päivänä ei yhtään kirjettä ole tullut, se on merkitty hämmästynein sanoin kalenteriin. Kirjeenvaihto on selkeästi ollut Taimi-neidin elämän tärkeitä asioita. Niin tunnollisesti hän päivittäin merkintöjä kirjeenvaihdosta tekee.

Merkinnät on tehty pääosin lyijykynällä hyvin pienin kirjaimin ja ajoittain hyvin vaikealukuisella käsiallalla, joten iso osa teksteistä ei ole koskaan auennut meille.


Kalenterissa on merkintöjä mm. pommituksista. Taimi-neidin merkinnät eivät aina aivan vastaa sitä tietoa, joka nykyään on saatavilla, mutta se selittynee sillä, että hän todennäköisesti on kirjannut tapahtumia ylös sen mukaan, mitä ja mistä tieto sillä hetkellä on ollut saatavilla.

Kalenterissa on myös muistiinpanoja ja irrallisia paperilappuja. Niistä ensimmäisenä kopioin tähän muistiinpanon, joka kertoo koruttomasti sota-ajan todellisuudesta säännöstelyn aikana. Kirjassa 123 Sotavuosien ruokaohjetta kerrotaan, että säännöstelyn myötä kyettiin turvaamaan vain 2/3 siitä ravinnon määrästä, jolla ihminen pysyi hengissä ja että sota-aikana elettiin yleisesti nälässä.

Taimi-neiti on kirjannut muistiinpanoihinsa seuraavasti:

Talvella painoin 71,5 kg
Keväällä 70 kg
3.7.44 painoin 39 kg
9.7.44 painoin 38,5 kg
6.11.44 painoin 72 kg (Jatkosota päättyi syyskuussa 1944, mutta sota jatkui edelleen Suomessa)

Tästä alkaa Taimi-neidin tarina sotavuotena 1944. Teen postauksia sarjana kuukauden tai pari kerrallaan tämän kevään aikana, kunnes saavutamme kalenteripäiväkirjan viimeiset merkinnät.


KALENTERIMERKINNÄT TAMMI- & HELMIKUU 1944

Likimain jokaisen päivän kohdalla on mainintoja kirjeistä, joten en kopioi niitä kaikkia jos päivälle on muitakin merkintöjä.

--- tekstissä on sana, josta ei saa selvää. Melkein jokaisen päivän kohdalla on kirjoituksia, joista ei saa selvää osin tekstin vuoksi, osin, koska kirjoittaja on käyttänyt lyhenteitä, joita todennäköisesti vain hän itse ymmärtää.

* on oma merkintäni suluissa, sillä joissain kirjoituksissa on kirjoittajan omia merkintöjä suluissa.

TAMMIKUUSSA 1944

lauantai 1.1. Uudenvuodenpäivä. Kävin Lainan kanssa Raijalla.
sunnuntai 2.1. Sain R:ltä kirjeen. Vastasin kirjeeseen.

maanantai 3.1. Olen raitiusseuran jäsen. Maksanut jäsenmaksun 3 mk.
tiistai 4.1. Sain Eerolta kirjeen.
keskiviikko 5.1. Olen käynyt tarkastuksella 19.5.43-5.1.44. Kaikki hyvin.
torstai 6.1. Vastasin Eeron, Oivan, Y:n j H:n kirjeisiin.
perjantai 7.1. Maksoin jäsenmaksut 15 mk. Olen jäsen.
lauantai 8.1. Mamma pääsi pois P:sta. Ei tullut tänne.
sunnuntai 9.1. Ville kävi meillä.

maanantai 10.1. Sain Urholta kirjeen.
tiistai 11.1. Meillä oli Lottain vuosikokous. Minusta tuli varapuheenjohtaja - toistaiseksi.
keskiviikko 12.1. Oli Taiminpäivä. Ei käynyt ketään vierasta. Sain 14 onnittelukorttia.
torstai 13.1. Sain P:ltä kirjeen.
perjantai 14.1. Illalla oli koululla raittiusjuhla. Olin siellä.
lauantai 15.1 Sain vielä yhden onnitteluk.
sunnuntai 16.1 Kirjoitin P:lle ja A:lle. Vastasin P:n kirjeeseen.

maanantai 17.1 Sain Eerolta kirjeen. Lähetin Reijolle kortin.
tiistai 18.1 Sain Lotilta kirjeen. Sain vielä 2 nimipäiväkorttia.
keskiviikko 19.1 Vastasin R:n kirjeeseen. Lähetin kortin Paavolle. Olin yötä kaupassa. Lähetin Oivalle paketin.
torstai 20.1 Sain Lotilta kirjeen.
perjantai 21.1. Sain Urholta kirjeen, myös Y:ltä. Urholta 3 lipuketta*. Samuli kuoli. (*tarkoittanee säännöstelylipukkeita)
lauantai 22.1 Lotista lähti pari meiltä.
sunnuntai 23.1 Satoi vettä koko päivän.

