jovela

jovela

tiistai 9. elokuuta 2016

Kotikemistit arpovat!

Nonnih! Meni parilla päivällä yli, mutta nyt siis arvotaan. Arvonnan myötä lähettelemme isännän kanssa kiitokset kaikille teille, jotka ovat jaksaneet lueskella tarinointiamme täällä kolmen vuoden ajan ja pyöräytellä tuota lukumäärämittaria sellaisille numeroille, ettei moinen olisi tullut mieleenkään! Miljoona lukukertaa, ohmy ja oh toi isäntäkin!

Meillä kesti tovin miettiä mikä nyt sitten olisi oikein Jovelamaista tällaiseen arvontaan ja lampaanvillahan se kieltämättä on kovin Jovelamaista, vaikka meillä ei päkäpässejä pihalla ainakaan vielä kuljeskelekaan. Arvontaan siis tulee kotimaiset lampaanvillatossut, joillaisia meillä itselläkin on täällä ja ihan parhaita viluvarpaiden lämmikkeitä kyllä ovatkin. Tossut ovat 100% merinovillaa. Vuohia olisi tarkoitus tulla jossain vaiheessa, joten hieman vuohtakin on syytä laittaa mukaan. Piilotamme toiseen tossuun vuohenmaitopohjaista saippuaa, jota teemme täällä tällä viikolla. Saippuaan tulee mieto verigreipin ja mintun tuoksu sekä oman pihan kukkien terälehtiä kuivattuna. Samaan tossuun piilotetaan myös itse valmistettua huulirasvaa, jonka raaka-aineita näkyy kuvissa. Huulirasvaan tulee vieno kuparinen sävy ja hieman omaa kuivattua mustaviinimarjaa jauhettuna. Sekä vuohenmaitopohja saippuaan että luonnolliset huulirasva-aineet on tilattu serkkuni vinkistä Limepopista, joka on kotimainen luonnonkosmetiikkaraaka-aineisiin erikoistunut verkkokauppa. Ja mikä olisikaan Jovelamaisempaa kuin kynttilät! Toiseen tossuun laitamme voittajan valinnan mukaan joko lakritsin, omena-kanelin tai vadelmajogurtin tuoksuisen kynttilän, joita valmistaa täällä Jovelan kylän lähellä Kustavissa Paratiisipaja.


Näin osallistut

1) Kerropa jalkinekokosi, jotta voimme tilata jalkaasi sopivat tossut jos arpaonni suosii juuri sinua. Tilaamme itsellemme lisää noita tossuja ja siinä samalla sitten voittajankin tossut.
2) Kerro mikä kynttilä olisi mieluisin: miedon lempeä vadelmajogurtti (vaaleanpunainen), lakritsi (musta) vai mehevän mausteinen omena-kaneli (keltainen).
3. Ja sitten vielä jos kerrot, että mistä aiheesta luet tai lukisit mieluiten täällä meidän erilaiseen elämiseen keskittyvässä blogissa, jonka pääpainona on kotoisat puuhat wanhassa talossa. Saamme ideoita isännän kanssa postausaiheisiin jatkossa.

Tämän kerran edellisistä arvonnoista poiketen vakilukijat, eli rekisteröityneet lukijat saavat kaksi arpaa. Normaalistihan meillä ei ole mitään sirpustemppuja ole ollut arvonnoissa, mutta nyt näin, koska arvonta on kiitos tällaisesta meille huikeasta lukumäärästä ja siihen on taatusti vaikuttanut vahvasti rekisteröityneet lukijat. Jos haluat 2 arpaa, voit hyvin rekisteröityä lukijaksi tuosta sivun oikeasta laidasta. Niin tai näin, kaikki saavat osallistua, mutta kerrothan oletko arvonnassa yhdellä vai kahdella arvalla, kiitos :)

Tällä kertaa en tämän kummempia höpöttele. Näistä saippuoista ja huulirasvoista teen oman postauksen kun saadaan nuo tehtyä, mutta sen verran vinkkaan kaikkia kotijuhlien järjestäjiä, että olipa mainiot tarjoilut viime lauantaina naapurivaaralaistemme puutarhajuhlissa. Naapurivaaran isäntäpari oli aiemmin keväällä lomaillut Kreikassa ja idea oli ymmärtääkseni lähtenyt sieltä. Tarjolla oli vihersalaattia, fetasalaattia ja sen seitsemää erilaista piirakkaa! Kerrassaan loistava tarjoiluidea suurempiinkin kekkereihin, sillä tarjoilu on maukas vieraita ajatellen ja emäntä vapautuu köökistä  juhlapäivänä vieraiden seuraksi. Erilaisten piiraiden myötä aivan varmasti jokaiselle löytyi mieluista herkkua. Tarjolla oli ainakin juustopiirakkaa, kinkkupiirakkaa, feta-pinaattipiirakkaa, savukalapiirakkaa, mustikkapiirakkaa, juustokakkua ja omaa suosikkiani (johon aion ryövätä reseptin) eli sipulipiirakkaa, joka kuulostaa yksinkertaiselta, mutta se oli täydellistä! Sipuli oli makean mehevää ja se maistui käsittämättömän hyvälle piirakkana. Piiraita saattoi olla enemmänkin, mutta nämä nyt muistan varmuudella. Valmiiksi leikatut piiraat oli laitettu kauniisti tarjolle tarjoilulautasille, jotka oli nostettu eripaksuisille puukiekoille. Herkullista, näyttävää ja helppoa tarjoilua juhlapäivänä, vaikka toki piiraiden valmistuksessa on taatusti mennyt tovi jos toinenkin. Juhlavinkkinä tämä oli mielestäni niin kiva, että ajattelin jakaa sen teillekin.

Noin, nyt on luvattu arvonta eetterissä ja osallistua saa 21.8.2016 saakka. Olen tuolloin muutaman päivän työmatkalla, mutta julkaistaan voittaja sitten heti palattuani.

Onnea arvontaan ja kiitos vielä kerran teille kaikille mukanaolosta blogimatkallamme, kommenteista, meileistä ja posteistakin!

Ps. mikään arvottavista tuotteista ei taaskaan ole sponsorituja. Ihan itte, as usual ;)

Mukavaa viikkoa toivottelee

Jovelan Johanna

152 kommenttia:

  1. Ihana blogi! Tulen aina jotenkin niin ravituksi ajatuksistanne ja kuvistanne, joista huokuu aito nautinto elämän perusasioista. Siitä mikä on todella tärkeää. Kengän koko on 41. Mieluisin kynttilä olisi omena-kaneli. Ja mieluiten lukisin kaikista arkisista askareistanne; kodin kohennuksesta ja luomukokkauksesta. Ihanaa syksyn jatkoa!
    anne.jrvinen@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Oi ompas houkutteleva palkinto<3 tulen mukaan yhdellä arvalla. Itse haeskelen tästä blogista eniten ruoka-aiheisia postauksia. Säilöntäjutut kuivaten on nyt ollut ihan pop!: )
    Jalan koko on 41 ja uskon, että vaaleanpunainen kynttilä on paras!
    Sillan.henna(a)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kengän koko 39.ja vaaleanpunainen lempiväri kynttilässä!Tykkään lukea sisustuksesta,matkailusta,diy-jutuista ja kokkailusta.

    VastaaPoista
  4. Kengän koko 40 ja mieluisin kynttilä omena-kaneli. Ruokajutut, sisustus, omavaraisuus ja yleinen arjesta kertominen kiinnostavat eniten. Teidän kuvanne ovat myös ihanan tunnelmallisia aina! Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  5. Kiva arvonta! Kengän koko 37 ja omena-kaneli-kynttilä sopisi tänne.
    Kaikki jutut teiltä Jovelasta ovat kiinnostavia,mutta eniten kiinnostaa pihapiirin kunnostus ja viljelylaatikot sekä kaikki muutkin kasvit pihallanne. Myös Jovelan historia on mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
  6. Onnittelut kolmivuotiaalle blogillesi! Minä luen mielenkiinnolla kaikki postauksesi, enkä osaa eritellä mikä aihe kiinnostaa eniten. Jos arpaonni suosii herkästi palelevat jalkani ovat kokoa 40 ja mieluisin kynttilätuoksu olisi näin syksyn jo koputellessa ovia omena-kaneli! Osallistun lukijana kahdella arvalla. Mukavaa viikonjatkoa sinne Jovelaan!

    VastaaPoista
  7. onnae blogillesi! Olipa hieno tarjoilu kutsuilla! Tuollaista enemmän .
    Kengän koko on 38 ja voi, miten nuo tossut lämmittäisi vanhoja palelvia varpaita!

    VastaaPoista
  8. Kahdella arvalla mukana. Kenkä 39. Ja omena-kaneli tuoksuna. 😊En osaa toivoa erikseen jotain aihetta teksteille. Ehkä juuri kasvukaudella yrttien kasvusta ja syksyllä korjuusta.

    VastaaPoista
  9. Olen lukenut tätä ihanaa blogia jo muutaman vuoden ja minua viehättää eniten se uskallus, että uskalsitte lähteä mukavuuksien keskeltä elämään yksinkertaisempaa elämää. Haaveilen itse samanlaisesta elämänmuutoksesta, mutta toinen osapuoli ei (vielä, toivon...) ole valmis siihen. Oikeastaan tykkään ihan kaikenlaisista postauksista, eniten kuitenkin remontti-/sisustusaiheisista. Arvonta on kiva ja lammastossuissa kokoni on 40 ja kynttilästä valitsisin mustan lakritsin, ihan vaan siksi kun en ole ikinä kuullutkaan moisesta :) Hyvää jatkoa teille sinne Jovelaan ja kiitos tästä blogista, tämä on yksi niistä harvoista, josta luen kaikki postaukset.

