jovela

jovela

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Esittelyssä isännän tuleva valtakunta, the pajapuoti

Tästä sitä taas mennään. Vuorossa on nyt entinen, vuonna 1912 rakennettu kanala-lampola, joka on rakenteellisesti jaettu kahteen osaan. Taaemmassa osassa on ollut kanala ja ehkäpä lampaita tai muita eläimiä, sillä eläintilakin on selkeästi kahteen osaan jaettu. Kanojen puolella on vieläkin vanhat pesälaatikot seinillä. Ihan kuin aika olisi pysähtynyt siellä ja kanat vaan lentäneet tiehensä koskaan palaamatta. Toinen puoli rakennuksesta on oletettavasti ollut jonkinlainen liiteri tai työtila ja sinne tulee nyt isännän valtakunta. Kanala-lampola, tuleva kanala-pajapuoti sijaitsee tonttimme toisella laidalla, sillä laidalla, jota ei ole juurikaan esitelty blogissa. Alueena se on oma, melkein suljettu pihatto, joka rajautuu verstaaseen ja osittain romahtaneeseen ja palaneeseen kiesitalliin. Tuleva paja on suunnilleen samalla linjalla kuin Villa Gerda.


Tuleva pajapuoti ja isännän työtila sijaitsee kallion päällä. Se on mielestäni viehättävä paikkana (kun se saadaan raivattua ja siistittyä) ja pajaa ajatellen kalliopohja ja -lattia on tietenkin enemmän kuin hyvä juttu! Lisäksi kallioalueella kasvaa todella kauniisti sammalta ja jäkälää. Ensi viikolla alkaa välikaton purku ja julkisivulautojen korjausvaihe. Itse rakennus on rakenteiltaan riittävän hyvässä kunnossa ja pääosin laudoituskin on yllättäen ihan ok. Lahovauriota laudoituksessa on lähinnä tuossa kulmauksessa. Seinä tulee saamaan uuden laudoituksen ja ikkunan, jotta sisällä näkee jotain. Rakennuksessa ei ole sähköjä.


Rakennus seisoo muhkeilla graniittipalkeilla. Sisähuoneessa ainoastaan yksi sisäkulmausseinä on lahovaurioinen hirsien osalta. Ne saa korjattua ja vaurio on ymmärrettävä. Hirsiväliseinän toisella puolella on ollut suuri betoninen vesiallas, josta vesi on päässyt valumaan pitkin hirsiä vuosikymmeniä. Lahoa on nyt purettu ja siihen kohtaan tehdään säästävä korjaus. Kuvassa näkyy myös kalliopohjaista lattiaa, jonka päälle vaan levitetään soraa, jotta tasoerot tasoittuvat. Uusi laudoitus tulee peittämään seinien raot. Vanha laudoitus kuitenkin jätetään näkyville sisäpuolelta, koska se on omalla tavallaan kaunis.


Noin muuten rakenteet tuntuvat olevan riittävän hyväkuntoisia, jotta korjauksia kannattaa tehdä. Ei mitään vakavaa, eikä liian hankalaa. Ei yhtään hassummin yli satavuotiaalle rakennukselle, joka on seisonut hylättynä jo kymmeniä vuosia. Tuon hirsiväliseinän takana on eläinsuojatila. Sen välikatto on liian matala ja painunut, joten välikatto puretaan kokonaan pois. Sen jälkeen molemmat puolet rakennuksesta ovat korkeita ilman välikattoja. Väliseinä saa kyllä jäädä. Rakennuksen varsinainen katto on siistissä kunnossa. Puut näyttävät pääosin terveiltä ja ehjiltä.



