jovela

jovela

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Yksinkertaista elämää

Tässähän meinasi sunnuntaipostaus vallan jäädä tekemättä, kun Jovelan emäntä otti ja torkahti varsin sopimattomaan aikaan. Hetkeksi vaan piti kellahtaa Pippa-kissaa rapsuttelemaan illallisen jälkeen, mutta kuinkas kävikään! Hämmästys oli suunnaton, kun raottelin luomia ja ulkona olikin sysimustaa. Siinä ei hetkeen tiennyt oliko kello yhdeksän illalla vaiko aurinko unohtanut nousta valaisemaan aamun kello yhdeksää. Syypäänä voidaan pitää tavanomaista pidemmälle venähtänyttä eilisiltaa, kun innostuttiin isännän kanssa katselemaan kertaheitolla likimain koko Vain elämää -kausi ja siinäpä sitten lauantai-ilta venähtikin huomaamattamme sunnuntain aamun puolelle. Taisi kello jo neljää lyödä kun päädyttiin unille lukuisten "vielä yksi jakso" -päätösten jälkeen. Semmoista se oli, kun isännän kanssa heittäydyttiin ensimmäiselle viikonloppuvapaalle sitten syyskuuun sen kummemmin suunnittelematta, täydellä innolla ja sen seurauksena sunnuntaina täällä varpaita laiteltiin lattiaan vasta puolilta päivin ja aamupalakin venyi iltapäivän puolelle. Kun siinä oli sitten kaikenlaista hääräilty, sunnuntaipaisti tuupattu uuniin ja nautittu, ramaisi jo niin vietävästi, että silmät lupsahtivat kiinni ja meinasi koko postauskin jäädä tekemättä, mutta täällä sitä taas ollaan! Reissusta ollaan kotiuduttu ja taloksi asetuttu. Kynttilät palaa, kello raksuttaa laiskojen aikaa ja arki on palautumassa normaaliin rytmiinsä. Tervehdys siis sinne joka torppaan, tupaan ja huusholliin!

Kuparin ja puun virkistäminen

Tuossa reissua ennen kävimme kaverin komppaamana kirppiksellä etsimässä vielä muutamia vanhoja raameja, mutta sellaisia ei sillä reissulla löytynyt. Löytyipä kuitenkin sievä vanha kaakaopannu, tai mokkapannuksi näitä myös kutsutaan, vaikka lienevät kuitenkin alunperin suunniteltu nimenomaan kaakaolle. Hot chocolate pitchereiksi tai hot chocolate pot nimellä nämä sivukahvalliset antiikkipannut tuolla maailmalla kulkevat. Tämä meidän kirppislöytömme lienee jostain tuolta vuosisadan vaihteen tienoilta ja se on sievä kuin mikä. Parin euron löytö kaipasi hieman virkistystä, joten ajattelin jakaa tässä pari kivaa kuparin puhdistus- ja kiillotusohjetta sekä virkistyssalvan puulle, joka toimii kivasti eritoten keittiössä, jossa puisia kapustoja, leikkuulautoja ja tarjoilualustoja ei halua käsitellä teollisilla puhdistusaineilla.



Kuparia voi puhdistaa helposti monellakin tapaa. Toiset sivelevät sitruunaa ja kuorruttavat suolalla, itse käytän putsaamiseen ketsuppia, jolla saa kivasti tummentumat pois ja kiillon takaisin. Joskus kuitenkin kupari kaipaa myös ihan pelkkää kiillotusta, sillä vanha kupari voi jäädä sameaksi puhdistuksen jälkeenkin. Kiillotusaine syntyy yksinkertaisesti vedestä, suolasta, etikasta ja mistä tahansa jauhosta, oli se sitten vehnää, ruista tai mitä jauhoa nyt kaapista sattuukaan löytymään. 0,5 dl vettä kuumennetaan ja siihen liuotetaan 0,5 dl suolaa, kunnes suola on täysin liuennut veteen. Lisää 3 rkl. etikkaa ja tee nesteestä tahnaa jauhoilla. Jauhojen määrällä ei ole väliä, kunhan tahna on sellaista mukavan helposti leivitettävää. Kupariesine töhnätään tahnalla ja annetaan kuivahtaa viitisen minuuttia. Sen jälkeen tahnaa hieman hangataan kuparipinnalla ja lopuksi tahna huuhdellaan pois ja kupariesine kuivataan huolella.

Kuvassa näkyy tuo kaakaopannun kahvan puinen nuppi ja puinen kahva, jotka ovat haalistuneet. Haalistuneisuus sinällään on ihan sievää ja kertoo ajan kuluneen, mutta kuivuus voi myös aiheuttaa halkeamia kun esine otetaan käyttöön uudelleen ja meillä tämäkin kupariesine on ihan käyttöön hankittu. Päätin siis hieman elvyttää noita puuosiakin. Kelpo puuvaha syntyy, kun sulattaa 1 osa mehiläisvahaa ja 3 osaa kookosöljyä ja sivelee siten syntynyttä seosta puulle. Kuvassa nuppi ja kahva ovat juuri vahattuja, joten ne ovat tummempia kuin kuivahdettuaan. Käsittelen tällä seoksella myös puiset leikkuulautamme ja muut keittiön puiset käyttövälineet. Vaha imeytyy osin puuhun ja tekee pienen suojakerroksen puun pinnalle ja kuluu sitten itsestään pois.