    VastaaPoista
  10. Jatka Johanna samaan malliin eli kirjoittele monipuolisesti eri aiheista kuten tähänkin asti. Isännänkin kommentit ovat tervetullutta lukemista :)
    Jos onni suosii minua, tossukokoni on 40 ja kynttilän tuoksuksi valitsen tuon omena-kanelin.
    Olen vakilukijasi eli mukana kahdella arvalla

    VastaaPoista
  11. Ihana arvonta! Tykkään hirmuisesti etenkin talvella pitää jalassa villasukkia tai villatossuja kotona. Itseäni kiinnostaa lukea Jovelan kunnostuksesta, sisustuksesta ja puutarhasta. Tottakai kaikki postaukset tulee luettua vaikka eivät näihin aihepiireihin liittyisikään.
    Koko lammastossuihini olisi koko 38 ja kynttilästä valitsisin miedon lempeän vadelmajogurtin eli vaaleanpunaisen. :)
    Kahdella arvalla mukana!
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Ihanaa ihanampi blogi, blogi johon ei kyllästy. Intohimoisena luen ja katselen teidän rakentamista/sisustusta koskevia juttuja. Tossujen Koko hulppea 37 ja kynttilän tuoksuna vadelmajogurtti, hmm, kuulostaa syötävän ihanalta.

    VastaaPoista
  13. Onpas ihana arvonta. Ihan täpinöissä täällä odotan, millaisia kemistejä siellä olette ja millaista saippuaa suopayrtistä tulee. Blogisi lukeminen on aina yhtä mieluista ja juuri sinun ansiosta aloitin itsekin blogin kirjoittamisen, joten suurkiitos siitä :)
    Jalan koko on 40 "siro" ja tuo omena kaneli kynttilä vaikuttaa ihanan syksyiseltä tuoksulta :)
    Kahdella arvalla siis mukana!
    Iloa sinne tähän viikkoon!

    VastaaPoista
  14. En osaa enempää toivoa blogilta, jossa on jo monipuolisesti kaikkea. Uppoudun aina täysillä mukaan lueskellessani ihania juttujanne. Voit huoletta jatkaa samalla postauslinjalla.
    Lakritsi sopisi värin puolesta meille.
    Lampaanvillatossut kuulostaa lämpimille ja tulisivat kyllä lämmittämään jalkoja vanhan talon lattioille.Koko 38.
    Bloggerlukijana kahdella mukaan.

    VastaaPoista
  15. Mukana yhdellä arvalla. Kengän koko 39 ja omena-kaneli kynttilä olisi valintani. Kaikki jutut ovat kiinnostavia, sillä itsekin harkitsen maalle muuttamista...remontti, elämänmeno, diy-jutut, erilaiset hankinnat ja muut vinkit, reseptit, isännän pajasuunnitelmat.

    VastaaPoista
  16. Ehdottomasti mukana arvonnassa! :) Kahdella arvalla! Tossukoko 39, Vaaleanpunainen kynttilä :)Tykkään kyllä kovasti lukea blogiasi, ja teillä on niin pirun hyvässä järjestyksessä kaikki ja oma paikkansa kaikelle, että pienesti kade! :D Haluaisin lukea kokkauksistanne, ja postaus ihan teistä, jossa valotetaan hieman ihmisestä tekstien takaa ja tästä elämänmuutoksestanne olisi kiva!

    VastaaPoista
  17. Airiina
    Arvalla osallistun, tossut koko 44 olisi miehelle kun hän palelee kovasti jaloista ja omena-kaneli olisi minulle mieleinen tuoksu, onneksi löysin blogisi, todella kivoja juttuja, minua kiinnostaa asuminen vanhassa talossa ja kaikki vanha irtaimisto, matot, raanut yms.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  18. Mukana arvonnassa kahdella arvalla. tossun koko 39 ja lakritsa kynttilä on lemppari. :)
    Muakin kiinnostaa te itse, mut ymmärrän jollette halua paljastua. Teidän elämä yleisesti on mielenkiintoista. Teiltä/sulta saa vinkkejä monenmoiseen asiaan, etten tarkemmin osaa sanoa kuin kaikki kiinnostaa. :D

    VastaaPoista
  19. Hienot palkinnot olette keksinee! Ja blogisi on joka postauksella mukavaa luettavaa. Minua eritoten kiinnostavat kaikki omavaraisuuteen liittyvät tarinat, DIY-jutut, kauniit kuvat...no ihan kaikki:) Syke laskee postauksiasi lukiessa ja kiva saada uusia ajatuksia omaankin päähän. Jos arpa-onni osuisi, niin tossuni olisi 37 ja musta lakritsi olisi kynttilöistä villein ja minulle sopivin;)

    VastaaPoista
  20. No tää varmaan saa osallistua sillä kahdella arvalla, kun ollahaan oltu mukana auvoisista ajoista, aikaisemmasta blogista saakka, Otus nimeltään Orava ajoilta jo! Sillohon ei vielä tunnettu mutta nyt tunnetaan. Haha. Silti tokkiisa on asioita joita ei kyllä tieretä toisistamma, enkä mää nyt tiiä tartteeko kaikkee tietääkkää, mutta yllätäppä joskus ja kerro jotain jännää ja erilaista blogissa. Hmmmm.. :D Haastetta?

    Minäpä yllätän ja laitan tossukooks 42 ja mustahan sen kynttilän kuuluupi olla joten se!!!

    VastaaPoista
  21. Ihana arvonta. ☺ Kengän koko on 38 ja mieluisin kynttilä olisi lempeä vadelma jogurtti.Oon monesti ajatellut, että laittaisit jostain kokkailuista reseptiä. Meillä on siirrytty yhä enemmän luomu ja raaka tuotteisiin. Omat ideat on vaan näin alkuun aika vähissä, kun on tottunut kokkaileen lihapitoisempaa pöperöä ja niitä perus pottuja/riisiä/pastaa. Kaikki kirjoittamasi aiheet ovat olleet mielenkiintoisia. Blogiasi lukiessa voi vaipua melkeen entisaikaiseen elämään, jota isovanhempani ja heidän edeltäjänsä ovat eläneet. Kiitos kun kirjoitat! ☺

    VastaaPoista
  22. Oon vasta ekaa kertaa blogissasi ja heti innostuin hauskasta kirjoitustyylistäsi :) Sen sipulipiirakan ohjeen minäkin haluisin. Tassujeni koko on 39 ja omena-kanelikynttilä olis ihq.Yhdellä arvalla mukkaan arvontaan. Tuun tänne toistekin, kun ny eka luen vanhoja postauksiasi.
    T. Nelliina
    nelliina (@) yahoo.com

    VastaaPoista
  23. Kaksi arpaa, kenkä 39 ja lakritsi. Blogiin alkujaankin eksyin kun etsin vanhojen talojen kunnostusprojekteja, sillä meilläkin edessä moinen muutaman vuoden sisään. Kiinnostus tietysti remonttiasioissa, mutta myös omavaraisuudesta on kiva lukea ja ottaa vinkkiä.

    VastaaPoista
  24. Yhdellä arvalla mukana. Tassut 37 ja omena-kaneli olisi ihana tuoksu syksyn pimeinä iltoina :) Olen lukenut blogiasi keväästä saakka ja tykännyt lukea remontointiin ja puutarhaan liittyvää, kirpparilöytöäsi sota-ajan päiväkirjasta sekä kokeilujasi esim. kasvien kuivatuksesta, yms. T:Eve

    VastaaPoista
  25. kaksi arpaa :) tossut kokoa 41 ja omena-kanelikynttilä. tykkään sun blogissa eniten kaikista ekojutuista ja miten pärjätä ilman sähköä, kotivarasta ja yms, ne kun on meilläkin aina ajankohtaisia. puhun aina teidän pulsaattorista samin kaa :D ja mietin sun mattoja joka ikinen päivä! nyt laitan sähköpostia :)

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla mukan!
    Tossut 39 kokoa ja vadelmajogurtti-kynttilä olisivat mieleeni.
    Ehdotuksia blogikirjoituksiin en osaa antaa...aikaisemmat jutut ovat olleen mielenkiintoisia, eli jatka vaan samaan tahtiin..:)

    VastaaPoista
  27. Kaksi arpaa ja koko 36. Kynttilöistä valitsisin vadelmajogurtin, kuulostaa niin herkulliselta!

    Olen löytänyt blogiin vasta ihan muutamia kuukausia sitten. Erityisesti tykkään lukea remontointiin ja sisustukseen liittyviä juttuja sekä sota-ajan päiväkirja on ollut mielenkiintoinen!

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla mukana :) Jalan koko 41 ja vaaleanpunainen miellyttää :)
    Mieluiten luen vanhan talon korjaamiseen liittyviä juttuja, puutarhajuttuja sekä esim. ostosvinkkejä (hankin mm. violettejä herneitä). Mutta kiinnostavia ovat olleet kaikki postaukset!