Yksi näkee ruman ja risan röttelön, toinen ihastelee kauniita pieniä yksityiskohtia ja korjatun lopputuloksen ennen kun korjauksia edes on aloitettu. Tai onhan tuolla toki jo aloitettu. Tilaa on raivattu, maapohjan kallio on saatu esille ja isäntä on puhkaissut seinään oviaukon uusine tukineen. Tulevan oven saranalaudatkin ovat jo paikoillaan. Olen ihastellut niitä kauniita asioita. Miten sievä onkaan pienen ikkunan syvennys näkyvine hirsneen - tuossa näen jo kauniita kukkia. Ja pienen seinäluukun luukku, jonka isäntä jätti paikoilleen uuden oviaukon viereen. Näen jo miltä tämä rakennus tulee näyttämään punaisena kuten päätalokin. Ovesta taitaa tulla musta, se sopii teemaan hyvin, pajatyötilasta kun on kysymys. Siihen kaunis kyltti, pihalle hieman kukkia, penkit ja pöytä..


Niin minä tämän näen tässä vaiheessa. Punaisen aidan piha-alueen ympärillä ja jonain päivänä ne kanatkin juoksemassa iloisesti pitkin pihaa, sillä toki se kanalapuolikin aikanaan laitellaan. Ja kaiken sen keskeltä kuuluu tasaisen iloinen pauke, kun isäntä takoo rautaa..

Ja sitä kaikkea ennen tämä rumilus, kertaalleen aikoinaan palanut, osin romahtanut, jonkun jätesäkkimuovilla vuoraama kiesitalli on purettu pois ja tilalla on pohjahirsikerroksen suojaan tehty marjala, eli puutarhamarjapensasalue.



Sellaisia täällä haaveillaan. Operaatio röttelöstä ryhdiksi alkakoon taas. Päivittelen homman edistymisestä satunnaisia kuvia tänne ennen kun tehdään isompia postauskoosteita blogiin. Ja ei kun hommiin, tuumailee tänään

Jovelan Johanna

50 kommenttia:

  1. Hyvä tuosta tulee, perusasiat on kunnossa. Malkakatto ulkokatteen alla on hieno elementti sisätiloissa. Kallio maapohjana on helppo ja todellakin turvallinen pajakäytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malkakatto! Sepä todellakin! Mä olen useamman kerran miettinyt, että mikä hitsi noiden kattojen nimi on, mutta aina kun on sitten koneelle joutanut, eihän sitä koko kattoasiaa enää muista, että googlettelisi menemään saati, että perinnekirjasta muistaisi katsoa. Kiitos uudesta sanasta! :)

      Poista
    2. Malkakatto on minulle nostalginen katto, sellainen oli äitini lapsuuden kodissa mistä tuli myöhemmin kesämökki. Pyöreitä riukuja katossa on tullut tuijotettua tovi jos toinenkin.

      Poista
    3. Voi että <3 Ja ymmärrän hyvin. Tuollaisessa katossa on jotain juhlallista rosoisella tavalla. Itsekin meinasin saada niskakrampin sunnuntaina kun sitä oikeen ajan kanssa ihmettelin. Tuo tila kun on ollut enne täynnä vaikka mitä rojua, sitä ei ole tullut katseltua tällaisilla silmillä, joilla nyt sitä katselee :)

      Poista
  2. Onpas mukavan kuuloisia suunnitelmia. Kiesitallista onneksi saa ihanaa patinoitunutta lautaa talteen jatkojalostusta varten. Kiva ajatus on laittaa tilalle marjala :)
    Iloa ja intoa rakennuspuhteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiesusta tosiaan pitäisi purkaa sitä ahavoitunutta lautaa eritoten sieltä toiselta, eli auringon puolelta! On käyttökohteita jo momia mielessä. Joku marjala ainakin on ajatuksissa tuonne tehdä, koska siellä on kaiken romahtaneen alla kyllä ihan hienoakin ja käyttökelpoista hirttä, joten ihan kaikkea ei tekisi mieli poistattaa. Yksi ajatus on myös se orangeria/kasvihuone. Juuri bongasin sellaisen osittain maanpinnan alla olevan kivan ispiskuvan Viherpiha-lehdestä (kuva on meidän instan puolella myös)ja sekin voisi olla yksi vaihtoehto. Kunhan vaan saa tuon kamalan rumiluksen pois pihalta. Jos siitä lähtisi, ettei muovi liuhu tuulessa, kun niitä ei irtikään saa, eikä katolle voi edes kiivetä, kun se romahtaa :D

