jovela

jovela

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Wanha talo varustautuu syksyyn ja talveen

Kuin oravat luonnossa, me Jovelassa nostamme neniämme kohti tuulia heinäkuun kääntyessä elokuuksi ja olemme haistavinamme syksyn ensimmäiset enteet ilmassa. Yöt alkavat hämärtyä, linnut eivät enää laula kuten hetki sitten koska poikasia ei enää tehdä lisää, viimeiset alivuokralaiset, nuo meitä keväästä saakka ilahduttaneet lintuset ovat lentäneet pesistään, pöntöt ovat tyhjinä ja kurjet ilmestyvät pelloille. Kaste laskeutuu pelloille illalla ja usva leijuu peltojen yllä aamuisin, sudenkorennot pörräävät ilmassa ja heinäsirkat ovat saapuneet soittelemaan iltalaulujaan pihalle. Juuri kun varpaat ovat tottuneet taapertamaan ilman kenkiä ja sukkia, tietää sen ajan olevan edessä, jolloin moinen kapinallisuus palkitaan suonenvedolla. Kesä on vielä täällä ja kokonainen ihana elokuu edessä, mutta ilmassa leijuu jo lupaus lähestyvästä syksystä iltojen hämärtyessä, eikä se ole oikeastaan yhtään kurjaa.


Ennen en pitänyt syksystä kuin noin viikon ja likimain inhosin talvea

Koskaan ennen en ole niin rakastanut kaikkia vuodenaikoja kuin nyt, muutettuamme tänne katuvalottoman tien varrelle maalle. Jokainen vuodenaika on ihana ja läsnä omalla tavallaan ja elämisen rytmi luonnollisempaa kuin kaupungissa, jossa pyritään purkamaan luonnon luontainen rytmitys. Olen sanonut monta kertaa ja nyt sanon taas, miten suuri muutos sellaisella yksinkertaisella asialla ihmisen elämään on, kuin ihmiselle luontaisen elinympäristön ja siihen kuuluvan elämänrytmin keskellä eläminen. Sitä ei sitten millään ymmärrä jos asuu kaupungissa, koska sitä ei edes huomaa, mutta siellä se on ja elimistö kyllä se huomaa. Nykyään ymmärrän hyvin sen, mille joskus paljasjalkalaisena stadilaisena olen aikoinaan naurahtanutkin, nimittäin se valo- ja melusaaste. Kolme vuotta täällä asuttuani en voi enää sietää kaupungin melua ja valoa. Kun joudun viettämään muutaman päivän kaupungissa, olen aivan uupunut. Kaupunki ei koskaan nuku. Jos ei muuta, niin puhdistusautot metelöivät öisin, suojateiden merkkiäänitolpat piippaavat tyhjää (eikö ne voi olla hiljaa jos eivät ole toiminnassa?), hälystyajoneuvot huutavat eikä maailma kaupungissa koskaan rauhoitu niiden keinotekoisten valojen alla. Ei ihmisen ole tarkoitus hääriä yöllä ellei ole pakko. Sairaalassa on pakko, palokunnan on pakko ja poliisinkin, mutta noin muuten ei tässä maailmassa sellaista oikeaa tarvetta ole tavalliselle tallaajalle, että yöllä pitäisi suorittaa tekemisiään, ellei sitten ole venheellään tuulastamassa. Se kaikki muu on keksitty, jotta oltaisiin tehokkaita ja tehtäisiin tulosta ja saataisiin kaikki se krääsä tehtyä, jota kukaan ei oikeasti tarvitsisi. Autojakin pitää valmistaa tehtaalla öisin. Kyllä on maailmassa asiat hullusti, sanon. Vähemmälläkin aivan varmasti tulisimme toimeen jos määrän sijaan keskityttäisiin siihen laatuun.