    VastaaPoista
  29. Osallistun kahdella arvalla, kengän koko on 40. Vadelmajogurtti-kynttilä olisi suosikki :) Paratiisipajan tuotteet ovatkin tosi ihania, mutta tuota kynttilää ei ole tullut tuoksuteltua :)

    Olen seurannut teidän blogia aika alusta alkaen. Alkuun haaveilin itsekin maalle muutosta ja hiukan toisenlaisesta elämäntavasta. Nyt muutto toteutunut ja vanhassa maalaistalossa asutaan. Hiukan "tavallisemmin" kylläkin :) Jovelan tekstejä on aina ihana ja virkistävä lukea! Sadonkorjuuseen, kotitarveviljelyyn ja itse tekemiseen liittyen on erityisen kiva juttuja lukea. Ideoita voi sitten itse toteuttaa nyt tai myöhemmin, ehtimisen mukaan :)

    Suloisia syyskesän päiviä Jovelan väelle toivottaen!

    VastaaPoista
  30. Tää puskista huutelija vois kans osallistua. Villatossuja mulla on jo kahdet, annetaan ne jollekin enemmän tarvitsevalle.

    Yksi arpa, yksi kynttilä, värillä ja tuoksulla ei väliä - kaikki käy, vedestä petrooliin niinkus Entinen Tyttö sanois ;D
    Jännääjänä Keekis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ps. Ja otinpa sitten asiaksi oikein kirjautua lukijaksi. Muttei mua tartte lahjoa erikseen, yks arpa riittää - so far ;)

      Poista
  31. Olen mielenkiinnolla lukenut blogiasi, kuinka ahkeria ja taitavia olette. Kiinnostaisi tietää taustat, mitä teitte "edellisessä elämässä" ja mikä sai lähtemään tavoittelemaan omavaraisuutta ja arkipäivän elämästä.
    Kahdella arvalla mukaan, tossu 40 ja omena-kanelin tuoksu miellyttää.
    mimonmami14@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Kengän koko 41. Mieluisin kynttilä omena-kaneli.
    Tykkään kaikista jutuistasi. On mielenkiintoisia esineitä ja muistoja.
    Korjausjutuista saa vihjeitä joita voi tarvita joskus itsekin.
    Kahdella mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Mukana ihanassa arvonnassa, kahdella arvalla. Kengän koko 38 ja omena-kanelin tuoksu toisi mieleen jo tulevan joulun sekä värillään piristäisi päivääni.
    Itse muutin kaksi sitten "korpeen", joskin "mukavuuksin" varustettuun taloon. Veljeni vaimo kysyi äskettäin, että mitä kaipaan siellä eniten entisestä elämästäni. Sitä kysyisin myös teiltä. Itse jäin kaipaamaan ystäviäni ja tuttuja harrastusryhmiä.

    VastaaPoista
  34. Kahdella arvalla mukana! Kengän koko on 40 ja vadelmajogurtti olisi ihanin tuoksu. Minua kiinnostavat teidän preppaus ja kaikenlaiset sisustusjutut. Kotinne on niin kaunis!

    VastaaPoista
  35. Kiinnostuin aikoinaan blogistasi syystä, että kunnostatte vanhaa taloa tarkoituksena muuttaa keskelle maaseutua kaupungin vilskeestä ja syystä, että pyritte omavaraisuuteen ja luonnonmukaisuuteen niin monella eri tavalla. Kiinnostavaa, ihailtavaa ja inspiroivaa! Kenties näin syksyn tullen kiinnostaa, miten säilötte kasvattamianne vihanneksia, yrttejä, ym. ja miten saatte tilat riittämään! Imen siis täydellä teholla ideoitanne mieleeni; ja mahdollisuuksien mukaan niitä sitten muokkaan meidänkin elämään sopivaksi. Olette siis tärkeitä vaikuttajia :)

    Kengänkokoni on 37, ja voi: nämä tulisivat varmasti käyttöön kylmän torppamme lattioilla (jotka toivottavasti myös valmistuvat talveksi, hih!). Jos ei onni lykästä, kerrot toivottavasti, mistä te näitä tossuja tilaatte? Ja keltainen kynttilä omenan ja kanelin kera kuulostaa juuri oikealle tähän hetkeen. Mahtava arvontapaketti; huomaan, että on huolella mietitty!

    VastaaPoista
  36. Päivityksiä ootan aina innolla. Osaat kijottaa niin elävästi kaikesta,tuntuu kuin mukana eläisin. Siksi kaikki kiinnostaa,talon tapahtumat. Innolla odotan sitä sepänpajan valmistumista ja mitä sieltä valmistuu.Mites kaivoveden tutkimus,eikös siitä ollu suunnitelma. Tutuilla kaivon kanssa samoja ongelmia.Arvonnoissa on minua onnetar kiertänyt mut laitetaan tossun koko 42,siis isokenkäinen��
    Omenakaneli tuoksuu niin jovelan syksyjoululle. Niin, isäntä vois tehdä oman postauksen.

    hellevi se vaan täällä��

    VastaaPoista
  37. Mukana kahdella arvalla :) Mun lemppariblogi! Kengänkoko 40, kynttilä ehdottomasti tuo keltainen ja omavaraisuusjutut kiinnostaa eniten :)

    VastaaPoista
  38. Takatassu on kokoa 39,5, joten 40 lienisi passeli. Omenakaneli on lempituoksu. Lempiaihetta en osaa sanoa, luen onnesta hihkuen jokaisen kirjoituksen...

    VastaaPoista
  39. Takatassu on kokoa 39,5, joten 40 lienisi passeli. Omenakaneli on lempituoksu. Lempiaihetta en osaa sanoa, luen onnesta hihkuen jokaisen kirjoituksen...

    VastaaPoista
  40. Jalkani on kokoa 38, lakritsihulluna kynttilänkin pitää olla laktrisia ja mielelläni luen esim. kodin tuunaus/korjausvinkkejä.

    Niin ja mukana kahdella arvalla!

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  41. Kengän koko on 38 ja kynttilä saisi olla vaaleanpunainen :) kahdella arvalla olen mukana.
    Kaikki mistä ikinä ja koskaan vaan keksit kirjoittaa kelpaavat ja uutta postausta odotetaan kuin kuuta nousevaa. Ja jos uusia ei tarpeeksi usein ilmesty pitää tyytyä vanhoihin jo luetuihin.
    Kaikista eniten kiinnostavat ihan arkiset asiat elämästä siellä Jovelassa! :)

    VastaaPoista
  42. Nyrjäytin nilkkani pari vuotta sitten ja sohvalla lojuessa oli aikaa googletella oikein urakalla vanhojen hirsitalojen kunnostusaiheisia juttuja, tänne eksyin ja olen sittenmin lukenut kaikki jutut, kommentoinut en ole koskaan. Eli vanhaa taloa itse rempatessa kiinnostaa kaikki muiden kokemukset aiheesta, siis just ne ei-ammattilaisten ideat, vinkit, toteutukset ja erheet. Ja sitä pesuainejuttua odotan innolla!
    Tossun koko 38
    Sanna

    VastaaPoista
  43. Tossuissa mielellään kokonumero 38 ja kynttilässä omena-kaneli. Ensikosketus blogiinne, joten yhdellä arvalla mukana. Aidosti elämänmakuinen, innostava, luova ja lämminhenkinen tunnelma, palaan varmasti yhä uudelleen tänne!
    T. Pirjo

    VastaaPoista
  44. 38 on kenkä ja keltainen kynttiä olis mun mieleen.kahdella arvalla mukana.
    Tavallinen arkinen elämä on kiinnostavaa. Joskus olisi kiva lukea juttua isännän pajahommista enemmän ja kuulla muutenkin myös hänen "ääntä"
    Ihanaa syksyn ofottelua teille sinne Jovelaan☺

    VastaaPoista
  45. 1) Kerropa jalkinekokosi: 39
    2) Kerro mikä kynttilä olisi mieluisin: mehevän mausteinen omena-kaneli (keltainen).
    3)Ja sitten vielä jos kerrot, että mistä aiheesta luet tai lukisit mieluiten täällä:
    Blogisi on aivan ihana! Oikeasti. Käyn täällä kurkkimassa usein, että jokohan on uutta postausta tullut.
    On ollut mielenkiintoista seurata vaiheitanne, remonttia, muuttoa, kotivaraa jne. Tarinat vievät mennessään ja välillä tuntuu, kuin itse istuisi tuvassanne, niin hyvin pääsee tunnelmaan.
    Viljelyksistänne ja sadonkorjuusta on kiva lukea jatkossakin. Eläimistänne ja niiden edesottamuksista. Vuodenaikojen vaihtelu näkyy blogissa ja näin kaupunkilaisena on ihana seurata pihanne kuvia eri vuodenaikoina ja muutenkin lukea arjen touhuista.
    Kiitos, tämä blogi on tuonut vuosien varrella monta ihanaa lukuhetkeä.

    VastaaPoista
  46. 41, 2, musta.

    Siinä oleellisin 😄 -paitsi jos sattuis onni suosimaan, niin en mää ihan oikeesti haluais ja tarttis kuin sen lakritsantuoksuisen kynttelin kun oon vannoutunut villasukkafani, joka ei käytä huulirasvoja eikä tykkää palasaippuoista 😂 -että loput sais antaa ensimmäiselle varanumerolle 😉

    Ihan sama mistä kirjoitat, mä luen kaikki! Jos en välttämäti heti, niin joku kaunis päivä kumminkin!!