Mainiot Martat

Ihanasti perinteistään luopumatta virkistynyt Marttayhdistys on täynnä voimanaisia aidolla asialla! Olen aivan uudelleen hurahtanut mainioihin Marttoihin. Onko meidän lukijoiden joukossa Marttoja?  Lueskelin tuossa laiskan aamupalalla uusinta Martta-lehteä, joka meille tulee säännöllisesti liityttyäni paikalliseen Marttayhdistykseen. En osaa oikeen itseäni lukea oikeaksi Martaksi, vaikka olen kovasti marttahenkinen, mutta kuitenkin olen yhdistyksen jäsen vain jäsenmaksun kautta. En valitettavasti ehdi osallistua kivoihin Marttojen järjestämiin tapahtumiin, mutta paikallisen ja yleisesti hienon yhdistyksen toimea on mukavaa tukea jäsenyyseuroilla ja lehden luen aina herkutellen sen kivalla sisällöllä. Tällä kertaa lehdessä oli mm. ajankohtaisia artikkeleita vuodenaikaan liittyen, henkilöartikkeleita menneiltä ajoilta ja nykyajalta, puutarha- ja käsityövinkkejä sekä satokauden reseptejä. Joulu- ja perinneihmisenä tuo Marttojen joulukirjakin kiinnostaisi kovasti ja saatan sen tässä syksyllä vielä hankkiakin.


Mikään uusi juttu Marttayhdistys ei tietenkään ole itselleni, enkä täällä hihku ikään kuin olettaen, että se muillekaan mitenkään uusi juttu olisi, mutta olen itse viime aikoina huomannut Marttojen virkistyneen hienosti tähän aikaan osuvalla toiminnallaan tosiaan perinteistään luopumatta ja siksi kannustaisin muitakin liittymään oman alueensa Marttoihin jos ette ole vielä jäseniä. Martat ovat jakaneet kotitaloustietoa ja olleet monessa hyvässä mukana monipuolisesti kautta pitkän historiansa ja vaikuttaneet merkittävällä tavalla niin moneen asiaan, että ei voi kuin ihailla. Jäsenyys taisi maksaa 30 euroa vuodessa ja sille rahalle saa kyllä katetta juuri sen verran mitä itse mielii ottaa vastaan. Jos ei muuta ehdi tai halua, niin ainakin saa kivan lehden kotiin kannettuna ja hyvän mielen hienon toiminnan tukemisesta.

Oletko varautunut?

Uusimmassa lehdessä Marttojen puheenjohtaja kyseli lukijoiltaan osaammeko me varautua? Kirjoituksessaan puheenjohtaja kertoi kotivaran tärkeydestä ja miten näinä epävakaisina aikoina epätavallisesta tuntuu tulleen tavallista. Meillä ja maailmalla tapahtuu jatkuvasti ja olemme täysin sähkön ja tietotekniikan varassa kaikissa asioissa. Sellainen omavaraisuus, tietotaitojen hallinta ja kyky pärjätä poikkeustilanteissa on hieman huonoilla kantimilla yhteiskunnassamme.

Me täällä Jovelassa elelemme hieman eri tavalla, ei niin nykyaikaisesti ja kotivarakin on ihan tavallista arkea. Juuri eilen kävimme taas kuukausitäydennyksen merkeissä kiepsautuksella isolla kirkolla, eli lähikaupungissamme, joka on Uusikaupunki. Tapaamme kerran pari kuussa käydä täyttämässä ruokakomeroa ja siinä samalla tulee hyödynnettyä tarjouksiakin. Oma kotivaramme on huomattavasti yleisiä suosituksia laajempi ja se sisältää kaikenlaista tarpeellista, ostettua, itse kasvatettua ja säilöttyä sekä meille että lemmikeillemme. Meillä on tuollainen aikuisten leikkikauppa oman tuvan nurkassa. Toisilla on hienot nukkekodit ja upeita stooreja nukkekodin asukkaillaan, meillä tavallaan leikitään kyläkauppiaita! Rakastan järjestellä pikkuhyllyjämme, jotka isäntä nikkaroi, katsoa että etiketit ovat samaan suuntaan ja valikoima riittävän laaja. On aivan ihanaa, kun tulee kotiin reissusta ja kotiin ei tarvitse tulla "kaupan kautta." Milloin tahansa voi avata ruokakomeron oven ja kattaa pöydän isommallekin porukalle, kutsuttuna tai yllättäen. Monen monta kertaa nappaan korin ja menen ruokakomeroon "ostoksille" - otan hyllyiltä sitä ja tätä, nostan padan puuhellalle ja haudutan jotain herkullista syötävää, josta riittää kiirepäivinä pariksi päiväksi vatsantäytettä. Milloin tahansa voi leipoa, herkkujakin löytyy, eikä tarvitse jokaista mielitekoa tai tarvetta erikseen kaupoille ajella noutamaan.

Mitään turhaa emme ruokakomeroon siis haali.


Tuollaiseksi se meidän kotivaramme on muodostunut tässä muutaman vuoden aikana. Kotivaramme jakautuu käyttöosuuteen, joka on tuvassa ja käsittää kaikenlaista arkista, ihan tavallista tarveainetta kokkailuun sekä tuohon ruokakomeroomme, jonne voi astua sisälle. Ruokakomerosta täydennetään kaikkea tarpeellista tupaan. Olen muuten ollut iloissani siitä, että sipulien säilytys sukkahousuissa kuvan tapaan on toiminut toivotulla tavalla! Sipulit pysyvät pintakuivina ja niitä on kätevää napsia käyttöön nipsaisemalla alimman solmun sukasta pois.