Täällä maalla koen herkistyneeni kuulemaan hiljaisuutta ja luonnon ääniä. Valo tulee luonnosta tai ei tule, mutta aina niinä aikoina kun pitääkin. Vuodenajat seuraavat toisiaan luonnollisesti ja sen sekä tuntee, että näkee muutenkin kuin kaupan eteen tuoduissa sesonki-istutuksissa. Elämiseen tulee vuodenaikarytmi, salliva, hellivä, innostava ja virkistävä - sellainen, jota ei enää lainkaan kiinnosta hakea vaatevalmistajien sesonkimainoksista. Huopalapikkaat ja kumisaappaat ovat nykyään kova juttu täällä, mutta niitä ei tarvitse ostaa kahdesti vuodessa vain esiintyäkseen vuodenajalle keksityissä uutuusväreissä, jotka kahta kuukautta myöhemmin ovat kirjaimellisesti so last season ja alennusmyynnissä. Omalla kohdalla voin myöntää, että kaupungissa tuli tietämättään tavallaan ostettuakin elämäänsä sisältöä eri tavoin, enkä tarkoita pelkästään tavaraa. Täällä taas on päässyt toteuttamaan itsestään syntynyttä halua luoda sisältöä elämäänsä tai vaan seurata elämää ympärillään. Jokaisella vuodenajalla on omat piirteensä, omat kasvonsa ja luonteensa omalla tavallaan. Kevät herättää, kesä hellii, syksy pistää puuhailemaan ja sitten tulee talvi, jolloin kautta historian on otettu omalla tavallaan rennommin, koska päivä on lyhyt ja ulkona on kylmä.

Jokaisella vuodenajalla on oma valonsa sisällä ja ulkona. Täällä ehdin nähdä ulkovalonkin ympäri vuoden muutenkin kuin betonikuution ikkunan takana toimistossa tai ruuhkabussissa. Sitäkin tuli oman aikansa koettua ja aikoinaan kun olin kolmivuorotöissä tai yökkönä, oli viikkoja jolloin en nähnyt luonnonvaloa juuri lainkaan, koska olin yöt töissä ja nukuin päivät. Eikä se toimistoelämäkään niin mukavaa ollut. Talviaikaan pimeällä lähdit ja pimeällä tulit takaisin. Joku valoviiru ehti vilahtaa bussin ikkunan takana mennen ja tullen. Nykyelämässäni voin kesken töiden mennä toviksi ulos milloin tahansa siltä tuntuu. Huopikkaat jalkaan, viitta harteille ja ulos, satoi vettä tai lunta. Kesällä voin tehdä töitä ulkona jos mieli tekee. Elämää. Valoa.


Minä rakastin ennen kaupunkielämää, mutta olen aina pitänyt maaseudusta ja vapaasta hääräämisestä. Nykyään kaupunki ei enää tarjoa sellaisia iloja, joita varten siellä tulisi asua. Olen onnellisin täällä, minne kaupungin valot eivät näy eikä äänet kuulu, mutta luonto ja maailmamme muut asukkaat, nuo eläinmaailman kaverit kuuluvat! Juuri nyt äänimaailmani koostuu seinäkellon raksutuksesta, kylkeen kömpineen kissan kehräämisestä ja isännän askelten aiheuttamasta puulattian narinasta. Kurkin välillä ikkunasta ulos josko sääkartalle piirretty sadepilvi ropsauttaisi jonkun kuuron vettä, mutta pilvet seilaavat ohi. Käyn nuuhkaisemassa ilmaa, ei, ilmassa ei tuoksu sateen saapuminen. Kurki huuteli jostain peltojen toiselta puolelta. Ulkona kuivuvat pyykit saavat olla edelleen naruilla. Tällaista elämä täällä meillä on. Kuunnellaan, tunnustellaan ja nuuhkitaan kuin huomaamattamme luonnon lähettämiä viestejä, jotka määrittelevät myös puuhiamme, ja olen siitä niin kovin onnellinen.

Sadonkorjuuta

Kesän siirtyessä elokuulle tähän emäntään iskee jokavuotinen akuutti säilöntäkuume. Siinä missä oravat keräävät pähkinöitä koloihin pitkin ja poikin, Jovelassa säilötään omaa ja luonnon satoa. Molemmilla, meillä ja oravilla on mielessä sama tarkoitus. Talveksi pitäisi saada kesää säilöttyä. Talossa tuoksuu vuoroin etikkaiset ja makeat liemet sekä mehevät mausteet. Tuvassa on hiki ja kuuma, kun puuhella hönkii lämpöään patojen ja pannujen poristessa pinnallaan. Vaivihkaa kynttilät saavat taas tulta sydämiinsä ja kuistin valot sytytetään illalla valaisemaan koirien iltapissahetkeä. Aika kulkee kohti sitä päivää, kun ulkona ei enää ole lämmin ja yöt ovat viluisia. Villasukat pestään ja nostetaan korissaan esille. Lammastossut palaavat kesälomalta. Kuistin välioven talviverho vedetään yöksi oven eteen. Toivotaan ukkoskuuroja, koska ne ovat ihania. Isäntä laittelee talven puuvarastoja kuntoon. Alkaa lämmityskausi. Tekee mieli tehdä pataruokia ja kokeilla jotain käsityötä, joka todennäköisesti alkuinnostuksen jälkeen ei valmistu koskaan. Syksy on puuhakasta aikaa ja sen alkuvalmistelut kesän puolella ovat osa luontaista ja normaalia elämää tällaisessa wanhassa, nykyajan pilaamattomassa talossa ja kyllä, sen syksyn lähestymisen haistaa kaikilla aisteillaan.