    VastaaPoista
  47. Ihana arvonta! Kengän kokoni on 41 ja omena-kaneli-kynttilä miellyttäisi eniten.
    Kaikki jutut teiltä Jovelasta ovat kiinnostavia,osaat kirjoittaa todella mielenkiintoa herättävällä tavalla. Innolla odotan kunhan saatte pajan pystyyn.

    VastaaPoista
  48. Minusta on ihanaa lukea eläimistä, koska niitä tepastelee meilläkin mukava lauma.
    Kengänkoko on 41 ja vadelma-kynttilä houkuttelee eniten...Lukijana mukana kahdella:amto(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  49. Kengän koko on 37, rakastan omenan ja kanelin tuoksuja, joten keltainen kynttilä olisi mieleinen.
    Tykkään lukea remontti- ja keittiöpuutarhajutuista. Olen ollut aiemmin lukijasi, mutta koneen kaaduttua hävisivät kaikki blogit listaltani. En millään voinut muistaa kaikkia blogeja mutta liityin nyt uudestaan. klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  50. Lukisin mielelläni Jovelan kasvimaasta tulevien ruokien resepteistä :) Arvonnan jätän tällä kertaa väliin sillä Harmaassa torpossa on jo lammastöppöset ja allergiselle ei ikävä kyllä tuoksukynttilät käy.

    VastaaPoista
  51. Olen ahmimalla lukenut kaiken....ei voi nostaa mitään erityistä aihetta, sillä kaikki on ollut huisin kiinnostavaa alusta alkaen.
    Monia vinkkejä olen napannut omiin askareihini. Tyylisi kirjoittaa on verraton, viihtyisin hyvin kirjoittamasi kirjan parissa....
    Viralliseksi lukijaksi en pääse puhelimella (?)
    Mutta epäviral. Ja sitäkin innokkaampi.
    39 on koko ja lakritsi on herkkuani :-)
    -H-

    VastaaPoista
  52. Kahdella mukana ja vaaleanpunainen on lempivärini ja kengän kokoni 39.
    Puutarha-aiheet ovat lähellä sydäntäni, mutta luenpa mielelläni kaikesta perinteisestä, vanhoista työtavoista, esineistä... Ja yleensä vain elämästä <3

    VastaaPoista
  53. Kahdella arvalla tavoittelemassa 38-numeroisia varpaanlämmittimiä joita voisi ihailla keltaisen omena-kanelin tuoksuisen kynttilän loisteessa. Puutarha ja remonttihommat kiinnostaa sisustusta tietenkään unohtamatta :)

    VastaaPoista
  54. En tällä kertaa osallistu arvontaan, kun viime kerralla täältä voitin ihkaihanan arvontavoiton, mutta toteanpahan vain, että hurjan idylliset kuvat tuossa edellisessäkin postauksessa taas. Sadonkorjuun aika on vaan niin mahtavaa ja silloin erityisesti tekee mieli käydä täällä Jovelassa tsekkaamassa, mitä kaikkea on taas keräilty talteen :). Kivaa elokuuta!

    VastaaPoista
  55. Nroon 40 mahtuu nämäkin jalat useimmiten, ja omena-kaneli kuulostaa jo enemmän syksyltä.. En sano lakritsi, vaikka se muuten niin lemppari onkin. Varmaan kaikista tavaransäilytyssysteemeistä olisi kiva lukea.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Kahdella arvalla mukana! Tossunkoko on 41 ja lakritsa noista kynttilöistä huusi eniten minua! Tykkään lukea remontoinnista ja vanhan pihan laitosta ja sen vastineena kotoilusta, oleilusta Jovelassa. Minä jäin kyllä odottamaan jovelamaiseen pakettiin siemeniäkin Jovelan kasveista?! :)

    VastaaPoista
  57. Hei

    Saapaskoko on 39 ja keltainen omenakanelikynttilä sulostuttaisi mukavasti syysiltoja. Kivoja teemoja voisi edelleenkin olla esim.
    - kulttuurihistoriallisten vierailukohteiden esittelyt
    - kodinhoito (näin syksyllä akuuttina vaikka banaanikärpästen karkotus ja vielä syksymmällä vaikka kivat ja hyvin toimivat sytyt)
    - ruokavinkit
    - puutarhan syötävät perinnekasvit

    VastaaPoista
  58. Oi, ihanat palkinnot! Tohvelinkoko on 37, musta lakritsa sopisi meidän mörköluolaan jota kodiksikin kutsumme, ja toivoisin postausta siitä, mistä te saatte tietonne/inspiraationne wanhassa talossa elämiseen; jotain kirjavinkkejä tms.? :-)

    VastaaPoista
  59. Yleensä en näihin osallistu missään mutta nyt on pakko! 38 ja lakritsi, mutta syy miksi tänne aina palaan on inspiroivat ideat omanlaisen elämän rakentamisesta. Kaupunkiasujana saa vielä vain haaveilla maaseudusta, mutta hyötypuutarhaideat, viemärittömänä selviäminen ja omavaraisuuteen pyrkiminen on todella mielenkiintoista. Kiitti kun pidät blogia :)

    VastaaPoista
  60. Aivan ihana palkinto näin syksyn kynnyksellä! Mukaan kahdella arvalla. Vaikken aina niin kommentoikaan, ei näitä Jovelan juttuja lukematta voi jättää. Minusta te olette tehneet hienon teon ensinnäkin pelastamalla tuon talon ja myöskin tuo omavaraisuuteen siirtyminen innostaa.
    Jalkani koko on 40 ja syksyiltoihin sopii mielestäni hyvin omena-kaneli:)

    VastaaPoista
  61. 1) Kengän koko 37
    2) Lakritsi kynttilä olisi varmasti mun juttu
    3) Remonttihommat kiinnostavat ehdottomasti eniten, niiden takia alunperin blogin löysinkin. Niiden ohella kiinnostaa myös ruokavinkit, tee se itse-askartelut ja ylipäätään teidän elämäntyyli, joka poikkeaa täysin omastani.

    Kahdella arvalla mukana. emmi.kivikoski@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Hei!

    Kengän koko 39
    Tuoksuna kaneli-omena
    Ja mieluiten luen piha -ja remonttihommia.

    Mukana yhdellä arvalla!

    Terv. Elsa

    VastaaPoista
  63. Morjens!
    Kenkä on numeroa 40. Kynttilänä lakritsi.

    Luen mieluusti lähes kaikkea, mutta erityisesti symppaan tee se itse -meininkiä, joka täällä vallitsee. Miten pienillä asioilla voi vaikuttaa oman elämänsä laatuun, ja miten pienillä asioilla saa muutosta aikaan niin kotona kuin puutarhassa. Onko se sitten downshiftaamista vai mitä, mutta kyllä tästä teidän elämästä aina inspiroituu. Tosin, Taimi-neidin tarinaa olisi mahtava tietää/lukea lisää.

    VastaaPoista
  64. Kengän koko 41. Lakritsi kynttilä ja eniten kiinnostaa käsityö nikkarointi yms artikkelit. Sekä perus päivän kertominenkin . Kaupinkilaisena maaseutuelämä kiinnostaa

    VastaaPoista
  65. Oo mitkä tossut, ne olis mulle hyvät just 38 koossa! Ja kynttilä tuoksuis omena kanelille ;)
    Mä luen kaikki postaukset jokatapauksessa, mutta eniten pidän kaikesta talon remontointiin tai sisustamiseen liittyvistä jutuista.

    VastaaPoista
  66. Hei!
    Teidän elämäntyyli kaikkinensa kiinnostaa, koska se on niin erilaista. Pyykinpesusta kotivaraan. Talon historia on myös mielenkiintoinen. Tarinat on niin hyvin kirjoitettu.Kengän koko on 38, ja kynttilä mieluusti omenakanelilla.

    VastaaPoista
  67. Viluvarpaiselle sopiva arvonta ��Jalan koko 36, kynttilänä vadelmajogurtti ja lisää juttua kotivarasta. Mukana yhdellä arvalla.
    -annih-

    VastaaPoista
  68. Koko 35-36, ja vadelmajogurtti. Mukana 2 arvalla. Ihanat arkijutu ovat kivoja. Esim. Pesupäivä postaus oli kiva! Ja kaikki Wanhassa talossa helpottavat asiat, miten elättä ihan arkea, nyt remontin jälkeen. Kotivarasta. Ihan tavallinen päivä. Sadonkorjuu ja tuotteiden hyödyntäminen. Ärsyttävimmät asiat jovelassa, onnistuneet ja epäonnistuneet remontti juttut.

    VastaaPoista
  69. Peppi
    Kenkäni koko 43, kynttilän tuoksu Omena-kaneli ja mukaan arvalla. Talon remontointijutut ovat mieleeni aina.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  70. 41, omena-kaneli, Ja mieluisimmat jutut on remontointi ja ihan vaan eläminen noinkin vanhassa talossa. Edelleen blogi on ihanaa lounasluettavaa. Kovin helposti tulee hyvälle mielelle ja päivä piristyy-

    VastaaPoista
  71. Yhdellä arvalla mukaan:
    1) Koko 39
    2) Omena-kaneli :)
    3) Remppa-asiat kiinnostaa eniten, nytkun itselläkin on vanha talo. Ei tosin niin vanha kuin teillä, mistä oon kade! :o Hyötypuutarha on toinen mielenkiinnon kohde.