      Poista
  3. Tsemppiä teille. Minunkin sieluni silmät alkoivat jo näkemään pajat ja kanalat ja kaiken tuon muun. Ihanaa, että pelastatte ettekä hävitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja ilman muuta, me pelastetaan kaikki täällä tavalla tai toisella, mikä pelastettavissa on. Valitettavasti ihan kaikki ei enää ole pelastettavissa alkuperäiseen oloonsa, mutta aina jotain niillekkin keksitään :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Saas nähdä miten tämän kanssa käy, mutta innostus on taas ilmassa ja se tietää monia kivoja puuhailuhetkiä isännän kanssa tuolla röttelöisessä ;)

      Poista
  5. Pajasta kun puhutaan, aloin pohtia, millaiset ovat graniittiset palkeet :D (rakennus seisoo graniittipalkeilla) Pitää varmaan mennä jo nukkumaan. On suurta luksusta kun pihapiiristä löytyy kunnostettavia rakennuksia erilaisiin tarpeisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HAHAHAHAH! No mutta, siis ne on toooosi wwanhat kiviset palkeet, hirmuisen kestävät, mutta sellaisia ei enää tahdo löytyä, kun ne puhaltavat vaan kivipölyä :D

      Poista
  6. Ihanaa luettavaa! Innolla odotan jatkoa ja seurailen noita sun instapäivityksiä. Mutta älä pleace vain kokonaan lopeta tätä blogia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi en :) Blogi ei ole katoamassa mihinkään, vaikka välillä sen päivitystahti olisikin hitaampi :)

      Poista
  7. Ihania suunnitelmia! Vanhan kunnostamisessa on aina omat haasteensa. Eikä niihin oiken saa nykyaikaista luksusta jne.. Helpommalla pääsisi, kun pistäisi vanhan maantasalle ja tekisi uuden. Onneksi on teikeleäisiä, jotka kuitenkin osaavat vanhaa kunnioittaa! Ei uusiin tiloihin saa samanlaista henkeä, mikä vanhoista kunnostetuista huokuu! <3 Kyllä itsekkin tuossa näen enemmän mahdollisuuksia, kuin ruman röttelön. <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän mielestä luksusta on se, ettei ole pakko lisätä sitä ns. nykyajan luksusta ;D

      Poista
  8. Tulee varmasti upea paja! Ja miten hienoa saada koko pihapiirin rakennukset kuntoon ja käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä puoli tontista on ollut niin rujona, että voit kuvitella, miten haltioissani olen kun vihdoin silläkin puolella tapahtuu edes jotain parannusta ;)

      Poista
  9. Mahtava projekti :) Hienoa kun on säilynyt pihapiirin rakennuksia joita hyödyntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja tässä pitää ottaa pian suuntia sinne teillekin, kun pitää löytää pari sopivaa ikkunaa ja muutakin sopivaa tarviketta ;)

      Poista
  10. Tuntuu, että meitä ihmisiä on kahdenlaisia: niitä, jotka näkevät vanhan potentiaalin ja sen, millaiseksi sen voi kunnostaa. Ja sitten niitä, jotka vain näkevät rumaa ja purettavaa. On kyllä oikeasti taito sinänsä nähdä, milloin jotakin kannattaa ruveta korjaamaan ja milloin taas on syytä luovuttaa ja purkaa. Teidän kunnostuskohde näyttää siltä, että siitä tulee oikein hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hyvin meidät on peloteltu vähän kaiken suhteen, ettei ihmiset kohta uskalla asua ja puuhailla kuin hermeettisesti suljetuissa kuplissa ;) Meillä se korjaamisen raja menee siinä, että perusrakenteiden pitää olla riittävän hyviä, ettei tarvitse koko roskaa purkaa ja rakentaa uudelleen. Kaksin kun ollaan, määräänsä enempää ei voi ottaa projekteja vastuulle kuitenkaan ja toki sillä korjattavalla rakennuksella on oltava joku fuktio. Esimerkiksi kiesitalli on meillä korjauksen ulkopuolella. Se on isohko rakennus, osin palanut ja paljon romahtanut. Sitä ei voi enää pelastaa, mmutta jonkinlaisen uuden elämän kuitenkin sekin näillä näkymin tulee osittain saamaan :)