Meille tosiaan kotivara on arkinen juttu. Meillä on ruokaa, lääkkeitä, tulitikkuja, polttopuuta, pattereita, kynttilöitä, hieman polttoainetta ja kaikkea sellaista arjessa tarvittavaa tarvetta aina sen verran, ettei ihan heti heilauta jos jotain ikävää sattuisi. Me emme ole lainkaan mihinkään tuomiopäivän skenaarioihin hurahtaneita hassuja preppaajia, jotka säilövät retkiruokia hermeettisesti suljetuissa säiliöissä, vaan ylläpidämme kätevää ja edullisemmaksi tulevaa pientä varastoa kaikelle tarpeelliselle, jota käytämme ihan tavallisessa arjessamme. Siten harvoin mikään pääsee loppumaan juuri kun sitä kaipaisit ja tarjouksiakin voi hyödyntää loistavalla tavalla. Meillä on myös erittäin herkkävatsainen tyttökoira, jonka kohdalla vatsaystävällisen ruoan loppuminen toisi mukanaan joko nälkää tai kovia vatsakipuja. Ajatus on aivan kamala, joten meillä on aina myös lemmikeille ruokaa noin kuukauden käyttömäärän verran. Olemme siirtyneet myös lihojen osalta itsellemme järkevämpään malliin ja käymme hakemassa kerralla isomman erän lihaa pakkaseen naapurikylän sikamaista elämää viettävien possujen tilalta. Käymme siellä kerran pari kuussa täydentämässä varastoa aina tarpeen mukaan, sillä nykyään teen noille koirillekin ruokaa itse possutilan lemmikkilihaseoksesta.

Talvikasvatusta

Nyt kun kesä on ohi ja puutarha ei enää tarjoa uutta syötävää, olen aloitellut hieman sisäkasvattelua. Ei täällä mitään ihmeellisiä talvisin kasvatella, mutta hieman salaattia laittelen aina tulemaan ja salaateille vähempikin ikkunavalo tuntuu riittävän. Yrttejä kasvaa myös ikkunalaatikolla ja ennen reissuamme multaan tuupatut valkosipulit ovat tehneet komeat korret itselleen. Valkosipulia kasvatellaan tuoreyrtiksi, eli valkosipuliruohosipuliksi ja se tuntuu kasvavan aina innokkaasti missä tahansa olosuhteissa. Valkosipuliruohosipuli taipuu kaikkeen samaan, mihin tavallinen ruohosipulikin, mutta tuo valkosipulin makua tullessaan. On muuten hyvää pestona, sämpylöissä ja piirakoissa ja toki ihan sellaisenaan todella monessa paikassa tuoreena ja kuivattuna!


Jotain pientä vihreää pitää saada omavaraisesti ympäri vuoden. Siihen on täällä tultu.

Onpa ihanaa olla kotona! Minä pidän yksinkertaisesta elämästä, yksinkertaisista asioista, yksinkertaisesta maailmasta vailla hälyä ja keinotekoisesti tuotettuja tiloja. Tuolta suuremmasta maailmasta, siitä kaikesta hulinasta, melusta ja keinovalosta kun palaa tänne omaan hiljaiseen nurkkaansa tähtitaivaan alle, jossa suurin melu kuluneella viikolla on tainnut syntyä vesisateiden ryntäilystä ränneissä, sitä vaan on niin onnellinen. Saan tavata töiden merkeissä niin ihania, sydämellisiä ja iloisia ihmisiä, että pidän itseäni onnekkaana, mutta se paluu kotiin kuitenkin on ihaninta. Yhä edelleen, moottoritien muuttuessa pienemmiksi teiksi, katuvalojen harventuessa ja lopulta kadotessa kokonaan, rinnassa läikähtää ja sitä korjailee huomaamattaan jo asentoa autossa siihen malliin, että olisi valmis jo astumaan ulos, omalle pihalle, punaisen väärän vänkyrän talon eteen ja narauttamaan vanhan puuoven auki. Sitten villasukat jalkaan, puut palamaan uuneihin, sytytellään kynttilät ja huokaistaan. Koti

Lämmitysasiaa

Tällä kertaa odotimme talon olevan hieman kolea, kun palaamme kotiin. Niin on outo syksy ollut, ettei meillä ole vieläkään otettu mitään lisälämmitystä käyttöön, eikä sellaista laitettu poissaoloajaksikaan. Menneinä vuosina syyskuun puolivälin jälkeen ollaan jo otettu pari sähköpatteria avuksi lämmön tasaisuuden ylläpitämiseksi, mutta tänä vuonna mennään jo lokakuun puoliväliä ja sähköpatterit ovat edelleen kesäsäilössään. Joinain aamuina ja iltoina ollaan annettu hieman lisälämpöä tovin petroolilämmittimellä, mutta siinäpä se. Pönttöuuni ja tuvan puuhella ovat riittäneet edelleen kodin lämmitykseen ja se on hieno asia se. Olin ihan kiukuissani kun katselin viimeistä sähkölaskua, jonka mukaan olimme ostaneet sähköä 30 eurolla, mutta lasku oli silti 130 euroa. Siirtomaksut, pullakahvit ja laskutuslisä. Aivan älytöntä. Ensi vuonna, kautta kiven ja kannon, vannon, että otamme sen askeleen kohti omavaraisempaa energiaa. Onneksi on tuo pönttöuuni-kulta ja puuhella. Onneksi voi valita.