    VastaaPoista
  72. Mukana kahdella arvalla:

    1) Tossut kokoa 39.
    2) Lakritsi-kynttilä.
    3) Lukisin mielelläni jonkun postauksen vanhassa talossa asumisen koettelemuksista. Tykkään lukea "hyvänmielen-blogianne", mutta olisi kiva saada joukkoon yksi postaus, joka herättelisi tällaista omasta vanhasta haaveilevaa siihen, että ei se elämä ihan aina ruusuista ole. Vai entä jos se on? ;)

    VastaaPoista
  73. Mukana yhdellä arvalla.
    1)Tossun koko 40, ja
    2)mieluusti se vadelmajogurttikynttilä.
    3)Elämänmeno noin yleisesti, DIY jutut, ruoat & kotivara laajemminkin, puutarha & remppajutut - kiinnostavat aina ja ovatkin olleet tosi mukavasti teillä esillä "kauden mukaan". Erityiskiitokset juureslaatikon reseptistä (simppeli, mutta NIIN hyvä!). Myös vinkit erilaisiin youtube/e-kirja/kuunnelma puolelle ovat olleet mieluisia!
    Mielenkiinnolla odotan mitä isännän pajan kautta tulee syntymään :)
    Terkuin PiiaKoo

    VastaaPoista
  74. Olen mukana kahdella arvalla, tossun koko on 40 ja omena-kaneli ehdottomasti :).Mieluisia juttuja ovat kaikki kirjoituksesi, mutta jos jotain nostaisin esiin, niin sisustus ja säilöntä/ruoka jutut.

    VastaaPoista
  75. Hei, mukana yhdellä arvalla, kengän koko 38 ja musta kynttilä. Tykkään etenkin ruokavarastoa koskevista aiheista, samoin säilöntä kiinnostaa. rinne.sari@dnainternet.net

    VastaaPoista
  76. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  77. Ihana arvonta! Kengän koko on 38 ja mausteinen omena kynttilä sopisi syksyyn! Kaiken käyn lukemassa mitä keksittekin kirjoittaa! :)
    Terkuin Merja

    VastaaPoista
  78. Hei vaan. Mukana kahdella arvalla.
    1. Tossun koko 40
    2. Omena-kaneli olisi mieleinen
    3. Arjen jutut hyviä! Kiitos esim. vinkistä kärpästen karkotukseen mausteilla :)

    VastaaPoista
  79. Mukana kahdella lipukkeella! 1. 38, 2. pinkki tai omena/kaneli, ei väliä, 3. omavaraisuus, kunnostukset, marttameiningit!

    VastaaPoista
  80. Kaksi arpaa mullekin; 41, lakukynttilä. Mielelläni luen kaikkia postauksianne :D

    VastaaPoista
  81. En ole ihan varma tuosta rekisteröinnistä, mutta kengän koko on 40, omenakynttilä ois ihana, ruuanlaittovinkkejä luen mielelläni & keittiö- ja muut sisustuskuvat ovat aina yhtä innostavia.
    Terv. Marika Piikkiöstä
    ps. Mitään muita blogeja en käykään lukemassa kuin tätä teidän ihanuutta. ��

    VastaaPoista
  82. 1. 39
    2. vaaleanpunainen
    3. kotivara, löydöt, kotimaiset tuotteet

    Kaunis kiitos hienosta, antoisasta, pitkäikäisestä, kiinnostavasta blogista!

    VastaaPoista
  83. jippii, mukana yhdellä arvalla---tossun koko 41, kynttilä omena-kaneli ja kaikki jutut eläimistä sekä maalla asumisen arjesta kiinnostavat (diy), niitä lisää KIITOS :)
    -sartzu-

    VastaaPoista
  84. Olen mukana yhdellä arvalla. Tossun koko 39, keltainen kynttilä. Olen lukenut melko tasaisin välein blogiasi. Kummityttö suositteli tätä ja kuinka ollakaan, jäin koukkuun. Todella mielenkiintoisia juttuja. Kasvien kasvatus, niiden kuivattaminen ja kaikki hyviä juttuja...ei voi erotella.

    VastaaPoista
  85. Oi mikä arvonta! Jos onni suosisi, sujauttaisin mielelläni jalkaani 40-kokoiset tossut ja nuuhkisin omena-kanelikynttilän tuoksua! Mieluiten luen blogista ..öö ..kaikkea!? Ehkä lähimpänä sydäntä puutarha, wanhat asiat ja niiden kunnostaminen, kotivara, eläminen maalla, ruokajutut (erityisesti säilöntä), kaikki diy-jutut.. Eli kaikki. :) Luen jokaisen postauksen suurella mielenkiinnolla ja nautinnolla. Kirjoitat sujuvasti ja hauskasti! Kiitos! Niin, ja olen mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  86. Olen mukana kahdella arvalla. Koko olisi 39 ja musta lakritsi kynttilä kuulostaa mukavalta. Jutuissa eniten kiinnostaa puutarha,säilöntä ja kotivara aiheet.Myös pulsaattoripesukone juttu oli mainio. Lämpöistä ja satoisaa loppukesää :)

    VastaaPoista
  87. Mukana kahdella arvalla, tossun koko 38 ja omena-kaneli kuulostaa herkulliselta yhdistelmältä. Eniten itseäni kiinnostaa DIY-jutut, esim. Sytykkeet mitä olet itse tehnyt. Kirjoituksiasi oikein odottaa..😊

    VastaaPoista
  88. Mukana kahdella arvalla :) Ihanat palkinnot! Jalkinekoko on 40, kynttiläksi huolisin mieluiten vadelmajogurtin (lakritsi kuulostaa myös huippuihanalta, mutta näin lakritsinsyöntikiellossa lakritsin tuoksu voisi olla aika piinaavaa :D). Remontointijutut on eniten mun mieleen, mutta tykkään myös mm. puutarhajutuista.

    VastaaPoista
  89. 42 omena-kanelia. Eikun siis 42:set omena-kanelit. eikun siis 42 koon tossut ja omena-kanelikynttilä olis mukavan makea syksyinen tuoksu piristämään iltoja!
    Mä rrrakastan lukea teidän arjestanne! Yksinkertaista elämää, mikä on täynnä elämää! Niin ja kahdella arvalla kokeilemassa, josko onni potkaisisi!

    VastaaPoista
  90. Koko 37, kaneli-omena ja en keksi yhtään aihetta, josta en olis tykänny. Lisää haluaisin tietysti lukea siitä sota ajan päiväkirjasta jos löytyy ja aivan ehdottomasti kaikenlaisesta omavaraisuudesta ja puutarhurin nikseistä, kun olen niissä ihan käsi.

    VastaaPoista
  91. No morjes taas täält Pori seurult. Mää kävi ny rekisteröimäs itteni tän ko tääl tulee aina notkuttuu. Kaikki su postaukset on nii kivo ja idearikkait et ei niit voi erotel. Tavallise ihmise tavalline elämä kiinnostaa ain. Ite tehty saippua o lähel sydänt ku itekki oon sitä kerran tehny lipeest. Se oli kyl semmost naturel-mallia. Ei värii ei tuaksuu vaan kahvin poroi et on niinku kuorinta samas. Ihan mieletönt saippuaa. Olisha toi vadelma saippua kyl nii hianoo arje luksust. Mää oo yleensä ostanu semmosii 39 kenkii ja kauhee sopivat ne o jalkaa ollu. Sen kunniaks ko mää tääl ny iha virallisesti visiteeraan ni kahrel arval aattelin osallistuu. No mut toivotaa et onni potkii arvonnas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi su kökkö ku toi vadelma oliki kynttilä eikä saippua mut kyl vadelma kynttiläki kiva o.

      Poista
  92. Hei! Yksi arpa,
    tossun koko37,
    omenakanelin tuoksua,
    piha jutut kivoja ja säilöntä :)
    aina uutta luettavaa innolla odottaen!
    -tarja-

    VastaaPoista
  93. Tossun kokoni on 38, miedon lempeä vadelmajogurtti olisi kynttilöistä mieluisin ja erityisesti kiinnostaa kaikki kierrätykseen ja entisöintiin liittyvät jutut. Kaikki vanhat tavarat ja niiden taustalla olevat "tarinat" ja historia ovat lähellä sydäntäni.
    Ihanaan arvontaan osallistun yhdellä arvalla.
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  94. Kiinostaa tuo rekisteröityminen, mut annatko tarkemmat ohjeet ku en löydä paikkaa mistä voin sen tehdä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos menet takaisin sivun yläosaan ja scrollaat katseella alaspäin oikeaa laitaa, tulet kohtaan "Mukana matkassa mm." Siinä on rekisteröityneiden minikuvien yhteydessä namikka (oisko liity tai lue?)josta voi liittyä lukijaksi ;) Eli blogi oikeasta laidasta löytyy, melko ylhäältä :)

      Poista
  95. Tossun koko 40 ja omena-kaneli kynttilä olisi ihana. Tästä on tullut yksi suosikkiblogeistani, koska jokaisessa jutussa on jotain kiinnostavaa ja paljon kuvia. Myös pitkät postaukset ovat kivoja ja yleensä valmistaudun teemukilla ja katson, että on aikaa fiilistellä juttu läpi vaikka kahteen kertaan :) Eniten kuitenkin kiinnostaa kotivara ja omavaraisuuden lisääminen.