maanantai 24.1 Ei toiveeni toteutunut. Saimme kiitoskirjeen joulutervehdyksestä Ltnt E. Moilaselta 9455/3.
tiistai 25.1 Kävin hammaslääkärissä ensimmäisen kerran Haapasella. 4 pois. 100 mk.
keskiviikko 26.1 Sain 4 Nyyrikkiä* (*lehti) postissa.
torstai 27.1 Pappi (?) aikoi tulla illalla 7 aikaan.
perjantai 28.1 Vastasin Oivan kirjeeseen. Lähetin yleisostokortin takaisin.
lauantai 29.1 Ehkä - Ei (*eikä mitään muuta tekstiä)
sunnuntai 30.1. Oli Tuomisella häät.

maanantai 31.1 Vein paketin Eerolle. Olin Helmillä yötä (Kävin ---- Herra ja ylhäisyys).

HELMIKUUSSA 1944

tiistai 1.2. Sain kirjeen R:ltä ja S:ltä. Vastasin R:nolle kirjeeseen.
keskiviikko 2.2. Lähetin Neiti Niemiselle inkerisormuksien rahat. Oli 50 merkkiä 2 mk siis 100 mk.
torstai 3.2. Kirjoitin Oivalle. Lähetin kortit ja todistuksen.
perjantai 4.2. Sain Y:ltä kirjeen. Alkoi taas särkeä.. Olin kaupalla kylässä illalla.
lauantai 5.2 Sain Eerolta kirjeen. Vastasin Urhon ja H.n kirjeisiin. Lähetin Lainalle kortin.
sunnuntai 6.2. Oli Samulin hautajaiset. Helsingin pommitus kesti 6½t. Kuoli 200h. (*t viittaa tuntiin ja h varmaankin henkilömäärään)

maanantai 7.2. Vastasin Väinön ja Eeron kirjeisiin.
tiistai 8.2. Sain kirjeen Taimilta. Ritva-Liisan syntymäpäivä. Neiti täytti 2 vuotta - suuri ikä.
keskiviikko 9.2. Ei mitään erikoista tänään.
torstai 10.2. Sain Eerolta kirjeen.
perjantai 11.2. Pesin ison pyykin tänään. Tänään Eskon syntymäpäivä. Herra täytti 4 vuotta!
lauantai 12.2 Olin Eskon ja Ritva-Liisan syntymäpäivillä. Oli tanssit ja hauskaa oli. Aamulla 3 kotiin (ei tänään)
sunnuntai 13.2. Jäin yksin illalla kotiin. Sain P:ltä kirjeen ja kuvan. Ei vielä tänäänkään R & A.

maanantai 14.2. Kirjoitin Eerolle. Urho tuli lomalle. Käveli Oriveden asemalta aamulla. Tänään ei tullut postia.
tiistai 15.2. Kävin P:llä tarkastuksella. Veri -3. Kaikki hyvin. Sain V:ltä kirjeen. Oltiin luistelemassa illalla.
keskiviikko 16.2. Helsinkiä pommitti 400 konetta 9 tuntia. Kuoli 12, haavoittui 12.
torstai 17.2. Meillä lähetyksen ompeluseura. 16 henkeä, vähän yli 40 mk.
perjantai 18.2. Oli Lainan väet kylässä illalla meillä. Ei mitään erikoista.
lauantai 19.2. Tänään tuli meille Karoliina P. pommituksia pakoon Tampereelta.
sunnuntai 20.2. Kirjoitin Brunolle kirjeen. Samoin Eerolle ja mammalle lähetin 2 kuvaa.

maanantai 21.2.Tänään lämmitin kämppääni ensi kerran. Voi sitä elämää!
tiistai 22.2. Olin ensimmäistä yötä kämpässäni. Hyvin meni.
keskiviikko 23.2. Voi miten ihana päivä eilen ja tänään. Eilen ensimmäinen kaunis kevätpäivä. Aurinko paistaa ja räystäät tippuvat. sain J.tä kirjeen. Ei muuta.
torstai 24.2. Urho lähti --- kello 4. Rouva saatilla. Isä kävi kirkolla. Vei paketin Eerolle ja Oivalle.
perjantai 25.2. ei yhtään kirjettä! Mikähän siinä vikana?
lauantai 26.2. Tänään Karoliina lähti 12.30 autossa. Kova pommitus yöllä Helsingissä. Yli 600 kuollutta. Sain lotilta kirjeen tehdä tilasta --- (lopusta ei saa selvää)
sunnuntai 27.2. Sain kirjeen P:ltä, Y:ltä ja S:ltä.

maanantai 28.2. Ei tullut postia.
tiistai 29.2. Eerolta tuli kirje.


To be continued..