      Poista
  11. Onpa teillä siellä taas kerran mielenkiintoinen projekti alkanut! Siitä tulee varmasti tosi cool paja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä mitä tulee, mutta mielenkiintoista taatusti! ;)

      Poista
  12. Mielenkiinnolla seuraan tämänkin projektin etenemistä! Olen vakuuttunut että pajapuodista tulee hieno. Mukavaa viikonalkua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anni ja aurinkoisia loppukuun päiviä sinnekin :)

      Poista
  13. Aijai, miten mukavat suunnitelmat. Hienoa saada vanhat rakennukset taas "henkiin". Ja elämää maalaistalon pihaan. Uusia kuvia odotellessa... :)

    Hyvää lopputalvea Jovelaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa sinne, Tarja :) Kuvia laitellaan kun homma etenee. Juuri nyt siellä poistellaan kuivia olkia välikaton päältä. Kiva yllätys sekin. Tulevat hyötykäyttöön puutarhassa!

      Poista
  14. Ihana paikka! Mä vaan aina niin kateellisena luen ja katselen kaikkea tätä teidän elämän ihanuutta.
    Tuosta lattiasta lukiessani tuli mieleen edellinen Tanskalainen maajussi, missä sanottiin, että pajan lattian pitäisi aina olla puuta, ettei juuri taotut esineet vahingossa pudotessaan mene rikki. Tiedä sitten. Suomessa varmaan näissäkin on hirveän tarkat säännöt ja lattian oltava palamatonta matskua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ihmettä se Frank on meinannut tuolla? Jos taottu esine menee pudotessaan rikki, siinä on jokin vika oltava. Hiekka- tai betolilattia vissiin yleensä kuitenkin pajoissa on ja meille se tulee soralattiana. Siihen voi tiputella vähän herkenpäänkin tavaraa jos mielii ;) Puulattiaa en kyllä pajaan laittaisi, koska siinä on jo paloriskiä ja kyllä Tanskassa on ihan samat paloturvallisuussäännöt kuin meilläkin - olen muuten asunut siellä itsekin 5 vuotta. Mun pitää oikeen kuunnella sanoiko se Frank munkin korvan mielestä tosiaan ihan noin vai onko kääntäjä tulkinnut sen toisin. En ole nähnyt sitä pajajaksoa itse muistaakseni. Aika erikoiselta kuulostaa mun korvaan, mutta en kyllä ole varsinaisesti mikään asiantuntija tässä. Isäntä päättää tuollaiset asiat ja soraa ehdottomasti sinne lattiaansa haluaa, joten sitä tulee. :)

      Poista
    2. Siinä jaksossa hän teki puulattiaa tammipölkyistä. Se oli mielestäni tuo edellinen jakso, ei tämä uusin.
      Olen minäkin voinut ymmärtää väärin. Ei olisi ihmekään!
      Sarjana kyllä ihan mielettömän ihana. Teillä on vähän samaa henkeä elämäs! Siksi varmaan tätä blogia tulee niin tiiviisti seurattuakin ja odotettua uusia juttuja.