Puulämmityksestä puhuttaessa, en ole tainnut mainita, että täällä on siirrytty kokonaan 1800-luvun kokkailuun. Meillä oli remppa-ajoilta jäljellä yhden levyn induktio, jota ollaan käytetty, mutta sepä sanoi sopimuksensa irti kesällä ja uutta ei ole hankittu. Kappas, miten sitä ei sitten enää tarvittukaan, kun sitä ei ollut. Suloisen puulieden lämmössä ollaan kokattu sen jälkeen ruoat kokonaan, eikä muuta enää tule. Pieni pöytämallinen sähköuuni meillä on edelleen jos tekee mieli leipoa jotain pientä, eikä kesäkuumalla halua lämmittää tupaa samalla kun leipoo, mutta noin muuten olemme siirtyneet sinne sadan vuoden takaiseen kokkailuun ja siellä meinaamme myös pysyä. Jääpähän senkin sähkönsiirtomaksu pois, kun ei kokkailu enää käytä sähköä vedenkeitintä ja satunnaista vatkaimen surauttelua enemmän.

Kaunis maailma

Syksy on ollut niin valtavan kaunis. Hurjia sateitahan kautta maan on saatu ja ne ovat aiheuttaneet ikävyyksiä, mutta silti syksy on ollut kovin kaunis. Meidän keittiöpuutarhassa on kasvit hieman ihmeissään, mansikkakin alkoi uudelleen kukkia ja tehdä raakileita, lokakuussa! Ajatella sitä! Myös herneaidalla lilapalkoherneissä on vielä kukkia ja uusia palkoja on tullut tässä lokakuussa. Eilen vielä söin tuoreita herneitä suoraan pihalta. Hassua! Nyt sitä jo kuitenkin odottelee ensimmäisiä pakkasöitä, ohutta jääkerrosta sadevesitönteröiden pinnalla ja huuraan peittynyttä pihaa, jonka maailma on kuin Rudolf Koivun kuvittamien satujen maailmasta. Saisi sitä luntakin tänä vuonna hieman tulla tänne Lounais-Suomeenkin. Tulisipa oikeen sellainen kaunis, kuulas ja raikas talvi ja siinä keskellä se joulu kultaisin Tulisi taas sellainen rauhaisa, lämmin ja kotoisa joulu vailla kiireitä, jollainen meillä täällä tapaa olla. Maailman ihmisillä olisi hyvä tahto, edes sen muutaman päivän ajan, odottamatta muilta samaa, ymmärtäen, että se kaikki lähtee ensin itsestä. Voi kunpa niin olisi. Kukaan ei toivoisi tai tekisi toiselle pahaa, ei ihmisille, ei eläimille


Näihin Koivun kauniisiin kuviin on hyvä päättää tämä sunnuntaipostaus.Kello lyö jo yhtätoista sunnuntain iltana ja aamulla arkiset työaskareet odottavat. Se on mukavaa se. Arkisia askareita, vapaita puuhapäiviä ja laiskoja sunnuntaipäiviä - mikäs sen mukavampaa ja elämässä pysyy balanssi tekemisen ja olemisen välillä.

Tähän loppuun vielä kirjamessulippujen arvonnan voittaja, joka on Asta K! Laitathan mulle meilissä  jovelassa@gmail.com sun osoitteen, niin ehtivät liput perille. Ja ihan loppuun vielä melkeinpä tavaksi tänä syksynä tullut vinkki kivasta kuunnelmasta! Voi miten hauska, aavistuksen jännä ja hyvin tehty perinteinen jännityskuunnelma onkaan Mustat kalat, joka kertoo Olavinlinnan kesäoppaista, joita on pian yksi vähemmän, kun kesken turistiopastuskierroksen tapahtuu murha.. Tykkäsin tuosta kuunnelmasta niin paljon, että kuuntelin sen kahteen kertaan samana päivänä kaikenlaista, omanlaista, sellaista Jovelamaista puuhaillen.

Niin, onpa ihanaa olla taas kotona

Hyvää alkavaa viikkoa ja iloisia lokakuun päiviä suuntiinne siellä! Tapaamisiin taas ensi viikolla!

Ps. Nyt en jaksa enää oikolukaista. Hypätkää typojen ohi jos eteen tulee!