Tarina jatkuu myöhemmin, jonain suloisena sunnuntaina kun saan käytyä suurennuslasin kanssa läpi muistikalenterin maalis- ja huhtikuun tapahtumia. Kalenterimerkintöjen määrä tiivistyy. Tila ei meinaa riittää kaikelle sille, mitä Taimi-neiti haluaa kirjata ylös. Hän laihtuu rajusti, muutamassa kuukaudessa yli 30 kiloa. Kirjattavaa asiaa on paljon enemmän kuin alussa, eikä enää niin dominoivasti kirjeisiin liittyen. Miksi? Siihen en vielä tiedä vastausta minäkään, mutta jotain kalenterissa selvästi muuttuu visuaalisestikin. Ehkäpä vastaukset löytyvät näiltä sivuilta, kun käymme niitä läpi yksi kerrallaan, kuukausi toisensa jälkeen.



Siispä, tervetuloa seuraamaan Taimi-neidin tarinaa vuonna 1944. Toivottavasti ruudun siltäkin puolelta löytyy löytyy lukijoita, joiden mielestä tavallisten ihmisten tavalliset tarinat ovat hurmaavia ja ansaitsevat tulla kerrotuksi, vaikka niitä tuskin on sen vuoksi kirjoitettu alunperin :)

Suloista sunnuntaita suuntiinne toivottelee

Jovelan Johanna

54 kommenttia:

  1. Tämä kiinnostaa kovasti! Kiitos vaivannäöstäsi meidänkin muidenkin iloksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että tarina kiinnostaa muitakin. Olen jo ihan silmät solmussa kun koko päivä on mennyt kalenterimerkintöjä tiiraillessa ;)

      Poista
  2. Omasta mielestäni kaikkein kiintoisimmat tarinat ovat juuri tavallisten ihmisten tarinat. Useimmiten ihmiset itse vähättelevät tarinoitaan, mutta hämmästelen miten rohkeita vetoja ihmiset ovat kautta aikain tehneet. Miten monenmoisia käänteitä on elämänpolulla tullut vastaan ja miten niistä on selvitty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä :) Ja tarinaan tuo oman viehättävyytensä silloin, kun tarinaa ei ole tarkoitettu tarinaksi. Se tavallaan synnyttää itse itsensä vahingossa :)

      Poista
  3. Ompas ihana ja mielenkiintoinen löytö! JAtkoa oottelen..:)

    VastaaPoista
  4. Onpa mielenkiintoinen projekti! Odotan innolla tulevia postauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tosi ihanaa, että tarinat kiinnostaa muitakin :)

      Poista
  5. Ihan mahtavaa! Rakastan historiaa ja vanhoja tarinoita. Voi kumpa tuntisi jonkun joka osaisi vielä tuosta ajasta kertoa ja kuvailla niin ettei rasittuisi siitä liikaa. Välillä tuntuu oikeasti että minun olisi pitänyt syntyä siihen vanhaan aikaan, siinä on niin ihanaa taikaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tarinoita on jäänyt paljon myös kirjoitetussa muodossa, mutta itseäni harmittaa kovasti sama asia. Kun olisi aikoinaan ymmärtänyt jutella heidän kanssaan, jotka lähipiirissä kokivat esimerkiksi sodan aikuisina. Areenassa on muuten kovin sympaattinen tarina naisista kotilieden äärellä sota-aikaan. Se on brittisarja, Kotilieden lämpöä. Jos et ole katsonut, suosittelen :)

      Poista
    2. Minä olen sen ikäinen, että isoisäni oli mukana 1918 sodassa ja isänikin muisti ajan. Isäni oli mukana talvi-, jatko- ja Lapin sodassa. Isoisäni isoisä puolestaan kuoli kirkonkirjojen mukaan nälkään nälkävuosina. En todellakaan haluaisi olla syntymyt 1950-lukua aiemmin!! Olemme saaneet elää kävittämättömän pitkän rauhan ja hyvinvoinnin aikana. Tällaiset pienet taloudelliset huolet, mitä nyt on, eivät ole yhtään mitään sen rinnalla, että koko ajan saa pelätä rakkaittensa hengen puolesta.

      Poista
    3. Nimenomaan! Me olemme eläneet yltäkylläisyydessä ja helppoidessa tavalla, joka saa unohtamaan millaista on ollut loppupeleissä aivan hetki sitten. Vimeisen sodan jälkeen meni vielä pitkä tovi säännöstelynkin kanssa ja maa piti rakentaa uudelleen, mutta silti kansa keräsi nopeasti kansalle itselleen 130 miljoonan markan tukipaketin auttaakseen sotaleskiä ja -orpoja pääsemään kiinni elämään ja yhteistuumin nostettiin maa taas ylös. Oli oltava sisua ja tahtoa luoda yhdessä parempi huominen. Itse toivoisin sitä mentaliteettiä myös tään päivään, jolloin keskustelut turhan usein ovat sitä mitä muiden tai jonkin muun tulisi tehdä puolestani sen sijaan, että pohdittaisiin miten voisi itse antaa panoksensa asioiden parantamiseksi. Sellaista yhteishenkeä paremman puolesta silkan riitelyn sijaan. Me olemme etuoikeutettuja niin monella tapaa ja vuosikymmeniin meillä ei ole ollut päivittäistä pelkoa oman tai läheisten menettämisestä. Ne ovat isoja asioita todellakin :)

      Poista
  6. Oi mikä aarre on käsiinne etsiytynyt!! On aika hurjaa ajatella, mitä kaikkea tuo pikku vihko on nähnyt ja miten tekin olette nyt osa sen tarinaa <3 Ihanaa kun jaat nämä muistiinpanot meidän kanssa. Ja hieman tahtoo ajatus karkailla siihenkin suuntaan, että olisikin aikamoista jos kirkonkirjojen/sukututkijoiden tms. avustuksella onnistuisi selvittää, mitä neidille lopulta kävi. Miten eli elämänsä muistivihkon jälkeen? Ehtikö elää pitkään ja saada perhettä?