Täällä on syötyä satoa. Siinä on jokin uskomaton oma tunnetilansa, kun kerää puutarhastaan itse kasvatettua syötävää, kantaa ne keittiöönsä ja valmistaa ruoaksi. Suhtautuminen ruokaan muuttuu ja vähän muihinkin asioihin. Tuossa perjantaina esimerkiksi ihailin ensimmäisiä Blue Congo (Blue Kongo) -perunoita. Miten uskomattoman syvän liloja ja kauniita ne ovatkaan. Nuuhkin ja hypistelin perunoita lainkaan nolostumatta. Itse kasvatettu ruoka pysäyttää tutkailemaan kasvattejaan ja kokkailemaan ajan kanssa. Kannoin juuri kasvihuoneelta kahden käden kupissa erilaisia tomaatteja tupaan. Niissä on erilaisia tuoksuja ja niiden pinnat tuntuvat erilaisilta. Tummanruskean Mustatryffeli-tomaatin tuoksu on vahva ja pinta hieman rouheampi kuin vaikkapa makealta tuoksuvan punaisen pikkutomaatin tai siloposkisen keltaisen tomaatin, jonka tuoksussa on aavistus paprikaa. Auringossa kaikessa rauhassa ilman kasvutehosteita kasvatetut tomaatit maistuvat niin maukkailta, että niitä tulee napsittua suuhunsa ihan vaan ohi kävellessään.

Ja täällä on tehty hilloja, yrttisuolaa, hyytelöitä ja mustaherukkaliköörikin on tekeytymässä ruokakomeron lattialla. Viimeksi mainittu pullotetaan vasta tiistaina marjojen muhittua murskattuina ensin vuorokauden itsekseen, sitten toisen viinin kanssa. Sokerin lisäämisen jälkeen marja-viiniliemi pullotetaan tujumman alkoholilurauksen kanssa ja annetaan tekeytyä pari kuukautta. Postaan oikein kunnolla tuon reseptin ensi viikolla, kun saadaan likööri pullotettua. Vanhalla menetelmällä tehty mustaherukkalikööri on jotain niin hyvää, että uskallan suositella kokeilemaan, jos oma sato on yhtä runsas kuin meillä tänä vuonna tuntuu olevan. Tuota yrttisuolaa sitten suosittelisin ihan kaikille. Kuvia prosessista löytyy instasta. Ollaan tehty kahta erilaista suolaa: toinen on yleisyrttisuola ja toinen on uutettu sitruuna-yrttisuola, joka on ajateltu kala- ja äyriäisruoille. Sori nyt Herbamare, mutta olet jäänyt toiseksi!

Niin! Ja kukkatee! Voi miten ihanaa onkaan kuivata kukkia, sekoitella niitä mintun ja salvian kanssa teeksi.


Mustaherukkahyytelö

Lapsuudenkotini pihalla kasvoi mustaherukoita joten loppukesän lapsuudenmuistoihini kuuluu vahvasti mustaherukkahyytelön valmistuksen tuoksu. Äiti oli kerännyt vauvaperhetuttaviltaan ylimääräisiä Bona-purkkeja, joihin tuota ihanuutta sitten keiteltiin. Myöhemmin kokonainen purkkikomppanja löytyi lapsuudenkotini kellarin ruokavarastohuoneesta, sieviin riveihin laitettuna. Äitini kutsui mustaherukkahyytelöä ranskalaisittain vain hyytelöksi, eli gelée, joka purkin kyljen lapussa lyhentyi geleksi ja etukirjainkin vaihtui C'ksi. "Selettä" meillä syötiin erilaisten lihruokien kanssa kymmeniä purkkeja vuodessa. Äitimme poismenon jälkeen olen käynyt sivu kerrallaan läpi äitini keittokirjoja ja niiden välissä olleita äidin kirjoittamia lappuja löytääkseni tuon mainion wanhan reseptin. Löysin sen vasta tällä viikolla, vahingossa, sopivasti mustaherukkasadon hyytelösopivan kypsyyden kohdalla. Yksi lusikallinen mamman mainiota mustaherukkahyytelöä ja olin taas siellä äitini keittiössä lapsuudenkodissani. Outoa, miten vahva ihmisen makumuisti voi olla.