    VastaaPoista
  96. Hei!
    Blogissa kiinnostaa vanhassa talossa asuminen ja eläminen. Tossun koko on 39, ja keltainen olisi kiva kynttilän väri. Kahdella arvalla mukana, siis jos tuo lukijaksi rekisteröityminen onnistui!

    VastaaPoista
  97. Nyt on kyllä kovat palkinnot! Enpä ollutkaan näemmä vielä rekisteröitynyt lukijaksi, vaikka lukenut olen pitkään, tämän postauksen ansioista siis rekisteröidyin eli olen mukana kahdella arvalla :)
    1) Tossun koko 38
    2) Omena-kaneli-kynttilä
    3) Blogissa kiinnostaa perinnerakennus- ja remontointijutut, puutarhanhoito ja tällä hetkellä erityisen kovasti sadon säilöntäreseptit ja -vinkit. Myös historia-aiheiset postaukset ovat olleet todella mielenkiintoisia ja yksi niistä asioista, mitkä saavat palaamaan tänne :)

    VastaaPoista
  98. Hei, kengät on kokoa 38 ja tuoksuista omena-kaneli on mieleen.
    Minäkin luen mielenkiinnolla kaikke satoon ja puutarhaan liittyvää, eläimet ovat lähellä sydäntä.uhatara@gmail.com

    VastaaPoista
  99. 1. 37
    2. Vadelmajogurtti
    3. Hiilijalanjälki, oman sadon hyödyntäminen, kulutustottumukset perusteluineen.
    Ja kahdella arvalla olen mukana. :)

    VastaaPoista
  100. 1.Tossukokoni on 38
    2.Kaneli-omena <3
    3. Puutarhurointi, omavaraisuuus, pajatyöskentely. Yleisesti ottaen kaikki postauksenne ovat olleet mielenkiintoista luettavaa!
    Yhdellä arvalla mukana :)
    ~Kati

    VastaaPoista
  101. Hei!
    Tossut kokoa 40 ja kynttilöistä se keltainen omenajuttu. Löysin blogin vasta keväällä ja luin sen lähestulkoon pötkössä läpi. Ihana blogi, kaikki omavaraisuus, säilönnät, rempat ja pajajutut jne. Mahtavaa, että on rohkeutta hypätä "oravanpyörästä" ja muuttaa maalle, kunnostaa vanha talo ja elää sitä omaa unelmaa. Blogi antaa inspiraatiota ja on minulle sellainen hyvänmielen blogi, johon on mukava palata ja lukea vaikka vanhempia juttuja ja saada niistä intoa omaan arkeen, eli jatkakaa samalla kaavalla, täällä kyllä tulen käymään ainakin kerta viikossa!
    -Subbabubba-

    VastaaPoista
  102. Hei, satuin törmäämään blogiinne jo ihan sen alkumetreillä, olisikohan ollut toinen postaus juuri tullut ulos. Pitkään on tullut jo seurattua näin blogin välityksellä elämäänne, vaikka en taida ns. virallisiin vakkarilukijoihin kuuluakkaan. Yhdellä arvalla siis mukana
    Pidän remonttipostauksista ja ennen-jälkeen kuvista, ehkä joskus olisi kiva nähdä videopostauskin? Myös talosta löytyneistä "aarteista" ja erikoisuuksista on mukava lukea.
    Tossun koko 38
    Kaneli-omena

    Ilona:)

    VastaaPoista
  103. Voi että te olette olleet aivan supereita! Kiitos kaikille tähän mennessä yhteisesti. Yritän vastailla kommentteihin minkä ehdin. Pikkasen kiirusta taas puskee, joten ellen ehdi kommentoida kaikille erikseen, niin kiitos lämmin, jokainen luetaan taatusti <3

    VastaaPoista
  104. Ja unohtui mainita vielä, että useampikin on kaivannut TAIMI NEIDIN kalenterimerkintöjä vuodelta 1944. Seuraavat 2 kuukautta on jo tutkittu ja kirjoitettu puhtaaksi, joten ihan pian, ehkä jo viikonloppuna tulee lisää Taimi Neidin tarinoita <3

    Lämmitti mieltä, että moni on kaivannut tositarinalle jatkoa. Olette niin helmiä, kaikki <3

    VastaaPoista
  105. Iso kiitos menneistä yhteisistä blogivuosista ja innolla odotan tulevia vuosia :o) Pidän bloginne tyylistä ja sen monipuolisista postauksista. Jos jotain pitää toivoa, niin ehkä herkullisia reseptejä, joita olette itse kokeilleet oman maan sadosta. Tossun koko on 40 ja tuoksuna omena-kaneli miellyttää. Mukana kahdella arvalla :o)

    VastaaPoista
  106. Minäkin liityn tavoittelemaan arpavoittoa :) Kengännumeroni on 38 ja omena.kaneli kynttilä tuoksuu varmasti hyvältä. Ihailen rohkeuttanne toteuttaessanne omaa talounelmaanne. Remontti kiinnostaa, sillä itsekin asumme vanhassa talossa. Elämäntapanne ja siihen liittyvät valinnat myös kiinnostavat.

    VastaaPoista
  107. Onnea menestyksekkäästä blogitaipaleesta. Elämänne vaikuttaa niin ihanalta siellä Jovelassa... Jospa vielä joskus meillekin siunaantuisi samanlainen puuhamaa! Suurimmalla mielenkiinnolla olen lukenut ihan käytännönjuttuja siitä, miten olette järjestäneet arkenne pyykinpesusta ruokavarastoon.

    Jos arpa sattuu kohdalle, niin kengänkokoni on 38 ja vadelma miellyttää eniten.
    Sarulda at luukku.com

    VastaaPoista
  108. Laitan tähän tyttäreni tossukoon (37), hän kun kovasti tykkää teidän kodistanne ja vadelmista:). Ja on vielä sellainen viluvarvas! Pidän kovasti kirjoitustyylistäsi, se on kerronnallista ja viehättävää! Itseäni kiinnostaa kovasti eläminen lähellä luontoa mahdollisimman omavaraisesti ja ekologisesti, joten blogianne on ollut hieno seurata. Maalaisihmisen sydän - sykkiköön hymyellen! Hyvää jatkoa teille, koko pesueelle :)

    VastaaPoista
  109. Kahdella mukana! Tää sun / teidän elämänmakuinen blogi kaikkine sisältöineen on ihan loistava. Sellainen, että joka ikinen postaus tulee luettua. Mä ihailen teidän elämäntapaa ja saan täältä paljon vinkkejä koskien remontteja, pihaa, ruokaa ja kaikkea muuta omassa elämässä mielenkiintoista asiaa. Tykkään siitä miten perusteellisesti ootte kuvanneet asioita, mistä moni kaipaa lisätietoa (viemärittömyys, keittiöpuutarha, säilöminen, elämä vanhassa talossa). Ne on juttuja, mitkä usein kierätävät suvussa suusta suuhun perimätietona, eikä kokemuksia niistä tahdo kattavasti muualta saada.

    Jos satun voittamaan, niin koko on38 ja kynttilöistä lakritsi kuulostaa ihanalle.

    Terveisiä Tyynelästä <3

    VastaaPoista
  110. No jopas on kivat palkinnot arvonnassa <3 Kahdella arvalla tavoittelen niitä ja toiveena olisi lakritsikynttilä, koska sen tuoksussa olisi ihana juoda tämän hetken lemppariani lakritsateetä:) Kokonumero on 38.

    Minusta hauskinta on ollut lukea yllättävistä persoonallisista asioista, joita ei itselle ihan heti tulisi mieleen mm. käytännön ideoita pyykinpesusta ja karkkikaapista violetteihin herneisiin ja lintukahviloihin ja nämä itse tehdyt palkinnot ovat juuri sitä osastoa:) Niin yllättävän paljon voi tehdä itse, kun vaan tulee ajatelleeksi. Pidän myös muutoksien seuraamisesta: siitä, kun Gerda muuttuu maalikerroksien myötä, huonekalut ehostuvat ja pihan ilme muuttuu. No listaa voisi jatkaa pitkäänkin, mutta ehkäpä tässä kohtaa voisi lopetella ja onnitella noista muhkeista kävijämääristä <3

    VastaaPoista
  111. Kiitos ihanista, mielenkiintoisista, koukuttavista, houkuttavista tarinoista ja vinkeistä, omavaraisuudesta, kotivarasta, puutarhajutuista, kodista.. kaikesta! Näitä sinun juttuja on niin ihana lukea! Pitkään olen blogiasi seurannut, siihen kylläkään vielä rekisteröitymättä, sitä aijon nyt tässä samalla yrittää kun koukussa olen joka tapauksessa ollut jo piiitkään. :-)
    Vaaleanpunainen, vadelmajogurttikynttilä kuulostaa ihanalta, tossujen koko 39. Ja yksi arpa, koska en taida onnistua tuossa rek. Ja juttuja luen mielelläni kaikenmoista! Kaikki ollu ihania. Kaikenlainen itsetekeminen kiinnostaa, säilöntä, kuivatus, kotikosmetiikka, kemikaalittomuus, kaikenlainen purkittaminen. Jatkakaa siis samaa rataa niin varmasti jatkan lukijana. Ihanaa syksyä teille!! Ja onnittelut hyvästä blogista ja suuresta kävijämäärästä! :-)

    VastaaPoista
  112. Seuraan blogiasi aktiivisesti: odotan joka päivä uutta postaustasi ja välillä lueskelen 'vanhoja' juttujasi, koska niissä on minulle tärkeätä tietoa! Remontoinnista, pihan kunnostuksesta ja erilaisista resepteistä olen aina kiinnostunut. Myös omavaraisuuskasvatus ja tuotteiden hyödyntäminen kiinnostavat.