    Tohkeissaan uutta päivitystä odotellessa, Riitta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatan hyvinkin etsiä kirjoittajan polkuja myös myöhemmin. Periaatteessa se lienee ihan mahdollista, koska hänen koko nimensä, kotipaikka ja kotikyläkin sekä perheenjäsenten nimiä löytyy tuosta kalenterista ja kun hän on selvästi ollut Lotissa, hänen tietonsa löytynevät paikkakunnan lottarekisteristäkin :)

      Poista
  7. Hieno löytö! Taimi taisi kuulua Lottiin, on ollut jonkin Lottien alajärjestön varapuheenjohtaja. Luulen että tekstin perusteella on asunut Oriveden aseman lähellä jos sieltä on joku tullut heille kävellen. Löytyisiköhän Lotta-ajan teksteistä vuoden 1944 varapuheenjohtajan nimeä niiltä seuduilta.
    Posti on ollut tärkeää koska se on ollut ainut keino pitää yhteyttä ihmisiin jotka eivät asu kävelymatkan päässä. Puhelimia tuohon aikana oli, mutta sota-aikana todennäköisesti eivät toimineet tai niitä ei saanut käyttää.
    17.2. Taimi on ollut lähetyksen omapeluseurassa eli evlut. kirkon lähetyspiirissä. Siellä on kerätty kolehti joka on ollut 40mk. Meidän kylällä sellainen kokoontuu vieläkin, on yksi Suomen vanhimmista.
    Enpä malta odottaa miten päiväkirja jatkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkeästi hän on kuulunut Lottiin. Muistikalenterissa on ihan erillisiä muistiinpanoja siihen liittyen, mm. millaisia selvityksiä häneltä on pyydetty komennuksiin liittyen. Mittä nyt olen selvitellyt kalenterin merkintöjä ja verrannut kirjeenvaihtoon liittyviä nimiä kalenterin osoitekirjaan, näyttäisi siltä, että suurin osa kirjeenvaihdosta on ollut hänen ja oletettavasti hänen veljiensä välillä, sillä heillä kaikilla on sama sukunimi ja miehet löytyvät nimellä sotamies xx xx saman nimen alta.

      Kirjoittaessaan muistiinpanoja kirjoittaja on asunut Kangasalla ja kotikyläkin on mainittu. Sukunimen perusteella perheellä ja suvulla on pitkät juuret paikkakunnalla.

      Tämän jutun kirjoittaminen blogiin on siinä mielessä jännää, etten itsekään tiedä miten juttu etenee. Olen vain satunnaisesti katsellut sivuja edespäin, osin, koska tekstin lukeminen on niin haastavaa. Se on todella pientä tekstiä ja usein ihan suttuista. Lukulasit ja suurennuslasikaan ei aina meinaa auttaa. Meinaankin ensi viikolla hankkia suuremman ja paremman suurennuslasin :D

      Poista
  8. Huikea löytö! Kiva kun jaat meillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten arvaat, kun näin kalenterin kirppiksen kirjahyllyyn kadonneena ja avasin sen, tarrasin kalenteriin kiinni kuin haukka eikä ote irronnut ennen kun olin päässyt kassan kautta autoon :D

      Poista
  9. Ehdottomasti jatkoa! Meidänkin kylällä kokoontuu vielä ompeluseura säännöllisesti kerran kuussa. Isäni oli 19 vuotias sotaan joutuessaan, oli rintamalla viisi vuotta. Myös kaikki veljet olivat rintamalla, sisaret lottina ja pienemmät sisaret nk. pikkulottina esim. oman kylän ilmavalvonnassa. Isä ei sodasta halunnut puhua, joskus niitä hupaisia muistoja. Vasta aivan parina viimeisenä elinvuotenaan kertoi niitä ikävämpiäkin tarinoita. Isän yksi siskoista oli sodan lopulla ja heti sodan jälkeen ravintolassa töissä ja leikkasi lopun elämäänsä tarkasti kahden millin paksuisia leipäviipaleita. Silloin ei ollut varaa paksuihin siivuihin. :)Isän kotoa oli myös ajokoira sodassa, samoin hevonen. Kun hevonen tuli sodasta kotiin ja se otettiin junasta asemalla pois, karkasi se sotilaan otteesta ja sotilas hätääntyi että nyt se meni. Asemamies oli sanonut, että se menee kotiinsa kyllä ja niin meni! Maalaisemäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän luen paljon erilaisia sota-ajan oppaita ja kertomuksia, joten tällainen kalenteri oli hurjan mieluinen löytö. Koska juuri tuo ajanjakso kiinnostaa itseäni nimenomaan tavallisen arjen pyörittämisen osalta, olen useinkin miettinyt, että miksei meillä enää ole enemmänkin ompeluseuroja, hillo- ja säilöntäpoppoita ja ylipäätään sellaista yhdessä puuhaamisen energiaa yhteisen hyvän nimessä. Kaikki tuollainen puuhailu on hauskaa yhdessä :)