Resepti on yksinkertainen. Keitin ensin sakean voimakkaan mehun kattilaan murskatuista mustaviinimarjoista. Siivilöin, oikeastaan paseerasin keitetyn mössön tiuhan siivilän läpi ja mittasin näin syntyneen sakean mustaherukkamehun.

Yhtä mitattua, valmista mehulitraa kohti tarvitaan
3 rkl sitruunamehua
1 kg hillosokeria

Kuumenna mehu, lisää sitruunamehu ja sokeri, keitä hissukseen, välillä sekoitellen n. 10 minuuttia. Kuori vaahto pois ja purkita.

Vaikka hyvä ruoka tuokin paremman mielen (mainos on tehonnut), niin wanhassa talossa valmistaudutaan syksyyn ja talveen muutenkin. Siinä missä kerrostaloasukkaat nostavat sateenvarjon eteisen naulakkoonsa ja modernien talojen asukkaat ehkä kääntävät joitain säätimiä laitteissaan, meillä täällä on monenlaista pientä puuhaa ja pohdittavaa.

Kohti talvea - lämpöniksejä

Tällainen 150-vuotias talo, jota ei ole rempattu umpeen, on meinaan hieman oikukas talvisin. Meillä on oikein hyvä täällä talvisin, mutta olosuhteiden pakosta talvella kuluu edelleen turhaa rahaa lämmitykseen. Turhalla rahalla tarkoitan sitä, että halvemmallakin pääsisi, jos tekee pieniä muutoksia olemassa olevaan tilanteeseen ilman suuria remontteja tai investointeja. Jovelassa lautalattiat ovat talvisin kylmiä, huoneet suuria ja korkeita, moderneja lämmityssjärjestelmiä ei ole ja käyttökelpoisia tulipesiä on toistaiseksi kaksi: yksi tuvassa ja toinen keskellä taloa. Yllättävää kyllä, olemme puulämmityksellä, pienellä kikkailulla ja puulämmityksen tukena parilla sähköpatterilla ja tarvittaessa petroolilämmittimellä onnistuneet saamaan talon lämpimäksi talvellakin, mutta aina on parannettavaa ilman, että talo revitään auki.

Teen lämpöasioista ihan oman niksi- ja "Jovelat testaa" -postauksen ensi viikolla, mutta kerron jo nyt yhden vinkin, joka ei ehkä ole kaikille tuttu ja tässä on hyvää aikaa ottaa vinkki haltuun ennen talvea hyödyntäen vaikkapa tori.fi tarjontaa.

Fysiikan lakien mukaan lämmin ilma liikkuu lämpölähteestään ylöspäin, sillä lämmin ilma on kevyempää kuin kylmä ilma. Tämä konkretisoituu meillä siten, että huoneiden yläosassa on suorastaan kuuma. Jos isäntä joutuu vaikkapa tuvassa nousemaan tuolille tehdäkseen jotain huoneen yläosassa sijaitsevalle jollekin, sieltä ei tulla alas mainitsematta, että huoneen yläosassa on  t o s i  kuuma. Se lämpö olisi hyvä saada kiertoon. Tämä ratkaistiin hankkimalla tori.fin kautta muutama vintage-tyylinen kattotuuletin (25 ja 30 eurolla), joiden avulla saadaan lämmin ilma alas katosta ja samalla myös leviämään laajemmalle alueelle lähteestään. Meillähän oli jo pieni lämpöenergialla toimiva hellan päällä seisova tuuletin (ks. video käytöstä tuvassamme tästä), joka siis on kirjaimellisesti puulieden keittolevyn päällä. Kun lämmin ilma nousee liedeltä, tuulettimen lavat alkavat pyöriä ja siten lämpö leviää normaalia laajemmalle. Nyt sitä lämpöä tullaan levittämään suuremmalla tuulettimella katosta takaisin huoneeseen sen sijaan, että lämpö pyrkisi sisäkaton kautta kylmälle ullakolle. Lämpöenergia kun pyrkii aina tasaantumaan ja sen liike on aina lämpimästä kylmään.