      Poista
    3. Ei, kyllä sä ihan oikein olet ymmärtänyt ja se selkeästi tuossa on kuvattu. Ihan oikeasti hän tekee puulattiaa pajaansa! Katsoin siis nyt itsekin sen jakson kohdan ja kyllä Frank siellä tekee puukuutiosta lattiaa pajalleen. Ajattelin ensin, että jos on vaikkapa kääntäjällä sattunut lapsus, että vaikkapa sana værksted olisi kääntynyt pajaksi ja olisi kuitenkin tarkoitettu verstasmaista pajaa, jossa ei ole ahjoa, mutta kyllä se ihan paja-pajaa vissiin siellä byggailee. Frank on aivan loistava ja tosiaan, koska olen itse asunut "hoodeilla" Tanskassa 5 vuotta, olen seuraillut Kastanjalan puuhia muutenkin kuin tuon ohjelman kautta. Meillä on pari heidän kirjaakin täällä. Frank on kyllä ihan aidosti sitä mitä ohjelmassa näyttää olevan. Oikea guru ja mun idoli tietysti! Älyttömän aikaansaava, lahjakas, osaava ja reipas tyyppi kerrassaan, mutta tämä paja-asia kyllä itseäni hämmästyttää. En ole mikään paja-asioiden asiantuntija, mutta silti tai ehkäpä juuri siksi ihmettelen. Saman "putoavuussuojan" kun tosiaan saa tehtyä soralla, josta myöskään kuuma, putoava ei kimpoa. Muutenkin olin hieman ?? Tuollainen kovin pieni koppimainen puusta tehty rakennus ja puulattia vielä alle. Pajalla se lämpötila nousee todella korkeaksi ja se tulilämpö mitä siellä käsitellään, ei ole ihan leikin asia. Minä en uskaltaisi tuollaista pihallemme laittaa ja jos isäntä täällä samanlaista pikkukoppia meinaisi, niin jollekin toiselle tontille saisi pajansa viedä ;D

      Poista
  15. Millonkas pajakauppaan pääsee ostoksille? Kun mietin, että mahtaisikohan n 15 km:n päässä olevalle torpalle (ent vilja-aitta) ja savusaunalle löytyä jotain sopivaa taontatuotetta? Kahvoja, koukkuja ja tanssia ainakin olis hyvä saada lisää! Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun hakasia!! :D

      Poista
    2. Eikun hakasia!! :D

      Poista
    3. Hahahaha! No mutta kuule kyllä se tanssikin saattaa onnistua jos on jenkkaa! Isäntä tuossa kertoi, että oli kakarana mennyt heidän mökillään marjapuskia ympäri jenkaten äitinsä ja serkkunsa kanssa :D

      Kahvia, koukkuja ja tanssia on tarjolla (mikäli kaikki menee toivotulla tavalla), suunnitellusti toukokuun 1. viikonloppuna, jolloin yritämme pitää pienet avajaiset tuolla. Laittelemme kutsun blogiin teille ihanille, jotka ehkä haluatte tulla kurkkaamaan millaista meininkiä täällä on ;)

      Poista
  16. Miten tuo vanha puu vaan onkaan niin kaunista <3 Kiva taas seurata teidän projektianne täällä blogin puolella. Instaa tulee seurattua vain kännykästä, jossa itselläni on turhan pieni näyttö - siksi luen aina niin innolla näitä blogipostauksia:)
    Tsemppiä puuhiinne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahavoitunut, elämää nähnyt puu on todella kaunista! Tuolla sisäpuolella se kaikki jää näkyviin, vaikka ulkopuoli saakin uuden laudoituksen suojakseen :)

      Poista
  17. Mietin tuossa että jos kiesitalli menee purkuun niin olisiko siinä ehjää lautaa millä voisi pajarukan seiniä paikkailla ja kannattaa vanhat harmaantuneet laudat laittaa myyntiin ostajia niille tuntuu olevan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kyllä! vaihtelevasti kiesitalissa on kaunista lautaa purettavaksi ja niin on tarkoitus tehdä. Pajaa niillä ei paikkailla, sillä sinne pitää saada ihan kunnon, kestävä laudoitus, mutta tuota kaunista sään ahavoittamaa lautaa me kiesitallilta pelastetaan ennen purkua ja niille laudoille on sitten jo tiedossa monen monta projektia ;)Myyntiin niitä ei tule jäämään, vaikka ostajia olisi ihan lähipiirissäkin ;)

      Poista
  18. Sinne on tulossa hyvä tila isännälle.
    Kummitustalo-blogi on nykyään Stellan kolmas luonto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stella :) Mä vaihdan tuon asap kun taas joudan :)