    Jos arpaonni suosii, tossukokoni on 39, kynttilätuoksuni lakritsi. Kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  113. Tossunumero 39, kynttiläherkku lienee lakritsi. Mielelläni luen blogia juuri tälläisellä ( Buu) tiedän, ei helpota postausideoiden suunnittelussa, mutta vilpittömästi ja oikeasti tämä on tölläisenään paras! Vanhan talon asukkaana sitä lukee mielellään sieltäkin siitä ihan tavallisesta arjesta ja arkipuuhista. Juhlia ja reseptejä unohtamatta! Odottelen innolla että eläinväki jovelassa lisääntyy, niistä kuulen mielelläni lisää kunhan näin tapahtuu. Ihan huikeita postauksia on ollut esimerkiksi vanhat sota-ajan päiväkirja merkinnät. ❤️ 2 arvalla jännittämässä

    VastaaPoista
  114. Koipeliinin koko 38, musta on se meitin väri. Nuo omat tekeleet ja tuunaukset on se kivoin juttu, mutta kiva kun on vaihtelua kuitenkin. Kahdella arvalla messissä.

    VastaaPoista
  115. En osallistu arvontaan, mutta onnea toivotan roppakaupalla! Hurrrjat on lukemat, wau! Niin hieno virstanpylväs.

    Uskon, että aiheet ovat tähänkin asti olleet juuri niitä joista wanhan talon kotoisista puuhista innostuneet tykkäävät ja toivovat <3 Eli jatkakee samaan malliin vain <3

    VastaaPoista
  116. Hei, pidän blogin tunnelmallisuudesta ja siitä, miten perusasioiden äärellä on mahdollista saavuttaa nautintoa. Kuvaat näitä hyvin! Elämä on keskeneräistä ja unelmia toteuttamalla ja haaveilemalla voi saada tyydytyksen hetkiä. Palaan blogiin aina uudelleen. Olette myös toimeliaita ja kiva nähdä muidenkin tekevän joitakin projekteja ☺ Tossut on 39 ja kynttilä omena-kaneli. Yhdellä olen liikenteessä.

    Terv. Kaima

    VastaaPoista
  117. Hellurei naapurivaarasta! Blogin vakilukijoita ollaan täälläkin ja juuri blogin ansiosta myös tutustuttu kolmisen vuotta sitten, onneks :)

    Tuosta puutarhajuhliemme sipulipiirakasta kun oli juttua, niin ihan itsekin kokeilin löytämääni reseptiä ekaa kertaa ja tykästyin myös kovasti. Resepti löytyy osoitteesta: http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/373915/Sipulipiiras/.

    MUTTA siis tuli heti sovellettua sen verran (en tiedä miten paljon vaikutti makuun, mutta kerrottakoon kuitenkin), että puolitin omenan määrän, juusto oli mustaleima-Emmentalia ja cayennepippurin puuttuessa suihkautin pari suihkausta 100% chiliuutetta. Ja tosiaan 2 x ohjeen annos on pellillinen. Ei muuta kuin sipulisadot uuniin ja herkuttelemaan! :)

    VastaaPoista
  118. Täällä on kengän koko 39, ja omena-kaneli kuulostaa hyvistä vaihtoehdoista ihanimmalta. Postaustoiveena kaikki sisustusjutut, teillä on niin kaunis koti ja kivoja ideoita <3

    VastaaPoista
  119. Tossukoko 40, kynttilä omena kaneli ja juttuaiheista itseäni kiinnostaa kaikkein eniten omavaraisuusasiat.

    VastaaPoista
  120. Ihana blogi teillä!:D En osallistu arvontaan, mutta vihjaisisitteko mistä tilaatte tossujanne? Olen yrittänyt metsästää viluvarpaana hyviä tossuja kaikkialta. Lukisin mielelläni lisää reseptejänne, miten valmistaudutte talveen, ja odotan innolla suopayrttihiutale-kokeilujanne!

    VastaaPoista
  121. Itselläkin itää toive omavaraistaloudesta. Puutarha ja kasvimaa jo pienessä mittakaavassa löytyy, mutta mieli halajaa lisää...kanoja, lampaita jne. Itseäni kiinnostaisi ruoka-aiheiset postaukset, myös luonnosta löytyvistä raaka-aineista. Mikäli arvonnassa onnistaisi, olisin onnellinen koon 39 tossuista ja vadelmantuoksuisesta kynttilästä. Uutena lukijana kahdella arvalla mukaan arvontaan. riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  122. Upea on teidän bloginne, tykkään ihan kaikista aiheista mistä kirjoitatte. Tossun koko olisi 37 ja kynttilöistä mieluisin ois varmaan omena-kaneli. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa. Hyvää syksyn jatkoa! - Irene Raahesta

    VastaaPoista
  123. Hienot palkinnot arpajaisissa. Tossu saisi olla numeroa 37-38. Vadelmakynttilän tuoksussa voisi tunnelmoida talvella mennyttä suurenmoista vadelmakesää. Kokeilen onneani kahdella arvalla. Vuohi on lempieläimiäni ja odottelen innolla milloin sellaisia näkyy Jovelassa. Niiden kanssa ei aika käy pitkäksi, se on varmaa. Lisäksi ne tuottavat hyviä raaka-aineita kreikkalaistyylisiin ruokajuhliin :) Aion vierailla Jovelassa, kirjoitit sitten mistä tahansa aiheesta.

    VastaaPoista
  124. Olen seurannut blogianne kolmisen vuotta. Kirjoitatte ja kuvaatte juuri minua kiinnostavista aiheista. (Itselläni on haaveena päästä muuttamaan "mökillemme" maalle.) Ihana Elämänmakuinen blogi ❤
    Koko on 38 ja kynttilä olisi vadelmajogurtti.
    Yksi arpa.
    Manna

    VastaaPoista
  125. Ihana blogi. Kotivara kiinnostaa aina samoin ekologisuus. Osallistun yhdellä arvalla. Tossu saisi olla kokoa 39 ja vadelmajugurtti kynttilän tuoksu. - Martta E-P

    VastaaPoista
  126. Olen hiljakseen, mutta suurella mielenkiinnoilla seurannut blogiasi. Uskomatonta, että joku voi saada kaikkea tätä aikaiseksi - wau! Minua kiinnostaa teidän lempireseptinne ja siis ihan arkena :) Tossut kelpaisivat koossa 37 ja kynttiläksi ehdottomasti vadelmajogurtti.
    - makri85 -

    VastaaPoista
  127. 39 ja omena-kaneli. Omavaraisuus kiinnostaa, ja muutenkin sellainen luonnon mukainen meininki. Kiitos kivasta ja hyvin normaali arjesta irrottavasta blogista!

    VastaaPoista
  128. Minullekin kaikki käytännönläheiset postaukset ja remontointi ovat mieluisimpia, mutta kaikki kirjoitukset kyllä luen mielenkiinnolla läpi :)
    Kengän koko on 36 ja kynttilöistä innostuin vadelmastajogurtista.
    -Johanna

    VastaaPoista
  129. Itse tykkään tavastasi postata useasta asiasta kattavasti kerralla. Tekstisi on sillälailla soljuvaa, ettei aina edes huomaa aiheen vaihtuneen :) Erityisesti pidän "vanhanajan" ruokavinkeistä, ja kotijuttuihin liittyvistä askareista.
    2 arvalla osallistun, kengän koko 37 ja vadelmajukurtti olisi mieluinen tuoksu.

    VastaaPoista
  130. Ihana blogi kertakaikkiaan! Vaikea ehdottaa aihetta, koska vaikka vanhan talon elämä on jo sinänsä mielenkiintoista. Omavaraisuus ja luonnonmukaisuus kiinnostaa ennen kaikkea! Myös perinneremontointi vanhan ajan keinoin on mielenkiintoista. Kengän koko on 37 ja lakritsikynttilä kiehtoo omaperäisyydessään! Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  131. Hei. Sinun postauksia aina oikein odottaa oli aihe mikä hyvänsä:) Ehkä puutarha ja ruoka-aiheet ovat tällä hetkellä pinnalla minun mielessäni. Olen oikien iloinen että löydin blogisi aikoinaan ja muistan kun luin edeltävät vaiheet melkein siltä istumalta. Olitte juurikin muuttanut. Jos arpaonni suosii niin töppösen koko on 38, lakritsi tuoksu olisi kiva uusi kokemus ja kahdella arvalla mukana. Ihanaa syksyä Teille sinne!

    VastaaPoista
  132. Erityisesti pidän järjestely (ruokakomero) ja remontti/kunnostusaiheista. Tuo saippuantekokin oli kiva ja puutarhajutut...kaikki ollut kivoja.