Punainen naru roikkuu vetimessä sen aikaa kun saan laitettua siihen huomaamattomamman version. Ilman narujatketta ei tämä emäntä muuten vetimeen yllä!

Kattotuulettimissa on kaksi asentoa: kesä ja talvi. Kesäasetuksella lapoja pyörittäessä huone viilenee. Talviasennossa lavat pyörivät toiseen suuntaan ja tuovat siten kattoon noussutta lämpöä takaisin alas. Lämmityskäytössä lapoja ei tulisi pyörittää kuin viimeistä päivää, vaan alhaisimmalla kiertonopeudella, jotta lämmin ilmavirta ei jäähdy. Meillä on nyt kaksi kattotuuletinta hankittuna, joista toinen on vielä matkallaan, mutta toinen on jo tuvan katossa ja kolmas hankitaan vielä saliin. Tällä viikolla on ollut turkasen helteisiä päiviä, joten on tullut nautittua siitä tuulettimen viilentävästä vaikutuksesta, mutta testasin jo lämmitysjutunkin yhtenä iltana, ja se todella toimii! Vähän liiankin hyvin, etten sanoisi, vaikka hellepäivinäkin alkuyön pimeys onkin mukavan viileä.

Kattotuulettimet eivät muuten ole mikään viime vuosikymmenten keksintö, vaikka monelle ensimmäinen mielikuva onkin joku karmea muovinen kasarihärpäke seinäviuhkan ja auringonlaskujulisteen kaverina. Kattotuuletin on kuitenkin niinkin vanha keksintö, että niitä on ollut Intiassa jo 500 vuotta ennen ajanlaskua. Modernit rotaatiokattotuulettimet keksittiin Amerikassa 1860-luvulla ja ensimmäiset sähköllä toimivat kattotuulettimet 1882 Philip Diehlin yhdistettyä Singer-ompelukoneen moottorin kattotuulettimeen. Nykyaikaisissa kattotuulettimissa on sitten tuo mainittu kesä- ja talviasento, joiden kiertosuunta määrittelee sen siirtääkö tuuletin lämmintä ilmaa alas vai ylös ja siten joko lämmittää tai viilentää huonetta. Talvella kattotuuletinta pyöritetään miniminopeudella talviasetuksella ja se riittää lämmön tasaiseen levittämiseen. Myös lattiat tuntuvat lämpimämmiltä, lämpö saavuttaa koko huoneen tarjoten tasaisen lämmön ja siten puun kulutus (tai patterilämmitystarve) laskee jopa 30%. Modernit kattotuulettimet eivät myöskään ole mitään sähkösyöppöjä.

Palaan lämpöasioihin ja uusiin kikkailuihimme jo ensi viikolla. Teen aiheesta oman postauksen, sillä muuten tästä postauksesta olisi tullut aivan jäätävän pitkä - jota se taitaa jo nytkin olla. Nyt kuitenkin Jovelan emäntää kutsuu arkiset askareet, vaikka sunnuntai onkin. Kuivat pyykit kutsuvat pihalla, tuvan pöydällä on keko etelän hedelmiä, joista pitäisi keitellä nektariini-aprikoosimarmeladia, kurkkupikkelssiä ajattelin laitella tekeytymään, viinit lurauttaa mustaherukkalikööriämpäriin ja ehkä käydä vielä keräämässä yhden satsin horsmaakin tänään horsmankukkahyytelöä varten.

Niin, tämä aika vuodesta on täynnä mukavaa puuhaa. Kalenterivuoden viimeinen kesäkuukausi alkaa tiistaina. On elokuun vuoro. Tuvassa tuoksuu kuukauden ajan orrella kuivavat yrtit ja monenmoiset keitokset. Illat hämärtyvät ja on aika sytytellä kynttilöitä.