Jovelan Johanna

43 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että puuliesi toimii ainoana lietenä hyvin. Itsekin mietin samaa kun tilaa on tulevassa keittiössä niin kamalan vähän ettei sähköliesi meinaa mahtua. Puuliedestähän en luovu. On sellainen keskivanha ehkä 70-lukulainen. Kesäaika mietityttää eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä se pikkuinduktio hajosi (tadaa, oltuaan vähällä käytöllä 3 vuotta) juuri loppukesästä ja oltiin kahden vaiheilla hankitaanko uusi. Kesäkuumalla kun ei tosiaan halua puuhellaa lämmitellä kun tulee kuuma. Jotenkin sitä pikkuinduktiota ei enää sitten tarvittukaan, kun ei heti ehditty sellaista hakea ja ilman ollaan tultu toimeen. Riisit, makaroonit ja sellaiset nopeasti kypsyvät hautuu kypsiksi ihan vedenkeittimen vedellä, kun kiehuttaa veden ja laittaa ne vaikka just riisin kanssa kannen alle hautumaan. Kesällä ei niin muutenkaan tule kokkailtua hellan äärellä, mutta pottuja tekee mieli säännöllisesti. Meillä on kotivarassa retkikeitin, jolla saa potut kiehautettua ja niitähän ei tartte keittää koko kypsymisaikaa. Uudet potut tulee nopeasti muutenkin ja keittoajan voi puolittaa kun hauduttaa ne kuumassa vedessä kypsäksi. Me ei olla tarvittu pikkuinduktiota sittemmin sen hajottua, eikä tosiaan ole aikomusta nyt sellaista hankkia, mutta onhan niitä pikkulevyjä tarjolla pilvin pimein ja sellaisia pöytäuunimallejakin, joiden päällä on 2 keittolevyä. Makustele vähän mikä se sun tarve on ja mene sen mukaan. Itse sen kuitenkin parhaiten sitten tietää. Itse olen kokkaillut isojakin illallisia sen yhden induktiolevyn ja puulieden voimin ilman haasteita ja nyttemmin kokonaan ilman sähkölevyä. Jos sitten mieli muuttuu, niin voidaan joku lisälevy hankkia, mutta toistaiseksi se on tuntunut turhalta, kesälläkin :)

      Poista
    2. No mutta onhan sulla Stella hieno kesäkeittiö! Kyllä sä puuhellalla pärjäät :) t. myös sinun vakkarilukijasi

      Poista
    3. Kesäkeittiö toimii varmasti! :)

      Poista
  2. Marttojen joulukirja kuulostaa kovin houkuttelevalle! Isoäitini oli aikanaan kovin innokas Martta ja taisi äidinkin viedä joskus pikkutyttönä joihinkin tapaamisiin. Monesti on heidän nettisivuillaan tullut vierailtua.

    Valkosipulinvarret ovat suurta herkkua! Yleensä kasvatan niitä vain alkuvuodesta, mutta täytyypä laittaa heti satsi kasvamaan. Ehkä se pitää salaatin seassa uhkaavat syysflunssatkin loitolla. ;) Iloista syksyn jatkoa Jovelaan ja kiitos taas mukavasta sunnuntaipostauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Martat on hienosti yhdistäneet toiminnassaan sukupolvet ja kivaa kun se sama linja jatkuu edelleen :) Meillä tuota valkosipulikortta kasvaa ympäri vuoden sisällä miten muistaa laitella sitä. Välillä on taukoja ja sitten taas laitellaan uudestaan kynttä multaan. Useamman sadon kyllä tekevät, ettei tarvitse jatkuvasti olla lisäämässä uutta :)

      Poista
  3. Hyvää alkanutta viikkoa Jovelaan! Olen samaa mieltä tuosta marttailusta kun sinäki. Koin aina olevan henkinen martta, mutta perinteinen Martta ei ihan tuntunut omalta. Siksi liityin Anarkisti-Marttoihin, joka kylläkin toimii pääkaupunkiseudulla, mutta on ihan Marttajärjestön jäsen. Nyt koen enemmän olevani "omieni" joukossa, vaikka asunkin monen sadan kilometrin päässä.

    Mustat kalat on hyvä, mutta olen vasta jaksossa kaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taidan henkisesti olla just enemmänkin sellainen perinteinen marttatyyppi, mutta en osaa mieltää itseäni Martaksi, kun en ehdi osallistua mihinkään marttatoimintaan ;D Hauska idea tuo anarkistimartat, pitää tutustua!

      Poista
  4. Lunta minäkin toivon talveksi...ei olla muutamaan vuoteen tännepäin kunnon talvea saatukkaan.
    Hienoa, että tee ruuat puuliedellä...mahtasikohan minusta olla moiseen..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä tosiaan ole meitä lumella sen enempää kiusattu kuin ilahdutettukaan näillä suunnilla. Silloin kun käytiin ensimmäistä kertaa katsomassa Jovelaa talvella 2013, lunta oli ikkunoihin saakka, mutta sittemmin on vähiin jääneet valkoiset talvipäivät. Jospa tänä vuonna tulisi sen verran lunta, että maisema olisi valkea :)

      Puuliedellä kokkaaminen on muuten, taas kerran, ihan simppeliä. On vaan enemmän tilaa kaikelle ja jos mieli tekee, voi hämmentää vaikka tusinaa kattila samaan aikaan :D

      Poista
  5. Puuliedellä kokkeilussa on ihan oma tunnelmansa. Tuo teidän ruokakomero on ihana, aivan mielettömän upea <3
    Mukavaa uutta viikkoa teille <3 Olikin kiva löytää blogisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihanaa, tuo puuliedellä kokkailu :)

      Kivaa kun löysit tänne. Lämpimästi tervetuloa :)

      Poista
  6. Ihminen sopeutuu kummasti erilaisiin olosuhteisiin, joten puuhellakin on sellaista käyttävälle juuri se normaali tapa. Kesällä pidetään muutenkin vanhoissa taloissa ikkunoita auki, jolloin hellasta tuleva ylimääräinen lämpö pääsee pois. Meille tulee puuhellan lisäksi kaasuliesi, sillä olen huomannut sen olevan paljon parempi kuin sähkölieden. Sisäinen martta olen minäkin, vaikka en enää kuulukaan heihin virallisesti. Mielestäni siinä on yksi parhaista järjestöistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaasuliedet on kyllä käteviä ja sellaistakin hieman harkitsin remppavaiheessa, mutta olen ihan hirmuisen kaasukammoinen. Tiedä sitten miksi ja turvallisiahan ne ovat, mutta silti hirvitti niin, ettei meille moista ole laitettu ;)