    Jos arpaonnisuosii: koko 40 ja vadelmajogurtti.

    VastaaPoista
  133. Mielenkiintoinen blogi, kaikki omavaraisuuteen liittyvä kiinnostaa, etenkin puutarhajutut ja DIY.
    Töppösen koko on 40 ja kynttilöistä lakritsi kuulostaa ihanalle :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  134. Kiitokset ihanasta blogista. Kaikki jutut ovat yleensä minua miellyttäneet. Erityisesti tykkään remppa- ja möbleerausjutuista :) Omavaraisuusjutuistakin tykkään. Jos onni potkii niin tossujen koko on 41 ja lempituoksu omenakaneli.

    VastaaPoista
  135. heippa!kaikki kelpaa luettavaksi.kenkä 39,omena-kaneli.mukana yhdellä arvalla.terv.anneli.rikkonen@luukku.com

    VastaaPoista
  136. Aivan ihana arvonta! Tykkään lueskella kaikkia postauksianne, etenkin omavaraisuus- ja remontointijutut kiinnostaa. :) Kengänkokoni on 40 ja omena-kaneli on tuoksuista mieluisin. Osallistun kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  137. Pitkään aikaan en ole osallistunut mihinkään arvontoihin, mutta nyt on ihan "pakko" sen verran kiva on palkinto.
    Kengän kokoni on 38. Kynttilöistä valitsisin lakritsin. Kahdella arvalla mukana.

    Ja niistä postausaiheista, kaikkia juttuja luen tosi mielelläni, niin sujuvasti ja elävästi kirjoitat. Mieluisimpia ovat remppa- ja tuunausjutut. Tykkään kun näytät kuvia myös keskeneräisestä (esim. Gerda) ja sitten on mukava katsella, miten tilanne muuttuu ja kehittyy.
    Myös kaikki "vinkit ja idikset ja diy -jutut" ovat mieleen. Saan niistä aina jonkin inspiksen. Sytykeruusut, sipsit ja tuoksusytykkeet ovat hyvä esimerkki. Myös lämmitä kynttilällä (savinen kukkaruukku -juttu) jäi mieleen mielenkiintoisena kokeiluna.
    Lampaan taljoja ei ole mieleeni tullut pestä, ennen kuin kirjoitit siitä, pakkohan nekin oli pesaista.
    Kuivuri minulla on ollut jo vuosia, mutta nyt taas innostuin kaikkea uuttakin kuivattamaan, sinun innostamanasi.

    Summa summaarum, mitä kirjoitatkaan, niin täällä yksi, joka matkii perässä ;-D

    Ihanaa syksyä Jovelalaisille!

    P.S. Meinasi ihan unohtua, että super-hyper-mielenkiintoista on myös postaukset taonta aiheesta, sekä miehesi opiskeluista ja tulevaisuudessa myös ehkä siitä tulevasta pajasta.....

    VastaaPoista
  138. Koko 38, varelmajukurtti ja Pippa Pipperström 1vee 3kk. Ja Mään de Suuup.
    Näin omaperäinen vastaus senkin kotikemistit! =D
    Ja lukijanne olenkin, tiätty.

    VastaaPoista
  139. 1. Jalkani on kokoa 39
    2. Omena/kaneli, eli keltainen kynttilä mieleiseni.
    3. Tämä on kyllä yksi lempiblogini. Tykkään ihan älyttömästi lukea tästä elämäntavastanne ja kirjoitustyylisi on ihanan elävä.
    Kaikkein kiinnostavimpia juttuja on tietenkin siis kaikki omavaraisesta elämästä kertovat asiat, mutta sisustus ja eläinaiheiset asiat kiinnostaa myös, sekä kaikki diy jutut.
    Tuorein postauksesi saippuan ja huulirasvan teosta oli ihan nappi. Luin sen suurella mielenkiinnolla.
    En tiedä olenko tämän blogin lukija. Oletan olevani. Olen nyt niin monta vuotta lukenut blogia kännykkäni kautta pitämällä linkkiä kirjanmerkeissä, että en muista olenko ryhtynyt viralliseksi seuraajaksi ja harmi kyllä kännykän selain ei anna asiaa tarkastaa. :/ kai tuo on siis yksi arpa tällä kertaa varmuuden vuoksi.
    Mukavaa syksyä teille sinne Jovelaan!

    VastaaPoista
  140. 1. Jalkani on kokoa 39
    2. Omena/kaneli, eli keltainen kynttilä mieleiseni.
    3. Tämä on kyllä yksi lempiblogini. Tykkään ihan älyttömästi lukea tästä elämäntavastanne ja kirjoitustyylisi on ihanan elävä.
    Kaikkein kiinnostavimpia juttuja on tietenkin siis kaikki omavaraisesta elämästä kertovat asiat, mutta sisustus ja eläinaiheiset asiat kiinnostaa myös, sekä kaikki diy jutut.
    Tuorein postauksesi saippuan ja huulirasvan teosta oli ihan nappi. Luin sen suurella mielenkiinnolla.
    En tiedä olenko tämän blogin lukija. Oletan olevani. Olen nyt niin monta vuotta lukenut blogia kännykkäni kautta pitämällä linkkiä kirjanmerkeissä, että en muista olenko ryhtynyt viralliseksi seuraajaksi ja harmi kyllä kännykän selain ei anna asiaa tarkastaa. :/ kai tuo on siis yksi arpa tällä kertaa varmuuden vuoksi.
    Mukavaa syksyä teille sinne Jovelaan!

    VastaaPoista
  141. Tämä on nyt toisintoa, mutta minäkin tykkään lukea diy-juttuja kaikesta arkea helpottavasta; rempoista, tuunauksista, ruuasta ja elämästä esim. ilman juoksevaa vettä. Kiitos tähänastisesta mielenkiintoisesta matkasta teidän kanssa :)

    T. Lisa x1, omena-kaneli, 40

    VastaaPoista
  142. No niin. Yhdellä arvalla osallistuisin, jalka on kokoa 40, suosikkikynttiläni olisi lakritsi. Myös minua kiinnostavat kovasti itse tekemiseen, omavaraisuuteen ja kotivaraan, sekä hyötypuutarhaan liittyvät jutut. Erityisesti pidän myös siitä, että postauksissasi on aina hienoja kuvia.

    VastaaPoista
  143. Hei!
    Yhdellä arvalla osallistun :)
    Jalkinekoko on 39
    Kynttilä mehevän mausteinen omena-kaneli (keltainen).

    Tämä blogi on aivan mahtava tarina unelmasta, jota te olette uskaltaneet toteuttaa. Se antaa hyvän pohjan ihan kenelle tahansa, joka arvuuttelee, että uskaltaisikohan sitä itse..
    Minua kiinnostaa niin moni asia, etten oikein edes tiedä, minkä nostaisin ensimmäiseksi. Ehkä kuitenkin tuo kokonaisuus ja muutos, eli miten wanhasta, asumattomasta tilasta saadaan aikaiseksi jotain noin upeaa. Ennen ja jälkeen kuvat ovat vaan jotain silmiä avaavaa.
    Vanhan tavaran arvostus (y)
    Omaat hyvän tavan kertoa ja kuvata asioita ja jo siksikin sitä on aina yhtä kiva lukea <3

    Terveisin Kirsi, joka toi teille eräänä kertana kuunliljoja ;)
    kukkaset(at)gmail.com

    VastaaPoista
  144. Ihanat palkinnot! Kokoni on 38, musta lakritsa olis kiva. Minua kiinnostaa kyllä ihan kaikki itse tekeminen, yrtit ja omavaraistaminen. :)

    VastaaPoista
  145. Ai niin ja kahdella arvalla mukaan, lukijahan olen jo entuudestaan :)

    VastaaPoista
  146. Hei, kiitos tosi kivasta arvonnasta ja ennen kaikkea blogista. Olen lukenut kaikkea mielelläni ja kenties remontin ja järjestelyjen ennen ja jälkeen -kuvat ovat aina olleet erityisen hauskoja. Lisäksi sepän töistä kuulisin mielelläni lisää ihan käytännönkin juttuja,eli miten rautamötikästä syntyy esim. kynttelikkö. Tossun koko olisi 41 ja kynttilöistä paras omena-kaneli. T; Marra M.

    VastaaPoista
  147. Arvonnassa mukana. Luen mieluusti kotivarasta, arkielämästä, viljelyistä ja säilömisistä. Jos arpaonni suosii, niin vaalenpunainen kynttilä ja tossut kokoa 41. Terveisin nokkosen siemeniä kuivattamaan innostunut leenak

    VastaaPoista
  148. Parasta on tavallisen rempseä ote tuohon kirjoittamiseen. Te isännä kanssa ootte niin luonnikkaita ja edelleen meillä kotoilu on bousussa :-)
    Koko 38 ja vattukynttilä :-)

    VastaaPoista
  149. Ihana kaikenlaiset jutut tavallisesta arjesta, remontista ja omavaraisuudesta, mitä nytkin on ollut.
    Siitä muutoksen rohkeudesta minkä vaati tuo elämänmuutos.
    Kivoja myös tuo koneitten vertailu kuten pulsaattori pesukone.
    Ihanaa luettavaa kaikki.
    Kengänkoko 40 ja keltainen väri kynttiläss
    Arvonnassa mukana:) terveisin Hellen

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!