Vaan laitanpa vielä yhden pienen vinkin kuitenkin! Ylen areenassa on ihania kuunnelmia taas tarjolla. Heitän tähän linkin dekkarikuunnelmaosastolle, joista kannattaa nautiskella ainakin Vainaja-sarjan kolme jaksoa, Musta ilotulitus (6 jaksoa) ja tiivistunnelmaisen ihana Lumen taju. Ensin mainittu ei ole nimestään huolimatta lainkaan kamalaa kuunneltavaa. Vainaja-sarjan jaksoissa dekkarifriikki ja entinen rikospoliisi, nykyinen eläkeikäinen antikvariaatin pitäjä selvittelevät yhdessä vanhoja rikoksia. Päärooleissa on Ritva Valkama ja Aarre Karen. Kuuntelu kannattaa aloittaa osasta Vainaja kaupan päälle, joka on sarjan 1. kuunnelma. Kukin jakso on oma tarinansa. Jälkimmäinen taas, eli tuo Lumen taju on tanskalaisen kirjailijan, Peter Høegin Lumen taju -nimisestä kirjasta tehty neliosainen kuunnelmaversio. Siinä kööpenhaminalaistunut, grönlantilaissyintyinen Smilla alkaa selvittää taloyhtiönsä katolta pudonneen pojan kohtaloa, josta syntyykin melkoinen tarina. Kuunnelman äänimaailma on maagisen hieno ja Kristiina Elstelän ääninäyttelytaito on aivan huikean hyvä rauhallisuudessaan. Näistä kolmesta mainitusta kuunnelmasta Musta ilotulitus taas edustaa oman aikansa parhaita näyttelijöitä jännityskuunnelman parissa. Ihana Pentti Siimes ja monet muut tutut äänet kertovat tarinan rikkaasta miehestä, rakkaudesta, petoksesta, rikoksesta ja syyttömuudestä.

Nämä ja monet muut ihanat perinteiset kuunnelmat ovat myös arkista äänimaailmaani, kun hääräilen täällä Jovelan väärän vänkyrän talossa, kellon raksuttaessa omaa aikaansa. Suosittelen!

Kuulumisiin taas ihanat ihmiset siellä!

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna

24 kommenttia:

  1. Yllätyin, että olette siellä jo kolme vuotta asustaneet....kyllä aika rientää!
    Hyvä idea nuo tuulettimet..jossakin olen nähnyt kiukaan päälle asetettuja pieniä tuulettimia, jotka jakavat lämmön tasaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Ja talolla ollaan oltu jo yli 4 vuotta kokonaisuutena. Tammikuussa tulee 5 vuotta siitä kun paikka ostettiin! Tuntuu epätodelliselta :D

      Meillä on tosiaan juuri sellainen tuuletin myös tuvassa ;)

      Poista
  2. Kyllä minäkin niin viihdyn maaseudun rauhassa ja vanhassa talossa. Kaupungissa käyminen on mukavaa, mutta vielä parempaa on tulla kotiin ja hiljaisuuteen.

    Hellyttäviä hämärähetkiä Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se! Kaupungissa voi käydä ja sieltä pääsee pois. Kaupunki on monelle kiva paikka asua, mutta itselleni se ei tuo kuin satunnaisten vierailujen iloja ja silloinkin siihen väsyy nopeasti. :)

      Poista
  3. Vetääkö teillä lattiasta? Sitten kannattaisi kunnon eristykset ja tuuletus systeemit laittaa lattialankkujen alle. Nuo ovat hyviä juttuja ja pitävät ihan paikkansa. A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kylmät lattiat ja lämpöhän pyrkii aina lämpimästä kylmään, joten toki lattian kautta tapahtuu lämpöhukkaa. Lattiaremontit ovat kuitenkin niin mittavia projekteja, ettei meillä ole sellaiseen töiden ja elämisen osalta mahdollisuuksia kuin kesällä ja nyt ei olla kesää sellaiseen rumbaan uhrattu, sillä välillä täytyy myö levätä :) juuri tästäkin syystä meillä on käytössä muutamia pieniä niksejä, joilla näihin(kin) asioihin voi vaikuttaa ja teen niistä oman postauksen tuossa ensi viikolla :)

      Poista
  4. tervehdys tältäkin tuvalta :)
    meillä täällä pitää kiireisenä kaksi uutta lapsukaista toinen vasta taapero ikäinen :)
    ihana postaus sinulla ja tunnelmat ja tuoksut tuli tänne saakka!!
    terveisin
    jaana amandantuvalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan sentään! Lapsoset kyllä pitävät liikkeessä, sen olen huomannut vaikkei meillä itsellä lapsia olekkaan. Kauniita elokuun päiviä sinne omiin puuhiinne :)

      Poista
  5. "Mikään ei voita noita elokuun öitä, kun usva hiljaa tanssii tanssejaan, kuutamon kultakaavussaan.." Täällä samoissa tunnelmissa, elokuun on yksi minun suosikkikuukausistani. Jotain syyskaihoa ja kesäriemua vielä samassa paketissa. Kuunnelmat ovat ihania ♥ ..etenkin puuhastellessa kaikkia loppukesän säilöntä- ja muita puhteita. Ihania loppukesän tunnelma- ja puuhasteluhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhh! Pelle! Voi Pelle, Pelle! Tuohon biisiin Pelle on kyllä saanut kiteytettyä juurikin tuon elokuun samanaikaisen ilon ja kaihon, kun kesä hiipuu taas selän taakse, mutta sen ja talven väliä pehmitellään alkusyksyn lempeydellä.