      Poista
  7. Mustat kalat on ihana! Se on lainattu monta kertaa kirjastosta ja kirjakin luettu moneen kertaan, vaikka kuunnelma on parempi. Voisikin taas kuunnella, kun kerran löytyy Areenasta. Viimeksi kuuntelin areenasta Rimpisuon usvapatsas-kirjan. Hienoa ajankuvaa 1900-luvun alusta seikkailuliejan muodossa. T vakilukijasi anonyymi L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuunnelmien suurkuluttajana olin tosi hämmästynyt, kun en ollut aiemmin törmännyt tuohon kuunnelmaan! Se on niin hitsin kiva! Areenassa on juhlavuoden kunniaksi todella paljon kuunnelmia, juuri vanhoja ihania klassikoitakin, joten kannattaa selailla. Siellä on Vainaja-sarja, Knallia ja Sateenvarjoa, Musta ilotulitus.. kaikkia ihanuuksia :)

      Poista
    2. Ja vielä Rimpisuon usvapatsaasta, että se saattaisi olla kiinnostava noin omavaraisuudenkin näkökulmasta. Siinä on vähän sellainen Robinson Crusoe -meininki :)

      Poista
    3. Unohdinkin kiittää vinkistä :( Kiitos siis! Meni jo eilen kuunteluun! :)

      Poista
  8. Sähkö on totisesti järjettömän hintaista. Senkin on saanut huomata, että mitä pohjoisempaan ollaan muutettu, niin aina vaan kallistuu ylöspäin mentäessä. Olin saada slaagin, kun tuli ekan kuukauden sähkölasku tästä nykytalosta. 250 euroa, toukokuulta, huh huh. Noh, oli kylmää ja lumista, eikä siinä kaaoksessa joutanut aatellakaan muuta kuin sähkölämmityksen käyttöä. Mut silti. Kyllä oma aurinko- tms energia olis pop :)

    Iloisia syyspäiviä Jovelaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja tälle asialle on täällä jotain tehtävä. Tuntuu mielettömältä, että ollaan kutistettu sähkön käyttö aivan minimiin, eikä edes tunnu, että oltais missään pimennossa, mutta samalla kun käytetään harkitusti, se ei näy laskuissa kun sähkön siirtohinnat on vailla mitään järkeä.

      Halaus ja rutistus sinne pohjoiseen :) Siellä taitaa alkaa ensilumen aika olla lähellä jo!

      Poista
  9. Mikä ihana hyvänmielen-postaus taas sinulta Johanna ❤ Kiitokset! Sain jälleen uusia ideoita ja paljon ajattelemisen aihetta omaankin elämääni. Mukavia syyspäiviä teille sinne Jovelaan! Terveisin Miisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos, Miisa :) Iloista ja antoisaa syksyä sinne :)

      Poista
  10. Ihana juttu :) Valkosipuliruohosipuli kuulostaa mielenkiintoiselta, käsitteletkö valkosipulin kynnet jotenkin ennen multaan laittamista? Tätähän täytyisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En niin mitenkään! Kynnet irti toisistaan ja terävä pää ylöspin multaan, vettä päälle ja loput kasvatettava hoitaa itse jos välillä vähän vettä muistaa antaa. Kasvaa todella nopeasti, tuossa mitassa ollaan n. 2 viikossa ja kun leikkaa välillä korret alas, uutta pukkaa itsestään parikin kertaa vielä :)

      Poista
  11. Marttailu kiinnostaisi minua kovasti ja sopisikin hyvin tähän elämäntilanteeseen. Täytyykin tutkailla netistä löytyykö Marttoja kotiseudultani. Kivoja vinkkejä taas tuli sieltä jakoon, kiitos niistä. Mukavaa viikkoa sinne Jovelaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa Martoilla olla likimain kaikilla paikkakunnilla oma paikallisyhdistys, meilläkin täällä pikkukylässä:)Mukavaa viikkoa myös sinne, Anni :)

      Poista
  12. Mukavaa alkanutta viikkoa. Teillä kotivara taitaa olla täydellinen, tilaakin on hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan sellaista olemassakaan, että täydellinen olisi, mutta on tuosta muovautunut sellainen meille toimiva ja tilaakin on mukavasti. Ainahan sitä voisi vähän enemmän olla, voisi juureksetkin säilöä turvelaareihin, mutta tuolla nyt mennään, kun oli moinen tila mahdollisena :)

      Poista
  13. Moi! Musta olisi kiva jos pätkisit postaukset pienempiin paloihin ja julkasisisit niitä sitten ajastettuna pitkin viikkoa: useampana päivänä uutta luettavaa ja pienemmissä kerta-annoksissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan sekin toki yksi vaihtoehto, mutta näin äkkiä ajateltuna tuntuisi jotenkin ammattimaiselta ja tietyllä tavalla eri tavalla tarkoitukselliselta bloggailulta eri hengessä kuin miten tätä nakuttelen. Tämä blogi on muovautunut juuri tätä meidän elämää ja sen rytmiä sellaisenaan seuraavaksi talopäiväkirjaksi ;) Instaan heittelen kuvia usein pitkin viikkoa. Kyllä välillä joitain viikkopostauksiakin teen jos on aikaa ja jokin kiva juttu edessä, mutta arkisin tuppaan olemaan kovin kiinni leipähommissa ja siten sunnuntai on sitten myös sellainen oma hetki istahtaa alas ja kirjoitella kuulumisia. Se on itselleni myös henkireikä ;)