      Omat vanhempani olivat sota-aikaan lapsia. Toisen isä kaatui 2 viikkoa ennen rauhaa. Leskeksi jäänyt ei paljon sodasta puhunut. 4 pientä lasta taisi saada tahtomaan sodan muistot niin pitkälle kuin mahdollista.

      Poista
  10. Jopas olet aarteen löytänyt!
    Pienenä tyttönä asuin isovanhempieni naapurissa, paritalon toisessa päädyssä. Vaarini kuuluin niihin sodan kyneisiin, jotka puhuivat koemuksiaan ulos - päivittäin. Mummo kertoi paljon juttuja evakkoajasta. Vaarini kanssa hyökkäsimme tämän tästä rintamalla.
    Tällaiset tarinat, joita tuossakin muistikalenterissa on, ovat hienoja poikkileikkauksia sen ajan arjesta. Mielelläni luen siis lisää Taimin tarinoita :)
    Iloa viikkoosi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltäpä on varmaan saanut kuulla tarinoita laidasta laitaan :) Itse tunsin aikoinaan herttaisen mummelin, joka lähti evakkoon 5 viikkoisen vauvansa kanssa. 90-luvulla sain kuulla niitä tarinoita usein ja siinä tarinoiden lomassa opin tekemään karjalanpiirakoita. Yli 10 vuoteen en ole niitä tehnyt, mutta tuossa tovi sitten luin Pepin blogista postauksen, jonka innoittamana päätin, että heti kun tuparemppa on tehty, pistän rypytellen hieman piirakkaa ;)

      Poista
  11. En tiennytkään, että sotavuosinakin kärsittiin nälästä noin kovasti. Siitä ei ole julkisuudessa kyllä kovinkaan paljon puhuttu, joten itse olen ollut siinä luulossa, että Suomen viimeisimmät nälkävuodet olisi nähty joskus 1860-luvulla. Tietysti sotavangeille ei yleensä riitä riittävästi ruokaa, mutta näköjään omakin väestö kärsi sitten Suomessakin noin kovasti. Jos tässä kerrottu laihtuminen siitä johtui.

    VastaaPoista
  12. Juu, kyllä se nälkä oli vahvasti läsnä. Siitä ei tosiaan kovinkaan paljoa puhuta. Ylen Elävästä arkistosta löytyy joitain mielenkiintoisia aikalaishaastatteluita, mm. tämä http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/03/08/kansa-selatti-korvikkeilla-pulan-ja-saannostelyn Kovin oli pienet säännöstelymäärät, joilla sai hankkia ravintoa. Toisessa haastattelussa aikalaisrouva kertoo, miten he jonottivat 2 tuntia silakkaa, joka oli säännöstelystä vapaata ja usein sitten viimeiset menivät juuri kun oma vuorosi tuli. Usein ihmiset jonottivat tunteja tietämättä mitä jonon päässä myytiin, koska kaikki mahdollisuudet hankkia elintarvikkeita oli käytettävä.

    1860-luvulla oli koko Euroopassa nälkävuodet, mutta seuraava todella paha aalto iski Suomeen 1. maailmansodan aikana. Pahin vuosi taisi olla 1918. 1941–1942 Suomessa oli leipäviljakriisi, pellot tuottivat vain puoleet tarpeesta, saartojen läpi ei saatu elintarvikkeita ja lihakarja jouduttiin teurastamaan. Kevät -42 tunnetaan nälkäkeväänä ja sitä edeltänyt talvi nälkätalvena. Elintarvikepula oli valtava. Sitten vielä vuonna 1944 Saksan elintarviketuet keskeytyivät keväällä, joka sitten toi omat ongelmansa. Nykyajan katsantokannasta Suomi oli kovastikin omavarainen, mutta niin ei kuitenkaan ollut. Samat ongelmat kuin esimerkiksi Briteillä, jossa 60% ravinnosta oli tuonnin varassa, oli myös meilläkin.

    En ole vielä edennyt maaliskuuta pidemmälle muistikalenterissa, joten en tiedä löytyykö syy voimakkaaseen laihtumiseen sieltä. Ajallisesti laihtuminen kuitenkin ajoittuu painomuistiinpanojen mukaan alkaneeksi samaan aikaan kun saksalaisten elintarviketuet katkesivat. Kevään ja kesän painoero on yli 30 kiloa. Ehkä hän sairastui tai ehkä siinä oli molempia, tuota elintarvikepulaa ja sairautta. Saa nähdä löytyykö mitään syytä, mutta joka tapauksessa syksyllä hän taas oli suunnilleen samoissa mitoissa kuin talvella 1943.