      Mulla on muuten korvamatona soinut Vilkkumaan Maijan biisi yhden sanan pienellä muutoksella:

      Ja parhaimpia (alk.per. pahimpia) on aamut
      joiden päättymistä ei näy.
      Mä pelkään aina ne saa mut
      ja niin lopulta käy.

      Jos jotain saisin päättää kesästä jääväksi pysyvästi, niin se olisi se, että aurinko nousisi aina aikaisin.

      Iloista elokuuta ja kauniita kuutamoita sinne suuntaasi :)

      Poista
  6. Voin hyvin kuvitella tuon tunteen että viihtyy maaseudun rauhassa paremmin kuin kaupungin melusaasteessa. Palasimme juuri kotiin kesäkodilta ja onhan tässä taas suuri ero elossa. Pakko on taas tottua erilaisiin ääniin, maalla kun on melko äänetöntä. Syksy herättää minussakin kovan säilömisvimman. Tänään täällä onkin säilötty marjoja talven varalle. Mukavaa viikonalkua sinne rauhan tyyssijaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla taitaa myös kone surista ja puikoilla syntyä jos mitä hienoa käsityötä syksyn lähestyessä ;) Energistä elokuuta sinne ja rauhaisaa asettumista takaisin arkikotiin :)

      Poista
  7. Onpa hyvä, että Herbamaret jäävät kakkosiksi - niistä tulee ensimmäisenä mieleen säilöntäaine, paakkuuntumisenestoaine ja sen sellaiset.
    Ihailen kyllä niin paljon itse kasvatettua ruokaa. Omat pienimuotoiset yritykseni kasvattaa maistiaisia ovat kyllä opettaneet, etteivät hyötykasvit ihan itsestään kasva ja tuota satoa - innostuken kokeiluihin pitäisi kantaa sadonkorjuuseen ja niillä, joilla satoa tulee enemmän, myös säilömiseen saakka. Inspiroiva postaus, josta huokuu mukavanoloinen tyytyväisyys<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serkkuni kertoi juuri, että hän oli ostanut vähäsuolaisempaa herbamarea, eikä voinut sitä syödä, kun se melkein poltti suuta. Oli ollut niin pistävä maku verrattuna siihen tavalliseen Herbamareen, että käyttämättä jää. No, onneksi meillä on kaikenlaisten asioiden YYA-sopimus serkusten kesken ja meidän ruokakomerossa odottelee kotona tehtyä yrttisuolaa myös serkkulaan ;)

      Meilläkin kaikki tämä on vielä ihan pienimuotoista. Ei me elettäisi näillä kasvatuksilla vuoden ympäri jos niikseen tulisi, mutta omavaraisempaan elämään ollaan kuitenkin suuntauduttu ja se omavaraisuusaste aina sitten hieman nousee vuosittain jos sadot sallii. Nyt aletaan olla yrttien osalta siinä tilanteessa, ettei kaupan yrttejä tarvitse ostaa käyttöön ja montaa herkkua me saadaan säilöttyä ruokakomeroon ja pakkaseen. Ne sitten tuo iloa syksyn ja talven päiviin, kun voi avata purkin säilöttyä kesää ;)

      Poista
  8. Sun piti kertoa mulle joku resepti. Vai pitikö?! 😊 Jostain kivasta mun piti sua muistuttaa. Todellakin näytätte olevan pikku oravia, mut kiva et oot päässyt säilömisen makuun oikein kunnolla. Ei kyl ihan heti olis uskonut, kun silloin taannoin stadin tyttöön tutustuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muista kokeilla sitä kurpitsapihviä ja kertoa mitä tykkäsit!