      Poista
  14. Oi, tulisipa tuollainen lumenpehmeä talvi kuin kuvissa. Tai lumeton, kunhan ei ole viime talven kaltainen liukas pirulainen. Vieläkään ei polvi toimi kunnolla tammikuisen selätyksen jäljiltä.
    Pikkutyttönä oli pikku-Martta ja isompana toimin paikallisessa yhdistyksessä kunnes toiminta hiipui kylän naisten vanhetessa ja muuttaessa pois. Marttamamman kanssa ollaan pikkuserkkuja ja hänen kauttaan tulee Marttojen touhua seurattua.
    Tuo Mustat kalat täytyy ehdottomasti muistaa kuunnella! Kiitos taas vinkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kunpa tulisi! Kelpaisi kyllä meillekin! Itse en tiedä, eikä ole enää ketään jolta kysyä, että onko omassa suvussa ollut Marttoja. Ehkä onkin, mutta ainakaan äitini ei koskaan maiininnut olleensa martoissa, vaikka olikin oikea kodinhengetär :)

      Kuuntele ihmeessä Mustat kalat. Se on kuuntelun arvoinen ääninäytelmä :)

      Poista
  15. Hei, laitoin mailia jokin aika sitten takotuotteista.

    Kiitos jo etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mersjuli! Kiitos! Etsin meilisi tänään kun tullaan pihahommista ja huutelen tässä jos ei löydy. Viime viikkojen kiireet on täyttäneet postilaatikkoa sekä oikealla että spämmipostilla niin, etten ole ehtinyt sitä vielä purkaa, mutta katson sen heti tänään :) Kiitos kun huikkailit täällä :)

      Poista
    2. Olisitko kiltti ja katsoisit lähteneet postisi, kun blogin meilistä en löydä Mersjulin nimellä lähetettyä postia millään :( Kävin posteja läpi takautuvasti tuonne heinäkuulle saakka, enkä vaan löydä postiasi. Jaksaisitko laittaa sen uudelleen tulemaan, niin vastaan siihen pikimmiten :)

      Poista
  16. Olipa taas paljon hyödyllistä ja kiinnostavaa asiaa. Mutta nyt kommentoin sitä, että lukiessani juttua alusta, mietin, että sinä olet varsinainen superMartta! Ja seuraavaksi siirryitkin marttailuasiaan. Pesunkestävä Martta olet siis luontaisesti :). Itsekin käyn aika ajoin katsastamassa perinteiset hyväksi havaitut vinkit Marttojen sivuilta ja aina toimii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa kunnia kerrassaan jos sellaiselta tunnun, kiitos :) Martoilla on tosiaan paljon kivoja, yksinkertaisia ja kursailemattomia ohjeita ja monet perinneruoat ovat siellä säilyttäneet alkuperäisen muotonsa. Sitä arvostan itse kovin korkealle :)

      Poista
  17. Kiitos tästä postauksesta, oman kodin arki on parasta. <3 Martat on Heikkilän johdolla hyvin nostanut profiilia ja palveluita 2000-luvulle. Ja vaikka digiloikka on selvästi siellä käynnissä, olen toistuvasti hieman harmissani, siitä että en tavoita yhteisöllisyyttä Marttojen sosiaalisen median kanavissa. Se on yli kolmikymppiselle melkein diginatiiville mutta perinteiselle kätevälle emännälle hieman ristiriitainen tunne. Liityin Marttoihin pari vuotta sitten, koska koin tärkeäksi tukea tätä järjestöä. Tämän jälkeen sain äidiltäni jo pois nukkuneen mummini Martta-merkit. Tavallaan tähän järjestöön kuuluminen sitoo minut sukuni ja eri sukupolvien naisiin, ja perinteinen tekemisen henki on elämässäni läsnä joka päivä vaikka en alajärjestöjen tapahtumiin voikaan osallistua. Ehkä jossain toisessa elämänvaiheessa on aikaa ja tarve osallistua toisella tavalla. Luotan myös siihen, että Martat myös skarppaa aidosti yhteisöllisen sosiaalisen median suhteen enemmin tai myöhemmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen mielikuva itsellänikin on, että Marianne on tuonut Martat tähän aikaan mielestäni sangen onnistuneesti, yhdistäne vanhan ja uuden, niistä perinteistä luopumatta, mutta niitä jalostaen. Se on kyllä vaativa homma ollut, voin vain kuvitella. Marttojen somepuoleen en ole tutustunut oikeastaan lainkaan. Joskus jonkun reseptin keskustelupalstalle johdettuna ottanut ja siinä kaikki.