    Itseltäni tosiaan löytyy erilaisia aikalaiskirjoja ja tuohon aikaan liittyviä kirjoja, jotka kertovat siitä arkisesta elämästä ja kotitalouksista silloin. Tuossa kirjassa 123 sotavuosien ruokaohjetta (Gummerus) kerrotaan, että säännöstely turvasi ainoastaan 2/3 ravinnontarpeesta ja että vaikka ruokatarpeita sai, ne eivät koskaan riittäneet tyydyttämään tarvetta. Kirjassa mainitaan, että valtaosa suomalaisista kärsi nälästä, eikä varmaan vähiten siksi, että se 1/3 ravinnosta piti hankkia itse jollain tavalla. Lähteenä tuossa on käytetty mm. Kansanhuoltoministeriötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummani oli muonituslotta ja muistan miten hän kertoi kuinka tuli pahat ajat rintamallekin, kun muonituslotat tekivät sotilaille ruokaa jäätyneistä lantuista ja perunoista eikä ollut muuta tarjota niiden kanssa kuin rukiista tehtyä kastiketta. Kiitos kun kerrot tämän tarinan. Kunnia heille, jotka silloin sodassa yrittivät selvitä.

      Poista
    2. Olenkohan lukenut mummasi tai hänen lottatoverinsa haastattelun jossain, kun tuo kuulostaa tutulta? Siis tuo jäätyneitä juureksia ja ruisjauhoista tehtyä kastiketta? Joka tapauksessa on siinä ollut haastavat ajat kaikille kun noilla eväillä on yritetty pärjätä pahimpina aikoina :(

      Poista
  13. Onpa mielenkiintoista ja meille nykyajan "neideille" opettavaistakin syöksähtää entisaikojen ihmisen ajatusmaailmaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan, että saat Taimin tarinaan jatkoa. Tiedän tunteen, miten noihin voikin upota, kun niitä lukee. Ja ylöskirjaaminen on fiksua, kun kerran paikoin epäselvästä käsialasta ottaa tihrustaen selvää. Näin minäkin olen ruvennut tekemään omien dokumenttieni kanssa tilaamme koskien. Kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tihrusti eilen silmät ristiin tuota pientä kalenteria :D Se on todella hidasta hommaa kun yrittää vertailla kirjaimia muualla saadakseen tekstistä selvää.

      Nykyajan ihmisille varmaan tuossa erikoisinta on se päivittäinen kirjeenvaihto. Itsellekin, vaikka lapsena oli niitä ihan oikeita kirjeenvaihtokavereita. Nykyään kun viestittely on lähinnä tuota kalenterimerkintätyyliä. Kahden sanan lauseita ;D

      Poista
  14. Kiitos jälleen tarinan jakamisesta, olipa mukava pitkästä aikaa uppoutua Jovelan kertomusten pariin. Hyvää kevään odotusta teille sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveisiä sinne Vasikkasaareen :) Kivaa kuulla susta taas! :)Kevättä kohti mennään. Ajatella, että viime vuonna huomenna meidän etupihalla kuvattiin isoja hyttysparvia :D

      Poista
  15. Taimin tarinan jatkoosaa odotellaan...ihailen ihmisiä,jotka jaksavat pistää asioitaan muistiin päiväkirjan muodossa...itse en siihen pysty...pystynyt,silloinkaan kun sain lapsena ah niin ihania lukollisia päiväkirjoja joululahjaksi...vähän aikaa olin siitä innostunut,mut nopsaa se into aina loppu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama juttu oli mullakin ja taisi se lukko ja avain olla ne jännimmät jutut koko päiväkirjassa. Alkuinnostus laimeni kovin nopeasi. Noh, nykyään sitten nämä blogit ovat tavallaan päiväkirjoja, joten peliä ei ihan olla menetetty ;)

      Poista
  16. Kiitos. Niin mielenkiintoista :) Paljon sitä voi muutamalla sanalla talteen laittaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Muutamalla sanalla ja irralisella lauseella saa maalattua kuvan yhden ihmisen päivistä :)

      Poista
  17. Oi miten mielenkiintoista! Kyllä löytyy, lukijoita ruudun tältä puolen :) Tarinat ansaitsevat tulla kerrotuiksi, ehdottomasti. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Taru <3 Ehdin eilen jo käydä läpi maaliskuuta, mutta tarvitse paremman suurennuslasin, ettei pää tule niin jäätävän kipeäksi kirjoituksia tihrustellessa. Jospa sen avulla sitten saisi helpommin selvää kaikista teksteistä. Nyt harmillisesti jää selvittämättä osa niistä vähistäkin päiville tehdyistä merkinnöistä.