      Kyllähän mä oikeastaan aina, vuosikymmeniä olen purkittanut vähän sitä ja tätä, yhdessä äidin kanssa ja ilman äitiä, mutta Jovelan myötä sitten iso osa niistä purkitettavista tulee raaka-aineina omasta¨maasta. Se on kyllä verrattoman ihanaa! :)

      Poista
  9. Ihana kuvaus maaseudun rauhasta ja elämän kulusta vuodenaikojen mukaan. Olet niin oikeassa tuon valo- ja melusaasteen kanssa. Kaupungissa, vaikka ei asukaan keskustassa ja asuu kohtuullisen pienessä kaupungissa, kuuluu kaikenmaailman ääniä keskellä yötä(kin). Katuvaloja eivät sentään säästösyistä polta keväästä syksyyn välisenä aikana. Hiljaisuus ja verkkainen, omatahtinen elämä, tekee ihmiselle hyvää. Se tuli taas todettua lomalla.
    Kiitos vielä resepteistä :) Nautinnollisia säilömispäiviä Jovelaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin ja verkkaisuuteen täällä voi yhdistää tiukatkin työkiireajat ilman, että ollaan ihan irrallaan muusta elämästä. On se vaan niin mahtavaa, kun voi irrottautua hetkeksi ihan muihin puuhiin kesken työpäivän. Tänäänkin kävin hieman kuljeksimassa tuolla pihalla ja iltapäivällä pullotin mustaherukkaliköörit - siinä töiden lomassa. Energistä elokuuta sinne suunnille, Anu :)

      Poista
  10. Varsinkin iltaisin ilmassa on jo syksyn kypsiä aromeita. Olen aina pitänyt noita kattohärpäkkeitä ihan kamalina ja käsittämättöminä vempaimina. Mutta kun on monta talvea viettänyt vanhassa talossa, jossa on korkeat huoneet, ymmärrän täysin laitteen käytännöllisyyden ja hyödyllisyyden. Keittiöön voisin tuollaista harkita, liesipuhallin minulla jo onkin ja sekin on auttanut paljon hellan lämmön jakamisessa. Täältä löytyy aina hyviä vinkkejä, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, ihan sama juttu! En ole alkuunkaan pitänyt kattotuulettimista ennen :D Ehkäpä olen nähnyt niitä aina sellaisissa paikoissa, missä ne eivät ole olleet paikallaan tai ne ovat olleet niitä kultamaalilla maalattuja muovikammotuksia. Tuossa kesällä näin yhdessä todella vanhassa ravintolassa tällaisen kattotuulettimen ja aloin katsella, että eipäs se hullumpi olekaan. Nuo meidän kattotuulettimet ei tosiaan ole muovia ja painavatkin sen verran, että kiinnitysvaiheessa kannattelu ei ole ihan simppeliä kun käsivarret menee maitohapoille. Isäntä onneksi hoiti homman, itse vain kokeilin kannatella tovin :D

      Olen ollut tyytyväinen, tässä on ollut kovin kuumia päiviä, joten ihan siinä viilennyskäytössäkin on ollut kieltämättä ihanaa seisoskella tuulenvireen alla hillojansa keittelemässä ;)

      Poista
  11. Kirjoitat kauniisti. Minä en kyllä tahdo oikein mukautua näihin viime vuosien talviin, jotka ovat ainaista loka-marraskuuta. Ehkä vielä joskus etelässäkin saadaan nauttia kunnon lumitalvesta. Mukavia säilöntähetkiä Jovelaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä täällä Lounais-Suomessa ei ole ollut kovin kaksisia talvia. Lunta ei ole ollut kuin muutamana päivänä ja ihan väärään aikaan, eli silloin kun lähinnä toivoisi kevään jo polkaisevan käyntiin :D Kevät teki tuloaan kuin vastamäkeen. Mutta silti! Talvella on upeat tähtitaivaat, joita täällä näkee selkeänä, kun ei ole kaupunki- tai katuvaloja. Pakkasella on ihana kuivattaa pyykkiä ulkona ja saunapäivinä on ihanaa kipittää nahka höyryten saunapolkua pitkin sisälle. muuten olen sinut talven ja loppusysyn kanssa, mutta valon vähyys kyllä tuntuu raskaalta varsinkin kun sitä lunta ei tule. Saas nähdä miten seuraavana talvena käy!

      Poista
  12. Kiitos mustaherukkahyytelön ohjeesta, sitä pitää kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Itse ehdin jo ensimmäisen purkin korkata kana-aterialle ja hyvää oli ;)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!