      Tuossa sukupolvien yhdistymisessä saman toiminnan kautta, tavalla tai toisella, on jotain kovin kaunista ja liikuttavaa. Sellaista soisi olla enemmänkin ja jokainen sukupolvi tuo pitkän historian toimintaan oman mausteensa, muutenhan sellainen ei voisikaan toimia :)

      Poista
  18. Ihana postaus :) Anonyymille tuossa ylhäällä: bloggaajan pitää saada itse päättää miten haluaa asiat tehdä, minusta on kiva lukea pitkiäkin postauksia ja aika usein luen uudestaankin, kun asia on mielenkiintoinen :)

    Olen ajatellut Marttoihin liittymistä ja tuo lehti näytti aika hyvältä joten voisin vihdoin toteuttaa asian. Kotivara on kyllä tosi tärkeä. Meillä on mielestäni aika hyvä kotivara, mutta olen sitä vielä kasvattanut viimeaikoina tarjouksia hyödyntäen. Pelottelin itseäni kuukausi takaperin Ilkka Remeksen Jäätyvällä Helvetillä ja sain uutta potkua kotivaran suunnitteluun :D
    Omavaraisuus aste on meillä kyllä heikko, mutta toivon et ens kesänä on parempi meininki. Ostin hulppean kokoisen kasvihuoneen tänä kesänä ja laajensin vähän kasvimaata. Puuhella on meillä suunnitteilla, edellinen omistaja oli sellaisen keittiöstä hävittänyt jo kauan aikaa sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tarjousten hyödyntäminen on täälläkin tullut kivana lisänä kotivaran myötä. Meillä kotivara tosiaan on sitä ihan samaa, mitä kaikkina päivinä käytetään, ei sellaista "maailmanlopun odottelijoiden" puuhaa. Aina on jokin tavallinen tarve tarjouksessa, ketsuppi, riisi, se ja tuo ja niitä kaikkia kun sitten ostaa useamman kerralla, syö koko vuoden tarjoushinnalla melkein kaikkea. Just eilen ostin muutaman juuston jääkaappiin, kilon kermajuustoklönttejä, joissa päiväys vasta 2018 helmikuussa. Kilohinta oli ihan älyttömän edullinen. Ja kuten taatusti huomaa, kotivara on muutenkin itselle mieleen. Se säästää rahaa ja aina on mitä syödä, arkista ja juhlavaa. Jos sitten joku ikävä juttu sattuu, menee sähköt useaksi päiväksi laajemmalti, joku isompi lakko tai verkkohyökkäys, joka keskeyttää normaalin arjen tavalliset hankintamahdollisuudet, niin ei tunnu juuri missään. Kotivara on samaan aikaan vakuutus, turva ja säästöpossu ;)

      Oikeen kunnon kasvihuone on täälläkin haavehankintalistalla. Mennään nyt vielä noilla kahdella pienellä hutiostoslaatuisilla ksvareilla, mutta jonain päivänä vielä tulee sellainen kunnollinen ja isompi tännekin.

      Meillä omavaraisuusastetta ei mitata millään numeroilla tai muullakaan. Suunta on aina omavaraisempaan elämään ja pienin valinnoin sillä tiellä ollaan etenevästi. Sellainen oikein korkean omavaraisuusasteen saavuttaminen olisi tietysti hienoa, mutta meille kyllä käytännössä mahdotonta. Se vaatisi niin paljon enemmän työtä ja tietoa. Tällä hetkellä balanssi on juuri meille sopiva: jotain ollaan saavutettu, suunnitelmia on toteutuslistalla ja ihan mukavasti jo saadaan omasta maasta tarpeellista ja se mitä ostetaan, ollaan alettu ostaa järkevämmin muiden työtä arvostaen. Näin on hyvä ja tästä jatketaan :)

      Poista
  19. Juurikin näin ja suunnittelulla meinasin kanssa sitä et katsotaan ne tarjoukset ja mietitään vähän et elämä voi olla nihkeetä jos on 2 kiloa soijarouhetta eikä mitään sen kanssa. Me ostetaan kans isoja juustoja jotka säilyy pitkään ja saatetaan laittaa avatessa puolet pakastimeen. En toki ole maailmanlopun odottaja vaikka koin saman nimisen sarjan viihdearvon korkeana :D

    Omavaraisuus on kyllä aikaa vievää enkä stressaa että ostan kaupasta valmista. Minulla on aika voimia vievä työ joten puutarhailu saattaakin kevään alkuinnostuksen jälkeen hiipua nopeasti. Mutta näköjään ne kasvit siellä joskus tuottaa jotakin ihan itekseenkin, mm. kaivelin herneitä rikkaruohopöheiköstä tänä kesän :D Haluan pyrkiä jonkin asteiseen omavaraisuuteen, tänä vuonna sain ainakin mansikat omasta maasta ja olen tyytyväinen siihenkin :D

    VastaaPoista
  20. Haha, joo, ne sarjat ovat kyllä aivan eeppisiä. Myötähäpeän määrä sellaista, ettei meinaa kestää katsoa kun ohjelman casting on selvästi tehty sen mukaan, mikä aiheuttaa eniten puheita. Tiedä sitten miksi kaikki sinällään mielenkiintoisen aiheen ympärillä esitettävät ohjelmat tuntuvat olevan semi-ismisiä sekopäitä täynnä ja toisessa ääripäässä off the grid -elämää esittelevissä sarjoissa elellään ihme majoissa, joissa ketään ei tunnu koskaan kiinnostavan siivoaminen ja kaikki on aivan rempallaan. Olisi kivaa jos olisi tarjolla hieman normaalimpaakin vaihtoehtoa ja onhan toki sellainenkin, tuo reipas danskien maajussi, mutta eipä olisi pahitteeksi katsella jotain kivaa kotimaista vaihtoehtoakin :)

    Meillä suurin osa kasvatettavista kasvattavat itse itsensä. Yritän muistaa kastella kun näyttävät janoisilta, mutta mitään kovin vaativia sirkustemppuja emme mekään täällä tee :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!