      Poista
  18. Voi miten mielenkiintoista! Olen ollut aina kiinnostunut menneistä ajoista ja tavallisten ihmisten arjesta, miten erilaista se onkaan ollut... Olisi kyllä kiva jos nykyäänkin järjestettäisiin enemmän jotain yhteistä toimintaa :)
    Jään innolla odottamaan jatkoa!
    T. Emäntä tästä naapurikylästä

    Ai niin, on pitänyt kirjoittaa ettei taideta tänä keväänä hautoa hautomakoneella mitään joten se olisi vapaana, mutta oliko nyt niin että tekään ette ainakaan nyt meinaa siivekkäitä ottaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole vielä tehty mitään päätöksiä tuon lintuasian kanssa, kun on ollut niin paaljon kaikenlaista muuta tohinaa ja pohdittavaa ja tässä on tulossa pari suurempaa mylläystä talossa ja pihassa ;) Mieli tekisi, mutta kun ei vaan vielä ole sellaista sopivaa hetkeä paneutua tuohon asiaan sen vaatimalla tavalla Kyllä me vielä.. ;)

      Poista
  19. Onpa mielenkiintoista! Tosi hieno löytö, kiitos kun jaat tämän meillekin :)

    VastaaPoista
  20. Oi voi,

    olenko minä ainoa (ja siis ilonpilaaja) jolle tekee kipeää nähdä tällainen postaus muuten suuresti arvostamassani blogissa? En parhaalla tahdollanikaan jaksa uskoa että Taimi, josta toki lämpimästi ja kunnioittaen kirjoitat, voisi ilahtua omien asioidensa levittelystä nykymaailman tyyliin. Eikö muistikirjan yksityisyys ole loukkaamaton? Vai ajatteletko niin että sinun sydäntäsi lämmittäisi nähdä omia merkintöjäsi, omaa elämääsi jonkun ventovieraan julkistamana (vaikka kuinka hyvässä tarkoituksessa)?

    Ystävällismielin terveisin
    Reetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, ja uskalsit sanoa sen ääneen :) Tämä on sellainen asia, jota pyörittelin pitkään juuri noista syistä ennen kun tein postauksen. Kalenteri on siis ollut meillä jo viime vuoden loppusyksystä suunnilleen. Kysyin myös hieman neuvoja onko ylipäätään luvallista moiia kirjoitella. Kyseessä on yli 70 vuotta sitten kirjoitetut kalenterimerkinnät, joten niiden suhteen siinä mielessä ei ole ongelmaa, mutta on moraalinen ja niitä pohdin pitkään. Jos kyseessä olisi päiväkirja, siis todella sellainen henkilökohtainen sieluja avaava kirjoittelu, suhtautuisin siihen eri tavalla. Tässä on kuitenkin kyseessä ihan tavalliseen kalenteriin merkityt arkiset asiat, sotaan liittyvät huomiot, koska on pesty pyykkiä, koska on käyty kylässä, kuka on kirjoittanut ja kelle on kirjoitettu. Mikäli kalenterissa olisi jotain sen ajan elämästä poikkeavaa henkilökohtaista, en taitaisi sitä tänne kirjoittaakaan. Postausteen tarkoitus on juurikin avata sitä sota-ajan elämää, millaista se oli arkisina merkintöinä. Mikäli kalenterin kirjoittaja olisi edelleen elossa, olisin ottanut häneen itse yhteyttä, mutta kalenteri oli päätynyt kirpputorille aivan toisen henkilön kuolinpesän tavaroiden mukana, joten sekä kirjoittaja että kalenterin omistaja sen jälkeen ovat jo nukkuneet pois ja kalenteri myytiin sitten kirpputorilla. Sellainen hauska yhteensattuma tässä on sittemmin käynyt, että ystäväni mummo on samalta paikkakunnalta ja ilmeisesti tuntenut tämän kalenterin kirjoittajan :)

      Lupaan kiinnittää huomiota siihen mitä kalenterimerkinnöistä päätyy tänne tämän tarinan osalta. Tosiaan mitään sellaista syvästi henkilökohtaista tuolla ei ole tullutkaan vastaan, mutta mikäli sellaista tulisi vastaan, en sitä julkaisisi.

      Kiva kun kommentoit tästä asiasta, joka ei suinkaan ole ilon pilaamista vaan ihan asiallinen huomio :)

      Poista
  21. Kiinnostava tarina, odotan mielenkiinnolla lisää!
    Olen juuri kirjoittanut puhtaaksi isäni isoisän tarinaa, kun suku tekee pienimuotoisen kirjasen suvun tarinoista. Minullekin tuli tekstien myötä jälleen uusia asioita tietoon suvustamme.
    Tätini on kertonut lapsuudestaan sota-ajalla, kuinka köyhää silloin oli ja puutetta kaikesta. Ei meinannut vaatteet riittää ja jopa räteistä ja pyyhkeistäkin alkoi olla pulaa. Vaatteet pestiin lauantaina ja yritettiin kuivata talvella sisällä, että olisi taas sunnuntaina jotakin päälle pantavaa.
    Ostin kerran kirpparilta kirjan, joka kertoo mitä mielikuvituksellisimpia ruokaohjeita pula-ajalle. Ihmiset osasivat olla kekseliäitä, kun kaikesta oli pulaa. Ehkä täällä maaseudulla oli kuitenkin asiat vähän paremmin, kun pystyi itse kasvattamaan juureksia ja eläimiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Kuulostaa mahtavalta!