      Poista
  19. Ihania projekteja teillä! Minä nnniiin tykkään aina lueskella mitä tänne on kirjoteltu. Ja selvästi sielläkin alkaa olla jo kevättä rinnassa. �� Ensimmäisen kerrann kun tähän blogiin eksyin, on sen jälkeen tie säännöllisesti tuonut katsomaan onko jotain uutta tullut luettavaksi. Ja kaikki kelpaa. ☺ Minä aivan ihastuin siihen kasvikuivuriin jonka täällä esittelit. Itse sitä siitä asti haaveilin, ja viimein sain tilattua. Mutta onko muilla ollut ongelmia tilauksen kanssa?! Itsellä näyttää nimittäin siltä että rahat meni, mutta tuotetta ei ole tulossa, enkä saa yhteyttä mitään kautta ja puhelinnumeroa en löydä mistään. Eikö tuon pitäisi ihan luotettava paikka olla, ainakaan en mitään negatiivista netistä ole löytäny.. Oon ihan epätoivoissani ton asian kans kun nnniiin olisin tykännyt tuosta kuivurista. �� Ja rahoillani olisin mielelläni hommannut sitten muuta kuin tyhjää. �� Mutta kiitos tosi ihanasta blogista! Aina tulee niin hyvä mieli kun lueskelee teidän kivoja juttuja! Ihanaa kevättä ja onnistuneota kylvöjä! ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivuriasia selvinnyt ja kunnossa. Huh! ��

      Poista
    2. No huh, todella! Onneksi asia on jo selvinnyt! meillä ei ollut mitään ongelmia kuivurin saapumisen suhteen. Vissiin noin viikossa-kahdessa tuli. Ne kai tulee Hollannista fyysisesti, näin muistelisin. Kuivatteluiloa sinne :)

      Poista
    3. Kiitos. Kunhan kotiin saadaan niin kyllä kuivatellaan. Ai että minä ootan sitä laitetta!!

      Poista
  20. Tätä lukiessani mä mietin, että miltä mahtaa teistä tuntua, kun saatte entisöidä ja pelastaa noin ihanaa pihapiiriä. Yritin kuvitella sitä läikähdystä, mikä tuntui sydämessä kun ton paikan ensi kertaa näitte ja sen miltä tuntuu aamuisin herätä tuolla. Ihan mahtavaa, että saatte toteuttaa kaikki teidän unelmat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taitaa olla sellainen matka elämässä, että tämä paikka tarjoaa loppumattoman määrän aiheita innostua aina uudelleen jostain. Ja on se juuri noin. Kun niin kauan haaveiltiin ja joutui odottamaan, että pääsee edes aloittamaan jotain (kun oikeaa paikkaa ei löytynyt millään), niin nyt sitten sitä on niin iloissaan kun saa häärätä. Aina on vaan uusia suunnitelmia. Osa tulee valmiiksi, osa jää toviksi vaiheeseen ennen kun taas jatketaan, joten elämänmakuista olemista tämä on. Sitten on niin hirmuisen iloinen aina kun jokin haave on toteutumaisillaan ja toteutunut. Sen jälkeen ne vielä jalostuu. En oikeen ymmärrä miten ennen sai aikansa kulumaan :D

      Poista
  21. Kaunis rakennus. Minä näen tuossa jo paljon tehtyä siivoustyötä :) ja tietysti kauniit, patinoituneet puupinnat. Tuosta tulee ihana työtila, ai että!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla sitä näkevää silmää on niin rutkasti, kun tiedät tarkalleen miten paljon eri juttuja tällaiseenkin projektiin liittyy, eikä suinkaan vähiten juurikin siivous- ja raivauspuolella. Se on usein, ainakin täällä, se kaikista suurin yksittäinen homma kun jotain laitellaan. Tuotakin tilaa on putsattu ja tyhjennetty monen monta kertaa, kahden ja muiden avustuksella. Se oli ihan alussa täynnä puuta ja jos mitä kamalaa rojua. Oikeasti kamalaa rojua. Risoja laskettelusuksia, muovikanistereita ja silkkaa arvotonta roskaa. Nyt suunta on kohti sievää ja siistiä :)

      Tämä on yksi lempiprojekteistani, vaikka tuolla en itse juurikaan ehdi häärätä kuin loppuvaiheessa. Haaveissa siintää se tila kanoille ja vuohille tai fasaanitarhalle. Josko sekin sinne kuitenkin vielä saataisiin.. ;) Unelmia, unelmia :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!