      Noista vaatteista ja ihan lumpuista huomasin mainoksen " Sotavuosien konsteja ja korvikkeita" kirjassa, jossa tuo oikeen konkretisoituu. Nyt lumput rahaksi ja pisteiksi! kannustaa mainos ja jatkaa, että kaikkien on luovutettava lumput lumppukeräykseen Kansanhuoltolautakunnan ostoasiamiehelle, joka sitten hyvittää lumpuista vaatetusostopisteinä ja rahana. Villa ja villalumput takavarikoitiin, sillä meillä jouduttiin jo käyttämään sillaa kankaissa materiaalipulan vuoksi.

      Maaseudulla oli varmasti hieman helpompaa kuin kaupungissa, vaikka toisaalta maaseudun talot joutuivat aika kovalla tuottamaan sitä ruokaa säännöstelyyn, ettei siitä ehkä ollut sitten niin helppoa ottaa omaa salaista siivuaan, mutta ainakin jotain ajoittain sai enemmän mitä kaupungissa, jossa taidettiin olla likimain sen säännöstelyn ja mustan pörssin varassa.

      Poista
  22. Kiitos mahtavasta jutusta, muutenkin seuraan tätä blogia jatkuvasti. Itse olemme lähes samassa tilanteessa mieheni kanssa, olemme ostaneet vanhan satavuotiaan talon jota pikkuhiljaa käymme aina kun on vapaata kunnostamassa. Suuri haave onkin joku päivä jättää kaupungin pölyt jaloista ja tehdä samat temput kun te =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi niitä aikoja! Juuri eilen, kun kävin PK-seudulla töiden vuoksi, ajattelin siinä paluumatkalla (joka tuntui ikuisuudelta), että miten sitä reilun vuoden ajan ajettiin ees ja taas samaa moottoritietä ihan joka viikonloppu ;) Siitä tuntuu jo olevan ikuisuus, vaikka ei vielä olekaan ihan kahta vuotta.

      Onnea ja tsemppiä omaan projektiinne! Jos olet ajatellut laittaa muistiin puuhianne blogimielessä, niin vinkkaa ihmeessä linkillä :)

      Poista
    2. =) Olen kyllä ajatellut asiaa ja lupaan laittaa linkin ;)

      Poista
    3. Laita ihmeessä :)Blogin kautta on sitten kivaa itsekin muistella mitä tehtiin milloinkin ja vertailla vuodenaikoja eri vuosina. Viime vuonna esimerkiksi täällä tähän aikaan tehtiin pihatöitä. Oli lämmintä ja 15.3 nappasin kuvan pihalla pörräävästä hyttysparvesta. Tänä vuonna kevät ei ole ihan sinne saakka vielä joutanut ;)

      Poista
  23. Mielenkiintoista lukea noita juttuja ja seurata tarinan mukana. Oma mummoni on syntynyt 1920 ja kertonut paljon tarinoita sota-ajalta ja evakkoreissuilta, joita jouti tekemään kaksi. Mummoni elää vielä ja täyttää siis 96 vuotta tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnioitettava ikä kerrassaan! Omistani toinen eli 96 -vuotiaaksi. Hän oli syntynyt 1905 ja oli sota-aikana melkein 40-vuotias, 4 nuoren lapsen äiti ja 2 viikkoa ennen rauhaa myös sotaleski. Evakkoa hän ei kokenut omakohtaisesti, koska asui toisella laidalla Suomea, mutta kaiken, sen kurjimmankin poissulkien oman lapsen menettämisen hän kyllä koki.

      Voi kun saisi vielä jutella hänen kanssaan menneistä ajoista, mutta ne ajat ovat jo hyvän aikaa menneet. Hänkin lähti aikoinaan torpasta maailmalle.

      Poista
  24. Mielenkiintoista luettavaa. Tätä täytyy lukea myöhemminkin. Kiitos kun jaat tämön meidän kanssa! Vanhat päiväkirjat ovat aarteita.

    VastaaPoista
  25. Ihan päiväkirja tämä ei ole, vaan ihan pieni mustikalenteri, mutta sen lyhyistä muistiinpanoista löytyy kyllä sen ajan elämän tarinaa yksinkertaisin lausein tallennettuna :)

    VastaaPoista
  26. Wau, minkä löydön olet tehnyt ja kiitos, kun laitoit Taimin merkintöjä tännekin. Puolisoni isovanhempien sota-ajan kirjeenvaihto on edelleen tallessa ja siis melkoinen aarre.

    VastaaPoista
  27. Ooo :) En ehkä kestä tällasia vanhoja juttuja! Täälläkin odotellaan jatkoa innolla!! Oman mummuni kanssa höpötellään paljon vanhoja juttuja, ja hän tykkää kovasti kun luen ääneen vanhoja rintamalta tulleita kirjeitä hänelle :) Aarre <3

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!